Abstract The purpose of this study was to compare the effectiveness, costs and benefits of screening for diabetic retinopathy with retinal photography and with ophthalmoscopic examination in health care centres by primary care physicians, and also to study the quality of life and mortality of visually impaired diabetics. There are about 150 000 diabetics in Finland. There were 881 visually impaired persons due to diabetic retinopathy in the Finnish Register of Visually Impaired Patients in 1994 (1122 in 1997). Laser photocoagulation has proved to be an effective treatment in diabetic retinopathy preventing visual loss. The screening methods are ophthalmoscopic examination and retinal photography. The incidence of retinopathy was calculated from the photogaphy screening in the Oulu Health Care Centre in 1987 (N = 1015), in 1991–92 (N = 1844) and in 1993–94 (N = 1484). The ophthalmoscopy screening was studied from patients' records (N = 242) in the Raahe Health Care Centre. Out of 120 visually impaired persons with diabetic retinopathy in the province of Pohjois-Pohjanmaa, 50 were interviewed by the health care secretary. The study included cost-benefit analysis for the costs of screening and treatment of diabetic retinopathy compared with the costs of visual impairment. Furthermore the quality of life of patients with visual impairment due to diabetic retinopathy was studied using the Nottingham Health Profile questionaire (NHP) and compared with diabetic patients without visual impairment. The mortality rate of visually impaired patients was compared to that of diabetic retinopathy patients who had been treated with laser photocoagulation. The incidence of all diabetic retinopathy was 9.4 per cent per year and 2.8 per cent per year for moderate to severe retinopathy, and in patients with no insulin in their treatment the incidence of all retinopathy was 3.0 and 1.2 per cent per year respectively. The screening costs per diabetic person screened were 148 Finnish marks (FIM) in the photographic method and 68 FIM in the ophthalmoscopic method. It was calculated that 156 visual impairment cases could be prevented per year in Finland with the photographic method. The screening and treating costs in finding one preventable case of visual impairment were 185 000 FIM. The costs of visual impairment were 594 000 FIM per patient. So retinal photography screening and treatment of diabetic retinopathy could lead to savings of 63.9 million FIM per yearly screening in Finland. The quality of life of visually impaired persons was worse than that of other diabetics in two dimensions of the NHP, Energy and Mobility. In the second part of the NHP, the quality of life of visually impaired persons was worse than that of other diabetics in all questions except working. The mortality rate of visually impaired persons, 14.5 per cent per year was twice as high as that of diabetic patients treated with laser photocoagulation. The incidence of diabetic retinopathy in Finland was about the same as in other industrialized countries. Retinal photography seemed to be a cost-effective screening method for preventing visual impairment and the cost benefit ratio of screening and treating diabetic retinopathy was 3.2. The quality of life of visually impaired patients was worse and mortality risk higher than that of other diabetics. / Tiivistelmä Tarkoituksena oli tutkia perusterveydenhuollossa silmänpohjakuvauksella tai oftalmoskopialla tehdyn diabeettisen retinopatian seulonnan vaikuttavuutta, kustannuksia ja hyötyjä näkövammaisuuden ehkäisyssä sekä diabeettisen retinopatian ilmaantuvuutta, ja sen vuoksi näkövammaisten elämänlaatua ja kuolleisuutta. Suomessa on noin 150 000 diabeetikkoa. Diabeettisen retinopatian aiheuttama näkövamma oli Näkövammarekisterin mukaan vuoden 1994 alussa 881:lla suomalaisella (vuoden 1997 lopussa 1122:lla suomalaisella). Diabeettisen retinopatian aiheuttamaa näkövammaisuutta voidaan ehkäistä ajoissa toteutetulla silmänpohjan laser-fotokoagulaatiohoidolla. Uusien tautitapausten löytämiseksi käytetään oftalmoskopiaa ja silmänpohjakuvausta. Diabeettisen retinopatian ilmaantuvuus laskettiin Oulussa vuosina 1987 (N = 1015), 1991–92 (N = 1844) ja 1993–95 (N = 1484) toteutettujen silmänpohjakuvausten perusteella. Diabeettisen retinopatian oftalmoskooppista toteamista tutkittiin Raahen seudun terveyskeskuksen diabetesvastaanoton potilaiden sairauskertomuksista (N = 242). Seulontamenetelmien tehokkuutta arvioitiin kustannusvaikuttavuusanalyysillä ja diabeettisen retinopatian seulonnan ja hoidon hyötyä näkövammaisuuden ehkäisyssä kustannus-hyötyanalyysillä. Pohjois-Pohjanmaalta diabeettisen retinopatian johdosta näkövammarekisteriin ilmoitetuista (N = 120) haastateltiin tavoitetut 50 henkilöä. Haastatelluilla näkövammaisille sekä Oulussa vuosina 1991–92 silmänpohjakuvaukseen osallistuneille tehtiin elämänlaatukysely NHP-mittarilla. Elämänlaatua ja kuolleisuutta tutkittiin tapaus-verrokki asetelmalla. Tutkimuksen mukaan Diabeettisen retinopatian koko ilmaantuvuus oli 9,4 % vuodessa ja diabeetikoilla, joiden hoidossa ei käytetty insuliinia, ilmaantuvuus oli 3,0 % vuodessa. Vaikean tausta- ja proliferatiivisen retinopatian ilmaantuvuus oli vastaavasti 2,8 % ja 1,2 % vuodessa. Silmänpohjakuvaukseen perustuvan seulonnan ja laserhoidon kustannukset olivat 192 mk seulottua kohti. Silmänpohjakuvausseulonnalla olisi tämän tutkimuksen mukaan mahdollista estää Suomessa vuosittain 156 näkövammaa kustannusten ollessa noin 185 000 mk estettyä näkövammaa kohti. Yhden näkövamman kustannukset olivat yhteensä 594 000 mk. Silmänpohjakuvaukseen perustuvalla seulonnalla olisi mahdollista säästää noin 63,9 milj. mk vuodessa edellyttäen, että tulokset ovat yleistettävissä koko maahan. Diabeettisen retinopatian johdosta näkövammaisten elämänlaatu oli selvästi muita diabeetikkoja huonompi NHP-mittarin ulottuvuuksilla tarmokkuus ja liikkuminen sekä useilla keskeisillä elämänalueilla. Näkövammaisten diabeetikkojen kuolemanriski oli yli kaksinkertainen laserhoidettuhin näkönsä säilyttäneiisiin diabeettista retinopatiaa sairastaviin verrattuna. Tutkimuksen mukaan diabeettisen retinopatian ilmaantuvuus oli Suomessa samalla tasolla kuin muissa teollistuneissa maissa. Silmänpohjakuvaussseulonta osoittautui taloudellisesti kannattavaksinäkövammojen ehkäisyssä. Näkövammaisuus heikensi diabeetikkojen elämänlaatua ja lisäsi kuolemanriskiä.

Abstract Schizophrenia is a complex mental health disorder and its etiology can be investigated based on different theoretical prerequisites. The present thesis examines schizophrenia from the neurodevelopmental and psychosis continuum perspectives. Neurodevelopmental theories of schizophrenia see abnormalities in the developing nervous system as early predictors of vulnerability to the disease. Schizophrenia can be seen also as a progressive disorder and a continuum of symptomatology from personality traits (schizotypy) to full-blown schizophrenia. The aim of the present thesis is to study incidence of schizophrenia; prevalence of schizotypy; and associations between schizophrenia and schizotypy with early motor developmental milestones. The research design includes prospective cohort studies and systematic review, and meta-analysis. In two successive Northern Finland Birth Cohorts (NFBC) studies, 20 years apart (1966 and 1986), the incidence of schizophrenia remained the same, but the incidence of other psychoses and therefore all psychoses was higher in NFBC 1986. In NFBC 1966, mean schizotypy scores were among the lowest and the highest scores among 24 general population studies. When early motor developmental milestones were investigated in the meta-analyses (3 to 5 studies), a significant small effect size for walking, sitting, and standing unsupported was found with respect to adult schizophrenia. When schizotypy outcome was studied in the NFBC 1966, later achievement of turning from back to tummy, touching thumb with index finger, standing up, sitting unsupported, and walking with support were found to be associated with an increase in schizotypy scales and varied somewhat by gender. To conclude, there have been changes in the incidence of all psychoses but not in schizophrenia between the two NFBCs. This is in line with other studies on the trends of incidence of psychoses, which highlights the role of changes in diagnostic systems and practices that can influence rates. In this project, mean schizotypy scores were both among the highest and the lowest estimates in the studies on schizotypy in the general population. Early motor developmental milestones were both predictors of schizophrenia and schizotypy, and thus this finding supports both the neurodevelopmental and psychosis continuum approaches to the aetiology of schizophrenia. / Tiivistelmä Skitsofrenia on monimuotoinen mielenterveyden häiriö, jonka etiologiaa voidaan tutkia erilaisissa teoreettisissa viitekehyksissä. Tämä väitöskirja tutkii skitsofreniaa neurologisen kehityksen ja psykoosin jatkumon näkökulmista. Skitsofrenian neurokehitykselliset teoriat pitävät kehittyvän keskushermoston poikkeavuuksia varhaisina skitsofrenian alttiuden ennustajina. Skitsofreniaa voidaan pitää myös progressiivisena sairautena ja oireiden jatkumona persoonallisuuden piirteistä (skitsotypaalisuudesta) täysimittaiseen skitsofreniaan. Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena on tutkia skitsofrenian ilmaantuvuutta, skitsotypaalisten piirteiden yleisyyttä ja skitsofrenian ja skitsotypaalisten piirteiden yhteyttä varhaiseen motoriseen kehitykseen. Tutkimusasetelmina ovat prospektiiviset syntymäkohortit, systemaattinen katsaus ja meta-analyysi. Kahdessa peräkkäisessä 20 vuoden välein kerätyssä Pohjois-Suomen syntymäkohortissa (1966 ja 1986) skitsofrenian ilmaantuvuus pysyi samana, mutta muiden psykoosien ja siten kaikkien psykoosien ilmaantuvuudet olivat korkeampia vuoden 1986 syntymäkohortissa. Vuoden 1966 syntymäkohortissa negatiivisen skitsotypaalisuuden piirteet olivat korkeita ja positiivisen skitsotypaalisuuden piirteet alhaisia verrattuna 24 muuhun väestöaineistoon. Varhaisen motorisen kehityksen ja aikuisiän skitsofrenian välistä yhteyttä tutkittiin meta-analyysin (3–5 tutkimusta) avulla. Tilastollisesti merkitsevä pieni negatiivinen yhteys löytyi aikuisiän skitsofrenian ja kävelemään, istumaan ja seisomaan oppimisen välillä. Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortissa skitsotypaaliset piirteet liittyivät hitaampaan vatsalleen kääntymisen, peukalo-etusormi otteen, seisomisen, tuetta istumisen ja tuen kanssa kävelemisen oppimiseen. Näissä yhteyksissä oli vaihtelua tutkittavan sukupuolen mukaan. Yhteenvetona voidaan todeta, että psykoosien ilmaantuvuus on kasvanut Pohjois-Suomen syntymäkohorteissa, mutta skitsofrenian ei. Tämä on linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa. On kuitenkin huomioitava myös diagnostisten järjestelmien ja käytäntöjen merkitys näiden muutosten arvioimisessa. Varhainen motorinen kehitys ennusti sekä skitsofreniaa että skitsotypaalisia piirteitä. Havainto tukee sekä neurokehityksellistä että psykoosin jatkumoon liittyvää lähestymistapaa skitsofrenian etiologiassa.

Abstract Traumatic brain injury (TBI) is an enormous health and economic problem. The proportion of alcohol involvement among subjects with TBI varies 34–51%. Acute alcohol intoxication increases the risk for head trauma compared with other parts of the body. Therefore, alcohol is a major, yet preventable risk factor for TBI. Alcohol taxes were reduced in 2004 and limits on tax-free imports from other EU countries were also removed. Within a year, total alcohol consumption increased by 10% in Finland. Alcohol-induced liver diseases and sudden deaths involving alcohol increased after the reduction. The effects of the reduction on the incidence and mortality of TBI were not known. Data on all TBI subjects admitted to Oulu University Hospital (1999, 2007) were gathered, as well as data on all fatal TBIs among the residents of Oulu Province (1999, 2006, and 2007). A cohort of subjects with head trauma admitted to Oulu University Hospital in 1999 was followed up until the end of 2009. Alcohol involvement was based on positive alcohol measurement or alcohol-related cause of death on death certificate or hospital chart notes made by health care providers. The incidence and mortality rates of moderate-to-severe TBI and alcohol involvement between the observation years were compared. Cumulative survival rates were calculated to demonstrate the effect of alcohol price reduction on the mortality of the head trauma cohort during a 10-year follow-up. The incidence of moderate-to-severe and fatal TBI was similar before and after the reduction of alcohol prices. After the reduction, the proportion of alcohol-related moderate-to-severe and fatal TBIs increased among middle-aged people, but decreased among young adults. The increase in TBIs among the middle-aged was mainly due to an increase in falls, whereas the decrease among young adults was due to a decreased number of suicides (particularly among young men). After the reduction of alcohol prices, harmful drinkers were significantly more likely to die than those who were not harmful drinkers. The overall incidence of moderate-to-severe and fatal TBIs did not increase after the reduction of alcohol prices, but the proportions of alcohol-related TBIs due to falls increased among middle-aged people. Our observations demonstrate that harmful drinkers and middle-aged people were the groups which suffered the most TBI-related harm after the reduction of alcohol prices. / Tiivistelmä Traumaattiset aivovammat aiheuttavat mittavia terveydellisiä ja taloudellisia ongelmia. Alkoholin vaikutuksen alaisena on vammautumishetkellä 34–51 % aivovammapotilaista. Akuutti päihtymystila lisää riskiä saada pään alueen vamma verrattuna muihin vartalon osiin. Alkoholi on merkittävä ja estettävissä oleva aivovammojen riskitekijä. Vuonna 2004 toteutettiin merkittävä alkoholin veronalennus sekä poistettiin muista EU-maista tuotavien verottomien juomien rajoitukset. Alkoholin kulutus lisääntyi 10 % vuoden aikana. Alkoholin aiheuttamat maksasairaudet sekä äkkikuolemat lisääntyivät alkoholin veronalennuksen jälkeen. Vaikutuksia traumaattisten aivovammojen ilmaantuvuuteen ja kuolleisuuteen ei ole vielä tutkittu. Tiedot kerättiin Oulun yliopistollisessa sairaalassa hoidetuista aivovammapotilaista (1999 ja 2007) sekä Oulun läänin alueella aivovammoihin kuolleista (1999, 2006 ja 2007) vainajista. Vuonna 1999 pään vamman vuoksi Oulun yliopistollisessa sairaalassa käyneitä potilaita seurattiin vuoden 2009 loppuun saakka. Tiedot alkoholin käytöstä perustuivat positiiviseen mitattuun alkoholipitoisuuteen sekä asiakirjamerkintöihin alkoholin käytöstä. Lievää vaikeampien traumaattisten aivovammojen ilmaantuvuutta, kuolleisuutta sekä alkoholiin liittyvien tapausten osuutta verrattiin tutkimusvuosien välillä. Vuonna 1999 päätään loukanneiden pitkäaikaisseurannassa tutkittiin alkoholin veronalennuksen vaikutusta kuolleisuuteen. Lievää vaikeampien aivovammojen ilmaantuvuus sekä aivovammakuolleisuus pysyivät samansuuruisina ennen ja jälkeen alkoholin veronalennuksen. Veronalennuksen jälkeen alkoholiin liittyvien aivovammojen osuus lisääntyi keski-ikäisillä mutta väheni nuorilla. Keski-ikäisillä havaittu alkoholi liitännäisten aivovammojen lisääntyminen johtui pääasiallisesti siitä että kaatumisvammoja tapahtui enemmän, kun taas nuorten kohdalla havaittu väheneminen johtui itsemurhien vähenemisestä. Alkoholin veronalennuksen jälkeen alkoholia haitallisesti käyttävien kuolleisuus lisääntyi merkittävästi verrattuna niihin, jotka eivät käyttäneet alkoholia haitallisesti. Lievää vaikeampien aivovammojen ilmaantuvuus sekä kuolleisuus eivät lisääntynyt alkoholin veronalennuksen jälkeen, mutta keski-ikäisten alkoholiin liittyvät kaatumistapaukset lisääntyivät. Havainnot osoittavat, että erityisesti haitallisesti alkoholia käyttävillä sekä keski-ikäisillä oli suurempi riski saada aivovammoihin liittyviä ongelmia veronalennuksen jälkeen.

Abstract Endometrial cancer (EC) is the fifth most common female cancer worldwide and its incidence is increasing. The prognosis of EC is fairly good. Histologically, ECs are categorized into endometrioid and non-endometrioid subtypes. Lately, the idea of repurposing existing medications for the prevention and co-treatment of EC has evoked interest in the scientific community. The results of preclinical studies involving various forms of antidiabetic medication (ADM) such as metformin, or cholesterol-lowering statins have been promising. In the previous epidemiological studies, the results of metformin and/or statin use and the risk and prognosis of EC have indicated either neutral or beneficial effects. At least some of these studies have several limitations, including a potential for several types of bias, and missing information on the dose and timing of medication, cancer-specific mortality or the histology of EC. The aim of this study was to find reliable further evidence on whether the use of metformin or statins could have beneficial effects on the risk and prognosis of EC in women with type 2 diabetes (T2D). Endometrioid and non-endometrioid EC were analyzed separately based on data from the Finnish Cancer Registry (FCR). In our study cohort of 92 366 women obtained from a nationwide diabetes database (FinDM) (1996 to 2011), the incidence rates of endometrioid (n = 590 cases) and non-endometrioid (n = 57 cases) EC were not found to differ between metformin users and users of other forms of oral ADM when adjusted for age, duration of T2D and use at any time of other forms of medication under study. We found insufficient evidence that metformin affects the prognosis of patients diagnosed with endometrioid (n = 1215) or non-endometrioid (n = 105) EC (1998 to 2011) after adjusting for year, age and stage at diagnosis of EC, and duration of T2D. However, in patients with endometrioid EC, mortality from other (predominantly cardiovascular) causes of death was decreased in metformin users compared with users of other types of oral ADM. Despite promising preclinical data, we were not able to confirm a beneficial effect of metformin use on the risk or prognosis of EC in women with T2D. In statin users, a lower risk of both EC subtypes and reduced cancer-specific mortality from non-endometrioid EC were observed. / Tiivistelmä Kohdun runko-osan syöpä on naisten viidenneksi yleisin syöpä, ja todettujen tapauksien määrä kasvaa. Syövän paranemisennuste on melko hyvä. Histologisesti syöpä jaetaan endometrioidi-muotoon ja ei-endometrioidi -muotoon. Alun perin muihin tarkoituksiin kehitettyjen lääkkeiden käyttö kohdun runko-osan syövän ehkäisyssä ja hoitoyhdistelmissä on ollut viime aikoina tieteellisen mielenkiinnon kohteena. Prekliinisten tutkimusten tulokset diabeteslääke metformiinin ja hyperkolesterolemian hoitoon käytettyjen statiinien osalta ovat olleet lupaavia. Aiemmissa epidemiologisissa tutkimuksissa metformiinin tai statiinien käytön vaikutukset kohdun runko-osan syövän riskiin ja ennusteeseen ovat olleet vaihtelevia. Osassa tutkimuksista on ollut ongelmia liittyen tilastollisten harhojen riskiin, puutteellisiin tietoihin lääkityksen kestosta ja kumulatiivisista annoksista sekä spesifisestä syöpäkuolleisuudesta ja syövän histologiasta. Kansalliseen diabetestietokantaan (FinDM) perustuvan tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää, onko metformiinin tai statiinien käytöllä (Kelan lääkekorvaustilastot) kohdun runko-osan syövän riskiä vähentävää tai ennustetta parantavaa vaikutusta tyypin 2 diabetesta sairastavilla naisilla. Endometrioidit-syövät ja ei-endometrioidit -syövät analysoitiin erikseen Suomen Syöpärekisterin tietoihin perustuen. Kohortissamme (n = 92 366) ei todettu eroa endometrioidin (n = 590) tai ei-endometrioidin (n = 57) kohdun runko-osan syövän ilmaantuvuudessa metformiinia tai muita oraalisia diabeteslääkkeitä käyttävien naisten välillä (1996-2011), kun ikä, diabeteksen kesto ja muiden lääkitysten käyttö vakioitiin. Emme löytäneet näyttöä metformiinin käytön yhteydestä syöpäkuolleisuuteen endometrioidissa (n = 1 215) tai ei-endometrioidissa (n = 105) alatyypeissä verrattuna muihin diabeteslääkityksiin (1998-2011), kun ikä, syövän diagnoosivuosi ja levinneisyys sekä diabeteksen kesto vakioitiin. Endometrioidiin syöpään sairastuneilla metformiinia käyttävillä naisilla muu, valtaosalla sydän- ja verisuonitautiperäinen, kuolleisuus oli vähentynyt verrattuna muiden oraalisten diabeteslääkkeiden käyttäjiin. Aiemmista lupaavista tutkimustuloksista huolimatta emme todenneet metformiinilla olevan edullisia vaikutuksia kohdun runko-osan syövän kannalta. Statiinien käyttöön liittyi vähentynyt tämän syövän riski sekä vähentynyt syöpäkuolleisuus ei-endometrioidissa alatyypissä.

Abstract Healthcare-associated infections (HAI) are infections acquired during treatment in a healthcare facility. The most common infections are pneumonias, surgical site infections (SSIs) and urinary tract infections (UTIs). HAIs burden the healthcare system by increasing patient days, the use of antibiotics, examinations, and thus the costs of care. The occurrence of HAIs can be used to evaluate the quality of care and to make comparisons between institutions. The purpose of this dissertation was to evaluate the burden of HAIs in the primary and tertiary healthcare wards and the costs of procedure-related prosthetic joint infections (PJIs). The first part of this dissertation evaluated the prevalence of HAIs in the wards of primary healthcare in the Oulu University Hospital (OUH) district with two point prevalence studies (one-day sampling) conducted in 2006 and in 2017. In 2006, the study comprised 27 healthcare centres with 44 wards and 1,294 patients. HAIs were found in 9.3% of the patients. The most common infections were UTIs, skin and soft tissue infections and lower respiratory tract infections (LRTIs). In 2017, there were 20 healthcare centres with 34 wards and 764 patients; 9.4% of the patients had a HAI. The most common HAIs were pneumonias, SSIs and LRTIs. In the second part, we evaluated the incidence of HAIs in the OUH with a computer-based electronic infection surveillance program. The study covered 15 adult wards with a total of 353 beds. The overall incidence of HAIs during the six-year study period was 4.5% of discharged patients. The most common infections were SSIs, pneumonias and UTIs. The surveillance carried out in this way required a total of one person's workload per year. The third part evaluated hospital costs of procedure-related PJIs. The study population consisted of all total knee and hip arthroplasties performed in the OUH from 2013 to 2015: 1,768 patients with 42 PJIs. A PJI tripled the cost of a procedure compared to an arthroplasty without an infection (€25,100 vs. €7,200). Two-stage revision caused three times more costs than debridement, antibiotics and implant retention treatment (DAIR) (€53,400 vs. €18,500). HAIs are common in the wards of primary and tertiary healthcare in the OUH district. Electronic HAI monitoring is feasible but requires relatively large employer resources. Postoperative PJI triples the cost of the procedure. / Tiivistelmä Sairaalainfektio (SI) on infektio, jonka potilas saa ollessaan hoidossa laitoksessa. Yleisimpiä SI:ita ovat leikkausalueen infektio, keuhkokuume ja virtsatieinfektio (VTI). SI:t kuormittavat terveydenhoitoa lisäämällä hoitopäiviä, antibioottien käyttöä, tutkimuksia ja näin myös hoidon kustannuksia. SI:iden määrää voidaan käyttää hoidon laadun mittarina sekä sairaaloiden väliseen vertailuun. Tämän väitöskirjan tarkoituksena oli arvioida SI:iden määrää Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin (PPSHP) terveyskeskusten ja Oulun yliopistosairaalan (OYS) vuodeosastoilla sekä selvittää tekonivelleikkauksen jälkeisen tekonivelinfektion (TI) aiheuttamia sairaalakustannuksia. Väitöskirjan ensimmäisessä osatyössä selvitettiin SI:iden esiintyvyyttä PPSHP:n terveyskeskusten vuodeosastoilla pisteprevalenssilla eli yhden päivän otannalla vuosina 2006 ja 2017. Vuoden 2006 tutkimuksessa oli 27 terveyskeskusta, joissa oli 44 vuodeosastoa ja yhteensä 1 294 potilasta. SI todettiin 9,3 %:lla potilaista. Yleisimpiä olivat VTI:t, pehmytkudosinfektiot ja alahengitystieinfektiot. Vuonna 2017 tutkimuksessa oli 20 terveyskeskusta, 34 vuodeosastoa ja 764 potilasta. Tällöin SI todettiin 9,4 %:lla. Yleisimmät infektiot olivat keuhkokuume, leikkausalueen infektio ja alahengitystieinfektio. Toisessa osatyössä selvitettiin OYS:n SI:iden ilmaantuvuutta kuuden vuoden ajan jatkuvan infektioseurannan mahdollistavan tietokoneohjelman avulla. Tutkimuksessa seurattiin 15:ttä aikuisvuodeosastoa, joissa oli yhteensä 353 potilaspaikkaa. SI todettiin 4,5 %:ssa hoitojaksoista. Seuranta vaati yhteenlaskettuna noin yhden hoitajan työpanoksen vuodessa. Väitöskirjan kolmannessa osatyössä selvitettiin vuosina 2013–2015 OYS:ssa tehtyjen tekonivelleikkausten jälkeisten TI:iden sairaalakustannuksia. Tutkimuksessa oli 1 768 tekonivelleikkausta, joista 42 infektoitui. Infektoitumattoman tekonivelleikkauksen sairaalakustannukset olivat keskimäärin 7 200 € ja TI:iden 25 100 €. Hoitomenetelmänä kaksivaiheisen revision eli tekonivelen vaihtohoidon hinta oli kolminkertainen tekonivelen säilyttävään hoitoon verrattuna (53 400 € vs. 18 500 €). SI:t ovat yleisiä PPSHP:n alueella sekä terveyskeskusten että OYS:n vuodeosastoilla. SI:iden seurantaohjelma soveltuu infektioseurantaan, mutta se vaatii kohtalaisesti henkilökuntaresurssia. Leikkauksen jälkeinen TI kolminkertaistaa tekonivelleikkauksen sairaalakustannukset.

Abstract Around 3% of pregnant women in Finland have genital Chlamydia trachomatis infection, which can be transmitted from mother to newborn at birth. The risk of transmission has been reported to be 10–70% in vaginal deliveries resulting in conjunctivitis in 10–30% of cases and lower respiratory tract infection in 0–20% of cases. Although usually benign, Chlamydia trachomatis infections in infancy may result in long-term consequences, including conjunctival and corneal scarring, chronic cough and abnormal lung function. Based on the transmission rates published in prior studies, chlamydial conjunctivitis should occur in approximately 200 infants and chlamydial lower respiratory tract infection in 100 infants each year in our country, but in clinical practice we rarely encounter or diagnose infants with Chlamydia trachomatis infections. To investigate the reason for this discrepancy and to improve the recognition of Chlamydia trachomatis-infected infants, we set out to study the risk of vertical transmission of Chlamydia trachomatis in a population-based setting, to describe the typical features of Chlamydia trachomatis infections in infants and to evaluate the occurrence of Chlamydia trachomatis in both neonatal conjunctivitis and lower respiratory tract infections in infants. When studying the probability of vertical transmission of Chlamydia trachomatis a search through two national health registers for 1996–2011 yielded 206 children aged less than four years with a possible Chlamydia trachomatis infection. In a cohort of 933 823 births this represented an occurrence of 0.22 per 1000 live births (95% confidence interval 0.19–0.25). The risk of vertical transmission of Chlamydia trachomatis leading to a symptomatic infection in infancy was 0.8–1.8%. A review of patient charts to evaluate the typical features of Chlamydia trachomatis infections in infants (124/206) revealed that one-third of the infants with chlamydial conjunctivitis (33/124) had spontaneous bloody discharge from the infected eyes. Almost half of the infants with chlamydial lower respiratory tract infection (15/32) had wheezing, but the characteristic staccato cough was not recorded in any of them. The median diagnostic delay from the onset of symptoms was 13 (range 4–374) days for conjunctivitis and 25 (range 10–149) days for lower respiratory tract infection. One neglected child developed bilateral corneal scars due to untreated chlamydial conjunctivitis. To investigate the occurrence of Chlamydia trachomatis in neonatal conjunctivitis, 173 neonates with clinical conjunctivitis at child health clinics were examined prospectively during 2010–2015 and none of the 163 cases tested had chlamydial or gonococcal conjunctivitis (0%; 95% confidence interval 0%–2.2%). Viral conjunctivitis was diagnosed in 8/167 cases (4.8%; 95% confidence interval 2.1%–9.2%) and non-chlamydial bacterial conjunctivitis in 58/160 (36%; 95% confidence interval 29%–44%). To investigate the occurrence of Chlamydia trachomatis in lower respiratory tract infections, 228 infants aged less than six months with lower respiratory tract infection presenting at the paediatric emergency department of Oulu University Hospital were examined prospectively over a period of a complete epidemiological year. One infant (0.4%; 95% confidence interval 0.01%–2.4%) had lower respiratory tract infection caused by Chlamydia trachomatis and another was diagnosed with whooping cough (0.4%; 95% confidence interval 0.01%–2.4%). The majority of the infants with lower respiratory tract infection (203/228) had a respiratory viral infection. It may be concluded that the risk of mother-to-child transmission of Chlamydia trachomatis leading to a clinical illness in the infant in this era of nucleic acid-based diagnostics was less than 2%, which is significantly lower than in earlier studies. The population-based prevalence of neonatal chlamydial conjunctivitis in primary care was less than 2% and that of chlamydial lower respiratory tract infection in a hospital setting less than 2.5%. The long-term prognosis for Chlamydia trachomatis infections in infancy was good. Common respiratory viruses were detected in 5% of the neonatal conjunctivitis cases. / Tiivistelmä Noin 3 %:lla suomalaisista raskaana olevista naisista on klamydian (Chlamydia trachomatis) aiheuttama sukupuolitauti, joka voi tarttua äidistä lapseen synnytyksessä. Tartuntariskin on raportoitu olevan alatiesynnytyksessä noin 10–70 %. Noin 10–30 % tartunnan saaneista lapsista sairastuu silmätulehdukseen ja 0–20 % keuhkokuumeeseen. Vaikka imeväisten klamydiainfektiot ovat useimmiten lieviä tauteja, imeväisiällä sairastettu klamydiainfektio voi aiheuttaa silmän side- ja sarveiskalvon arpeutumista, pitkittynyttä yskää ja keuhkofunktion alenemaa. Aiempien tutkimusten perusteella arvioimme, että Suomessa sairastuu vuosittain noin 200 imeväistä klamydian aiheuttamaan silmätulehdukseen ja noin 100 imeväistä klamydiakeuhkokuumeeseen. Kliininen kokemuksemme on kuitenkin, että kohtaamme klamydiaa sairastavia imeväisiä varsin harvoin. Tämän ongelman ratkaisemiseksi ja klamydiaa sairastavien imeväisten paremmaksi tunnistamiseksi suunnittelimme tutkimuksen, jonka tarkoituksena on selvittää väestöpohjainen riski klamydian tarttumiselle äidistä vastasyntyneeseen, kuvata imeväisten klamydiainfektioiden tyypilliset piirteet sekä selvittää klamydian osuus imeväisten silmätulehduksissa ja alle kuuden kuukauden ikäisten imeväisten alahengitystieinfektioissa. Klamydian sairastaneet lapset poimittiin kahdesta suomalaisesta terveydenhuoltorekisteristä vuosina 1996–2011. Tuona aikana 206 lasta oli sairastanut mahdollisen klamydiainfektion, joten klamydian ilmaantuvuus oli 0,22/1000:tta elävänä syntynyttä kohti (95 % luottamusväli 0,19–0,25). Väestöpohjainen riski äidin sukupuoliklamydian tarttumiselle vastasyntyneeseen niin että lapselle aiheutuu oireinen infektio oli 0,8–1,8 %. Saatavilla olevien potilasasiakirjojen (124/206) perusteella kolmasosalla (33/124) imeväisistä, jotka sairastivat klamydian aiheuttamaa silmätulehdusta, oli oireena spontaani verinen kyynel- tai rähmäerite. Klamydiakeuhkokuumetta sairastavista puolella (15/32) esiintyi hengityksen vinkumista, mutta klamydiakeuhkokuumeelle tyypillistä hakkaavaa yskää (”staccato-yskä”) ei todettu yhdelläkään imeväisellä. Diagnostinen viive oli verrattain pitkä: 13 päivää (vaihteluväli 4–374) silmätulehduksessa ja 25 päivää (vaihteluväli 10–149) keuhkokuumeessa. Yhdelle laiminlyödylle lapselle kehittyi molemminpuoliset sarveiskalvoarvet hoitamattoman klamydiainfektion seurauksena. Vastasyntyneen silmätulehdustutkimukseen rekrytoitiin 173 alle 30 päivän ikäistä lasta Oulun kaupungin lastenneuvoloissa vuosina 2010–2015. Klamydian tai tippurin aiheuttamaa silmätulehdusta ei todettu yhdelläkään 163:sta tutkitusta vauvasta (0 %; 95 % luottamusväli 0 %–2,2 %). Viruksen aiheuttama silmätulehdus todettiin kahdeksalla vauvalla (4,8 %; 95 % luottamusväli 2,1 %–9,2 %) ja jonkin muun bakteerin kuin klamydian aiheuttama silmätulehdus 58:lla vauvalla (36 %; 95 % luottamusväli 29 %–44 %). Imeväisten alahengitystieinfektiotutkimukseen rekrytoitiin 228 alle kuuden kuukauden ikäistä imeväistä yliopistosairaalan lastenpäivystyksessä yhden epidemiologisen vuoden aikana. Klamydian aiheuttama hengitystieinfektio diagnosoitiin yhdellä imeväisellä (0,4 %; 95 % luottamusväli 0,01 %–2,4 %) ja hinkuyskä niin ikään yhdellä (0,4 %; 95 % luottamusväli 0,01 %–2,4 %). Valtaosalla (203/228) alahengitystieinfektio-oireisista imeväisistä oli viruksen aiheuttama infektio. Yhteenvetona voimme todeta, että klamydia tarttui äidistä lapseen alle 2 %:ssa synnytyksistä, mikä on huomattavasti harvinaisempaa kuin aiemmin on luultu. Klamydian aiheuttamien silmätulehdusten esiintyvyys oli alle 2 % ja alahengitystieinfektioiden alle 2,5 % alueemme lapsiväestössä. Klamydian aiheuttamat pitkäaikaishaitat olivat harvinaisia. Tavallisten hengitystievirusten osuus vastasyntyneiden silmätulehduksissa oli 5 %.

Abstract There are previous reports of an increasing incidence of children’s forearm fractures in the last few decades. Their surgical treatment is evolving. The present study was aimed at determining the incidence and background of these fractures and their treatment. It was also aimed to analyse the short- and long-term outcomes. A comprehensive population-based study (N=168) among 86,000 children in Oulu University Hospital District over a decade (2000–2009) was performed to analyse the incidence of middle-third forearm fractures. Further data (N=291) covering 1997–2009 was achieved in order to study monthly variation and backgrounds of all both-bone forearm fractures in the distal, middle or proximal thirds. An age- and sex-matched case-control study (N=94) at Vaasa Central Hospital District in 1995–1999 with approximately 11 years of follow-up was performed to evaluate long-term morbidity. The relationship between summer weather and outdoor fractures was based on daily weather readings of all summer days (N=1989) in 1997–2009. There was a 4.4-fold increase in middle-third shaft fractures in the last decade (2000–2009) and a 3.1-fold increase in all forearm shaft fractures (proximal, middle and distal) in 1997–2009. The increase in the middle-shaft fractures was still accelerating towards the end of the study period. Trampolining was increasing as a reason for the injuries. At the end of the study every third fracture was caused by a trampoline injury. The fractures caused by other recreational activities increased absolutely, but they were stable in relation to trampoline injuries. There was a clear monthly variation in fracture incidence. During the long study time, August was repeatedly the most usual month for the fractures. School terms and summer holidays did not explain the varying fracture risk. The incidence of the fractures was 50% higher in dry vs. rainy days in summer. Temperature and wind speed did not affect fracture risk. Not only were the number of children’s forearm shaft fractures increasing, but also their operative treatment in 1997–2009. The increase was mostly connected to elastic stable intramedullary nailing (ESIN), the incidence of which changed from 10% to 30% during the study period, compared with other types of treatment. Non-operative treatment showed poor short-term outcome in the form of worsening alignment and a relatively great need of re-operations. Operative treatment showed excellent primary results. In the long run, the outcome of non-operative treatment was excellent. / Tiivistelmä Lasten kyynärvarren diafyysimurtumat ovat lisääntyneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Samalla niiden kirurginen hoito on muuttunut. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää murtumien ilmaantuvuutta ja murtumien taustalla olevia tekijöitä sekä hoidon kehittymistä. Tavoitteena oli myös tutkia lyhyt- ja pitkäaikaisia hoitotuloksia. Ilmaantuvuuden määrittämiseksi kerättiin väestöpohjainen aineisto (N=168) kaikista niistä lapsista (<16-v.), jotka ovat olleet hoidossa Oulun yliopistollisessa sairaalassa kyynärvarren keskialueen murtuman vuoksi 2000–2009. Taustatekijöiden selvittämiseksi aineisto laajennettiin koskemaan kaikkia kyynärvarren kahden luun murtumia (proksimaaliset, keskialueen ja distaaliset murtumat) 1997–2009 (N=291). Pitkäaikaistuloksia arvioitiin tapaus-verrokkitutkimuksella (N=94), jonka potilasaineiston muodostivat Vaasan keskussairaalassa vuosina 1995–1999 hoidetut lapsipotilaat. Ikä- ja sukupuolivakioidut vertailutapaukset poimittiin väestörekisteristä. Kesäsään ja ulkona tapahtuvien murtumien välisen yhteyden tutkimiseksi kerättiin säätila-aineisto kaikilta vuosien 1997–2009 kesäpäiviltä (N=1989). Lasten kyynärvarren keskidiafyysin murtumat lisääntyivät 4,4-kertaisesti vuosikymmenessä (2000–2009) ja kaikki diafyysimurtumat lisääntyivät 3,1-kertaisesti (1997–2009). Keskidiafyysimurtumien ilmaantuvuus kasvoi kiihtyvästi. Trampoliini aiheutti yksinään joka kolmannen murtuman, ja trampoliinimurtumien ilmaantuvuus kasvoi tutkimusaikana. Muut tapaturmatyypit pysyivät vakioisina. Murtumien ilmaantuvuus vaihteli kuukausittain, mutta 13 vuoden seurantajaksolla ne olivat selvästi yleisimpiä elokuussa. Koululaisten kesäloma ei vaikuttanut murtumariskiin. Murtumat olivat 50 % yleisempiä kuivalla säällä kuin sadesäällä. Lämpötila tai tuulennopeus eivät vaikuttaneet murtumien ilmaantuvuuteen. Lasten kyynärvarsimurtumien operatiivinen hoito lisääntyi. Joustavien ydinnaulojen käyttö kasvoi 10 %:sta 30 %:iin suhteessa muihin hoitomuotoihin. Kajoavan hoidon lyhytaikaiset tulokset olivat erinomaiset. Kajoamattoman hoidon tulokset olivat heikot, ja hoitoon liittyi paljon asennon huonontumista ja myöhempää leikkaustarvetta, erityisesti asennon korjaamista. Pitkän ajan seurannassa kajoamattoman hoidon tulokset olivat kuitenkin erinomaiset. / Sammanfattning Barns underarmsfrakturer har ökat under de senaste årtiondena och deras behandling är under förändring. Syftet med den här forskningen var att undersöka underarmsfrakturer: förekommande, bakgrund och behandling. Meningen var också att bedöma resultat av olika frakturbehandlingar på kort och lång sikt. Totalt 168 barn undersöktes. De behandlades på Uleåborgs universitetssjukhus åren 2000–2009 p.g.a. en underarmsfraktur i mellersta tredjedelen av skaft. Därtill inkluderades 291 barn med en underarmsfraktur i hela skaftet åren 1997–2009. En fall-kontroll–undersökning innehöll 47 barn med en underarmsfraktur i Vasa centralsjukhus åren 1996–1999 samt en köns- och ålders standardiserad kontroll grupp med 47 medlemmar (N=47). Relationen mellan sommarväderlek och frakturer som skedde utomhus analyserades på basis av uppgifter om väderleken på alla sommardagarna åren 1997–2009 (N=1989). Frakturer i den mellersta underarmen ökade 4,4-faldigt och accelererande på ett årtionde (2000–2009) och alla skaftfrakturer 3,1-faldigt (1997–2009). Trampolinen tillfogade var tredje av dessa frakturer och således ökade trampolinens betydelse. Jämfört med trampolinen höll sig andra bakgrundsfaktorer stadiga. Det fanns en klar variation i förekommande av frakturer mellan månaderna. Mest förekom frakturer i augusti. Skolperioden eller sommarlovet påverkade inte risken för frakturer. Uppehållsväder ökade risken 1,5-faldigt jämfört med regniga dagar. Temperaturen eller vinden hade ingen effekt på frakturer. Operativa kirurgiska behandlingar ökade i stället för ej-operativa behandlingar åren 1997–2009. Ökningen berodde mest på tilltagande bruk av flexibla märgspikar, vilket ökade från 10 % till 30 % jämfört med andra behandlingsmetoder. Ej-operativ vård visade gott om komplikationer under den korta uppföljningen. Operativ vård var framgångsrik på kort sikt. Däremot visade ej-operativ behandling utmärkta resultat efter den långa uppföljningen.

Abstract Bullous pemphigoid (BP) is an autoimmune skin disease predominantly found in elderly people, which causes blistering of the skin and severe itching. The incidence of BP reported by previous studies has varied greatly between 0.05 and 42.8 per 1 million persons per year. Higher incidences have been reported in Western Europe and the USA, while countries around the Mediterranean have reported lower rates. However, the epidemiology of BP has not previously been studied in any Scandinavian country. The one-year mortality of BP is highly variable with estimates between 11% and 41% worldwide. As for comorbidities, the previous studies have shown that BP is associated with neurological disorders. The aim of this study was to investigate the incidence and mortality of BP in Finland, to assess the treatments used for BP, and the potential contribution of systemic glucocorticoid treatment to the high mortality rate found in BP patients. A further aim was to obtain more specific information about the neurological diseases associated with BP, and to clarify the less studied association with psychiatric disorders. For these purposes, we collected the records of all immunologically confirmed BP patients diagnosed in the Oulu University Hospital between 1985 and 2012, and, for a sub-study III, data for all patients diagnosed with BP in Finnish hospitals between 1987 and 2013. We found that the incidence of BP in Northern Finland has increased over the past two decades to approximately 27 new BP cases per 1 million persons per year. The one-year mortality of BP patients is 17%, and the standardized mortality ratio (SMR) is 7.6. Common comorbidities found in the sample of BP patients were: cardiovascular diseases (76%), neurodegenerative diseases (41%), skin conditions other than BP (37%) and type 2 diabetes (23%). Many neurodegenerative diseases of the central nervous system were associated with BP, as were many psychiatric disorders. The association was strongest between multiple sclerosis (MS) and BP, with MS patients having almost a 6-fold higher risk of BP than controls. The present study reports for the first time the incidence and mortality of BP in Finland, and provides new information about the association between BP and neurological and psychiatric disorders. / Tiivistelmä Rakkulainen pemfigoidi (josta jatkossa käytetään nimitystä pemfigoidi) on autoimmuunisairaus, joka esiintyy yleensä iäkkäillä, ja aiheuttaa ihon rakkulointia ja hankalaa kutinaa. Aiemmissa tutkimuksissa pemfigoidin ilmaantuvuus on vaihdellut 0,05:sta 42,8:aan tapaukseen miljoonaa ihmistä kohden vuodessa. Ilmaantuvuuden on havaittu olevan korkeampi Länsi-Euroopassa, kun taas Välimeren ympäristössä ilmaantuvuus on matalampi. Pemfigoidia sairastavien kuolleisuus vuoden kuluessa diagnoosista vaihtelee noin 11-41%:n välillä. Aiemmat tutkimukset ovat myös osoittaneet, että pemfigoidi liittyy neurologisiin sairauksiin. Pemfigoidin epidemiologiaa ei ole kuitenkaan tutkittu Suomessa tai muissa Pohjoismaissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää pemfigoidin ilmaantuvuus ja kuolleisuus Suomessa, tutkia sen hoitoon käytettyjä lääkkeitä sekä arvioida systeemisen glukokortikoidihoidon osuutta korkeaan kuolleisuuteen. Lisäksi tavoitteena oli saada yksityiskohtaista tietoa pemfigoidiin liittyvistä neurologisista sairauksista ja selvittää lisää aiemmissa tutkimuksissa ristiriitaiseksi jäänyttä yhteyttä psykiatrisiin sairauksiin. Tätä varten keräsimme tiedot kaikista Oulun yliopistollisessa sairaalassa diagnosoiduista, immunologisesti varmennetuista pemfigoiditapauksista vuosilta 1985-2012. Kolmannessa osatyössä käytimme kansallista aineistoa, joka sisälsi kaikkialla Suomessa diagnosoidut pemfigoidia sairastavat potilaat vuosilta 1987-2013. Pemfigoidin ilmaantuvuus kasvoi seuranta-aikana ollen nykyisin Pohjois-Suomessa noin 27 tapausta miljoonaa ihmistä kohden vuodessa. Kuolleisuus vuoden kuluessa diagnoosista oli 17% ja vakioitu kuolleisuussuhde (standardized mortality ratio) 7,6. Yleisiä oheissairauksia pemfigoidia sairastavilla olivat sydän- ja verisuonisairaudet (76%), neurodegeneratiiviset sairaudet (41%), muut ihosairaudet (37%) sekä tyypin 2 diabetes (23%). Tutkimuksessa todettiin, että monet neurogeneratiiviset sairaudet ja monet psykiatriset sairaudet liittyvät pemfigoidiin. Yhteys oli vahvin pesäkekovettumataudin (MS-tauti) ja pemfigoidin välillä, ja MS-tautia sairastavilla riski sairastua pemfigoidiin oli lähes 6-kertainen verrattuna kontrollipotilaisiin. Tämä tutkimus on ensimmäinen, joka raportoi pemfigoidin ilmaantuvuuden ja kuolleisuuden Suomessa. Tutkimus antaa lisäksi uutta tietoa pemfigoidin yhteydestä neurologisiin ja psykiatrisiin sairauksiin.