Abstract Finnish youth suicide mortality is exceptionally high in international comparisons. This study investigated the epidemiology of child and adolescent (< 18 years) suicides in Finland, with a special focus on gender differences. Two data sets were employed. Data from the national Finnish Cause of Death Register was used to examine trends in the rates and methods of child and adolescent suicides in Finland in 1969–2012. The characteristics of 58 child and adolescent suicides, which occurred in the province of Oulu in Northern Finland between 1988 and 2012, were explored based on individual-level data extracted from documents pertaining to establishment of the cause of death in medicolegal autopsy investigations. The primary source of data was death certificates. Other sources included documents such as police investigation reports and the results of toxicological investigations. In addition, the suicide data was linked with the Finnish Hospital Discharge Register. After 1990, suicide rates generally decreased for males, but increased for females. Among females, hanging exceeded poisoning as the most common suicide method after 1990, whereas firearms were the most common method among males, until traffic suicides took the leading position for both genders during 2008–2012. Violent suicide methods of all types increased among females after 1990. Male firearm suicide rates were nearly three times higher in Northern Finland than in Southern Finland, while there was no regional difference in rates of suicide by other methods. 15% of male and 17% of female suicide victims in the province of Oulu had a history of previous psychiatric hospitalization. The discharge diagnoses were heterogeneous. Previous suicidality and self-cutting were more common among females than males. Half of all adolescents were under the influence of alcohol at the time of their death. The majority of the intoxicated adolescents committed suicide at night, during descending blood alcohol concentrations. A notable fall peak was observed in male firearm suicides. The increase in violent, i.e. more lethal, suicide methods among females is alarming, as females are known to have high rates of attempted suicide. The special characteristics of male firearm suicides in Northern Finland suggest the need for region-specific preventive measures. The high frequency of acute alcohol use in child and adolescent suicides warrants attention. / Tiivistelmä Suomalaisnuorten itsemurhakuolleisuus on kansainvälisessä vertailussa korkea. Tässä epidemiologisessa tutkimuksessa selvitettiin alle 18-vuotiaiden suomalaislasten ja -nuorten itsemurhien erityispiirteitä. Tutkimuksessa käytettiin kahta aineistoa. Kansallisen kuolemansyyrekisterin avulla selvitettiin alaikäisten itsemurhakuolleisuutta ja itsemurhien tekotapojen muutoksia Suomessa vuosina 1969–2012. Empiirisen aineiston asiakirjat koskivat entisen Oulun läänin alueella vuosina 1988–2012 itsemurhan tehneiden 58 alaikäisen oikeuslääketieteellistä kuolemansyyn selvittämistä. Aineiston perustiedot koottiin kuolintodistuksista. Lisäksi tietoja poimittiin muista kuolemansyyn selvittämisasiakirjoista, kuten poliisin tutkintapöytäkirjoista ja oikeuskemiallisista tutkimustuloksista. Aineistoon liitettiin myös hoitoilmoitusrekisteritietoja. 1990-luvun alusta lähtien poikien itsemurhat ovat vähentyneet ja tyttöjen lisääntyneet. Tytöillä hirttäytyminen ohitti myrkyttäytymisen yleisimpänä itsemurhan tekotapana vuoden 1990 jälkeen. Pojilla ampuminen oli yleisin itsemurhamenetelmä koko tutkimusjakson ajan, kunnes liikenneitsemurhat nousivat yleisimmäksi tekotavaksi molemmilla sukupuolilla vuosina 2008–2012. Väkivaltaisten itsemurhan tekotapojen käyttö on lisääntynyt tytöillä vuodesta 1990 lähtien. Poikien ampumisitsemurhakuolleisuus oli Pohjois-Suomessa lähes kolminkertainen muuhun Suomeen verrattuna. Vastaavaa alueellista eroa ei ollut muissa tekotavoissa. Oulun läänin alueella itsemurhan tehneistä pojista 15 % ja tytöistä 17 % oli ollut psykiatrisessa osastohoidossa ennen itsemurhaa. Diagnoosit olivat heterogeenisiä. Aiempi itsetuhoisuus ja viiltely oli yleisempää tytöillä kuin pojilla. Puolet alaikäisistä oli ollut humalassa itsemurhahetkellä. Suurin osa päihtyneenä tehdyistä itsemurhista tapahtui laskuhumalassa yöaikaan. Poikien ampumisitsemurhat olivat yleisempiä syksyllä kuin muina vuodenaikoina. Väkivaltaisten eli tappavampien itsemurhamenetelmien lisääntyminen tytöillä on huolestuttavaa, koska tyttöjen itsemurhayritysten tiedetään olevan yleisiä. Itsemurhien ehkäisyssä tulisi huomioida alueelliset erityispiirteet, joita tässä tutkimuksessa havaittiin poikien ampumisitsemurhissa Pohjois-Suomessa. Päihtyneenä tehtyjen itsemurhien suuri osuus alaikäisillä korostaa nuorten alkoholinkäytön vähentämisen merkitystä.

Abstract The aim of this thesis was to explore the associations between the use of nervous system medications and suicidal ideation and behaviour in various different diagnostic groups in a large population-based cohort. Information on prescribed antipsychotic, antidepressant, benzodiazepine and antiepileptic medications within the Northern Finland Birth Cohort 1966 was collected from the register of the Social Insurance Institution of Finland and from a postal questionnaire sent to all cohort members in 1997. The presence of suicidal ideation and depression and anxiety symptoms was assessed via the Hopkins Symptom Checklist-25 questionnaire in 1997. Data on suicides were collected from the cause-of-death statistics and on suicide attempts from the Finnish Care Register for Health Care in a 15-year follow up. The use of antipsychotic, antidepressant, or benzodiazepine medication was associated with increased suicidal ideation, suicide attempts, and suicides. Antiepileptic medication was not associated with increased suicidality. The polypharmacy of nervous system medications was associated with increased suicidality. All nervous system medications were associated with increased severity of depression and anxiety symptoms. When depression and anxiety symptoms were taken into account, most of the associations between medication and suicidal ideation were statistically non-significant. Regarding specific groups, among those who did not have psychosis, high doses of antipsychotic medication correlated particularly with increased suicidal ideation even when other symptoms of depression and anxiety were taken into account. Among those with insomnia, the use of antidepressant medication associated with increased suicidal ideation also when other symptoms were taken into account. Although nervous system medication is associated with increased suicidal ideation, the association with other symptoms is also strong, and therefore it could not be stated that medication associates specifically with suicidal ideation. However, certain groups, i.e., non-psychotic subjects with high doses of antipsychotic medication, or subjects with insomnia and using antidepressant medication, should be closely monitored as they could be more vulnerable to suicidal ideation. / Tiivistelmä Tämän väitöstutkimuksen tarkoituksena oli tutkia hermostoon vaikuttavien lääkkeiden, lähinnä psykoosilääkkeiden, masennuslääkkeiden, bentsodiatsepiinien sekä epilepsialääkkeiden, yhteyttä itsetuhoisiin ajatuksiin, itsemurhayrityksiin ja itsemurhiin. Aihetta tutkittiin eri diagnoosiluokissa suuressa väestöaineistossa, Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortissa. Tieto tutkimushenkilöiden lääkkeenkäytöstä vuodelta 1997 kerättiin Kelan lääkeostorekisteristä sekä postikyselyn avulla. Itsetuhoisten ajatusten ja muiden masennus- ja ahdistusoireiden vakavuutta mitattiin Hopkins Symptom Checklist-25 -kyselyn avulla vuonna 1997. Tieto itsemurhista kerättiin 15 vuoden seurannassa kuolinsyyrekisteristä ja tieto itsemurhayrityksistä hoitoilmoitusrekisteristä. Psykoosilääkkeiden, masennuslääkkeiden ja bentsodiatsepiinien käyttö oli yhteydessä lisääntyneisiin itsetuhoisiin ajatuksiin, itsemurhayrityksiin ja itsemurhiin. Epilepsialääkkeet eivät liittyneet itsetuhoisuuteen. Usean hermostoon vaikuttavan lääkkeen yhtäaikainen käyttö oli yhteydessä lisääntyneeseen itsetuhoisuuteen. Kaikki hermostoon vaikuttavat lääkkeet liittyivät lisääntyneisiin masennus- ja ahdistusoireisiin. Kun lääkityksen yhteys masennus- ja ahdistusoireisiin otettiin huomioon, lääkkeet eivät olleet erityisesti yhteydessä itsetuhoisiin ajatuksiin. Diagnostisten ryhmien välillä ei ollut eroa hermostoon vaikuttavien lääkkeiden ja itsemurhayritysten tai itsemurhien välisessä yhteydessä. Henkilöillä, joilla ei ole psykoosia, suuremmat psykoosilääkeannokset olivat yhteydessä itsetuhoisten ajatusten vakavuuteen kun muiden masennus- ja ahdistusoireiden vakavuus otettiin huomioon. Unettomuudesta kärsivillä henkilöillä masennuslääkkeen käyttö oli liittyi lisääntyneisiin itsetuhoisiin ajatuksiin kun muut oireet huomioitiin. Hermostoon vaikuttavat lääkkeet ovat yhteydessä lisääntyneisiin itsetuhoisiin ajatuksiin, mutta ne ovat myös vahvasti yhteydessä muihin masennus- ja ahdistusoireisiin. Tietyt henkilöt voivat kuitenkin olla erityisen herkkiä nimenomaan itsetuhoisille ajatuksille, ja heitä tulisi seurata erityisen tiiviisti. Tällaisia ovat henkilöt, joilla ei ole psykoosia, mutta jotka käyttävät suuria psykoosilääkeannoksia, sekä vakavasta unettomuudesta kärsivät henkilöt, jotka käyttävät masennuslääkettä.

Abstract The aim of this study was to investigate risk factors, developmental pathways and the rate of attempted or accomplished suicide in a longitudinal population-based prospective birth cohort. The Northern Finland 1966 Birth Cohort (NFBC 1966) consists of 12,068 pregnant women with expected dates of delivery in 1966, and their 12,058 live-born children. The data used here was collected prospectively for 10,934 individuals who were alive and resident in Finland at the age of 16. This study utilized an extensive data set collected in antenatal clinics at mid-pregnancy, by postal questionnaire at the age of 14 years and through national registers. A total of 121 suicide attempts (57 males) and 69 suicides (56 males) had occurred by the end of 2005. A single-parent family was a risk factor for attempted suicides and grand multiparity for suicides in male offspring. Adolescent regular smoking was associated with an increased risk of suicide attempts in both genders and for suicide among males. Good school performance at age 16 years was associated with an increased risk of suicide in psychosis cases, whereas in persons who did not develop psychosis it was associated with a lower suicide risk. The suicide rate in new-onset schizophrenia followed until the age of 39 was 7%. Over two thirds of the suicides took place during the first 3 years of the illness. This was the first study of suicide rates in a prospectively followed population-based birth cohort of individuals with schizophrenia. This study replicated association between some early family-related risk factors for attempted and accomplished suicide, and also presented data for previously unstudied early factors, namely maternal antenatal depression, smoking and unwanted pregnancy This study has clarified the association between adolescent smoking and later suicide risk. It also revealed the association between good school performance and elevated risk of suicide in psychotic people, in contrast to its protective effect in the non-psychotic population. However, even though there were significant antenatal and developmental risk factors, a later psychiatric disorder seems to be the major risk factor for both attempted and accomplished suicide. Nevertheless, suicide usually seems to be a long multifactorial process that begins in early life and has complex trajectories in adolescence or early midlife. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoitus oli tutkia itsemurhien esiintyvyyttä, riskitekijöitä, siihen johtavia kehityspolkuja yleisväestöön perustuvassa prospektiivisessa pitkittäistutkimuksessa. Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohorttiin kuului alun perin 12,068 raskaana olevaa naista joiden laskettu aika oli vuonna 1966, ja heidän 12,058 elävänä syntynyttä lastaan, kohortin jäsenet. Tässä tutkimuksessa käytetty aineisto on kerätty 11,017 kohortin jäsenestä, jotka olivat elossa ja asuivat Suomessa 16-vuotiaana. Käytetty aineisto on kerätty äitiysneuvoloissa, 14-vuotiaana tehdyssä postikyselyssä ja kansallisista rekistereistä. Kaikkiaan 121 itsemurhayritystä (joista 57 miehillä) ja 69 itsemurhaa (56 miehillä) tapahtui vuoden 2005 loppuun mennessä. Yhden vanhemman perhe syntymän aikaan oli riski myöhemmälle itsemurhayritykselle ja syntyminen monilapsiseen perheeseen (yli viisi lasta) oli riski itsemurhalle. Tupakointi 14-vuotiaana ennusti itsemurhayrityksiä kummallakin sukupuolella sekä itsemurhia miehillä. Hyvä koulumenestys 16-vuotiaana liittyi kohonneeseen itsemurhavaaraan niillä jotka myöhemmin sairastuivat psykoosiin, kun muilla se liittyi alentuneeseen vaaraan. Skitsofreniaan sairastuneista 7 % teki itsemurhan ja yli kaksi kolmannesta skitsofreniaan sairastuneiden itsemurhista tapahtui kolmen vuoden kuluessa sairastumisesta. Tämä tutkimus vahvisti aikaisempia havaintoja varhaisista riskitekijöistä itsemurhayrityksiin ja itsemurhiin. Tässä tutkimuksessa tutkittiin myös kokonaan uusia varhaisia riskitekijöitä, joita ei ole ennen tutkittu suhteessa itsemurhaan tai itsemurhayrityksiin, kuten äidin raskaudenaikainen masennus ja tupakointi sekä ei-toivottu raskaus. Tämän tutkimuksen avulla saatiin myös uutta tietoa teini-iässä aloitetun tupakoinnin suhteesta itsemurhiin ja -yrityksiin. Tutkimus paljasti hyvän koulumenestyksen lisäävän riskiä itsemurhaan henkilöillä jotka sairastuvat myöhemmin psykoosiin. Tämä oli ensimmäinen tutkimus, jossa skitsofreniaa sairastavien henkilöiden itsemurhakuolleisuutta selvitettiin yleisväestöön pohjautuvassa syntymäkohortissa. Vaikka tutkimuksessa tuli ilmi sekä syntymän, että nuoruuden aikaisia varhaisia riskitekijöitä, myöhempi psykiatrinen sairaus on merkittävin itsemurhan ja -yritysten riskitekijä. Siitä huolimatta itsemurha on aina monitekijäinen prosessi, joka voi alkaa jo ennen syntymää ja johon myöhemmät elämänvaiheet vaikuttavat.

Abstract Patients with acute drug poisonings are common in emergency departments and hospitals. Patients typically ingest medical products, most commonly psychotropic drugs that lead to intoxication. The outcome is usually good and hospital stays are short, even among patients requiring intensive care. Complications such as aspiration pneumonia can prolong hospital stays. Acute mortality is low (usually less than 5%) but repetition of self-harm is common and long-term mortality is high. The aim of this study was to evaluate the outcome of drug poisoned patients and the factors associated with unfavourable outcome, including morbidity, length of intensive care unit (ICU) and hospital stays, repetition of drug poisonings, and mortality. The study population consisted of patients treated in Oulu University Hospital due to acute drug poisoning between 1985–2006 and drug poisoned patients in the data base of the Finnish Consortium intensive Care Data. In the first part of the study 276 hospitalised self-poisoned adolescents were examined retrospectively from the patient records for acute contributing risk factors before the intake. Patients with such risk factors had higher rates of depression, non-ethanol poisonings and repetition of self-poisoning within one year. The second part of the study included 257 acute drug-poisoned adult patients requiring intensive care. The factors associated to aspiration pneumonia were evaluated retrospectively. Of these, 28.4% had aspiration pneumonia. Pre-hospital intubation of the comatose patients was associated with lower number of aspiration pneumonias. The third study evaluated 2755 drug-poisoned patients requiring intensive care for risk factors for prolonged ICU length of stay (LOS) using national intensive care database. Factors associated with prolonged stay were respiratory failure, renal dysfunction and lowered platelet count on admission. The hospital mortality in these studies ranged from 0 to 1.6%. The fourth study evaluated the long-term mortality and causes of deaths of 3709 patients admitted to Oulu University Hospital due to acute drug poisoning between 1985 and 2000. The all-cause mortality was recorded at the end 2009 and patients were compared to age- and sex-matched controls. Mortality among the study population was 30.6% compared to 13.6% for the controls. In conclusion, patients admitted to hospital due to acute drug poisoning have good short-term outcomes. Factors associated with prolonged ICU LOS were aspiration pneumonia, respiratory failure on admission, lowered platelet count on admission and renal dysfunction on admission. Impulsive self-poisonings among adolescents are associated with psychopathology and repetitions. Patients with acute drug poisonings have high long-term mortality. / Tiivistelmä Myrkytyspotilaat ovat yleinen potilasryhmä päivystyksissä ja sairaaloissa. Sairaalahoitoisen, akuutin lääkeainemyrkytyksen ennuste on hyvä ja jopa tehohoitoa vaativat potilaat selviävät lyhyellä sairaalahoitojaksolla. Komplikaatiot, kuten mahan sisällön hengitysteihin joutumisesta aiheutuva keuhkokuume (aspiraatiokeuhkokuume) pitkittävät hoitoa. Kuolleisuus hoitojakson aikana on yleensä alle 5 %, mutta pitkäaikaiskuolleisuus näillä potilailla on merkittävä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää akuutin lääkeainemyrkytyspotilaan ennustetta ja ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä. Ensimmäisessä osatyössä tutkittiin 276 nuoren myrkytyspotilaan myrkytystapahtumaan vaikuttaneita akuutteja riskitekijöitä. Potilaat, joilla oli riskitekijöitä, olivat useammin masentuneita ja heillä oli enemmän uusintakäyntejä myrkytysten vuoksi vuoden sisällä. Toisessa osatyössä selvitettiin aspiraatiokeuhkokuumeen yleisyyttä 257 tehohoitoa tarvinneella lääkemyrkytyspotilaalla. Potilaista 28,4 % sai aspiraatiokeuhkokuumeen. Ennen sairaalaan tuloa suoritettu hengitysteiden varmistaminen hengitysputkella (intubaatio) pienensi aspiraatiokeuhkokuumeen riskiä merkittävästi verrattuna niihin, jotka intuboitiin vasta sairaalassa. Kolmannessa osatyössä tutkittiin 2755 myrkytyspotilaan riskitekijöitä pitkittyneeseen tehohoitoon. Hengitysvajaus, munuaisten toiminnan vajaus ja matala veren verihiutalearvo sairaalaan tullessa olivat pitkittyneen hoidon riskitekijöitä. Kuolleisuus hoitojakson aikana oli näissä kolmessa tutkimuksessa 0–1.6 %. Neljännessä osatyössä tutkittiin 1985–2000 OYS:ssa hoidettujen myrkytyspotilaiden pitkäaikaisennustetta ja kuolinsyitä. Kuolleisuus vuoden 2009 loppuun mennessä oli 3709 potilaan joukossa 30,4 %, kun vastaava kuolleisuus ikä- ja sukupuolivakioitujen verrokkien keskuudessa oli 13,6 %. Kaikki kuolinsyyt olivat yleisempiä tutkimusjoukossa verrattuna verrokkeihin. Yhteenvetona voidaan todeta että akuuttien myrkytyspotilaiden ennuste on hyvä akuutissa vaiheessa. Aspiraatiokeuhkokuume on yleinen komplikaatio myrkytyspotilailla ja se on osittain vältettävissä hengitystien varhaisella varmistamisella. Impulsiivinen käytös nuorella myrkytyspotilaalla assosioituu psykopatologiaan ja uusintamyrkytyksiin. Myrkytyspotilaan pitkäaikaisennuste on huono. Kuolleisuus ennaltaehkäistäviin syihin, kuten itsemurhiin sekä sydän- ja verisuonitauteihin, on huomattava.

Abstract This thesis includes three separate empirical studies on economic demography and health economics. The first study explores the effect of alcohol consumption on divorce across 23 OECD countries during the period 1960–2010. We find strong evidence that alcohol consumption is a major socioeconomic factor which influences divorces in these countries. We find robust evidence on the relationship between alcohol consumption and divorce rates both in the short and long run. In addition, using worldwide survey data on values we explore whether the change in values with respect to marriage, and moral values can explain our findings. It is noteworthy, that alcohol consumption has a significant effect on divorces even after controlling for moral values. The second and third studies concentrate on the economics of suicide. In the second study, we explore the effects of unemployment on the well-being of the regional population with disaggregated suicide data across gender and age in Finland during 1991–2011. Our findings suggest that the increased job insecurity is associated with higher number of suicides than what is expected in good economic times. The effect is significant especially for the prime working-age (35–64 years old) male suicides. The second main contribution of this study is to relate the concept of social norm to unemployment. We show that in high unemployment areas the association between job loss and suicide mortality is not as severe as in low unemployment areas. An implication is that the burden of unemployment is reduced when it becomes socially more common and acceptable. The goal of the third study is to provide evidence on the effects of economic crises on suicides in 21 OECD countries over the period between 1970 and 2011. In conclusion, this study shows that over 60 000 suicides are attributable to the economic/financial crises since 1970. Two main findings emerged from the data. First, the impact of the most recent global financial crisis (2008) on suicides was not particularly stronger than that of the previous major economic/financial crises. Second, stock market crashes and banking crises are the most severe economic crises in terms of excess suicides when calculated on population-level data. / Tiivistelmä Tämä väitöskirja koostuu kolmesta empiirisestä tutkimuksesta. Tutkimukset keskittyvät väestötason kysymyksiin avioerojen määrään vaikuttavien sosioekonomisten tekijöiden, sekä makrotaloudellisten tekijöiden ja itsemurhien välisen yhteyden näkökulmasta. Ensimmäisessä tutkimuksessa tarkastellaan alkoholin kulutuksen vaikutusta avioerojen määrään 23 OECD-maassa vuosina 1960–2010. Tutkimuksessa havaitaan alkoholin kulutuksen olevan yksi merkittävimmistä avioeroihin vaikuttavista sosioekonomisista tekijöistä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä tarkasteltuna. Tutkimuksen mukaan alkoholin kulutuksella näyttäisi olevan vaikutusta avioerojen lukumäärään myös silloin, kun moraaliarvoissa tapahtuneet muutokset on huomioitu. Toinen ja kolmas tutkimus keskittyvät itsemurhien taloustieteeseen. Toisessa tutkimuksessa tarkastellaan työttömyyden vaikutuksia hyvinvointiin. Aineistona käytetään maakuntatason sukupuoli- ja ikäryhmäjaoteltua aineistoa itsemurhakuolleisuudesta Suomessa vuosina 1991–2011. Tutkimuksen mukaan kasvava epävarmuus työpaikan pysyvyydestä voi johtaa korkeampiin itsemurhalukuihin kuin mitä olisi odotettavissa parempina taloudellisina aikoina. Tämä tulos näyttäytyy erityisesti työikäisten miesten keskuudessa. Toinen tutkimuksen päätuloksista liittyy sosiaalisten normien näkymiseen siinä, miten työttömyys vaikuttaa itsemurhakuolleisuuteen. Tulokset osoittavat, että korkeamman työttömyyden alueilla työn menettämisen ja itsemurhakuolleisuuden välinen yhteys ei ole niin voimakas kuin matalamman työttömyyden alueilla. Sosiaalisten normien vaikutus näyttäisi suojaavan ihmisiä itsemurhakuolleisuudelta niissä tapauksissa, jolloin työttömyys on yleisempää. Kolmas tutkimus tarjoaa tietoa talouskriisien vaikutuksista itsemurhiin 21 OECD-maassa vuosina 1970–2011. Tutkimuksen mukaan yli 60 tuhannen itsemurhan voidaan katsoa olevan yhteydessä talouskriiseihin vuodesta 1970 lähtien. Löydökset osoittavat, etteivät viimeisimmän globaalin finassikriisin vaikutukset itsemurhakuolleisuuteen poikenneet merkittävästi aikaisempiin laajoihin kriiseihin verrattuna. Lisäksi pankki- ja osakemarkkinakriiseillä näyttäisi olevan muita talouskriisejä vakavammat vaikutukset itsemurhakuolleisuuteen väestötasolla tarkasteltuna.

Abstract In recent years in Finland suicide has been discussed in the context of mental health problems. Together with psychiatric disorders, suicide has been seen as a result of adverse social conditions. Occasionally suicide has even been seen as a public health problem. This interpretation has been justified by Finland’s internationally high suicide rates. The inclusion of suicide in medical and psychiatric discussions as well as the production of scientific data on suicide through medical research have resulted in the widely accepted view of suicide as a medical problem. This thesis examines the history of Finnish medical suicide research and the production of psychiatric knowledge on suicide. Finnish suicide research dates back to the middle of the 19th century, when the conception of suicide as a scientific problem arrived in Finland from Continental Europe and the UK. Suicide remained a crime in the Finnish Penal Code until the early 1890s, but the idea of suicide as a medical, rather than moral, legal or theological issue gradually began to gain ground already in the early 19th century. By decriminalizing suicide the Grand Duchy of Finland followed the example set by the Western European countries. The early Finnish suicide research was linked to the French and the English debates on suicide. The emerging European medical conception of suicide was based on social beliefs, psychiatric discussions and early sociological theories rooted in statistical data. As part of the institutional and intellectual development of psychiatry, Finnish suicide research arrived at a new phase after the Second World War. The conception of suicide as an expression of national character or a product of racial characteristics gave way to a new conceptualization based on psychoanalytically oriented psychiatric research. In the 1970s, social psychiatric research began to look for the social determinants behind the suicide rates. This, in turn, prepared the ground for a nationwide suicide prevention project launched in the late 1980s. This thesis aims to shed light on the historical background of this project. The primary source material consists of documents related to Finnish medical suicide research and the discussion about suicide in medical journals in Finland from 1864 to 1985. / Tiivistelmä Itsemurhasta on Suomessa viime vuosina ja vuosikymmeninä puhuttu mielenterveyden ongelmien yhteydessä. Psykiatristen häiriöiden ohella itsemurhat on nähty yhteiskunnallisten olosuhteiden sairastuttavan vaikutuksen tuloksena. Ajoittain itsemurhista on puhuttu jopa kansanterveysongelmana. Tulkintaa on perusteltu viittaamalla kansainvälisesti ja varsinkin länsimaihin verrattuna korkeisiin itsemurhalukuihin. Pelkkiin lukuihin katsominen ei kuitenkaan riitä jonkin ilmiön leimaamiseen terveysongelmaksi. Tulkinnan syntyminen on edellyttänyt lääketieteellisen tutkimuksen kautta syntynyttä tietoa sekä itsemurhailmiön kytkemistä osaksi lääketieteellistä ja psykiatrista keskustelua. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisen lääketieteellisen itsemurhatutkimuksen historiaa ja itsemurhia koskevan tiedon tuottamista. Suomalaisen itsemurhatutkimuksen juuret ulottuvat 1800-luvun puoleen väliin, jolloin käsitykset itsemurhasta tieteellisenä ongelmana rantautuivat Suomeen Manner-Euroopasta ja Isosta-Britanniasta. Tulkinta itsemurhasta pikemminkin lääketieteellistä kuin moraalista, juridista tai teologista käsittelyä edellyttävänä ilmiönä alkoi voittaa alaa 1800-luvun kuluessa. Dekriminalisoidessaan itsemurhan 1890-luvulla Suomen suuriruhtinaskunta seurasi Länsi-Euroopan maiden esimerkkiä. Varhainen suomalainen itsemurhatutkimus oli kytköksissä 1800-luvun ranskalaiseen ja englantilaiseen psykiatriseen tutkimukseen, yhteiskunnallisiin teorioihin ja väestötilastotietoihin nojaaviin käsityksiin. Osana psykiatrian institutionaalista ja tieteenhistoriallista kehitystä suomalainen itsemurhatutkimus astui toisen maailmansodan jälkeen uuteen vaiheeseen. Käsitykset itsemurhasta kansanluonteen tai rodullisten piirteiden ilmaisuna väistyivät, kun psykoanalyyttisesti orientoitunut tutkimus alkoi etsiä itsemurhan tiedostamattomia psyykkisiä syitä. 1970-luvulla psykiatrinen itsemurhatutkimus suuntautui yksilön mielen ohella yhteiskunnallisiin taustatekijöihin osana sosiaalipsykiatrista tutkimusta. Näin luotiin pohjaa 1980-luvun lopulla käynnistetylle valtakunnalliselle itsemurhien ehkäisyhankkeelle, jonka tieteenhistoriallista taustaa tämä tutkimus valottaa. Tämän tutkimuksen keskeisimmän lähdeaineiston muodostavat suomalaiset lääketieteellisestä näkökulmasta laaditut itsemurhatutkimukset ja itsemurhia käsitelleet tutkimusartikkelit vuosivälillä 1864–1985.

Abstract Hidradenitis suppurativa (HS) is a chronic inflammatory disease of hair follicles, characterized by subcutaneous inflammatory nodules and abscesses, typically on the axillary, genitofemoral, and perianal skin. Symptoms of HS, such as foul-smelling discharge from the inflamed lesions, pain, and disease location in sensitive areas, markedly diminish patients’ quality of life. Smoking and obesity are associated with HS, which also has several common comorbidities. While there is a growing body of evidence of somatic comorbidities in HS, psychiatric comorbidities have received less attention. Furthermore, literature on comorbidities in young patients with HS is scarce, and no systematic evaluation of mortality in HS has yet been undertaken. This study aimed to clarify the associations between HS and mental disorders, to explore both somatic and psychiatric comorbidities of HS in children and adolescents, and to determine the life expectancy and cause-specific risks of death in patients with HS. The study population comprised over 4300 cases with HS diagnosed in Finnish hospitals between 1987 and 2014. Age- and sex-matched patients with psoriasis and melanocytic nevi served as controls. Patient data were obtained from the statutory Finnish Care Register for Health Care. Information on dates and causes of death of the cases and controls were acquired from Statistics Finland. This study showed a heavy psychiatric disease burden in patients with HS. The prevalence rates and risks of all studied psychiatric comorbidities were higher in the HS than in the control groups. This was also evident in children and adolescents with HS, not only in adults. Furthermore, younger patients also had elevated risks for many somatic disorders including inflammatory bowel and joint diseases. Remarkably, the mean age at death in the HS group was only 60.5 years. The most common causes for death in the order of likelihood were: cardiovascular diseases, neoplasms, ‘accidents, suicides or violence’ and alcohol-related diseases. Suicide risk was elevated in women with HS. HS patients should be cautiously monitored for possible somatic and psychiatric comorbidities. It is clear that these patients require effective, comprehensive and multidisciplinary care to improve their quality of life and prevent premature death. / Tiivistelmä Hidradenitis suppurativa (HS) on krooninen tulehduksellinen karvatuppien sairaus, joka heikentää elämänlaatua merkittävästi. Kivuliaat kyhmyt ja paiseet sekä vuotavat käytävät, jotka sijaitsevat useimmiten kainaloissa, nivusissa, genitaalialueella ja pakaravaossa, ovat sen tyypillisimpiä ilmenemismuotoja. HS-potilailla on moninaisia terveysongelmia, joita ovat mm. tupakointi, lihavuus ja suurentunut riski useisiin somaattisiin sairauksiin. Tutkimustieto HS-potilaiden psykiatrisista sairauksista on kuitenkin vähäistä eikä liitännäissairauksista lapsilla ole juuri lainkaan tietoa. Tämän lisäksi HS-potilaiden kuolemansyitä tai eliniänodotetta ei ole perusteellisesti selvitetty. Tällä tutkimuksella haluttiin määrittää psykiatristen sairauksien riski HS-potilailla ja selvittää sekä somaattisten että psykiatristen liitännäissairauksien todennäköisyyttä lapsuudessa ja nuoruudessa. Tarkoituksena oli myös tutkia, mihin sairauksiin HS-potilailla on suurentunut riski kuolla ja minkä ikäisinä he menehtyvät. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusjärjestelmästä etsittiin tiedot kaikista Suomen sairaaloissa vuosina 1987–2014 diagnosoiduista HS-tapauksisista (N=4381). Liitännäissairauksien tutkimista varten verrokeiksi valittiin psoriaasi- tai luomidiagnoosin saaneet henkilöt, jotka kaltaistettiin iän ja sukupuolen mukaan. Kuolintiedot menehtyneistä tutkimuspotilaista saatiin Tilastokeskukselta. HS-potilailla havaittiin selkeästi suurentunut psykiatristen sairauksien riski niin aikuisena kuin myös jo alle 18 vuoden iässä. Lisäksi monien somaattisten sairauksien, esim. tulehduksellisten suoli- ja nivelsairauksien, riski oli suurentunut lapsuudessa. HS-potilaiden todettiin menehtyvän huomattavan nuorella iällä, sillä heidän keskimääräinen elinikänsä oli vain 60,5 vuotta. Yleisimmät kuolinsyyt olivat sydän- ja verisuonitaudit, kasvaimet, ’onnettomuudet, itsemurhat ja väkivalta’ sekä alkoholiin liittyvät kuolemat. Itsemurhariski havaittiin suurentuneeksi naisilla. Tämän tutkimuksen perusteella HS-potilailla on runsaasti psykiatrisia liitännäissairauksia. Sekä somaattisten että psykiatristen sairauksien riski onkin pidettävä mielessä aina HS-potilaita hoidettaessa. Tehokas, kokonaisvaltainen ja moniammatillinen hoito on tärkeää potilaiden elämänlaadun parantamiseksi ja ennenaikaisen kuoleman ehkäisemiseksi.