Diss. -- Helsingin yliopisto.

Väitösk. -- Helsingin yliopisto.

Abstract The aim of this study was to describe and evaluate the use of dance performance as an intervention in the care of elderly persons with dementia. The research task was to describe and evaluate how demented elderly persons experience dance performances and describe dance performance and its essence as an intervention. The method was qualitative evaluation research. The informants were demented elderly persons (13), their family members (4), nurses (7) and practical nurse students (3). Four dance performances based on elderly persons' memories of different seasons were performed in the nursing home. The data were collected using individual interviews of elderly persons, videotaping, heart rate measurements and focus group interviews of family members, nurses and students. The experiences of the demented elderly persons were related to dance performance as an activity, dance performance, performers, themselves, and to the audience and surroundings. Dance performance was evaluated as a process intervention with an effect on the elderly person and his/her interaction with the others and also on the family members. Dance performance as an intervention in the care of elderly persons with dementia has its own special features as does its implementation in nursing. Watching a dance performance is an active event to the demented elderly person. Feelings, memories and sense of community with the others aroused by dance performance are positively significant in the nursing care context. Dance performance is an interactive psychosocial intervention which promotes the well-being and elicits the resources of the elderly person with dementia. It can also be a contradictory intervention. This study has produced information for gerontological nursing. With this information dance performance can be used in similar situations as a goal-directed intervention. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja arvioida tanssiesityksen käyttöä auttamismenetelmänä dementoituvien vanhusten hoitotyössä vanhusten, omaisten, hoitajien ja lähihoitajaopiskelijoiden näkökulmista. Tutkimuksen tehtävänä oli kuvata ja arvioida miten dementoituvat vanhukset kokevat hoitoyhteisöihin tuodut tanssiesitykset, kuvata tanssiesitystä auttamismenetelmänä dementoituvien vanhusten hoitotyössä dementoituvien vanhusten, omaisten, hoitajien ja lähihoitajaopiskelijoiden arvioimana sekä kuvata, millainen tanssiesityksen tulee olla auttamismenetelmänä dementoituvien vanhusten hoitotyössä. Tutkimus oli laadullinen arviointitutkimus. Siihen osallistui 13 dementoituvaa vanhusta, 4 omaista, 7 hoitajaa ja 3 lähihoitajaopiskelijaa. Hoitokodissa esitettiin neljä vanhusten vuodenaikamuistoihin perustuvaa tanssiesitystä. Aineistonkeruumenetelminä olivat dementoituvien vanhusten yksilöhaastattelut, videointi, sykemittaukset sekä omaisten, hoitajien ja lähihoitajaopiskelijoiden ryhmähaastattelut. Aineistot kerättiin neljän tanssiesityksen yhteydessä ja jälkeen. Aineistot analysoitiin laadullisella, induktiivisella sisällön analyysimenetelmällä. Vanhusten kokemukset tanssiesityksistä liittyivät tanssiesitystoimintaan, tanssiesitykseen, esiintyjiin, heihin itseensä sekä toisiin katsojiin ja ympäristöön. Tanssiesitys arvioitiin prosessina toteutuvaksi auttamismenetelmäksi, joka vaikuttaa vanhukseen ja hänen vuorovaikutukseensa toisten kanssa sekä omaisiin. Dementoituvien vanhusten auttamismenetelmänä toimivalla tanssiesityksellä on omat erityispiirteensä tanssiesityskokonaisuuteen, tanssiesityksen kokonaistunnelmaan, rakenteeseen, kestoon, sisältöön, visuaalisuuteen, äänimaailmaan, esiintyjiin ja ympäristöön liittyen. Tanssiesityksen hoidollisella hyödyntämisellä on myös omat erityispiirteensä. Tanssiesityksen katsominen on dementoituvalle vanhukselle aktiivinen tapahtuma, ja tanssiesityksen herättämät tunteet, muistot ja yhteisyys toisten kanssa saavat aikaan prosesseja, joilla on myönteistä hoidollista merkitystä. Tanssiesitys on vuorovaikutuksellinen, hyvinvointia edistävä ja vanhuksen voimavaroja esille nostava psykososiaalinen auttamismenetelmä, jonka avulla voidaan tukea dementoituvan vanhuksen normatiivista kehitystä. Tanssiesitys ei ole ristiriidaton auttamismenetelmä, ja sen hoidollisen hyödyntämisen lähtökohtana tulee olla dementoituvan vanhuksen yksilölliset tarpeet. Tutkimus on tuottanut tietoa kliinisen, gerontologisen hoitotieteen tietoperustaan tuomalla laadullista tutkimusnäyttöä aiemmin tutkimattomasta auttamismenetelmästä. Tuotetun tiedon avulla tanssiesityksiä voidaan hyödyntää vastaavissa tilanteissa tavoitteellisesti auttamismenetelmänä.

Abstract Old age brings several physical and cognitive challenges for elderly people, which complicates the utilization of modern information and communication technology (ICT) for daily task assistance and for caretakers and family support. One factor hindering the adoption of ICT is that most existing user interfaces (UIs) require prior knowledge of use metaphors that many elderly people cannot learn to master. Research on developing assistive technology exists, such as phones for the elderly, but these often have UIs that require prior knowledge and use experience. Recent research has introduced Ambient Assisted Living (AAL) concepts for users’ homes, for example projecting guidance into the environment. However, only a few empirical studies have attempted to define the type of projection-based UIs that would be intuitive for the elderly, and the system design processes that would help in developing such AAL have not been researched thoroughly. This work presents three design iterations and their empirical evaluations. From these, a body of knowledge was produced for designing and developing AALs with projected Augmented Reality (AR) UIs. The first iteration had a sentence-building UI implemented for a wearable Projector-Camera (ProCam) system, which had limits in technical suitability for the elderly. The second iteration changed the use metaphor to a simple icon-based menu, and produced a requirement guideline for UIs in AAL. In the final iteration, the wearable was replaced with a fixed ProCam, allowing the elderly to make menu selections effectively. This iteration supported sequential tasks, such as taking medicine, with visual guides. The suitability of the new UI was tested with computer literate young adults and elderly users, many of the latter having memory and motor skill limitations. The comparison showed that the two groups performed similarly; however, the elderly needed a slower and more direct interaction technique adapted to their preferences in the UI. Assistance for the sequential tasks was found feasible. This work produced a set of UI-related and technical factors that AAL designers should take into account when developing projector-based AR systems for the elderly with memory problems. In addition, this work offers suggestions on how to conduct UI testing sessions with this user group to reduce the amount of work and improve the success of the iterative development process. / Tiivistelmä Ikääntyminen tuo useita fyysisiä ja kognitiivisia haasteita teknologian käytölle mikä puolestaan mutkistaa modernin informaatioteknologian käyttöä hoivatyöntekijöiden ja omaisten tukemana päivittäisten askareiden tukemisessa. Yksi este käytölle on käyttöliittyminen hallitsemiseen tarvittava osaaminen mitä vanhuksilla on haastavaa oppia. Avustavan teknologian tutkimusta on olemassa laitteille kuten vanhusten käyttöön suunnitellut matkapuhelimet jotka tarvitsevat tietämystä ja aiempia käyttökokemuksia. Uusimmat tutkimukset esittävät tietotekniikka-avusteisen asuminen mahdollisuuksia käyttäjien koteihin esimerkiksi projisoitujen opastuksien muodossa, mutta vain muutamia empiirisiä tutkimuksia on tehty määrittelemään kuinka projektiopohjaiset käyttöliittymät voisivat olla intuitiivisia vanhuksille, ja tutkimuksia kuinka näiden systeemien suunnitteluprosessit voisivat avustaa tietotekniikka-avusteisen asumisen suunnittelijoille ei ole tuotettu tarpeeksi. Tämä työ esittelee kolmen iteroinnin ja empiirisen arvioinnin luoman tietämysperustan kautta ratkaisuja systeemien suunnittelun ja luonnin tarpeisiin projektiopohjaisen lisätyn todellisuuden käyttöliittymien luomiseksi. Ensimmäisen iteroinnin tulos on lauserakenteeseen pohjautuva käyttöliittymä päälle puettavalle projektiojärjestelmälle, jonka todettiin omaavan teknisiä puutteita vanhuskäyttöön. Toinen iterointi esittelee ikonipohjaisen käyttöliittymän ja tuottaa vaatimusmäärittelyohjeistuksia käyttöliittymille. Viimeisessä iteroinnissa korvataan päälle puettava kiinteästi asennetulla järjestelmällä, joka mahdollistaa vanhuksille tehokkaamman valintamenetelmän valikoille, sekä tukee sarjamuotoisten tehtävien suorittamista visuaalisia ohjeistuksia käyttäen esimerkiksi lääkkeen annostelun tukemisessa. Käytön soveltuvuutta vertailtiin tehokäyttäjien ja vanhusten, joilla on usein motoriikan ja kognition ongelmia, kesken, ja vaikka nämä kaksi ryhmää ovat hyvin samankaltaisia on vanhuksille sopivampi menetelmä hitaampi ja perustuu suoraan interaktioon. Myös sarjamuotoisen tehtävän suorituksen tukeminen osoittautui saavutettavaksi. Tämä työ tuotti käyttöliittymien ja teknisten toteutusten suunnitteluun tarkoitettuja ohjeistuksia joita tietotekniikka-avusteisen asumisen suunnittelijoiden tulisi ottaa huomioon projektiopohjaisten lisätyn todellisuuden järjestelmien kehittämisessä muistihäiriöisten vanhusten tarpeisiin. Lisäksi suosituksia käyttäjätestien luomiseen tämän käyttäjäryhmän kesken ehdotetaan jolla voidaan vähentää työmäärää sekä parantaa oikein iteratiivista prosessia.

Abstract The political principle concerning services for older people in Finland emphasises home care. The public authority set the national targets concerning service provisions and attempts to encourage the older population to remain in their own homes for as long as possible. In this regard, the national government employs a typical sociological or gerontological concept, known as ageing in place. Although the structure of social and health care services significantly shifted to domiciliary services in the 1990s, Finland is still considered to maintain relatively institutionalised welfare programmes. Due to continual ageing and pressures to reduce expenditure on social services, it still remains unexplored as to what extent encouraging ageing in place is realistic from the aspect of the living environment. This study is conducted as a single case study focusing on sixteen local districts in the city of Oulu. The forty-three projects researched, covering all categories, namely residential homes, sheltered housing and rental accommodation for older people, and ranging from central location to suburban districts, are systematically analysed using the building permits and the collected data in addition to the researcher’s neighbourhood surveys. The collected data are primarily analysed in quantitative manners and measured in multi-disciplinary ways. The outcomes of the analysis overall suggest that the living standards of all the housing projects studied here do not necessarily help older residents to cope with every possible environmental problem while real meanings of diversity among the projects studied are considered to be rather limited regarding the aspect of the possible lifestyles of residents. The degree of the realisation of ageing in place depends on the definition of the concept adopted by the various stakeholders (national and local authorities, developers, service providers, older people). The realisation of ageing in place seems to require wider and deeper discussions. Discussion of the ageing-in-place concept points to a lack of preventative objectives which aims at minimising services by providing appropriate living settings for older people instead of pursuing the best combination of care services and accommodation. There are special roles which only housing facilities can address. / Tiivistelmä Poliittisesti Suomessa painotetaan vanhusten palveluissa lähtökohtaisesti kotihoitoa. Viranomaiset ovat asettaneet valtakunnallisia tavoitteita palvelujen tarjoamisesta vanhuksille ja pyrkivät edistämään vanhusten kotiasumista niin pitkään kuin mahdollista. Tässä mielessä valtio toteuttaa ageing in place -toimintamallia, joka on laajalti vakiintunut sosiologian ja gerontologian konsepti. Vaikka sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden rakenteet siirtyivät 1990-luvulla merkittävästi kotipalveluiden suuntaan, Suomea pidetään edelleen maana, jossa hyvinvointipalvelut ovat suhteellisen laitoskeskeisiä. Johtuen väestön etenevästä ikääntymisestä ja paineista vähentää sosiaalipalvelujen kustannuksia, on vielä epäselvää missä määrin ageing in place -mallin edistäminen on realistista asuinympäristön näkökulmasta. Tämä tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena, joka keskittyi kuuteentoista Oulun kaupunginosaan. Tutkittuja neljääkymmentäkolmea kohdetta, jotka edustivat erilaisia vanhusten asuinkategorioita, siis vanhainkoteja, tehostettua palveluasumista ja ikääntyneiden vuokra-asumista, ja olivat sijoittuneet niin keskustan alueelle kuin lähiöihin, analysoitiin systemaattisesti käyttäen avuksi rakennuslupia, kerättyä dataa ja tutkijan naapurustokyselyitä. Näin kerättyä dataa analysoitiin pääasiassa kvantitatiivisesti ja mitattiin monitieteellisin menetelmin. Analyysin lopputulokset viittaavat yleisesti ottaen siihen, että tässä tutkimuksessa tarkastelluissa asuinrakennuskohteissa asumisen taso ei välttämättä auttanut ikääntyneitä asukkaita selviytymään kaikista mahdollista asuinympäristöä koskevista ongelmista, ja toisaalta asukkaiden erilaisten elämäntyylien kannalta rakennusten välisten erojen nähdään olevan todelliselta merkitykseltään varsin rajoittuneita. Ageing in place -mallin toteutumisen aste riippuu siitä, miten eri tahot (valtion viranomaiset ja paikalliset viranomaiset, kehittäjät, palveluntarjoajat, vanhukset) kyseisen konseptin määrittelevät. Vaikuttaa siltä, että ageing in place -mallin toteuttaminen edellyttää jatkossa laajempaa ja perusteellisempaa keskustelua. Ageing in place -konseptia koskevassa keskustelussa ei ole nähtävissä sellaista ajattelutapaa, jossa pyrittäisi minimoimaan palveluiden määrä tarjoamalla vanhuksille sopivanlaiset asuinolosuhteet, vaan sen sijaan keskustelussa on keskitytty etsimään parasta hoitopalveluiden ja asumisen yhdistelmää. On kuitenkin tiettyjä ongelmia, joita voi ratkaista vain sopivilla asuinympäristöillä.