Abstract Intracerebral hemorrhage (ICH) is the most pernicious form of stroke, with high mortality. Warfarin-associated ICH (WA-ICH) carries an even higher mortality rate. The major reason for the high mortality is explained by early hematoma growth. Warfarin use has rapidly increased with the aging of the population. We investigated temporal trends in the incidence and outcome of WA-ICHs. We found that although the proportion of warfarin users almost quadrupled in our population, the annual incidence and case fatality of WA-ICHs decreased. Management of ICH is mostly supportive. Prevention of associated complications is the issue in improving outcome. Hypertension is the most important modifiable risk factor for primary ICH, but little is known of the effect of preceding hypertension on outcome. Aggressive lowering of blood pressure is suggested to be a feasible treatment option. Reversal of warfarin anticoagulation with prothrombin complex concentrate (PCC) has been implemented as an acute treatment option for patients with WA-ICH. We found that the survival of WA-ICH subjects among our population improved after implementation of reversal of warfarin anticoagulation with PCC, likely because of the introduction of PCC. Because high mean arterial blood pressure (BP) at admission is an independent predictor of early death in patients with ICH, we explored its role in survival and poor outcome separately in normotensive subjects and subjects with treated and untreated hypertension. We found that despite their higher BP values at admission, subjects with untreated hypertension showed better survival and more often a favorable outcome after BP-lowering therapy than other patients. Studies on recurrent ICH are scarce. Underlying comorbidities, prior strokes, and drug-induced impaired platelet function may increase the risk for primary ICH (PICH). A lobar location of primary ICH may predict recurrent ICH. We investigated whether these factors predicted recurrence of PICH. In our study the annual incidence of recurrent ICH was 1.67%. Cumulative 5- and 10-year incidences were 9.6% and 14.2%. In multivariable analyses, prior ischemic stroke and diabetes proved to be independent predictors for recurrence. Moreover, diabetes was an independent risk factor for fatal recurrent PICH. Use of aspirin and serotonergic drugs did not significantly contribute to the risk. / Tiivistelmä Aivoverenvuoto (ICH) on aivoverenkiertohäiriöistä vakavin. Sille on tyypillistä korkea kuolleisuus erityisesti varfariinihoitoon liittyen, ja eloonjääneetkin vammautuvat usein vakavasti. Verenvuodon koon kasvu alkuvaiheessa selittänee korkean kuolleisuuden. Väestön ikääntymisen myötä varfariinin käyttö on lisääntynyt nopeasti. Aivoverenvuodon hoito perustuu pitkälti ennusteen parantamiseen komplikaatioita estämällä. Verenpaine on tärkein hoidettavissa oleva riskitekijä, mutta tutkimustieto akuutin vaiheen verenpainetason merkityksestä ennusteeseen on vähäistä. Tehokasta verenpaineen alentamista alkuvaiheessa pidetään lupaavana hoitomenetelmänä. Vuodon koon kasvua pyritään rajoittamaan kumoamalla varfariinin antikoaguloiva vaikutus protrombiinikompleksi-konsentraatilla (PCC). Väitöstyössäni selvitän varfariinin käyttöön liittyvien aivoverenvuotojen (WA-ICH) esiintymistiheyttä ja ennustetta ajan myötä. Tutkin myös vuodon koon kasvun rajoittamista ja alkuvaiheen korkean verenpaineen alentamista hoitomenetelminä sekä selvitän, mitkä tekijät johtavat ICH:n uusiutumiseen. Totesimme WA-ICH:n ilmaantuvuuden ja tapauskuolleisuuden pienentyneen, vaikka varfariinin käyttö miltei nelinkertaistui väestössämme. Toisaalta WA-ICH -potilaiden kuolleisuus pieneni PCC-hoidon aloittamisen jälkeen, mahdollisesti sen ansiosta. Tutkiessamme riippumattomasti varhaista kuolemaa ennustavan korkean tulovaiheen verenpaineen roolia normaaliverenpaineisilla, hoidettua ja hoitamatonta verenpainetautia sairastavilla totesimme hoitamattomien hypertonia-potilaiden selvinneen akuutin vaiheen lääkehoidon myötä muita useammin hengissä ja hyväkuntoisina korkeista tulovaiheen verenpainearvoista huolimatta. Aivoverenvuodon uusiutumiseen vaikuttavista tekijöistä on vähän tutkimustietoa. Muu sairastavuus, aiemmat aivoverenkiertohäiriöt ja trombosyyttien toimintaan vaikuttavat lääkkeet saattavat lisätä ICH:n uusiutumisriskiä. Totesimme vuosittaisen uuden ICH:n esiintymistiheyden olevan 1,67 %. Aikaisempi aivoinfarkti ja diabetes osoittautuivat riippumattomiksi uusiutumista ennustaviksi riskitekijöiksi, minkä lisäksi diabetes ennusti kuolemaan johtavaa uutta ICH:a. Asetyylisalisyylihapon ja selektiivisten serotoniinin takaisinoton estäjien käyttäminen ei vaikuttanut merkittävästi uusiutumisriskiin.

Abstract Polycystic ovary syndrome (PCOS) is the most common endocrine disorder affecting reproductive aged women, with reproductive, metabolic and cardiovascular implications across the life span. The typical features of PCOS include irregular menstruation, androgen excess and polycystic ovaries in ultrasonography. The majority of women with PCOS are overweight or obese, and, at least partly, obesity-driven metabolic abnormalities often coexist with PCOS. Despite intensive research, it has remained unclear whether PCOS per se is a risk factor of metabolic abnormalities, and cardiovascular disease and events. The main aim of the current work was to investigate whether PCOS is an independent risk factor of metabolic abnormalities and cardiovascular diseases. The study population consisted of the prospective population-based Northern Finland Birth Cohort 1966, and we used data collected at ages 14, 31 and 46. The definition of PCOS was based on self-reported PCOS symptoms at age 31 and/or PCOS diagnosis by age 46. The results revealed that weight gain in early life was a risk factor for the development of PCOS. As for metabolic outcomes, at age 46, normal-weight women with PCOS did not display increased odds of abnormal glucose metabolism. However, weight gain during early adulthood was significantly associated with abnormal glucose metabolism in women with PCOS by age 46. Interestingly, PCOS per se was already associated with elevated blood pressure at age 31 and hypertension at age 46, independently of obesity. Women with PCOS also displayed reduced cardiac vagal activity, which was associated with metabolic abnormalities and hypertension. Furthermore, even though no major anatomical or functional impairments were observed in echocardiography, women with PCOS displayed a significantly greater prevalence of myocardial infarction and a two-fold higher prevalence of cardiovascular events than controls. In conclusion, our findings indicate that even though PCOS is an independent risk factor of metabolic derangements, related obesity is a major metabolic risk factor in these women. The role of PCOS in cardiovascular events per se remains controversial and requires follow-up of this cohort. Given all this, maintaining normal weight and preventing weight gain, especially during early adulthood, should be the main priority in the prevention of adverse metabolic changes in women with PCOS. / Tiivistelmä Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (polycystic ovary syndrome, PCOS) on lisääntymisikäisten naisten yleisin hormonaalinen häiriö aiheuttaen runsaasti sairastavuutta ja terveydenhuollon kustannuksia. PCOS:n diagnostisiin kriteereihin kuuluvat epäsäännöllinen kuukautiskierto, lisääntynyt miessukupuoli-hormonivaikutus sekä monirakkulaiset munasarjat. Merkittävä osa oireyhtymää sairastavista naisista on ylipainoisia tai lihavia ja oireyhtymän kanssa yhtä aikaa esiintyykin useita, ainakin osittain ylipainosta johtuvia, metabolisia häiriöitä. Lukuisista tutkimuksista huolimatta on kuitenkin epäselvää, altistaako PCOS itsessään metabolisille häiriöille sekä sydän- ja verisuonisairauksille. Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko PCOS itsenäinen metabolisten ja sydän- ja verisuonisairauksien riskiä lisäävä tekijä. Tutkimus pohjautui Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 tutkimuksen 14-, 31- ja 46-vuotisseurantoihin. PCOS luokittelu perustui 31- ja 46-vuotiskyselyissä itse ilmoitettuihin tyypillisiin PCOS oireisiin ja/tai diagnoosiin. Tutkimuksessa havaittiin, että 14- ja 31-ikävuoden välillä tapahtuva painonnousu oli yhteydessä PCOS diagnoosiin myöhemmällä iällä. 46-vuotiaana normaalipainoisilla PCOS naisilla ei ollut suurentunut tyypin 2 diabetes riski, mutta painonnousu varhaisaikuisuudessa oli merkittävästi yhteydessä sokeriaineenvaihdunnan häiriöön PCOS naisilla. PCOS oli yhteydessä kohonneeseen verenpaineeseen 31-vuotiaana ja hypertensioon 46-vuotiaana ylipainosta riippumatta. Oireyhtymään liittyvät metaboliset häiriöt olivat tärkein sydämen autonomisen hermoston säätelyyn vaikuttava tekijää, kun taas PCOS itsessään ei vaikuttanut autonomisen hermoston toimintaan. PCOS:ään sairastavien naisten sydämen rakenne ja funktio eivät merkitsevästi poikenneet kontrolloiden vastaavista muuttujista. Kuitenkin suhteellisen nuoresta iästä huolimatta PCOS naisilla esiintyi enemmän sydäninfarkteja ja kaksi kertaa enemmän sydän- ja verisuonitapahtumia, kuin kontrolleilla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että vaikkakin PCOS on itsenäinen riskitekijä metabolisille häiriöille, oireyhtymään liittyvä ylipaino vaikuttaa merkittävästi metabolisten häiriöiden esiintymiseen. PCOS:n ja sydän- ja verisuonitautitapahtumien yhteyden tarkempi tutkiminen vaatii kohortin jatkoseurantaa. Painonhallinnan tukemisen tulisi olla PCOS:ää sairastavien naisten hoidon kulmakivi.

Abstract The increasing prevalence of metabolic syndrome and the consequent cardiovascular diseases, including atherosclerotic diseases and type 2 diabetes, are a cause of public concern worldwide. This development has stimulated an active search for novel risk factors and new candidate genes. The hormones regulating energy balance and the polymorphisms associated with them are of special interest as potential risk factors for metabolic syndrome. Ghrelin is a novel peptide hormone from stomach with strong growth hormone releasing activity. It is also able to modify glucose and insulin metabolism, blood pressure levels, cardiac function, adipogenesis and inflammatory processes in experimental conditions. Whether ghrelin and ghrelin gene variations have a role in the development of metabolic syndrome and the associated diseases, is not known. In the present study, the associations between fasting plasma ghrelin concentrations, ghrelin gene mutations (Arg51Gln and Leu72Met), features of metabolic syndrome, type 2 diabetes and carotid artery atherosclerosis were analysed. In addition, the relationship between ghrelin and insulin-like growth factor I (IGF-I) concentrations was studied. The study population consisted of 1045 middle-aged subjects of the hypertensive and the control cohorts of the OPERA project from the City of Oulu, Finland. Low ghrelin concentrations were found to be associated with several components of metabolic syndrome: adiposity, low HDL cholesterol levels, high insulin concentrations and high blood pressure levels. The prevalence of insulin resistance and type 2 diabetes was increased amongst the subjects with low ghrelin concentrations. Out of the individual factors tested, IGF-I concentration was the most significant predictor of ghrelin concentrations. This negative association was strongest in the subjects with insulin resistance and type 2 diabetes, which suggests that changes in ghrelin/IGF-I interactions might be involved in the development of these conditions. The subjects with the Gln51 allele of the ghrelin gene had lower ghrelin concentrations and, consistent with the findings mentioned above, higher prevalence of type 2 diabetes and hypertension compared with the subjects homozygous for the Arg51 allele. No correlation between ghrelin and C-reactive protein concentrations was seen. However, there was a positive association between ghrelin concentrations and carotid artery intima-media thickness. This association was independent of the commonly recognised risk factors of atherosclerosis and was only seen in men, who also had more advanced atherosclerosis than women. These observations call for further studies to clarify the potential causative role of ghrelin in the etiology of metabolic syndrome, type 2 diabetes and atherosclerotic cardiovascular diseases. / Tiivistelmä Metaboliseen oireyhtymään liittyy kohonnut riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin kuten tyypin 2 diabetekseen ja sepelvaltimotautiin. Metabolisen oireyhtymän nopea esiintyvyyden kasvu on johtanut aktiiviseen uusien riskitekijöiden etsintään. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat olleet energia-aineenvaihduntaa säätelevät hormonit ja niihin liittyvät polymorfiat. Greliini on ensisijaisesti vatsalaukusta erittyvä hormoni, joka lisää voimakkaasti kasvuhormonin eritystä. Koeolosuhteissa sillä on myös vaikutuksia sokeriaineenvaihduntaan, verenpaineeseen, sydämen toimintaan, rasvakudoksen kehittymiseen ja tulehduksellisiin tapahtumiin, minkä perusteella on syytä epäillä greliinillä olevan osuutta metabolisen oireyhtymän ja siihen liittyvien sairauksien synnyssä. Tässä tutkimuksessa selviteltiin greliinin paastoplasmapitoisuuksien ja greliinipolymorfioiden (Arg51Gln ja Leu72Met) yhteyksiä metabolisen oireyhtymän piirteisiin, tyypin 2 diabetekseen ja kaulavaltimoiden ateroskleroosiin. Lisäksi tutkittiin greliinin ja insuliinin kaltaisen kasvutekijän (IGF-I) pitoisuuksien yhteyksiä. Tutkimusväestö koostui 1045 oululaisesta keski-ikäisestä OPERA tutkimukseen kuuluvasta henkilöstä. Tutkimuksessa matalien greliinipitoisuuksien havaittiin olevan yhteydessä useisiin metabolisen oireyhtymän piirteisiin: lihavuuteen, alhaisiin HDL kolesterolin pitoisuuksiin, korkeisiin insuliinipitoisuuksiin ja kohonneeseen verenpaineeseen. Matala greliinipitoisuus yhdistyi myös tyypin 2 diabeteksen ja verenpainetaudin esiintyvyyteen. Tutkituista tekijöistä IGF-I -pitoisuudet selittivät parhaiten greliinipitoisuuksia. Tämä käänteinen yhteys oli erityisen vahva tyypin 2 diabeetikoilla ja insuliiniresistenteillä henkilöillä viitaten greliinin ja IGF-I:n mahdollisen vuorovaikutukseen liittyvän näiden tilojen kehittymiseen. Lisäksi havaittiin, että greliinigeenin Gln51-alleelia kantavien henkilöiden greliinipitoisuudet olivat alhaiset, ja että he sairastivat enemmän diabetesta ja verenpainetautia kuin henkilöt jotka olivat homotsygootteja Arg51-alleelin suhteen. Greliinipitoisuudet ja C-reaktiivisen proteiinin pitoisuudet eivät korreloineet keskenään. Kaulavaltimon seinämäpaksuus korreloi positiivisesti greliinipitoisuuksien kanssa miehillä riippumatta perinteisistä ateroskleroosin riskitekijöistä. Tutkimustulokset tukevat olettamusta, että greliinillä saattaa olla merkitystä metabolisen oireyhtymän, tyypin 2 diabeteksen ja ateroskleroosin kehittymisessä. Jatkotutkimukset ovat tarpeen tämän yhteyden osoittamiseksi.