Abstract Telehealth adoption is a complex and challenging process that often ends in failure. In Finland, telehealth in the form of videoconferencing is used relatively little in patient care, despite the relatively long geographical distances. The aim of this study was to describe telehealth adoption within one Finnish telehealth project. The aim was also to investigate why some telehealth applications remained in permanent use after the experimental phase while others did not. This was a qualitative study in which the material was gathered using theme interviews. Document material was also used to complement the interview data. Employees working in health care centres and specialised health care (n=41) took part in the study in 2007–2009. Some of the staff members were interviewed twice, which is why the material comprised a total of 55 interviews. The material was analysed using inductive, deductive and theory-driven content analysis. Successful adoption of telehealth applications is influenced by a variety of factors. The key factor is telehealth compatibility, which must be looked at from the perspectives of individuals (staff and patients), processes and the organisation. In terms of adoption success, factors associated with the organisation and how the project was organised were particularly emphasised, such as the need for adoption and arrangement of teleconsultations as regular processes with permanent staff and due attention to technology access and functionality. As a whole, health care staff were positive towards telehealth adoption; however, a negative attitude is not a definite obstacle to adoption. Health care staff perceived telehealth as having a number of benefits for patients, employees and society as a whole. Telehealth must be suited for patients and employees, clinical healthcare processes and the organisation. Suitability can be impacted by organisation and technology. The study has generated information about the adoption of telehealth in the Finnish health care system. This information can be made use of when planning new telehealth projects. / Tiivistelmä Etäterveydenhuollon käyttöönotto on monimutkainen ja haasteellinen prosessi, jossa epäonnistutaan usein. Suomessa videoneuvottelutekniikan avulla toteutettua etäterveydenhuoltoa käytetään potilastyössä melko vähän, vaikka meillä maantieteelliset välimatkat ovat pitkiä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata etäterveydenhuollon käyttöönottoa yhdessä suomalaisessa etäterveydenhuoltohankkeessa. Tarkoituksena oli myös selvittää, miksi osa etäterveydenhuollon sovelluksista jäi pysyvään käyttöön ja osa loppui kokeiluvaiheen jälkeen. Tutkimusmetodina oli laadullinen tutkimus, jossa aineisto kerättiin teemahaastatteluilla. Lisäksi dokumenttiaineistoa käytettiin täydentämään haastatteluaineistoa. Haastatteluihin osallistui terveyskeskusten ja erikoissairaanhoidon työntekijöitä (n =  41) vuosina 2007–09. Osa työntekijöistä haastateltiin kahteen kertaan, joten kokonaisuutena tutkimusaineisto käsitti 55 haastattelua. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä, teorialähtöisellä ja teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Etäterveydenhuollon sovellusten käyttöönoton onnistumiseen vaikuttavat monet eri tekijät. Keskeisin tekijä on etäterveydenhuollon soveltuvuus, jota pitää tarkastella yksilön (työntekijöiden ja potilaiden), prosessien ja organisaation näkökulmista. Käyttöönoton onnistumisessa painottuvat etenkin organisaatioon ja hankkeen organisoimiseen liittyvät tekijät, kuten tarve käyttöönotolle ja etäkonsultaatioiden järjestäminen säännöllisiksi prosesseiksi, joissa on pysyvät työntekijät ja joissa teknologian saatavuudesta sekä toimivuudesta on huolehdittu. Terveyskeskustyöntekijät suhtautuvat pääasiassa myönteisesti etäterveydenhuollon käyttöönottoon, eikä kielteinen asenne ole ehdoton este käyttöönotolle. Terveyskeskustyöntekijät kokevat etäterveydenhuollosta olevan monenlaista hyötyä potilaille, työntekijöille ja yhteiskunnalle. Etäterveydenhuollon täytyy soveltua potilaille ja työntekijöille, terveydenhuollon kliinisiin prosesseihin ja organisaatiolle. Organisoinnilla ja teknologialla voidaan vaikuttaa soveltuvuuteen. Tutkimus on tuottanut tietoa etäterveydenhuollon käyttöönotosta suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä. Tätä tietoa voidaan hyödyntää suunniteltaessa uusia etäterveydenhuoltohankkeita.

Abstract The background to this study was, firstly, the shortage of doctors in the remote areas in Finland and secondly, the possibilities to use new IT-technology to the organization of health care services. The aim was to find out whether it is possible to organize consultations between GPs and patients as remote work through the use of videoconferencing equipment. In literature the results of the studies on teleconsultations in remote areas have been positive in many specialties from the point of view of operating the system, patient satisfaction and costs. However few studies of teleconsultations are available in the area of general practice. The aims of this study were to identify the technical solutions what teleconsultation requires and to report on the implementation of the solutions and process of the teleconsultations. Two hypotheses were to be tested in the study: first that patients treated in the traditional way were more satisfied than teleconsultation patients: the second was that while a sizeable patient group could be treated remotely, teleconsultation would prove to be more expensive than the traditional consultation. The teleconsultation part of the study was organized so, that the patient and a trained nurse were in Puolanka Health Center and the GP in the city of Kajaani (100 kilometers away). The videoconferencing system worked on the LAN in the Kainuu area. The study group consisted of two random groups, 508 patient visits were treated as remote work and 490 visits were treated in the traditional way in Puolanka Health Center. In addition to the diary of technical problems and the patient satisfaction questionnaires the measures of the study were the analysis of success in the consultation and the account of the return consultations in the remote group. A part of consultations were videotaped and the success in transfer of information was analysed from those tapes. The cost of the consultation was calculated, and sensitivity analysis was used to examine the cost of teleconsultations for diabetic patients. The results indicated that with a local area network it is possible to build a well functioning, reasonably priced teleconsultation system. The patients were equally satisfied with the teleconsultation as with the traditional consultation. The transfer of information in teleconsultations was good enough to make reliable diagnoses. It is estimated that three out of four from a random population in general practice could be treated in teleconsultation. Although it is about 30% more expensive to treat patients by teleconsultation than by the traditional method, the advantages of the teleconsultation model are that it enables an efficient transfer of information and know-how regardless of distance, and that it enhances considerably the traditional scope of health care services. / Tiivistelmä Tutkimuksen lähtökohtana oli syrjäisten alueiden lääkäripula ja toisaalta telelääketieteen mukanaan tuomat mahdollisuudet järjestää palveluja uudella tavalla. Tarkoituksena oli selvittää, voidaanko lääkärin vastaanottopalveluita tuottaa etätyönä videoneuvottelujärjestelmää käyttäen. Kirjallisuuden mukaan tulokset monien erikoisalojen televideokonsultaatioista olivat myönteisiä toimivuuden, potilastyytyväisyyden ja kustannusten näkökulmista: mutta perusterveydenhuollon tutkimuksia etävastaanotosta ei löytynyt. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millaisia teknisiä ratkaisuja etävastaanotto vaatii ja kuvata valitun järjestelmän toimivuus sekä etävastaanottotapahtuman kulku. Hypoteesissa oletettiin tavallisella vastaanotolla hoidettujen olevan hieman etä-vastaanotolla käyneitä tyytyväisempiä ja että merkittävä osa potilasjoukosta voidaan hoitaa etätyönä sekä että etävastaanottokäynti on kalliimpi kuin tavallinen vastaanottokäynti. Tutkimus toteutettiin siten, että etävastaanottotilanteessa potilas oli hoitajan kanssa Puolangan terveyskeskuksessa ja lääkäri Kajaanissa. Yhteys hoidettiin videoneuvottelujärjestelmällä, joka käytti Kainuun atk-alueverkkoa. Tutkimusjoukko koostui kahdesta satunnaistetusta ryhmästä, joista 508 vastaanottokäynnin ryhmä hoidettiin etätyönä ja toinen 490 käynnin ryhmä tavallisella vastaanotolla Puolangan terveyskeskuksessa. Mittareina käytettiin teknisten ongelmien päiväkirjaa ja potilastyytyväisyyskyselyä, vastaanoton onnistumisen arviointia ja etävastaanoton uusintakäyntien tarpeen selvitystä. Tiedon siirtymisen onnistumista tutkittiin siten, että analysoitiin joukko videonauhoitettuja vastaanottoja, laskettiin vastaanottokäyntien kustannukset ja tarkasteltiin herkkyysanalyysien avulla etävastaanottomallilla toteutetun diabetesetävastaanoton kustannuksia. Tuloksien mukaan on mahdollista rakentaa toimiva, kohtuuhintainen etävastaanottojärjestelmä, kun käytetään alueellista atk-verkkoa. Potilaat olivat vähintään yhtä tyytyväisiä etävastaanottoon kuin tavalliseen. Tiedon siirtyminen etävastaanotolla on riittävän hyvä luotettavien päätelmien tekemiseksi. Noin kolme neljäsosaa valikoimattomasta perusterveydenhuollon potilasjoukosta voitiin hoitaa etätyönä. Lääkärin oma arvio vastaanoton onnistumisesta oli kuitenkin parempi perinteisessä vastaanotossa ja etävastaanotolla jouduttiin määräämään hieman enemmän laboratoriokokeita. Kun etävastaanottomallia käytetään korvaamaan tavanomainen vastaanottotapa ilman toiminnallisia ja organisatorisia muutoksia, se on noin 30 % kalliimpi kuin tavanomainen. Etävastaanottomalli kuitenkin mahdollistaa tehokkaan tiedon ja osaamisen siirtymisen välimatkasta riippumatta ja luo edellytykset uudenlaisille tavoille organisoida terveydenhuollon palveluita.