Abstract Exercise promotes health, work ability, well-being and prevents diseases, such as type 2 diabetes. This study looks at the factors affecting exercise motivation in adults. Factors affecting exercise motivation refers to factors that either motivate people to exercise or restrict them. The study material was gathered from four different sets of subjects: women attending gymnastics classes arranged by the sports association Oulun Voimisteluseura, parents with young children and persons at high risk of type 2 diabetes taking part in the follow-up of the Finnish Diabetes Prevention Study in Oulu or the Elvira Counseling project. The survey targeted at female gymnasts (n=76) included open-ended questions and 56 statements which were studied using factor analysis. The survey aimed at parents with young children (n=37) consisted of five open-ended questions. The high-risk persons (n=74) who took part in group counseling in the Elvira Counseling project completed questionnaires at the beginning and at the end of the counseling. Twenty-two of them were interviewed. Group counseling sessions (82 h) were videotaped. The surveys yielded information on issues such as exercise activity and pedometer use and respondents’ assessments of how their exercise volume had been affected by pedometer use. Exercise activity was reported as the means of metabolic equivalent (MET) hours and its 95% confidence intervals. The statistical significance of changes in MET hours was measured using pairwise t-test, and differences in MET hours between groups were tested with variance analysis. Surveys targeted at persons from Oulu taking part in the Finnish Diabetes Prevention Study were conducted in 2003 (n=63) and 2008 (n=71). The survey comprised five open-ended questions. Qualitative data were analyzed using inductive content analysis. Exercise motivation consisted of exercise capital, which comprises four sub-areas: exercise activity, exercise as a habit, exercise as a resource and perceiving life situation as conducive to exercise. Factors motivating and restricting exercise came out as physical, mental and social factors. The concept of exercise capital provides a tool for exercise counseling in different life situations. Exercise motivation can be supported by looking at the factors restricting by focusing on their own exercise activity and motivation, by strengthening factors that promote motivation to exercise and by supporting family exercise and the social aspects of exercise. / Tiivistelmä Liikunta edistää terveyttä, työkykyä, hyvinvointia ja ehkäisee sairauksia, kuten tyypin 2 diabetesta. Tässä tutkimuksessa selvitetään, millaisia ovat aikuisten liikuntamotivaatioon vaikuttavat tekijät. Liikuntamotivaatioon vaikuttavilla tekijöillä tarkoitetaan liikkumiseen motivoivia ja liikkumista rajoittavia tekijöitä. Tutkimusaineisto kerättiin neljästä osa-aineistosta: Oulun Voimisteluseuran liikuntaryhmissä käyviltä naisilta, pienten lasten vanhemmilta ja tyypin 2 diabeteksen korkean riskin henkilöiltä, jotka osallistuivat Suomalaisen diabeteksen ehkäisytutkimuksen seurantaan Oulussa tai Elvira counseling -hankkeeseen. Kysely naisvoimistelijoille (n=76) sisälsi avoimia kysymyksiä sekä 56 väittämää, joita tarkasteltiin faktorianalyysillä. Pienten lasten vanhempien (n=37) kysely sisälsi viisi avointa kysymystä. Elvira counseling –hankkeessa toteutettuun ryhmäohjaukseen osallistuneet henkilöt (n=74) vastasivat kyselyyn ohjauksen alussa ja lopussa, heistä 22 haastateltiin, ja kaikki ryhmäohjauskerrat videoitiin (82 h). Kyselyt tuottivat tietoa muun muassa liikunta-aktiivisuudesta ja askelmittarin käytöstä sekä vastaajien arvioita askelmittarin käytön vaikutuksesta heidän liikkumisensa määrään. Liikunta-aktiivisuus raportoitiin metabolic equivalent (MET) -tuntien keskiarvoina ja sen 95 % luottamusväleinä. MET-tunneissa tapahtuneiden muutosten tilastollista merkitsevyyttä mitattiin parittaista T-testiä käyttäen, ja ryhmien välisiä MET-tuntieroja testattiin varianssianalyysilla. Suomalaiseen diabeteksen ehkäisytutkimukseen osallistuneille oululaisille toteutettiin kyselytutkimukset vuosina 2003 (n=63) ja 2008 (n=71). Kysely sisälsi viisi avointa kysymystä. Laadulliset aineistot analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Liikuntamotivaatio muodostui liikunnallisesta pääomasta, jossa on neljä toisiinsa vaikuttavaa osa-aluetta: liikunta-aktiivisuus, liikunta tottumuksena, liikunta voimavarana sekä elämäntilanteen kokeminen liikkumiselle suotuisana. Liikkumiseen motivoivat tekijät ja liikkumista rajoittavat tekijät ilmenivät fyysisinä, psyykkisinä ja sosiaalisina tekijöinä. Liikunnallisen pääoman käsite tarjoaa työvälineen erilaisissa elämäntilanteissa. Liikuntamotivaatiota voidaan tukea pohtimalla liikkumista rajoittavia tekijöitä oman liikunta-aktiivisuuden ja liikuntamotivaation tarkastelun ja ongelmanratkaisun avulla, vahvistamalla liikkumista motivoivia tekijöitä sekä tukemalla perheliikuntaa ja liikunnan sosiaalisia merkityksiä.

Abstract The aim of this study was to describe the characteristic features of weight management and lifestyle changes of people of working age at risk of type 2 diabetes. Seventy-four persons at high risk of type 2 diabetes, 33 men and 41 women, took part in the study. They attended group counselling sessions led by a dietician either at distance or face-to-face. There were 5 distance groups, with the counselling given by a dietician via a videoconferencing link to participants who met in the meeting room of their local health care centre. There were 6 personal groups where the dietician and the group participants met face-to-face at the same location. Each group had 5 to 9 participants. The following were used as study material: videotaped group discussions on the benefits and barriers of lifestyle changes at the beginning of the counselling process, weight management at the beginning and at the end of the process, and weight management and the preconditions and risk factors of successful weight management at the follow-up visit 1.5 years after the end of the process. In addition, study data were gathered before the first and last interventions and before the follow-up visit with a questionnaire sent to the subjects. The subjects were weighed at the beginning and at the end of the counselling process as well as at the follow-up visit. The video material was analysed using both inductive and deductive content analysis. The data were analysed also using SPSS 16.0 software for Windows. At the beginning of the counselling process, 68%, 9% and 14% of the subjects were at the contemplation, preparation and action stages, respectively, the corresponding percentages at the end of the counselling process being 24%, 33% and 40%. Forty subjects had made progress in their lifestyle change stage, 18 had remained where they had been, while 5 had regressed. One and a half year after the end of the counselling process, about half of the subjects were at the maintenance phase in terms of various lifestyle factors (restricting the amount of food, eating regular meals, increasing the intake of nutritional fibre, unsaturated fat and physical activity, restricting alcohol intake). Twenty-one subjects reported relapses, most often in terms of restricting the amount of food intake. Improved health and functional ability were seen as the benefit of lifestyle change. A change in lifestyle calls for effort and resources. The preconditions of successful weight management were one.s own actions, motivation and resources. Weight management was made more difficult by lack of commitment to one’s own actions and lack of goals, self-discipline and motivation. The information obtained with the study may be utilised in developing interventions aimed at persons at risk of type 2 diabetes as well as their contents and methods. The results can also be made use of in improving the counselling skills of health-care students and professionals. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata tyypin 2 diabeteksen riskiryhmään kuuluvien työikäisten henkilöiden painonhallinnan ja elintapamuutoksen tunnuspiirteitä. Tutkimukseen osallistui 74 työikäistä tyypin 2 diabeteksen korkean riskin henkilöä. Tutkittavista 33 oli miehiä ja 41 naisia He osallistuivat ravitsemusterapeutin ryhmäohjaukseen joko etä- tai lähiryhmässä. Etäryhmiä oli 5. Niissä ohjaus toteutui siten, että ohjaaja oli videoneuvottelulaitteiden avulla yhteydessä ryhmäläisiin, jotka olivat kokoontuneet oman kuntansa terveyskeskuksen kokoustilaan. Lähiryhmiä oli 6. Niissä ohjaus toteutettiin siten, että ohjaaja ja ryhmäläiset olivat samassa tilassa. Kussakin ryhmässä oli 5–9 osallistujaa. Tutkimusaineistona käytettiin videoituja keskusteluaineistoja, joissa ryhmään osallistuneet kuvasivat elintapamuutoksen hyötyjä ja haittoja ohjausprosessin alussa, painonhallintatilannettaan ohjausprosessin alussa, lopussa ja seurantakäynnillä sekä painonhallinnan onnistumisen edellytyksiä ja riskitekijöistä seurantakäynnillä 1,5 vuotta ohjausprosessin päättymisen jälkeen. Lisäksi tutkimusaineistoa kerättiin ennen ensimmäistä ja viimeistä ohjauskertaa sekä ennen seurantakäyntiä tutkittaville lähetetyllä kyselyllä. Paino mitattiin ohjausprosessin alussa, lopussa ja seurantakäynnillä. Videoaineisto analysoitiin sekä induktiivisella että deduktiivisella sisällönanalyysilla. Aineiston analysoinnissa käytettiin myös SPSS 16.0 for Windows -ohjelmaa. Ohjausprosessin alussa tutkittavista 68 % oli harkintavaiheessa, 9 % valmistautumis- ja 14 % toimintavaiheessa ja ohjausprosessin lopussa 24 % oli harkinta-, 33 % valmistautumis- ja 40 % toimintavaiheessa. Tutkittavista 40 edistyi elintapamuutosvaiheessaan, 18 pysyi ennallaan ja 5 taantui. Puolentoista vuoden kuluttua ohjausprosessin päättymisestä noin puolet tutkittavista oli ylläpitovaiheessa jonkun elintavan suhteen (kuidun ja rasvan käyttö, ruokamäärä, ateriarytmi, liikunta, alkoholin käyttö). Repsahduksista raportoi 21 henkilöä. Niitä oli tapahtunut eniten ruokamäärän rajoittamisen suhteen. Elintapamuutoksen hyötynä nähtiin terveyden ja toimintakyvyn paraneminen. Elintapamuutos vaatii vaivannäköä ja voimavaroja. Painonhallinnan onnistumisen edellytyksiä olivat oma toiminta, motivaatio ja voimavarat. Sitoutumattomuus omaan toimintaan, tavoitteiden, itsekurin ja motivaation puute vaikeuttivat painonhallintaa. Tutkimuksen avulla saatua tietoa voidaan käyttää kehitettäessä tyypin 2 diabeteksen riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden ohjauksen sisältöä ja menetelmiä. Tuloksia voidaan hyödyntää myös terveydenhuollon opiskelijoiden ja ammattihenkilöiden ohjaustaitojen kehittämisessä.

Abstract Patients with type 2 diabetes (T2D) are at a greater risk of some cancer types, possible together with worse prognosis. Various types of antidiabetic medication have been reported to have different relationships to cancer prognosis. Metformin seems to reduce mortality in some forms of cancer and it has effects on cell cycle arrest and apoptosis in vitro. T2D is a risk factor of coronary heart disease, which is widely treated with statins. Statins are associated with both reduced incidence and better prognosis in some cancers. Epidemiological studies on the associations between metformin and statin use and breast and ovarian cancer have reported inconclusive results. The aim of the present epidemiological study was to find out whether metformin and statin use are associated with reduced incidence and mortality in ovarian and/or breast cancer. The source population for the study was drawn from the Finnish nationwide diabetes database (FinDM; n = 244,322), supplemented with other Finnish registry data. The data from FinDM was combined with data from the Finnish Cancer Registry. The use of metformin and/or statins was found not to be associated with the incidence of either ovarian (n=303) or breast cancer (n=2,300) in women with type 2 diabetes. The use of insulin seemed to be associated with a higher incidence of breast cancer. Metformin use was not observed to be associated with mortality from ovarian or breast cancer but mortality from other causes seemed to be lower in breast cancer patients among metformin users compared with the users of other types of oral antidiabetic medication. Prediagnostic statin use seemed to be associated with decreased mortality from breast cancer and other causes in breast cancer patients, but in ovarian cancer, an association with reduced mortality was seen only in connection with ovarian cancer itself. On the basis of our study results, it would not be reasonable to initiate metformin or statin treatment solely in order to avoid ovarian or breast cancer development in a woman with T2D. However, the results suggest that tailoring of glycaemic and hypercholesterolaemia treatment might have far-reaching consequences to both cancer development and survival. / Tiivistelmä Tyypin 2 diabetesta sairastavilla potilailla on yleensä suurentunut riski sairastua maksa-, haima- ja suolistosyöpiin, ja tämä heikentää ainakin näiden syöpien ennustetta. Diabeteslääkkeillä on todettu olevan toisistaan poikkeava vaikutus syöpäennusteeseen. Metformiini vaikuttaa alentavan kuolleisuutta, ja solutöissä sillä on todettu olevan vaikutuksia solusyklin pysähtymiseen ja ohjelmoituun solukuolemaan. Tyypin 2 diabetes on riskitekijä sydän- ja verisuonisairauksiin, ja sen vuoksi diabetespotilaiden hoitoon kuuluu usein kolesterolia alentavat statiinit. Statiinien käyttö on yhdistetty joidenkin syöpäsairauksien vähenemiseen ja niiden parempaan ennusteeseen. Epidemiologiset tutkimukset metformiinin ja statiinien käytön välisestä yhteydestä munasarja- ja rintasyöpiin ovat kuitenkin epäyhtenäisiä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko metformiinin ja statiinien käytöllä yhteyttä munasarja- ja rintasyöpätapausten vähenemiseen ja niiden paranemisennusteeseen. Lähdeaineistona on käytetty erilaisia suomalaisia rekistereitä yhdistävää kansallista diabetes-tietokantaa (FinDM; n = 244 322), jonka tiedot on yhdistetty Suomen Syöpärekisteriin. Metformiinin ja statiinien käytöllä ei todettu olevan yhteyttä munasarjasyövän (n = 303) tai rintasyövän (n = 2 300) ilmaantuvuuteen tyypin 2 diabetesta sairastavilla naisilla. Insuliinin käytöllä oli sen sijaan yhteys korkeampaan rintasyövän ilmaantuvuuteen. Metformiinin käytöllä ei todettu olevan yhteyttä munasarja- tai rintasyöpäkuolleisuuteen. Rintasyöpää sairastavilla naisilla muista syistä johtuva kuolleisuus oli metformiinin käyttäjillä kuitenkin matalampaa verrattaessa muihin suun kautta otettavien diabeteslääkkeiden käyttäjiin. Ennen syöpädiagnoosia aloitettu statiinien käyttö vaikutti vähentävän kuolleisuutta sekä rintasyöpään että muihin syihin rintasyöpäpotilailla. Munasarjasyövän suhteen yhteys todettiin ainoastaan munasarjasyöpäkuolleisuudessa. Tutkimuksemme mukaan ei ole perusteltua aloittaa metformiinia tai statiineja tyypin 2 diabetesta sairastavalle naiselle pelkästään ehkäisemään munasarja- tai rintasyöpää. Kuitenkin tutkimuksemme osoittaa, että niin diabetes- kuin kolesterolilääkitykselläkin voi olla yhteyttä sekä syövän kehittymiseen että paranemisennusteeseen.

Abstract Polycystic ovary syndrome (PCOS) is a common endocrine disorder affecting 5–15% of women of reproductive age. The syndrome is characterized by menstrual irregularities, hyperandrogenism and polycystic ovaries. Infertility is a major problem in PCOS and it can be explained partially by chronic anovulatory cycles. Excess body weight and insulin resistance are common among women with PCOS, exposing them to the most common pregnancy complication, gestational diabetes mellitus (GDM) and, later in life, to a higher risk of developing glucose metabolism disorders eventually leading to outbreak of type 2 diabetes mellitus (T2DM). However, the respective roles of the syndrome per se, excess body weight and hyperandrogenism regarding the aforementioned complications are still to be clarified. The objectives were first to determine the risks of PCOS, infertility problems and decreased fertility at age 26 in women with a history of menstrual irregularity or elevated androgen levels in adolescence (at age 16). We also aimed to clarify whether PCOS per se is associated with decreased fertility and increased incidence of miscarriage, GDM, prediabetes and T2DM. Lastly, we focused on the respective roles of excess body weight and hyperandrogenism as regards the development of GDM and impaired glucose metabolism. The study populations were derived from the prospective Northern Finland Birth Cohorts 1966 and 1986, comprising all expected births in 1966 (n = 5889 females) and 1986 (n = 4567) in the two northernmost provinces of Finland. The data was complemented with fertility rates and diagnoses of GDM and T2DM from registers held by the National Institute for Health and Welfare and The Social Insurance Institution of Finland. Menstrual irregularity or elevated androgen levels in adolescence were associated at age 26 with increased risks of PCOS and infertility problems, but not with decreased fertility rates. At the end of their reproductive life women with symptoms of PCOS were not more often childless, had had a similar incidence of miscarriages but had a smaller family size compared with healthy women, and obesity further decreased family size in this group. Excess body weight and elevated androgen levels, but not PCOS per se, were independent risk factors of GDM. The increased risk of T2DM in PCOS was mainly due to excess body weight, although both factors had a synergistic effect on the development of T2DM. / Tiivistelmä Monirakkulainen munasarjaoireyhtymä (PCOS) on yleinen naisilla esiintyvä hormonaalinen häiriö, josta kärsii 5-15% lisääntymisikäisistä naisista. Kuukautiskierron häiriöt, mieshormoniylimäärä ja monirakkulaiset munasarjat ovat ominaisia oireyhtymälle. Lapsettomuus on keskeinen ongelma oireyhtymässä, mikä johtuu osittain kroonisesta ovulaatioiden epäsäännöllisyydestä tai niiden puuttumisesta. Ylipainoa ja insuliiniresistenssiä esiintyy usein oireyhtymää sairastavilla naisilla ja ne altistavat raskausajan diabeteksen puhkeamiselle. Myöhemmällä iällä PCOS-naisilla on suurentunut riski sairastua sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin, jotka lisäävät riskiä tyypin 2 diabeteksen (T2DM) puhkeamiselle. PCOS:n, ylipainon ja mieshormoniylimäärän itsenäiset roolit edellä mainittujen häiriöiden kehittymisessä ovat kuitenkin edelleen epäselviä. Ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää PCOS:n, lapsettomuusongelmien ja alentuneen hedelmällisyyden riskiä 26-vuotiaana naisilla, joilla todettiin kuukautiskierron häiriö tai kohonneet mieshormonipitoisuudet nuoruusiällä (16-vuotiaana). Toiseksi selvitimme, liittyykö PCOS itsessään alentuneeseen hedelmällisyyteen sekä kohonneeseen keskenmenojen, raskausdiabeteksen, diabeteksen esiasteiden ja T2DM esiintyvyyteen. Lisäksi selvitimme ylipainon ja mieshormoniylimäärän itsenäisiä rooleja raskausdiabeteksen ja muiden sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden kehittymisessä. Tutkimusaineistoina olivat Pohjois-Suomen syntymäkohortit 1966 (n = 5889 naista) ja 1986 (n = 4567 naista), joihin sisältyivät kaikki elävänä syntyneet lapset vuosina 1966 ja 1986 kahdesta Suomen pohjoisimmasta läänistä. Tutkimusaineistoja täydennettiin hedelmällisyyslukujen ja GDM- sekä T2DM-diagnoosien osalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Kansaneläkelaitoksen ylläpitämistä rekistereistä. Nuoruusiän kuukautiskierron häiriöt ja mieshormoniylimäärä olivat yhteydessä suurentuneeseen riskiin kehittää PCOS ja kärsiä lapsettomuusongelmista, mutta näiden yhteyttä alentuneisiin hedelmällisyyslukuihin 26-vuotiaana ei todettu. PCOS-oireiset naiset eivät kärsineet lapsettomuudesta lisääntymisiän aikana verrokkinaisia enemmän ja keskenmenojen esiintyvyys ei eronnut oireisten ja terveiden naisten välillä. Oireisilla naisilla oli kuitenkin pienempi perhekoko kuin verrokeilla, ja lihavuus entisestään pienensi perhekokoa oireisilla naisilla. Ylipaino ja mieshormoniylimäärä olivat itsenäisiä riskitekijöitä raskausdiabeteksen kehittymiselle. PCOS ei ollut riskitekijä raskausdiabeteksen kehittymiselle. Kohonnut T2DM-riski PCOS:ssa johtui lähinnä ylipainosta, vaikkakin molemmat tekijät olivat itsenäisiä riskitekijöitä T2DM:n kehittymiselle.

Abstract Type 2 diabetes is increasing overall in the world and is mostly associated with Western lifestyle including replete, unhealthy diet, sedentary life style and growing obesity. In the future the highest prevalence will be seen among older people due to longer life expectancy and changes in demography. Because diabetes is associated with increased morbidity, especially from cardiovascular causes, and a shortened life expectancy, an important aspect in the older population is the impact of diabetes on health related quality of life (HRQoL) and development of disability. To measure HRQoL we have many valid instruments, one of them the widely used RAND-36 survey. The 2-hour glucose value is important in screening subjects at high risk for diabetes, but it is time consuming and costly. Recently, 1-hour post load glucose has aroused interest in the prediction of diabetes. Few studies have focused on the effect of the age of onset of diabetes and how it effects on the HRQoL at an older age. The aim of this study was to investigate the risk factors for future diabetes in men healthy in midlife; the interest was especially focused on 1-hour post load glucose. The other objective was to estimate the HRQoL in men who develop diabetes at an old age. The present prospective study is based on the Helsinki Businessmen Study originally consisting of 3.490 men, born in 1919–1934 and followed since the 1960´s. All the men had socioeconomically similar status and belonged to the highest social group. The extensive baseline examinations were conducted in 1974, when the men were in midlife, mean age 48. At that time the men´s health, medication and cardiovascular risk factors were observed and self-related health (SRH) was rated on a five-step scale. The men who were healthy without medications were included in the follow-up group. The men were later investigated with postal questionnaires (1985/86, 2000, 2002/03, 2007). In 2000, at mean age of 73, the HRQoL of the survivors was examined using the RAND-36 instrument and was replicated in 2002/03, 2005 and 2007. Development of diabetes was evaluated using the National Drug Reimbursement register and self-reported diabetes in questionnaires. Baseline 1-hour post-load blood glucose and weight gain from the age of 25 to midlife predicted future diabetes, and especially a combination of 1-hour glucose >8.9 mmol/L and body mass index (BMI) of ≥30 was associated with a 10.1-fold increase of diabetes risk independently of cardiovascular risk factors. Men with late-onset of diabetes (age >75) tented to be healthier in midlife. Diabetes did not affect the HRQoL until after diabetes onset. According to the evaluation in 2000, three RAND-36 scales, i.e. physical functioning, general health and social functioning, worsened already after 0–4 years from diabetes onset but did not deteriorate thereafter. There was no consistent impact on mental health. In conclusion, this study demonstrates that in men, who develop diabetes later in old age, cardiovascular risk factors in midlife and elevated 1-hour post-load glucose and weight gain up to midlife are important predictors for future diabetes. Developing diabetes exerts clear effects on HRQoL, measured with RAND-36 very early after diagnosis, but affects only some of the domains. / Tiivistelmä Tyypin 2 diabetes on lisääntymässä maailmanlaajuisesti ja on suurelta osin yhteydessä länsimaisen elämäntyylin yleistymiseen. Keskeisimpinä tekijöinä ovat muuttunut, yltäkylläinen ruokavalio, vähentynyt fyysinen aktiivisuus ja niiden myötä lihavuuden lisääntyminen. Diabeteksen lisääntyminen näyttäisi olevan suurinta yli 65-vuotiaiden keskuudessa. Tähän vaikuttavat mm. eliniän pidentyminen ja väestörakenteen muutokset. Diabetesta sairastavien riski sairastua ja kuolla sydän- ja verisuonisairauksien komplikaatioihin on suurempi kuin ei-diabeetikoilla ja sairauksien myötä toimintakyky sekä elämänlaatu heikkenevät. Henkilön oma arvio hyvinvoinnista on tärkeä mittari. Elämänlaadun luotettava mittaaminen on tullut mahdolliseksi testattujen kysymyssarjojen myötä. Yksi laajasti käytetty mittari on RAND-36. Diabetesriskissä olevien henkilöiden löytämiseksi on käytetty 2-tunnin glukoosirasitustestiä, joka on aikaa vievä. Viimeaikoina onkin herännyt kiinnostus glukoosirasituksen jälkeistä yhden tunnin sokeriarvoa kohtaan. Useimmat tyypin 2 diabetekseen liittyvät tutkimukset ovat keskittyneet työikäiseen väestöön, minkä vuoksi tutkimuksia vanhemmalla iällä puhjenneesta diabeteksesta ja sen vaikutuksesta elämänlaatuun on vähemmän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää keski-iän riskitekijöitä, jotka ennustavat tulevaa tyypin 2 diabetesta myöhemmällä iällä. Yhtenä tutkimuskohteena oli yhden tunnin glukoosirasituksen jälkeinen sokeriarvo. Myöhemmällä iällä puhjenneen diabeteksen merkitystä elämänlatuun kartoitettiin RAND-36-mittarilla. Tutkimusaineistona oli ns. Helsingin Johtajatutkimuksen mieskohortti, jota on seurattu 1960-luvulta alkaen. Kaikki miehet (n=3.490) olivat alkuaan terveitä, vuosina 1919–1934 syntyneitä miehiä, jotka kuuluivat ylimpään sosiaaliryhmään. Heidän terveydentilaansa on kartoitettu nykypäiviin saakka. Laajempi perustutkimus tehtiin vuonna 1974, jolloin miehet olivat keski-iässä (48 v). Seurantaan valittiin terveet henkilöt, joilla ei ollut säännöllisiä lääkityksiä. Tällöin kartoitettiin sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, mitattiin glukoosirasituksen jälkeinen yhden tunnin sokeriarvo ja selviteltiin elämäntapoja, minkä lisäksi sen hetkistä itse koettua hyvinvointia mitattiin 5-portaisella asteikolla. Postitse lähetettyjä kyselytutkimuksia on tehty tietyin väliajoin ja aineiston tiedot tähän tutkimukseen on kerätty 31.12.2007 mennessä. Vuonna 2000 kyselytutkimukseen liitettiin elämänlaatumittarina RAND-36-mittarin suomalainen versio. Diabeteksen puhkeamista on seurattu Kelan lääkekorvausrekisteristä sekä itse ilmoitettuna postikyselyiden kautta. Tässä keski-iässä terveessä mieskohortissa tulevan diabeteksen kannalta merkittävimmät ennusteelliset tekijät olivat painon nousu 25-vuoden iästä keski-ikään sekä keski-iässä mitattu glukoosirasituksen jälkeinen yhden tunnin sokeriarvo. Etenkin yhden tunnin sokeriarvo >8.9 mmol/L ja BMI ≥30 nostivat tulevan diabeteksen riskin 10-kertaiseksi. Näillä tekijöillä oli myös vahva yhteys sydän- ja verisuonisairauksien aiheuttamaan kuolleisuuteen. Glukoosirasituksen jälkeisellä yhden tunnin sokeriarvolla näyttäisi olevan merkitystä arvioitaessa tyypin 2 diabetesriskiä tulevaisuudessa, katkaisupisteenä plasman ≥7.8 mmol/L. Elämänlaatua diabetes näytti heikentävän pian diagnoosin jälkeen (0–4 vuotta diagnoosista), mutta sen jälkeen elämänlaatu ei huonontunut oleellisesti. RAND-36 mittarilla mitattuna elämänlaatu heikkeni merkittävästi diabeetikoilla ei-diabeetikoihin verrattuna fyysisen toimintakyvyn, yleisen elämänlaadun ja sosiaalisten toimintojen osa-alueilla, mutta mielenterveyteen diabetes ei näyttänyt vaikuttavan.

Abstract Coronary artery disease (CAD) and type 2 diabetes (T2D) are associated with cardiovascular autonomic dysfunction, which is widely used as a predictor of mortality in cardiovascular diseases. The determinants of autonomic dysfunction in CAD patients with or without T2D are not well known. The aim of this thesis was to examine the determinants of cardiovascular autonomic function in healthy subjects and CAD patients with and without T2D. A second aim was to study the prognostic value of autonomic function in the patient population. A third aim was to study the effects of exercise prescriptions on physical activity and exercise capacity in the patient groups. The association between heart rate (HR) variability and physical activity was examined by means of 24-hour recordings in 45 healthy adults. The determinants and prognostic value of autonomic function, measured by HR recovery, HR variability, and HR turbulence, were assessed in 1060 CAD patients (50% were patients with T2D). Physical activity was measured before and after a six-month exercise prescription in 44 CAD patients without T2D and 39 CAD patients with T2D. In healthy patients, short-term HR variability indexes and the complexity properties of HR were influenced by physical activity, whereas long-term HR variability indexes remained relatively stable at various activity levels, making them robust indexes for assessment of autonomic function during ambulatory conditions. In CAD patients, exercise capacity was the most important determinant of autonomic function in addition to physical activity, age, presence of T2D, and left ventricular systolic function. During a 2-year follow-up, autonomic dysfunction predicted cardiovascular events only in CAD patients with T2D, but did not provide independent prognostic information after multivariate adjustment when high-sensitivity C-reactive protein, a marker of inflammation, remained as an independent predictor. CAD patients with T2D were physically less active than patients without T2D. Exercise prescription promoted a more active lifestyle and improved exercise capacity in both patient groups. In conclusion, cardiovascular autonomic dysfunction in CAD patients with and without T2D is closely related to low exercise capacity and physical activity, which both can be increased by exercise prescriptions. Autonomic dysfunction predicts short-term cardiovascular events only in CAD patients with T2D, but is not as strong an independent predictor as low-grade inflammation. / Tiivistelmä Autonomisen hermoston toiminnan häiriö on yleinen komplikaatio sepelvaltimotaudissa ja tyypin 2 diabeteksessa (T2D), ja sen tiedetään olevan itsenäinen kuolleisuutta ennustava tekijä. Autonomista säätelyä selittäviä tekijöitä ei kuitenkaan tunneta hyvin. Tässä tutkimuksessa selvitettiin autonomisen hermoston toimintaa selittäviä tekijöitä kolmessa ryhmässä: osa tutkittavista oli terveitä, osalla oli sepelvaltimotauti ja T2D, ja osalla pelkästään sepelvaltimotauti. Lisäksi tutkittiin, miten autonominen säätely vaikuttaa sepelvaltimotautipotilaiden ennusteeseen sekä miten liikuntaohjelma vaikuttaa heidän fyysiseen aktiivisuuteensa ja suorituskykyynsä. Sykevaihtelun ja fyysisen aktiivisuuden välistä yhteyttä selvittävään tutkimukseen osallistui 45 tervettä henkilöä. Autonomisen hermoston toimintaa selittäviä tekijöitä ja sen ennustearvoa tutkittiin 1060 sepelvaltimotautipotilaalta, joista puolet sairasti T2D:ta. Näistä potilaista valittiin satunnaisotannalla kuuden kuukauden liikuntaohjelmaan ja fyysisen aktiivisuuden mittauksiin 44 sepelvaltimotautipotilasta, joilla ei ollut T2D:ta, ja 39 potilasta, jotka sairastivat T2D:ta. Terveillä henkilöillä lyhyen aikavälin sykevaihtelumuuttujat olivat yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen, mutta pitkän aikavälin sykevaihtelumuuttujissa tätä yhteyttä ei havaittu. Sepelvaltimotautipotilailla vahvimmiksi autonomista säätelyä selittäviksi tekijöiksi osoittautuivat maksimaalinen suorituskyky, fyysinen aktiivisuus, ikä, T2D ja vasemman kammion ejektiofraktio. Poikkeava autonominen säätely ennusti sydän- ja verisuonitautitapahtumia kahden vuoden seurannan aikana vain T2D:ta sairastavilla sepelvaltimotautipotilailla, mutta sillä ei ollut itsenäistä ennustearvoa, kun vakioitiin muilla riskitekijöillä. Lopulta ainoa huonon ennusteen merkki oli tulehdustilaa kuvaava herkkä CRP. T2D:ta sairastavat sepelvaltimotautipotilaat olivat fyysisesti passiivisempia kuin pelkästään sepelvaltimotautia sairastavat. Yksilöllinen liikuntaohjelma lisäsi korkean intensiteetin fyysistä aktiivisuutta ja paransi suorituskykyä molemmissa potilasryhmissä. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että sepelvaltimotautipotilailla autonomisen hermoston toiminnan häiriö on yhteydessä vähäiseen fyysiseen aktiivisuuteen ja heikkoon fyysiseen kuntoon. Molempiin tekijöihin voidaan vaikuttaa positiivisesti liikuntaohjelmalla. Poikkeava autonominen säätely ennustaa lyhyen aikavälin sydän- ja verisuonitautitapahtumia vain T2D:ta sairastavilla sepelvaltimotautipotilailla. Se ei kuitenkaan ole yhtä vahva itsenäinen ennustaja kuin tulehdusta kuvaava herkkä CRP.

Abstract Polycystic ovary syndrome (PCOS) is the most common endocrine disorder affecting reproductive aged women, with reproductive, metabolic and cardiovascular implications across the life span. The typical features of PCOS include irregular menstruation, androgen excess and polycystic ovaries in ultrasonography. The majority of women with PCOS are overweight or obese, and, at least partly, obesity-driven metabolic abnormalities often coexist with PCOS. Despite intensive research, it has remained unclear whether PCOS per se is a risk factor of metabolic abnormalities, and cardiovascular disease and events. The main aim of the current work was to investigate whether PCOS is an independent risk factor of metabolic abnormalities and cardiovascular diseases. The study population consisted of the prospective population-based Northern Finland Birth Cohort 1966, and we used data collected at ages 14, 31 and 46. The definition of PCOS was based on self-reported PCOS symptoms at age 31 and/or PCOS diagnosis by age 46. The results revealed that weight gain in early life was a risk factor for the development of PCOS. As for metabolic outcomes, at age 46, normal-weight women with PCOS did not display increased odds of abnormal glucose metabolism. However, weight gain during early adulthood was significantly associated with abnormal glucose metabolism in women with PCOS by age 46. Interestingly, PCOS per se was already associated with elevated blood pressure at age 31 and hypertension at age 46, independently of obesity. Women with PCOS also displayed reduced cardiac vagal activity, which was associated with metabolic abnormalities and hypertension. Furthermore, even though no major anatomical or functional impairments were observed in echocardiography, women with PCOS displayed a significantly greater prevalence of myocardial infarction and a two-fold higher prevalence of cardiovascular events than controls. In conclusion, our findings indicate that even though PCOS is an independent risk factor of metabolic derangements, related obesity is a major metabolic risk factor in these women. The role of PCOS in cardiovascular events per se remains controversial and requires follow-up of this cohort. Given all this, maintaining normal weight and preventing weight gain, especially during early adulthood, should be the main priority in the prevention of adverse metabolic changes in women with PCOS. / Tiivistelmä Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (polycystic ovary syndrome, PCOS) on lisääntymisikäisten naisten yleisin hormonaalinen häiriö aiheuttaen runsaasti sairastavuutta ja terveydenhuollon kustannuksia. PCOS:n diagnostisiin kriteereihin kuuluvat epäsäännöllinen kuukautiskierto, lisääntynyt miessukupuoli-hormonivaikutus sekä monirakkulaiset munasarjat. Merkittävä osa oireyhtymää sairastavista naisista on ylipainoisia tai lihavia ja oireyhtymän kanssa yhtä aikaa esiintyykin useita, ainakin osittain ylipainosta johtuvia, metabolisia häiriöitä. Lukuisista tutkimuksista huolimatta on kuitenkin epäselvää, altistaako PCOS itsessään metabolisille häiriöille sekä sydän- ja verisuonisairauksille. Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko PCOS itsenäinen metabolisten ja sydän- ja verisuonisairauksien riskiä lisäävä tekijä. Tutkimus pohjautui Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 tutkimuksen 14-, 31- ja 46-vuotisseurantoihin. PCOS luokittelu perustui 31- ja 46-vuotiskyselyissä itse ilmoitettuihin tyypillisiin PCOS oireisiin ja/tai diagnoosiin. Tutkimuksessa havaittiin, että 14- ja 31-ikävuoden välillä tapahtuva painonnousu oli yhteydessä PCOS diagnoosiin myöhemmällä iällä. 46-vuotiaana normaalipainoisilla PCOS naisilla ei ollut suurentunut tyypin 2 diabetes riski, mutta painonnousu varhaisaikuisuudessa oli merkittävästi yhteydessä sokeriaineenvaihdunnan häiriöön PCOS naisilla. PCOS oli yhteydessä kohonneeseen verenpaineeseen 31-vuotiaana ja hypertensioon 46-vuotiaana ylipainosta riippumatta. Oireyhtymään liittyvät metaboliset häiriöt olivat tärkein sydämen autonomisen hermoston säätelyyn vaikuttava tekijää, kun taas PCOS itsessään ei vaikuttanut autonomisen hermoston toimintaan. PCOS:ään sairastavien naisten sydämen rakenne ja funktio eivät merkitsevästi poikenneet kontrolloiden vastaavista muuttujista. Kuitenkin suhteellisen nuoresta iästä huolimatta PCOS naisilla esiintyi enemmän sydäninfarkteja ja kaksi kertaa enemmän sydän- ja verisuonitapahtumia, kuin kontrolleilla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että vaikkakin PCOS on itsenäinen riskitekijä metabolisille häiriöille, oireyhtymään liittyvä ylipaino vaikuttaa merkittävästi metabolisten häiriöiden esiintymiseen. PCOS:n ja sydän- ja verisuonitautitapahtumien yhteyden tarkempi tutkiminen vaatii kohortin jatkoseurantaa. Painonhallinnan tukemisen tulisi olla PCOS:ää sairastavien naisten hoidon kulmakivi.

Abstract The metabolic syndrome is a cluster of components predisposing to type 2 diabetes and cardiovascular disease. Abdominal obesity and insulin resistance seem to be central in the metabolic syndrome, although no unifying pathophysiological mechanism is available. The aim of this thesis was to determine out how the variation in PTP1B and adiponectin gene as well as variations in the plasma adiponectin concentration contribute to the risk of obesity related diseases. PTP1B is a negative regulator of insulin signalling and therefore considered a candidate gene for type 2 diabetes. In the first study, it was found that three PTP1B polymorphisms studied have not strong impact on type 2 diabetes. However, one SNP may be slightly protective against type 2 diabetes, since it was more frequent in the healthy group compared to group of patients with type 2 diabetes. Another SNP was associated with body mass index (BMI). The combination of certain alleles of PTP1B and LEPR (leptin receptor) genes was also associated to BMI. Adiponectin is an adipocytokine expressed in adipose tissue. It has insulin sensitizing effects in liver and muscle and it has also beneficial effects on cardiovascular health. In the second study, the contribution of adiponectin genotypes with obesity-related phenotypes was studied. In Caucasians, the carriers of rare allele of Tyr111His polymorphism were more insulin resistant and at a higher risk of developing type 2 diabetes. In African-Americans, other polymorphisms were associated with BMI and lipids. Thus, the effects of polymorphisms on obesity related phenotypes seemed to be different between ethnic groups. Plasma adiponectin levels were measured from different study groups. In the third study, it was found out that low plasma adiponectin levels associated with different components of the metabolic syndrome and there was a trend towards reductions in adiponectin with an increasing number of components. Fourth study indicated that baseline low adiponectin level associated with a more than 2-fold risk for developing impaired glucose tolerance or type 2 diabetes in the follow-up study of normoglycemic middle-aged Finnish subjects. In the fifth study, plasma adiponectin levels were measured from postmenopausal women receiving estrogen replacement therapy. We observed a reduction in adiponectin levels in women having peroral estradiol which could be part of the "early harm" profile on cardiovascular risk factors of the peroral estrogen replacement therapy detected in clinical trials. These studies further strengthen the role of plasma adiponectin in the obesity related diseases and bring new information of polymorphisms in the adiponectin and PTP1B genes in different populations. / Tiivistelmä Metabolinen oireyhtymä on kertymä tekijöitä, jotka altistavat tyypin 2 diabetekselle ja sydän- ja verisuonitaudeille. Keskivartalolihavuus ja insuliiniresistenssi, eli insuliinin heikentynyt teho, vaikuttavat olevan keskeisiä metabolisessa oireyhtymässä. Kuitenkaan taustalla olevaa syntymekanismia ei täysin tunneta. Väitöskirjatyön tavoitteena oli tutkia PTP1B- ja adiponektiinigeenin muuntelun sekä plasman adiponektiinitason yhteyttä metaboliseen oireyhtymään, sen osatekijöihin ja seurauksiin. PTP1B on insuliinin toimintaa soluissa estävä molekyyli. Ensimmäisessä tutkimuksessa havaittiin että kolme tutkittua PTP1B-geenin nukleotidimuutosta eivät ole vahvasti yhteydessä tyypin 2 diabetekseen. Eräs nukleotidimuutos saattaisi olla lievästi suojaava tyypin 2 diabetesta vastaan, sillä se oli yleisempi terveillä kuin tyypin 2 diabetesta sairastavilla. PTP1B:n ja leptiinireseptorigeenin eräiden alleelien yhdistelmä oli yhteydessä painoindeksiin. Adiponektiini on rasvakudoksen erittämä hormoni, jolla on suotuisia, insuliinin vaikutusta edesauttavia vaikutuksia elimistössä sekä edullisia vaikutuksia verenkiertoelimistössä. Toisessa työssä havaittiin että Amerikan valkoihoisilla, joilla oli eräs harvinainen adiponektiinigeenin alleeli (Tyr111His), oli heikompi insuliinin teho kuin henkilöillä joilla ei ollut kyseistä muutosta. Tämä alleeli oli yleisempi suomalaisilla tyypin 2 diabetesta sairastavilla kuin terveillä, mikä saattaa tarkoittaa että se liittyy suurentuneeseen riskiin tyypin 2 diabetekselle. Afroamerikkalaisilla taas toiset nukleotidimuutokset olivat yhteydessä lihavuuteen ja plasman rasva-arvoihin. Adiponektiinin pitoisuutta plasmassa mitattiin erilaisissa aineistoissa. Kolmannessa tutkimuksessa havaittiin, että matala pitoisuus oli yhteydessä metabolisen oireyhtymän eri osatekijöihin ja pitoisuus oli sitä matalampi, mitä enemmän osatekijöitä henkilöllä on. Neljännessä tutkimuksessa havaittiin että matala plasman adiponektiinipitoisuus oli yhteydessä suurentuneeseen riskiin saada huonontunut glukoosin sietokyky tai tyypin 2 diabetes tulevaisuudessa. Viidennessä tutkimuksessa adiponektiinitaso määritettiin naisilta jotka olivat ohittaneet vaihdevuodet ja saivat estrogeenikorvaushoitoa. Havaittiin että plasman adiponektiinitaso laski niillä naisilla, jotka saivat korvaushoitoa suun kautta. Tämä saattaisi osittain selittää suun kautta annettavan estrogeenikorvaushoidon epäedullista vaikutusta sydän ja -verisuonitautien riskitekijöihin. Tutkimus vahvistaa edelleen adiponektiinin merkitystä lihavuuteen liittyvissä sairauksissa ja tuo uutta tietoa adiponektiini- ja PTP1B-geenien muuntelun merkityksestä eri väestöissä.

Abstract The aim of this thesis was to measure patient reported outcomes, such as health related quality of life and general diabetes knowledge of elderly diabetes mellitus type 2 (DMT2) patients in Slovenia. Patient reported outcomes demonstrate patient perspectives when evaluating the delivery of care. In Slovenia, a new, multidisciplinary model of chronic care was introduced in 2011, which yet needs to demonstrate the efficiency, care improvement and cost reduction. Thus, another aim of the study was to research if multidisciplinary teams in diabetes care are economically viable. To achieve the above, the study was divided into 4 subprojects. Firstly, the general level of diabetes knowledge of elderly DMT2 patients (n=179) was measured. Secondly, the reliability and validity of generic, European Quality of Life- 5 Dimensions (EQ-5D), and disease specific, Audit on Diabetes Dependent Quality of Life (ADDQoL ) instruments were examined. Thirdly, health related quality of life of elderly diabetic patients (n=285) was assessed. Fourthly, the systematic literature review on the cost-effectiveness of multidisciplinary teams was conducted. The data were collected during the period 2011–2012. The main contributions of the current thesis can be summarised as follows: This was the first study to measure general diabetes knowledge of elderly DMT2 patients in Slovenia. The results showed that the place of living does not have an impact neither on diabetes knowledge nor the health related quality of life of these patients. Secondly, a pioneering example of measuring health related quality of life (HRQoL) in elderly diabetic patients in Slovenia, using a validated and reliable instrument (ADDQoL) was provided. A study to evaluate the relationships between diabetic and other co-existing chronic medical conditions on health related quality of life was performed. As part of that study, the reliability and validity of the instruments (EQ-5D and ADDQoL) were measured, and the analysis showed that both instruments are reliable. Thirdly, a systematic way of finding evidence for understanding the cost-effectiveness of multidisciplinary teams was applied. The results of the literature review show weak improvements in the economic outcomes. In general, the thesis contributes to the improved understanding of patient reported outcomes in elderly diabetic patients, which can be a measure in assessing diabetes care program in Slovenia, and offers a basis for a national evaluation of the Model Practices. Furthermore, patient reported outcomes of elderly diabetic patients is important to Slovenian decision makers to identify and implement appropriate interventions for achieving better management of diabetes and ultimately improving the quality of life of diabetes patients. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoitus oli mitata iäkkäiden tyypin 2 diabetespotilaiden itse ilmoittamia tuloksia, kuten terveyteen liittyvä elämänlaatu ja yleinen diabetekseen liittyvä tietämys Sloveniassa. Tulokset valottavat potilaiden näkökulmaa hoidon arvioinnissa. Sloveniassa otettiin 2011 käyttöön monitieteellinen hoitomalli, jonka tehoa sekä kykyä parantaa hoitoa ja vähentää hoitokustannuksia ei ole osoitettu. Toisena tavoitteena oli selvittää, onko moniammatillisten tiimien käyttö diabeteshoidossa taloudellisesti järkevää. Tutkimus jaettiin neljään osaprojektiin. Ensin mitattiin iäkkäiden tyypin 2 diabetespotilaiden (n=179) yleistä diabetestietämystä. Toiseksi selvitettiin geneerisen European Quality of Life- 5 Dimensions- (EQ-5D) ja diabeteskohtaisen ADDQoL -mittarin luotettavuus ja validiteetti. Kolmanneksi arvioitiin iäkkäiden diabetespotilaiden (n=285) terveyteen liittyvää elämänlaatua. Neljänneksi tehtiin moniammatillisten tiimien kustannus¬tehokkuutta koskeva systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Tiedot kerättiin vuosina 2011–2012. Tulokset voidaan tiivistää seuraavasti: Kyseessä oli ensimmäinen tutkimus, jossa mitattiin iäkkäiden tyypin 2 diabetespotilaiden yleistä diabetestietämystä Sloveniassa. Tulosten mukaan asuinpaikka ei vaikuta potilaiden diabetestietämykseen tai terveyteen liittyvään elämänlaatuun. Toiseksi, Sloveniassa toteutettiin pioneerihanke, jossa mitattiin iäkkäiden potilaiden terveyteen liittyvää elämänlaatua (HRQoL) validoidun ja luotettavan instrumentin (ADDQoL) avulla. Tutkimuksessa selvitettiin diabeteksen ja muiden pitkäaikaissairauksien yhteisvaikutusta terveyteen liittyvään elämänlaatuun. Osana tutkimusta selvitettiin instrumenttien (EQ-5D ja ADDQoL) luotettavuus ja validiteetti. Molemmat osoittautuivat luotettaviksi. Kolmanneksi, tutkimuksessa etsittiin systemaattisesti näyttöä moniammatillisten tiimien kustannustehokkuuden arvioimiseksi. Kirjallisuuskatsauksen mukaan taloudellinen tulos paranee vain vähän. Tutkimus lisää tietoa potilaiden ilmoittamista tuloksista iäkkäiden diabetespotilaiden kohdalla, mitä voidaan käyttää diabeteshoito-ohjelman arvioinnissa Sloveniassa sekä mallikäytäntöjen kansallisen arvioinnin perustana. Diabetespotilaiden itse ilmoittava terveystieto on Slovenian päätöksentekijöille tärkeää sopivien interventioiden löytämisessä ja toteuttamisessa, kun halutaan parantaa diabeteshoitoa ja potilaiden elämänlaatua.

Abstract The increasing prevalence of metabolic syndrome and the consequent cardiovascular diseases, including atherosclerotic diseases and type 2 diabetes, are a cause of public concern worldwide. This development has stimulated an active search for novel risk factors and new candidate genes. The hormones regulating energy balance and the polymorphisms associated with them are of special interest as potential risk factors for metabolic syndrome. Ghrelin is a novel peptide hormone from stomach with strong growth hormone releasing activity. It is also able to modify glucose and insulin metabolism, blood pressure levels, cardiac function, adipogenesis and inflammatory processes in experimental conditions. Whether ghrelin and ghrelin gene variations have a role in the development of metabolic syndrome and the associated diseases, is not known. In the present study, the associations between fasting plasma ghrelin concentrations, ghrelin gene mutations (Arg51Gln and Leu72Met), features of metabolic syndrome, type 2 diabetes and carotid artery atherosclerosis were analysed. In addition, the relationship between ghrelin and insulin-like growth factor I (IGF-I) concentrations was studied. The study population consisted of 1045 middle-aged subjects of the hypertensive and the control cohorts of the OPERA project from the City of Oulu, Finland. Low ghrelin concentrations were found to be associated with several components of metabolic syndrome: adiposity, low HDL cholesterol levels, high insulin concentrations and high blood pressure levels. The prevalence of insulin resistance and type 2 diabetes was increased amongst the subjects with low ghrelin concentrations. Out of the individual factors tested, IGF-I concentration was the most significant predictor of ghrelin concentrations. This negative association was strongest in the subjects with insulin resistance and type 2 diabetes, which suggests that changes in ghrelin/IGF-I interactions might be involved in the development of these conditions. The subjects with the Gln51 allele of the ghrelin gene had lower ghrelin concentrations and, consistent with the findings mentioned above, higher prevalence of type 2 diabetes and hypertension compared with the subjects homozygous for the Arg51 allele. No correlation between ghrelin and C-reactive protein concentrations was seen. However, there was a positive association between ghrelin concentrations and carotid artery intima-media thickness. This association was independent of the commonly recognised risk factors of atherosclerosis and was only seen in men, who also had more advanced atherosclerosis than women. These observations call for further studies to clarify the potential causative role of ghrelin in the etiology of metabolic syndrome, type 2 diabetes and atherosclerotic cardiovascular diseases. / Tiivistelmä Metaboliseen oireyhtymään liittyy kohonnut riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin kuten tyypin 2 diabetekseen ja sepelvaltimotautiin. Metabolisen oireyhtymän nopea esiintyvyyden kasvu on johtanut aktiiviseen uusien riskitekijöiden etsintään. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat olleet energia-aineenvaihduntaa säätelevät hormonit ja niihin liittyvät polymorfiat. Greliini on ensisijaisesti vatsalaukusta erittyvä hormoni, joka lisää voimakkaasti kasvuhormonin eritystä. Koeolosuhteissa sillä on myös vaikutuksia sokeriaineenvaihduntaan, verenpaineeseen, sydämen toimintaan, rasvakudoksen kehittymiseen ja tulehduksellisiin tapahtumiin, minkä perusteella on syytä epäillä greliinillä olevan osuutta metabolisen oireyhtymän ja siihen liittyvien sairauksien synnyssä. Tässä tutkimuksessa selviteltiin greliinin paastoplasmapitoisuuksien ja greliinipolymorfioiden (Arg51Gln ja Leu72Met) yhteyksiä metabolisen oireyhtymän piirteisiin, tyypin 2 diabetekseen ja kaulavaltimoiden ateroskleroosiin. Lisäksi tutkittiin greliinin ja insuliinin kaltaisen kasvutekijän (IGF-I) pitoisuuksien yhteyksiä. Tutkimusväestö koostui 1045 oululaisesta keski-ikäisestä OPERA tutkimukseen kuuluvasta henkilöstä. Tutkimuksessa matalien greliinipitoisuuksien havaittiin olevan yhteydessä useisiin metabolisen oireyhtymän piirteisiin: lihavuuteen, alhaisiin HDL kolesterolin pitoisuuksiin, korkeisiin insuliinipitoisuuksiin ja kohonneeseen verenpaineeseen. Matala greliinipitoisuus yhdistyi myös tyypin 2 diabeteksen ja verenpainetaudin esiintyvyyteen. Tutkituista tekijöistä IGF-I -pitoisuudet selittivät parhaiten greliinipitoisuuksia. Tämä käänteinen yhteys oli erityisen vahva tyypin 2 diabeetikoilla ja insuliiniresistenteillä henkilöillä viitaten greliinin ja IGF-I:n mahdollisen vuorovaikutukseen liittyvän näiden tilojen kehittymiseen. Lisäksi havaittiin, että greliinigeenin Gln51-alleelia kantavien henkilöiden greliinipitoisuudet olivat alhaiset, ja että he sairastivat enemmän diabetesta ja verenpainetautia kuin henkilöt jotka olivat homotsygootteja Arg51-alleelin suhteen. Greliinipitoisuudet ja C-reaktiivisen proteiinin pitoisuudet eivät korreloineet keskenään. Kaulavaltimon seinämäpaksuus korreloi positiivisesti greliinipitoisuuksien kanssa miehillä riippumatta perinteisistä ateroskleroosin riskitekijöistä. Tutkimustulokset tukevat olettamusta, että greliinillä saattaa olla merkitystä metabolisen oireyhtymän, tyypin 2 diabeteksen ja ateroskleroosin kehittymisessä. Jatkotutkimukset ovat tarpeen tämän yhteyden osoittamiseksi.