Abstract Bullous pemphigoid (BP) is the most common autoimmune blistering disease. It mostly affects elderly patients and is characterized by intense pruritus and blistering or bullae. Treatment options include topical and systemic corticosteroids, other immunosuppressive drugs and doxycycline. Disease course may be chronic and relapses are common. The incidence of BP has been reported to have increased in the last few decades, but the reason for this trend is not known. The aim of this thesis was to study the risk factors of BP. Firstly, the influence of the use of dipeptidyl peptidase (DPP-4) inhibitors was analyzed as a risk factor, and then those of other oral diabetes medications. This study also aimed to determine whether drugs used for psychiatric and neurologic conditions are risk factors for BP. Finally, previously diagnosed dermatitis herpetiformis (DH) and celiac disease (CD) were examined as potential risk factors for subsequent BP. For this retrospective, matched case-control study, patient data were obtained from the Finnish Care Register for Health Care database, and data on reimbursed drugs from the Social Insurance Institution of Finland. In the present study, prior use of DPP-4 inhibitors was found to increase the risk of BP twofold and in particular, vildagliptin increased the risk tenfold. The mean time between the initiation of vildagliptin and diagnosis of BP was 449 days. Metformin and other conventional diabetes drugs were not risk factors for BP. Several drugs used for neurological and psychiatric diseases were associated with an elevated risk for BP, but no pharmacological or chemical properties of these drugs emerged as candidates to explain the increased risk. A prior diagnosis of DH increased the risk of BP 22-fold and a diagnosis of CD doubled it. Dapsone had been used in the two years before BP diagnosis by 44% of patients whose BP was preceded by DH. The mean time between the diagnoses of DH and BP was 3.3 years. This study confirms the view that DPP-4 inhibitors increase the risk for BP. No such association was found with other classes of diabetes drugs and therefore their use can be continued following a diagnosis of BP. Doctors treating patients with DH should be aware of the association between DH and BP, and be particularly vigilant if a DH patient’s skin symptoms change or become unresponsive to a gluten-free diet and/or dapsone. / Tiivistelmä Rakkulainen pemfigoidi (pemfigoidi) on yleisin ihon autoimmuunirakkulatauti. Pemfigoidi on pääasiassa ikääntyneiden sairaus, ja sen tyypillisiä oireita ovat kova kutina ja rakkulat iholla. Pemfigoidin hoitoon käytetään paikallisia ja systeemisiä kortikosteroideja, muita immunosuppressiivisia lääkkeitä sekä doksisykliiniä. Taudinkulku on usein krooninen ja uusiutumiset ovat yleisiä. Rakkulaisen pemfigoidin ilmaantuvuuden on raportoitu lisääntyneen, mutta syitä tähän muutokseen ei täysin ymmärretä. Tämän tutkimuksen tavoite oli tutkia pemfigoidin riskitekijöitä Suomessa. Retrospektiivisessä tapaus-verrokkitutkimuksessa käytettiin aineistona Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusrekisteristä poimittuja pemfigoidipotilaita (N=3397) ja verrokkeina ihon tyvisolusyöpäpotilaita (N=12941). Tiedot korvatuista lääkeostoista saatiin Kelan lääkekorvausrekisteristä. Tutkimuksessa todettiin DPP-4:n salpaajien kaksinkertaistavan pemfigoidin riskin ja DPP-4:n salpaaja vildagliptiini lisäsi riskiä jopa kymmenkertaiseksi. Vildagliptiinin aloituksen ja pemfigoidin toteamisen välillä kului keskimäärin 449 vuorokautta. Metformiini ja muut tutkitut suun kautta otettavat diabeteslääkkeet eivät lisänneet pemfigoidin riskiä. Useiden psykiatrisiin ja neurologisiin sairauksiin käytettävien lääkkeiden todettiin lisäävän pemfigoidin riskiä. Pemfigoidin on kuvattu voivan puhjeta ihokeliakian jälkeen, mutta laajempia tutkimuksia näiden sairauksien yhteydestä ei oltu aiemmin tehty. Tämän vuoksi samassa potilasaineistossa tutkittiin ihokeliakiaa ja keliakiaa pemfigoidin riskitekijöinä. Edeltävä ihokeliakia lisäsi pemfigoidin toteamisen riskiä selvästi, jopa 22-kertaiseksi ja keliakia kaksikertaiseksi. Huomattava osa potilaista oli ostanut ihokeliakian hoitoon käytettävää dapsonia edeltävän 2 vuoden aikana ennen pemfigoidin toteamista, mikä voi kertoa ihokeliakian oireiden aktiivisuudesta. Tämä tutkimus vahvistaa näkemystä siitä, että DPP-4:n salpaajat ovat pemfigoidin riskitekijä. Muut tutkitut diabeteslääkkeet eivät lisänneet riskiä ja voidaan ajatella, että ne eivät edelleen hankaloita aiemmin todetun pemfigoidin oireita. Koska ihokeliakian todettiin olevan pemfigoidin riskitekijä, tulee näitä potilaita hoitavan lääkärin muistaa pemfigoidin mahdollisuus, jos ihokeliakian oireet muuttuvat tai hoitovaste menetetään.

Abstract Background: Autism spectrum disorders (ASDs), defined as pervasive developmental disorders (PDDs) in DSM-IV and ICD-10, become manifest in childhood, ranging from a severe form, autism, to milder forms, Asperger syndrome (AS) and pervasive developmental disorder not otherwise specified (PDD-NOS)/atypical autism. AS is also specified in criteria by Gillberg and by Szatmari et al. Different diagnostic criteria sets, overlaps, inaccuracies and exclusion criteria of many comorbid psychiatric disorders in PDDs have caused confusion. In DSM-5, PDDs were replaced by one diagnosis called ASD. Aims and methods: This is an epidemiological study of 8-year-old children and a clinical study of 9- to 16-year-old high-functioning outpatients with AS/autism (HFA). The epidemiological target population (n = 4,422) was rated via the Autism Spectrum Screening Questionnaire (ASSQ) by parents and/or teachers and a screened sample was examined in order to estimate the prevalence of ASDs, to discover deficits in the diagnostic criteria of ASDs, to evaluate DSM-5 draft criteria for ASD, and to assess cut-off scores for the Finnish ASSQ. Comorbid psychiatric disorders were identified and overall level of functioning rated in 50 subjects with AS/HFA. Results: The prevalence of AS according to DSM-IV was 2.5, to ICD-10 2.9, to Gillberg 2.7, and to Szatmari et al. 1.6 per 1,000. The prevalence of autism was 4.1 and that of ASDs 8.4 per 1,000 (DSM-IV). DSM-5 draft criteria were less sensitive in detecting AS/HFA. For 7- to 12-year-old children (IQ ≥ 50), the optimal cut-off scores were 30 in clinical settings and 28 in total population screening using summed parent-rated and teacher-rated ASSQ scores. Comorbid psychiatric disorders were common (prevalence 74%) and often multiple; behavioral disorders in 44%, anxiety disorders in 42%, and tic disorders in 26%. Oppositional defiant disorder, depressive disorder and anxiety disorders as comorbidities indicated significantly lower levels of functioning. Conclusions: Our results indicate the need to standardize the diagnostic criteria. The ICD-11 criteria should be uniform and harmonize with DSM-5. Determining cut-off scores for ASD screening instruments in different languages and cultures is of utmost importance. Clinicians are reminded to investigate psychiatric comorbidity in ASDs in order to target treatment and rehabilitation precisely. / Tiivistelmä Lähtökohdat: Autismikirjon häiriöt, ICD-10:ssä ja DSM-IV:ssä nimellä laaja-alaiset kehityshäiriöt, ilmenevät lapsuudessa. Niihin luetaan autismi, Aspergerin oireyhtymä (AS) ja tarkemmin määrittelemätön laaja-alainen kehityshäiriö/epätyypillinen autismi. Gillberg sekä Szatmari työtovereineen ovat myös määritelleet AS:n kriteerit. Useat diagnostiset kriteerit, päällekkäisyydet, epätarkkuudet ja monien psykiatristen liitännäishäiriöiden poissulkeminen laaja-alaisissa kehityshäiriöissä ovat aiheuttaneet sekaannuksia. DSM-5:ssä laaja-alaiset kehityshäiriöt korvattiin yhdellä diagnoosilla: autismikirjon häiriö. Menelmät ja tavoitteet: Väitöstyö muodostui 8-vuotiaita lapsia koskeneesta epidemiologisesta tutkimuksesta sekä 9–16-vuotiaita AS- ja autistisia (HFA) lapsia ja nuoria koskeneesta kliinisestä tutkimuksesta. Vanhemmat ja/tai opettajat täyttivät epidemiologisen kohderyhmän lapsista (n = 4 422) suomennetun autismikirjon seulontalomakkeen (ASSQ), ja seuloutuneille tehtiin diagnostiset tutkimukset. Tämän jälkeen määritettiin autismikirjon esiintyvyys, kartoitettiin diagnostisten kriteerien puutteita, arvioitiin DSM-5-luonnoskriteerit autismikirjon häiriölle ja määritettiin ASSQ:n seulontarajat. Psykiatrinen komorbiditeetti ja sen merkitys toiminnalliseen tasoon tutkittiin AS-/HFA-lapsilla ja -nuorilla (n = 50). Tulokset: AS:n esiintyvyys oli 2,5/1000 DSM-IV:n, 2,9/1000 ICD-10:n, 2,7/1000 Gillbergin ja 1,6/1000 Szatmarin mukaan. Autismin esiintyvyys oli 4,1/1000 ja koko autismikirjon 8,4/1000 (DSM-IV). DSM-5-luonnoskriteerit olivat epäherkät tunnistamaan AS:ää ja HFA:ta. Parhaiten soveltuviksi ASSQ:n seulontarajoiksi alakouluikäisille (ÄO ≥ 50) osoittautuivat 30 kliinisiä tilanteita ja 28 väestöseulontoja varten laskemalla yhteen vanhempien arvioinnin ja opettajan arvioinnin pisteet. Psykiatrisia liitännäishäiriöitä oli 74 %:lla, ja monilla oli useita. Käytöshäiriöitä oli 44 %:lla, ahdistuneisuushäiriöitä 42 %:lla ja tic-häiriöitä 26 %:lla. Uhmakkuus- ja masennushäiriö sekä ahdistuneisuushäiriöt alensivat merkitsevästi toiminnallista tasoa. Päätelmät: Tulokset osoittivat diagnostisten kriteereiden yhtenäistämistarpeen. ICD-11:een on syytä laatia yhdenmukaiset kriteerit DSM-5:n kanssa. Autismikirjon seulontalomakkeille on tarpeen määrittää eri kieliin ja kulttuureihin soveltuvat pisterajat. Psykiatrisen komorbiditeetin selvittäminen autismikirjon häiriöissä on tärkeää, jotta hoito ja kuntoutus voidaan kohdentaa oikein.

Abstract Attention deficit hyperactivity disorder (ADHD) and disruptive behavior disorder (DBD) are two very common and co-occurring psychiatric disorders among children and adolescents. They are among the leading reasons for clinical referrals to child and adolescent mental health facilities worldwide and have many unfavorable consequences with a high cost to society. In this thesis, the potential early risk factors associated with ADHD and/or DBD were examined, the current well-being of the adolescent with ADHD and/or DBD was evaluated and the later education and the psychiatric morbidity of the adolescent were researched. The study population in this thesis is based on a subsample of the Northern Finland Birth Cohort 1986 (NFBC 1986) containing 457 study subjects, of which 91 (19.9%) were diagnosed with ADHD, 44 (9.6%) with DBD, 72 (15.6%) with comorbid ADHD and DBD and 250 (54.7%) with neither of these disorders. Confirmatory factor analysis, Kaplan-Meier survival analysis, Kruskal-Wallis one-way analysis of variance and several regression analyses were carried out in the study. This thesis contains four original publications. The results in the first publication indicated that there are different risk factors in childhood associating with different behavioral problems in adolescence. The differences between behavioral problems were also visible in the results of the second publication, where those adolescents who were diagnosed with both ADHD and DBD had more severe conduct disorder symptoms and had increased risks for many psychiatric disorders. The results from the third publication suggested that those adolescents who were diagnosed with both ADHD and DBD fared worse in school at the end of ninth grade and were later less likely to achieve higher than basic education. Finally, the fourth publication showed that the adolescents diagnosed with DBD (both with and without ADHD) seemed to have an increased risk for admittance to the psychiatric inpatient hospital. This thesis underlines the differences between children and adolescents diagnosed with ADHD and/or DBD and emphasizes the role of comorbidity between these disorders as an indicator of poorer outcomes later in life. / Tiivistelmä Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö (attention deficit hyperactivity disorder, ADHD) sekä käytös- ja uhmakkuushäiriöt (disruptive behavior disorder, DBD) ovat hyvin yleisiä – ja usein yhtä aikaa ilmeneviä – lasten ja nuorten psyykkisiä häiriöitä. Nämä häiriöt ovat hyvin usein syynä lasten ja nuorten psykiatristen terveyspalveluiden käyttöön. Niillä on myös todettu olevan useita epätoivottuja seurauksia, joiden hoitaminen puolestaan nostaa yhteiskunnan kuluja. Tämä väitöskirjatyö tutkii mahdollisia varhaisia riskitekijöitä, jotka assosioituivat ADHD- ja/tai DBD-häiriöiden kanssa, arvioi näillä häiriöillä diagnosoitujen nuorten sen hetkistä hyvinvointia ja tutkii näiden nuorten kouluttautumista sekä muuta psykiatrista sairastavuutta. Tutkimusaineisto koostuu Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1986 (Northern Finland Birth Cohort 1986, NFBC 1986) -aineiston osaotoksesta, johon kuuluu 457 henkilöä. Osaotoksesta 91:llä (19,9 %) oli diagnosoitu ADHD, 44:llä (9,6 %) DBD ja 72:lla (15,6 %) komorbidi ADHD ja DBD. 250 henkilöllä (54,7 %) osaotoksesta ei ollut diagnosoitu kumpaakaan diagnoosia. Aineiston analysoinnissa käytettiin konfirmatorista faktorianalyysiä, Kaplan-Meierin elossaolomenetelmää, Kruskal-Wallisin yksisuuntaista varianssianalyysiä ja useita regressioanalyysejä. Tämä väitöskirja koostuu neljästä osajulkaisusta. Ensimmäisen osajulkaisun tulokset osoittivat, että eri riskitekijät lapsuudessa assosioituivat eri käytösongelmiin nuoruudessa. Eri käytösongelmien eroavaisuudet olivat myös nähtävillä toisessa osajulkaisussa: niillä nuorilla, joilla oli diagnosoitu komorbidi ADHD ja DBD, todettiin olevan vakavampia käytöshäiriöiden oireita sekä kohonnut riski useisiin muihin psykiatrisiin sairauksiin. Kolmannen osajulkaisun tulokset viittasivat näiden nuorien, jotka oli diagnosoitu komorbidillä ADHD:lla ja DBD:llä, pärjäävän huonommin koulussa ja valmistuvan muita todennäköisemmin vain peruskoulusta. Lopuksi neljännessä osajulkaisussa todettiin, että DBD diagnoosin nuorena saaneilla (riippumatta ADHD diagnoosista) näytti olevan kohonnut riski psykiatriseen osastohoitoon joutumiselle. Tämä väitöskirjatyö alleviivaa tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöllä sekä käytös- ja uhmakkuushäiriöillä diagnosoitujen lasten ja nuorten eroavaisuuksia ja korostaa kyseisten häiriöiden komorbidin ilmenemisen roolia huonon lopputuloksen ennustetekijänä myöhemmin nuoren elämässä.

Abstract Conduct disorder (CD) among girls is a common but seldom studied psychiatric disorder. The aim of this study was to examine risk factors for CD, the factor structure of CD symptoms, suicidal behaviour, comorbid disorders and nicotine dependence of adolescent girls with CD in an inpatient sample in Northern Finland. The study subjects were 508 12- to 17-year-old inpatients treated in an acute psychiatric ward, Unit 70, at Oulu University Hospital between April 2001 and March 2006. These adolescents were interviewed using the Schedule for Affective Disorder and Schizophrenia for School-Age Children Present and Lifetime (K-SADS-PL) to obtain psychiatric diagnoses according to the fourth edition of the Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM-IV). In addition, the European Addiction Severity Index (EuropASI) was used to obtain information on somatic health, family situation and delinquency. From the data collected, 63 girls and 92 boys fulfilled the criteria for current DSM-IV-diagnosed conduct disorder. It was observed that, although the number of symptoms and severity of CD was lower among girls compared to boys, the level of functioning was lowered to the same degree. Physical abuse increased the risk for violent CD, and living apart from at least one biological parent increased the risk for both violent and non-violent CD among girls. The results of this study also suggest a gender difference in the factor structure and developmental model of CD. Alcohol dependence increased the risk for suicide attempt and self-mutilation almost fourfold among girls with CD. Girls with CD had more comorbid affective and anxiety disorders than boys. Girls with CD also had more self-reported allergies. Finally, the number of CD symptoms was positively correlated with the level of nicotine dependence (ND) among both girls and boys, and a gender difference was found in the correlation between symptom subscales and the level of ND. The findings suggest that gender differences exist in conduct disorder. Special attention should be paid to the prevention, identification and treatment of CD among girls. It seems that, among girls with CD, the well-being of primary family is important in prevention. Alcohol dependence and depression in girls with CD should be treated with special care. DSM-IV might not always be sensitive enough to diagnose CD among girls, and this should be considered when behavioural symptoms are evaluated in girls. / Tiivistelmä Tyttöjen käytöshäiriö on vähän tutkittu mutta yleinen psykiatrinen häiriö. Tässä tutkimuksessa analysoitiin tyttöjen käytöshäiriön riskitekijöitä, oireiden faktorirakennetta, käytöshäiriöisten itsetuhoisuutta, samanaikaista psykiatrista ja somaattista sairastavuutta sekä nikotiiniriippuvuutta psykiatrisessa osastohoidossa olleiden alaikäisten nuorten keskuudessa. Tutkimusaineistoon kuului 508 12–17-vuotiasta nuorta, jotka olivat hoidossa psykiatrisella akuuttihoito-osastolla Oulun yliopistollisessa sairaalassa 1.4.2001–31.3.2006 välisenä aikana. Nuoret haasteteltiin käyttämällä puolistrukturoitua Schedule for Affective Disorder and Schizophrenia for School-Age Children Present and Lifetime (K-SADS-PL) -haastattelua, jonka avulla määritettiin nuorten psykiatriset diagnoosit Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, fourth edition (DSM-IV) -diagnoosiluokituksen mukaisesti. Lisäksi potilaat haastateltiin European Addiction Severity Index (EuropASI) -haastattelulla, josta saatiin tietoa fyysisestä terveydentilasta, perhetilanteesta ja rikollisuudesta. Aineiston nuorista 63 tyttöä ja 92 poikaa täyttivät käytöshäiriön kriteerit. Tämä tutkimus osoitti, että vaikka nykyisten DSM-IV-kriteerien perusteella tytöillä käytöshäiriön vaikeusaste oli aiempien tutkimusten tapaan poikia alhaisempi ja oireiden määrä vähäisempi, oli tyttöjen toimintakyky silti yhtä huono kuin poikien. Fyysinen perheväkivalta lisäsi tyttöjen riskiä väkivaltaiseen käytöshäiriöön ja asuminen erossa vähintään yhdestä biologisesta vanhemmasta lisäsi riskiä sekä väkivaltaiseen että ei-väkivaltaiseen käytöshäiriöön. Käytöshäiriöoireiden faktorianalyysi osoitti, että tytöillä ja pojilla oli eroa oireiden faktorirakenteessa eikä tyttöjen oireiden jako selkeästi noudattanut Loeberin esittämää polkumallia. Alkoholiriippuvuus lisäsi käytöshäiriöisillä tytöillä riskiä itsemurhan yrittämiseen ja itsensä vahingoittamiseen lähes 4-kertaiseksi. Käytöshäiriöisillä tytöillä oli poikia enemmän mieliala- ja ahdistushäiriöitä samanaikaisina psykiatrisina häiriöinä. Somaattisista häiriöistä käytöshäiriöiset tytöt raportoivat poikia enemmän allergioita. Käytöshäiriön oireiden määrä oli yhteydessä sekä tytöillä että pojilla nikotiiniriippuvuuden voimakkuuteen. Tyttöjen ja poikien välillä oli eroa nikotiiniriippuvuuteen korreloivissa oireryhmissä. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella tyttöjen ja poikien käytöshäiriöllä on eroavaisuuksia. Tyttöjen käytöshäiriön ennaltaehkäisyyn, tunnistamiseen ja hoitoon tulee kiinnittää erityistä huomiota. Primaariperheen hyvinvointi näyttäisi olevan tärkeää ennaltaehkäisyssä. Käytöshäiriöisen tytön hoidossa tulee kiinnittää erityinen huomio alkoholin käyttöön sekä depression hoitoon itsetuhoisuuden ehkäisemiseksi. DSM-IV ei ehkä nykyisellään ole riittävän herkkä työkalu tyttöjen käytöshäiriön diagnosoimiseksi, ja tähän tulisi kiinnittää huomiota kun käyttäytymisellään oireilevia tyttöjä hoidetaan.

Abstract Over 90% of addicts start substance use during adolescence. There are few studies focusing on the comorbidity and temporality of substance dependence among adolescents. The aim of this study was to investigate the comorbidity and temporality of substance use disorders, to identify the factors leading to intravenous drug dependence and to evaluate the psychotropic medication history among adolescents. The study population comprised a sample of 508 (300 girls) 12- to 17-year-old hospitalized inpatients during a defined 5-year period. Substance use and other psychiatric disorders were identified according to DSM-IV criteria and adolescents’ socio-demographic and substance use background was examined. The main findings of the present study include the following: The most common comorbidities of alcohol and drug dependence are behavioral, depressive and phobic disorders; Phobic and behavioral disorders develop generally prior to the onset of alcohol and drug dependence; Drug dependent boys are more likely to have depression than girls (IV); In adolescence, phobic disorders may influence the development of secondary substance dependence within a few years from the onset of phobia (I); Behavioral disorders are associated with earlier initiation of daily smoking, and earlier age of onset of daily smoking is associated with an increased risk for alcohol and drug dependence (III); Adolescents with intravenous drug dependence start experiment with drugs at young age, often before the age of 10 years, and present more commonly with parental absence and troubled school background (II); Prescribed benzodiazepine medication is associated with an increased risk of sedative dependence (V). These findings imply that psychiatric comorbidity plays a pivotal role in the development of substance use disorders in adolescence. Those adolescents who experiment with substances at a young age are at greatest risk of substance dependence and intravenous drug use before the age of 18. Family dynamics seem to play an important role in this development. The psychotropic medication history of substance-using adolescents often differs greatly from current evidence-based guidelines and is dominated by those medications that are frequently abused. / Tiivistelmä Yli 90 % päihdeongelmaisista aloittaa päihteidenkäytön nuoruusiällä. Silti päihdehäiriöiden ja niihin liittyvän psykiatrisen sairastavuuden – komorbiditeetin ja tämän ajallisen ilmenemisen – temporaliteetin - tutkimus nuorisoväestössä on suppeaa. Väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa nuoruusiän päihdehäiriöiden komorbiditeetin ja temporaliteetin ominaispiirteitä, selventää taustalla olevia sosiodemografisia tekijöitä, sekä arvioida päihdehäiriöisten nuorten reseptilääkehistoriaa päihdehäiriöiden synnyn ymmärtämiseksi. Tutkimusaineisto koostui 508 (300 tyttöä) 12-17-vuotiaasta akuuttia psykiatrista sairaalahoitoa tarvitsevasta potilaista. Nuorten psykiatrinen- ja päihdesairastavuus selvitettiin DSM-IV diagnoosijärjestelmän mukaisesti, sekä sosiodemografinen tausta kartoitettiin kattavasti. Alkoholi- ja huumeriippuvaisilla nuorilla yleisimpiä komorbideja häiriöitä olivat käytös-, masennus- ja pelkohäiriöt. Pelko- ja käytöshäiriöt ilmenivät yleensä ajallisesti ennen alkoholi- ja huumeriippuvuutta. Huumeriippuvaisilla pojilla oli tyttöjä useammin masennusta (IV). Pelkohäiriöt vaikuttivat sekundaarisen päihderiippuvuuden kehittymiseen mahdollisesti jo muutamien vuosien kuluessa pelkohäiriöiden ilmenemisestä (I). Käytöshäiriöt liittyivät aikaisempaan päivittäisen tupakoinnin aloittamiseen joka liittyy edelleen sekä alkoholi- että huumeriippuvuuteen (III). Suonensisäisen huumeidenkäytön aloittaminen nuorella iällä liittyi selkeästi vanhemmattomaan kotiin, sekä jo ala-asteella alkaneisiin koulunkäyntiongelmiin. Vaikeimmin päihderiippuvaisten nuorten päihteidenkäyttökokeilut alkoivat merkittävän nuorena, jo onnen 10 ikävuotta ala-asteella (II). Bentsodiatsepiinien reseptilääkkekäyttö sairaalahoitoa aiemmin liittyi merkittävästi sedatiiviriippuvuuteen (V). Löydösten perusteella psykiatrisella sairastavuudella on merkittävää rooli päihdehäiriön kehittymisessä jo nuoruusiällä. Nuoret, joiden päihdekokeilut alkavat varhain, ovat suurimmassa riskissä riippuvuuteen ja ajautumiseen suonensisäiseen käyttöön. Päihderiippuvaisilla nuorilla on lisäksi taipumus sekä reseptilääkkeiden väärinkäyttöön, että kykyä näiden hankkimiseen - myös lääkärin määräämänä.

Abstract Hidradenitis suppurativa (HS) is a chronic inflammatory disease of hair follicles, characterized by subcutaneous inflammatory nodules and abscesses, typically on the axillary, genitofemoral, and perianal skin. Symptoms of HS, such as foul-smelling discharge from the inflamed lesions, pain, and disease location in sensitive areas, markedly diminish patients’ quality of life. Smoking and obesity are associated with HS, which also has several common comorbidities. While there is a growing body of evidence of somatic comorbidities in HS, psychiatric comorbidities have received less attention. Furthermore, literature on comorbidities in young patients with HS is scarce, and no systematic evaluation of mortality in HS has yet been undertaken. This study aimed to clarify the associations between HS and mental disorders, to explore both somatic and psychiatric comorbidities of HS in children and adolescents, and to determine the life expectancy and cause-specific risks of death in patients with HS. The study population comprised over 4300 cases with HS diagnosed in Finnish hospitals between 1987 and 2014. Age- and sex-matched patients with psoriasis and melanocytic nevi served as controls. Patient data were obtained from the statutory Finnish Care Register for Health Care. Information on dates and causes of death of the cases and controls were acquired from Statistics Finland. This study showed a heavy psychiatric disease burden in patients with HS. The prevalence rates and risks of all studied psychiatric comorbidities were higher in the HS than in the control groups. This was also evident in children and adolescents with HS, not only in adults. Furthermore, younger patients also had elevated risks for many somatic disorders including inflammatory bowel and joint diseases. Remarkably, the mean age at death in the HS group was only 60.5 years. The most common causes for death in the order of likelihood were: cardiovascular diseases, neoplasms, ‘accidents, suicides or violence’ and alcohol-related diseases. Suicide risk was elevated in women with HS. HS patients should be cautiously monitored for possible somatic and psychiatric comorbidities. It is clear that these patients require effective, comprehensive and multidisciplinary care to improve their quality of life and prevent premature death. / Tiivistelmä Hidradenitis suppurativa (HS) on krooninen tulehduksellinen karvatuppien sairaus, joka heikentää elämänlaatua merkittävästi. Kivuliaat kyhmyt ja paiseet sekä vuotavat käytävät, jotka sijaitsevat useimmiten kainaloissa, nivusissa, genitaalialueella ja pakaravaossa, ovat sen tyypillisimpiä ilmenemismuotoja. HS-potilailla on moninaisia terveysongelmia, joita ovat mm. tupakointi, lihavuus ja suurentunut riski useisiin somaattisiin sairauksiin. Tutkimustieto HS-potilaiden psykiatrisista sairauksista on kuitenkin vähäistä eikä liitännäissairauksista lapsilla ole juuri lainkaan tietoa. Tämän lisäksi HS-potilaiden kuolemansyitä tai eliniänodotetta ei ole perusteellisesti selvitetty. Tällä tutkimuksella haluttiin määrittää psykiatristen sairauksien riski HS-potilailla ja selvittää sekä somaattisten että psykiatristen liitännäissairauksien todennäköisyyttä lapsuudessa ja nuoruudessa. Tarkoituksena oli myös tutkia, mihin sairauksiin HS-potilailla on suurentunut riski kuolla ja minkä ikäisinä he menehtyvät. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusjärjestelmästä etsittiin tiedot kaikista Suomen sairaaloissa vuosina 1987–2014 diagnosoiduista HS-tapauksisista (N=4381). Liitännäissairauksien tutkimista varten verrokeiksi valittiin psoriaasi- tai luomidiagnoosin saaneet henkilöt, jotka kaltaistettiin iän ja sukupuolen mukaan. Kuolintiedot menehtyneistä tutkimuspotilaista saatiin Tilastokeskukselta. HS-potilailla havaittiin selkeästi suurentunut psykiatristen sairauksien riski niin aikuisena kuin myös jo alle 18 vuoden iässä. Lisäksi monien somaattisten sairauksien, esim. tulehduksellisten suoli- ja nivelsairauksien, riski oli suurentunut lapsuudessa. HS-potilaiden todettiin menehtyvän huomattavan nuorella iällä, sillä heidän keskimääräinen elinikänsä oli vain 60,5 vuotta. Yleisimmät kuolinsyyt olivat sydän- ja verisuonitaudit, kasvaimet, ’onnettomuudet, itsemurhat ja väkivalta’ sekä alkoholiin liittyvät kuolemat. Itsemurhariski havaittiin suurentuneeksi naisilla. Tämän tutkimuksen perusteella HS-potilailla on runsaasti psykiatrisia liitännäissairauksia. Sekä somaattisten että psykiatristen sairauksien riski onkin pidettävä mielessä aina HS-potilaita hoidettaessa. Tehokas, kokonaisvaltainen ja moniammatillinen hoito on tärkeää potilaiden elämänlaadun parantamiseksi ja ennenaikaisen kuoleman ehkäisemiseksi.