Abstract The purpose of this study was to investigate treatment adherence among adolescents receiving mental health care, with a special focus on psychiatric inpatient treatment. Key goals were to derive a general definition of adherence suitable for this purpose and to assess adolescents’ adherence to medication and non-pharmacological treatments. This study had two phases; phase one involved conducting systematic literature reviews, and phase two was based on empirical research in which data were collected by analyzing notes on hospital patients. The aim of the reviews were to review current research evidence into treatment adherence in adolescents and factors relating adherence among adolescents receiving mental health care (original publication n=15 and original publication n=17). Phase two was part of a clinical follow-up project called STUDY-70 conducted at the Department of Psychiatry at Oulu University Hospital in Finland. This phase yielded two further original publications – papers III and IV. Paper III examined adherence among adolescents receiving psychiatric inpatient care (n=72), focusing on both medication and non-pharmacological treatments. Paper IV examined factors affecting treatment adherence among these 72 inpatient adolescents, including family- and clinic-related variables. The systematic reviews demonstrated that many different definitions of adherence have been used in the literature. A concept synthesis was applied to these definitions to establish a basis for empirical research. The main factors that were found to correlate positively with treatment adherence among adolescents were the patients’ own will to be treated and positive sentiments, but family also played an important role. Factors that correlated negatively with adherence included negative feelings, a lack of cooperation with treatment, and adverse mental symptoms. Adolescent who has received special support at school was found to favor treatment adherence, whereas involuntary treatment, self-mutilative behavior and a close maternal relationship were all linked to non-adherence. Treatment adherence is an ongoing process, and achieving high levels of adherence should be an important goal in all treatment processes. It is important for clinical staff to be aware of factors influencing adherence in order to support the provision of effective and high-quality care for adolescents. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mielenterveyspalveluita käyttävien nuorien hoitoon sitoutumista ja erityisesti psykiatrisessa osastohoidossa olevan nuoren sitoutumista hoitoon. Keskeisinä tavoitteina oli kuvata hoitoon sitoutumisen määrittelyä ja arvioida nuoren sitoutumista lääke- ja ei-lääkinnälliseen hoitoon. Tutkimus sisälsi kaksi vaihetta: vaihe yksi systemaattiset kirjallisuuskatsaukset sekä vaihe kaksi empiirisen tutkimuksen, jossa tieto kerättiin analysoimalla potilasasiakirjoja. Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää nuoren hoitoon sitoutumista ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä (alkuperäisjulkaisu I n=15, alkuperäisjulkaisu II n=17). Vaihe kaksi oli osa Oulun yliopistollisen sairaalan psykiatrian klinikan projektia, STUDY-70, joka tuotti kaksi osajulkaisua. Alkuperäisjulkaisun III tarkoituksena oli tutkia osastohoidossa olevan nuoren sitoutumista lääke- sekä ei lääkinnälliseen hoitoon (n=72). Alkuperäisjulkaisussa IV selvitettiin näiden nuoren sitoutumista hoitoon ja erityinen mielenkiinto tässä tutkimuksessa oli perhe- ja kliinisillä tekijöillä sitoutuminen (n=72). Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen perusteella sitoutumisen määrittelyt vaihtelivat. Tästä huolimatta käsitteen määrittelyjen synteesi oli mahdollinen ja se loi pohjan empiiriselle tutkimukselle. Tämän tutkimuksen perusteella nuoren oma tahto ja positiivinen asenne olivat positiivisesti yhteydessä hoitoon sitoutumiseen. Myös perheen toiminta vaikutti hoitoon sitoutumiseen. Nuoren negatiiviset tunteet, yhteistyökyvyttömyys ja mielenterveysoireet vaikuttivat negatiivisesti sitoutumiseen. Lisäksi nuoren saamat erityispalvelut koulussa tukivat osastohoidossa olevan nuoren hoitoon sitoutumista. Vastentahtoinen hoito, viiltely sekä läheinen ja kestävä äitisuhde olivat yhteydessä sitoutumattomuuteen. Hoitoon sitoutuminen on kokonaisvaltainen prosessi ja yksi hoidon tavoitteista, joka voidaan saavuttaa. Hoitoon sitoutumisen edistämiseksi henkilökunnan tulee tiedostaa ne tekijät, jotka vaikuttavat hoitoon sitoutumiseen. Näin voidaan suunnitella ja toteuttaa laadukasta ja vaikuttavaa hoitoa.

Abstract Loneliness is a negative, involuntary, subjective, relational and sociocultural experience. Due to the multidimensional nature of the experience, this topic calls for research that explores loneliness on multiple levels. Drawing from different disciplines of the human sciences and utilizing a mixed methods approach, this study aims at contributing new knowledge of young peoples’ loneliness and exploring its meaning over time. Data for the study was drawn from the population-based Northern Finland Birth Cohort 1986 (NFBC1986) (N = 9,432). In three articles of the four included in this study, logistic regression analysis was used with samples of adolescents (aged 15–16; n = 5,817–7,014) who reported loneliness in the 2001–2002 adolescents’ questionnaire in order to explore what kind of associations loneliness has with different socioemotional, health, wellbeing and contextual factors. Girls reported loneliness more often than boys. Loneliness was associated with several adverse factors among adolescents, including deliberate self-harm, being bullied, dissatisfaction with life and feelings of unhappiness, sadness, and depression. School dislike was associated with loneliness only among girls. The findings from these quantitative articles and earlier loneliness theories informed the semi-structured interview guide utilized in data production for the fourth article. Qualitative data consisted of 35 interviews, conducted in 2013, selected from a sample of the same participants who reported being very lonely in the adolescents’ questionnaire. The study explored in what ways young adults (aged 27–28) described the experience of loneliness, how loneliness felt and what was the meaning of the experience over time. Based on qualitative, theory-guided content analysis, the experience of loneliness was described with five dimensions; Personal, Relational, Physical context, Life event and Sociocultural. The duration and intensity of loneliness fluctuated over the course of life and six loneliness trajectories were constructed from the data. (Hetero)gender(ed) norms and normativity had a central influence on the experience of loneliness. In this synopsis, the different types of findings were compared to explore their convergence or divergence. The findings mainly converged, providing a more comprehensive understanding of loneliness that would have not been possible had only one type of research approach been used. / Tiivistelmä Yksinäisyys on negatiivinen, ei-valittu, subjektiivinen, relationaalinen ja sosiokulttuurinen kokemus. Moniulotteista yksinäisyyttä onkin tärkeä tarkastella tieteenalojen rajoja ylittäen ja useita tutkimuksellisia lähestymistapoja yhdistäen. Tässä tutkimuksessa yksinäisyyttä lähestytään erilaisista ihmistieteellisistä lähtökohdista hyödyntämällä monimenetelmällistä lähestymistapaa Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1986-aineistoon (N = 9 432) (NFBC1986). Tavoitteena on tuottaa uutta tietoa nuorten ihmisten yksinäisyydestä ja sen merkityksestä heidän elämässään. Tutkimukseen sisältyvästä neljästä artikkelista kolmessa olivat mukana ne 15–16-vuotiaat nuoret (n = 5 817–7 014), jotka vastasivat yksinäisyyttä mittaavaan kysymykseen nuorten kyselylomakkeessa vuonna 2001–2002. Artikkeleissa tutkittiin yksinäisyyden yhteyttä erilaisiin sosioemotionaalisiin, kontekstuaalisiin sekä terveys- ja hyvinvointimuuttujiin logistisella regressioanalyysillä. Tytöt kokivat yksinäisyyttä poikia useammin. Nuorten yksinäisyys oli yhteydessä useisiin negatiivisiin tekijöihin, kuten onnettomuuden, surun ja masentuneisuuden tunteisiin, kiusatuksi tulemiseen, elämään tyytymättömyyteen, itsensä tahalliseen vahingoittamiseen ja tyttöjen osalta myös koulusta ei-pitämiseen. Neljännen artikkelin aineistontuotannossa käytetty haastattelurunko muodostettiin edellä mainittujen artikkeleiden tulosten ja aiemman teoreettisen ymmärryksen pohjalta. Aineisto koostuu vuonna 2013 tehdyistä teemahaastatteluista, joihin osallistui 35 nuorta aikuista (27–28-vuotiaita), jotka ilmoittivat nuorten kyselylomakkeessa vuonna 2001–2002 olevansa erittäin yksinäisiä. Tässä artikkelissa tarkasteltiin, miten haastateltavat kuvasivat yksinäisyyden kokemustaan, miltä yksinäisyys tuntui ja mikä oli yksinäisyyden merkitys heidän elämänkulussaan. Laadullisen teoriaohjaavan sisällönanalyysin perusteella nimettiin viisi keskeistä yksinäisyyden ulottuvuutta sekä kuusi yksinäisyyden muotoutumista ja muuttumista kuvaavaa kehityskaarta. (Hetero)sukupuolittuneiden normien ja normatiivisuuden vaikutus oli keskeinen yksinäisyyden kokemisessa. Tässä yhteenveto-osiossa määrällisiä ja laadullisia tuloksia tarkasteltiin rinnakkain ja vertailtiin tulosten yhteneväisyyksiä ja eroja. Tulokset olivat pääosin yhteneväisiä. Monimenetelmällinen tutkimus tuotti monitasoista tietoa nuorten yksinäisyydestä, mitä ei olisi saatu vain yhtä lähestymistapaa hyödyntäen.

Abstract This national cross-sectional study aimed to measure the oral health status, and oral health related-quality of life (OHRQoL) among Nepalese schoolchildren. Another aim was to investigate the association of dental caries and its consequences with OHRQoL, sociodemographic factors, oral health-related behaviours, anthropometrics, and school attendance and performance. The study was conducted in 18 out of total 75 randomly selected districts of Nepal representing 5 developmental, and concurrently 3 simultaneously ecological regions. Altogether 1137 of the invited 1157 schoolchildren from 27 conveniently selected schools participated both in the survey and clinical examination. Information on sociodemographic factors and oral health-related behaviours was collected using a structured questionnaire. Validated Nepali Child-OIDP was used for assessing children’s OHRQoL. Clinical oral examinations were conducted as per the WHO guidelines and assessed dental caries, its consequences (pufa/PUFA) and periodontal status. BMI, waist-to-hip ratio, and waist-to-height ratio were computed from anthropometric measurements. School-related information included data on school absenteeism was collected from school registry and school performance (percentage of the sum of scores in three core subjects). Gingival bleeding was highly prevalent among all participants. The youngest ones had most often need for dental caries treatment; 79% vs. 64% among the oldest ones. Dental caries and its consequences were most prevalent among those living in the Kathmandu Valley or in the rural areas or in mountain or hilly ecological regions, as well as those consuming sweets or candy, or tea with sugar, and brushing teeth infrequently. Most of the participants had problem with eating, cleaning the mouth, and sleeping. Dental caries and its consequences were associated with poor OHRQoL. They were also associated with both high and low BMI and central obesity (high waist-to-hip and waist-to-height ratios) as well as high school absenteeism (>13% of total schooldays missed) and poor school performance. Both low and high BMI, and poor OHRQoL, as well as high school absenteeism were all inversely associated with school performance. In conclusion, dental caries and gingival bleeding are common among Nepalese schoolchildren. Dental caries and its consequences are associated with poor OHRQoL. These conditions are also associated with sociodemographic factors, poor oral health-related behaviours, and anthropometrics (BMI and central obesity) as well as high school absenteeism and poor school performance. / Tiivistelmä Tämän poikkileikkaustutkimuksen tavoitteena oli tutkia nepalilaisten koululaisten suunterveyttä ja siihen liittyvää elämänlaatua (OHRQoL). Toiseksi tavoitteena oli tutkia karieksen ja sen seurausten mm. oireet ja tulehdus, yhteyttä suunterveyteen liittyvään elämänlaatuun, sosiodemografisiin ja antropometrisiin tekijöihin, suunterveyskäyttäytymiseen, koulupoissaoloihin sekä -menestykseen. Tutkimus toteutettiin 18/75 satunnaisesti valitussa Nepalin piirikunnassa, jotka edustivat sekä viittä kehitysaluetta että kolmea ekologista aluetta. Mukaan kutsutuista 1157 koululaisesta (27 koulua, mukavuusotos), 1137 osallistui sekä kysely- että kliiniseen tutkimukseen. Sosiodemografiset taustatiedot sekä tiedot suunterveyskäyttäytymisestä kerättiin strukturoidulla kyselylomakkeella. Suunterveyteen liittyvää elämänlaatua arvioitiin käyttäen validoitua nepalin kielistä Child-OIDP –lomaketta. Kliinisessä tutkimuksessa tutkittiin kariestilanne, sen kliiniset seuraukset (pufa/PUFA) sekä kiinnityskudosten tila WHOn ohjeiden mukaan. BMI, vyötärön ja lantion ympärysmitan suhde sekä vyötärön ympärysmitan ja pituuden suhde laskettiin mittaustulosten perusteella. Kouluista saatiin tiedot poissaoloista viimeisen kouluvuoden aikana sekä koulumenestys kolmessa keskeisimmässä oppiaineessa viimeisimmässä todistuksessa. Lähes kaikilla todettiin ienverenvuotoa. Nuorimmassa ikäryhmässä oli muita useammin korjaavan karieshoidon tarvetta (79% vs. 64%). Kariesta sekä sen seurauksia esiintyi eniten niiden keskuudessa, jotka asuivat Kathmandun laaksossa tai vuoristossa. Karieksen esiintyvyys oli myös yhteydessä mm. sokerin, makeisten ja sokeriteen kulutukseen sekä epäsäännölliseen hampaiden harjaukseen. Karies seurauksineen oli yhteydessä huonoon suunterveyteen liittyvään elämänlaatuun (OHRQoL), erityisesti syömiseen, suun puhdistamiseen sekä nukkumiseen. Sillä oli myös yhteys sekä matalaan että korkeaan BMIhin, lisääntyneisiin koulupoissaoloihin sekä huonoon koulumenestykseen. Matala ja korkea BMI, huono suunterveyteen liittyvä elämänlaatu sekä poissaolot olivat käänteisesti yhteydessä koulumenestykseen. Karies ja ienverenvuoto ovat yleisiä nepalilaisten koululaisten keskuudessa. Karies seurauksineen on yhteydessä huonoon suunterveyteen liittyvään elämänlaatuun (OHRQoL), haitalliseen suunterveyskäyttäytymiseen, sosiodemografisiin ja antropometrisiin tekijöihin (BMI, keskivartalolihavuus) sekä lisääntyneisiin koulupoissaoloihin ja huonoon koulumenestykseen.

Abstract The purpose of this study was to describe and evaluate the effectiveness of lifestyle counseling interventions on physical activity, body mass index and adherence to lifestyle change in overweight and obese adolescents. Further, the study aimed to describe and evaluate parents’ adherence to a change in lifestyle in their family. The aim was to promote overweight and obese adolescents’ health and develop an effective lifestyle counseling intervention. In the first phase, a systematic literature review was conducted to evaluate the effectiveness of earlier interventions (n=14) on overweight and obese adolescents’ subsequent physical activity, body mass indices and psychological symptoms. In the second phase, the feasibility of developed interventions was assessed with an expert panel. In the third phase the effectiveness of Facebook-delivered lifestyle counseling intervention (Fb) and lifestyle counseling with physical activity self-monitoring (Fb+Act) were evaluated using a randomized controlled trial. A total of 504 overweight or obese adolescents from Northern Finland were invited to study. Adolescents who participated (n=46) and their parents (n=49) were randomly assigned to experimental or control groups. The effectiveness of earlier lifestyle counseling interventions on adolescents’ physical activity and body mass indices were small. The effectiveness of interventions developed in this study on adolescents’ physical activity, body mass indices were small. The Fb+Act group had lower sedentary time compared to the control group during post-intervention measurements. The Fb group body mass index decreased. Adherence to increasing physical activity decreased in adolescents and their parents. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja arvioida interventioiden vaikuttavuutta ylipainoisten ja lihavien 13–16-vuotiaiden nuorten fyysiseen aktiivisuuteen, painoindeksiin ja elintapamuutokseen sitoutumiseen. Lisäksi kuvattiin ja arvioitiin nuorten vanhempien sitoutumista perheen elintapamuutokseen. Tutkimuksen tavoitteena oli edistää ylipainoisten ja lihavien nuorten terveyttä ja kehittää vaikutuksiltaan tehokas elintapaohjausinterventio. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla arvioitiin aikaisempien interventioiden (n=14) vaikuttavuutta ylipainoisten ja lihavien nuorten fyysiseen aktiivisuuteen, painoindeksiin ja psykologisiin tekijöihin. Toisessa vaiheessa arvioitiin suunniteltujen interventioiden toteutettavuutta asiantuntijapaneelilla. Kolmannessa vaiheessa arvioitiin sosiaalista mediaa hyödyntävän elintapaohjausintervention (some) ja elintapaohjausinterventio yhdistettynä fyysisen aktiivisuuden omaseurantaan (some+fa) vaikuttavuutta satunnaistetulla kontrolloidulla kokeella. Tutkimukseen kutsuttiin Pohjois-Suomesta 504 ylipainoista tai lihavaa nuorta vanhempineen ja tutkimukseen osallistuneet nuoret (n=46) ja heidän vanhempansa (n=49) satunnaistettiin koe- ja kontrolliryhmiin. Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen mukaan interventioiden vaikuttavuus ylipainoisten ja lihavien nuorten fyysiseen aktiivisuuteen ja painoindeksiin ovat olleet vähäisiä. Tässä tutkimuksessa kehitettyjen interventioiden vaikuttavuus ylipainoisten ja lihavien nuorten painoindeksiin ja fyysiseen aktiivisuuteen oli vähäinen. Some+fa -ryhmän liikkumaton aika oli vähäisempi verrattuna kontrolliryhmään (p=0,021). Some-ryhmän nuorten painoindeksi laski. Nuorten ja vanhempien osalta sitoutuminen fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen laski.

Abstract The aim was to determine the association between baseline factors, such as oral health-related behavior, attitudes, knowledge and beliefs in relation to caries increment during a randomized clinical trial (RCT). A further aim was to evaluate treatment costs and health outcomes during and after the RCT. In Pori Finland, 11- to 12-year-old children with active initial caries lesion(s) participated in the RCT in 2001–05. The experimental group (n=250) received multiple measures for controlling caries. The control group (n=247) received standard dental care. In 2005–08, all received standard dental care. Regression analyses were used to study the associations between behavioral factors and caries increment. Cost-effectiveness analysis was conducted (trial period), and costs and health outcomes as well as dental service utilization were evaluated (post-trial period). In the experimental group, brushing teeth twice a day was indicative of developing no new caries lesions, whereas eating candy at least once a day, predicted new lesions. In the experimental and control groups, lack of concern about cavities and lack of knowledge about mother’s dental health predicted new caries lesions. The average incremental cost for averting one DMF surface was €34. The experimental regimen was more effective and more costly than the standard dental care. The total costs decreased year after year. The mean total cost per adolescent was lower and the clinical outcome was better among the former participants in the experimental group. The utilization of dental services was significantly more regular among the former participants in this group. It may be feasible to control caries more effectively by affecting toothbrushing, candy eating and oral health-related attitudes, as preventive procedures may be ineffective if those factors are not in order. It is important to discuss oral health-related topics in families, because this may improve the oral health-related behavior of children. Cost-effectiveness of regimen used for the experimental group may be improved by division of work or by selective reduction of preventive procedures. Well-timed caries control can decrease treatment cost and yield long-term improvement of dental health. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää satunnaistetun kliinisen kokeen alussa rekisteröityjen suunterveyteen liittyvien tapojen, tietojen, asenteiden, uskomusten ja karieskertymän välisiä yhteyksiä. Lisäksi arvioitiin hoitokustannuksia ja hoidollisia tuloksia sekä kokeen ajalta että kokeen jälkeiseltä ajalta. Ne 11–12-vuotiaat lapset, joilla oli ainakin yksi alkava aktiivinen kariesvaurio, osallistuivat kokeeseen Porissa vuosina 2001–05. Koeryhmän lapset (n=250) saivat tehostettua ehkäisevää hoitoa ja kontrolliryhmän lapset (n=247) tavanomaista hammashoitoa. Kaikki saivat tavanomaista hammashoitoa vuosina 2005–08. Käyttäytymisellisten tekijöiden ja karieskertymän välisiä yhteyksiä tutkittiin regressioanalyysien avulla. Kustannusvaikuttavuusanalyysi tehtiin kokeen ajalta. Hoitokustannuksia ja hoidollisia tuloksia sekä palveluiden käyttöä arvioitiin kokeen jälkeiseltä ajalta. Lapsilla, jotka harjasivat vähintään kaksi kertaa päivässä, oli yleensä ehjät hampaat, kun taas lapsilla, jotka söivät päivittäin makeisia, oli useasti reikiä. Huolettomuus reikiintymistä kohtaan ja tietämättömyys äidin hampaiden kunnosta näkyi lasten hampaiden reikiintymisenä. Yhden hammaspinnan säästyminen paikkaukselta maksoi keskimäärin 34 €. Koeryhmän saama hoito oli vaikuttavampaa, mutta kalliimpaa kuin kontrolliryhmän saama hoito. Kokonaiskustannukset laskivat vuosi vuodelta. Keskimääräiset hoitokustannukset olivat pienemmät ja hammasterveys parempi entisen koeryhmän jäsenillä kuin kontrolliryhmäläisillä. Myös palveluiden käyttö oli säännöllisempää koeryhmässä. Karieksen hallintaa voidaan todennäköisesti tehostaa vaikuttamalla hampaiden harjaukseen, makeisten syöntiin ja suunterveyteen liittyviin asenteisiin. On tärkeää varmistaa, että nämä asiat ovat kunnossa, koska ehkäisevät toimenpiteet saattavat muuten jäädä tehottomiksi. Suunterveyteen liittyvistä asioista olisi hyvä keskustella perheissä, koska asioiden esillä pitäminen voi vaikuttaa suotuisasti lasten terveystapoihin. Koeryhmän saaman hoito-ohjelman kustannusvaikuttavuutta voisi todennäköisesti parantaa muuttamalla suunterveydenhuollon henkilöstön työnjakoa tai karsimalla valikoiden ehkäisevien toimenpiteiden määrää. Oikea-aikainen karieksen hallinta voi vähentää hoitokustannuksia ja lisätä hammasterveyttä pitkällä aikavälillä.

Abstract There are previous reports of an increasing incidence of children’s forearm fractures in the last few decades. Their surgical treatment is evolving. The present study was aimed at determining the incidence and background of these fractures and their treatment. It was also aimed to analyse the short- and long-term outcomes. A comprehensive population-based study (N=168) among 86,000 children in Oulu University Hospital District over a decade (2000–2009) was performed to analyse the incidence of middle-third forearm fractures. Further data (N=291) covering 1997–2009 was achieved in order to study monthly variation and backgrounds of all both-bone forearm fractures in the distal, middle or proximal thirds. An age- and sex-matched case-control study (N=94) at Vaasa Central Hospital District in 1995–1999 with approximately 11 years of follow-up was performed to evaluate long-term morbidity. The relationship between summer weather and outdoor fractures was based on daily weather readings of all summer days (N=1989) in 1997–2009. There was a 4.4-fold increase in middle-third shaft fractures in the last decade (2000–2009) and a 3.1-fold increase in all forearm shaft fractures (proximal, middle and distal) in 1997–2009. The increase in the middle-shaft fractures was still accelerating towards the end of the study period. Trampolining was increasing as a reason for the injuries. At the end of the study every third fracture was caused by a trampoline injury. The fractures caused by other recreational activities increased absolutely, but they were stable in relation to trampoline injuries. There was a clear monthly variation in fracture incidence. During the long study time, August was repeatedly the most usual month for the fractures. School terms and summer holidays did not explain the varying fracture risk. The incidence of the fractures was 50% higher in dry vs. rainy days in summer. Temperature and wind speed did not affect fracture risk. Not only were the number of children’s forearm shaft fractures increasing, but also their operative treatment in 1997–2009. The increase was mostly connected to elastic stable intramedullary nailing (ESIN), the incidence of which changed from 10% to 30% during the study period, compared with other types of treatment. Non-operative treatment showed poor short-term outcome in the form of worsening alignment and a relatively great need of re-operations. Operative treatment showed excellent primary results. In the long run, the outcome of non-operative treatment was excellent. / Tiivistelmä Lasten kyynärvarren diafyysimurtumat ovat lisääntyneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Samalla niiden kirurginen hoito on muuttunut. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää murtumien ilmaantuvuutta ja murtumien taustalla olevia tekijöitä sekä hoidon kehittymistä. Tavoitteena oli myös tutkia lyhyt- ja pitkäaikaisia hoitotuloksia. Ilmaantuvuuden määrittämiseksi kerättiin väestöpohjainen aineisto (N=168) kaikista niistä lapsista (<16-v.), jotka ovat olleet hoidossa Oulun yliopistollisessa sairaalassa kyynärvarren keskialueen murtuman vuoksi 2000–2009. Taustatekijöiden selvittämiseksi aineisto laajennettiin koskemaan kaikkia kyynärvarren kahden luun murtumia (proksimaaliset, keskialueen ja distaaliset murtumat) 1997–2009 (N=291). Pitkäaikaistuloksia arvioitiin tapaus-verrokkitutkimuksella (N=94), jonka potilasaineiston muodostivat Vaasan keskussairaalassa vuosina 1995–1999 hoidetut lapsipotilaat. Ikä- ja sukupuolivakioidut vertailutapaukset poimittiin väestörekisteristä. Kesäsään ja ulkona tapahtuvien murtumien välisen yhteyden tutkimiseksi kerättiin säätila-aineisto kaikilta vuosien 1997–2009 kesäpäiviltä (N=1989). Lasten kyynärvarren keskidiafyysin murtumat lisääntyivät 4,4-kertaisesti vuosikymmenessä (2000–2009) ja kaikki diafyysimurtumat lisääntyivät 3,1-kertaisesti (1997–2009). Keskidiafyysimurtumien ilmaantuvuus kasvoi kiihtyvästi. Trampoliini aiheutti yksinään joka kolmannen murtuman, ja trampoliinimurtumien ilmaantuvuus kasvoi tutkimusaikana. Muut tapaturmatyypit pysyivät vakioisina. Murtumien ilmaantuvuus vaihteli kuukausittain, mutta 13 vuoden seurantajaksolla ne olivat selvästi yleisimpiä elokuussa. Koululaisten kesäloma ei vaikuttanut murtumariskiin. Murtumat olivat 50 % yleisempiä kuivalla säällä kuin sadesäällä. Lämpötila tai tuulennopeus eivät vaikuttaneet murtumien ilmaantuvuuteen. Lasten kyynärvarsimurtumien operatiivinen hoito lisääntyi. Joustavien ydinnaulojen käyttö kasvoi 10 %:sta 30 %:iin suhteessa muihin hoitomuotoihin. Kajoavan hoidon lyhytaikaiset tulokset olivat erinomaiset. Kajoamattoman hoidon tulokset olivat heikot, ja hoitoon liittyi paljon asennon huonontumista ja myöhempää leikkaustarvetta, erityisesti asennon korjaamista. Pitkän ajan seurannassa kajoamattoman hoidon tulokset olivat kuitenkin erinomaiset. / Sammanfattning Barns underarmsfrakturer har ökat under de senaste årtiondena och deras behandling är under förändring. Syftet med den här forskningen var att undersöka underarmsfrakturer: förekommande, bakgrund och behandling. Meningen var också att bedöma resultat av olika frakturbehandlingar på kort och lång sikt. Totalt 168 barn undersöktes. De behandlades på Uleåborgs universitetssjukhus åren 2000–2009 p.g.a. en underarmsfraktur i mellersta tredjedelen av skaft. Därtill inkluderades 291 barn med en underarmsfraktur i hela skaftet åren 1997–2009. En fall-kontroll–undersökning innehöll 47 barn med en underarmsfraktur i Vasa centralsjukhus åren 1996–1999 samt en köns- och ålders standardiserad kontroll grupp med 47 medlemmar (N=47). Relationen mellan sommarväderlek och frakturer som skedde utomhus analyserades på basis av uppgifter om väderleken på alla sommardagarna åren 1997–2009 (N=1989). Frakturer i den mellersta underarmen ökade 4,4-faldigt och accelererande på ett årtionde (2000–2009) och alla skaftfrakturer 3,1-faldigt (1997–2009). Trampolinen tillfogade var tredje av dessa frakturer och således ökade trampolinens betydelse. Jämfört med trampolinen höll sig andra bakgrundsfaktorer stadiga. Det fanns en klar variation i förekommande av frakturer mellan månaderna. Mest förekom frakturer i augusti. Skolperioden eller sommarlovet påverkade inte risken för frakturer. Uppehållsväder ökade risken 1,5-faldigt jämfört med regniga dagar. Temperaturen eller vinden hade ingen effekt på frakturer. Operativa kirurgiska behandlingar ökade i stället för ej-operativa behandlingar åren 1997–2009. Ökningen berodde mest på tilltagande bruk av flexibla märgspikar, vilket ökade från 10 % till 30 % jämfört med andra behandlingsmetoder. Ej-operativ vård visade gott om komplikationer under den korta uppföljningen. Operativ vård var framgångsrik på kort sikt. Däremot visade ej-operativ behandling utmärkta resultat efter den långa uppföljningen.

Abstract Recognition of individuals at highest risk for psychosis is challenging and no definitive biomarkers are yet available. Physical illnesses associated with a sedentary lifestyle are common in patients with severe mental illness. Both, bodyweight and risk for psychosis are associated with brain white matter (WM) abnormalities. There are several dysregulated pathways which are common in psychiatric illnesses and weight-related processes, but it is not known how weight and vulnerability for psychosis interact in the brain. The present study examines brain WM microstructure and its association to body mass index (BMI) in young adults with a familial risk for psychosis (FR). In addition, the level of physical activity and cardiorespiratory fitness in individuals vulnerable to psychosis was examined. Participants of the present study are members of the Northern Finland Birth Cohort 1986. Two separate clinical substudies were conducted. The first having been done when the participants were at age 15–16. At that time, physical activity was defined by postal questionnaire (n=6,987) and cardiorespiratory fitness was measured by a submaximal cycle ergometer test (n=4,803). Risk for psychosis was viewed from three perspectives, with possible overlap between groups: having familial risk for psychosis, existing prodromal symptoms at age 15–16, and development of hospital treated psychosis between the ages of 16 and 20 years. The latter substudy was conducted when the participants were aged between 20 and 25 years. Diffusion tensor imaging was performed on 108 participants. Our study showed that there was no difference in WM microstructure between FR and control groups suggesting that WM abnormalities are not a genetic feature for risk of psychosis in all populations. However, the association between BMI and WM microstructure differed significantly between the FR and control groups. We also demonstrated that the level of physical activity was lower before the onset of psychotic illness. Therefore, these results imply that it would be of great importance to consider weight and physical activity levels in subjects at risk for psychosis, in order to avoid the detrimental effects of a sedentary lifestyle on overall health. / Tiivistelmä Korkeimmassa psykoosiriskissä olevien tunnistaminen on haastavaa, eikä kunnollisia biomarkkereita ole käytettävissä. Vähäiseen liikunta-aktiivisuuteen liitetyt fyysiset sairaudet ovat yleisiä vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavilla. Sekä kehonpaino että psykoosialttius on yhdistetty aivojen valkean aineen rakenteen poikkeavuuksiin. Useat kehon säätelymekanismien poikkeavuudet liittyvät sekä psykiatrisiin sairauksiin että painoon liittyviin prosesseihin, mutta ei ole olemassa tutkimustietoa siitä, miten paino ja psykoosialttius vaikuttavat yhdessä aivojen rakenteeseen. Tässä osajulkaisuväitöskirjassa tutkitaan aivojen valkean aineen mikrorakennetta nuorilla aikuisilla, jotka ovat sukuriskissä sairastua psykoosiin, sekä painon vaikutusta valkean aineen rakenteeseen psykoosiriskissä. Lisäksi tutkitaan psykoosialttiiden nuorten liikunta-aktiivisuutta ja kuntoa. Tutkittavat kuuluvat Pohjois-Suomen vuoden 1986 syntymäkohorttiin. Kaksi osatutkimusta toteutettiin, joista aikaisempi kliininen tutkimus tutkittavien ollessa 15–16-vuotiaita. Tuolloin selvitettiin liikunta-aktiivisuus postikyselyn avulla (n=6,987) ja aerobinen kunto mittaamalla hapenottokyky polkupyöräergometrilla (n=4,803). Psykoosialttiutta tarkasteltiin kolmella tavalla, ja ryhmien välillä esiintyi osittaista päällekkäisyyttä: sukurasitus, 15–16 v. iässä raportoidut psykoosinkaltaiset oireet ja sairaalahoitoon johtanut psykoosi 16–20 v. iässä. Toinen kliininen osatutkimus toteutettiin tutkittavien ollessa 20–25-vuotiaita. Tutkimuksen yhteydessä tehtiin aivojen diffuusiotensorikuvaus 108 osallistuneelle. Aivojen valkean aineen mikrorakenteessa ei havaittu eroa sukuriskissä olevien ja kontrollien välillä viitaten siihen, että poikkeavuudet valkean aineen rakenteessa eivät olisi psykoosiriskin geneettinen piirre kaikissa populaatioissa. Havaitsimme kuitenkin, että assosiaatio painoindeksin ja valkean aineen rakenteen välillä oli erilainen sukuriski- ja kontrolliryhmissä. Tutkimus osoitti myös, että liikunta-aktiivisuus on alentunut jo ennen psykoosisairauden puhkeamista. Psykoosiriskissä olevien liikuntatottumuksiin ja painoon tulisi kiinnittää erityistä huomiota jo varhaisessa vaiheessa elimellisten sairauksien ehkäisemiseksi.

Abstract Hidradenitis suppurativa (HS) is a chronic inflammatory disease of hair follicles, characterized by subcutaneous inflammatory nodules and abscesses, typically on the axillary, genitofemoral, and perianal skin. Symptoms of HS, such as foul-smelling discharge from the inflamed lesions, pain, and disease location in sensitive areas, markedly diminish patients’ quality of life. Smoking and obesity are associated with HS, which also has several common comorbidities. While there is a growing body of evidence of somatic comorbidities in HS, psychiatric comorbidities have received less attention. Furthermore, literature on comorbidities in young patients with HS is scarce, and no systematic evaluation of mortality in HS has yet been undertaken. This study aimed to clarify the associations between HS and mental disorders, to explore both somatic and psychiatric comorbidities of HS in children and adolescents, and to determine the life expectancy and cause-specific risks of death in patients with HS. The study population comprised over 4300 cases with HS diagnosed in Finnish hospitals between 1987 and 2014. Age- and sex-matched patients with psoriasis and melanocytic nevi served as controls. Patient data were obtained from the statutory Finnish Care Register for Health Care. Information on dates and causes of death of the cases and controls were acquired from Statistics Finland. This study showed a heavy psychiatric disease burden in patients with HS. The prevalence rates and risks of all studied psychiatric comorbidities were higher in the HS than in the control groups. This was also evident in children and adolescents with HS, not only in adults. Furthermore, younger patients also had elevated risks for many somatic disorders including inflammatory bowel and joint diseases. Remarkably, the mean age at death in the HS group was only 60.5 years. The most common causes for death in the order of likelihood were: cardiovascular diseases, neoplasms, ‘accidents, suicides or violence’ and alcohol-related diseases. Suicide risk was elevated in women with HS. HS patients should be cautiously monitored for possible somatic and psychiatric comorbidities. It is clear that these patients require effective, comprehensive and multidisciplinary care to improve their quality of life and prevent premature death. / Tiivistelmä Hidradenitis suppurativa (HS) on krooninen tulehduksellinen karvatuppien sairaus, joka heikentää elämänlaatua merkittävästi. Kivuliaat kyhmyt ja paiseet sekä vuotavat käytävät, jotka sijaitsevat useimmiten kainaloissa, nivusissa, genitaalialueella ja pakaravaossa, ovat sen tyypillisimpiä ilmenemismuotoja. HS-potilailla on moninaisia terveysongelmia, joita ovat mm. tupakointi, lihavuus ja suurentunut riski useisiin somaattisiin sairauksiin. Tutkimustieto HS-potilaiden psykiatrisista sairauksista on kuitenkin vähäistä eikä liitännäissairauksista lapsilla ole juuri lainkaan tietoa. Tämän lisäksi HS-potilaiden kuolemansyitä tai eliniänodotetta ei ole perusteellisesti selvitetty. Tällä tutkimuksella haluttiin määrittää psykiatristen sairauksien riski HS-potilailla ja selvittää sekä somaattisten että psykiatristen liitännäissairauksien todennäköisyyttä lapsuudessa ja nuoruudessa. Tarkoituksena oli myös tutkia, mihin sairauksiin HS-potilailla on suurentunut riski kuolla ja minkä ikäisinä he menehtyvät. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusjärjestelmästä etsittiin tiedot kaikista Suomen sairaaloissa vuosina 1987–2014 diagnosoiduista HS-tapauksisista (N=4381). Liitännäissairauksien tutkimista varten verrokeiksi valittiin psoriaasi- tai luomidiagnoosin saaneet henkilöt, jotka kaltaistettiin iän ja sukupuolen mukaan. Kuolintiedot menehtyneistä tutkimuspotilaista saatiin Tilastokeskukselta. HS-potilailla havaittiin selkeästi suurentunut psykiatristen sairauksien riski niin aikuisena kuin myös jo alle 18 vuoden iässä. Lisäksi monien somaattisten sairauksien, esim. tulehduksellisten suoli- ja nivelsairauksien, riski oli suurentunut lapsuudessa. HS-potilaiden todettiin menehtyvän huomattavan nuorella iällä, sillä heidän keskimääräinen elinikänsä oli vain 60,5 vuotta. Yleisimmät kuolinsyyt olivat sydän- ja verisuonitaudit, kasvaimet, ’onnettomuudet, itsemurhat ja väkivalta’ sekä alkoholiin liittyvät kuolemat. Itsemurhariski havaittiin suurentuneeksi naisilla. Tämän tutkimuksen perusteella HS-potilailla on runsaasti psykiatrisia liitännäissairauksia. Sekä somaattisten että psykiatristen sairauksien riski onkin pidettävä mielessä aina HS-potilaita hoidettaessa. Tehokas, kokonaisvaltainen ja moniammatillinen hoito on tärkeää potilaiden elämänlaadun parantamiseksi ja ennenaikaisen kuoleman ehkäisemiseksi.