Abstract The aim of this study was to investigate the association between adolescent substance use and psychosis in later life, after taking into account a wide range of known confounders, using data from the Northern Finland Birth Cohort 1986 (N = 9432). Adolescence is a vulnerable neurodevelopmental period, during which many brain maturation processes take place. Substance use during this critical period may disrupt these processes, ultimately leading to mental health problems. Several meta-analyses have demonstrated associations between cannabis use and tobacco smoking and increased risk of psychotic disorders. However, lack of data on the temporal order of the association and uncertainty in relation to the role of confounding factors warranted further studies. Furthermore, there are no longitudinal studies on the association between adolescent inhalant use and psychotic disorders. The study sample consisted of the Northern Finland Birth Cohort 1986. There were 7344 adolescents who participated in the follow-up study in 2001-2002, when they were aged 15-16 years. Adolescents who answered the questions on substance use and psychotic experiences (PROD-screen) were included in the present study. The final sample included 6542 subjects. In this study, an increased risk of psychosis was found in those subjects who had used cannabis five times or more, smoked 10 or more cigarettes daily or had used inhalants 2-4 times or more. Each of these substances were associated with psychosis in a dose-response manner, even after adjustments for confounders. In addition, initiation of daily smoking at 13 years of age or earlier was associated with increased risk of psychosis compared to later initiation. In this comprehensive longitudinal population-based study, frequent cannabis use, daily tobacco smoking and frequent inhalant use in adolescence were independently associated with increased risk of incident psychosis, even after adjusting for confounders such as baseline psychotic experiences, other substance use and history of parental psychosis and substance abuse disorder. The results supply yet another reason to implement effective prevention strategies. / Tiivistelmä Väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko teini-iän päihteidenkäytöllä yhteyttä psykoosiin sairastumiseen senkin jälkeen, kun sekoittavat tekijät on huomioitu. Aineistona käytettiin vuoden 1986 Pohjois- Suomen syntymäkohorttia (N = 9 432). Teini-iässä aivot muovautuvat ja kypsyvät nopeasti, minkä vuoksi se on erityisen herkkää aikaa päihteiden haitallisille vaikutuksille. Nuorena aloitettu päihteidenkäyttö saattaa häiritä aivojen kypsymistä, ja kehityksen häiriintyminen voi myöhemmin altistaa mielenterveysongelmille. Aiempien tutkimusten pohjalta tiedetään, että kannabiksen käyttö ja tupakointi ovat yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua psykoosiin. Päihteidenkäytön ja psykoosiin sairastumisen välistä ajallista yhteyttä ei olla kuitenkaan aiemmin kyetty tutkimaan vakuuttavasti, eikä huomioon ole otettu nuoruuden aikaisia psykoottisia kokemuksia. Inhalanttien käytön eli imppaamisen yhteydestä psykoosiriskiin ei ole julkaistu yhtään pitkittäistutkimusta. Tutkimusaineisto koostui Pohjois-Suomen syntymäkohortista vuodelta 1986. Vuosina 2001–2002 järjestettyyn seurantatutkimukseen osallistui 7344 15–16- vuotiasta nuorta. Lopullisessa otoksessa (n=6542) huomioitiin henkilöt, jotka vastasivat kysymyksiin psykoottisista kokemuksista ja päihteidenkäytöstä. Kannabiksen käyttö 5 kertaa tai enemmän, päivittäinen tupakointi 10 savuketta tai enemmän ja inhalanttien käyttö 2-4 kertaa tai enemmän olivat yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua psykoosiin seurannan aikana sekoittavien tekijöiden huomioimisenkin jälkeen. Tutkittujen päihteiden käyttö kasvatti psykoosiin sairastumisen riskiä päihteen käyttömäärän mukaan. Lisäksi päivittäisen tupakoinnin aloittaminen 13-vuotiaana tai aiemmin oli yhteydessä korkeampaan psykoosiriskiin tupakoinnin myöhemmin aloittaneisiin verrattuna. Tässä suuressa pitkittäisessä, yleisväestöön perustuvassa tutkimuksessa havaittiin, että toistuva kannabiksen käyttö, päivittäinen ja runsas tupakointi sekä toistuva inhalanttien käyttö teini-iässä olivat itsenäisesti yhteydessä kohonneeseen psykoosiriskiin, vaikka aiemmat psykoottiset kokemukset, muu päihdekäyttö, vanhempien psykoosisairaudet ja päihdeongelmat otettiin huomioon. Tulosten perusteella nuorten runsaan päihteidenkäytön ennaltaehkäisy on tärkeää ja sillä on todennäköisesti positiivisia vaikutuksia nuorten mielenterveyteen.

Abstract The aim of this study was to provide novel information on the change of cognitive performance and its predictors in early midlife between ages of 34 and 43 years. The change in verbal episodic memory between non-psychotic and schizophrenia samples was compared in the Northern Finland Birth Cohort 1966. In the non-psychotic sample, associations between primary school performance, sociodemographic factors and body mass index (BMI), and in the schizophrenia sample, between premorbid school performance and severity of illness with the change in cognitive performance were evaluated. There was no evidence of greater decline in verbal episodic memory in the schizophrenia sample, compared to the non-psychotic sample, though the schizophrenia sample had an overall lower cognitive performance at the baseline. In the non-psychotic sample, male gender, poorer school performance, increases in BMI and having no children predicted a decline in verbal episodic memory; poorer school performance and low vocational education and occupational class predicted a decline in visual episodic memory; and having children predicted a decline in executive function. In the schizophrenia sample, poorer premorbid school performance, but not the later course of illness, was related to a decline in cognitive performance. This study is one of the few studies to investigate the predictors of change in cognitive performance in the early middle-aged general population, and the first to investigate the predictors of cognitive change in early midlife schizophrenia. To summarize; poor cognitive performance in adolescence may be considered as a vulnerability marker for a later impairment in cognitive functioning. In schizophrenia, cognitive ability possibly declines mostly in a normative fashion with aging at the same rate as in the general population rather than as a result of neurodegenerative processes. These results might improve our understanding of midlife change in cognitive functioning and may also help to develop effective interventions of cognitive impairment in schizophrenia. / Tiivistelmä Tutkimuksen tavoitteena oli tuoda uutta tietoa kognitiivisen suoriutumisen muutoksesta sekä siihen liittyvistä tekijöistä varhaisessa keski-iässä ikävuosien 34 ja 43 välillä. Tutkimuksessa verrattiin kielellisessä muistisuoriutumisessa tapahtuvaa muutosta yleisväestön ja skitsofrenia-aineiston välillä Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortissa. Lisäksi yleisväestössä tutkittiin koulumenestyksen, sosiodemografisten tekijöiden ja painoindeksin yhteyttä ja skitsofrenia-aineistossa koulumenestyksen ja sairauden varhaisen kulun yhteyttä kognitiivisen suoriutumisen muutokseen. Kielellisen muistisuoriutumisen heikentyminen ei ollut skitsofrenia-aineistossa suurempaa verrattuna yleisväestöön, joskin kognitiivisen suoriutumisen lähtötaso oli skitsofrenia-aineistossa alempi. Yleisväestössä miessukupuoli, heikompi koulumenestys peruskoulussa, painoindeksin nousu ja lapsettomuus olivat yhteydessä kielellisen muistisuoriutumisen heikkenemiseen, heikompi koulumenestys peruskoulussa ja matala ammatillinen koulutus ja sosioekonominen asema näönvaraisen muistisuoriutumisen heikkenemiseen ja vanhemmuus toiminnanohjauksellisten taitojen laskuun. Skitsofrenia-aineistossa heikompi menestys peruskoulussa ennusti kognitiivisen suoriutumisen heikkenemistä kielellisen ja näönvaraisen muistin sekä toiminnanohjauksellisten taitojen osa-alueilla. Oireiden vakavuus ja toimintakyky sairastumisen jälkeen eivät liittyneet kognitiivisen suoriutumisen muutokseen. Tämä on yksi harvoista tutkimuksista, joissa on selvitetty kognitiivisen suoriutumisen muutosta ennustavia tekijöitä varhaisessa keski-iässä yleisväestössä, ja ensimmäinen, jossa on tutkittu kognitiivisen suoriutumisen muutosta ennustavia tekijöitä skitsofrenia-aineistossa varhaisessa keski-iässä. Yhteenvetona voidaan todeta, että heikko nuoruusiän koulumenestys voi ennustaa kognitiivisen suoriutumisen heikkenemistä varhaisessa keski-iässä. Kognitiivinen suorituskyky näyttää heikkenevän skitsofreniassa enemmänkin tavanomaisella tavalla ikääntymisen myötä kuin neurodegeneratiivisen prosessin seurauksena. Tämän tutkimuksen tulokset tuovat uutta tietoa kognitiivisen suoriutumisen muutoksesta keski-ikäisessä väestössä. Tuloksia voidaan myös hyödyntää kehitettäessä kognitiivisten häiriöiden hoitoa skitsofreniassa.

Abstract There is an extensive literature on advanced paternal age (APA) as a risk factor for a wide variety of adverse health outcomes in the offspring that occur throughout the lifespan. APA is also a well-replicated and relatively robust risk factor for schizophrenia in the offspring. The aim of this study was to investigate advanced paternal age (APA) as a risk factor for schizophrenia and mortality in the offspring in four perspectives and original publications. The Northern Finland 1966 Birth Cohort (NFBC 1966) consists of 12,068 pregnant women with expected dates of delivery in 1966, and their 12,058 live-born children. The data used here were collected prospectively for 11,058 singleton-birth cohort members who were living in Finland at age one. The Helsinki 1951–1960 Schizophrenia Cohort consists of 529 persons born in Helsinki, Finland, between January 1, 1951 and December 31, 1960, who developed nonaffective psychosis before 1999. The Finnish Nonaffective Psychosis Cohort (Finnish NAP Cohort) consists of all 13,712 persons born in Finland between 1950 and 1969, who developed nonaffective psychosis before 1992. Both APA (≥30) and younger paternal age (<25) increased the risk of schizophrenia; younger paternal age may be associated with an increased risk in males but not females. In the general population, APA was associated with increased all-causes mortality and suicide in females but not males. Within NAP, in females but not males, there was a significant increase in all-causes mortality and natural deaths in offspring of fathers age ≥40. In both the general population and within NAP, APA was associated with having a mother with schizophrenia. An understanding of APA has substantial public health potential, as average paternal ages are increasing, and APA is common, has widespread effects, and is potentially preventable. We have provided important information for future epidemiological and clinical studies of all conditions associated with APA. Accounting for the APA effect as a potential confounding factor may also increase the signal-to-noise ratio in other epidemiological and genetic analyses. Our results have generated new and more refined hypotheses regarding psychosocial and/or biological mechanisms of the APA effect, and lay the foundation for animal models for its mechanism of action. Subsequent studies will be important to clarifying the pathophysiology of a potentially preventable determinant of schizophrenia and mortality. / Tiivistelmä Isän korkean iän (advanced paternal age, APA) on havaittu olevan yhteydessä laajaan kirjoon eri terveysongelmia. Aiemmassa tutkimuksessa havaittiin APA:n liittyvän tyttärien ylikuolleisuuteen, mutta pojilla vastaavaa yhteyttä ei havaittu. Tätä yhteyttä ei ole aiemmin tutkittu väestöpohjaisessa otoksessa. APA:n on myös havaittu olevan yksi skitsofrenian riskitekijöistä, mutta vaikutuksen suuruutta sairastumisriskiin, mahdollisia sukupuolieroja, kliinisiä piirteitä tai yhteyttä kuvantamislöydöksiin ei tunneta. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää APA:n vaikutusta lasten skitsofreniariskiin ja kuolleisuuteen. Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortti (Northern Finland 1966 Birth Cohort, NFBC 1966) käsittää 12 068 raskaana olevaa naista ja heidän 12 058 elävänä syntynyttä lastaan. Tässä tutkimuksessa käytetty tieto on kerätty prospektiivisesti 11 058 kohortin jäsenestä, jotka asuivat Suomessa yhden vuoden ikäisinä eivätkä olleet kaksosia. Helsingin vuosien 1951–1960 skitsofreniakohortin 529 Helsingissä 1951–1960 syntynyttä jäsentä seurattiin tätä tutkimusta varten prospektiivisesti kesäkuuhun 2006 asti. Suomalaiseen psykoosikohorttiin (The Finnish Nonaffective Psychosis Cohort, Finnish NAP Cohort) kuuluu 13 712 psykoosia sairastavaa henkilöä, jotka ovat syntyneet 1950–1969. Sekä isän korkea (≥30) että nuori ikä (<25) lisäsivät riskiä sairastua skitsofreniaan. Isän nuori ikä näytti lisäävän riskiä ainoastaan pojilla. Yleisväestössä isän korkea ikä oli yhteydessä lisääntyneeseen kokonaiskuolleisuuteen ja itsemurhiin naisilla, mutta vastaavaa yhteyttä ei havaittu miehillä. Psykoosia sairastavilla naisilla isän ikä ≥40 oli yhteydessä lisääntyneeseen kokonaiskuolleisuuteen ja luonnollisiin kuolemiin. Yleisväestössä ja psykoosia sairastavilla korkea isän ikä oli yhteydessä äidin skitsofreniaan. Skitsofreniaa sairastavilla korkea isän ikä liittyi pitempään hoitamattoman psykoosin kestoon, huonompaan sosiaaliseen ja ammatilliseen toimintakykyyn sekä lisääntyneeseen päihteiden käyttöön. Tämä tutkimus vahvisti aiempaa käsitystä isän korkean iän yhteydestä kuolleisuuteen ja skitsofreniaan. Löydöksellä on mahdollisia kansanterveydellisiä vaikutuksia, koska keskimääräinen isän ikä on noussut ja on yleistä väestössä. Isän ikään on mahdollista vaikuttaa. Isän ikä on myös mahdollinen sekoittava tekijä tutkittaessa skitsofrenian kausaalisia tekijöitä ja kehityskulkuja.

Abstract The purpose of my thesis is to improve the reliability of physical activity reconstructions by gaining better understanding of the effects of physical activity on bone structural adaptations: musculoskeletal stress markers (MSM) at muscle attachment sites and bone biomechanical properties. Bone responds to changes in mechanical loading resulting from activity and body weight. Activity reconstructions are important as they are the only means with which activity patterns of historic humans can be studied. However, MSMs have recently increased the debate about their reliability as activity indicators due to many bias factors which affect their appearance: age, size, sex and pathological changes. I studied the effects of physical activity on entheses from three perspectives. First, individuals performing heavy labour should have higher MSM scores compared to the light labour group due to elevated degree of mechanical loading at enthesis. This was studied on a population with known occupation and was among the first study designs of its kind. Second, a covariance between bone biomechanical properties and MSM was studied to infer etiology of MSM. The affects of activity and body weight on bone biomechanical properties are well known due to studies in sports medicine, whereas the causal mechanisms behind MSMs are not as clear. In theory, both should respond to stress with similar mechanisms. This is a novel approach to investigate the etiology behind MSMs. Third, if there is a possibility of site-specific adaptation of cortical bone, MSMs, which are local adaptations, can also result from site-specific stress. I found that while individuals performing heavy labour had higher scores, age-related changes in MSM override activity effects after biological maturity around 40 to 50 years. Also, MSMs and bone biomechanical properties are likely to remodel under same causal mechanisms as where there is an increase in one there is likely to be an increase in the other. Furthermore, bone has a possibility of site-specific response, as cortical thickness was increased at muscle pull sites compared to sites of no muscle pull. I propose that while MSM can be used to study the intensity of physical activity in individuals before they reach biological maturity, it is important to design studies where biasing factors, such as age, are considered. / Tiivistelmä Väitöskirjani tarkoitus on tutkia lihasten kiinnittymiskohtien mahdollisuuksia ja rajoituksia fyysisen aktiviteetin rekonstruktioissa ja näin parantaa rekonstruktioiden luotettavuutta. Aktiviteettihistoriaa voidaan tutkia lihasten kiinnittymiskohdista luun pinnalla tai luun poikkileikkauksen ominaisuuksista, koska luu reagoi muutoksiin mekaanisen rasituksen määrässä. Mekaaniseen rasitukseen vaikuttaa aktiviteetin lisäksi ruumiin koko. Aktiviteetin rekonstruktiot mahdollistavat ammatin ja harrastusten selvittämisen pelkän luustomorfologian perusteella. Ruumiin koon ja aktiviteetin lisäksi myös ikä, sukupuoli, patologiset muutokset sekä ruokavalio vaikuttavat lihasten kiinnittymiskohtiin. Tästä syystä tämän menetelmän rajoitusten selvittäminen on oleellista luotettavien rekonstruktioiden aikaansaamiseksi. Jos aktiviteetti heijastuu lihasten kiinnittymiskohtiin, raskasta ja kevyttä työtä tekevillä ihmisillä tulee olla erilainen luustomorfologia. Lisäksi, lihasten kiinnittymiskohtien morfologian sekä luun poikkileikkausten ominaisuuksien tulee muunnella yhdessä koska molemmat heijastavat aktiviteettia. Luun poikkileikkausten ominaisuuksien aktiviteettisidonnaisuus tunnetaan paremmin liikuntalääketieteellisten tutkimusten ansiosta. Kolmanneksi, jos luu voi vastata rasitukseen paikallisesti kasvattamalla luun paksuutta lihaksen vetosuuntaan nähden, myös luun pinnassa paikallisesti tapahtuvat muutokset ovat mahdollisia. Nämä ovat uusia lähestymistapoja aktiviteettia heijastavien syntymekanismien selvittämisessä. Tutkimustulosteni perusteella raskasta ja kevyttä työtä tekevillä ihmisillä on erilainen luustomorfologia lihaksen kiinnittymiskohdassa. Nämä muutokset ovat alttiita myös ikäsidonnaisille muutoksille, joten noin 40–50 ikävuoden jälkeen fyysisen aktiviteetin intensiteettiä ei voida enää luotettavasti rekonstruoida. Aktiviteetin aiheuttamien muutosten syntymekanismi lihaksen kiinnittymiskohdissa on todennäköisesti sama kuin luun poikkileikkausten ominaisuuksilla, koska molemmat muuntelevat yhdessä. Lisäksi huomasin, että luu voi reagoida rasitukseen myös paikallisesti, koska luun seinämät olivat paksumpia lihaksen vetosuunnassa verrattuna kohtaan, johon ei liittynyt suoraa lihaksen vetosuuntaa. Ehdotan, että lihasten kiinnittymiskohtia voidaan käyttää aktiviteetin rekonstruktioissa, kunhan tutkimuksessa otetaan huomioon muut vaikuttavat tekijät, kuten ikä.

Abstract The aim of this work was to evaluate the frequency of diabetic ketoacidosis (DKA) in children <15 years of age at the time of diagnosis of type 1 diabetes (T1D) at Oulu University Hospital over a period of 33 years (1982−2014) and throughout Finland in 2002−2005. The aim was to assess the effect of certain host characteristics (age at diagnosis, family history of T1D, T1D-associated HLA risk genotypes and participation in T1D prediction and prevention trials) on the frequency on DKA. A further aim was to assess temporal changes in the frequency of DKA. The overall frequency of diabetic ketoacidosis at the diagnosis of T1D in children <15 years was low both at Oulu University Hospital and over the whole country. A decrease in the frequency of DKA was observed at the university hospital during the years 1982−2001, but it then seemed to stabilize at just under 20.0%. The frequency in the whole of Finland during the period 2002−2005 was similar, i.e. 19.4%. The frequency of DKA at diagnosis in very young children (<2 years of age) at Oulu University Hospital decreased markedly during the period in question, being 50.0% in 1982−1991, 39.1% in 1992−2001 and 17.1% in 2002−2014 (p=0.021), and a similar decrease was seen in children <5 years (32.1% in 1982−1991, 17.7% in 1992−2001 and 13.0% in 2002−2014, p=0.007). The children aged 10−14.9 years at diagnosis, however, had an increased risk of DKA over the whole period studied here, and more attention should definitely be paid to this group in the future to reduce its DKA frequency. In the analysis of the data based on all children in Finland diagnosed with T1D in 2002−2005 the risk of DKA at diagnosis was lower in those with a first-degree relative affected by T1D. The children carrying a higher HLA-conferred risk of T1D had DKA less frequently at the manifestation of the disease. Prospective studies based on screening for HLA-DQB1-associated genetic susceptibility to T1D from cord blood and subsequent regular clinical, immunological and metabolic follow-up have been going on in Oulu University Hospital since 1995, and the children taking part have been found to have a reduced frequency of DKA (5%) at diagnosis. Genetic screening without follow-up did not prevent DKA at disease presentation. / Tiivistelmä Väitöstyön tarkoituksena oli tutkia diabeettisen ketoasidoosin (DKA) esiintymistä alle 15–vuotiailla lapsilla tyypin 1 diabeteksen toteamisvaiheessa Oulun yliopistollisessa sairaalassa vuosina 1982–2014 ja koko Suomessa vuosina 2002–2005. Tavoitteena oli selvittää tiettyjen lapsen erityispiirteiden (ikä diagnoosihetkellä, perheen diabeteshistoria, diabetekseen liittyvien HLA riskigenotyyppien esiintyminen ja osallistuminen prospektiivisiin tyypin 1 diabeteksen seurantatutkimuksiin) vaikutusta ketoasidoosin esiintymiseen. Lisäksi tärkeänä tavoitteena oli tutkia mahdollisia ajallisia muutoksia ketoasidoosin esiintymisessä. Kaikkiaan ketoasidoosin esiintyminen oli matala alle 15–vuotiailla lapsilla tyypin 1 diabeteksen diagnoosihetkellä Oulun yliopistollisessa sairaalassa tutkimusjakson aikana. Ketoasidoosin esiintymisessä nähtiin vähenemistä kahden ensimmäisen 10–vuotisjakson aikana (1982–1991 ja 1992–2001), minkä jälkeen sen esiintyminen vakiintui alle 20 %:n tasolle. Koko Suomessa ketoasidoosin kokonaisesiintyvyys vuosina 2002–2005 oli 19,4 % mikä vastasi Oulun yliopistollisessa sairaalassa havaittua esiintyvyyttä. Pienillä, alle 2–vuotiailla lapsilla ketoasidoosin esiintyminen diabeteksen toteamisvaiheessa väheni huomattavasti tutkimusjakson aikana Oulun yliopistollisessa sairaalassa ollen 50,0 % 1982–2001, 39,1 % 1992–2001 ja 17,1 % 2002–2014 (p=0,021). Samanlainen laskeva suunta havaittiin tuona ajanjaksona myös alle 5–vuotiailla lapsilla (32,1 % 1982–1991, 17,7 % 1992–2001 ja 13,0 % 2002–2014, p=0,007). Sen sijaan ketoasidoosiriski pysyi huomattavan korkeana yli 10–vuotiailla lapsilla koko tutkimusjakson ajan. Tulevaisuudessa on tärkeä kiinnittää erityishuomio tähän ikäluokkaan ketoasidoosin vähentämiseksi. Analysoitaessa kaikkia Suomessa 2002–2005 tyypin 1 diabetekseen sairastuneita lapsia, havaittiin lapsilla, joilla oli ensimmäisen asteen tyypin 1 diabetesta sairastava sukulainen (vanhemmat, sisarukset), ketoasidoosiriski matalammaksi. Lisäksi niillä lapsilla, joilla oli korkeaan sairastumisriskiin liittyvä HLA–genotyyppi, oli ketoasidoosin esiintyminen vähäisempää tyypin 1 diabeteksen diagnoosihetkellä. Prospektiivinen tyypin 1 diabeteksen kehittymistä selvittävä seurantatutkimus aloitettiin Oulussa 1995. Tutkimuksessa lapsen napaverinäytteestä analysoidaan perinnöllinen diabetesalttius ja riskiryhmiä seurataan säännöllisesti. Seurantatutkimukseen osallistuneiden lasten ketoasidoosiriski diabeteksen diagnoosihetkellä oli vähentynyt taudin toteamishetkellä (5,0 %). Pelkkä geneettiseen seulontatutkimukseen osallistuminen ei kuitenkaan suojannut lasta ketoasidoosilta.

Abstract The aim of this study was to evaluate the association between dental fear and dental attendance, oral health habits and dental condition. A further aim was to study the association between subjective oral impacts and dental fear. The nationwide two-stage stratified cluster sample (n=8028) represented Finnish adults aged 30 years and older. The data were collected in interviews, with questionnaires and at clinical dental examinations. Dental fear was measured with the question: “How afraid are you of visiting a dentist?” and subjective oral impacts with the OHIP-14 questionnaire. Multiple logistic regression analyses were used to determine the association between dental fear and dental attendance, oral health habits, dental condition and subjective oral impacts, taking into consideration the possible confounding and/or modifying factors (e.g. age, gender and education). Of Finnish adults aged 30 years and older, 10% were very afraid and 30% somewhat afraid of visiting a dentist. Those with high dental fear were more likely to report subjective oral impacts than were those with lower fear. Age modified the effect of the association between dental fear and dental attendance, oral health habits and dental condition. Among all age groups, except the 30- to 34-year-olds, irregular attenders were more likely to be very afraid of visiting a dentist than regular attenders were. Dental condition was also poorer among those with high dental fear than among those with lower fear. The association between dental fear and number of decayed teeth was positive in all age groups. Among the age group 65+ years, the numbers of missing and sound teeth were positively, and among the age group 30-34 years negatively, associated with dental fear. Among the age group 65+years, those who brushed their teeth less than twice a day were more likely to have high dental fear than were those who brushed at least twice a day. Regular smokers were more likely to have high dental fear than were those who smoked occasionally or not at all. Dental fear is very common among adults in Finland. Because those with dental fear use dental services irregularly, they are likely to need emergency care. However, those for whom oral health services have been provided regularly since childhood seem to continue to use these services regularly in spite of high dental fear. Dental teams should be aware of the increased oral health risks that smoking, irregular attendance and poor tooth-cleaning habits cause among those with dental fear. Treating dental fear could have positive effects on subjective oral impacts by reducing psychological and social stress as well as improving regular dental attendance and oral health. Birth cohort or age should be taken into account when associations between dental fear and dental attendance, oral health habits and dental condition are studied. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää hammashoitopelon ja hammashoitopalveluiden käytön, suunterveyteen liittyvien tapojen sekä hammasterveyden välisiä yhteyksiä. Tavoitteena oli myös tutkia suunterveyteen liittyvien ongelmien yhteyttä hammashoitopelkoon. Kaksivaiheinen ryvästetty otos (n=8028) edusti suomalaista 30 vuotta täyttänyttä väestöä. Tutkimuksessa käytetty tieto koottiin haastattelujen, kyselyjen ja suun kliinisen tutkimuksen avulla. Hammashoitopelkoa selvitettiin kysymyksellä ”Onko hammaslääkärissä käynti mielestänne: ei lainkaan pelottavaa, jonkin verran pelottavaa, erittäin pelottavaa?” ja suun terveyteen liittyviä ongelmia OHIP-14-kyselyllä. Logististen regressioanalyysien avulla tutkittiin hammashoitopelon ja palveluiden käytön, suunterveyteen liittyvien tapojen ja ongelmien sekä hampaiden terveyden välistä yhteyttä huomioiden mahdollisia sekoittavia ja/tai vaikutusta muovaavia tekijöitä (mm. ikä, sukupuoli, koulutus). Suomalaisista aikuisista 10 % pelkäsi hammashoitoa kovasti ja 30 % jonkin verran. Kovasti hammashoitoa pelkäävät raportoivat suunterveyteen liittyviä ongelmia useammin kuin vähän tai ei lainkaan pelkäävät. Ikä vaikutti siihen, millainen yhteys oli hammashoitopelon ja hammashoitopalvelujen käytön, suun terveyteen liittyvien tapojen ja hammasterveyden välillä. Kaikissa muissa ikäryhmissä paitsi ikäryhmässä 30–34 epäsäännöllisesti hoidossa käyvät pelkäsivät hammashoitoa todennäköisemmin kuin säännöllisesti hoidossa käyvät. Kovasti pelkäävillä oli myös huonompi hammasterveys kuin vähemmän pelkäävillä. Kaikissa ikäryhmissä kovasti hammashoitoa pelkäävillä oli useampia reikiintyneitä hampaita kuin jonkin verran tai ei lainkaan pelkäävillä. Poistettujen hampaiden lukumäärän lisääntyessä kovan hammashoitopelon todennäköisyys pieneni ikäryhmässä 30–34 ja kasvoi ikäryhmässä 65+. Näissä ikäryhmissä sama ilmiö oli havaittavissa myös terveiden hampaiden lukumäärän muuttuessa. Ikäryhmässä 65+ hampaansa harvemmin kuin kahdesti päivässä harjanneet pelkäsivät hoitoa todennäköisemmin kuin vähintään kahdesti päivässä harjanneet. Säännöllisesti tupakoivat pelkäsivät hammashoitoa todennäköisemmin kuin epäsäännöllisesti tai ei lainkaan tupakoivat. Hammashoitopelko on yleistä Suomessa. Koska pelkäävät käyvät hoidossa epäsäännöllisesti, hammaslääkärit kohtaavat pelkääviä potilaita usein akuuttivastaanotolla. Ne, jotka ovat tottuneet hammashoitopalveluiden säännölliseen käyttöön lapsuudesta alkaen, näyttävät jatkavan palveluiden säännöllistä käyttöä pelosta huolimatta. Hammashoitotiimien tulee huomioida hammashoitoa pelkäävien epäsäännöllisen hoidossa käymisen, puutteellisten kotihoitotottumusten ja tupakoinnin suunterveydelle aiheuttama kohonnut riski. Hammashoitopelon hoitamisella olisi positiivisia vaikutuksia suunterveyteen liittyvään elämänlaatuun, koska pelon hoito vähentää psykologista ja sosiaalista stressiä, lisää säännöllistä hoidossa käyntiä ja parantaa suun terveyttä. Syntymäkohortti tai ikä pitää huomioida tutkittaessa hammashoitopelon yhteyttä hammashoitopalveluiden käyttöön, suunterveyteen liittyviin tapoihin ja hammasterveyteen.

Abstract Type 2 diabetes is increasing overall in the world and is mostly associated with Western lifestyle including replete, unhealthy diet, sedentary life style and growing obesity. In the future the highest prevalence will be seen among older people due to longer life expectancy and changes in demography. Because diabetes is associated with increased morbidity, especially from cardiovascular causes, and a shortened life expectancy, an important aspect in the older population is the impact of diabetes on health related quality of life (HRQoL) and development of disability. To measure HRQoL we have many valid instruments, one of them the widely used RAND-36 survey. The 2-hour glucose value is important in screening subjects at high risk for diabetes, but it is time consuming and costly. Recently, 1-hour post load glucose has aroused interest in the prediction of diabetes. Few studies have focused on the effect of the age of onset of diabetes and how it effects on the HRQoL at an older age. The aim of this study was to investigate the risk factors for future diabetes in men healthy in midlife; the interest was especially focused on 1-hour post load glucose. The other objective was to estimate the HRQoL in men who develop diabetes at an old age. The present prospective study is based on the Helsinki Businessmen Study originally consisting of 3.490 men, born in 1919–1934 and followed since the 1960´s. All the men had socioeconomically similar status and belonged to the highest social group. The extensive baseline examinations were conducted in 1974, when the men were in midlife, mean age 48. At that time the men´s health, medication and cardiovascular risk factors were observed and self-related health (SRH) was rated on a five-step scale. The men who were healthy without medications were included in the follow-up group. The men were later investigated with postal questionnaires (1985/86, 2000, 2002/03, 2007). In 2000, at mean age of 73, the HRQoL of the survivors was examined using the RAND-36 instrument and was replicated in 2002/03, 2005 and 2007. Development of diabetes was evaluated using the National Drug Reimbursement register and self-reported diabetes in questionnaires. Baseline 1-hour post-load blood glucose and weight gain from the age of 25 to midlife predicted future diabetes, and especially a combination of 1-hour glucose >8.9 mmol/L and body mass index (BMI) of ≥30 was associated with a 10.1-fold increase of diabetes risk independently of cardiovascular risk factors. Men with late-onset of diabetes (age >75) tented to be healthier in midlife. Diabetes did not affect the HRQoL until after diabetes onset. According to the evaluation in 2000, three RAND-36 scales, i.e. physical functioning, general health and social functioning, worsened already after 0–4 years from diabetes onset but did not deteriorate thereafter. There was no consistent impact on mental health. In conclusion, this study demonstrates that in men, who develop diabetes later in old age, cardiovascular risk factors in midlife and elevated 1-hour post-load glucose and weight gain up to midlife are important predictors for future diabetes. Developing diabetes exerts clear effects on HRQoL, measured with RAND-36 very early after diagnosis, but affects only some of the domains. / Tiivistelmä Tyypin 2 diabetes on lisääntymässä maailmanlaajuisesti ja on suurelta osin yhteydessä länsimaisen elämäntyylin yleistymiseen. Keskeisimpinä tekijöinä ovat muuttunut, yltäkylläinen ruokavalio, vähentynyt fyysinen aktiivisuus ja niiden myötä lihavuuden lisääntyminen. Diabeteksen lisääntyminen näyttäisi olevan suurinta yli 65-vuotiaiden keskuudessa. Tähän vaikuttavat mm. eliniän pidentyminen ja väestörakenteen muutokset. Diabetesta sairastavien riski sairastua ja kuolla sydän- ja verisuonisairauksien komplikaatioihin on suurempi kuin ei-diabeetikoilla ja sairauksien myötä toimintakyky sekä elämänlaatu heikkenevät. Henkilön oma arvio hyvinvoinnista on tärkeä mittari. Elämänlaadun luotettava mittaaminen on tullut mahdolliseksi testattujen kysymyssarjojen myötä. Yksi laajasti käytetty mittari on RAND-36. Diabetesriskissä olevien henkilöiden löytämiseksi on käytetty 2-tunnin glukoosirasitustestiä, joka on aikaa vievä. Viimeaikoina onkin herännyt kiinnostus glukoosirasituksen jälkeistä yhden tunnin sokeriarvoa kohtaan. Useimmat tyypin 2 diabetekseen liittyvät tutkimukset ovat keskittyneet työikäiseen väestöön, minkä vuoksi tutkimuksia vanhemmalla iällä puhjenneesta diabeteksesta ja sen vaikutuksesta elämänlaatuun on vähemmän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää keski-iän riskitekijöitä, jotka ennustavat tulevaa tyypin 2 diabetesta myöhemmällä iällä. Yhtenä tutkimuskohteena oli yhden tunnin glukoosirasituksen jälkeinen sokeriarvo. Myöhemmällä iällä puhjenneen diabeteksen merkitystä elämänlatuun kartoitettiin RAND-36-mittarilla. Tutkimusaineistona oli ns. Helsingin Johtajatutkimuksen mieskohortti, jota on seurattu 1960-luvulta alkaen. Kaikki miehet (n=3.490) olivat alkuaan terveitä, vuosina 1919–1934 syntyneitä miehiä, jotka kuuluivat ylimpään sosiaaliryhmään. Heidän terveydentilaansa on kartoitettu nykypäiviin saakka. Laajempi perustutkimus tehtiin vuonna 1974, jolloin miehet olivat keski-iässä (48 v). Seurantaan valittiin terveet henkilöt, joilla ei ollut säännöllisiä lääkityksiä. Tällöin kartoitettiin sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, mitattiin glukoosirasituksen jälkeinen yhden tunnin sokeriarvo ja selviteltiin elämäntapoja, minkä lisäksi sen hetkistä itse koettua hyvinvointia mitattiin 5-portaisella asteikolla. Postitse lähetettyjä kyselytutkimuksia on tehty tietyin väliajoin ja aineiston tiedot tähän tutkimukseen on kerätty 31.12.2007 mennessä. Vuonna 2000 kyselytutkimukseen liitettiin elämänlaatumittarina RAND-36-mittarin suomalainen versio. Diabeteksen puhkeamista on seurattu Kelan lääkekorvausrekisteristä sekä itse ilmoitettuna postikyselyiden kautta. Tässä keski-iässä terveessä mieskohortissa tulevan diabeteksen kannalta merkittävimmät ennusteelliset tekijät olivat painon nousu 25-vuoden iästä keski-ikään sekä keski-iässä mitattu glukoosirasituksen jälkeinen yhden tunnin sokeriarvo. Etenkin yhden tunnin sokeriarvo >8.9 mmol/L ja BMI ≥30 nostivat tulevan diabeteksen riskin 10-kertaiseksi. Näillä tekijöillä oli myös vahva yhteys sydän- ja verisuonisairauksien aiheuttamaan kuolleisuuteen. Glukoosirasituksen jälkeisellä yhden tunnin sokeriarvolla näyttäisi olevan merkitystä arvioitaessa tyypin 2 diabetesriskiä tulevaisuudessa, katkaisupisteenä plasman ≥7.8 mmol/L. Elämänlaatua diabetes näytti heikentävän pian diagnoosin jälkeen (0–4 vuotta diagnoosista), mutta sen jälkeen elämänlaatu ei huonontunut oleellisesti. RAND-36 mittarilla mitattuna elämänlaatu heikkeni merkittävästi diabeetikoilla ei-diabeetikoihin verrattuna fyysisen toimintakyvyn, yleisen elämänlaadun ja sosiaalisten toimintojen osa-alueilla, mutta mielenterveyteen diabetes ei näyttänyt vaikuttavan.