Abstract The object of this research was to analyze external and internal environments of information systems and to find factors that influence the acquisition, provisioning and utilization of information systems, and to identify the effects. The research object was to identify relations between the environmental factors’ impacts and information systems in an education and research organization. The empirical research was executed at the University of Oulu. In this research the qualitative method was utilized. The research data was gathered through interviewing the personnel of the university, altogether 35 persons, standing for four groups: administration, education and research, services and information system support. At first the environmental factors influencing on the information systems were identified and analyzed from related studies. Their impacts on an education and research organization’s information systems’ acquisition, provisioning and use were then empirically analyzed. The impacts of generic environmental factors, regulation factors, financial factors and internal environmental factors were evaluated. The internal environment’s factors had relatively intensive and plentiful influence, because also external factors influenced trough the internal environment. This research gives a rigorous conceptual view to information systems’ environmental factors and their impacts in an education and research organizations and provides perspectives to additional studies, too. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida tietojärjestelmien ulkoista ja sisäistä ympäristöä ja löytää tekijöitä, joilla on vaikutuksia niiden hankintaan, käyttöönottoon ja käyttöön samoin kuin tunnistaa niiden vaikutuksia. Tavoitteena oli kehittää malli, joka ilmentää ympäristövaikutusten suhteita tietojärjestelmiin koulutus- ja tutkimusorganisaatiossa. Tutkimus tehtiin Oulun yliopistossa. Tässä tutkimuksessa käytettiin laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Tutkimusaineisto perustui Oulun yliopiston henkilökunnan haastatteluihin, joihin osallistui 35 henkilöä. He edustivat yliopiston johtoa, koulutus- ja tutkimushenkilöstöä, palveluyksiköitä sekä tietojärjestelmien parissa työsteleviä. Tietojärjestelmien käyttäjinä heistä monella oli suhteellisen monipuolinen ja vankka, mutta toisaalta joillakin kapea-alainen kokemus. Aikaisempia tutkimuksia ympäristötekijöiden vaikutuksista organisaatioihin on varsin paljon, mutta ei juurikaan suoranaisesti tietojärjestelmiin liittyen. Tässä tutkimuksessa jäsennettiin ympäristötekijöiden vaikutuksia tietojärjestelmiin ja analysoitiin empiirisesti, mitkä tekijöistä vaikuttivat koulutus- ja tutkimusorganisaatiossa tietojärjestelmien hankintaan, käyttöönottoon ja käyttöön. Työssä tutkittiin yleisten ympäristötekijöiden, sääntely-ympäristön, taloudellisten ja sisäisen ympäristön tekijöiden vaikutuksia. Sisäisen ympäristön tekijöiden vaikutukset olivat suhteellisen voimakkaita ja runsaslukuisia johtuen siitä, että ulkoisen ympäristön tekijät vaikuttavat myös sisäisen ympäristön kautta tietojärjestelmiin. Tutkimuksessa havaittiin useita ympäristötekijöiden vaikutuksia tietojärjestelmien elinkaaren eri vaiheissa. Tutkimus antaa kokonaiskuvan ympäristötekijöiden vaikutuksista koulutus- ja tutkimusorganisaatiossa ja tarjoaa myös näkökulmia jatkotutkimukselle.

Abstract The purpose of this study was to describe intensive care unit patients’ nursing environment from patients’ point of view as well as patients’ memories of intensive care. There is also a description of the psychological quality of life three and six months after intensive care and a description of intensive care aftercare from patients’, relatives’, nurses’ and physicians’ point of view. The study was conducted with patients, relatives, nurses and physicians in a university hospital emergency intensive care unit. Mixed qualitative and quantitative methods were used in this study. The material on nursing environment and memories of ICU was explored by observing patients who were in ICU (n = 4, 96 hours of taped material) and by measuring noise (dB) and lighting (lx). The patients were also interviewed twice after ICU treatment. Psychological quality of life was studied by a quality of life instrument (n = 216, RAND-36). The experiences of ICU aftercare clinic were studied by observation and by interviewing patients (n = 10), relatives (n = 8), physicians (n = 2) and nurses (n = 2). The qualitative material was analysed by inductive and deductive content analysis; the quantitative material was analysed statistically. The ICU patients’ nursing environment consists of physical, social and symbolic environment. It also involves a lot of contacts with many different people in a noisy environment. There is very little difference between day and night in terms of activities. The ICU patients did not have a long continuous resting time during the day. After three and six months, 48.1% and 47.7% of the patients, respectively, had memories from the ICU. 23.7% of the patients had memories of relatives, nurses and physicians; 30.5% suffered from delusions, nightmares and panic disorders. When asked again after three months, 7.1% of the patients suffered from these symptoms. The patients who were treated in ICU had a lower psychological quality of life than age- and sex-matched Finnish population; this was especially emphasized in patients who suffered from delusions. The ICU aftercare clinic helps patients and relatives in the recovery process and provides important knowledge to intensive care unit specialists about patients’ recovery and the effects of ICU treatment. The ICU patients’ nursing environments is made up of components which the patients cannot influence and which can be difficult for them to understand. The staff can influence components of many ICU patients’ nursing environment that advance or impair their psychological recovery. These components include calming down the patients’ environment, respecting the patients’ day and night rhythm, patient-centred care planning and information to the patient that is correctly timed and appropriately formulated. This study produced new knowledge that helps to develop the quality of treatment of patients in intensive care unit or in intensive care aftercare. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla tehohoitopotilaan hoitoympäristöä sekä selvittää potilaan kokemuksia tehohoidosta. Lisäksi kuvailtiin tehohoidossa olleiden potilaiden psyykkistä elämänlaatua kolmen ja kuuden kuukauden jälkeen tehohoidosta sekä tehohoidon jälkiseurantapoliklinikan toimintaa potilaiden, omaisten, hoitajien ja lääkärien näkökulmasta. Tutkimuksessa yhdistettiin laadullista ja määrällistä tutkimusta. Hoitoympäristön ja tehohoitokokemusten tutkimiseksi aineisto kerättiin havainnoimalla tehohoidossa olevia potilaita (n = 4, 96 tuntia videoitua materiaalia) sekä mittaamalla melun ja valon voimakkuutta. Lisäksi heitä haastateltiin kaksi kertaa tehohoidon jälkeen. Psyykkistä toipumista tutkittiin elämänlaatumittarilla (n = 216, RAND-36-mittari,). Kokemuksia jälkiseurantapoliklinikalta tutkittiin haastelemalla ja havainnoimalla potilaita (n = 10), heidän omaisiaan (n = 7), poliklinikan lääkäreitä (n = 2) ja sairaanhoitajia (n = 2). Laadulliset aineistot analysoitiin induktiivisella ja deduktiivisella sisällön analyysillä. Määrällinen aineisto analysoitiin tilastollisesti. Tehohoitopotilaan hoitoympäristö muodostuu fyysisestä, psyykkisestä ja symbolisesta ympäristöstä. Potilaan hoitoympäristöön liittyy useita kontakteja useiden eri ihmisten kanssa meluisessa ympäristössä. Päivän ja yön välillä ei ole suurta eroa toiminnoissa. Potilailla ei ole pitkiä yhtenäisiä lepoaikoja vuorokauden aikana. Kolmen kuukauden jälkeen 48,1 %:lla ja kuuden kuukauden jälkeen 47,7 %:lla potilaista oli muistikuvia tehohoidosta. 23,7 %:lla potilaista oli muistikuvia läheisistä, hoitajista ja lääkäreistä. 30,5 % potilaista kärsi harhoista, painajaisista ja paniikkikohtauksista. Kysyttäessä uudelleen kuuden kuukauden kuluttua 7,1 % vastasi kärsineensä näistä oireista. Tehohoidossa olleilla potilailla oli matalampi psyykkinen elämänlaatu kuin ikä- ja sukupuolivakioidulla suomalaisella vertailuväestöllä. Erityisesti tämä korostui harhoista kärsineillä potilailla. Tehohoidon jälkiseurantapoliklinikka auttaa potilasta ja omaisia toipumisprosessissa ja antaa tehohoidon asiantuntijoille tietoa potilaiden toipumisesta sekä tehohoidon vaikutuksista. Tehohoidossa olevan potilaan hoitoympäristö koostuu osatekijöistä, joihin potilas ei voi itse vaikuttaa ja joita hänen voi olla vaikea hahmottaa. Henkilökunta voi vaikuttaa moniin niistä hoitoympäristön tekijöistä, jotka edistävät tai hidastavat potilaan psyykkistä toipumista. Näitä ovat hoitoympäristön rauhoittaminen, päivä-yörytmin kunnioittaminen, potilaskeskeinen hoitotyön suunnittelu sekä oikea-aikainen ja -muotoinen tiedonanto. Tutkimus tuotti uutta hoitotieteellistä tietoa, jota voidaan hyödyntää kehitettäessä tehohoitopotilaiden hoidon laatua sekä teho-osastolla että jälkiseurannassa.

Abstract The aim of this study was to construct a theory of an environment supporting the well-being of the home-dwelling elderly from Northern Finland. The development process proceeded as follows: 1) description of elements of environment supporting the well-being of home-dwelling elderly aged over 65 years (physical, social and symbolical environment) and, using concept synthesis, construction of hypothetical models of a physical, social and symbolic environment supporting well-being, 2) development of an indicator to test the hypothetical models and 3) testing the hypothetical models. The analysed data (N = 39) of the first stage consisted of theme interviews with home-dwelling elderly persons. Hypothetical models of an environment supporting the well-being of home-dwelling elderly were constructed using inductive concept synthesis. In the second stage, the reliability of the indicator designed to test the hypothetical models was evaluated by a panel of experts consisting of 15 students of nursing science and three doctors of Health Sciences. The data (n = 96) used to test the reliability of the second indicator consisted of the results of a postal questionnaire to elderly over the age of 65 from Northern Finland. The questionnaire also included questions about answering the indicator aimed further development. The data were analysed by looking at descriptive statistics and correlation coefficients. The data (n = 328) of the final stage of the study comprised again home-dwelling elderly from Northern Finland. The data were analysed using explorative and confirmatory factor analyses to test the hypothetical models. In addition, the data were analysed using statistical methods. According to the theory, an environment supporting the well-being of home-dwelling elderly from Northern Finland is made up by its physical, social and symbolical attributes. The attributes defining a physical environment supporting well-being are a northern environment, an environment ensuring safety and a pleasant physical environment. A social environment supporting well-being is made up of the availability of assistance, contact with family members, friends supporting well-being and a pleasant living community. A symbolic environment supporting well-being comprises the idealistic attributes of well-being, spirituality, the normative attributes of well-being and historicalness. The information gained from the study can be used to broaden the knowledge base of gerontological nursing science and gerontological nursing in supporting the health and well-being of home-dwelling elderly. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli rakentaa teoria kotona asuvien pohjoissuomalaisten ikääntyneiden hyvinvointia tukevasta ympäristöstä. Teorian kehittämisprosessi eteni seuraavasti: 1) kuvattiin kotona asuvien yli 65-vuotiaiden pohjoissuomalaisten ikääntyneiden hyvinvointia tukevan ympäristön osa-alueita (fyysinen, sosiaalinen ja symbolinen ympäristö) ja rakennettiin käsitesynteesin avulla hypoteettiset mallit hyvinvointia tukevista fyysisestä, sosiaalisesta ja symbolisesta ympäristöstä, 2) kehitettiin mittari hypoteettisten mallien testaamiseksi ja 3) testattiin hypoteettisia malleja. Ensimmäisen vaiheen analysoitavan aineiston (n = 39) muodostivat kotona asuvien yli 65-vuotiaiden ikääntyneiden teemahaastattelut. Induktiivisen käsitesynteesin avulla tuotettiin hypoteettiset mallit pohjoissuomalaisten ikääntyneiden hyvinvointia tukevasta ympäristöstä. Toisessa vaiheessa hypoteettisten mallien testaamiseksi kehitetyn mittarin luotettavuutta arvioi asiantuntijapaneelissa 15 hoitotieteen loppuvaiheen opiskelijaa sekä kolme terveystieteiden tohtoria. Toisen mittarin luotettavuuden testaamisessa käytetyn aineiston (n = 96) muodostivat pohjoissuomalaisten yli 65-vuotiaaiden ikääntyneiden postikyselyn vastaukset. Kyselylomake sisälsi myös mittariin vastaamista koskevia kysymyksiä sen edelleen kehittämiseksi. Aineisto analysoitiin tarkastelemalla tilastollisia tunnuslukuja ja korrelaatiokertoimia. Tutkimuksen viimeisen vaiheen aineisto (n = 328) muodostui niin ikään kotona asuvista pohjoissuomalaisista ikääntyneistä. Aineistolle tehtiin eksploratiiviset ja konfirmatoriset faktorianalyysit hypoteettisten mallien testaamiseksi. Lisäksi aineistoa analysoitiin tilastollisin menetelmin. Kehitetyn teorian mukaan pohjoissuomalaisten kotona asuvien ikääntyneiden hyvinvointia tukeva ympäristö rakentuu sen fyysisten, sosiaalisten ja symbolisten ominaisuuksien myötä. Hyvinvointia tukevaa fyysistä ympäristöä määrittävät pohjoinen ympäristö, turvallisen toiminnan mahdollistava ympäristö ja viihtyisä fyysinen ympäristö. Hyvinvointia tukeva sosiaalinen ympäristö rakentuu avun saamisesta, yhteydenpidosta omaisiin, ystävistä ja viihtyisästä asuinyhteisöstä. Hyvinvointia tukeva symbolinen ympäristö muodostuu hyvinvoinnin ideaalisista ominaisuuksista, hengellisyydestä, hyvinvoinnin normatiivisista ominaisuuksista ja historiallisuudesta. Tutkimuksessa tuotetulla tiedolla voidaan laajentaa gerontologisen hoitotieteen tietoperustaa tuettaessa kotona asuvien ikääntyneiden terveyttä ja hyvinvointia. Gerontologisessa hoitotyössä teoriaa voidaan käyttää eräänlaisena ajattelun tai päätöksenteon apuvälineenä jäsentämään ikääntyneiden hyvinvointia tukevaa ympäristöä.

Abstract The political principle concerning services for older people in Finland emphasises home care. The public authority set the national targets concerning service provisions and attempts to encourage the older population to remain in their own homes for as long as possible. In this regard, the national government employs a typical sociological or gerontological concept, known as ageing in place. Although the structure of social and health care services significantly shifted to domiciliary services in the 1990s, Finland is still considered to maintain relatively institutionalised welfare programmes. Due to continual ageing and pressures to reduce expenditure on social services, it still remains unexplored as to what extent encouraging ageing in place is realistic from the aspect of the living environment. This study is conducted as a single case study focusing on sixteen local districts in the city of Oulu. The forty-three projects researched, covering all categories, namely residential homes, sheltered housing and rental accommodation for older people, and ranging from central location to suburban districts, are systematically analysed using the building permits and the collected data in addition to the researcher’s neighbourhood surveys. The collected data are primarily analysed in quantitative manners and measured in multi-disciplinary ways. The outcomes of the analysis overall suggest that the living standards of all the housing projects studied here do not necessarily help older residents to cope with every possible environmental problem while real meanings of diversity among the projects studied are considered to be rather limited regarding the aspect of the possible lifestyles of residents. The degree of the realisation of ageing in place depends on the definition of the concept adopted by the various stakeholders (national and local authorities, developers, service providers, older people). The realisation of ageing in place seems to require wider and deeper discussions. Discussion of the ageing-in-place concept points to a lack of preventative objectives which aims at minimising services by providing appropriate living settings for older people instead of pursuing the best combination of care services and accommodation. There are special roles which only housing facilities can address. / Tiivistelmä Poliittisesti Suomessa painotetaan vanhusten palveluissa lähtökohtaisesti kotihoitoa. Viranomaiset ovat asettaneet valtakunnallisia tavoitteita palvelujen tarjoamisesta vanhuksille ja pyrkivät edistämään vanhusten kotiasumista niin pitkään kuin mahdollista. Tässä mielessä valtio toteuttaa ageing in place -toimintamallia, joka on laajalti vakiintunut sosiologian ja gerontologian konsepti. Vaikka sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden rakenteet siirtyivät 1990-luvulla merkittävästi kotipalveluiden suuntaan, Suomea pidetään edelleen maana, jossa hyvinvointipalvelut ovat suhteellisen laitoskeskeisiä. Johtuen väestön etenevästä ikääntymisestä ja paineista vähentää sosiaalipalvelujen kustannuksia, on vielä epäselvää missä määrin ageing in place -mallin edistäminen on realistista asuinympäristön näkökulmasta. Tämä tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena, joka keskittyi kuuteentoista Oulun kaupunginosaan. Tutkittuja neljääkymmentäkolmea kohdetta, jotka edustivat erilaisia vanhusten asuinkategorioita, siis vanhainkoteja, tehostettua palveluasumista ja ikääntyneiden vuokra-asumista, ja olivat sijoittuneet niin keskustan alueelle kuin lähiöihin, analysoitiin systemaattisesti käyttäen avuksi rakennuslupia, kerättyä dataa ja tutkijan naapurustokyselyitä. Näin kerättyä dataa analysoitiin pääasiassa kvantitatiivisesti ja mitattiin monitieteellisin menetelmin. Analyysin lopputulokset viittaavat yleisesti ottaen siihen, että tässä tutkimuksessa tarkastelluissa asuinrakennuskohteissa asumisen taso ei välttämättä auttanut ikääntyneitä asukkaita selviytymään kaikista mahdollista asuinympäristöä koskevista ongelmista, ja toisaalta asukkaiden erilaisten elämäntyylien kannalta rakennusten välisten erojen nähdään olevan todelliselta merkitykseltään varsin rajoittuneita. Ageing in place -mallin toteutumisen aste riippuu siitä, miten eri tahot (valtion viranomaiset ja paikalliset viranomaiset, kehittäjät, palveluntarjoajat, vanhukset) kyseisen konseptin määrittelevät. Vaikuttaa siltä, että ageing in place -mallin toteuttaminen edellyttää jatkossa laajempaa ja perusteellisempaa keskustelua. Ageing in place -konseptia koskevassa keskustelussa ei ole nähtävissä sellaista ajattelutapaa, jossa pyrittäisi minimoimaan palveluiden määrä tarjoamalla vanhuksille sopivanlaiset asuinolosuhteet, vaan sen sijaan keskustelussa on keskitytty etsimään parasta hoitopalveluiden ja asumisen yhdistelmää. On kuitenkin tiettyjä ongelmia, joita voi ratkaista vain sopivilla asuinympäristöillä.

Abstract The two rhetorical approaches to Finnish Lapland are the mythical and the miserable produced in the realms of tourism and politics respectively. The locals comply with neither. In this research the notion of beauty is used in seeking to understand how life is perceived as good-enough by particular villagers of a remote northern village. The scope of this research is novel theoretically and methodologically. The combination of everyday life aesthetics and education outside of institutional art education is rare and the method of data collection, collective correspondence, is created for the purposes of this research. Education is approached in this research as our perpetual growing in everyday life. Education and aesthetics receive support from sociology and human geography as well as environmental ethics. The theoretical frame leans on Ludwig Wittgenstein's notions of language use: language is woven into the actions of ordinary life, used not only to describe but to act on and transform the world. The objectives of this research in brief are to 1) complement art-centered definitions of the notion of beauty, 2) argue for the significance of diversity of habitable places, and 3) to contribute positively to the prevailingly negative research rhetoric on life in northern Finnish villages. These objectives are tackled with research tasks unfolding as descriptive, interpretative and methodological respectively: 1) of what kind is perceived beauty in everyday life led in a small northern village? 2) What is the significance of considering beauty in everyday life? 3) What kind of data does correspondence yield on perceived beauty? There are four women participating in this research. They exchanged letters on the topic of everyday beauty once a month for a year. Together they comprise a group that varies in ages, education, employment, family structures and the length of stay in the village. What they share is a view of their home village as a good-enough place to live in. The main data consists of 44 letters supplemented by 10 interviews. The letters have been read as one correspondence and as four individual sets of letters. Recurring themes, the temporal and spatial evolving of them as well as the performative aspects of writing have been addressed. Beauty has been found to reside in an iterative linguistic process rather than fixed in objects or even themes. Beauty articulates condensations of significant relations the perceiving individual holds in her life. As such beauty in everyday life is relational, active and pertains to steering of one's life. The ability to relate to the environment in which you live in a personally meaningful and creative way is found to be facilitated by an environment of diversity. Rather than keeping the rural North habited I argue for ensuring that it is habitable for those who wish to live there. This means realizing that people craft good-enough lives in different ways relative to their everyday life environments. / Tiivistelmä Lapista puhutaan kahdella tavalla, joista kumpikaan ei tavoita täysin lappilaisten itsensä arkikokemusta: Lappia värittää paikkana joko myyttisyys tai kurjuus. Näitä kahta kuvaa ylläpitävät pääasiassa turismi ja politiikka. Tässä tutkimuksessa käytetään ilmausta "kaunis" yritettäessä ymmärtää elämää pohjoisessa pienkylässä riittävän hyväksi koettuna. Tutkimus on sekä teoreettisesti että metodologisesti monitieteinen ja uutta luova. Arjen estetiikan ja kasvatustieteen yhdistäminen taidekasvatuksen sisältöalueen ulkopuolella on harvinaista. Tutkimuksessa on käytetty aineistonkeruumenetelmänä kirjeenvaihtoa, ja erityisesti sen kollektiivista muotoa, joka on kehitetty tätä tutkimusta varten. Tutkimuksessa tarkastellaan kasvatustieteen avulla arkeen kietoutuvaa kasvua ihmisenä. Sosiologia, kulttuurimaantiede ja ympäristöetiikka täydentävät kasvatustiedettä ja estetiikkaa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nojaa Ludwig Wittgensteinin huomioihin kielen käytöstä arjessa. Kieli on kietoutunut arjen toimintoihin ja on käytössä paitsi maailman kuvaamisessa myös sen muuttamisessa. Tutkimuksen tavoitteet ovat lyhyesti: 1) laajentaa "kauniin" taidemaailmaan nojautuvaa määrittelyä, 2) argumentoida ihmisen elinympäristöjen monimuotoisuuden puolesta sekä 3) täydentää lähtökohtaisesti positiivisella tutkimusotteella pohjoisen pienkylien elämästä tuotettua pääosin negatiivista tutkimusretoriikkaa. Tavoitteita lähestytään kolmella tutkimustehtävällä, jotka jakaantuvat kuvailevaksi, tulkinnalliseksi ja metodologiseksi. Tutkimustehtävät ovat: 1) minkälaista on kaunis pohjoisen pienkylän arjessa? 2) Mitä merkitystä on kauniin pohtimisella arjessa? 3) Minkälaista aineistoa kirjeenvaihto tuottaa kauneudesta? Tutkimukseen on osallistunut neljä naista. Jokainen heistä on kirjoittanut kirjeitä kauneudesta arjessaan ja vaihtanut kirjeitä kerran kuussa vuoden ajan. Naisten iät, koulutustaustat, työllisyystilanteet, perherakenteet sekä kylässä asuttu aika vaihtelevat. Heitä yhdistää näkemys kotikylästään riittävän hyvänä asuinpaikkana. Tutkimuksen pääasiallinen aineisto koostuu 44 kirjeestä, joita täydentää kymmenen haastattelua. Kirjeaineisto on luettu sekä yhtenä kirjeenvaihtona että neljänä osana, kunkin osallistujan kirjeet erikseen. Kirjeistä on tavoiteltu toistuvia teemoja ja näiden ajallista ja tilallista muotoutumista. Lisäksi kirjoituksia on pohdittu harkittuina esityksinä. Kaunis on todettu jatkuvaksi itseään korjaavaksi kielelliseksi prosessiksi sen sijaan, että se olisi paikantunut kiinteästi esineisiin, asioihin tai edes teemoihin. Arjen kaunis kiinnittyy kunkin elämässä merkityksellisiin suhteisiin. Kielellisenä prosessina kaunis ilmentää aktiivista ja luovaa toimijuutta ja liittyy elämän ohjailemiseen. Monimuotoisuus tukee kykyä muodostaa ja tiedostaa merkityksellisiä ja luovia suhteita elinympäristöön. Sen sijaan, että tutkimuksessa argumentoitaisiin pohjoisten kylien asuttamisen puolesta tutkimus esittää että pienkylien asuttavuus tulisi turvata sellaisille jotka haluavat asua kylissä. Tämä edellyttää ymmärrystä siitä, että ihmiset tekevät elämästään riittävän hyvää laadullisesti eri tavoilla erilaisissa ympäristöissä.

Abstract Technological advancement in the field of information-and-communication technologies (ICT) was rapid during the first decade of the new millennium. Universities started to use the new information-and-communication technologies more in their core processes, which speeded up their transformation from the traditional campus mode toward virtual universities. Research done in this thesis first investigates the traditional campus university’s change process toward the virtual university model. During the implementation process a geographically distributed e-learning concept was also developed for university use. This concept was transferred and researched in the small and medium enterprise (SME) context in the last part of this research. In large and complex organizations such as universities, it is difficult to find out how the change really was implemented. The literature on change management is voluminous but is dominated by descriptions of single projects. To overcome the limitations of such case studies, this research applies a longer and wider perspective to the change process and, by the introduction of an overarching method that categorizes the investments, shows more clearly the trends, stages of, and the barriers to the development. This long-term study is based on 116 development projects during a ten-year period in a decentralized and networked development environment. In the company setting, conventional training is being replaced more and more by e-learning. To scaffold SMEs in their e-learning adaptation, the concept of e-learning was transferred to the SME environment. The company cases’ part of the thesis presents how the transferability of geographically distributed e-learning concept was developed and tested in the SME environment. As a result, the principles that guided ICT strategy implementation and how the strategies were implemented during a ten-year period are presented. The concept for geographically distributed e-learning environments and its development are also introduced. Finally, the process and results from the concept implementation to the SME environment are presented. This thesis presents university management with an understanding of how larger long-term trends give us the possibility to better understand today’s fast-paced changes. It also gives company managers an example of how models developed in the university environment can be transferred to the company environment. / Tiivistelmä Tietotekniikan kehitys on ollut nopeaa vuosituhannen vaihteen jälkeen monilla aloilla. Yliopistoissa sitä on alettu käyttää yhä enemmän osana perustoimintoja, mikä on edistänyt niiden kehitystä traditionaalisista kampusyliopistoista kohti virtuaaliyliopistoja. Tämän tutkimuksen ensimmäisessä osassa on tarkasteltu perinteisen kampusyliopiston muutosprosessia kohti aktiivisesti uutta teknologiaa hyödyntävää yliopistoa ja toisessa osassa muutosten yhtenä tuloksena syntynyt konsepti siirrettiin yritysympäristöön. Yliopistossa muutos toteutettiin määrittelemällä ensin tavoitteet strategioiksi ja sen jälkeen niiden toimeenpanoprosessin avulla. Suurissa organisaatioissa, kuten yliopistoissa, on vaikea hahmottaa kuinka muutokset todellisuudessa toteutetaan. Kirjallisuutta ja tutkimusta organisaatiomuutoksen toteuttamisesta on paljon, mutta suuri osa siitä keskittyy tarkastelemaan yhden projektin aikana tapahtunutta muutosta. Tässä tutkimuksessa on pyritty esittämään laajempi ja pitkäkestoisempi kuva muutosprosessista. Tutkimus pohjautuu 116 kehitysprojektin saamaan rahoitukseen kymmenen vuoden ajalta. Sen avulla on tarkasteltu yliopiston kehitystrendejä ja keskeisiä kehityskohteita. Rahoitus on jaettu projekteille strategioissa määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti strategioiden toimeenpanemiseksi. Osana toimeenpanoprosessia syntyi yliopistokäyttöön maantieteellisesti hajautetun oppimisympäristön konsepti. Yritysympäristössä perinteinen koulutus on korvattu yhä useammin teknologiaa hyödyntävillä koulutuksen muodoilla. Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on kuitenkin varsin rajoitetut resurssit koulutuksessa käytettävien teknologioiden käyttöönottoon ja tehokkaaseen käyttöön. Tämän tutkimuksen toisessa osassa yrityksen maantieteellisesti hajautetun oppimisympäristön käyttöönottoa pyrittiin tukemaan tarjoamalla sen käyttöön valmis yliopistoympäristössä kehitetty konsepti. Tämän konseptin siirrettävyyttä ja käyttöönottoa tutkittiin tutkimuksen toisessa osassa. Tämän tutkimuksen tuloksena esitetään periaatteet, jotka ohjasivat yliopiston tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön strategian laadintaa ja toimeenpanoa vuosina 2000–2009. Lisäksi esitellään maantieteellisesti hajautetun oppimisympäristön konsepti. Lopuksi esitellään konseptin käyttöönottoa yritysympäristössä. Tämä väitöskirja esittelee yliopiston johdolle ja toimijoille, kuinka pitkäkestoisten trendien tunteminen auttaa ymmärtämään nykyhetkeä ja sen nopeita muutoksia. Yritysjohdolle väitöskirja tarjoaa esimerkin, kuinka yliopistoympäristöön kehitetty konsepti voidaan siirtää yritysympäristöön.

Abstract The research discusses the meaning of telling in the narrative environment of teachers' peer group. Teachers’ work is increasingly challenging; however, they have no outlet for the burdens of their work in the hectic everyday working environment at the school. The research discusses opportunities afforded by group discussions as a possible solution for this problem. For the research, a peer group comprising 11 teachers was established and convened 16 times over 1.5 years. The research is a new opening in the debate on peer groups, since previous studies have paid only little attention to the narrative environment provided by them, unlike the current research. This, in spite of the fact that cost-effective peer groups are organised in fields other than teaching as well. The focus of interest is on how the challenges of teachers’ work are told in the group, what kinds of functions this has, and what kinds of opportunities for support and change are created by telling experiences. The research takes a narrative approach. The analysis of the material videotaped at the group meetings uses narrative reading methods and dialogical sequence analysis. Based on the research, the narrative environment of the group was found to be a place where people could talk about things that were not discussed at the school. Teacher's work was seen as involving human relationships. The research consolidated the view that teachers' relations with colleagues and the parents of the pupils may turn out to be the significant challenges of the work and materially affected the ability of teachers to cope at work. By telling their experiences, the teachers processed conflicts, influencing, and their limits at work, as well as sought release from negative feelings. It was also used for thinking of solutions, looking forward and seeking an appropriate distance in relationships at work. According to the research, telling experiences in a group seemed to contribute to a positive change. However, it will not always be constructive or ensure regeneration at work. The research provides new perspectives in pre-service and in-service teacher education. Relating one's own life story and discussing human relationships linked with teacher's work should be made a more visible part of growing to be teacher. Studying one's own experiences will help teachers in encounters with different parents, colleagues and children in their work. / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan kertomisen merkitystä opettajien vertaisryhmän kerronnallisessa ympäristössä. Opettajat tekevät työtään lisääntyvien haasteiden keskellä. Koulun kiireisessä arjessa heillä ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia purkaa työnsä kuormitusta. Yhtenä ratkaisuna tähän ongelmaan tutkimuksessa tarkastellaan ryhmässä kertomisen avaamia mahdollisuuksia opettajien tukemiseen. Tätä varten perustettiin 11 opettajasta koostuva vertaisryhmä, joka kokoontui 16 kertaa puolentoista vuoden aikana. Tutkimus on uusi avaus vertaisryhmiä koskevaan keskusteluun, sillä aiemmassa tutkimuksessa on kiinnitetty vain vähän huomiota vertaisryhmässä rakentuvaan kerronnalliseen ympäristöön, kuten tässä työssä tehdään. Kuitenkin kustannustehokkaita vertaisryhmiä järjestetään opetusalan lisäksi myös muilla aloilla. Kiinnostuksen kohteena on, millaisista opettajan työn haasteista ryhmässä kerrotaan, millaisia funktioita ryhmässä kertomisella on ja millaisia mahdollisuuksia kertominen avaa tuelle ja muutokselle. Tutkimuksen lähestymistapa on kerronnallinen. Ryhmän istunnoista koostuvan videoaineiston analyysissa sovelletaan kerronnallisia lukutapoja ja dialogista sekvenssianalyysia. Tutkimuksen perusteella ryhmän kerronnallinen ympäristö osoittautui paikaksi puhua siitä, mistä koulussa vaiettiin. Opettajan työ näyttäytyi ihmissuhdetyönä. Tutkimus vahvisti kuvaa siitä, että opettajien suhteet kollegoihin ja oppilaiden vanhempiin voivat muotoutua merkittäviksi työn haasteiksi ja vaikuttaa olennaisesti opettajien jaksamiseen. Kertomalla opettajat käsittelivät ristiriitatilanteita, vaikutusmahdollisuuksiaan, rajojaan työssä ja purkivat pahaa oloaan. Kertomisen kautta myös mietittiin ratkaisuja, suuntauduttiin tulevaan ja etsittiin sopivaa etäisyyttä työn ihmissuhteissa. Tutkimuksen mukaan ryhmässä kertominen näytti myötävaikuttavan muutokseen. Ryhmässä kertomisesta ei kuitenkaan välttämättä aina tule rakentavaa, eikä se takaa työssä uusiutumista. Tutkimus avaa näkökulmia opettajien perus- ja täydennyskoulutukseen. Oman elämäntarinan kertominen ja opettajan työhön liittyvien ihmissuhteiden tarkastelu tulisi tehdä näkyvämmäksi osaksi opettajaksi kasvamista. Oman kokemushistorian tutkiminen auttaa opettajia kohtaamaan työssään erilaisia vanhempia, kollegoita ja lapsia.

Abstract My doctoral thesis deals with the content conflicts involving the constructivist conception of knowledge and learning and the didactic models of environment education as a part of the environment's social determination and interpretation processes, i.e. environmental discourses. I also study how the determination of the reflexivity of modernity is reflected in the constructivist conception of knowledge and learning through the presuppositions included in it related to the formation of social reality and social construction of nature. Thirdly, I try to identify the common cultural heritage of the unreflected nature of institutional environmental education and its research, the conflicts between environmental discourses, and the prevailing definition of the reflexivity of modernity. I maintain that public environmental discourses influence the institutional forms of environmental education through the levels of the social construction of nature. I also suggest that the differing ideas about the reflexivity of modernity can be classified into different levels, and didactic models of environmental education can be classified into different types. The different levels and the different types can be distinguished from each other on the basis of how they conceptualise the relation between the theoretical category of the social construction of nature and its practical manifestations, environmental discourses and environmentally oriented education. I maintain that the different types of didactic models for institutional environmental education favour cultural reflection. In reality they do not, however, reach that level. The basic theoretical problem involving institutional environmental education is based on two main factors: a) scientisation of environmental problems, b) personalisation of environmental problems. The constructivist conception of knowledge and learning aim at understanding the ecological and sociopolitical consequences of an environmental crisis, but not at reflecting on the foundations of the environmental crisis. Environmental education as an institution is bound up in three ways with the prevailing limited environmental discourses: a) The problems in the constructivist conception of knowledge and learning can be basically interpreted as reflections of conflicts in the prevailing environmental discourses and of paradoxes in the prevailing social order, b) The goals, contents and methods of environmental education are like a compressed description of the goals, contents and means of prevailing environmental policy processes, c) Environmental education as socialisation is quite important in legitimising prevailing limited environmental discourses. / Tiivistelmä Väitöskirjassani tarkastelen institutionaalisen ympäristökasvatuksen konstruktivistiseen tiedon- ja oppimiskäsitykseen sekä ympäristökasvatuksen didaktisiin malleihin sisältyviä sisällöllisiä ristiriitoja osana ympäristön yhteiskunnallisia määrittely- ja tulkintaprosesseja eli ympäristödiskursseja. Tarkastelen myös sitä, miten moderniuden refleksiivisyyden määrittely heijastuu sisältämiensä sosiaalisen todellisuuden rakentumista ja luonnon sosiaalista konstruointia koskevien ennakko-oletusten välityksellä ympäristökasvatuksen konstruktivistiseen tiedon- ja oppimiskäsitykseen. Kolmanneksi hahmotan institutionaalisen ympäristökasvatuksen ja sen tutkimuksen reflektoimattoman luonteen, ympäristödiskurssien ristiriitojen ja hallitsevan moderniuden refleksiivisyyden määritelmän yhteistä kulttuuriperustaa. Tutkimuksessani väitän, että julkiset ympäristödiskurssit vaikuttavat ympäristökasvatuksen institutionaalisiin muotoihin luonnon sosiaalisen konstruoinnin tasojen välityksellä. Väitän myös, että yhteiskunta- ja kulttuuriteorioiden eriävät määritelmät moderniuden refleksiivisyydestä on eroteltavissa eri tasoihin ja ympäristökasvatuksen didaktiset mallit ovat vastaavasti luokiteltavissa eri tyyppeihin. Nämä eri tasot ja tyypit ovat eroteltavissa toisistaan sen perusteella, miten ne käsitteellistävät luonnon sosiaalisen konstruoinnin teoreettisen kategorian ja sen praktisten ilmentymien, ympäristödiskurssien ja ympäristöön orientoivan kasvatuksen välisen suhteen. Analyysin perusteella väitän, että institutionaalisen ympäristökasvatuksen didaktisten mallien eri tyypeissä kannatetaan kulttuurista reflektiota. Todellisuudessa ne eivät kuitenkaan saavuta tätä tasoa. Institutionaalisen ympäristökasvatuksen didaktisten mallien ja ympäristökasvatuksen tutkimuksen teoreettinen perusongelma rakentuu kahdesta tekijästä: a) ympäristöongelmien tieteellistämisestä ja b) ympäristöongelmien yksilöllistämisestä. Ympäristökasvatusta koskevassa tutkimuksessa esitetty konstruktivistinen tiedon- ja oppimiskäsitys ja sen perustalle rakennetut ympäristökasvatuksen didaktiset mallit kohdistuvat ympäristökriisin ekologisten, sosio-poliittisten ja kulttuuristen seurausten ymmärtämiseen, mutta eivät ympäristökriisin perusteiden reflektointiin. Ympäristökasvatus instituutiona on sidoksissa vallitseviin rajallisiin ympäristödiskursseihin kolmella tavalla: a) konstruktivistisen tiedon- ja oppimiskäsityksen sisältämät ongelmat ovat lähtökohtaisesti tulkittavissa heijastumiksi vallitsevien ympäristödiskurssien sisältämistä ristiriidoista ja vallitsevan sosiaalisen järjestyksen sisältämistä paradokseista, b) ympäristökasvatuksen tavoitteet, sisällöt ja menetelmät ovat kuin tiivistetty kuvaus vallitsevien ympäristöpoliittisten prosessien päämääristä, sisällöistä ja keinoista, c) ympäristökasvatus sosialisaationa on varsin merkittävä vallitsevien rajallisten ympäristödiskurssien legitimoija.

Abstract Critical illness or staying in intensive care unit (ICU) may have a negative impact on a child’s quality of life or the family’s life. The aim of this study is to clarify the long-term mortality and causes of death in Finnish pediatric intensive care population, as well as the health-related quality of life (HRQL), psychological outcome, schooling difficulties, and family socioeconomical situation in those alive six years after intensive care. The study population consisted of all ICU treated pediatric patients in Finland in 2009 and 2010. The long-term mortality and causes of death were retrospectively compared with the population of all other Finnish children who had not been on an ICU. Survivors were sent questionnaire material regarding their HRQL and psychological and social situation. 68 out of 2729 (2.5%) patients died before the end of 5 years follow-up. The standardized mortality rate for the ICU patients was 53.4. The most common causes of death were cancer (35.3%), neurologic (17.6%), and metabolic diseases (11.7%), whereas trauma was the most common cause of death in the control group (45.3%). Questionnaires were answered by 1109 (30.1%) children. 90 children (8.4%) had poor HRQL. They had a higher rate of chronic diagnoses, medication on a daily basis and a greater need for healthcare services than those with normal HRQL-scores. Asthma, neurological diseases, chromosomal alterations, cancer and long-term pain were associated with poor HRQL. Psychological outcome was abnormal for 84 children (7.6%), and was also associated with chronic diseases. Children with difficulties in school more often had a severe disease and frequently need for healthcare services. In conclusion, mortality after intensive care is low, but the risk of death is increased even at 3 years after discharge. The burden of chronic diseases hamper the quality of life, psychological wellbeing and school performance. / Tiivistelmä Vaikea sairaus tai tehohoito voi vaikuttaa haitallisesti lapsen kehitykseen sekä perheen hyvinvointiin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten tehohoidettujen lasten pitkäaikaiskuolleisuus ja kuolinsyyt sekä lasten elämänlaatu, psyykkinen hyvinvointi, erityisen tuen tarve koulussa ja perheen sosioekonominen asema kuusi vuotta tehohoidon jälkeen. Tutkittava joukko koostui kaikista Suomessa v. 2009 ja 2010 tehohoidetuista lapsista. Kuolleisuutta ja kuolinsyitä verrattiin niiden suomalaislasten kuolinsyihin, jotka eivät olleet saaneet tehohoitoa vuonna 2009 tai 2010. Eloonjääneiden lasten elämänlaatu, psyykkinen vointi ja sosioekonominen tilanne selvitettiin kyselyiden avulla. Tutkittavista 2 729 potilaasta 68 (2,5 %) kuoli ennen seuranta-ajan päättymistä. Vakioitu kuolleisuussuhde oli tehohoidettujen lasten osalta 53,4. Yleisimmät kuolinsyyt tehohoidetuilla olivat kasvaimet (35,3 %), neurologiset sairaudet (17,6 %) ja aineenvaihduntasairaudet (11,7 %), verrokkiryhmässä onnettomuudet olivat merkittävin kuolinsyy (45,3 %). Kyselyihin vastasi 1109 (30,1 %) lasta. Heistä 90 (8,4 %) koki elämänlaatunsa huonoksi. Useat pitkäaikaissairaudet, lääkityksen ja terveyspalveluiden tarve oli yleisempää elämänlaatunsa huonoksi kokevien joukossa. Astma, neurologiset sairaudet, kromosomimuutokset, kasvaimet ja pitkäaikainen kiputila liittyivät huonoon elämänlaatuun. Psyykkinen vointi oli heikentynyt 84 lapsella (7,6 %). Myös huono psyykkinen vointi liittyi pitkäaikaissairauksiin, samoin erityisen tuen tarve koulussa. Yhteenvetona todettakoon, että lasten kuolleisuus tehohoidon jälkeen on Suomessa matala, mutta kuoleman riski on koholla usean vuoden ajan tehohoidon päättymisestä. Vaikeat pitkäaikaissairaudet lisäävät kuolleisuutta tehohoidon jälkeen sekä heikentävät eloonjääneiden elämänlaatua, psyykkistä vointia vaikeuttavat koulunkäyntiä, ja aiheuttavat taakkaa lapsen perheelle.

Abstract The purpose of the study was to describe and evaluate the measured and self-reported physical performance of the elderly people who relocated to senior housing and their change 3 and 12 months after the relocation. Besides, the association of self-reported physical performance, social environment and psychological well-being with measured physical performance changes was examined. The objective of the research was to provide information that can be used in the design and management of practices that aim to assess and support the physical performance of those living in senior housing. Data were collected from elderly (n = 81) who moved to senior housing in northern Finland (n = 11) in 2014, and 70% of them were women. The indicators that were used were the Oldwellactive Questionnaire, the Environmental Support instrument and the Short Physical Performance Battery [SPPB]. The data were analyzed with statistical methods. Physical performance of those who relocated to senior housing was weak. Instrumental Activities of Daily Living [IADL], walking speed, right hand grip strength and self-reported IADL significantly decreased during their first year of residence. Besides, self-reported IADL performance became more difficult but muscle strength training, as well as participation in hobby groups increased. Residents estimated that they can do what they want, and they can sufficiently meet their loved ones in the senior housing. Self-reported physical performance was associated with the deterioration of performing IADL and the slowdown of walking speed. Social environment and psychological well-being were associated with the deterioration of performing IADL, the slowdown of walking speed and the weakening of the dominant hand´s grip strength. This research provides more information about the physical performance, the social environment and the psychological well-being of the elderly who relocated to senior housing. Research results will help service providers to improve the procedures that aim to the physical performance assessment and support of the residents, paying attention to the impact of the elderly’s individuality in requirements associated with the realization of the services. Research results show that organizations maintaining senior housing must organize exercise areas suitable for the residents and the means for indoors and outdoors muscle training and balance exercise. Individual factors related to physical performance, social environment and psychological well-being of the residents should be considered in the design, implementation and management of these services. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja selittää palvelutaloon muuttaneiden ikääntyneiden mitattua ja itsearvioitua fyysistä toimintakykyä ja niiden muutosta 3 ja 12 kuukautta muuton jälkeen. Lisäksi kuvattiin itsearvioidun fyysisen toimintakyvyn, sosiaalisen ympäristön ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteyttä mitatun fyysisen toimintakyvyn muutoksiin. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, jota voidaan hyödyntää palvelutalojen asukkaiden fyysisen toimintakyvyn arvioimiseen ja tukemiseen tähtäävien käytäntöjen suunnittelussa ja johtamisessa. Aineisto kerättiin pohjoissuomalaisessa kaupungissa palvelutaloihin (n = 11) vuonna 2014 muuttaneilta ikääntyneiltä (n=81), joista 70 % oli naisia. Mittareina käytettiin Hyvinvointiprofiili-kyselylomaketta, Ympäristöhyvinvointimittaria ja SPPB- toimintatestiä (Short Physical Performance Battery). Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Palvelutaloon muuttaneiden fyysinen toimintakyky oli heikko. Päivittäisistä toiminnoista suoriutuminen [IADL], kävelynopeus, oikean käden puristusvoima ja itsearvioitu arkiaskareista suoriutuminen heikkenivät ensimmäisen asumisvuoden aikana. Lisäksi itsearvioitu IADL-suoriutuminen vaikeutui mutta lihaskuntoharjoittelu sekä harrastusryhmiin osallistuminen lisääntyivät. Asukkaat arvioivat voivansa tehdä, mitä haluavat ja tapaavansa riittävästi läheisiä ihmisiä palvelutalossa. Itsearvioitu fyysinen toimintakyky oli yhteydessä IADL-suoriutumisen vaikeutumiseen ja kävelynopeuden hidastumiseen. Sosiaalinen ympäristö ja psyykkinen hyvinvointi olivat yhteydessä IADL-suoriutumisen vaikeutumiseen, kävelynopeuden hidastumiseen ja oikean käden puristusvoiman heikkenemiseen. Tämä tutkimus lisää tietoa palvelutaloihin muuttaneiden ikääntyneiden fyysisestä toimintakyvystä, sosiaalisesta ympäristöstä ja psyykkisestä hyvinvoinnista. Tutkimustulokset auttavat ikääntyneiden asumispalveluiden tuottajia kehittämään asukkaiden fyysisen toimintakyvyn arviointiin ja toimintakyvyn ylläpitämiseen tähtääviä toimintamalleja, joissa huomioidaan ikääntyneiden yksilöllisyyden vaikutus palveluiden toteuttamiseen liittyviin vaatimuksiin. Tutkimustulokset osoittavat, että palvelutaloja ylläpitävien organisaatioiden tulee järjestää asukkaille soveltuvat liikuntatilat ja välineet sisä- ja ulkotiloihin lihaskunto- ja tasapainoharjoittelua varten. Asukkaiden yksilölliset fyysiseen toimintakykyyn, sosiaaliseen ympäristöön ja psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät tekijät tulee ottaa huomioon palveluiden suunnittelussa, toteutuksessa ja johtamisessa.