Abstract The present paper discusses mental violence on the basis of empirical narrations submitted by health-care employees and students. The general belief is that people who work or study in the health care sector are aware of the nature of mental violence – guided by ethic principles, their education and the requirements of health care professions – and recognize its impact on people's lives and health, work and studying. However, surveys indicate that mental violence occurs in health care communities between the patient and the professional helper and between staff members. This investigation falls in a category between nursing science and feministic research and features a narrative approach. In the theory section, I will discuss terms closely connected with mental violence and earlier investigations on that particular topic. I will also define what is meant with mental violence in this paper. The research material was collected at two stages in 2002–2006. The material for the first stage consisted of 32 letters from health-care employees and students, while that for the second stage was collected through discussions with those narrators who had given their consent and contact details in their letters. Analysed letters and interviews produced a total of 482 pages of text. At first I analysed the original empirical narrations of mental violence by applying parts of Labov's (1982) structural analysis, which were orientation, method, evaluation and solution. In this way the narrations could be reduced to the level of core narrations specific to individual and community. The individual-specific core narrations comprised the Narration of vulnerability, Narration of enthusiasm, Narration of questioning routines, Narration of being a newcomer, Narration of leadership and Narration of awareness, and the community-specific core narrations the Narration of a fatigued work community and Narration of work community as the victim of mental violence. I then analysed the individual-specific and community-specific core narrations by means of the Categorical-Content method, drawing up a complete narration of mental violence. The analysis involved two stages, of which the first involved formulating four narrations from the core narrations by means of the Categorical-Content method. The names of the narrations are the Narration of the arousing of mental violence, Narration of the means of mental violence, Narration of the consequences of mental violence and Narration of recovery from mental violence. On the basis of the above narrations, I then compiled stories connected with their contents by means of the Categorical-Content analysis method. The core narrations, specific to individual and community, account for the narrations that the persons participating in the research considered to be of significance to themselves. The complete narration of mental violence that I formed using the Categorical-Content analysis method represents general knowledge of the empirical narrations of mental violence written or told by the participating health-care employees and students. According to the complete narration, mental violence develops in communities where the conditions favouring mental violence are hierarchical structures, their negative bureaucratic operation and management methods, and economic recession and its consequences. Favourable conditions also include changes in community values. In conditions of this kind, the victims of mental violence, persons resorting to mental violence and those assisting in it make up a problematic system of interaction. Together they can exhaust the victim of mental violence and cause the feeling of complete fatigue and burnout, from which it is difficult yet possible to recover. For people fatigued by mental violence, recovery means efforts to reach a new beginning in life, regaining of life and loss of life. / Tiivistelmä Tutkimuksessani kuvaan psyykkistä väkivaltaa terveydenhuollon työntekijöiden ja opiskelijoiden kokemuksellisten kertomusten avulla. Terveydenhuollon työ- ja opiskeluyhteisöissä toimivien ihmisten uskotaan eettisten periaatteiden ohjaamina, koulutuksensa ja terveydenhuollon ammattien harjoittamisessa edellytettävien vaatimusten perusteella olevan tietoisia psyykkisen väkivallan luonteesta ja sen merkityksestä ihmisen elämään ja terveyteen, työntekoon ja opiskeluun. Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että terveydenhuollon yhteisöissä ilmenee psyykkistä väkivaltaa sekä potilaan ja ammattiauttajan välisessä että henkilökunnan keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Tutkimus sijoittuu hoitotieteen ja naistutkimuksen välimaastoon ja sen lähestymistapa on narratiivinen. Tarkastelen teoriaosassa psyykkisen väkivallan lähikäsitteitä ja aikaisempia tutkimuksia siitä. Lisäksi määrittelen, mitä tarkoitan psyykkisellä väkivallalla tässä tutkimuksessa. Kokosin tutkimusaineiston kahdessa eri vaiheessa vuosina 2002–2006. Ensimmäisen vaiheen aineiston muodostivat terveydenhuollon työntekijöiden ja opiskelijoiden kirjeet, joita sain 32. Toisen vaiheen aineiston kokosin keskustelemalla niiden kertojien kanssa, jotka antoivat kirjeissään suostumuksensa ja yhteystietonsa. Litteroidut kirjeet ja keskusteluhaastattelut tuottivat aineistoksi 482 sivua tekstiä. Analysoin aluksi alkuperäiset psyykkisen väkivallan kokemukselliset kertomukset soveltaen Labovin (1982) rakenneanalyysin osia, joita olivat orientaatio, menetelmä, arviointi ja ratkaisu. Näin kertomukset pelkistyivät yksilö- ja yhteisökohtaisiksi ydinkertomuksiksi. Yksilökohtaisiksi ydinkertomuksiksi muodostuivat Kertomus haavoittuvuudesta, Kertomus innostuneisuudesta, Kertomus rutiinien kyseenalaistamisesta, Kertomus tulokkuudesta, Kertomus johtajuudesta ja Kertomus tiedostamisesta. Yhteisökohtaisiksi ydinkertomuksiksi muodostuivat Kertomus väsytetystä työyhteisöstä ja Kertomus työyhteisöstä psyykkisen väkivallan uhrina. Tämän jälkeen analysoin yksilö- ja yhteisökohtaiset ydinkertomukset Categorical-Content -analyysimenetelmällä muodostaen psyykkisen väkivallan kokonaiskertomuksen. Analysointi sisälsi kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa muodostin ydinkertomuksista Categorical-Content -analyysimenetelmää käyttäen neljä kertomusta, joiden nimet ovat: Kertomus psyykkisen väkivallan kehittymisestä, Kertomus psyykkisen väkivallan menetelmistä, Kertomus psyykkisen väkivallan seurauksista ja Kertomus psyykkisestä väkivallasta toipumisesta. Edellä mainituista kertomuksista muodostin Categorical-Content -analyysimenetelmää käyttäen edelleen kertomusten sisältöihin liittyvät tarinat. Yksilö- ja yhteiskohtaiset ydinkertomukset kuvaavat niitä kertomuksia, joita tutkimukseen osallistujat ovat pitäneet merkityksellisinä itselleen. Categorical-Content -analyysimenetelmän avulla muodostamani psyykkisen väkivallan kokonaiskertomus edustaa yleistä tietoa tutkimukseen osallistuneiden terveydenhuollon työntekijöiden ja opiskelijoiden kirjoittamista ja kertomista psyykkisen väkivallan kokemuksellisista kertomuksista. Tämän kokonaiskertomuksen mukaan psyykkinen väkivalta kehittyy yhteisöissä, joissa psyykkiselle väkivallalle otollisia olosuhteita ovat yhteisöjen hierarkkiset rakenteet, niiden kielteiset byrokraattiset toiminta- ja johtamistavat sekä talouslama ja sen seuraukset. Otollisiin olosuhteisiin kuuluvat myös yhteisöjen muuttuneet arvot. Tällaisissa olosuhteissa psyykkisen väkivallan uhrit, psyykkisen väkivallan käyttäjät ja mukana toimijat muodostavat ongelmallisen vuorovaikutussysteemin. Nämä yhdessä voivat johtaa psyykkisen väkivallan uhrin uuvuttamiseen ja aiheuttaa hänelle kokonaisvaltaisen uupumisen ja loppuun kulumisen tunteen, josta toipuminen on vaikeaa mutta mahdollista. Psyykkisen väkivallan uuvuttamille ihmisille toipuminen merkitsee uuden alun tavoittelemista elämässä, elämän saavuttamista ja sen menettämistä.

Abstract This study focuses on a son's violence against his father. It consists of three substudies. The first substudy examines the incidence of patricide in Finland. The incidence was essentially the same in the beginning and in the end of 20th century: 0.07 and 0.06 cases of patricide per 100 000 per year respectively. At the same time the incidence of matricide increased from 0.01 to 0.07 per 100 000 respectively. The proportion of patricide and matricide of all homicides increased due to the decrease of all homicides in Finland during the study period. The incidences of parricides seem to be of the order of other western countries. In the second substudy, all the reports of 107 serious violent offences by a son against his father were extracted from among all the forensic psychiatric examination reports made in Finland in 1973-96. These index cases were compared to 107 control cases of homicide against other people. Various statistically significant differences were found between the groups. The controls had the following characteristics more commonly than the indexes: developmental problems (especially conduct disorders) in childhood, personality disorders, dependence on alcohol or drugs and criminal histories as adults. They were also married and left their childhood home before the crime more commonly than the indexes. The indexes had psychotic diseases and dependence on parents more commonly, but also better educational and professional success. The indexes were more commonly diagnosed as 'without legal responsibility' (33% vs. 12%) and the controls more commonly 'with diminished legal responsibility'. In the third substudy, five major predisposing factors for a son's violence against his father were identified (incidence in parenthesis): A son's dependence on his parents (70%), a son's tendency to violence (65%), psychotic disease of the son (31%), the fathers oppressive and violent behaviour against the son (36%), protection of the mother against the father's violence by the son (21%). One or more of these factors could be involved in any single case. It was found that oedipality could not explain the violence of a son against his father. Distant and aggressive fathering and close and caring mothering can be seen as predisposing factors both to violence against the father and to the claimed general high prevalence of oedipality in our culture. / Tiivistelmä Tämä työ koostuu kolmesta osatutkimuksesta. Ensimmäisessä tutkittiin pojan tekemän patrisidin eli isän surmaamisen esiintyvyyttä Suomessa. Patrisidin esiintyvyys pysyi suunnilleen samana, 0.07 ja 0.06 tapausta 100 000 asukasta kohti vuodessa, 1900-luvun alussa ja lopussa. Sen sijaan matrisidin eli äidin surmaamisen esiintyvyys kasvoi 0.01:stä 0.07:ään tapaukseen 100 000 asukasta kohti vuodessa. Patrisidien ja matrisidien osuus kaikista henkirikoksista Suomessa kasvoi 1900-luvun aikana, koska yleinen henkirikoskuolleisuus aleni kyseisen jakson aikana. Patrisidin ja matrisidin esiintyvyys vastaa muissa länsimaissa havaittuja esiintyvyyslukuja. Työn toisessa osassa tutkittiin mielentutkimuksessa vuosina 1973-96 olleiden 107 isänsä surmanneen tai pahoinpidelleen pojan ja heidän 107 verrokkinsa teon taustalla olleita tekijöitä. Useita tilastollisesti merkitseviä eroja havaittiin: verrokit kärsivät indeksejä yleisemmin lapsuudessa kehitysongelmista, etenkin käytöshäiriöistä, ja aikuisena persoonallisuushäiriöistä ja päihderiippuvuudesta sekä tekivät yleisemmin rikoksia. He myös solmivat parisuhteen ja lähtivät kotoa ennen väkivallantekoaan yleisemmin kuin indeksit Indeksit olivat yleisemmin psykoottisia ja riippuvaisia vanhemmistaan, mutta menestyivät paremmin koulussa ja työelämässä kuin verrokit. Indeksit todettiin mielentilatutkimuksessa yleisemmin syyntakeettomiksi kuin verrokit ja verrokit taas yleisemmin alentuneesti syyntakeiseksi kuin indeksit. Tutkimuksen kolmannessa osassa isään kohdistuneelle väkivallalle todettiin viisi keskeistä altistavaa tekijää (tekijöiden esiintyvyys 107 indeksin joukossa suluissa prosentteina): Pojan riippuvuus vanhemmistaan (70%), pojan väkivaltataipumus (65%), pojan psykoottinen sairaus (31%), isän alistava ja väkivaltainen käytös poikaa kohtaan (36%), äidin suojelu isän väkivallalta (21%). Kuhunkin tapaukseen saattoi liittyä samanaikaisesti yksi tai useampia tekijöitä. Oidipaalisuuden ei havaittu olevan keskeinen altistava tekijä pojan väkivallalle isää kohtaan. Etäinen ja väkivaltainen isyys ja suojaava ja huolehtiva äitiys voivat olla altistavia tekijöitä paitsi isään kohdistuvalle väkivallalle myös aiemmissa tutkimuksissa havaitulle oidipaalisuuden yleisyydelle kulttuurissamme.

Abstract Inspired by feminist standpoint theory, this doctoral thesis studies what the voices and silences about experiences of sexual violence tell us when voiced by adolescent girls who have been in residential care institutions. This group of girls evidently experience more sexual violence compared to their peers. This dissertation is based on four scientific Articles. In Article I, Erving Goffman’s theory is used to analyse the girls’ experiences of being in residential institutions and Articles II–IV focus on their sexual violence experiences. Data is generated in 2013 through semi-structured interviews with 11 girls aged 14–17 years old, and through interviews with one of these girls from 2013–2017. Data from Bulgaria, Catalonia and Italy regarding the violent experiences of 46 girls is also used in Article II. Qualitative content analysis (Articles I–III) and the Listening Guide method (Article IV) were used in data analysis. The Articles reveal that the girls have multiple vulnerabilities that affect on creating safe connections, as well as voicing their experiences. The majority of the girls did not voice their experiences of sexual violence as violence and based on the data it can be interpreted that the sense of being cared for by someone might impact on what was named and/or recognised as sexual violence. The phenomenon was named abusive illusion of care and proposed to be included in Jenny Pearce’s social model of abused consent. A new term was also suggested for the area of girls’ sexually risky behaviour, which is further developed in this compilation report as sexism-related internalised sexual violence. In this compilation report, the main results of the Articles are combined and re-read in the light of Carol Gilligan’s theorisations. Those findings confirm that girls’ voices and silences about their sexual violence experiences are a complex and multidimensional combination of self-silence and being silenced, connection and resistance. Sexual violence experiences should be considered as contextual, relational, contradictory and situational phenomena. It is suggested that violence prevention programmes be organised in a gender-responsible way for all from an early age. Furthermore, professionals should be educated to recognise the hidden aspects in sexual violence and conceptualisations of sexual violence needs to be developed further. / Tiivistelmä Feministisen standpoint-teorian inspiroimana tässä väitöskirjassa tutkitaan, mitä lastensuojelulaitoksissa asuneiden tyttöjen äänellisyydet ja vaikenemiset kertovat heidän kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta. Aiempi tutkimustieto osoittaa tämän tyttöryhmän kokevan vertaisiaan enemmän seksuaalista väkivaltaa. Väitöskirjaan sisältyy neljä tieteellistä artikkelia. Artikkeli I:ssa analysoidaan tyttöjen laitoskokemuksia Erving Goffmanin teorian avulla. Artikkeleissa II–IV keskitytään tyttöjen seksuaalisen väkivallan kokemuksiin. Aineisto koostuu yhdentoista 14–17-vuotiaan tytön puolistrukturoidusta haastattelusta vuodelta 2013 sekä yhden tytön haastatteluista vuosilta 2013–2017. Artikkeli II:ssa on otteita Bulgariasta, Italiasta ja Kataloniasta kerätyistä aineistoista koskien neljänkymmenenkuuden tytön väkivaltakokemuksia. Analyysissa käytettiin sisällönanalyysiä (Artikkelit I–III) ja Listening Guide -metodia (Artikkeli IV). Osatutkimuksista selvisi, että tyttöjen moniulotteiset haavoittuvuudet vaikuttavat turvallisten yhteyksien luomiseen sekä omien kokemusten kertomiseen. Suurin osa tytöistä ei sanallistanut seksuaalisen väkivallan kokemuksiaan väkivallaksi, ja tyttöjen kokema välittäminen näytti vaikuttavan siihen, minkä he tunnistivat ja/tai nimesivät seksuaaliseksi väkivallaksi. Ilmiö nimettiin “vahingolliseksi välittämisen illuusioksi,” ja se esitetään lisättäväksi Jenny Pearcen seksuaalista suostumusta koskevaan malliin. Tyttöjen seksuaalisen riskikäyttäytymisen alueelle ehdotettiin uutta termiä, ja tässä yhteenveto-osuudessa se on edelleen kehiteltynä “seksismiin perustuva sisäistetty seksuaalinen väkivalta.” Yhteenveto-osuudessa artikkeleiden päätulokset on yhdistetty ja niitä on uudelleen luettu Carol Gilliganin teoriaa hyödyntäen. Näin saadut tulokset osoittavat, että tyttöjen äänellisyydet ja vaikenemiset seksuaalisesta väkivallasta sisältävät moniulotteisen yhdistelmän vaikenemista ja vaietuksi tulemista, kuulumisen tunnetta sekä vastarintaa. Seksuaalisen väkivallan kokemukset tulisikin nähdä relationaalisena ja moniäänisenä, sekä tilanne- ja kontekstisidonnaisena ilmiönä. Lapsille tulisi suunnata varhaisessa vaiheessa väkivaltaa ennaltaehkäiseviä sukupuolivastuullisia koulutuksia. Lisäksi ammattilaisille tulisi järjestää koulutusta seksuaalisen väkivallan piiloisten muotojen tunnistamiseksi ja seksuaalisen väkivallan sanallistuksia tulisi edelleen kehittää.