• Refine Query
  • Source
  • Publication year
  • to
  • Language
  • 17
  • 1
  • Tagged with
  • 18
  • 16
  • 5
  • 5
  • 5
  • 4
  • 4
  • 4
  • 4
  • 4
  • 3
  • 3
  • 3
  • 3
  • 3
  • About
  • The Global ETD Search service is a free service for researchers to find electronic theses and dissertations. This service is provided by the Networked Digital Library of Theses and Dissertations.
    Our metadata is collected from universities around the world. If you manage a university/consortium/country archive and want to be added, details can be found on the NDLTD website.
1

Childhood mortality in Finland

Lantto, M. (Marjo) 01 December 2015 (has links)
Abstract The aim of this work was to assess trends in childhood mortality in Finland over the period 1969–2004 and to identify the main preventable causes of death in childhood. Specific topics of interest were childhood mortality due to infectious diseases and possible regional differences in childhood mortality. As accidents are the most common cause of death in childhood, we also analysed regional differences in accidental mortality in childhood between the years 1969 and 2013. Annual neonatal mortality declined by 78%, from 11.13/1000 in 1969 to 2.46/1000 in 2004, with perinatal disorders and congenital malformations the most common causes of death, while childhood mortality declined by 65% during the same period, from 0.67/1000 to 0.23/1000, with accidents the leading cause of death, followed by congenital malformations, tumours and haematological diseases, and infectious diseases. Childhood mortality due to infectious diseases decreased by 89%, from 0.12/1000 in 1969 to 0.013/1000 in 2004, and neonatal mortality from similar causes by 69%, from 0.50/1000 to 0.16/1000. Pneumonia, central nervous system infections and septicaemia were the most significant fatal infections in childhood. There were no significant differences in childhood mortality between the university hospital districts, but notable differences existed at the regional level between the central hospital districts. There were also considerable regional differences in childhood accidental mortality, which showed a tendency to persist with time, especially in the case of traffic accidents, suicides and homicides. Childhood mortality in Finland has declined markedly, and the trend was a continuous one throughout the period concerned. The differences between the central hospital districts, however, suggest that paediatric care in Finland may need further centralization. Accidents represent the main preventable cause of death in childhood, and further reductions in mortality could be achieved, especially through local preventive measures. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella muutoksia lasten kuolleisuudessa Suomessa vuosina 1969–2004 ja selvittää tärkeimmät ehkäistävissä olevat kuolinsyyt lapsuudessa. Olimme kiinnostuneita erityisesti lasten infektiokuolleisuudesta ja mahdollisista alueellisista eroista lapsikuolleisuudessa. Koska tapaturmat ovat yleisin kuolinsyy lapsuudessa, analysoimme myös alueellisia eroja lapsuusiän tapaturmakuolleisuudessa vuosina 1969–2013. Neonataalikuolleisuus laski vuosina 1969–2004 78%, 11.13/1000:sta 2.46/1000:een. Perinataaliset ongelmat ja synnynnäiset epämuodostumat olivat yleisin kuolinsyy. Lapsuusiän kuolleisuus laski samanaikaisesti 65%, 0.67/1000:sta 0.23/1000:een tapaturmien ollessa yleisin kuolinsyy. Epämuodostumat, syövät ja hematologiset sairaudet sekä infektiot olivat myös merkittäviä kuolinsyitä. Infektiokuolleisuus laski seuranta-aikana lapsuusiässä 89%, 0.12/1000:sta 0.013/1000:een ja vastasyntyneisyyskaudella 69%, 0.50/1000:sta 0.16/1000:een. Keuhkokuume, keskushermostoinfektiot ja sepsikset olivat yleisimpiä kuolemaan johtavia infektioita lapsuudessa. Yliopistollisten sairaanhoitopiirien välillä ei esiintynyt alueellisia eroja lapsikuolleisuudessa, mutta pienempien sairaanhoitopiirien välillä havaittiin eroja. Myös tapaturmakuolleisuudessa esiintyi merkittäviä alueellisia eroja, erityisesti liikenneonnettomuuksissa sekä itsemurhissa ja henkirikoksissa. Erot säilyivät läpi seuranta-ajan. Lapsikuolleisuus on laskenut Suomessa merkittävästi läpi seuranta-ajan. Koska lapsikuolleisuudessa esiintyy alueellisia eroja keskussairaaloiden välillä, lasten sairaanhoito voi vaatia jatkossa enemmän keskittämistä. Tapaturmat ovat tärkein ehkäistävissä oleva kuolinsyy lapsuudessa, ja kuolleisuutta niihin olisi mahdollista vähentää paikallisen ennaltaehkäisyn kautta.
2

Early repolarization in the inferolateral leads of the electrocardiogram:prevalence, prognosis and characteristics

Tikkanen, J. (Jani) 09 October 2013 (has links)
Abstract “Early repolarization” (ER), consisting of J waves and ST-segment elevation in the standard 12-lead electrocardiogram (ECG), has been considered a benign finding for over 60 years until 2008 an over-presentation of ER ECG pattern in infero-lateral leads was described in patients with idiopathic ventricular fibrillation. The purpose of this thesis was to assess the prevalence and prognostic significance, and to characterize the clinical features of this ECG pattern primarily in the general population. This thesis investigated the electrocardiographic features of a total of 20,308 general population individuals, 565 athletes, 432 victims of sudden cardiac death and 532 survivors of an acute coronary event. The overall prevalence of infero-lateral ER ECG pattern in the general population samples was in range between 3.3 and 6.1 percent. ER seemed to have a heritable basis as siblings of individuals displaying the ER pattern had significantly increased odds for presenting this ECG pattern. Several strong associations between ER pattern and clinical factors were observed in all populations. The ER patterns with horizontal or descending ST-segments were associated with significantly increased arrhythmic mortality during a follow-up of 30±11 years, and high amplitude (>0.2mV) J waves in the inferior leads were associated with a high risk of arrhythmic death (multivariate adjusted hazard ratio 3.13 (95% confidence interval 1.55 to 6.32). The ER ECG pattern was also independently associated with sudden cardiac death during an acute coronary event, with an odds ratio of 2.02 (95% CI 1.04 to 3.61) for suffering sudden death. The ER patterns with rapidly ascending ST-segments, the dominant type of ER ECG in young, healthy individuals, were not associated with any adverse outcomes. A multicentre meta-analysis of genome wide association study of ER ECG pattern performed in a total of 14,633 individuals pointed to an associated locus in KCND3 (Kv4.3) gene, which encodes a subunit of the Ito channel, but the association did not reach genome-wide significance and could not be replicated in all study populations. In conclusion, the results of these studies demonstrated that the ER ECG pattern with horizontal or descending ST-segments, especially in the inferior leads, is associated with an increased risk of sudden arrhythmic death in the general population, and that individuals carrying this ECG pattern are at increased risk of suffering fatal arrhythmia during an acute coronary event. The ER pattern with rapidly ascending ST-segments is common in young healthy athletes and is not associated with any increased risk of fatal events. Although the ER ECG pattern increases the relative risk of arrhythmic events, the absolute risk in an individual is low and therefore this ECG pattern should not be interpreted as a high-risk marker of mortality. The genetic background of this ECG pattern remains to be clarified. / Tiivistelmä Normaalissa 12-kytkentäisessä sydänfilmissä (EKG) J-aallosta ja ST-segmentin noususta koostuvaa varhaista repolarisaatiota (ER) pidettiin yli 60 vuotta hyvänlaatuisena muutoksena, kunnes vuonna 2008 ER:n esiintyminen alaseinä-lateraalikytkennöissä liitettiin idiopaattiseen kammiovärinään. Tämän väitöstutkimuksen tarkoitus oli selvittää EKG muutoksen esiintyvyys ja ennustearvo normaaliväestössä, sekä selvittää sen kliinisiä erityispiirteitä. Väitöstutkimusta varten tutkittiin 20,308 normaaliväestön henkilöä, 565 urheilijaa, 432 äkillisesti (sydänperäisesti) menehtynyttä henkilöä ja 532 akuutista sepelvaltimotautikohtauksesta selviytynyttä potilasta. ER-EKG:n kokonaisesiintyvyys alaseinä-lateraalikytkennöissä normaaliväestön otoksissa vaihteli 3.3 % ja 6.1 % välillä. ER-EKG:n esiintyessä merkittävästi muita useammin sisaruksilla ER-EKG vaikutti periytyvältä muutokselta, ja lisäksi kaikissa otoksissa ER-EKG liittyi useisiin muihin tunnettuihin kliinisiin muuttujiin. ER-EKG, ts. J-aallot, joita seurasivat horisontaalinen tai laskeva ST-segmentti, liittyivät merkittävästi lisääntyneeseen rytmihäiriökuolleisuuteen pitkän seuranta-ajan (30±11 vuotta) aikana, ja korkea-amplitudiset (>0.2mV) J-aallot alaseinäkytkennöissä liittyivät korkeaan riskiin kuolla äkillisesti rytmihäiriöön (monimuuttuja-vakioitu riskisuhde 3.13, 95 % luottamusväli 1.55–6.32). ER-EKG lisäsi lisäksi itsenäisesti sydänperäisen äkkikuoleman riskiä akuutin sepelvaltimotautikohtauksen aikana (vetosuhde 2.02, 95 % luottamusväli 1.04–3.61). Etenkin nuorilla ja terveillä urheilijoilla esiintynyt EKG tyyppi, J-aallot ST-segmentin nousujen yhteydessä, ei liittynyt huonoon ennusteeseen. Monikeskusmeta-analyysi perimänlaajuisista assosiaatiotutkimuksista (GWAS) 14,633 henkilöllä antoi viitteitä geenimuutoksesta KCND3, joka koodittaa osaa Ito kanavasta, mutta löydöstä ei kyetty toistamaan kaikissa tutkituissa aineistoissa. Väitöstutkimuksen osatöiden perusteella ER-EKG muutos ilman ST-segmentin nousua, erityisesti alaseinäkytkennöissä esiintyessään, liittyy normaaliväestössä lisääntyneeseen riskiin sydänperäiselle rytmihäiriökuolemalle, ja että henkilöillä, joilla muutos esiintyy, on lisääntynyt riski menehtyä äkillisesti sepelvaltimotautikohtauksen aikana. ER-EKG ST-segmentin nousuihin liittyen on yleinen löydös nuorilla terveillä urheilijoilla ja se ei näytä liittyvän lisääntyneeseen riskiin rytmihöiriöille. Vaikka ER-EKG lisääkin suhteellista riskiä rytmihäiriöille ja ennenaikaiselle kuolemalle väestötasolla, absoluuttinen riski on pieni, eikä muutosta tulisi luokitella suureksi riskitekijäksi. Löydöksen geneettinen tausta on vielä avoin kysymys.
3

Mortality, disability, psychiatric treatment and medication in first-onset schizophrenia in Finland:the register linkage study

Kiviniemi, M. (Marjo) 11 November 2014 (has links)
Abstract The focus of this study was to examine mortality, disability, psychiatric treatment and medication utilizing register-based five-year follow-up data on all first-onset schizophrenia patients between the years 1995 to 2003 in Finland. The data were obtained from the Finnish Hospital Discharge Register, the national Finnish Causes of Death Register, and registers of pensions and reimbursed medicines. People with first-onset schizophrenia had a 4.45-fold higher mortality rate than the general population. Mortality was significantly elevated in all age groups. The most prominent single unnatural cause of death was suicide and the most common natural cause of death was circulatory diseases. Half of all first-onset schizophrenia patients retired on disability pension within the five-year follow-up period. Men retired at an earlier age and more commonly than women. Regional differences in mortality and disability retirement were evident. Patients first identified as outpatients had better outcomes than patients first identified following hospitalization. In total, 40% of outpatient-treated patients and 74% of hospital-treated patients had experienced a relapse during follow-up period. The use of second generation antipsychotics (SGAs) was associated with reduced risk of all-cause mortality, while clozapine was associated with lower suicide risk. First generation antipsychotics (FGAs) were associated with increased all-cause mortality and, particularly chlorprothixene, with increased suicide mortality. An increased likelihood of cardiovascular death was found among users of levomepromazine. In antidepressants, use of mirtazapine was associated with increased risk of suicide. In this study, the results and outcomes of first-onset schizophrenia patient treatment were analysed using register-based data. The results indicate that the outcome of first-onset schizophrenia is not good enough. Regional differences were seen in mortality and treatment practices. In clinical work more attention should be paid to health promotion and somatic screening, but also treatment of depressive symptoms. The results indicate that more effective treatments and rehabilitation are needed along with improved equality of treatment practices between hospital districts. / Tiivistelmä Tavoitteena oli tutkia skitsofreniaan sairastuneiden kuolleisuutta, työkyvyttömyyttä ja sairaalahoitoa sekä selvittää lääkehoidon yhteyttä kuolleisuuteen. Tutkimusaineistona olivat hoitoilmoitus-, kuolinsyyrekisteri-, eläkerekisteri- ja lääkekorvattavuustiedot. Tutkimusjoukkona olivat vuosien 1995-2003 aikana skitsofreniaan sairastuneet henkilöt. Seuranta-aika oli 5 vuotta. Skitsofreniaa sairastavien kuolleisuus oli 4.4 -kertainen normaaliväestöön verrattuna. Kuolleisuus oli korkeaa kaikissa ikäryhmissä sairastumisiästä riippumatta. Yleisin kuolinsyy oli itsemurha. Yleisin luonnollinen kuolinsyy olivat sydän- ja verenkiertoelinten sairaudet. Skitsofreniaan sairastuneista puolet jäi työkyvyttömyyseläkkeelle viiden vuoden seurannan aikana. Miehet eläköityivät nuorempina ja useammin kuin naiset. Kuolleisuudessa ja eläkkeelle siirtymisessä oli havaittavissa alueellista vaihtelua. Avohoidossa hoidetuilla vasta skitsofreniaan sairastuneilla oli parempi ennuste kuin sairaalahoitoon joutuneilla. Heidän kuolleisuutensa sekä sairaalahoitopäivien, relapsien ja vastentahtoisen hoidon määrät olivat alhaisemmat kuin sairaalassa hoidetuilla. Toisen polven antipsykoottien käyttö oli yhteydessä alentuneeseen kuolleisuuteen ja ensimmäisen polven antipsykootit kohonneeseen kuolemanriskiin. Klotsapiinin käyttö oli yhteydessä alhaisempaan itsemurhariskiin, kun taas masennuslääkkeistä mirtatsepiinin käyttö liittyi kohonneeseen itsemurhariskiin. Skitsofrenian hoidon kehittymisestä huolimatta sairauden ennuste on edelleen huono. Skitsofreniaa sairastavilla on yhä korkeampi kuolleisuusriski kuin muulla väestöllä. Hoitomenetelmien kehittymisestä huolimatta puolet sairastuneista on työkyvyttömyyseläkkeellä viiden vuoden kuluessa sairastumisesta. Sairauden vakavuutta osoittaa myös se, että iso osa skitsofreniaan sairastuneista tarvitsee useamman sairaalahoitojakson ja tahdosta riippumatonta hoitoa. Lisäksi useat tarvitsevat tuettua asumispalvelua. Skitsofrenian somaattisten sairauksien ja masennusoireiden arviointi vaatii edelleen huomioita. Hoitoon ja kuntoutukseen pitää panostaa ja taata, että skitsofrenian hoito olisi yhtä laadukasta koko Suomessa. Potilaat ovat eriarvoisessa asemassa, mikäli hoitokäytännöt ja mahdollisuus saada kuntoutusta vaihtelevat asuinpaikasta riippuen.
4

Alcohol-related traumatic brain injuries before and after the reduction of alcohol prices:observations from Oulu Province and Northern Ostrobothnia

Puljula, J. (Jussi) 06 November 2012 (has links)
Abstract Traumatic brain injury (TBI) is an enormous health and economic problem. The proportion of alcohol involvement among subjects with TBI varies 34–51%. Acute alcohol intoxication increases the risk for head trauma compared with other parts of the body. Therefore, alcohol is a major, yet preventable risk factor for TBI. Alcohol taxes were reduced in 2004 and limits on tax-free imports from other EU countries were also removed. Within a year, total alcohol consumption increased by 10% in Finland. Alcohol-induced liver diseases and sudden deaths involving alcohol increased after the reduction. The effects of the reduction on the incidence and mortality of TBI were not known. Data on all TBI subjects admitted to Oulu University Hospital (1999, 2007) were gathered, as well as data on all fatal TBIs among the residents of Oulu Province (1999, 2006, and 2007). A cohort of subjects with head trauma admitted to Oulu University Hospital in 1999 was followed up until the end of 2009. Alcohol involvement was based on positive alcohol measurement or alcohol-related cause of death on death certificate or hospital chart notes made by health care providers. The incidence and mortality rates of moderate-to-severe TBI and alcohol involvement between the observation years were compared. Cumulative survival rates were calculated to demonstrate the effect of alcohol price reduction on the mortality of the head trauma cohort during a 10-year follow-up. The incidence of moderate-to-severe and fatal TBI was similar before and after the reduction of alcohol prices. After the reduction, the proportion of alcohol-related moderate-to-severe and fatal TBIs increased among middle-aged people, but decreased among young adults. The increase in TBIs among the middle-aged was mainly due to an increase in falls, whereas the decrease among young adults was due to a decreased number of suicides (particularly among young men). After the reduction of alcohol prices, harmful drinkers were significantly more likely to die than those who were not harmful drinkers. The overall incidence of moderate-to-severe and fatal TBIs did not increase after the reduction of alcohol prices, but the proportions of alcohol-related TBIs due to falls increased among middle-aged people. Our observations demonstrate that harmful drinkers and middle-aged people were the groups which suffered the most TBI-related harm after the reduction of alcohol prices. / Tiivistelmä Traumaattiset aivovammat aiheuttavat mittavia terveydellisiä ja taloudellisia ongelmia. Alkoholin vaikutuksen alaisena on vammautumishetkellä 34–51 % aivovammapotilaista. Akuutti päihtymystila lisää riskiä saada pään alueen vamma verrattuna muihin vartalon osiin. Alkoholi on merkittävä ja estettävissä oleva aivovammojen riskitekijä. Vuonna 2004 toteutettiin merkittävä alkoholin veronalennus sekä poistettiin muista EU-maista tuotavien verottomien juomien rajoitukset. Alkoholin kulutus lisääntyi 10 % vuoden aikana. Alkoholin aiheuttamat maksasairaudet sekä äkkikuolemat lisääntyivät alkoholin veronalennuksen jälkeen. Vaikutuksia traumaattisten aivovammojen ilmaantuvuuteen ja kuolleisuuteen ei ole vielä tutkittu. Tiedot kerättiin Oulun yliopistollisessa sairaalassa hoidetuista aivovammapotilaista (1999 ja 2007) sekä Oulun läänin alueella aivovammoihin kuolleista (1999, 2006 ja 2007) vainajista. Vuonna 1999 pään vamman vuoksi Oulun yliopistollisessa sairaalassa käyneitä potilaita seurattiin vuoden 2009 loppuun saakka. Tiedot alkoholin käytöstä perustuivat positiiviseen mitattuun alkoholipitoisuuteen sekä asiakirjamerkintöihin alkoholin käytöstä. Lievää vaikeampien traumaattisten aivovammojen ilmaantuvuutta, kuolleisuutta sekä alkoholiin liittyvien tapausten osuutta verrattiin tutkimusvuosien välillä. Vuonna 1999 päätään loukanneiden pitkäaikaisseurannassa tutkittiin alkoholin veronalennuksen vaikutusta kuolleisuuteen. Lievää vaikeampien aivovammojen ilmaantuvuus sekä aivovammakuolleisuus pysyivät samansuuruisina ennen ja jälkeen alkoholin veronalennuksen. Veronalennuksen jälkeen alkoholiin liittyvien aivovammojen osuus lisääntyi keski-ikäisillä mutta väheni nuorilla. Keski-ikäisillä havaittu alkoholi liitännäisten aivovammojen lisääntyminen johtui pääasiallisesti siitä että kaatumisvammoja tapahtui enemmän, kun taas nuorten kohdalla havaittu väheneminen johtui itsemurhien vähenemisestä. Alkoholin veronalennuksen jälkeen alkoholia haitallisesti käyttävien kuolleisuus lisääntyi merkittävästi verrattuna niihin, jotka eivät käyttäneet alkoholia haitallisesti. Lievää vaikeampien aivovammojen ilmaantuvuus sekä kuolleisuus eivät lisääntynyt alkoholin veronalennuksen jälkeen, mutta keski-ikäisten alkoholiin liittyvät kaatumistapaukset lisääntyivät. Havainnot osoittavat, että erityisesti haitallisesti alkoholia käyttävillä sekä keski-ikäisillä oli suurempi riski saada aivovammoihin liittyviä ongelmia veronalennuksen jälkeen.
5

Severe community- acquired pneumonia – studies on imaging, etiology, treatment, and outcome among intensive care patients

Karhu, J. (Jaana) 09 September 2014 (has links)
Abstract Pneumonia is a common diagnosis for intensive care unit (ICU) admission. In 2012, 51% of the ICU-treated infections in Finland were of pulmonary origin. The ICU-treated pneumonias can be classified according to acquisition of infection as community-acquired (CAP) or hospital-acquired (HAP). Ventilator-associated pneumonia (VAP) is a subtype of HAP. Patients with severe community-acquired pneumonia (SCAP) require ICU treatment due to need of mechanical ventilation or hemodynamic support. SCAP is associated with high morbidity and high ICU and hospital mortality. The aim of this observational study was to evaluate the clinical characteristics and outcome of SCAP, with special interest on imaging, viral etiology, combination antibiotic treatment and long-term outcome. The thesis comprises three retrospective studies with altogether 392 SCAP patients, median age 55 years, 55.9% of them male. The usefulness of early chest CT and β-lactam-respiratory quinolone (βQ) versus β-lactam-macrolide (βM) therapy for SCAP treatment was evaluated. The hospital and long-term outcomes of SCAP patients were compared with 66 HAP and 25 VAP cases. A prospective study included 49 mechanically ventilated SCAP patients. The frequency of viral etiology in SCAP was analyzed. In SCAP patients, the chest CT as compared to the chest radiograph yielded new imaging findings for 58.5% of the SCAP patients. This information led to procedures or treatment changes in 43% of the cases. The severity of oxygenation disorder correlated to the extent of lung involvement. In prospective SCAP series ICU- mortality was 6.1% and hospital mortality was 12.2%. Viral etiology was found to be common in SCAP and viruses were demonstrated in 49% of patients. The outcome was similar whether SCAP patients were treated with βQ or βM combination. The type of pneumonia did not have a significant association with hospital mortality in ICU-treated SCAP, HAP and VAP patients. Among the hospital survivors, the long-term mortality was substantial, SCAP patients representing the best 1-year outcome. In conclusion, early CT might be useful in SCAP diagnostics and treatment. Viral etiology is common in SCAP. Both β-lactam-respiratory quinolone and β-lactam macrolide combinations were equally good in SCAP treatment. Hospital mortality did not differ among ICU-treated pneumonia cases, but SCAP had the best long-term survival. / Tiivistelmä Keuhkokuume on yleinen tehohoitoon johtava tulehdussairaus. Suomessa vuonna 2012 teho-osastolla hoidetuista infektioista 51 % oli keuhkoalkuisia. Keuhkokuume luokitellaan hankintapaikan mukaan kotisyntyiseksi (CAP) tai sairaalasyntyiseksi (HAP). Hengityslaitehoitoon liittyvä keuhkokuume (VAP) on sairaalasyntyisen keuhkokuumeen alatyyppi. Vakavalla kotisyntyisellä keuhkokuumeella (SCAP) tarkoitetaan vaikeaa keuhkoinfektiota, joka vaatii hengityslaitehoitoa tai verenkierron tukihoitoa teho-osastolla. SCAP:iin liittyy korkea sairastuvuus sekä tehohoito- ja sairaalakuolleisuus. Tässä havainnoivassa kliinisessä tutkimuksessa selvitettiin SCAP:n kliinistä kuvaa ja ennustetta. Erityishuomion kohteena oli varhaisvaiheessa suoritetun keuhkojen tietokonekerroskuvauksen (CT), keuhkokuumeen aiheuttajamikrobien ja antibimikrobihoidon vaikutus taudin hoitoon ja ennusteeseen sekä tehohoidettujen keuhkokuumepotilaiden pitkäaikaisennuste. Väitöskirja koostuu kolmesta retrospektiivisestä osatyöstä, joissa oli yhteensä 392 SCAP-potilasta. Potilaiden mediaani-ikä oli 55 vuotta ja heistä 55,9 % oli miehiä. Varhaisvaiheen keuhkojen CT:n sekä beetalaktaami-kinoloni- ja beetalaktaami- makrolidi-yhdistelmähoidon vaikutusta keuhkokuumeen hoitoon arvioitiin retrospektiivisesti. SCAP-potilaiden sairaalakuolleisuutta ja pitkäaikaisennustetta verrattiin 25:n VAP- ja 66:n HAP-potilaan ennusteeseen. Prospektiivisessa tutkimuksessa oli 49 hengityskonehoidettua potilasta. Tutkimuksessa tarkasteltiin virusten osuutta ja merkitystä vaikeassa SCAP:ssa. Keuhkojen CT havaitsi 58,5 %:lla SCAP-potilaista löydöksiä, joita ei todettu keuhkojen natiiviröntgentutkimuksessa. Löydökset johtivat toimenpiteisiin 43 %:lla SCAP-potilaista. Happeutumishäiriön vaikeusasteen ja CT:llä todettujen keuhkojen tulehdusmuutosten laajuuden välillä havaittiin yhteys. Virusetiologia on SCAP:ssa yleinen. Viruksia havaittiin 49 %:lla SCAP-potilaista. Beetalaktaami-kinoloni- ja beetalaktaami-makrolidi -yhdistelmähoidon välillä ei havaittu eroa SCAP-potilaiden ennusteessa. SCAP-, HAP- ja VAP-potilaiden ennustevertailussa keuhkokuumetyypin ei todettu vaikuttavan sairaalakuolleisuuteen. Paras yhden vuoden ennuste oli SCAP-potilailla. Yhteenvetona todettakoon, että varhaisvaiheen keuhkojen CT on hyödyllinen SCAP:n hoidossa. Virukset ovat yleisiä SCAP:n aiheuttajamikrobeja. Molemmat tutkitut antimikrobiyhdistelmät todettiin hyviksi SCAP:n hoidossa. Sairaalakuolleisuus ei eroa keuhkokuumealatyyppien välillä, mutta SCAP- potilailla on paras pitkäaikaisennuste.
6

Physical activity in midlife and health-related quality of life, frailty, telomere length and mortality in old age

Savela, S. (Salla) 03 December 2014 (has links)
Abstract Physical inactivity is an increasing health problem worldwide and one of the most important risk factors for global premature mortality. Along with gained years, it is highly essential for both individuals and society that elderly persons perceive their health as good and are able to cope well with everyday life and enjoy it. Hence, our aim was to investigate the long-term associations of midlife physical activity (PA) with health-related quality of life (HRQL), frailty stage, leukocyte telomere length (LTL), a potential indicator of biological ageing, and mortality. The Helsinki Businessmen Study cohort has been followed since the 1960s and it has been studied from several perspectives over the years. In the baseline examinations in 1974, 782 healthy men (mean age 48) completed a questionnaire about their PA pattern. These men form the population of this study. According to their global description of their PA pattern, the men were categorized into low, moderate and high PA groups. After a 26-year follow-up in 2000, the HRQL and disease prevalences were appraised in 552 (mean age 73) men using a postal questionnaire including the RAND-36 instrument. PA was significantly associated with better physical function, one of the eight domains of HRQL. From the same questionnaire, frailty stage was appraised for 514 men using modified Fried’s criteria: weight loss, physical inactivity, low vitality and physical weakness. After adjusting for CVD risk factors at baseline, the risk for frailty was 80% lower in the high PA group compared with the low PA group. After a 29-year follow-up in 2003, 204 randomly selected survivors were invited to laboratory tests. The mean LTL was longer in the moderate PA group than in the low PA group and, contrary to our hypothesis, in the high PA group. We found that midlife PA was related to mortality during a 34-year follow-up and the protective effect of PA was independent of the cardiovascular disease (CVD) risk factors, including body mass index, age, cholesterol, glucose, systolic blood pressure and smoking at baseline. In conclusion, the overall results of this study lend support to the view that those who have adopted a physically active lifestyle in middle age have better physical function and lower risk of frailty in old age and lower mortality. / Tiivistelmä Riittämätön fyysinen aktiivisuus on kasvava terveysongelma ja ennenaikaisen kuoleman riskitekijä kaikkialla maailmassa. Elinvuosien lisääntymisen ohella on tärkeää, että ikääntyvä ihminen kokee terveytensä hyväksi ja että hän nauttii jokapäiväisestä elämästään. Tarkoituksenamme oli tutkia keski-iän liikunnan yhteyksiä terveyteen liittyvään elämänlaatuun, hauraus-raihnaus -oireyhtymään, telomeerien pituuteen sekä kuolleisuuteen 1960-luvulta lähtien seuratussa Helsingin Johtajat -kohortissa. Vuonna 1974, Helsingin Johtajat -tutkimuksen alkuvaiheessa, 782 tervettä miestä (keski-ikä 48 vuotta) täytti liikuntatottumuksiaan koskevan kyselylomakkeen. He muodostavat tämän tutkimuksen aineiston. Liikuntaharrastuksestaan antamansa yleiskuvauksen mukaan miehet jaettiin matalan, keskitason ja korkean liikuntatason ryhmiin. Vuonna 2000 terveyteen liittyvä elämänlaatu ja sairauksien esiintyvyys määritettiin 26 vuoden seuranta-ajan jälkeen 552 mieheltä (keski-ikä 73 vuotta) käyttäen postitettua kyselylomaketta, joka sisälsi RAND-36 -instrumentin. Liikunta oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä parempaan fyysiseen toimintakykyyn, yhteen kahdeksasta terveyteen liittyvän elämänlaadun ulottuvuudesta. Saman kyselylomakkeen vastauksista selvitettiin hauraus-raihnaus -oireyhtymän esiintyvyys käyttäen seuraavia, Friedin kriteereistä muunneltuja kriteerejä: tahaton painon lasku, vähäinen liikunta, tarmokkuuden puute ja fyysinen heikkous. Riski hauraus-raihnaus -oireyhtymään oli 80 % pienempi korkean liikuntatason ryhmässä kuin matalan liikuntatason ryhmässä. Vuonna 2003, 29 vuoden seurannan jälkeen, 204 satunnaisesti valittua elossa olevaa miestä pyydettiin laboratoriotesteihin. Keskimääräinen leukosyyttien telomeerien pituus oli suurempi keskitasoisen liikunnan ryhmässä matalan ja korkean liikuntatason ryhmiin verrattuna. Tutkimuksessamme keski-iän liikuntaharrastus oli yhteydessä kuolleisuuteen 34 vuoden seurannan aikana, ja liikunnan suojaava vaikutus oli havaittavissa lähtövaiheen sydän- ja verisuonitautien riskitekijöistä (painoindeksi, ikä, kolesteroli, glukoosi, systolinen verenpaine ja tupakointi) riippumattomasti. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat ajatusta, että fyysisesti aktiivinen elämäntapa keski-iässä on yhteydessä parempaan fyysiseen toimintakykyyn ja vähäisempään hauraus-raihnaus -oireyhtymään vanhalla iällä ja vähentää kuolleisuutta.
7

Paternal age, psychosis, and mortality:the Northern Finland 1966 Birth Cohort, Helsinki 1951–1960 Schizophrenia Cohort, and Finnish Nonaffective Psychosis Cohort

Miller, B. (Brian) 08 November 2011 (has links)
Abstract There is an extensive literature on advanced paternal age (APA) as a risk factor for a wide variety of adverse health outcomes in the offspring that occur throughout the lifespan. APA is also a well-replicated and relatively robust risk factor for schizophrenia in the offspring. The aim of this study was to investigate advanced paternal age (APA) as a risk factor for schizophrenia and mortality in the offspring in four perspectives and original publications. The Northern Finland 1966 Birth Cohort (NFBC 1966) consists of 12,068 pregnant women with expected dates of delivery in 1966, and their 12,058 live-born children. The data used here were collected prospectively for 11,058 singleton-birth cohort members who were living in Finland at age one. The Helsinki 1951–1960 Schizophrenia Cohort consists of 529 persons born in Helsinki, Finland, between January 1, 1951 and December 31, 1960, who developed nonaffective psychosis before 1999. The Finnish Nonaffective Psychosis Cohort (Finnish NAP Cohort) consists of all 13,712 persons born in Finland between 1950 and 1969, who developed nonaffective psychosis before 1992. Both APA (≥30) and younger paternal age (<25) increased the risk of schizophrenia; younger paternal age may be associated with an increased risk in males but not females. In the general population, APA was associated with increased all-causes mortality and suicide in females but not males. Within NAP, in females but not males, there was a significant increase in all-causes mortality and natural deaths in offspring of fathers age ≥40. In both the general population and within NAP, APA was associated with having a mother with schizophrenia. An understanding of APA has substantial public health potential, as average paternal ages are increasing, and APA is common, has widespread effects, and is potentially preventable. We have provided important information for future epidemiological and clinical studies of all conditions associated with APA. Accounting for the APA effect as a potential confounding factor may also increase the signal-to-noise ratio in other epidemiological and genetic analyses. Our results have generated new and more refined hypotheses regarding psychosocial and/or biological mechanisms of the APA effect, and lay the foundation for animal models for its mechanism of action. Subsequent studies will be important to clarifying the pathophysiology of a potentially preventable determinant of schizophrenia and mortality. / Tiivistelmä Isän korkean iän (advanced paternal age, APA) on havaittu olevan yhteydessä laajaan kirjoon eri terveysongelmia. Aiemmassa tutkimuksessa havaittiin APA:n liittyvän tyttärien ylikuolleisuuteen, mutta pojilla vastaavaa yhteyttä ei havaittu. Tätä yhteyttä ei ole aiemmin tutkittu väestöpohjaisessa otoksessa. APA:n on myös havaittu olevan yksi skitsofrenian riskitekijöistä, mutta vaikutuksen suuruutta sairastumisriskiin, mahdollisia sukupuolieroja, kliinisiä piirteitä tai yhteyttä kuvantamislöydöksiin ei tunneta. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää APA:n vaikutusta lasten skitsofreniariskiin ja kuolleisuuteen. Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortti (Northern Finland 1966 Birth Cohort, NFBC 1966) käsittää 12 068 raskaana olevaa naista ja heidän 12 058 elävänä syntynyttä lastaan. Tässä tutkimuksessa käytetty tieto on kerätty prospektiivisesti 11 058 kohortin jäsenestä, jotka asuivat Suomessa yhden vuoden ikäisinä eivätkä olleet kaksosia. Helsingin vuosien 1951–1960 skitsofreniakohortin 529 Helsingissä 1951–1960 syntynyttä jäsentä seurattiin tätä tutkimusta varten prospektiivisesti kesäkuuhun 2006 asti. Suomalaiseen psykoosikohorttiin (The Finnish Nonaffective Psychosis Cohort, Finnish NAP Cohort) kuuluu 13 712 psykoosia sairastavaa henkilöä, jotka ovat syntyneet 1950–1969. Sekä isän korkea (≥30) että nuori ikä (<25) lisäsivät riskiä sairastua skitsofreniaan. Isän nuori ikä näytti lisäävän riskiä ainoastaan pojilla. Yleisväestössä isän korkea ikä oli yhteydessä lisääntyneeseen kokonaiskuolleisuuteen ja itsemurhiin naisilla, mutta vastaavaa yhteyttä ei havaittu miehillä. Psykoosia sairastavilla naisilla isän ikä ≥40 oli yhteydessä lisääntyneeseen kokonaiskuolleisuuteen ja luonnollisiin kuolemiin. Yleisväestössä ja psykoosia sairastavilla korkea isän ikä oli yhteydessä äidin skitsofreniaan. Skitsofreniaa sairastavilla korkea isän ikä liittyi pitempään hoitamattoman psykoosin kestoon, huonompaan sosiaaliseen ja ammatilliseen toimintakykyyn sekä lisääntyneeseen päihteiden käyttöön. Tämä tutkimus vahvisti aiempaa käsitystä isän korkean iän yhteydestä kuolleisuuteen ja skitsofreniaan. Löydöksellä on mahdollisia kansanterveydellisiä vaikutuksia, koska keskimääräinen isän ikä on noussut ja on yleistä väestössä. Isän ikään on mahdollista vaikuttaa. Isän ikä on myös mahdollinen sekoittava tekijä tutkittaessa skitsofrenian kausaalisia tekijöitä ja kehityskulkuja.
8

Keuhkoahtaumataudin sairaalahoito perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa

Lampela, P. (Pekka) 22 September 2009 (has links)
Abstract Hospital treatment of chronic obstructive pulmonary disease in primary and secondary health care and changes in treatment from 1972 to 2004 were examined by means of the treatment register and the register of deaths. During the study period, the patients with a principal diagnosis of chronic obstructive pulmonary disease (COPD) underwent 356,066 treatment periods. In 1980–1984, 44.3% of the patients hospitalized the first time for COPD died within five years after their treatment period, and in 1990–1994, 50.9% died after their treatment period. According to Cox’s age-adjusted regression model, mortality increased among both men (Hazard Ratio 1.093, 95% CI 1.055–1.133) and women (HR 1.138, 95% CI 1.061–1.221). The number of long-term, over-90-day periods of inpatient treatment of COPD patients in university and central hospitals decreased 97.6% and the number of days of treatment decreased 98.4% between 1972–1976 and 1997–2001. Correspondingly, these treatment periods increased 7.6% in primary care hospitals and the number of days of treatment decreased 47.6%. In 1995–2001 the number of inpatient periods due to acute exacerbations of COPD increased 10.9%, but the number of days of treatment decreased 8.5%. The growth in age-adjusted treatment periods was 0.8% among men and 18.5% among women. The number of treatment periods increased 36.8% in general practice wards and 17.8% in wards for respiratory diseases, while they decreased 22.3% in internal medicine wards. General practitioners sent 5.1% of patients admitted to a primary care hospital with acute exacerbation of COPD to a secondary care hospital. The age- and gender-adjusted risk of death of patients managed by a general practitioner was 0.83 (95% CI 0.75–0.91) compared with those managed by a pulmonary specialist. Patients treated in primary care had a 1.74 times greater risk of being readmitted within a week after being released from inpatient treatment for acute exacerbations of COPD compared with patients treated in secondary care. The strategic policies of the 1980s, changes in the service structure, the national guidelines for the prevention and treatment of COPD issued in 1998, the valid treatment recommendation, and new treatments and medication have made treatment of COPD patients more effective. The emphasis has shifted to outpatient care and primary health care, where sufficient resources and education must be insured in order to guarantee good quality. / Tiivistelmä Tutkimuksessa selvitettiin hoitoilmoitus- ja kuolinsyyrekisterin avulla keuhkoahtaumataudin sairaalahoitoa ja sen muutoksia perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa vuosina 1972–2004. Tutkimusaikana oli 356 066 hoitojaksoa niillä potilailla, joiden päädiagnoosi oli keuhkoahtaumatauti (KAT). Vuosina 1980–1984 olleen ensimmäisen KAT:sta aiheutuneen sairaalahoitojakson jälkeen potilaista kuoli viiden vuoden kuluessa 44,3 % ja vastaavasti vuosien 1990–1994 hoitojakson jälkeen 50,9 %. Coxin regressiomallilla iän ollessa vakioituna kuolleisuus lisääntyi sekä miehillä (Hazard Ratio 1,093, 95 % CI 1,055–1,133) että naisilla (HR 1,138, 95 % CI 1,061–1,221). Pitkäaikaiset, yli 90 hoitopäivää jatkuneet, sairaalahoitojaksot vähenivät KAT-potilailla yliopisto- ja keskussairaaloissa 97,6 % ja hoitopäivät 98,4 % ajanjaksojen 1972–1976 ja 1997–2001 välillä. Vastaavasti terveyskeskussairaaloissa nämä hoitojaksot lisääntyivät 7,6 % ja hoitopäivät vähenivät 47,6 %. Vuosina 1995–2001 olleiden KAT:n akuuttien pahenemisvaiheiden sairaalajaksojen määrä kasvoi 10,9 %, mutta hoitopäivien määrä väheni 8,5 %. Ikävakioitujen hoitojaksojen kasvu miehillä oli 0,8 % ja naisilla 18,5 %. Hoitojaksot lisääntyivät yleislääketieteen erikoisalan osastoilla 36,8 % ja keuhkosairauksien osastoilla 17,8 %, kun taas sisätautien osastoilla ne vähenivät 22,3 %. Yleislääkäri lähetti erikoissairaanhoitoon 5,1 % terveyskeskuksen vuodeosastolle otetuista akuuteista KAT:n pahenemisvaiheen potilaista. Yleislääkärin hoitovastuulla olleiden potilaiden ikä- ja sukupuolivakioitu kuoleman riskisuhde oli 0,83 (95 % CI 0,75–0,91) verrattuna keuhkolääkärin vastuulla olleisiin potilaisiin. Perusterveydenhuollossa hoidetuilla potilailla oli 1,74 kertainen riski joutua uudelleen sairaalahoitoon viikon kuluessa KAT:n akuutin pahenemisvaiheen sairaalahoidon jälkeen verrattuna erikoissairaanhoidossa hoidettuihin potilaisiin. 1980-luvun strategiset linjaukset, palvelurakennemuutokset ja kansalliset ohjeet keuhkoahtaumataudin ennaltaehkäisystä ja hoidosta vuodelta 1998 ja Käypä hoito -suositus sekä uudet hoitomuodot ja lääkkeet ovat tehostaneet keuhkoahtaumapotilaan hoitoa. Painopiste on siirtynyt avohoitoon ja perusterveydenhuoltoon, jossa on huolehdittava riittävästä resursoinnista ja koulutuksesta hyvän laadun varmistamiseksi.
9

Acute drug poisoning: outcome and factors affecting outcome

Liisanantti, J. (Janne) 29 May 2012 (has links)
Abstract Patients with acute drug poisonings are common in emergency departments and hospitals. Patients typically ingest medical products, most commonly psychotropic drugs that lead to intoxication. The outcome is usually good and hospital stays are short, even among patients requiring intensive care. Complications such as aspiration pneumonia can prolong hospital stays. Acute mortality is low (usually less than 5%) but repetition of self-harm is common and long-term mortality is high. The aim of this study was to evaluate the outcome of drug poisoned patients and the factors associated with unfavourable outcome, including morbidity, length of intensive care unit (ICU) and hospital stays, repetition of drug poisonings, and mortality. The study population consisted of patients treated in Oulu University Hospital due to acute drug poisoning between 1985–2006 and drug poisoned patients in the data base of the Finnish Consortium intensive Care Data. In the first part of the study 276 hospitalised self-poisoned adolescents were examined retrospectively from the patient records for acute contributing risk factors before the intake. Patients with such risk factors had higher rates of depression, non-ethanol poisonings and repetition of self-poisoning within one year. The second part of the study included 257 acute drug-poisoned adult patients requiring intensive care. The factors associated to aspiration pneumonia were evaluated retrospectively. Of these, 28.4% had aspiration pneumonia. Pre-hospital intubation of the comatose patients was associated with lower number of aspiration pneumonias. The third study evaluated 2755 drug-poisoned patients requiring intensive care for risk factors for prolonged ICU length of stay (LOS) using national intensive care database. Factors associated with prolonged stay were respiratory failure, renal dysfunction and lowered platelet count on admission. The hospital mortality in these studies ranged from 0 to 1.6%. The fourth study evaluated the long-term mortality and causes of deaths of 3709 patients admitted to Oulu University Hospital due to acute drug poisoning between 1985 and 2000. The all-cause mortality was recorded at the end 2009 and patients were compared to age- and sex-matched controls. Mortality among the study population was 30.6% compared to 13.6% for the controls. In conclusion, patients admitted to hospital due to acute drug poisoning have good short-term outcomes. Factors associated with prolonged ICU LOS were aspiration pneumonia, respiratory failure on admission, lowered platelet count on admission and renal dysfunction on admission. Impulsive self-poisonings among adolescents are associated with psychopathology and repetitions. Patients with acute drug poisonings have high long-term mortality. / Tiivistelmä Myrkytyspotilaat ovat yleinen potilasryhmä päivystyksissä ja sairaaloissa. Sairaalahoitoisen, akuutin lääkeainemyrkytyksen ennuste on hyvä ja jopa tehohoitoa vaativat potilaat selviävät lyhyellä sairaalahoitojaksolla. Komplikaatiot, kuten mahan sisällön hengitysteihin joutumisesta aiheutuva keuhkokuume (aspiraatiokeuhkokuume) pitkittävät hoitoa. Kuolleisuus hoitojakson aikana on yleensä alle 5 %, mutta pitkäaikaiskuolleisuus näillä potilailla on merkittävä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää akuutin lääkeainemyrkytyspotilaan ennustetta ja ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä. Ensimmäisessä osatyössä tutkittiin 276 nuoren myrkytyspotilaan myrkytystapahtumaan vaikuttaneita akuutteja riskitekijöitä. Potilaat, joilla oli riskitekijöitä, olivat useammin masentuneita ja heillä oli enemmän uusintakäyntejä myrkytysten vuoksi vuoden sisällä. Toisessa osatyössä selvitettiin aspiraatiokeuhkokuumeen yleisyyttä 257 tehohoitoa tarvinneella lääkemyrkytyspotilaalla. Potilaista 28,4 % sai aspiraatiokeuhkokuumeen. Ennen sairaalaan tuloa suoritettu hengitysteiden varmistaminen hengitysputkella (intubaatio) pienensi aspiraatiokeuhkokuumeen riskiä merkittävästi verrattuna niihin, jotka intuboitiin vasta sairaalassa. Kolmannessa osatyössä tutkittiin 2755 myrkytyspotilaan riskitekijöitä pitkittyneeseen tehohoitoon. Hengitysvajaus, munuaisten toiminnan vajaus ja matala veren verihiutalearvo sairaalaan tullessa olivat pitkittyneen hoidon riskitekijöitä. Kuolleisuus hoitojakson aikana oli näissä kolmessa tutkimuksessa 0–1.6 %. Neljännessä osatyössä tutkittiin 1985–2000 OYS:ssa hoidettujen myrkytyspotilaiden pitkäaikaisennustetta ja kuolinsyitä. Kuolleisuus vuoden 2009 loppuun mennessä oli 3709 potilaan joukossa 30,4 %, kun vastaava kuolleisuus ikä- ja sukupuolivakioitujen verrokkien keskuudessa oli 13,6 %. Kaikki kuolinsyyt olivat yleisempiä tutkimusjoukossa verrattuna verrokkeihin. Yhteenvetona voidaan todeta että akuuttien myrkytyspotilaiden ennuste on hyvä akuutissa vaiheessa. Aspiraatiokeuhkokuume on yleinen komplikaatio myrkytyspotilailla ja se on osittain vältettävissä hengitystien varhaisella varmistamisella. Impulsiivinen käytös nuorella myrkytyspotilaalla assosioituu psykopatologiaan ja uusintamyrkytyksiin. Myrkytyspotilaan pitkäaikaisennuste on huono. Kuolleisuus ennaltaehkäistäviin syihin, kuten itsemurhiin sekä sydän- ja verisuonitauteihin, on huomattava.
10

Long-term outcome, quality of life, and socio-economic consequences of surviving pediatric intensive care

Kyösti, E. (Elina) 05 November 2019 (has links)
Abstract Critical illness or staying in intensive care unit (ICU) may have a negative impact on a child’s quality of life or the family’s life. The aim of this study is to clarify the long-term mortality and causes of death in Finnish pediatric intensive care population, as well as the health-related quality of life (HRQL), psychological outcome, schooling difficulties, and family socioeconomical situation in those alive six years after intensive care. The study population consisted of all ICU treated pediatric patients in Finland in 2009 and 2010. The long-term mortality and causes of death were retrospectively compared with the population of all other Finnish children who had not been on an ICU. Survivors were sent questionnaire material regarding their HRQL and psychological and social situation. 68 out of 2729 (2.5%) patients died before the end of 5 years follow-up. The standardized mortality rate for the ICU patients was 53.4. The most common causes of death were cancer (35.3%), neurologic (17.6%), and metabolic diseases (11.7%), whereas trauma was the most common cause of death in the control group (45.3%). Questionnaires were answered by 1109 (30.1%) children. 90 children (8.4%) had poor HRQL. They had a higher rate of chronic diagnoses, medication on a daily basis and a greater need for healthcare services than those with normal HRQL-scores. Asthma, neurological diseases, chromosomal alterations, cancer and long-term pain were associated with poor HRQL. Psychological outcome was abnormal for 84 children (7.6%), and was also associated with chronic diseases. Children with difficulties in school more often had a severe disease and frequently need for healthcare services. In conclusion, mortality after intensive care is low, but the risk of death is increased even at 3 years after discharge. The burden of chronic diseases hamper the quality of life, psychological wellbeing and school performance. / Tiivistelmä Vaikea sairaus tai tehohoito voi vaikuttaa haitallisesti lapsen kehitykseen sekä perheen hyvinvointiin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten tehohoidettujen lasten pitkäaikaiskuolleisuus ja kuolinsyyt sekä lasten elämänlaatu, psyykkinen hyvinvointi, erityisen tuen tarve koulussa ja perheen sosioekonominen asema kuusi vuotta tehohoidon jälkeen. Tutkittava joukko koostui kaikista Suomessa v. 2009 ja 2010 tehohoidetuista lapsista. Kuolleisuutta ja kuolinsyitä verrattiin niiden suomalaislasten kuolinsyihin, jotka eivät olleet saaneet tehohoitoa vuonna 2009 tai 2010. Eloonjääneiden lasten elämänlaatu, psyykkinen vointi ja sosioekonominen tilanne selvitettiin kyselyiden avulla. Tutkittavista 2 729 potilaasta 68 (2,5 %) kuoli ennen seuranta-ajan päättymistä. Vakioitu kuolleisuussuhde oli tehohoidettujen lasten osalta 53,4. Yleisimmät kuolinsyyt tehohoidetuilla olivat kasvaimet (35,3 %), neurologiset sairaudet (17,6 %) ja aineenvaihduntasairaudet (11,7 %), verrokkiryhmässä onnettomuudet olivat merkittävin kuolinsyy (45,3 %). Kyselyihin vastasi 1109 (30,1 %) lasta. Heistä 90 (8,4 %) koki elämänlaatunsa huonoksi. Useat pitkäaikaissairaudet, lääkityksen ja terveyspalveluiden tarve oli yleisempää elämänlaatunsa huonoksi kokevien joukossa. Astma, neurologiset sairaudet, kromosomimuutokset, kasvaimet ja pitkäaikainen kiputila liittyivät huonoon elämänlaatuun. Psyykkinen vointi oli heikentynyt 84 lapsella (7,6 %). Myös huono psyykkinen vointi liittyi pitkäaikaissairauksiin, samoin erityisen tuen tarve koulussa. Yhteenvetona todettakoon, että lasten kuolleisuus tehohoidon jälkeen on Suomessa matala, mutta kuoleman riski on koholla usean vuoden ajan tehohoidon päättymisestä. Vaikeat pitkäaikaissairaudet lisäävät kuolleisuutta tehohoidon jälkeen sekä heikentävät eloonjääneiden elämänlaatua, psyykkistä vointia vaikeuttavat koulunkäyntiä, ja aiheuttavat taakkaa lapsen perheelle.

Page generated in 0.0337 seconds