Abstract This dissertation examines how boys construct masculinities and hierarchical orders in their social interactions at school. Those themes are studied from viewpoints of power, ethnicity, status, and particularly violence in a framework of hegemonic masculinity. The study uses feminist post-structural methodology and critical discourse analysis; the material consists of questionnaires, interview data, and observation material collected in two phases from the same school classes in 2002 and 2007. Tuija Huuki’s qualitative, longitudinal material is also explored in two joint articles written with her. Longitudinal analysis and case studies are also used in this research. Four discursive forms of masculinity are found and analysed in this research from the perspective of hegemonic masculinity. These forms of masculinity legitimate, challenge, or affect hegemonic masculinity, and are considered particularly from a viewpoint of visible violence and subtle, normalised violence. Toughies used violence the most visibly. Banal balancers used violence in more subtle manners. Silent sympathisers for their part legitimated violence as bystanders, while gender traitors were often targets of gendered violence as they withdraw from hegemonic masculinity. In the context of this work, hegemonic masculinity refers to the pursuit of culturally and socially idealised masculinity, which was considered normal on a local level. This research also analyses peer likeability and respect, which are suggested as the prominent dimensions of status in a framework of hegemonic masculinity. Respect links more closely to a cultural pattern of masculine supremacy and power position than to peer likeability. The concept of hegemonic masculinity – analysed through power relations and through status and its resources – proved mosaic-like, transforming, and difficult in nature, but also useful to this research both theoretically and pragmatically. The struggle for status and power is violent when it includes a superiority that diminishes others and if a higher hierarchical position is aspired to at another person’s expense. This research also exposes the struggles and normalised violence in which ethnicity is present. It challenges teachers to develop models of how communality constructs manners of using power. / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan poikien maskuliinisuuksien rakentumista ja hierarkkisia järjestyksiä sosiaalisissa vuorovaikutussuhteissaan koulussa. Näitä teemoja analysoidaan vallan, etnisyyden, statuksen ja erityisesti väkivallan näkökulmista hegemonisen maskuliinisuuden viitekehyksessä. Tutkimuksessa käytetään feminististä metodologiaa ja kriittistä diskurssianalyysia. Materiaali koostuu kahdesta koululuokasta viiden vuoden välein kerätystä kyselylomake-, haastattelu- ja havainnointiaineistosta. Kahdessa yhteisartikkelissa on käytetty myös Tuija Huukin kokoamaa laadullista, pitkittäistutkimuksellista aineistoa. Tutkimuksessa käytetään pitkittäisanalyysia sekä tapaustutkimuksellista otetta. Aineistosta löytyi hegemonisen maskuliinisuuden näkökulmasta tarkasteluna neljä maskuliinisuusmuotoa. Näitä hegemonista maskuliinisuutta legitimoivia, haastavia ja siitä irtisanoutuvia diskursiivisia maskuliinisuuksien muotoja on analysoitu huomioiden erityisesti näkyvä ja piiloinen, normalisoitunut väkivalta. Kovikset käyttivät väkivaltaa näkyvimmin, banaalit tasapainoilijat piiloisemmin, rauhalliset myötäilijät legitimoivat väkivaltaa sivusta seuraamalla ja hegemonisen maskuliinisuuden pettäjät joutuivat usein sukupuolistuneen väkivallan kohteiksi irtisanouduttuaan hegemonisesta maskuliinisuudesta. Hegemoninen maskuliinisuus tarkoittaa tässä tutkimuksessa paikallisella tasolla kulttuurisesti ja sosiaalisesti hyväksytyn, normaalina pidetyn maskuliinisuuden tavoittelua. Tutkimuksessa on analysoitu myös statuksen ulottuvuuksia, joiksi hegemonisen maskuliinisuuden viitekehyksessä määrittyivät kaverisuosio ja respekti. Respekti määrittyy tässä tutkimuksessa statuksen maskuliiniseen kunnioitukseen liittyväksi minäorientoituneeksi ulottuvuudeksi, jolla on vahvempi yhteys valta-asemaan kuin kaverisuosioon. Hegemoninen maskuliinisuus näyttäytyi mosaiikkimaisena, muuttuvana ja hankalana mutta käyttökelpoisena teoreettisena ja pragmaattisena käsitteenä tämän tutkimuksen kontekstissa. Kamppailu statuksesta ja vallasta on väkivaltaista silloin, kun siihen liittyy toisia väheksyvää paremmuusajattelua, jossa omaa asemaa pyritään parantamaan toisten kustannuksella. Tämä tutkimus tekee näkyväksi näitä kamppailuja ja niihin liittyvää normalisoitunutta väkivaltaa, jossa myös etnisyydellä on osansa. Samalla se haastaa kasvattajat kehittämään malleja yhteisöllisyyttä rakentavasta vallankäytöstä koulussa.

Abstract Besides affiliative interaction, varied forms of subordination are present in the daily life of many school students; however, research into school violence—particularly into its non-systematic, subtle forms—is still scarce. This work aims to examine how dimensions of violence and caring are related in the pursuit of social status among school boys. The study focuses on the analysis of the ways and prerequisites by which boys acquire and maintain social status in informal student relations. The study also asks how the violence and caring of others are present in acquiring and maintaining status. The study stands on longitudinal qualitative data collected in three Finnish comprehensive schools in the beginning of 2000’s. In the first school, located in northernmost Finland, forty-six Grade 6 students were interviewed and observed for the first phase of the study. In the second phase, a smaller sample of eight students were interviewed individually in Grade 9 and again at nineteen years of age. Additionally, longitudinal qualitative data from two other schools in southern Finland was used in two joint articles. This study draws on recent post-structuralist feminist methodology and uses critical and reflective reading as a tool for analysis. Schoolboys ingratiated themselves with peer groups using local socio-cultural resources, namely physicality/materiality, humour, social relations, performances, sexuality, violence, and caring. The workable strategic utilisation of these resources brought status and high social position in the peer group, while high position brought the possibility to utilise the resources available through fair power or fear power. The acquisition of status presumed status work, defined as action in which boys used culturally available resources and strategies in ways that brought them ascendancy over others. Communality inside peer groups, caring, and a struggle for power, as well as subordination of alliance with outsiders, proved characteristic of status work. Violence connected with status work was often subtle and normalised in nature and was bound up with caring or being liked. Caring might be a status resource if displayed in forms in line with culturally idealised images of masculinity. Humour and teasing that subordinate others are key phenomena in attempting to identify the mechanisms of violence in schools at a stage in which violence is not directed repeatedly at the same person. The study opens a perspective to consider on what conditions and what levels violence is systematic. Action damaging to another that appears non-systematic on an individual level may prove systematic when viewed on a group and community level. / Tiivistelmä Yhteisöllisen toiminnan ohella hienovarainen ja normalisoitunut toisarvoistaminen on monen kouluoppilaan arkea. Aihetta on kuitenkin tarkasteltu kouluväkivallan tutkimuksessa vähän. Tutkimus tarkastelee sitä, millaisia väkivallan ja välittämisen ulottuvuuksia poikien sosiaalisen statuksen tavoitteluun liittyy. Tutkimuksessa kysytään, millä keinoilla ja edellytyksillä pojat kykenevät hankkimaan ja ylläpitämään sosiaalista statusta informaalin koulun oppilasyhteisöissä paremmin kuin toiset sekä miten väkivalta ja toisista ihmisistä välittäminen ovat mukana tässä statustyössä. Tutkimuksessa käytetään kolmesta suomalaisesta peruskoulusta 2000-luvun alussa hankittua pitkittäistutkimuksellista laadullista tutkimusaineistoa. Ensimmäisestä, pohjoissuomessa sijaitsevasta koulusta 46 oppilasta haastateltiin ja havainnoitiin heidän ollessa kuudennella vuosiluokalla. Tästä oppilasjoukosta kahdeksan oppilasta osallistui uudelleen haastatteluun yhdeksännellä luokalla sekä kolmannen kerran 19-vuotiaana. Lisäksi kahdesta eteläsuomalaisesta koulusta kahdessa vaiheessa hankittua haastattelu-, havainnointi- ja kyselylomakeaineistoa käytettiin kahdessa osatutkimuksessa. Tutkimuksessa hyödynnetään feminististä metodologiaa ja aineiston analyysissä feminististä lähiluvun otetta. Koulupojat tavoittelivat sosiaalista statusta koulun oppilasyhteisöissä paikallisin sosiokulttuurisin resurssein, joita olivat fyysis-materiaalisuus, huumori, sosiaaliset suhteet, performanssit, seksuaalisuus, väkivalta ja välittäminen. Resurssit ja niiden toimiva strateginen käyttö toivat pojalle sosiaalista statusta ja arvoaseman oppilasyhteisössä. Asema tarjosi mahdollisuuden hyödyntää statusresursseja rakentavan vallan tai pelkovallan keinoin. Statuksen tavoittelu ja ylläpito edellyttivät statustyötä. Statustyö määrittyy toiminnaksi, jossa pojat käyttivät kulttuurisia resursseja ja strategioita asemaa vahvistavalla tavalla. Statustyölle oli ominaista sisäpiiriryhmän keskinäinen yhteisöllisyys, välittäminen ja valtakamppailu sekä poissulkeminen tai liittoutuminen suhteessa ryhmän ulkopuolisiin. Statustyöhön liittyvä väkivalta oli luonteeltaan usein hienovaraista ja normalisoitunutta ja kietoutui välittämiseen tai pidettynä olemiseen. Välittäminen voi olla statusresurssi, mikäli se tuli esiin hyväksytyn maskuliinisuuskuvan ilmiasussa. Toista kyseenalaistava huumori ja kiusoittelu toimivat avainilmiöinä pyrittäessä tunnistamaan kouluväkivallan mekanismeja vaiheessa, jolloin väkivalta ei ole muodostunut toistuvaksi samaan henkilöön kohdistuvaksi toiminnaksi. Tutkimus haastaa myös selvittämään väkivallan systemaattisuutta yksilökeskeisen tarkastelun ylittävästä näkökulmasta. Yksilötasolla ei-systemaattiselta vaikuttava toista vahingoittava toiminta saattaa ryhmä- ja yhteisötasolla tarkasteltuna osoittautua systemaattiseksi.