Abstract The two rhetorical approaches to Finnish Lapland are the mythical and the miserable produced in the realms of tourism and politics respectively. The locals comply with neither. In this research the notion of beauty is used in seeking to understand how life is perceived as good-enough by particular villagers of a remote northern village. The scope of this research is novel theoretically and methodologically. The combination of everyday life aesthetics and education outside of institutional art education is rare and the method of data collection, collective correspondence, is created for the purposes of this research. Education is approached in this research as our perpetual growing in everyday life. Education and aesthetics receive support from sociology and human geography as well as environmental ethics. The theoretical frame leans on Ludwig Wittgenstein's notions of language use: language is woven into the actions of ordinary life, used not only to describe but to act on and transform the world. The objectives of this research in brief are to 1) complement art-centered definitions of the notion of beauty, 2) argue for the significance of diversity of habitable places, and 3) to contribute positively to the prevailingly negative research rhetoric on life in northern Finnish villages. These objectives are tackled with research tasks unfolding as descriptive, interpretative and methodological respectively: 1) of what kind is perceived beauty in everyday life led in a small northern village? 2) What is the significance of considering beauty in everyday life? 3) What kind of data does correspondence yield on perceived beauty? There are four women participating in this research. They exchanged letters on the topic of everyday beauty once a month for a year. Together they comprise a group that varies in ages, education, employment, family structures and the length of stay in the village. What they share is a view of their home village as a good-enough place to live in. The main data consists of 44 letters supplemented by 10 interviews. The letters have been read as one correspondence and as four individual sets of letters. Recurring themes, the temporal and spatial evolving of them as well as the performative aspects of writing have been addressed. Beauty has been found to reside in an iterative linguistic process rather than fixed in objects or even themes. Beauty articulates condensations of significant relations the perceiving individual holds in her life. As such beauty in everyday life is relational, active and pertains to steering of one's life. The ability to relate to the environment in which you live in a personally meaningful and creative way is found to be facilitated by an environment of diversity. Rather than keeping the rural North habited I argue for ensuring that it is habitable for those who wish to live there. This means realizing that people craft good-enough lives in different ways relative to their everyday life environments. / Tiivistelmä Lapista puhutaan kahdella tavalla, joista kumpikaan ei tavoita täysin lappilaisten itsensä arkikokemusta: Lappia värittää paikkana joko myyttisyys tai kurjuus. Näitä kahta kuvaa ylläpitävät pääasiassa turismi ja politiikka. Tässä tutkimuksessa käytetään ilmausta "kaunis" yritettäessä ymmärtää elämää pohjoisessa pienkylässä riittävän hyväksi koettuna. Tutkimus on sekä teoreettisesti että metodologisesti monitieteinen ja uutta luova. Arjen estetiikan ja kasvatustieteen yhdistäminen taidekasvatuksen sisältöalueen ulkopuolella on harvinaista. Tutkimuksessa on käytetty aineistonkeruumenetelmänä kirjeenvaihtoa, ja erityisesti sen kollektiivista muotoa, joka on kehitetty tätä tutkimusta varten. Tutkimuksessa tarkastellaan kasvatustieteen avulla arkeen kietoutuvaa kasvua ihmisenä. Sosiologia, kulttuurimaantiede ja ympäristöetiikka täydentävät kasvatustiedettä ja estetiikkaa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nojaa Ludwig Wittgensteinin huomioihin kielen käytöstä arjessa. Kieli on kietoutunut arjen toimintoihin ja on käytössä paitsi maailman kuvaamisessa myös sen muuttamisessa. Tutkimuksen tavoitteet ovat lyhyesti: 1) laajentaa "kauniin" taidemaailmaan nojautuvaa määrittelyä, 2) argumentoida ihmisen elinympäristöjen monimuotoisuuden puolesta sekä 3) täydentää lähtökohtaisesti positiivisella tutkimusotteella pohjoisen pienkylien elämästä tuotettua pääosin negatiivista tutkimusretoriikkaa. Tavoitteita lähestytään kolmella tutkimustehtävällä, jotka jakaantuvat kuvailevaksi, tulkinnalliseksi ja metodologiseksi. Tutkimustehtävät ovat: 1) minkälaista on kaunis pohjoisen pienkylän arjessa? 2) Mitä merkitystä on kauniin pohtimisella arjessa? 3) Minkälaista aineistoa kirjeenvaihto tuottaa kauneudesta? Tutkimukseen on osallistunut neljä naista. Jokainen heistä on kirjoittanut kirjeitä kauneudesta arjessaan ja vaihtanut kirjeitä kerran kuussa vuoden ajan. Naisten iät, koulutustaustat, työllisyystilanteet, perherakenteet sekä kylässä asuttu aika vaihtelevat. Heitä yhdistää näkemys kotikylästään riittävän hyvänä asuinpaikkana. Tutkimuksen pääasiallinen aineisto koostuu 44 kirjeestä, joita täydentää kymmenen haastattelua. Kirjeaineisto on luettu sekä yhtenä kirjeenvaihtona että neljänä osana, kunkin osallistujan kirjeet erikseen. Kirjeistä on tavoiteltu toistuvia teemoja ja näiden ajallista ja tilallista muotoutumista. Lisäksi kirjoituksia on pohdittu harkittuina esityksinä. Kaunis on todettu jatkuvaksi itseään korjaavaksi kielelliseksi prosessiksi sen sijaan, että se olisi paikantunut kiinteästi esineisiin, asioihin tai edes teemoihin. Arjen kaunis kiinnittyy kunkin elämässä merkityksellisiin suhteisiin. Kielellisenä prosessina kaunis ilmentää aktiivista ja luovaa toimijuutta ja liittyy elämän ohjailemiseen. Monimuotoisuus tukee kykyä muodostaa ja tiedostaa merkityksellisiä ja luovia suhteita elinympäristöön. Sen sijaan, että tutkimuksessa argumentoitaisiin pohjoisten kylien asuttamisen puolesta tutkimus esittää että pienkylien asuttavuus tulisi turvata sellaisille jotka haluavat asua kylissä. Tämä edellyttää ymmärrystä siitä, että ihmiset tekevät elämästään riittävän hyvää laadullisesti eri tavoilla erilaisissa ympäristöissä.

Abstract The land use rights of the Sami were based on collectively agreed immemorial rights of use. Land areas were inherited, bought and sold, fishing waters were shared between families. Disputes about land areas were settled at the so-called Sami court. Only rarely did the actual court system settle disputes between the residents on Inari and Utsjoki. In the mid-16th century, the government did not have much control, but their influence increased gradually. The border closing of 1852 was the final act that established government control over the region. It closed the border between Norway and Finland. The first settlements were established in Inari as early as the 16th century. The first settlement was built in Utsjoki in 1831. The Sami tried to establish their rights of ownership and use for the land areas they had used for ages by establishing fishing settlements. They clearly derived from the old form of dwelling and land use. Fishing settlements were only established in Finnish Lapland in the 1840s and 1850s in Inari and Utsjoki. However, the solution was only temporary. The government took administrative actions to increase the pace of settlement. One of these actions was the organisation reform of 1858, which resulted in the authorities starting regional reviews. At the same time, land estates were transferred closer to winter dwellings. The extensive areas which the Sami had rights to use according to the seasons were limited. The term “settlement” is often thought to refer to new estates built on the crown's land. However, this was not the case in Inari and Utsjoki. There the Sami found new estates on the land areas they had inherited. The imperial decree of 1866 gave the Forestry Board control of Inari's and Utsjoki's forests. The area was placed temporarily under the Forestry Board's control. The separation of the surplus land of the state was carried out in Inari in 1902–1906. The government was free to sell timber, whereas similar rights to sell timber were not issued to the landowners. After the Forestry Board started to control people's land use, the standing of people outside the land ownership system weakened. Establishing new estates became more difficult and felling and collecting lichen was restricted. With the help of the Forestry Board, government directed settlement towards crofts in crown forests. / Tiivistelmä Saamelaisten maankäyttöoikeudet perustuivat yhteisesti määriteltyihin ikimuistoisiin nautintaoikeuksiin. Maita perittiin, ostettiin ja myytiin, kalavedet olivat jaettuja sukujen ja perheiden kesken. Maista syntyneet kiistat ratkaistiin kotakäräjillä. Varsinainen käräjälaitos ratkoi vain harvoin inarilaisten ja utsjokelaisten riitoja. Valtiovallan ote vielä 1700-luvun puolivälissä oli hyvin heikko mutta vahvistui vähitellen. Vallan vakiintuminen tapahtui viimeistään vuoden 1852 rajasulussa. Siinä Norjan ja Suomen vastainen raja suljettiin. Ensimmäiset uudistilat perustettiin Inariin jo 1700-luvulla. Utsjoelle ensimmäinen uudistila perustettiin vuonna 1831. Saamelaiset yrittivät vakiinnuttaa omistus- ja nautintaoikeutensa vanhastaan käyttämiinsä maihin perustamalla kalastustiloja. Ne olivat vanhan asumismuodon ja maankäytön selkeitä perillisiä. Kalastustiloja perustettiin Suomen Lapissa 1840- ja 1850-luvulla vain Inariin ja Utsjoelle. Ratkaisu oli kuitenkin vain tilapäinen. Uudisasutusta kiihdytettiin hallinnollisilla toimilla. Tällainen oli vuoden 1858 organisaatiouudistus, jonka seurauksena viranomaiset ryhtyivät pitämään aluekatselmuksia. Samassa yhteydessä tiluksia siirrettiin lähemmäksi talvipaikkaa. Laajat vuosikierron mukaiset nautinta-alueet supistuivat pienemmiksi. Uudistiloista puhuttaessa syntyy yleensä kuva kruunun maille perustetuista tiloista. Inarissa ja Utsjoella näin ei ollut, sillä saamelaiset perustivat uudistilat vanhoille perintömailleen. Inarin ja Utsjoen metsät otettiin metsähallituksen valvontaan 1866 annetulla keisarillisella kirjeellä. Alue asetettiin väliaikaisesti metsähallinnon alaiseksi. Kruunulle otetun liikamaan erottaminen tehtiin Inarissa vuosina 1902–1906. Valtio pääsi vapaasti myymään puuta, kun vastaavaa puunmyyntioikeutta ei annettu tilallisille. Kun metsähallitus alkoi valvoa asukkaiden maankäyttöä, tilajärjestelmän ulkopuolella olevien asema heikkeni. Uudistilojen perustaminen vaikeutui, puun- ja jäkälänottoa alettiin rajoittaa. Valtiovalta metsähallinnon avustuksella ohjasi asutuksen kruununmetsätorppiin.

Abstract The purpose of this research is to examine the history of elementary schools held by the Church as well as the history of primary schools, comprehensive schools and secondary schools in various municipalities in Lapland up to the end of school year 1998-99. This is a basic research. The examination proceeds from the founding of the first educational institution of each school type. The first itinerant catechists of Finland began teaching in Utsjoki in 1751. The first primary school was founded in Rovaniemi in 1870. Lapland changed over to comprehensive school system in 1972. The Tornio Pedagogium was granted founding permit in 1630. The schools held by the Church were either permanent or itinerant. The importance of permanent schools was insignificant in Lapland. Itinerant school system consisted of two categories; catechist schools and itinerant schools. Their educational aims were uniform. Catechists received their salary from the state whereas itinerant schools were maintained mainly by parishes. Catechist schools were founded only in the parishes of Northern and Eastern Lapland. In other parishes instruction was given by itinerant schools. Even in the beginning of the 1920's the amount of school-aged children in Lapland was higher in itinerant schools than in primary ones. The last catechist school was closed in Inari in 1954. The history of the primary school and comprehensive school can be divided into four periods. The starting point was the year 1866 when the Regulation on Primary Schools was issued. This first period came to an end in 1898 when each municipality of Lapland became obliged to divide its area into school districts. The Regulation on Primary Schools didn't oblige rural municipalities to found schools but made it possible for them. In school year 1897-98 only 24 schools gave instruction in Lapland. The obligation to form school districts brought schools even to the biggest villages in peripheral areas. In school year 1920-21 there were 96 schools in Lapland. The Compulsory Education Act was issued in 1921. The inhabitants of Lapland were active and hence in the autumn 1929 there were already 205 primary schools. The years subsequent to the war meant rapid progress in society with the result that more than 160 new primary schools were founded in Lapland. In school year 1957-58 the amount of schools was at its highest, 425. The fourth period in the history of the primary school and comprehensive school comprises the school years 1958-99. At that time the Primary Schools Act and Comprehensive Schools Act were in force. In the 1960's Finland and first of all Lapland were met by a severe crisis. Until now the increase of population had been strong. Now, however, it began to decrease. The inhabitants of peripheral areas began migrating to towns, Southern Finland and Sweden. In 1974-75 the amount of lower levels of the comprehensive school was no more than 313. The situation improved to some extent for 15 years due to the measures taken by the state. Consequently, in 1989-90 there were still 281 schools. In the 1990's Finland was shaken up by depression. In Lapland, then, unemployment increased, which resulted in migration. In autumn 1998 there were 200 lower levels of the comprehensive school. The only secondary school in Lapland was for a long time in Tornio. The next secondary school was founded in the town of Kemi in 1897. In autumn 1939 there were three educational institutions in Lapland enabling the students to continue their studies at university. After the war, especially in the 1960's, plenty of secondary schools were founded in Lapland. / Tiivistelmä Tavoitteenani on selvittää Lapin kirkollisten alkuopetuskoulujen sekä kansa-, perus- ja oppikoulujen historiaa kuntakohtaisesti lukuvuoden 1998-99 loppuun saakka. Kyseessä on perustutkimus. Tarkastelu alkaa kunkin koulumuodon ensimmäisen oppilaitoksen käynnistymisestä. Vuoden 1750 tienoilla aloittivat Utsjoella Suomen ensimmäiset kiertävät katekeetat opetustyönsä. Ensimmäinen kansakoulu avattiin Rovaniemellä 1870. Lappi siirtyi peruskoulujärjestelmään 1972. Tornion pedagogio sai perustamisluvan 1630. Kirkolliset koulut olivat kiinteitä tai kiertäviä. Kiinteiden koulujen merkitys Lapissa oli vähäinen. Kiertävät koulut ryhmitellään katekeetta- ja kiertokouluiksi. Niiden opetustavoitteet olivat yhteneväiset. Katekeettojen palkat maksoi valtio. Kiertokoulujen toiminnan rahoittivat lähinnä seurakunnat. Katekeettakouluja perustettiin vain Pohjois- ja Itä-Lapin seurakuntiin. Muissa seurakunnissa opetuksesta vastasivat kiertokoulut. Lapin kiertävissä kouluissa oli vielä 1920-luvun alussa enemmän kouluikäisiä kuin kansakouluissa. Viimeinen katekeettakoulu suljettiin Inarissa 1954. Kansa- ja peruskoulujen toiminta-aika jakaantuu luontevasti neljään jaksoon. Lähtöpiste on kansakouluasetuksen syntymävuosi 1866, ja ensimmäinen etappi päättyy 1898 piirijakoasetuksen antamiseen. Kansakouluasetus ei määrännyt maalaiskuntia perustamaan kansakouluja, mutta teki sen mahdolliseksi. Lukuvuonna 1897-98 oli Lapissa vain 24 koulua. Piirijakoasetus toi kouluja myös suurimpiin sivukyliin. Lukuvuonna 1920-21 kouluja oli 96. Oppivelvollisuuslaki annettiin 1921. Lapin asukkaat olivat aktiivisia, ja syksyllä 1929 kansakouluja oli jo 205. Väkevästi elettyinä sodanjälkeisinä vuosina Lapissa käynnistettiin vielä yli 160 uutta kansakoulua. Lukuvuonna 1957-58 kouluja oli ennätysmäärä 425. Neljäs tarkastelukausi käsittää lukuvuodet 1958-99, jolloin kansa- ja peruskoululait olivat voimassa. Suomea ja ennenkaikkea Lappia kohtasi 1960-luvulla suuri murros. Väestön voimakas kasvu pysähtyi kääntyen laskuun. Muuttoliike suuntautui maatalouskylistä kaupunkeihin, Etelä-Suomeen ja Ruotsiin. Ala-asteita oli 1974-75 enää 313. Valtion toimenpitein tilanne tasoittui 15 vuodeksi, ja kouluja oli 1989-90 vielä 281. Lama ravisteli 1990-luvulla Suomea. Lapissakin työttömyys kasvoi aiheuttaen poismuuttoaallon. Syksyllä 1998 ala-asteita oli 200. Torniossa oli pitkään Lapin ainoa oppikoulu. Kemistä tuli oppikoulukaupunki 1897. Syksyllä 1939 oli Lapissa kolme yliopistoon johtavaa oppilaitosta. Sodan jälkeen, erityisesti 1960-luvulla, perustettiin Lappiin runsaasti oppikouluja.

Abstract The purpose of this research is to examine the history of elementary schools held by the Church as well as the history of primary schools, comprehensive schools and secondary schools in various municipalities in Lapland up to the end of school year 1998-99. This is a basic research. The examination proceeds from the founding of the first educational institution of each school type. The first itinerant catechists of Finland began teaching in Utsjoki in 1751. The first primary school was founded in Rovaniemi in 1870. Lapland changed over to comprehensive school system in 1972. The Tornio Pedagogium was granted founding permit in 1630. The schools held by the Church were either permanent or itinerant. The importance of permanent schools was insignificant in Lapland. Itinerant school system consisted of two categories; catechist schools and itinerant schools. Their educational aims were uniform. Catechists received their salary from the state whereas itinerant schools were maintained mainly by parishes. Catechist schools were founded only in the parishes of Northern and Eastern Lapland. In other parishes instruction was given by itinerant schools. Even in the beginning of the 1920's the amount of school-aged children in Lapland was higher in itinerant schools than in primary ones. The last catechist school was closed in Inari in 1954. The history of the primary school and comprehensive school can be divided into four periods. The starting point was the year 1866 when the Regulation on Primary Schools was issued. This first period came to an end in 1898 when each municipality of Lapland became obliged to divide its area into school districts. The Regulation on Primary Schools didn't oblige rural municipalities to found schools but made it possible for them. In school year 1897-98 only 24 schools gave instruction in Lapland. The obligation to form school districts brought schools even to the biggest villages in peripheral areas. In school year 1920-21 there were 96 schools in Lapland. The Compulsory Education Act was issued in 1921. The inhabitants of Lapland were active and hence in the autumn 1929 there were already 205 primary schools. The years subsequent to the war meant rapid progress in society with the result that more than 160 new primary schools were founded in Lapland. In school year 1957-58 the amount of schools was at its highest, 425. The fourth period in the history of the primary school and comprehensive school comprises the school years 1958-99. At that time the Primary Schools Act and Comprehensive Schools Act were in force. In the 1960's Finland and first of all Lapland were met by a severe crisis. Until now the increase of population had been strong. Now, however, it began to decrease. The inhabitants of peripheral areas began migrating to towns, Southern Finland and Sweden. In 1974-75 the amount of lower levels of the comprehensive school was no more than 313. The situation improved to some extent for 15 years due to the measures taken by the state. Consequently, in 1989-90 there were still 281 schools. In the 1990's Finland was shaken up by depression. In Lapland, then, unemployment increased, which resulted in migration. In autumn 1998 there were 200 lower levels of the comprehensive school. The only secondary school in Lapland was for a long time in Tornio. The next secondary school was founded in the town of Kemi in 1897. In autumn 1939 there were three educational institutions in Lapland enabling the students to continue their studies at university. After the war, especially in the 1960's, plenty of secondary schools were founded in Lapland. / Tiivistelmä Tavoitteenani on selvittää Lapin kirkollisten alkuopetuskoulujen sekä kansa-, perus- ja oppikoulujen historiaa kuntakohtaisesti lukuvuoden 1998-99 loppuun saakka. Kyseessä on perustutkimus. Tarkastelu alkaa kunkin koulumuodon ensimmäisen oppilaitoksen käynnistymisestä. Vuoden 1750 tienoilla aloittivat Utsjoella Suomen ensimmäiset kiertävät katekeetat opetustyönsä. Ensimmäinen kansakoulu avattiin Rovaniemellä 1870. Lappi siirtyi peruskoulujärjestelmään 1972. Tornion pedagogio sai perustamisluvan 1630. Kirkolliset koulut olivat kiinteitä tai kiertäviä. Kiinteiden koulujen merkitys Lapissa oli vähäinen. Kiertävät koulut ryhmitellään katekeetta- ja kiertokouluiksi. Niiden opetustavoitteet olivat yhteneväiset. Katekeettojen palkat maksoi valtio. Kiertokoulujen toiminnan rahoittivat lähinnä seurakunnat. Katekeettakouluja perustettiin vain Pohjois- ja Itä-Lapin seurakuntiin. Muissa seurakunnissa opetuksesta vastasivat kiertokoulut. Lapin kiertävissä kouluissa oli vielä 1920-luvun alussa enemmän kouluikäisiä kuin kansakouluissa. Viimeinen katekeettakoulu suljettiin Inarissa 1954. Kansa- ja peruskoulujen toiminta-aika jakaantuu luontevasti neljään jaksoon. Lähtöpiste on kansakouluasetuksen syntymävuosi 1866, ja ensimmäinen etappi päättyy 1898 piirijakoasetuksen antamiseen. Kansakouluasetus ei määrännyt maalaiskuntia perustamaan kansakouluja, mutta teki sen mahdolliseksi. Lukuvuonna 1897-98 oli Lapissa vain 24 koulua. Piirijakoasetus toi kouluja myös suurimpiin sivukyliin. Lukuvuonna 1920-21 kouluja oli 96. Oppivelvollisuuslaki annettiin 1921. Lapin asukkaat olivat aktiivisia, ja syksyllä 1929 kansakouluja oli jo 205. Väkevästi elettyinä sodanjälkeisinä vuosina Lapissa käynnistettiin vielä yli 160 uutta kansakoulua. Lukuvuonna 1957-58 kouluja oli ennätysmäärä 425. Neljäs tarkastelukausi käsittää lukuvuodet 1958-99, jolloin kansa- ja peruskoululait olivat voimassa. Suomea ja ennenkaikkea Lappia kohtasi 1960-luvulla suuri murros. Väestön voimakas kasvu pysähtyi kääntyen laskuun. Muuttoliike suuntautui maatalouskylistä kaupunkeihin, Etelä-Suomeen ja Ruotsiin. Ala-asteita oli 1974-75 enää 313. Valtion toimenpitein tilanne tasoittui 15 vuodeksi, ja kouluja oli 1989-90 vielä 281. Lama ravisteli 1990-luvulla Suomea. Lapissakin työttömyys kasvoi aiheuttaen poismuuttoaallon. Syksyllä 1998 ala-asteita oli 200. Torniossa oli pitkään Lapin ainoa oppikoulu. Kemistä tuli oppikoulukaupunki 1897. Syksyllä 1939 oli Lapissa kolme yliopistoon johtavaa oppilaitosta. Sodan jälkeen, erityisesti 1960-luvulla, perustettiin Lappiin runsaasti oppikouluja.