Abstract Conduct disorder (CD) among girls is a common but seldom studied psychiatric disorder. The aim of this study was to examine risk factors for CD, the factor structure of CD symptoms, suicidal behaviour, comorbid disorders and nicotine dependence of adolescent girls with CD in an inpatient sample in Northern Finland. The study subjects were 508 12- to 17-year-old inpatients treated in an acute psychiatric ward, Unit 70, at Oulu University Hospital between April 2001 and March 2006. These adolescents were interviewed using the Schedule for Affective Disorder and Schizophrenia for School-Age Children Present and Lifetime (K-SADS-PL) to obtain psychiatric diagnoses according to the fourth edition of the Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM-IV). In addition, the European Addiction Severity Index (EuropASI) was used to obtain information on somatic health, family situation and delinquency. From the data collected, 63 girls and 92 boys fulfilled the criteria for current DSM-IV-diagnosed conduct disorder. It was observed that, although the number of symptoms and severity of CD was lower among girls compared to boys, the level of functioning was lowered to the same degree. Physical abuse increased the risk for violent CD, and living apart from at least one biological parent increased the risk for both violent and non-violent CD among girls. The results of this study also suggest a gender difference in the factor structure and developmental model of CD. Alcohol dependence increased the risk for suicide attempt and self-mutilation almost fourfold among girls with CD. Girls with CD had more comorbid affective and anxiety disorders than boys. Girls with CD also had more self-reported allergies. Finally, the number of CD symptoms was positively correlated with the level of nicotine dependence (ND) among both girls and boys, and a gender difference was found in the correlation between symptom subscales and the level of ND. The findings suggest that gender differences exist in conduct disorder. Special attention should be paid to the prevention, identification and treatment of CD among girls. It seems that, among girls with CD, the well-being of primary family is important in prevention. Alcohol dependence and depression in girls with CD should be treated with special care. DSM-IV might not always be sensitive enough to diagnose CD among girls, and this should be considered when behavioural symptoms are evaluated in girls. / Tiivistelmä Tyttöjen käytöshäiriö on vähän tutkittu mutta yleinen psykiatrinen häiriö. Tässä tutkimuksessa analysoitiin tyttöjen käytöshäiriön riskitekijöitä, oireiden faktorirakennetta, käytöshäiriöisten itsetuhoisuutta, samanaikaista psykiatrista ja somaattista sairastavuutta sekä nikotiiniriippuvuutta psykiatrisessa osastohoidossa olleiden alaikäisten nuorten keskuudessa. Tutkimusaineistoon kuului 508 12–17-vuotiasta nuorta, jotka olivat hoidossa psykiatrisella akuuttihoito-osastolla Oulun yliopistollisessa sairaalassa 1.4.2001–31.3.2006 välisenä aikana. Nuoret haasteteltiin käyttämällä puolistrukturoitua Schedule for Affective Disorder and Schizophrenia for School-Age Children Present and Lifetime (K-SADS-PL) -haastattelua, jonka avulla määritettiin nuorten psykiatriset diagnoosit Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, fourth edition (DSM-IV) -diagnoosiluokituksen mukaisesti. Lisäksi potilaat haastateltiin European Addiction Severity Index (EuropASI) -haastattelulla, josta saatiin tietoa fyysisestä terveydentilasta, perhetilanteesta ja rikollisuudesta. Aineiston nuorista 63 tyttöä ja 92 poikaa täyttivät käytöshäiriön kriteerit. Tämä tutkimus osoitti, että vaikka nykyisten DSM-IV-kriteerien perusteella tytöillä käytöshäiriön vaikeusaste oli aiempien tutkimusten tapaan poikia alhaisempi ja oireiden määrä vähäisempi, oli tyttöjen toimintakyky silti yhtä huono kuin poikien. Fyysinen perheväkivalta lisäsi tyttöjen riskiä väkivaltaiseen käytöshäiriöön ja asuminen erossa vähintään yhdestä biologisesta vanhemmasta lisäsi riskiä sekä väkivaltaiseen että ei-väkivaltaiseen käytöshäiriöön. Käytöshäiriöoireiden faktorianalyysi osoitti, että tytöillä ja pojilla oli eroa oireiden faktorirakenteessa eikä tyttöjen oireiden jako selkeästi noudattanut Loeberin esittämää polkumallia. Alkoholiriippuvuus lisäsi käytöshäiriöisillä tytöillä riskiä itsemurhan yrittämiseen ja itsensä vahingoittamiseen lähes 4-kertaiseksi. Käytöshäiriöisillä tytöillä oli poikia enemmän mieliala- ja ahdistushäiriöitä samanaikaisina psykiatrisina häiriöinä. Somaattisista häiriöistä käytöshäiriöiset tytöt raportoivat poikia enemmän allergioita. Käytöshäiriön oireiden määrä oli yhteydessä sekä tytöillä että pojilla nikotiiniriippuvuuden voimakkuuteen. Tyttöjen ja poikien välillä oli eroa nikotiiniriippuvuuteen korreloivissa oireryhmissä. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella tyttöjen ja poikien käytöshäiriöllä on eroavaisuuksia. Tyttöjen käytöshäiriön ennaltaehkäisyyn, tunnistamiseen ja hoitoon tulee kiinnittää erityistä huomiota. Primaariperheen hyvinvointi näyttäisi olevan tärkeää ennaltaehkäisyssä. Käytöshäiriöisen tytön hoidossa tulee kiinnittää erityinen huomio alkoholin käyttöön sekä depression hoitoon itsetuhoisuuden ehkäisemiseksi. DSM-IV ei ehkä nykyisellään ole riittävän herkkä työkalu tyttöjen käytöshäiriön diagnosoimiseksi, ja tähän tulisi kiinnittää huomiota kun käyttäytymisellään oireilevia tyttöjä hoidetaan.

Abstract Borderline personality disorder (BPD) is a common mental disorder involving a substantial decrease in functional ability, self-destructive behavior and extensive burden on the health care system. This study project aimed to create a well-structured and easily applicable treatment model for patients with severe BPD. The effectiveness of the treatment model was evaluated in a randomized controlled trial. The study group consisted of 71 patients with a mean age of 32 years. During the intervention period (1 Aug 2010 - 31 Jul 2011) 24 patients received new treatment (Community Treatment by Experts, CTBE) while 47 patients received treatment as usual (TAU). Patients in the CTBE group had 40 individual therapy sessions and 40 psychoeducational group sessions, where they were taught the key concepts of schema therapy (ST). Requirements for the therapists providing individual therapy were as follows: willingness to treat patients with BPD, commitment to weekly individual sessions with patients and commitment to participation fortnightly in a CTBE supervision consultation group, but no former psychotherapy training was required. Psychiatric treatment of the TAU group was variable. Changes in BPD symptoms, health-related quality of life, early maladaptive schemas and schema modes were measured at the beginning and at the end of the one-year intervention. At the end of the year there were 20 patients (83%) in the CTBE group and 33 patients (70%) in the TAU group. After the intervention the patients in the CTBE group had less self-destructive behavior, impulsivity, and paranoid ideation or dissociative symptoms than patients in the TAU group, which means the CTBE treatment model was able to reduce the most serious symptoms of BPD. It is possible that the reduction in self-destructive behavior of CTBE patients is linked to the fact that certain early maladaptive schemas, such as rejection, mistrust and social isolation, decreased during the intervention. Similar changes were not seen in the TAU group patients. The study showed the CTBE treatment to be more efficient than TAU treatment. In addition, the CTBE model is applicable to public mental health services using existing professionals. / Tiivistelmä Epävakaa persoonallisuus on tavallinen mielenterveyden häiriö, johon liittyy huomattavaa toimintakyvyn alenemista, itsetuhoisuutta ja runsasta terveyspalvelujen käyttöä. Tässä tutkimusprojektissa luotiin Oulun kaupungin mielenterveyspalveluihin uusi hoitomalli vaikeaoireisille epävakaasta persoonallisuudesta kärsiville potilaille. Hoitomallin tehokkuutta arvioitiin satunnaistetulla kontrolloidulla tutkimuksella. Tutkimusjoukon muodosti 71 potilasta, keski-iältään 32 vuotta. Interventiovuoden ajan (1.8.2010–31.7.2011) 24 potilasta sai uuden hoitomallin mukaista hoitoa (ns. hoitomalliryhmä) ja 47 potilasta tavanomaista psykiatrista hoitoa (ns. verrokkiryhmä). Hoitomalliryhmän potilaat kävivät vuoden aikana viikoittain yksilöhoidossa (40 käyntiä) ja psykoedukatiivisessa ryhmässä (40 istuntoa), jossa potilaille mm. opetettiin skeematerapian keskeisiä käsitteitä. Yksilöhoidon toteuttaneilta työntekijöiltä ei edellytetty psykoterapiakoulutusta. Sen sijaan heiltä edellytettiin kiinnostusta epävakaan persoonallisuuden hoitoa kohtaan sekä halua sitoutua interventiovuoden ajaksi viikoittaisiin yksilötapaamisiin ja kahden viikon välein kokoontuvaan työnohjaustyyppiseen konsultaatioryhmään. Tavanomainen psykiatrinen hoito oli vaihtelevaa. Interventiovuoden alussa ja lopussa mitattiin epävakaan persoonallisuushäiriön oireita, terveyteen liittyvää elämänlaatua sekä varhaisia haitallisia skeemoja (tunnelukkoja) ja skeemamoodeja (minätiloja). Interventiovuoden päätyttyä hoitomalliryhmässä oli jäljellä 20 potilasta (83 %) ja verrokkiryhmässä 33 potilasta (70 %). Hoitomalliryhmän potilailla oli interventiovuoden jälkeen vähemmän itsetuhoisuutta, impulsiivisuutta ja paranoidisia ajatuksia tai dissosiatiivisia oireita kuin verrokkiryhmän potilailla, eli hoitomallilla pystyttiin vähentämään kaikkein vakavimpia epävakaaseen persoonallisuushäiriöön liittyviä oireita. On mahdollista, että itsetuhoisuuden väheneminen hoitomalliryhmässä liittyy siihen, että tietyt haitalliset skeemat, kuten hylkäämisen, epäluottamuksen ja sosiaalisen eristäytymisen skeemat, lievenivät hoidon aikana. Tavanomaista psykiatrista hoitoa saaneilla potilailla ei tapahtunut vastaavia muutoksia. Tutkimusprojekti osoitti, että hoitomallin mukainen epävakaan persoonallisuuden hoito on tehokkaampaa kuin tavanomainen psykiatrinen hoito. Lisäksi hoitomalli on sovellettavissa julkisen sektorin psykiatriseen palvelujärjestelmään ja käytettävissä oleviin henkilökuntaresursseihin.