Abstract Telehealth adoption is a complex and challenging process that often ends in failure. In Finland, telehealth in the form of videoconferencing is used relatively little in patient care, despite the relatively long geographical distances. The aim of this study was to describe telehealth adoption within one Finnish telehealth project. The aim was also to investigate why some telehealth applications remained in permanent use after the experimental phase while others did not. This was a qualitative study in which the material was gathered using theme interviews. Document material was also used to complement the interview data. Employees working in health care centres and specialised health care (n=41) took part in the study in 2007–2009. Some of the staff members were interviewed twice, which is why the material comprised a total of 55 interviews. The material was analysed using inductive, deductive and theory-driven content analysis. Successful adoption of telehealth applications is influenced by a variety of factors. The key factor is telehealth compatibility, which must be looked at from the perspectives of individuals (staff and patients), processes and the organisation. In terms of adoption success, factors associated with the organisation and how the project was organised were particularly emphasised, such as the need for adoption and arrangement of teleconsultations as regular processes with permanent staff and due attention to technology access and functionality. As a whole, health care staff were positive towards telehealth adoption; however, a negative attitude is not a definite obstacle to adoption. Health care staff perceived telehealth as having a number of benefits for patients, employees and society as a whole. Telehealth must be suited for patients and employees, clinical healthcare processes and the organisation. Suitability can be impacted by organisation and technology. The study has generated information about the adoption of telehealth in the Finnish health care system. This information can be made use of when planning new telehealth projects. / Tiivistelmä Etäterveydenhuollon käyttöönotto on monimutkainen ja haasteellinen prosessi, jossa epäonnistutaan usein. Suomessa videoneuvottelutekniikan avulla toteutettua etäterveydenhuoltoa käytetään potilastyössä melko vähän, vaikka meillä maantieteelliset välimatkat ovat pitkiä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata etäterveydenhuollon käyttöönottoa yhdessä suomalaisessa etäterveydenhuoltohankkeessa. Tarkoituksena oli myös selvittää, miksi osa etäterveydenhuollon sovelluksista jäi pysyvään käyttöön ja osa loppui kokeiluvaiheen jälkeen. Tutkimusmetodina oli laadullinen tutkimus, jossa aineisto kerättiin teemahaastatteluilla. Lisäksi dokumenttiaineistoa käytettiin täydentämään haastatteluaineistoa. Haastatteluihin osallistui terveyskeskusten ja erikoissairaanhoidon työntekijöitä (n =  41) vuosina 2007–09. Osa työntekijöistä haastateltiin kahteen kertaan, joten kokonaisuutena tutkimusaineisto käsitti 55 haastattelua. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä, teorialähtöisellä ja teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Etäterveydenhuollon sovellusten käyttöönoton onnistumiseen vaikuttavat monet eri tekijät. Keskeisin tekijä on etäterveydenhuollon soveltuvuus, jota pitää tarkastella yksilön (työntekijöiden ja potilaiden), prosessien ja organisaation näkökulmista. Käyttöönoton onnistumisessa painottuvat etenkin organisaatioon ja hankkeen organisoimiseen liittyvät tekijät, kuten tarve käyttöönotolle ja etäkonsultaatioiden järjestäminen säännöllisiksi prosesseiksi, joissa on pysyvät työntekijät ja joissa teknologian saatavuudesta sekä toimivuudesta on huolehdittu. Terveyskeskustyöntekijät suhtautuvat pääasiassa myönteisesti etäterveydenhuollon käyttöönottoon, eikä kielteinen asenne ole ehdoton este käyttöönotolle. Terveyskeskustyöntekijät kokevat etäterveydenhuollosta olevan monenlaista hyötyä potilaille, työntekijöille ja yhteiskunnalle. Etäterveydenhuollon täytyy soveltua potilaille ja työntekijöille, terveydenhuollon kliinisiin prosesseihin ja organisaatiolle. Organisoinnilla ja teknologialla voidaan vaikuttaa soveltuvuuteen. Tutkimus on tuottanut tietoa etäterveydenhuollon käyttöönotosta suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä. Tätä tietoa voidaan hyödyntää suunniteltaessa uusia etäterveydenhuoltohankkeita.

Abstract The background to this study was, firstly, the shortage of doctors in the remote areas in Finland and secondly, the possibilities to use new IT-technology to the organization of health care services. The aim was to find out whether it is possible to organize consultations between GPs and patients as remote work through the use of videoconferencing equipment. In literature the results of the studies on teleconsultations in remote areas have been positive in many specialties from the point of view of operating the system, patient satisfaction and costs. However few studies of teleconsultations are available in the area of general practice. The aims of this study were to identify the technical solutions what teleconsultation requires and to report on the implementation of the solutions and process of the teleconsultations. Two hypotheses were to be tested in the study: first that patients treated in the traditional way were more satisfied than teleconsultation patients: the second was that while a sizeable patient group could be treated remotely, teleconsultation would prove to be more expensive than the traditional consultation. The teleconsultation part of the study was organized so, that the patient and a trained nurse were in Puolanka Health Center and the GP in the city of Kajaani (100 kilometers away). The videoconferencing system worked on the LAN in the Kainuu area. The study group consisted of two random groups, 508 patient visits were treated as remote work and 490 visits were treated in the traditional way in Puolanka Health Center. In addition to the diary of technical problems and the patient satisfaction questionnaires the measures of the study were the analysis of success in the consultation and the account of the return consultations in the remote group. A part of consultations were videotaped and the success in transfer of information was analysed from those tapes. The cost of the consultation was calculated, and sensitivity analysis was used to examine the cost of teleconsultations for diabetic patients. The results indicated that with a local area network it is possible to build a well functioning, reasonably priced teleconsultation system. The patients were equally satisfied with the teleconsultation as with the traditional consultation. The transfer of information in teleconsultations was good enough to make reliable diagnoses. It is estimated that three out of four from a random population in general practice could be treated in teleconsultation. Although it is about 30% more expensive to treat patients by teleconsultation than by the traditional method, the advantages of the teleconsultation model are that it enables an efficient transfer of information and know-how regardless of distance, and that it enhances considerably the traditional scope of health care services. / Tiivistelmä Tutkimuksen lähtökohtana oli syrjäisten alueiden lääkäripula ja toisaalta telelääketieteen mukanaan tuomat mahdollisuudet järjestää palveluja uudella tavalla. Tarkoituksena oli selvittää, voidaanko lääkärin vastaanottopalveluita tuottaa etätyönä videoneuvottelujärjestelmää käyttäen. Kirjallisuuden mukaan tulokset monien erikoisalojen televideokonsultaatioista olivat myönteisiä toimivuuden, potilastyytyväisyyden ja kustannusten näkökulmista: mutta perusterveydenhuollon tutkimuksia etävastaanotosta ei löytynyt. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millaisia teknisiä ratkaisuja etävastaanotto vaatii ja kuvata valitun järjestelmän toimivuus sekä etävastaanottotapahtuman kulku. Hypoteesissa oletettiin tavallisella vastaanotolla hoidettujen olevan hieman etä-vastaanotolla käyneitä tyytyväisempiä ja että merkittävä osa potilasjoukosta voidaan hoitaa etätyönä sekä että etävastaanottokäynti on kalliimpi kuin tavallinen vastaanottokäynti. Tutkimus toteutettiin siten, että etävastaanottotilanteessa potilas oli hoitajan kanssa Puolangan terveyskeskuksessa ja lääkäri Kajaanissa. Yhteys hoidettiin videoneuvottelujärjestelmällä, joka käytti Kainuun atk-alueverkkoa. Tutkimusjoukko koostui kahdesta satunnaistetusta ryhmästä, joista 508 vastaanottokäynnin ryhmä hoidettiin etätyönä ja toinen 490 käynnin ryhmä tavallisella vastaanotolla Puolangan terveyskeskuksessa. Mittareina käytettiin teknisten ongelmien päiväkirjaa ja potilastyytyväisyyskyselyä, vastaanoton onnistumisen arviointia ja etävastaanoton uusintakäyntien tarpeen selvitystä. Tiedon siirtymisen onnistumista tutkittiin siten, että analysoitiin joukko videonauhoitettuja vastaanottoja, laskettiin vastaanottokäyntien kustannukset ja tarkasteltiin herkkyysanalyysien avulla etävastaanottomallilla toteutetun diabetesetävastaanoton kustannuksia. Tuloksien mukaan on mahdollista rakentaa toimiva, kohtuuhintainen etävastaanottojärjestelmä, kun käytetään alueellista atk-verkkoa. Potilaat olivat vähintään yhtä tyytyväisiä etävastaanottoon kuin tavalliseen. Tiedon siirtyminen etävastaanotolla on riittävän hyvä luotettavien päätelmien tekemiseksi. Noin kolme neljäsosaa valikoimattomasta perusterveydenhuollon potilasjoukosta voitiin hoitaa etätyönä. Lääkärin oma arvio vastaanoton onnistumisesta oli kuitenkin parempi perinteisessä vastaanotossa ja etävastaanotolla jouduttiin määräämään hieman enemmän laboratoriokokeita. Kun etävastaanottomallia käytetään korvaamaan tavanomainen vastaanottotapa ilman toiminnallisia ja organisatorisia muutoksia, se on noin 30 % kalliimpi kuin tavanomainen. Etävastaanottomalli kuitenkin mahdollistaa tehokkaan tiedon ja osaamisen siirtymisen välimatkasta riippumatta ja luo edellytykset uudenlaisille tavoille organisoida terveydenhuollon palveluita.

Abstract Hospital treatment of chronic obstructive pulmonary disease in primary and secondary health care and changes in treatment from 1972 to 2004 were examined by means of the treatment register and the register of deaths. During the study period, the patients with a principal diagnosis of chronic obstructive pulmonary disease (COPD) underwent 356,066 treatment periods. In 1980–1984, 44.3% of the patients hospitalized the first time for COPD died within five years after their treatment period, and in 1990–1994, 50.9% died after their treatment period. According to Cox’s age-adjusted regression model, mortality increased among both men (Hazard Ratio 1.093, 95% CI 1.055–1.133) and women (HR 1.138, 95% CI 1.061–1.221). The number of long-term, over-90-day periods of inpatient treatment of COPD patients in university and central hospitals decreased 97.6% and the number of days of treatment decreased 98.4% between 1972–1976 and 1997–2001. Correspondingly, these treatment periods increased 7.6% in primary care hospitals and the number of days of treatment decreased 47.6%. In 1995–2001 the number of inpatient periods due to acute exacerbations of COPD increased 10.9%, but the number of days of treatment decreased 8.5%. The growth in age-adjusted treatment periods was 0.8% among men and 18.5% among women. The number of treatment periods increased 36.8% in general practice wards and 17.8% in wards for respiratory diseases, while they decreased 22.3% in internal medicine wards. General practitioners sent 5.1% of patients admitted to a primary care hospital with acute exacerbation of COPD to a secondary care hospital. The age- and gender-adjusted risk of death of patients managed by a general practitioner was 0.83 (95% CI 0.75–0.91) compared with those managed by a pulmonary specialist. Patients treated in primary care had a 1.74 times greater risk of being readmitted within a week after being released from inpatient treatment for acute exacerbations of COPD compared with patients treated in secondary care. The strategic policies of the 1980s, changes in the service structure, the national guidelines for the prevention and treatment of COPD issued in 1998, the valid treatment recommendation, and new treatments and medication have made treatment of COPD patients more effective. The emphasis has shifted to outpatient care and primary health care, where sufficient resources and education must be insured in order to guarantee good quality. / Tiivistelmä Tutkimuksessa selvitettiin hoitoilmoitus- ja kuolinsyyrekisterin avulla keuhkoahtaumataudin sairaalahoitoa ja sen muutoksia perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa vuosina 1972–2004. Tutkimusaikana oli 356 066 hoitojaksoa niillä potilailla, joiden päädiagnoosi oli keuhkoahtaumatauti (KAT). Vuosina 1980–1984 olleen ensimmäisen KAT:sta aiheutuneen sairaalahoitojakson jälkeen potilaista kuoli viiden vuoden kuluessa 44,3 % ja vastaavasti vuosien 1990–1994 hoitojakson jälkeen 50,9 %. Coxin regressiomallilla iän ollessa vakioituna kuolleisuus lisääntyi sekä miehillä (Hazard Ratio 1,093, 95 % CI 1,055–1,133) että naisilla (HR 1,138, 95 % CI 1,061–1,221). Pitkäaikaiset, yli 90 hoitopäivää jatkuneet, sairaalahoitojaksot vähenivät KAT-potilailla yliopisto- ja keskussairaaloissa 97,6 % ja hoitopäivät 98,4 % ajanjaksojen 1972–1976 ja 1997–2001 välillä. Vastaavasti terveyskeskussairaaloissa nämä hoitojaksot lisääntyivät 7,6 % ja hoitopäivät vähenivät 47,6 %. Vuosina 1995–2001 olleiden KAT:n akuuttien pahenemisvaiheiden sairaalajaksojen määrä kasvoi 10,9 %, mutta hoitopäivien määrä väheni 8,5 %. Ikävakioitujen hoitojaksojen kasvu miehillä oli 0,8 % ja naisilla 18,5 %. Hoitojaksot lisääntyivät yleislääketieteen erikoisalan osastoilla 36,8 % ja keuhkosairauksien osastoilla 17,8 %, kun taas sisätautien osastoilla ne vähenivät 22,3 %. Yleislääkäri lähetti erikoissairaanhoitoon 5,1 % terveyskeskuksen vuodeosastolle otetuista akuuteista KAT:n pahenemisvaiheen potilaista. Yleislääkärin hoitovastuulla olleiden potilaiden ikä- ja sukupuolivakioitu kuoleman riskisuhde oli 0,83 (95 % CI 0,75–0,91) verrattuna keuhkolääkärin vastuulla olleisiin potilaisiin. Perusterveydenhuollossa hoidetuilla potilailla oli 1,74 kertainen riski joutua uudelleen sairaalahoitoon viikon kuluessa KAT:n akuutin pahenemisvaiheen sairaalahoidon jälkeen verrattuna erikoissairaanhoidossa hoidettuihin potilaisiin. 1980-luvun strategiset linjaukset, palvelurakennemuutokset ja kansalliset ohjeet keuhkoahtaumataudin ennaltaehkäisystä ja hoidosta vuodelta 1998 ja Käypä hoito -suositus sekä uudet hoitomuodot ja lääkkeet ovat tehostaneet keuhkoahtaumapotilaan hoitoa. Painopiste on siirtynyt avohoitoon ja perusterveydenhuoltoon, jossa on huolehdittava riittävästä resursoinnista ja koulutuksesta hyvän laadun varmistamiseksi.

Abstract The research focus for smoking and public health has typically been on serious smoking diseases such as cancer and coronary thrombosis, which typically require treatment in a hospital setting at an older age. In this thesis, primary health care utilisation and cardiovascular risk factors according to smoking status were studied in a younger cohort: at age 46 in the Northern Finland Birth Cohort of 1966. Primary health care costs of smokers vs. never-smokers were 28% higher for men and 21% higher for women. Signs of elevated risk of metabolic syndrome and cardiovascular disease were visible: smokers had 20% higher triglycerides, slightly larger waist-to-hip ratio, and type 2 diabetes prevalence was twice as high among smokers than never-smokers after adjustment for covariates. The calculated ten-year risk of a cardiovascular event was twice as high for smokers vs. either never-smokers, former smokers or recent quitters. These results should be seen as early warning signals in primary health care, and cost-effective actions should be taken to prevent later multimorbidity – smoking cessation aid by a physician is very cost effective. Only a minority of smokers receive cessation support from a physician, even though the majority of them wish to quit. In order to understand this discrepancy, a survey was conducted on physicians and smoking cessation. Physicians thought it was their responsibility to try to get the patient to quit, but practical measures to treat smoking dependence were rare. The most commonly reported restrictions for smoking cessation work – lack of time and functional treatment paths – could be addressed by administration and management. The attitudes and experiences of Finnish physicians were in line with the WHO recommendation to improve smoking cessation services and integrate them into health care: 80% were in favour of more resources being directed to smoking cessation services, and less than one third thought that smoking cessation was even somewhat well organised in the Finnish health care system. / Tiivistelmä Tupakoinnin terveys- ja talousvaikutusten tarkastelu keskittyy usein myöhemmällä iällä sairaalahoitoa vaativiin tupakkasairauksiin kuten syöpään ja sepelvaltimotautiin. Tässä väitöskirjassa tarkastellaan tupakoinnin ja perusterveydenhuollon käytön sekä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden yhteyttä nuoremmassa otoksessa: 46 vuoden iässä Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortissa. Perusterveydenhuollon vuosittaiset kustannukset olivat tupakoivilla korkeammat kuin tupakoimattomilla: miehillä 28% ja naisilla 21%. Merkkejä kohonneesta metabolisen oireyhtymän ja sydän- ja verisuonitautien riskistä oli havaittavissa: tupakoivien triglyseridit olivat 20% korkeammat, heidän lantio-vyötärösuhteensa oli hieman suurempi kuin tupakoimattomilla, ja tyypin 2 diabetes oli heillä kaksi kertaa yleisempää taustamuuttujien vakioinnin jälkeen. Arvioitu riski saada vakava sydän- tai verisuonitapahtuma seuraavan kymmenen vuoden kuluessa oli tupakoivilla kaksi kertaa suurempi kuin heillä, jotka joko eivät olleet ikinä tupakoineet, olivat aiemmin tupakoineet, tai jotka olivat hiljattain lopettaneet. Perusterveydenhuollon tulisi nähdä nämä ilmiöt varhaisina varoitussignaaleina ja ryhtyä kustannusvaikuttaviin toimenpiteisiin myöhemmän multimorbiditeetin ehkäisemiseksi – lääkärin antama tuki tupakoinnin lopettamisessa on erittäin kustannusvaikuttavaa. Vaikka suurin osa tupakoitsijoista haluaa lopettaa, vain vähemmistö saa siihen tukea lääkäriltä. Tämän epäsuhdan ymmärtämiseksi tehtiin kyselytutkimus lääkäreille tupakastavieroituksesta. Lääkärit näkivät velvollisuudekseen yrittää saada tupakoiva potilas lopettamaan, mutta käytännön toimet tupakkariippuvuuden hoitamiseksi olivat harvinaisia. Yleisimmin raportoidut esteet vieroitustyölle – aikapula ja puutteelliset hoitopolut – olivat hallinnon ja johdon ratkaistavissa. WHO:n mukaan Suomella on parantamisen varaa lopettamisen tukipalveluissa ja tupakkariippuvuuden hoidon integroimisessa terveydenhuoltojärjestelmään. Tästä väitöskirjasta käy ilmi, että suomalaisten lääkäreiden asenteet ja kokemukset ovat linjassa WHO:n ohjeistuksen kanssa: 80% kannatti lisäresurssien ohjaamista lopettamispalveluihin ja alle kolmanneksen mielestä tupakastavieroitus toteutui edes jokseenkin hyvin suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä.

Abstract Generalized anxiety disorder (GAD) is a mental health problem, which is characterized by excessive anxiety and worry, problems that are difficult to control. In the general population, the 12-month prevalence of GAD is 2-3%, with the lifetime prevalence being about 5%. However, GAD is more prevalent among primary care utilizers i.e. approximately 5-8% of them suffer from this disorder. Earlier studies have revealed GAD to be associated with a high utilization of health care resources. There were four goals of the present study; i) to investigate the prevalence of GAD among Finnish health care high utilizers, ii) to examine the association between GAD and utilization of different health care services at the population level, iii) to determine whether there would be any association between frequent utilization of health care services, GAD and somatic symptoms and iv) to compare the costs associated with GAD in secondary care in Finland with those attributable to major depressive disorder (MDD). In addition, the Finnish translation of the 7-item GAD scale (GAD-7) was validated. In a sample (n=150) of health care high utilizers in northern Finland, the prevalence of GAD was found to be 4%; GAD-7 was a valid instrument for detecting GAD in these subjects. In Northern Finland 1966 Birth Cohort, there was a significant association between GAD and health care utilization. Those subjects who screened positive for GAD with GAD-7 made 112% more total health care visits than other individuals. The results were statistically significant when controlled for potential confounders. Both GAD symptoms and physical symptoms were risk factors for frequent attendance of health care services, and the individuals who tested positive for GAD exhibited a higher rate of physical symptoms. Secondary care costs of all patients with a new diagnosis of GAD or MDD were calculated 2 years before and after the diagnosis date using the information from the Finnish Hospital Discharge Registers and National Hospital Benchmarking Database. Patients with a history of earlier depression or anxiety disorder had markedly higher costs compared with patients without psychiatric comorbidities. The highest mean individual costs (€19,538) during the 4-year follow-up were observed among patients with new onset of GAD but with a history of other anxiety disorders or MDD. / Tiivistelmä Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on mielenterveyden häiriö, jolle on ominaista ylenmääräinen ahdistuneisuus ja huolestuneisuus, joita on vaikea kontrolloida. Väestöstä noin 2 % on kärsinyt siitä vuoden aikana ja 5 % elinaikanaan. Perusterveydenhuoltoon hakeutuvilla potilailla sen on todettu olevan muuta väestöä yleisempi n. 5-8 %:n täyttäessä diagnostiset kriteerit. Aiemmat tutkimukset ovat viitanneet yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivien käyttävän usein runsaasti terveyspalveluita. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yleistyneen ahdistuneisuushäiriön esiintyvyyttä terveyspalveluita paljon käyttävillä suomalaisilla henkilöillä, yleistyneen ahdistuneisuushäiriön yhteyttä erilaisten terveyspalveluiden käyttöön väestötasolla, yleistyneen ahdistuneisuushäiriön ja somaattisten oireiden yhteyttä terveyspalveluiden suurkäyttöön ja yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön erikoissairaanhoidossa liittyviä kustannuksia vertaillen niitä masennukseen liittyviin kustannuksiin. Samalla validoitiin yleistyneen ahdistuneisuushäiriön seulontaan kehitetyn GAD-7 seulan suomenkielinen käännös. Joukossa pohjoissuomalaisia (n=150) terveyspalveluita paljon käyttäviä henkilöitä 4 %:lla todettiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Heillä GAD-7-kysely osoittautui toimivaksi seulontatyökaluksi. Pohjois-Suomen 1966 syntymäkohortissa väestötasolla tutkittaessa todettiin yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön liittyvän runsasta terveyspalveluiden käyttöä. GAD-7-kyselyssä positiivisen testituloksen saaneilla oli kokonaisuudessaan 112 % enemmän terveyspalveluiden käyttöä. Tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä myös huomioitaessa mahdolliset sekoittavat tekijät. Lisäksi sekä yleistynyt ahdistuneisuushäiriö että somaattiset oireet liittyivät terveyspalveluiden suurkäyttöön. Sairaaloiden poistoilmoitusrekisteriä ja kansallista sairaaloiden vertailutietokantaa hyödyntäen laskettiin uusien yleistyneen ahdistuneisuushäiriön ja masennuksen diagnoosin saaneiden potilaiden erikoissairaanhoidon kokonaiskustannukset 2 vuotta ennen ja jälkeen diagnoosin. Erityisen suuret kustannukset olivat niillä uuden diagnoosin saaneilla, joilla oli historiassa aiempi masennus tai ahdistuneisuushäiriö. Suurimmat keskimääräiset erikoissairaanhoidon kustannukset (19 538 €) todettiin niillä yliestyneen ahdistuneisuushäiriön diagnoosin saaneilla, joilla aiemmin oli todettu jokin muu ahdistuneisuushäiriö tai masennus.

Abstract The purpose of this study was to describe how patient education is operating in special health care and in primary care and also participants’ experiences of development work on patient education. The aim was to produce information on the implementation of patient education and the factors affecting it and the development of patient counseling between special and primary care nursing staff cooperation. The study consisted of three sub studies. The first study described above, what kind of the surgery patient education was as assessed by nursing staff, and what it is explained. In the second study was described, what kind of patient education was in primary care as assessed by nursing staff, and what it is explained. Furthermore in both studies was described by nursing staff what kind of development proposals they put in. The data was collected using a structured questionnaire (© MR / HK, 2003), from surgical nursing staff (n = 203) and nursing staff working in primary health care (n =  377). The data was analyzed using basic and multiple variable statistical methods, as well as open questions, the deductive content analysis. The third study described the experiences of nursing staff of development work on patient education. The data was collected by interviewing nursing staff involved in the development (n =  24) and were analyzed using inductive content analysis. The development work focused on patients’ education on patients with coronary artery disease, diabetic foot ulcers, cancer, joint replacement, stroke, and chronic obstructive pulmonary disease, and it was carried out in primary and special health care nursing staff cooperation. Nursing staff had a good knowledge and skills and attitudes towards patient education were positive and nursing staff was counseling patient-centered and take into account the patient's feelings. Nursing staff should develop patient education methods. Patient education should have more time, equipment, and facilities. Experiences of development work can be described by categories the nature of development work and together we are more effective. The development work is strengthening the know-how, but it requires the participants' motivation and commitment, teamwork skills, openness and mutual respect. Development cooperation increases professional and inter-organizational co-operation, and improves the information flow in the patient care process. The results can be utilized in nursing, nursing education and patient education development. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata potilasohjauksen toimintaedellytyksiä kirurgisessa erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa sekä hoitohenkilöstön kokemuksia potilasohjauksen kehittämisestä. Tavoitteena oli tuottaa tietoa potilasohjauksen toimintaedellytyksistä ja siihen vaikuttavista tekijöistä sekä potilasohjauksen kehittämisestä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon hoitohenkilöstön yhteistyönä. Tutkimus koostui kolmesta osatutkimuksesta. Ensimmäisessä osatutkimuksessa kuvailtiin, millaista oli potilaan ohjaus erikoissairaanhoidossa kirurgisen hoitohenkilöstön arvioimana ja toisessa osatutkimuksessa kuvailtiin millaista potilaan ohjaus oli perusterveydenhuollon hoitohenkilöstön arvioimana ja mitkä asiat olivat siihen yhteydessä. Lisäksi kuvailtiin millaisia ehdotuksia hoitohenkilöstö esitti potilasohjauksen kehittämiseksi. Aineisto kerättiin strukturoidulla kyselylomakkeella (© MR/HK, 2003) vuonna 2003 kirurgiselta (n =  203) ja vuonna 2006 perusterveydenhuollon (n =  377) hoitohenkilöstöltä ja analysoitiin tilastollisilla perus- ja monimuuttujamenetelmillä sekä avoimien kysymysten osalta deduktiivisella sisällön analyysillä. Kolmannessa osatutkimuksessa kuvailtiin hoitohenkilöstön kokemuksia potilasohjauksen kehittämistyöstä. Aineisto kerättiin vuonna 2007 haastattelemalla kehittämistyöhön osallistunutta hoitohenkilöstöä (n =  24) ja analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä. Kehittämistyö kohdentui sepelvaltimotautia ja diabeettista jalkahaavaa sairastavien sekä syöpä-, tekonivel-, aivoinfarkti- ja keuhkoahtaumatautipotilaiden ohjaukseen ja se toteutettiin erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon hoitohenkilöstön yhteistyönä. Hoitohenkilöstön tiedot ja taidot olivat pääosin hyvää tasoa ja asenteet potilasohjausta kohtaan olivat myönteiset. Hoitohenkilöstö arvioi toteuttavansa ohjausta potilaslähtöisesti ja tunneulottuvuuden huomioiden. Ohjausmenetelmien monipuolisempaan käyttöön olisi kiinnitettävä enemmän huomiota. Kehittämistarpeita oli myös ohjaukseen käytettävissä olevassa ajassa, välineistössä ja ohjaustiloissa. Kokemukset kehittämistyöstä jakaantuivat pääluokkiin kehittämistyön luonne ja kehittämistyön merkitys. Kehittämistyö vahvistaa ohjausosaamista, mutta vaatii osallistujilta motivaatiota ja sitoutumista, yhteistyökykyä, avoimuutta ja keskinäistä arvostusta. Kehittämisyhteistyö lisää ammattilaisten ja organisaatioiden välistä yhteistyötä sekä parantaa tiedonkulkua potilaan hoitoprosessissa. Tuloksia voidaan hyödyntää hoitotyössä, hoitotyön opetuksessa ja potilasohjauksen kehittämistoiminnassa.

Abstract The purpose of the study was to describe and evaluate the effectiveness of health coaching on health promotion (health-related quality of life, adherence to health regimens, clinical health outcomes and lifestyle factors) among frequent attenders of primary healthcare. The aim was to generate new information to promote frequent attenders’ health and to improve the care and education of patients with chronic diseases. The study consisted of three sub studies. A systematic literature review (sub study I) described the effects of health coaching on adult patients with chronic diseases. The data were collected from the databases and through a manual search. The data (n=13) were analyzed using narrative synthesis. Conceptual analysis (sub study II) identified frequent attenders of primary healthcare. The data were collected from databases and through a manual search. The data (n=59) were analyzed using synthesis and content analyses. The quasi-experimental research method (sub study III) evaluated the effectiveness of health coaching among frequent attenders (n=110) in primary healthcare. The experimental group received the health coaching and the control group received the usual care. The data were collected before the intervention and 12 months afterwards using a questionnaire on FINRISKI2012, RAND-36 and ACDI and clinical health outcomes measured by health-coaching nurses. The data were analyzed using statistical methods. According to the systematic review, health coaching produced positive effects on patients’ physiological, psychological and behavioural conditions and on their social life. In particular, weight management, physical and mental status improved, and physical activity increased. Conceptual analysis identified four attributes of frequent attenders: the feelings of symptoms, perceived poor health status, lower quality of life and frequent visits to a primary healthcare provider. Health coaching had statistically significant effects on the blood pressure and health-related quality of life among the experimental group, especially in emotional role limitation and energy during the 12 months. There were no statistically significant differences between the experimental and control groups on health-related quality of life, adherence to health regimens and lifestyle factors. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja arvioida terveysvalmennuksen vaikuttavuutta perusterveydenhuollon paljon terveyspalveluita käyttävien asiakkaiden terveyden edistämiseen (terveyteen liittyvään elämänlaatuun, hoitoon sitoutumiseen, kliiniseen terveydentilaan ja elintapoihin). Tavoitteena oli tuottaa uutta tietoa paljon terveyspalveluita käyttävien asiakkaiden terveyden edistämiseen ja pitkäaikaissairaiden hoidon ja ohjauksen kehittämiseen. Tutkimus koostui kolmesta osatutkimuksesta. Systemaattisella kirjallisuuskatsauksella (osatutkimus I) kuvattiin terveysvalmennuksen vaikutuksia pitkäaikaissairaille. Aineisto kerättiin viitetietokannoista ja manuaalisella haulla. Aineisto (n=13) analysoitiin narratiivisella synteesillä. Käsiteanalyysilla (osatutkimus II) määriteltiin paljon terveyspalveluita käyttävä asiakas perusterveydenhuollossa. Aineisto kerättiin viitetietokannoista ja manuaalisella haulla. Aineisto (n=59) analysoitiin synteesillä ja sisällönanalyysilla. Kvasikokeellisella tutkimusmenetelmällä (osatutkimus III) arvioitiin terveysvalmennuksen vaikuttavuutta perusterveydenhuollon paljon terveyspalveluita käyttäville asiakkaille (n=110). Koeryhmä sai terveysvalmennusta ja kontrolliryhmä tavanomaista hoitoa. Aineisto kerättiin FINRISKI 2012-, RAND-36- ja ACDI-kyselylomakkeilla sekä kliinisen terveydentilan mittauksilla ennen ja 12 kuukautta intervention jälkeen. Aineisto analysoitiin tilastomenetelmin. Kirjallisuuskatsauksen mukaan terveysvalmennuksella oli positiivisia vaikutuksia pitkäaikaissairaiden fyysisiin, psyykkisiin, sosiaalisiin ja käyttäytymistekijöihin. Erityisesti painonhallinta sekä fyysinen ja psyykkinen terveydentila paranivat ja fyysinen aktiivisuus lisääntyi. Käsiteanalyysilla tunnistettiin neljä ominaispiirrettä perusterveydenhuollon paljon terveyspalveluita käyttävälle asiakkaalle: oireiden tunne, kokemus terveydentilan heikkenemisestä, alhaisempi elämänlaatu ja useat käynnit perusterveydenhuollossa. Terveysvalmennusinterventio edisti tilastollisesti merkitsevästi koeryhmän terveyteen liittyvän elämänlaadun psyykkisistä syistä johtuvien ongelmien roolitoimintaa, tarmokkuutta ja verenpainetta 12 kuukauden aikana. Koe- ja kontrolliryhmän välillä ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja terveyteen liittyvässä elämänlaadussa, hoitoon sitoutumisessa ja elintavoissa.