Abstract Statistical methods are an essential part of the published dental research. It is important to evaluate the use of these methods to improve the quality of dental research. In the first part, the aim of this interdisciplinary study is to investigate the development of the use of statistical methods in dental journals, quality of statistical reporting and reporting of statistical techniques and results in dental research papers, with special reference to time-to-event methods. In the second part, the focus is specifically on time-to-event methods, and the aim is to demonstrate the strength of time-to-event methods in collecting detailed data about the development of oral health. The first part of this study is based on an evaluation of dental articles from five dental journals. The second part of the study is based on empirical data from 28 municipal health centres in order to study variations in the survival of tooth health. There were different profiles in the statistical content among the journals. The quality of statistical reporting was quite low in the journals. The use of time-to-event methods has increased from 1996 to 2007 in the evaluated dental journals. However, the benefits of these methods have not been fully adopted in dental research. The current study added new information regarding the status of statistical methods in dental research. Our study also showed that complex time-to-event analysis methods can be utilized even with detailed information on each tooth in large groups of study subjects. Authors of dental articles might apply the results of this study to improve the study protocol/planning as well as the statistical section of their research article. / Tiivistelmä Tilastolliset tutkimusmenetelmät ovat olennainen osa hammaslääketieteellistä tutkimusta. Menetelmien käyttöä on tärkeä tutkia, jotta hammaslääketieteen tutkimuksen laatua voitaisiin parantaa. Tämän poikkitieteellisen tutkimuksen ensimmäisessä osassa tavoite on tutkia erilaisten tilastomenetelmien ja tutkimusasetelmien käyttöä, raportoinnin laatua ja tapahtumaan kuluvan ajan analysointimenetelmien käyttöä hammaslääketieteellisissä artikkeleissa. Toisessa osassa osoitetaan analysointimenetelmien vahvuus isojen tutkimusjoukkojen analysoinnissa. Ensimmäisen osan tutkimusaineiston muodostavat viiden hammaslääketieteellisen aikakauslehden artikkelit. Toisen osan tutkimusaineiston muodostivat 28 terveyskeskuksessa eri puolella Suomea hammashoitoa saaneet potilaat. Lehdet erosivat toisistaan tilastomenetelmien käytön ja tulosten esittämisen osalta. Tilastollisen raportoinnin laatu oli lehdissä puutteellinen. Tapahtumaan kuluvan ajan analysointimenetelmien käyttö on lisääntynyt vuosien 1996–2007 aikana. Tapahtumaan kuluvan ajan analysointimenetelmät mittaavat seuranta-ajan tietystä aloituspisteestä määriteltyyn päätepisteeseen. Tämän väitöksen tutkimukset osoittivat, että tapahtumaan kuluvan ajan analysointimenetelmät sopivat hyvin isojen tutkimusjoukkojen analysointiin. Menetelmien hyötyä ei ole kuitenkaan vielä saatu täysin esille hammaslääketieteellisissä julkaisuissa. Tämä tutkimus antoi uutta tietoa tilastollisten tutkimusmenetelmien käytöstä hammaslääketieteellisessä tutkimuksessa. Artikkelien kirjoittajat voivat hyödyntää tämän tutkimuksen tuloksia suunnitellessaan hammaslääketieteellistä tutkimusta.

Abstract In recent years in Finland suicide has been discussed in the context of mental health problems. Together with psychiatric disorders, suicide has been seen as a result of adverse social conditions. Occasionally suicide has even been seen as a public health problem. This interpretation has been justified by Finland’s internationally high suicide rates. The inclusion of suicide in medical and psychiatric discussions as well as the production of scientific data on suicide through medical research have resulted in the widely accepted view of suicide as a medical problem. This thesis examines the history of Finnish medical suicide research and the production of psychiatric knowledge on suicide. Finnish suicide research dates back to the middle of the 19th century, when the conception of suicide as a scientific problem arrived in Finland from Continental Europe and the UK. Suicide remained a crime in the Finnish Penal Code until the early 1890s, but the idea of suicide as a medical, rather than moral, legal or theological issue gradually began to gain ground already in the early 19th century. By decriminalizing suicide the Grand Duchy of Finland followed the example set by the Western European countries. The early Finnish suicide research was linked to the French and the English debates on suicide. The emerging European medical conception of suicide was based on social beliefs, psychiatric discussions and early sociological theories rooted in statistical data. As part of the institutional and intellectual development of psychiatry, Finnish suicide research arrived at a new phase after the Second World War. The conception of suicide as an expression of national character or a product of racial characteristics gave way to a new conceptualization based on psychoanalytically oriented psychiatric research. In the 1970s, social psychiatric research began to look for the social determinants behind the suicide rates. This, in turn, prepared the ground for a nationwide suicide prevention project launched in the late 1980s. This thesis aims to shed light on the historical background of this project. The primary source material consists of documents related to Finnish medical suicide research and the discussion about suicide in medical journals in Finland from 1864 to 1985. / Tiivistelmä Itsemurhasta on Suomessa viime vuosina ja vuosikymmeninä puhuttu mielenterveyden ongelmien yhteydessä. Psykiatristen häiriöiden ohella itsemurhat on nähty yhteiskunnallisten olosuhteiden sairastuttavan vaikutuksen tuloksena. Ajoittain itsemurhista on puhuttu jopa kansanterveysongelmana. Tulkintaa on perusteltu viittaamalla kansainvälisesti ja varsinkin länsimaihin verrattuna korkeisiin itsemurhalukuihin. Pelkkiin lukuihin katsominen ei kuitenkaan riitä jonkin ilmiön leimaamiseen terveysongelmaksi. Tulkinnan syntyminen on edellyttänyt lääketieteellisen tutkimuksen kautta syntynyttä tietoa sekä itsemurhailmiön kytkemistä osaksi lääketieteellistä ja psykiatrista keskustelua. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisen lääketieteellisen itsemurhatutkimuksen historiaa ja itsemurhia koskevan tiedon tuottamista. Suomalaisen itsemurhatutkimuksen juuret ulottuvat 1800-luvun puoleen väliin, jolloin käsitykset itsemurhasta tieteellisenä ongelmana rantautuivat Suomeen Manner-Euroopasta ja Isosta-Britanniasta. Tulkinta itsemurhasta pikemminkin lääketieteellistä kuin moraalista, juridista tai teologista käsittelyä edellyttävänä ilmiönä alkoi voittaa alaa 1800-luvun kuluessa. Dekriminalisoidessaan itsemurhan 1890-luvulla Suomen suuriruhtinaskunta seurasi Länsi-Euroopan maiden esimerkkiä. Varhainen suomalainen itsemurhatutkimus oli kytköksissä 1800-luvun ranskalaiseen ja englantilaiseen psykiatriseen tutkimukseen, yhteiskunnallisiin teorioihin ja väestötilastotietoihin nojaaviin käsityksiin. Osana psykiatrian institutionaalista ja tieteenhistoriallista kehitystä suomalainen itsemurhatutkimus astui toisen maailmansodan jälkeen uuteen vaiheeseen. Käsitykset itsemurhasta kansanluonteen tai rodullisten piirteiden ilmaisuna väistyivät, kun psykoanalyyttisesti orientoitunut tutkimus alkoi etsiä itsemurhan tiedostamattomia psyykkisiä syitä. 1970-luvulla psykiatrinen itsemurhatutkimus suuntautui yksilön mielen ohella yhteiskunnallisiin taustatekijöihin osana sosiaalipsykiatrista tutkimusta. Näin luotiin pohjaa 1980-luvun lopulla käynnistetylle valtakunnalliselle itsemurhien ehkäisyhankkeelle, jonka tieteenhistoriallista taustaa tämä tutkimus valottaa. Tämän tutkimuksen keskeisimmän lähdeaineiston muodostavat suomalaiset lääketieteellisestä näkökulmasta laaditut itsemurhatutkimukset ja itsemurhia käsitelleet tutkimusartikkelit vuosivälillä 1864–1985.