Studien hade som syfte att lyfta fram och utröna förekomsten av genusperspektiv i forskningen samt hur det speglas från lärare inom naturvetenskapliga ämnen och teknik i deras undervisning. En intervjustudie och en litteraturstudie betraktades parallellt. Undersökningen sågs från ett intersektionellt perspektiv med tonvikt på genus men beakta specifikt klass och etnicitet. Fokuseringen i intervjuerna var att försöka nå lärarnas egna lösningar runt de föreställningar de har av genusproblematiken utifrån problemfrågorna. Resultatet av litteraturstudien visar att det har hänt mycket under de senaste åren inom de aktuella problemområdena både nationellt och internationellt. Flickorna visar ett bättre resultat teoretiskt och har generellt högre betyg än pojkar i naturvetenskapliga ämnen. När det gäller intervjustudierna framgick genusmedvetenhet inte lika klart. I den verklighet som läraren befinner sig är det svårare att få läroplansmålen kring jämställdhet förankrade i deras undervisning. En lydelse är att gamla mönster präglar skolmiljön om att flickor är på ett visst sätt och pojkar är på ett annat sätt. Generellt har lärarna en likstämmig lösning om flickornas situation i skolan som att ha mindre grupper där flickorna kan höras och synas mer. En viktig aspekt i studien som saknas är perspektivet från kvinnliga lärare. Resultatet hade då kanske sett annorlunda ut.

Abstract This dissertation examines how boys construct masculinities and hierarchical orders in their social interactions at school. Those themes are studied from viewpoints of power, ethnicity, status, and particularly violence in a framework of hegemonic masculinity. The study uses feminist post-structural methodology and critical discourse analysis; the material consists of questionnaires, interview data, and observation material collected in two phases from the same school classes in 2002 and 2007. Tuija Huuki’s qualitative, longitudinal material is also explored in two joint articles written with her. Longitudinal analysis and case studies are also used in this research. Four discursive forms of masculinity are found and analysed in this research from the perspective of hegemonic masculinity. These forms of masculinity legitimate, challenge, or affect hegemonic masculinity, and are considered particularly from a viewpoint of visible violence and subtle, normalised violence. Toughies used violence the most visibly. Banal balancers used violence in more subtle manners. Silent sympathisers for their part legitimated violence as bystanders, while gender traitors were often targets of gendered violence as they withdraw from hegemonic masculinity. In the context of this work, hegemonic masculinity refers to the pursuit of culturally and socially idealised masculinity, which was considered normal on a local level. This research also analyses peer likeability and respect, which are suggested as the prominent dimensions of status in a framework of hegemonic masculinity. Respect links more closely to a cultural pattern of masculine supremacy and power position than to peer likeability. The concept of hegemonic masculinity – analysed through power relations and through status and its resources – proved mosaic-like, transforming, and difficult in nature, but also useful to this research both theoretically and pragmatically. The struggle for status and power is violent when it includes a superiority that diminishes others and if a higher hierarchical position is aspired to at another person’s expense. This research also exposes the struggles and normalised violence in which ethnicity is present. It challenges teachers to develop models of how communality constructs manners of using power. / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan poikien maskuliinisuuksien rakentumista ja hierarkkisia järjestyksiä sosiaalisissa vuorovaikutussuhteissaan koulussa. Näitä teemoja analysoidaan vallan, etnisyyden, statuksen ja erityisesti väkivallan näkökulmista hegemonisen maskuliinisuuden viitekehyksessä. Tutkimuksessa käytetään feminististä metodologiaa ja kriittistä diskurssianalyysia. Materiaali koostuu kahdesta koululuokasta viiden vuoden välein kerätystä kyselylomake-, haastattelu- ja havainnointiaineistosta. Kahdessa yhteisartikkelissa on käytetty myös Tuija Huukin kokoamaa laadullista, pitkittäistutkimuksellista aineistoa. Tutkimuksessa käytetään pitkittäisanalyysia sekä tapaustutkimuksellista otetta. Aineistosta löytyi hegemonisen maskuliinisuuden näkökulmasta tarkasteluna neljä maskuliinisuusmuotoa. Näitä hegemonista maskuliinisuutta legitimoivia, haastavia ja siitä irtisanoutuvia diskursiivisia maskuliinisuuksien muotoja on analysoitu huomioiden erityisesti näkyvä ja piiloinen, normalisoitunut väkivalta. Kovikset käyttivät väkivaltaa näkyvimmin, banaalit tasapainoilijat piiloisemmin, rauhalliset myötäilijät legitimoivat väkivaltaa sivusta seuraamalla ja hegemonisen maskuliinisuuden pettäjät joutuivat usein sukupuolistuneen väkivallan kohteiksi irtisanouduttuaan hegemonisesta maskuliinisuudesta. Hegemoninen maskuliinisuus tarkoittaa tässä tutkimuksessa paikallisella tasolla kulttuurisesti ja sosiaalisesti hyväksytyn, normaalina pidetyn maskuliinisuuden tavoittelua. Tutkimuksessa on analysoitu myös statuksen ulottuvuuksia, joiksi hegemonisen maskuliinisuuden viitekehyksessä määrittyivät kaverisuosio ja respekti. Respekti määrittyy tässä tutkimuksessa statuksen maskuliiniseen kunnioitukseen liittyväksi minäorientoituneeksi ulottuvuudeksi, jolla on vahvempi yhteys valta-asemaan kuin kaverisuosioon. Hegemoninen maskuliinisuus näyttäytyi mosaiikkimaisena, muuttuvana ja hankalana mutta käyttökelpoisena teoreettisena ja pragmaattisena käsitteenä tämän tutkimuksen kontekstissa. Kamppailu statuksesta ja vallasta on väkivaltaista silloin, kun siihen liittyy toisia väheksyvää paremmuusajattelua, jossa omaa asemaa pyritään parantamaan toisten kustannuksella. Tämä tutkimus tekee näkyväksi näitä kamppailuja ja niihin liittyvää normalisoitunutta väkivaltaa, jossa myös etnisyydellä on osansa. Samalla se haastaa kasvattajat kehittämään malleja yhteisöllisyyttä rakentavasta vallankäytöstä koulussa.

Abstract Low back pain (LBP) is a truly enervating condition, presenting with considerable negative socioeconomic and health impacts on many levels. Although LBP may be attributed to many factors, there is increasing evidence that disc degeneration (DD) of the lumbar spine is a strong contributing factor, especially among young individuals. Understanding the aetiopathogenesis of DD has changed over the past few decades as numerous studies have indicated that inherited factors are largely responsible for the development of DD. Despite the many genetic associations in DD that have been reported, these associations have proven difficult to validate. The genetic component of DD is still unexplained for the most part. Previous studies have focused on adults, who have been exposed to environmental risk factors of DD, which may mask genetic associations. Thus, investigations among young individuals are well justified. The purpose of this study was to validate the associations between DD defined by magnetic resonance imaging (MRI) and genetic polymorphisms in two study populations of Finnish and Danish young individuals. New polymorphisms that have not been associated with DD were also included in the study. Associations with progression of DD were also investigated among Danish individuals. Furthermore, this study aimed to clarify the level of evidence of previously identified associations. Among Finnish individuals, polymorphisms in IL6, SKT and CILP were associated with moderate DD, but the association in CILP was significant only in women. Among Danish individuals, polymorphisms in IL6 and IL1A were associated with early DD and progression of DD. The genetic associations among the Danish teenagers were gender-specific as they were mainly observed in girls. Among both populations, the individuals with DD were significantly taller than individuals without DD. In the systematic analysis of previous reports, polymorphisms in GDF5, THBS2, MMP9, COL11A1, SKT and ASPN were found to have a moderate level of association evidence. The results mostly support earlier findings in adults. However, unexpected differences between genders were observed. In conclusion, this study increased the knowledge of genetics in DD but more investigations are needed to draw any solid conclusions. / Tiivistelmä Alaselkäkipu on yksi merkittävimmistä toimintakykyyn vaikuttavista sairauksista. Alaselkäkivun riskitekijöitä tunnetaan useita, mutta näyttö siitä, että selän välilevyrappeuma on yksi tärkeimmistä riskitekijöistä, erityisesti nuorilla henkilöillä, lisääntyy jatkuvasti. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että perintötekijöillä on merkittävä osuus välilevyjen rappeutumisessa. Useiden geenien on raportoitu vaikuttavan välilevyrappeumaan. Positiivisten tulosten toistaminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi, ja kokonaiskuva on vielä suurelta osin epäselvä. Aikaisemmat tutkimukset aiheesta ovat keskittyneet aikuisiin, joilla nuoria pidempi altistus ympäristötekijöille saattaa peittää geneettisten tekijöiden yhteyttä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli varmentaa yhteyksiä magneettikuvauksella (MRI) määritetyn välilevyrappeuman ja geneettisten monimuotoisuuskohtien (polymorfioiden) välillä käyttäen yhtä suomalaisista ja yhtä tanskalaisista nuorista koostuvaa aineistoa. Työssä analysoitiin myös polymorfioita, joita ei ole aiemmin yhdistetty välilevyrappeumaan. Yhteyttä polymorfioiden ja välilevyrappeuman etenemisen välillä tutkittiin tanskalaisessa aineistossa. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena oli selvittää aiemmin tunnistettujen geneettisten yhteyksien näytön aste. Suomalaisten nuorten aineistossa polymorfiat IL6-, SKT- ja CILP-geeneissä olivat yhteydessä kohtalaista astetta olevaan välilevyrappeumaan. Tanskalaisten nuorten aineistossa polymorfiat IL6- ja IL1A-geeneissä olivat yhteydessä varhaiseen välilevyrappeumaan ja sen etenemiseen. Tanskalaisten nuorten aineistossa nämä yhteydet olivat sukupuolesta riippuvaisia, koska yhteyksiä havaittiin pääasiassa tytöillä. Suomalaisten nuoren aineistossa yhteys CILP-geenissä havaittiin ainoastaan nuorilla naisilla. Kummassakin tutkimusaineistossa nuoret, joilla oli välilevyrappeuma, olivat pidempiä, kuin nuoret, joilla ei ollut välilevyrappeumaa. Aikaisempien tutkimusten systemaattinen analyysi osoitti, että tunnistetun geneettisen yhteyden näytön aste on kohtalainen GDF5-, THBS2-, MMP9-, COL11A1-, SKT- ja ASPN-geenien polymorfioissa. Tutkimusten tulokset ovat pääosin samansuuntaisia aiempien tutkimuksien kanssa, mutta nyt nähty eroavaisuus sukupuolten välillä on uusi havainto. Kokonaisuudessaan tämä väitöstutkimus kasvattaa ymmärtämystä välilevyrappeumasta, mutta lisätutkimuksia aiheesta tarvitaan.

Abstract Besides affiliative interaction, varied forms of subordination are present in the daily life of many school students; however, research into school violence—particularly into its non-systematic, subtle forms—is still scarce. This work aims to examine how dimensions of violence and caring are related in the pursuit of social status among school boys. The study focuses on the analysis of the ways and prerequisites by which boys acquire and maintain social status in informal student relations. The study also asks how the violence and caring of others are present in acquiring and maintaining status. The study stands on longitudinal qualitative data collected in three Finnish comprehensive schools in the beginning of 2000’s. In the first school, located in northernmost Finland, forty-six Grade 6 students were interviewed and observed for the first phase of the study. In the second phase, a smaller sample of eight students were interviewed individually in Grade 9 and again at nineteen years of age. Additionally, longitudinal qualitative data from two other schools in southern Finland was used in two joint articles. This study draws on recent post-structuralist feminist methodology and uses critical and reflective reading as a tool for analysis. Schoolboys ingratiated themselves with peer groups using local socio-cultural resources, namely physicality/materiality, humour, social relations, performances, sexuality, violence, and caring. The workable strategic utilisation of these resources brought status and high social position in the peer group, while high position brought the possibility to utilise the resources available through fair power or fear power. The acquisition of status presumed status work, defined as action in which boys used culturally available resources and strategies in ways that brought them ascendancy over others. Communality inside peer groups, caring, and a struggle for power, as well as subordination of alliance with outsiders, proved characteristic of status work. Violence connected with status work was often subtle and normalised in nature and was bound up with caring or being liked. Caring might be a status resource if displayed in forms in line with culturally idealised images of masculinity. Humour and teasing that subordinate others are key phenomena in attempting to identify the mechanisms of violence in schools at a stage in which violence is not directed repeatedly at the same person. The study opens a perspective to consider on what conditions and what levels violence is systematic. Action damaging to another that appears non-systematic on an individual level may prove systematic when viewed on a group and community level. / Tiivistelmä Yhteisöllisen toiminnan ohella hienovarainen ja normalisoitunut toisarvoistaminen on monen kouluoppilaan arkea. Aihetta on kuitenkin tarkasteltu kouluväkivallan tutkimuksessa vähän. Tutkimus tarkastelee sitä, millaisia väkivallan ja välittämisen ulottuvuuksia poikien sosiaalisen statuksen tavoitteluun liittyy. Tutkimuksessa kysytään, millä keinoilla ja edellytyksillä pojat kykenevät hankkimaan ja ylläpitämään sosiaalista statusta informaalin koulun oppilasyhteisöissä paremmin kuin toiset sekä miten väkivalta ja toisista ihmisistä välittäminen ovat mukana tässä statustyössä. Tutkimuksessa käytetään kolmesta suomalaisesta peruskoulusta 2000-luvun alussa hankittua pitkittäistutkimuksellista laadullista tutkimusaineistoa. Ensimmäisestä, pohjoissuomessa sijaitsevasta koulusta 46 oppilasta haastateltiin ja havainnoitiin heidän ollessa kuudennella vuosiluokalla. Tästä oppilasjoukosta kahdeksan oppilasta osallistui uudelleen haastatteluun yhdeksännellä luokalla sekä kolmannen kerran 19-vuotiaana. Lisäksi kahdesta eteläsuomalaisesta koulusta kahdessa vaiheessa hankittua haastattelu-, havainnointi- ja kyselylomakeaineistoa käytettiin kahdessa osatutkimuksessa. Tutkimuksessa hyödynnetään feminististä metodologiaa ja aineiston analyysissä feminististä lähiluvun otetta. Koulupojat tavoittelivat sosiaalista statusta koulun oppilasyhteisöissä paikallisin sosiokulttuurisin resurssein, joita olivat fyysis-materiaalisuus, huumori, sosiaaliset suhteet, performanssit, seksuaalisuus, väkivalta ja välittäminen. Resurssit ja niiden toimiva strateginen käyttö toivat pojalle sosiaalista statusta ja arvoaseman oppilasyhteisössä. Asema tarjosi mahdollisuuden hyödyntää statusresursseja rakentavan vallan tai pelkovallan keinoin. Statuksen tavoittelu ja ylläpito edellyttivät statustyötä. Statustyö määrittyy toiminnaksi, jossa pojat käyttivät kulttuurisia resursseja ja strategioita asemaa vahvistavalla tavalla. Statustyölle oli ominaista sisäpiiriryhmän keskinäinen yhteisöllisyys, välittäminen ja valtakamppailu sekä poissulkeminen tai liittoutuminen suhteessa ryhmän ulkopuolisiin. Statustyöhön liittyvä väkivalta oli luonteeltaan usein hienovaraista ja normalisoitunutta ja kietoutui välittämiseen tai pidettynä olemiseen. Välittäminen voi olla statusresurssi, mikäli se tuli esiin hyväksytyn maskuliinisuuskuvan ilmiasussa. Toista kyseenalaistava huumori ja kiusoittelu toimivat avainilmiöinä pyrittäessä tunnistamaan kouluväkivallan mekanismeja vaiheessa, jolloin väkivalta ei ole muodostunut toistuvaksi samaan henkilöön kohdistuvaksi toiminnaksi. Tutkimus haastaa myös selvittämään väkivallan systemaattisuutta yksilökeskeisen tarkastelun ylittävästä näkökulmasta. Yksilötasolla ei-systemaattiselta vaikuttava toista vahingoittava toiminta saattaa ryhmä- ja yhteisötasolla tarkasteltuna osoittautua systemaattiseksi.

Abstract This study scrutinises sexist harassment and the construction of gender equality policy at the University of Oulu, one of the largest universities in Finland. Furthermore, the study addresses policies that are intended to prevent gender and sexual harassment, the implementation of such policies, and their practical outcomes. Universities are a place of knowledge (re-)production, but research suggests that sexist harassment at least occasionally bothers, and may even call into question, the central tasks of the academy—the creation and maintenance of knowledge. Acker’s theory of gendered organisation is used to frame the analysis of the study on three levels: structures, resources and processes. Lukes’s and Olsen’s views regarding power are used to locate and make visible blind spots of gender equality work related to sexual harassment. Nussbaum’s capabilities approach is used to strengthen the individual agency perspective. Additionally, intersectionality is considered in the analyses. The method of research is a case study. Detailed and intensive knowledge is produced by using various complementary data, analysis methods, vantage points and perspectives. The research contributes to the conceptual-theoretical discussion of the development of gender equality work at organisations. Based on this study, I argue that it would be reasonable to use the term sexist harassment when individual harassment experiences and organisational harassment incidences are discussed. Additionally, the concepts of sexism and sexist discrimination should be considered, especially when the ideology behind the harassment is addressed. Nussbaum’s capabilities approach complements Acker’s theory of gendered organisations in a meaningful manner by providing concrete gender equality indicators for organisations’ gender equality work. / Tiivistelmä Tutkimus tarkastelee seksististä häirintää ja sukupuolten tasa-arvopolitiikan rakentumista Oulun yliopistossa, joka on yksi suurimmista yliopistoista Suomessa. Lisäksi tutkimus paikantuu toimenpiteisiin jotka on tarkoitettu sukupuolisen ja seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseen, näiden toimenpiteiden toimeenpanoon ja niiden käytännöllisiin seurauksiin. Yliopistot ovat tiedon tuottamisen paikkoja, mutta tutkimuksen mukaan seksistinen häirintä vähintäänkin tilanteisesti haittaa ja voi jopa kyseenalaistaa akatemian keskeisten tehtävien — uuden tiedon tuottamisen ja ylläpitämisen – toteuttamista. Ackerin sukupuolistuneiden organisaatioiden teoriaa käytetään analyysin kehikkona kolmella tasolla: rakenteet, resurssit ja prosessit. Lukesin ja Olsenin valtakäsitteitä käytetään paikantamaan ja tekemään näkyväksi tasa-arvotyön katvealueita, jotka liittyvät seksuaalisen häirinnän eliminoimiseen. Nussbaumin inhimillisten kyvykkyyksien lähestymistapaa käytetään vahvistamaan yksittäisen toimijan perspektiiviä. Lisäksi analyysissa otetaan huomioon intersektionaalisuus. Tutkimusmenetelmänä on tapaustutkimus. Yksityiskohtaista ja intensiivistä tietoa tuotetaan käyttämällä vaihtelevia ja toisiaan täydentäviä aineistoja, analyysimenetelmiä, näkökulmia ja perspektiivejä. Tutkimus osallistuu käsitteellis-teoreettiseen keskusteluun sukupuolten tasa-arvotyön kehittämisestä organisaatiossa. Tutkimukseen perustuen esitän, että olisi perusteltua ottaa käyttöön käsite seksistinen häirintä, kun häirintää tarkastellaan häirittyjen näkökulmasta kokemuksen tasolla, ja käyttää käsitteitä seksismi ja seksistinen diskriminaatio viitattaessa häirinnän taustalla vaikuttavaan ideologiaan ja häiritsijän teon luonteeseen. Nussbaumin inhimillisten kyvykkyyksien lähestymistapa täydentää mielekkäällä tavalla Ackerin sukupuolistuneiden organisaatioiden teoriaa, koska se tarjoaa konkreettisia indikaattoreita organisaatioille niiden työssä tasa-arvon edistämiseksi.

Abstract The present study focuses on the semantics of Finnish emotion words (e.g. joy, anger). My aim has been to investigate and describe what kinds of linguistic-semantic interpretations arise from an emotions vocabulary compiled using a questionnaire as a research instrument. Moreover, I was interested in finding out what kinds of emotions the Finns identify. The data used for the study consisted of the written responses of a hundred Finns of various ages to a questionnaire item, which asked them to name various emotions. Besides the two objectives above, male and female conceptual frameworks for emotions were compared in the study, as well as those of different age groups. Both a qualitative and a quantitative analysis of the data, which consists of 2020 responses, were carried out. The view of language adopted for this study draws from the basic notions of cognitive linguistics. I applied Anna Wierzbicka's ideas to the semantic grouping of emotion words. Moreover, the explanations given for the 51 most commonly used emotion words were based on Wierzbicka's idea of a natural semantic meta-language. I also used for the word descriptions the information provided by the Kielipankki newspaper corpus on the use of emotion words. The semantic contents of emotion words were explained as prototypical scenarios using the following semantic primitives: I, PERSON/SOMEONE, SOMETHING, THIS, OTHER, GOOD, BAD, THINK, KNOW, WANT, FEEL, CAN, DO, HAPPEN, THERE IS, WHEN, NOW, BEFORE, AFTER, A LONG TIME, A SHORT TIME, FOR SOME TIME, SOMETIMES, MIND, BODY, NEAR, INSIDE, NOT, TRUE, MAYBE, CAN, WOULD 'cond.', BECAUSE, IF, VERY, LIKE, MORE, SOME. The following semantic main categories were defined for emotion words: "Something good happened or will happen", "Something bad happened or will happen", "I want", "I don't want", "I think something about myself", "I think something about others", "I know / don't know". I investigated the status and significance of emotion words for the speakers of Finnish by using a cognitive significance index. The index has been developed by Urmas Sutrop particularly for the analysis of listing tasks. The cognitively most important emotion words for Finns were found to be: viha, ilo, rakkaus, suru, pelko, onnellisuus, kateus, ahdistus, väsymys, masennus, tuska, ihastus, tyytyväisyys, inho, jännitys, pettymys, kaipaus, rauhallisuus, ikävä, and toivo. According to this study, the emotions with the highest frequency of expression in the Finnish language are hatred, joy, love and sorrow. Women were found to have more words for emotions (23.0) than men (17.6). The emotion vocabulary includes more negative words (53%) than positive ones (43%). The findings of this study suggest that the Finns think more often good of other people than bad, and more often bad of themselves than good. / Tiivistelmä Tutkimukseni aiheena on suomen kielen tunteiden (esim. ilo, viha) semantiikka. Tavoitteenani on ollut tutkia ja kuvata, millainen lingvistinen semanttinen tulkinta tutkimukseni kyselyllä koostetusta tunnesanastosta muodostuu ja millaisia tunteita suomalaiset mieltävät olevan olemassa. Tutkimukseni perusaineiston muodostivat sadan eri-ikäisen suomalaisen kirjalliset vastaukset tehtävään, jossa he saivat vapaasti luetella tunteiden nimityksiä. Lisäksi olen vertaillut miesten ja naisten sekä eri ikäryhmien tunnekäsitteistyksiä. Tutkin saamaani 2 020 vastauksesta muodostunutta aineistoa sekä laadullisesti että määrällisesti. Työni kielinäkemys pohjautuu kognitiivisen kielentutkimuksen peruskäsityksiin. Sovelsin Anna Wierzbickan näkemyksiä tunnesanojen merkityksenmukaisessa ryhmittelyssä ja ajatusta luonnollisesta semanttisesta metakielestä 51 tyypillisimmän tunnesanan selittämisessä. Hyödynsin kuvauksissani myös Kielipankin lehtikorpusten antamaan tietoa tunnesanojen käytöstä. Selitin tunnesanojen merkityssisällöt prototyyppisinä skenaariona seuraavien semanttisten primitiivien avulla: MINÄ/ITSE, IHMINEN/HÄN/JOKU, ASIA/JOKIN, TÄMÄ, MUU/TOINEN, HYVÄ, PAHA/HUONO, AJATELLA, TIETÄÄ, HALUTA, TUNTEA, VOIDA, TEHDÄ, TAPAHTUA, OLLA / OLLA OLEMASSA, KUN, NYT, ENNEN, JÄLKEEN, KAUAN AIKAA, VÄHÄN AIKAA, JONKIN AIKAA, JOSKUS, MIELI, RUUMIS, LÄHELLÄ, SISÄLLÄ, EI/KIELTO, TOTTA, EHKÄ, SAATTAA, -ISI-, KOSKA/VUOKSI, JOS, HYVIN, KALTAISUUS, ENEMMÄN/LISÄÄ, VÄHÄN. Varsinaisista tunnesanoista hahmotin seuraavat päämerkitysryhmät: "Jotakin hyvää tapahtui tai tapahtuu", "Jotakin pahaa tapahtui tai tapahtuu", "Haluan", "En halua", "Ajattelen itsestäni jotain", "Ajattelen toisista jotain", "Tiedän / en tiedä". Selvitin aineistoni tunnesanojen asemaa ja tärkeyttä kielenpuhujien mielessä kognitiivisen tärkeyden indeksin avulla. Indeksin on kehitellyt Urmas Sutrop nimenomaan luettelointitehtävien analysointia varten. Suomalaisille kognitiivisesti tärkeimmiksi tunnesanoiksi osoittautuivat viha, ilo, rakkaus, suru, pelko, onnellisuus, kateus, ahdistus, väsymys, masennus, tuska, ihastus, tyytyväisyys, inho, jännitys, pettymys, kaipaus, rauhallisuus, ikävä, toivo. Tutkimukseni mukaan suomen kielen perustunteita ovat viha, ilo, rakkaus ja suru. Naisilla on runsaammin sanoja (23,0) tunteille kuin miehillä (17,6). Tunnesanastossa on enemmän negatiivisia (53 %) kuin positiivisia (43 %) sanoja. Tutkimukseni perusteella suomalaiset muun muassa ajattelevat toisista ihmistä enemmän hyvää kuin huonoa ja itsestä enemmän huonoa kuin hyvää.

Abstract Finnish youth suicide mortality is exceptionally high in international comparisons. This study investigated the epidemiology of child and adolescent (< 18 years) suicides in Finland, with a special focus on gender differences. Two data sets were employed. Data from the national Finnish Cause of Death Register was used to examine trends in the rates and methods of child and adolescent suicides in Finland in 1969–2012. The characteristics of 58 child and adolescent suicides, which occurred in the province of Oulu in Northern Finland between 1988 and 2012, were explored based on individual-level data extracted from documents pertaining to establishment of the cause of death in medicolegal autopsy investigations. The primary source of data was death certificates. Other sources included documents such as police investigation reports and the results of toxicological investigations. In addition, the suicide data was linked with the Finnish Hospital Discharge Register. After 1990, suicide rates generally decreased for males, but increased for females. Among females, hanging exceeded poisoning as the most common suicide method after 1990, whereas firearms were the most common method among males, until traffic suicides took the leading position for both genders during 2008–2012. Violent suicide methods of all types increased among females after 1990. Male firearm suicide rates were nearly three times higher in Northern Finland than in Southern Finland, while there was no regional difference in rates of suicide by other methods. 15% of male and 17% of female suicide victims in the province of Oulu had a history of previous psychiatric hospitalization. The discharge diagnoses were heterogeneous. Previous suicidality and self-cutting were more common among females than males. Half of all adolescents were under the influence of alcohol at the time of their death. The majority of the intoxicated adolescents committed suicide at night, during descending blood alcohol concentrations. A notable fall peak was observed in male firearm suicides. The increase in violent, i.e. more lethal, suicide methods among females is alarming, as females are known to have high rates of attempted suicide. The special characteristics of male firearm suicides in Northern Finland suggest the need for region-specific preventive measures. The high frequency of acute alcohol use in child and adolescent suicides warrants attention. / Tiivistelmä Suomalaisnuorten itsemurhakuolleisuus on kansainvälisessä vertailussa korkea. Tässä epidemiologisessa tutkimuksessa selvitettiin alle 18-vuotiaiden suomalaislasten ja -nuorten itsemurhien erityispiirteitä. Tutkimuksessa käytettiin kahta aineistoa. Kansallisen kuolemansyyrekisterin avulla selvitettiin alaikäisten itsemurhakuolleisuutta ja itsemurhien tekotapojen muutoksia Suomessa vuosina 1969–2012. Empiirisen aineiston asiakirjat koskivat entisen Oulun läänin alueella vuosina 1988–2012 itsemurhan tehneiden 58 alaikäisen oikeuslääketieteellistä kuolemansyyn selvittämistä. Aineiston perustiedot koottiin kuolintodistuksista. Lisäksi tietoja poimittiin muista kuolemansyyn selvittämisasiakirjoista, kuten poliisin tutkintapöytäkirjoista ja oikeuskemiallisista tutkimustuloksista. Aineistoon liitettiin myös hoitoilmoitusrekisteritietoja. 1990-luvun alusta lähtien poikien itsemurhat ovat vähentyneet ja tyttöjen lisääntyneet. Tytöillä hirttäytyminen ohitti myrkyttäytymisen yleisimpänä itsemurhan tekotapana vuoden 1990 jälkeen. Pojilla ampuminen oli yleisin itsemurhamenetelmä koko tutkimusjakson ajan, kunnes liikenneitsemurhat nousivat yleisimmäksi tekotavaksi molemmilla sukupuolilla vuosina 2008–2012. Väkivaltaisten itsemurhan tekotapojen käyttö on lisääntynyt tytöillä vuodesta 1990 lähtien. Poikien ampumisitsemurhakuolleisuus oli Pohjois-Suomessa lähes kolminkertainen muuhun Suomeen verrattuna. Vastaavaa alueellista eroa ei ollut muissa tekotavoissa. Oulun läänin alueella itsemurhan tehneistä pojista 15 % ja tytöistä 17 % oli ollut psykiatrisessa osastohoidossa ennen itsemurhaa. Diagnoosit olivat heterogeenisiä. Aiempi itsetuhoisuus ja viiltely oli yleisempää tytöillä kuin pojilla. Puolet alaikäisistä oli ollut humalassa itsemurhahetkellä. Suurin osa päihtyneenä tehdyistä itsemurhista tapahtui laskuhumalassa yöaikaan. Poikien ampumisitsemurhat olivat yleisempiä syksyllä kuin muina vuodenaikoina. Väkivaltaisten eli tappavampien itsemurhamenetelmien lisääntyminen tytöillä on huolestuttavaa, koska tyttöjen itsemurhayritysten tiedetään olevan yleisiä. Itsemurhien ehkäisyssä tulisi huomioida alueelliset erityispiirteet, joita tässä tutkimuksessa havaittiin poikien ampumisitsemurhissa Pohjois-Suomessa. Päihtyneenä tehtyjen itsemurhien suuri osuus alaikäisillä korostaa nuorten alkoholinkäytön vähentämisen merkitystä.

Abstract Loneliness is a negative, involuntary, subjective, relational and sociocultural experience. Due to the multidimensional nature of the experience, this topic calls for research that explores loneliness on multiple levels. Drawing from different disciplines of the human sciences and utilizing a mixed methods approach, this study aims at contributing new knowledge of young peoples’ loneliness and exploring its meaning over time. Data for the study was drawn from the population-based Northern Finland Birth Cohort 1986 (NFBC1986) (N = 9,432). In three articles of the four included in this study, logistic regression analysis was used with samples of adolescents (aged 15–16; n = 5,817–7,014) who reported loneliness in the 2001–2002 adolescents’ questionnaire in order to explore what kind of associations loneliness has with different socioemotional, health, wellbeing and contextual factors. Girls reported loneliness more often than boys. Loneliness was associated with several adverse factors among adolescents, including deliberate self-harm, being bullied, dissatisfaction with life and feelings of unhappiness, sadness, and depression. School dislike was associated with loneliness only among girls. The findings from these quantitative articles and earlier loneliness theories informed the semi-structured interview guide utilized in data production for the fourth article. Qualitative data consisted of 35 interviews, conducted in 2013, selected from a sample of the same participants who reported being very lonely in the adolescents’ questionnaire. The study explored in what ways young adults (aged 27–28) described the experience of loneliness, how loneliness felt and what was the meaning of the experience over time. Based on qualitative, theory-guided content analysis, the experience of loneliness was described with five dimensions; Personal, Relational, Physical context, Life event and Sociocultural. The duration and intensity of loneliness fluctuated over the course of life and six loneliness trajectories were constructed from the data. (Hetero)gender(ed) norms and normativity had a central influence on the experience of loneliness. In this synopsis, the different types of findings were compared to explore their convergence or divergence. The findings mainly converged, providing a more comprehensive understanding of loneliness that would have not been possible had only one type of research approach been used. / Tiivistelmä Yksinäisyys on negatiivinen, ei-valittu, subjektiivinen, relationaalinen ja sosiokulttuurinen kokemus. Moniulotteista yksinäisyyttä onkin tärkeä tarkastella tieteenalojen rajoja ylittäen ja useita tutkimuksellisia lähestymistapoja yhdistäen. Tässä tutkimuksessa yksinäisyyttä lähestytään erilaisista ihmistieteellisistä lähtökohdista hyödyntämällä monimenetelmällistä lähestymistapaa Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1986-aineistoon (N = 9 432) (NFBC1986). Tavoitteena on tuottaa uutta tietoa nuorten ihmisten yksinäisyydestä ja sen merkityksestä heidän elämässään. Tutkimukseen sisältyvästä neljästä artikkelista kolmessa olivat mukana ne 15–16-vuotiaat nuoret (n = 5 817–7 014), jotka vastasivat yksinäisyyttä mittaavaan kysymykseen nuorten kyselylomakkeessa vuonna 2001–2002. Artikkeleissa tutkittiin yksinäisyyden yhteyttä erilaisiin sosioemotionaalisiin, kontekstuaalisiin sekä terveys- ja hyvinvointimuuttujiin logistisella regressioanalyysillä. Tytöt kokivat yksinäisyyttä poikia useammin. Nuorten yksinäisyys oli yhteydessä useisiin negatiivisiin tekijöihin, kuten onnettomuuden, surun ja masentuneisuuden tunteisiin, kiusatuksi tulemiseen, elämään tyytymättömyyteen, itsensä tahalliseen vahingoittamiseen ja tyttöjen osalta myös koulusta ei-pitämiseen. Neljännen artikkelin aineistontuotannossa käytetty haastattelurunko muodostettiin edellä mainittujen artikkeleiden tulosten ja aiemman teoreettisen ymmärryksen pohjalta. Aineisto koostuu vuonna 2013 tehdyistä teemahaastatteluista, joihin osallistui 35 nuorta aikuista (27–28-vuotiaita), jotka ilmoittivat nuorten kyselylomakkeessa vuonna 2001–2002 olevansa erittäin yksinäisiä. Tässä artikkelissa tarkasteltiin, miten haastateltavat kuvasivat yksinäisyyden kokemustaan, miltä yksinäisyys tuntui ja mikä oli yksinäisyyden merkitys heidän elämänkulussaan. Laadullisen teoriaohjaavan sisällönanalyysin perusteella nimettiin viisi keskeistä yksinäisyyden ulottuvuutta sekä kuusi yksinäisyyden muotoutumista ja muuttumista kuvaavaa kehityskaarta. (Hetero)sukupuolittuneiden normien ja normatiivisuuden vaikutus oli keskeinen yksinäisyyden kokemisessa. Tässä yhteenveto-osiossa määrällisiä ja laadullisia tuloksia tarkasteltiin rinnakkain ja vertailtiin tulosten yhteneväisyyksiä ja eroja. Tulokset olivat pääosin yhteneväisiä. Monimenetelmällinen tutkimus tuotti monitasoista tietoa nuorten yksinäisyydestä, mitä ei olisi saatu vain yhtä lähestymistapaa hyödyntäen.

Abstract The research observes the profession of reporters in the decades when the field underwent several different changes. The development of editorial hierarchy and the transition to a five day working week increased the need for reporters. At the same time, the strenghtening of trade union politics changed the field towards a more professional direction. In terms of gender, the profession became more balanced when the number of female reporters increased. Female reporters entered the field when the demand for new reporters became higher. However, the change was also connected to the overall development in the Finnish society. It was first and foremost women’s opportunities for work that were negotiated in the role debate that was going on during the 1960s. When the debate turned into an official policy that was maintained through legislation, attention was paid to the gendered structures of working life. During the 1970s, women became a part of career world for good. Finnish working life remained segregated but the profession of reporters was one of the fields where both genders had the same duties. However, the profession was not equal in terms of gender. Female reporters were paid less than their male colleagues and they did not have the same opportunities for promotions. What is more, male reporters worked more often as special reporters whereas females remained as all round reporters. In addition, the vocational culture was still based upon masculine values. Within oral history, the gendered structures of the profession were overshadowed by the rhetorics of sameness. In other words, the profession was seen as equal in terms of gender. The explanation can be found in the Finnish gender culture that maintains the idea of gender neutrality of working life. However, the rhetorics also repeated the ideals of equality that prevailed during the 1960s and 1970s. Furthermore, other factors that divided the profession of reporters like age, political background and education also covered up the question of gender. The source material consists of oral history, archival sources and media texts. Sources form different periods of time are read against each other and the experiences of reporters are connected to the discourses of the 1960s and 1970s. / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan toimittajan ammattia vuosikymmeninä, jolloin ala koki useita erilaisia muutoksia. Toimitushierarkian kehittyminen ja siirtyminen viisipäiväiseen työviikkoon lisäsivät toimittajien tarvetta ja samanaikaisesti ammatillisten etujen ajaminen muutti alaa professionaalimpaan suuntaan. Myös ammattikunnan sukupuolirakenne alkoi tasapainoistua, kun alalle tuli aiempaa enemmän naistoimittajia. Toimittajanaisten määrän kasvu vastasi lisääntyneen toimittajatarpeen aiheuttamaan kysyntään, mutta muutos liittyi myös suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuneeseen kehitykseen. 1960-luvun roolikeskustelussa neuvoteltiin ennen kaikkea naisten työssäkäynnin mahdollisuuksista, ja tasa-arvokeskustelun valtiollistuttua päähuomio kiinnittyi työelämän sukupuolittuneisuuteen. Naiset siirtyivätkin 1970-luvulla työelämään jäädäkseen. Suomalainen työelämä säilyi kuitenkin eriytyneenä, ja toimittajan ammatti oli yksi niistä harvoista aloista, joilla naiset ja miehet tekivät samaa työtä. Tämä ei tarkoittanut kuitenkaan sitä, että ala olisi ollut tasa-arvoinen. Toimittajanaisten asema oli miehiä heikompi niin palkkauksessa kuin urakehityksessäkin. Sukupuoli näkyi myös toimitustyössä, jossa erikoistoimittajan tehtävät menivät pääsääntöisesti miehille, kun taas naiset työskentelivät ennen kaikkea uutistoimittajina. Myös ammatillinen kulttuuri rakentui edelleen maskuliinisten piirteiden varaan. Toimittajien muistelupuheessa ammattikunnan epätasa-arvoa tuottaneet käytännöt peittyivät kuitenkin samanlaisuuspuheen alle ja ammatti näyttäytyi tasa-arvoisena. Yhtäältä tämä selittyy suomalaisella sukupuolikulttuurilla, joka ylläpitää ajatusta työelämän sukupuolineutraaliudesta. Toisaalta taustalla on nähtävissä 1960- ja 1970-luvulla vallinnut tasa-arvokäsitys, joka korosti sukupuolten samuutta. Sukupuolta peittivät tutkittavina vuosikymmeninä alleen myös muut toimittajakuntaa erottaneet tekijät, joita olivat ikä, poliittinen tausta ja koulutus. Tutkimuksen lähdeaineisto koostuu muistitiedosta, aikalaisteksteistä ja arkistoaineistoista. Eri aikoina syntyneitä lähteitä luetaan toisiaan vasten, ja toimittajien kokemukset kiinnitetään 1960- ja 1970-luvun ajattelumalleihin.

Abstract The aim of this study was to evaluate the association between dental fear and dental attendance, oral health habits and dental condition. A further aim was to study the association between subjective oral impacts and dental fear. The nationwide two-stage stratified cluster sample (n=8028) represented Finnish adults aged 30 years and older. The data were collected in interviews, with questionnaires and at clinical dental examinations. Dental fear was measured with the question: “How afraid are you of visiting a dentist?” and subjective oral impacts with the OHIP-14 questionnaire. Multiple logistic regression analyses were used to determine the association between dental fear and dental attendance, oral health habits, dental condition and subjective oral impacts, taking into consideration the possible confounding and/or modifying factors (e.g. age, gender and education). Of Finnish adults aged 30 years and older, 10% were very afraid and 30% somewhat afraid of visiting a dentist. Those with high dental fear were more likely to report subjective oral impacts than were those with lower fear. Age modified the effect of the association between dental fear and dental attendance, oral health habits and dental condition. Among all age groups, except the 30- to 34-year-olds, irregular attenders were more likely to be very afraid of visiting a dentist than regular attenders were. Dental condition was also poorer among those with high dental fear than among those with lower fear. The association between dental fear and number of decayed teeth was positive in all age groups. Among the age group 65+ years, the numbers of missing and sound teeth were positively, and among the age group 30-34 years negatively, associated with dental fear. Among the age group 65+years, those who brushed their teeth less than twice a day were more likely to have high dental fear than were those who brushed at least twice a day. Regular smokers were more likely to have high dental fear than were those who smoked occasionally or not at all. Dental fear is very common among adults in Finland. Because those with dental fear use dental services irregularly, they are likely to need emergency care. However, those for whom oral health services have been provided regularly since childhood seem to continue to use these services regularly in spite of high dental fear. Dental teams should be aware of the increased oral health risks that smoking, irregular attendance and poor tooth-cleaning habits cause among those with dental fear. Treating dental fear could have positive effects on subjective oral impacts by reducing psychological and social stress as well as improving regular dental attendance and oral health. Birth cohort or age should be taken into account when associations between dental fear and dental attendance, oral health habits and dental condition are studied. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää hammashoitopelon ja hammashoitopalveluiden käytön, suunterveyteen liittyvien tapojen sekä hammasterveyden välisiä yhteyksiä. Tavoitteena oli myös tutkia suunterveyteen liittyvien ongelmien yhteyttä hammashoitopelkoon. Kaksivaiheinen ryvästetty otos (n=8028) edusti suomalaista 30 vuotta täyttänyttä väestöä. Tutkimuksessa käytetty tieto koottiin haastattelujen, kyselyjen ja suun kliinisen tutkimuksen avulla. Hammashoitopelkoa selvitettiin kysymyksellä ”Onko hammaslääkärissä käynti mielestänne: ei lainkaan pelottavaa, jonkin verran pelottavaa, erittäin pelottavaa?” ja suun terveyteen liittyviä ongelmia OHIP-14-kyselyllä. Logististen regressioanalyysien avulla tutkittiin hammashoitopelon ja palveluiden käytön, suunterveyteen liittyvien tapojen ja ongelmien sekä hampaiden terveyden välistä yhteyttä huomioiden mahdollisia sekoittavia ja/tai vaikutusta muovaavia tekijöitä (mm. ikä, sukupuoli, koulutus). Suomalaisista aikuisista 10 % pelkäsi hammashoitoa kovasti ja 30 % jonkin verran. Kovasti hammashoitoa pelkäävät raportoivat suunterveyteen liittyviä ongelmia useammin kuin vähän tai ei lainkaan pelkäävät. Ikä vaikutti siihen, millainen yhteys oli hammashoitopelon ja hammashoitopalvelujen käytön, suun terveyteen liittyvien tapojen ja hammasterveyden välillä. Kaikissa muissa ikäryhmissä paitsi ikäryhmässä 30–34 epäsäännöllisesti hoidossa käyvät pelkäsivät hammashoitoa todennäköisemmin kuin säännöllisesti hoidossa käyvät. Kovasti pelkäävillä oli myös huonompi hammasterveys kuin vähemmän pelkäävillä. Kaikissa ikäryhmissä kovasti hammashoitoa pelkäävillä oli useampia reikiintyneitä hampaita kuin jonkin verran tai ei lainkaan pelkäävillä. Poistettujen hampaiden lukumäärän lisääntyessä kovan hammashoitopelon todennäköisyys pieneni ikäryhmässä 30–34 ja kasvoi ikäryhmässä 65+. Näissä ikäryhmissä sama ilmiö oli havaittavissa myös terveiden hampaiden lukumäärän muuttuessa. Ikäryhmässä 65+ hampaansa harvemmin kuin kahdesti päivässä harjanneet pelkäsivät hoitoa todennäköisemmin kuin vähintään kahdesti päivässä harjanneet. Säännöllisesti tupakoivat pelkäsivät hammashoitoa todennäköisemmin kuin epäsäännöllisesti tai ei lainkaan tupakoivat. Hammashoitopelko on yleistä Suomessa. Koska pelkäävät käyvät hoidossa epäsäännöllisesti, hammaslääkärit kohtaavat pelkääviä potilaita usein akuuttivastaanotolla. Ne, jotka ovat tottuneet hammashoitopalveluiden säännölliseen käyttöön lapsuudesta alkaen, näyttävät jatkavan palveluiden säännöllistä käyttöä pelosta huolimatta. Hammashoitotiimien tulee huomioida hammashoitoa pelkäävien epäsäännöllisen hoidossa käymisen, puutteellisten kotihoitotottumusten ja tupakoinnin suunterveydelle aiheuttama kohonnut riski. Hammashoitopelon hoitamisella olisi positiivisia vaikutuksia suunterveyteen liittyvään elämänlaatuun, koska pelon hoito vähentää psykologista ja sosiaalista stressiä, lisää säännöllistä hoidossa käyntiä ja parantaa suun terveyttä. Syntymäkohortti tai ikä pitää huomioida tutkittaessa hammashoitopelon yhteyttä hammashoitopalveluiden käyttöön, suunterveyteen liittyviin tapoihin ja hammasterveyteen.