Abstract The two rhetorical approaches to Finnish Lapland are the mythical and the miserable produced in the realms of tourism and politics respectively. The locals comply with neither. In this research the notion of beauty is used in seeking to understand how life is perceived as good-enough by particular villagers of a remote northern village. The scope of this research is novel theoretically and methodologically. The combination of everyday life aesthetics and education outside of institutional art education is rare and the method of data collection, collective correspondence, is created for the purposes of this research. Education is approached in this research as our perpetual growing in everyday life. Education and aesthetics receive support from sociology and human geography as well as environmental ethics. The theoretical frame leans on Ludwig Wittgenstein's notions of language use: language is woven into the actions of ordinary life, used not only to describe but to act on and transform the world. The objectives of this research in brief are to 1) complement art-centered definitions of the notion of beauty, 2) argue for the significance of diversity of habitable places, and 3) to contribute positively to the prevailingly negative research rhetoric on life in northern Finnish villages. These objectives are tackled with research tasks unfolding as descriptive, interpretative and methodological respectively: 1) of what kind is perceived beauty in everyday life led in a small northern village? 2) What is the significance of considering beauty in everyday life? 3) What kind of data does correspondence yield on perceived beauty? There are four women participating in this research. They exchanged letters on the topic of everyday beauty once a month for a year. Together they comprise a group that varies in ages, education, employment, family structures and the length of stay in the village. What they share is a view of their home village as a good-enough place to live in. The main data consists of 44 letters supplemented by 10 interviews. The letters have been read as one correspondence and as four individual sets of letters. Recurring themes, the temporal and spatial evolving of them as well as the performative aspects of writing have been addressed. Beauty has been found to reside in an iterative linguistic process rather than fixed in objects or even themes. Beauty articulates condensations of significant relations the perceiving individual holds in her life. As such beauty in everyday life is relational, active and pertains to steering of one's life. The ability to relate to the environment in which you live in a personally meaningful and creative way is found to be facilitated by an environment of diversity. Rather than keeping the rural North habited I argue for ensuring that it is habitable for those who wish to live there. This means realizing that people craft good-enough lives in different ways relative to their everyday life environments. / Tiivistelmä Lapista puhutaan kahdella tavalla, joista kumpikaan ei tavoita täysin lappilaisten itsensä arkikokemusta: Lappia värittää paikkana joko myyttisyys tai kurjuus. Näitä kahta kuvaa ylläpitävät pääasiassa turismi ja politiikka. Tässä tutkimuksessa käytetään ilmausta "kaunis" yritettäessä ymmärtää elämää pohjoisessa pienkylässä riittävän hyväksi koettuna. Tutkimus on sekä teoreettisesti että metodologisesti monitieteinen ja uutta luova. Arjen estetiikan ja kasvatustieteen yhdistäminen taidekasvatuksen sisältöalueen ulkopuolella on harvinaista. Tutkimuksessa on käytetty aineistonkeruumenetelmänä kirjeenvaihtoa, ja erityisesti sen kollektiivista muotoa, joka on kehitetty tätä tutkimusta varten. Tutkimuksessa tarkastellaan kasvatustieteen avulla arkeen kietoutuvaa kasvua ihmisenä. Sosiologia, kulttuurimaantiede ja ympäristöetiikka täydentävät kasvatustiedettä ja estetiikkaa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nojaa Ludwig Wittgensteinin huomioihin kielen käytöstä arjessa. Kieli on kietoutunut arjen toimintoihin ja on käytössä paitsi maailman kuvaamisessa myös sen muuttamisessa. Tutkimuksen tavoitteet ovat lyhyesti: 1) laajentaa "kauniin" taidemaailmaan nojautuvaa määrittelyä, 2) argumentoida ihmisen elinympäristöjen monimuotoisuuden puolesta sekä 3) täydentää lähtökohtaisesti positiivisella tutkimusotteella pohjoisen pienkylien elämästä tuotettua pääosin negatiivista tutkimusretoriikkaa. Tavoitteita lähestytään kolmella tutkimustehtävällä, jotka jakaantuvat kuvailevaksi, tulkinnalliseksi ja metodologiseksi. Tutkimustehtävät ovat: 1) minkälaista on kaunis pohjoisen pienkylän arjessa? 2) Mitä merkitystä on kauniin pohtimisella arjessa? 3) Minkälaista aineistoa kirjeenvaihto tuottaa kauneudesta? Tutkimukseen on osallistunut neljä naista. Jokainen heistä on kirjoittanut kirjeitä kauneudesta arjessaan ja vaihtanut kirjeitä kerran kuussa vuoden ajan. Naisten iät, koulutustaustat, työllisyystilanteet, perherakenteet sekä kylässä asuttu aika vaihtelevat. Heitä yhdistää näkemys kotikylästään riittävän hyvänä asuinpaikkana. Tutkimuksen pääasiallinen aineisto koostuu 44 kirjeestä, joita täydentää kymmenen haastattelua. Kirjeaineisto on luettu sekä yhtenä kirjeenvaihtona että neljänä osana, kunkin osallistujan kirjeet erikseen. Kirjeistä on tavoiteltu toistuvia teemoja ja näiden ajallista ja tilallista muotoutumista. Lisäksi kirjoituksia on pohdittu harkittuina esityksinä. Kaunis on todettu jatkuvaksi itseään korjaavaksi kielelliseksi prosessiksi sen sijaan, että se olisi paikantunut kiinteästi esineisiin, asioihin tai edes teemoihin. Arjen kaunis kiinnittyy kunkin elämässä merkityksellisiin suhteisiin. Kielellisenä prosessina kaunis ilmentää aktiivista ja luovaa toimijuutta ja liittyy elämän ohjailemiseen. Monimuotoisuus tukee kykyä muodostaa ja tiedostaa merkityksellisiä ja luovia suhteita elinympäristöön. Sen sijaan, että tutkimuksessa argumentoitaisiin pohjoisten kylien asuttamisen puolesta tutkimus esittää että pienkylien asuttavuus tulisi turvata sellaisille jotka haluavat asua kylissä. Tämä edellyttää ymmärrystä siitä, että ihmiset tekevät elämästään riittävän hyvää laadullisesti eri tavoilla erilaisissa ympäristöissä.

Abstract The purpose of the study was to get knowledge of everyday life of children (aged 0–10 years) with atopic dermatitis and their families. An ethnographic approach was used. Different data sets were collected by interviewing, observing and presenting questionnaires. The interviews (n = 24) and observations (n = 24) of the families (n = 7) took place at their homes. Children aged 5–10 years (n = 80), assisted by their parents, filled in a quality of life questionnaire. In the case of children younger than 5 years (n = 174) and families (n = 254), the quality of life questionnaire was filled in by the parents. The severity of atopic dermatitis of each participating child (n = 254) was evaluated by a physician. The professional perspective was introduced into the study in the form of discussions between dermatological nurses and dermatologists (n = 4). Triangulation of data, methods and analyses was performed. The quantitative data were analyzed by means of SPSS 11.5 for Windows. Categorical and ordinal variable were presented as frequency and percentage distributions, and medians, quartiles and arithmetic means were quoted. The interrelations between variables were presented as cross-tabulations, and Khi square test was used. The interviews were analyzed by methods of data-based content analysis. The more severe the child's atopic dermatitis was, the more the quality of life of the child and the family was impaired. The quality of life of the children was better than the quality of life of the families. The impact of the atopic dermatitis to the quality of life of the children was moderate and of the family severe. The children's quality of life was impaired most by itching and scratching. The need to participate in the treatment of the children's skin problems was the most important single factor that impaired the families' quality of life. The child's severe, long-term dermatitis and its treatment on a day-to-day basis were described as a desperate process. The knowledge that eczema is alleviated as the child grows older gave the families hope and helped them to cope. The avoidance of various foods and allergens and the opportunities to try different treatments raised hopes about the alleviation of eczema. On the other hand, however, these trials easily turned into desperate efforts to try any available alternative, which often wore out the mother or the whole family. Families did not receive adequate counselling or support when their quality of life was seriously compromised. The results of the study can be used when developing the public health care services to better meet the needs of families. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena on saada tietoa ihoatoopikkolasten (0–10 vuotta) ja heidän perheidensä arjesta. Tutkimuksen lähestymistapa on etnografinen. Erilaisia aineistoja kerättiin haastattelemalla, havainnoimalla ja kyselylomakkeilla. Perheiden (n = 7) haastattelut (n = 24) ja havainnoinnit (n = 24) tehtiin heidän kodeissaan. Perheiden arki heijastui haastattelutilanteisiin siten, että niissä ei aina ollut läsnä koko perhe, ja haastatteluun osallistujien toiveiden mukaan tapaamisia oli myös esimerkiksi ihotautien vuodeosastolla ja poliklinikalla. 5–10-vuotiaat lapset (n = 80) täyttivät itse tai vanhempiensa avustamana omaa elämänlaatuaan koskevan kyselylomakkeen. Alle 5-vuotiaiden lasten (n = 174) ja perheiden (n = 254) elämänlaatukyselyyn vastasivat vanhemmat. Lääkäri arvioi jokaisen tutkimukseen osallistuneen lapsen (n = 254) atooppisen ihottuman vaikeuden. Ammattilaisten näkökulman tutkimukseen toivat ihotautisairaanhoitajien ja -lääkäreiden kanssa käydyt keskustelut (n = 4). Tutkimuksessa käytetään aineisto-, menetelmä- ja analyysitriangulaatiota. Kvantitatiivinen aineisto analysoidaan SPSS 11.5 for Windows -ohjelmalla. Luokittelu- ja järjestysasteikollisia muuttujia kuvataan frekvenssi- ja %-jakaumilla, ja sijaintilukuina ovat mediaanit, kvartiilit ja aritmeettinen keskiarvo. Muuttujien yhteyksiä tarkastellaan ristiintaulukoimalla ja parametrittomana testinä on chi2-testi. Haastattelu- ja havainnointiaineisto analysoidaan aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Mitä vaikeampi lapsen ihottuma oli, sitä enemmän se heikensi perheen ja lapsen elämänlaatua. Lasten elämänlaatu oli parempi kuin perheiden elämänlaatu. Atooppisen ihottuman vaikutus lasten elämänlaatuun oli kohtalainen ja perheiden elämänlaatuun huomattava. Lasten elämänlaatua heikensivät eniten kutina ja raapiminen. Lapsen hoidossa auttaminen oli tärkein perheen elämänlaatua heikentävä tekijä. Lapsen vaikeaa, pitkäaikaista ihottumaa ja sen päivästä toiseen jatkuvaa hoitamista kuvattiin ajoittain epätoivoiseksi. Toisaalta tieto, että ihottuma lievittyy lapsen kasvaessa, antoi toivoa ja auttoi perhettä jaksamaan. Perheet hankkivat ja saivat paljon ja monenlaista tietoa lapsen atooppisesta ihottumasta ja sen hoitamisesta, joten vanhemmat joutuivat suodattamaan ja puntaroimaan saamaansa tietoa oman lapsen tilanteeseen sopivaksi. Yhtäältä erilaisten ruokien tai ärsyttävien tekijöiden välttämiseen ja hoitovaihtoehtojen kokeilemiseen liittyi toivoa lapsen ihottuman lievittymisestä. Toisaalta kokeileminen saattoi kääntyä epätoivoiseksi tarttumiseksi jokaiseen tarjolla olevaan oljenkorteen, mikä puolestaan johti äidin tai koko perheen väsymiseen. Perheiden ohjauksessa ja tukemisessa oli puutteita, kun perheen elämänlaatu oli huomattavasti heikentynyt. Perheet käyttivät monipuolisesti terveydenhuollon palveluja, mutta ajoittain hoito koettiin pirstaleiseksi, ja hoitovastuu jäi perheen itsensä kannettavaksi. Tutkimustuloksia voidaan käyttää kehitettäessä terveydenhuoltopalveluja paremmin perheiden tarpeita vastaaviksi. Keskeistä on tunnistaa ne perheet, joiden elämänlaatu on huomattavasti heikentynyt lapsen atooppisen ihottuman vuoksi. Ihoatoopikkolapsen hoitaminen on moniammatillista yhteistyötä, jonka tekemistä yli ammattikunta- tai sektorirajojen on entisestään syytä tehostaa.

Abstract This research focuses on spontaneously composed narrative in-between spaces in young children’s everyday life. The study was implemented in home and day care center contexts, and in cooperation between them. The study examines how children’s relations are shaped and reshaped in narrative in-between spaces. The theoretical and methodological approach draws from artistic and narrative childhood research. The narrative ethnography intertwined with visual methods were employed in three different processes to generate the research material. The material was analyzed through a holistic narrative analysis. The study is in line with the recent discussion of childhood research that challenges the simple understandings of children’s participation and voice. The study considers how to construct knowledge together with children, both in educational research and practices, in a critical and diffractive way. The main findings reveal that the spontaneously formed narrative in-between spaces enable children and adults to encounter the unplanned together; call for aesthetic sensitiveness toward others; enhance intergenerational co-agency; and create and maintain caring reciprocity and continuity. These aspects require and promote the confidence between children and adults as well as among adults. The study opens potential perspectives into research with young children through the concepts of narrative in-between space and the aesthetics of listening. The concepts challenge researchers to acknowledge the significance of being present for children and creating spaces for children to narrate in multiple ways. The study points out that the spontaneous narration provides opportunities for children to use different modes of narration and consequently enables their multiple voices to be heard. The study encourages researchers and educators to acknowledge the potential involved in children’s spontaneous narration. The study shows that spontaneously formed narrative in-between spaces create valuable situations to share children’s home stories and other meaningful matters. Finally, the study supports the parents and professionals to strengthen the position of the child in the cooperation practices between day care and home and offers a concrete means of involving children in cooperation. / Tiivistelmä Tässä väitöskirjassa tutkitaan spontaanisti muotoutuneita kerronnan tiloja lasten koti- ja päiväkotiarjessa, sekä niiden välisessä yhteistyössä. Tutkimusaihetta lähestytään kysymällä, miten lasten suhteet taipuilevat kerronnan tiloissa. Tutkimus liittyy kriittisellä ja luovalla otteella lapsuudentutkimuksen kentällä käytävään keskusteluun lapsen äänestä ja osallisuudesta. Tutkimuksen teoreettis-metodologinen viitekehys nojaa taiteelliseen ja kerronnalliseen lapsuudentutkimukseen. Kotona ja päiväkodissa toteutetuissa aineistonkeruuprosesseissa sovellettiin kerronnallista etnografiaa ja visuaalisia menetelmiä. Aineiston tulkinta muotoutui kokonaisvaltaisen kerronnallisen analyysin pohjalta. Tutkimuksessa kietoutuivat yhteen ”sydämellisellä asenteella” oleminen, tulkitseminen ja tekeminen. Tutkimustulokset osoittavat, että spontaanin kerronnan tiloissa lasten ja aikuisten on mahdollista kohdata yhdessä ennalta suunnittelematonta, herkistyä esteettisesti toisen kerronnan äärelle, lisätä sukupolvien välistä yhteistoimijuutta, sekä luoda ja ylläpitää välittävää vastavuoroisuutta ja jatkuvuutta. Nämä osatekijät vaativat ja edistävät luottamuksen rakentumista niin lasten ja aikuisten välillä kuin aikuisten kesken. Tutkimus avaa uudenlaista tarkastelukulmaa pienten lasten kanssa tehtävään tutkimukseen kerronnan tilan käsitteen avulla; pelkän tarinan sisällöllisen tarkastelun sijaan käsite korostaa kontekstia ja suhteita erottamattomana osana kertomisen prosessia. Käsite haastaa tutkijat huomioimaan kerronnallisen läsnäolon ja monenlaisen kerronnan merkityksen pienten lasten elämässä. Tutkimus osoittaa, että spontaani kerronnan tila tarjoaa mahdollisuuden lapsen toimijuuteen; lapsi voi osallistaa aikuista yhteiseen kerrontaan itselleen luontevilla kertomisen tavoilla. Tutkimus haastaa tutkijat ja kasvattajat huomioimaan lasten spontaaniin kerrontaan sisältyvän potentiaalin. Tutkimus havainnollistaa, että spontaanisti muotoutuneet kerronnan tilat luovat arvokkaita yhdessäolon hetkiä ja mahdollistavat lapselle tärkeiden asioiden jakamisen. Tutkimus kannustaa vanhempia ja ammattilaisia vahvistamaan lapsen toimijuutta myös kodin ja päivähoidon välisissä yhteistyön käytänteissä. Tutkimus tarjoaa tähän konkreettisen esimerkin.

Abstract This study focuses on the information behaviour of older adults. The interdisciplinary approach combines everyday life information-seeking, a gerontological notion of successful ageing and research on media use. First, the media repertoires of older adults are examined from the perspective of their course of life. Their information behaviour when they have retired is analysed in Pamela McKenzie's terms of information practices, i.e. 1) active seeking, 2) active scanning, 3) non-directed monitoring and 4) getting information by proxy. A new viewpoint to information use in information studies is independent and activating media use. The theoretical framework applies a gerontological life course approach, which connects former life events to latter events in one's information behaviour. The framework in this study encompasses everyday information behaviour more generally than information-seeking. The main concepts of the framework are information practices, media use, and as a new concept, enactment. The study is based on a qualitative approach that utilizes methodological triangulation. The empirical data was gathered from 319 elderly Finns. The longitudinal material was gathered from 13 retired teachers. The methods used were interview (2004), questionnaire (2001 & 2004), sentence completion task (2001 & 2004) and the Depression-Happiness Scale (2004). A second set of material consisted of 306 media diaries from the national Yksi päivä mediaa (Media use in one day) material collected in 2001. The main methods of analysis were a narrative life review and content analysis. Different methods and material collected at two different times increase the reliability of the results and illustrate changes in the explored phenomena. This study indicates that the life course approach should be taken into account in information studies, at least when research focuses on older adults. An interesting result is the concept of enactment, which describes the activating role of media. Analysis of the data indicated that media use of older adults is connected, for example, to organising their daily programme, food, physical exercise and health, language skills, civil debate, crosswords, competitions and games, time of devotion, and lending, borrowing and recycling of material. Another notable result is the application of McKenzie's model of information practices to structure the information behaviour in everyday life. The model is also improved by applying a new information practice, abstaining from information. Its role in the information behaviour of everyday life should be studied further. The activating role of media use among populations other than the elderly is another important issue in a media environment that will be more interactive in the future. / Tiivistelmä Tutkimus kohdistuu ikääntyneiden informaatiokäyttäytymiseen. Tieteidenvälisessä tarkastelussa yhdistyvät informaatiotutkimuksen arkielämän tiedonhankinnan tutkimus, gerontologiasta omaksuttu käsitys onnistuvasta vanhenemisesta ja viestinnän alan mediankäytön tutkimus. Aluksi tarkastellaan ikääntyneiden mediarepertuaarien muutoksia heidän elämänkulkunsa ajalta. Eläkkeellä olon aikaista informaatiokäyttäytymistä analysoidaan arjen informaatiokäytäntöinä, joita Pamela McKenzien teoreettisen mallin mukaisesti ovat 1) aktiivinen etsintä, 2) aktiivinen seuranta, 3) kohdentumaton havainnointi ja 4) informaation saaminen toisen henkilön kautta. Informaatiotutkimuksessa uutena tiedonkäytön sovellusalana on omaehtoinen ja aktiivinen mediankäyttö. Teoreettisessa viitekehyksessä sovelletaan gerontologista elämänkulun lähtökohtaa. Sen mukaisesti ihmisten aiemmilla elämänkokemuksilla on yhteyksiä heidän myöhempään informaatiokäyttäytymiseensä. Viitekehys kattaa tiedonhankintaa yleisemmin arkielämän informaatiokäyttäytymisen. Siinä keskeisiä ovat informaatiokäytäntöjen ja mediankäytön käsitteet sekä uutena esitetty toimintaan aktivoitumisen (enactment) käsite. Tutkimus perustuu laadulliseen lähestymistapaan, jossa sovelletaan menetelmätriangulaatiota. Empiirinen aineisto on koottu yhteensä 319 ikääntyneeltä suomalaiselta. Pitkittäisaineisto koostuu 13 opettajaeläkeläiseltä saaduista tiedoista. Menetelminä olivat haastattelu (2004), kysely (2001 ja 2004), lauseentäydennystehtävä (2001 ja 2004) ja The Depression-Happiness Scale -mittari (2004). Toisena aineistona olivat 306 mediapäiväkirjaa, jotka on kerätty Yksi päivä mediaa -kirjoitustapahtumassa (2001). Pääasiallisina analyysimenetelminä olivat narratiivinen elämäntarkastelu ja sisällönanalyysi. Eri menetelmillä ja kahtena eri ajankohtana kerätyn aineiston analyysi lisää tulosten luotettavuutta ja nostaa esille tutkittavien ilmiöiden muutoksia. Tutkimuksen perusteella elämänkulun lähtökohta tulisi ottaa huomioon informaatiotutkimuksen teoreettisissa malleissa. Tämä koskee ainakin ikääntyneiden informaatiokäyttäytymistä. Kiinnostava tulos on toimintaan aktivoitumisen käsitteen esittäminen. Käsite kuvaa sitä, miten mediankäyttö aktivoi toimintaan. Esimerkiksi päiväohjelman organisointi, ravinto, liikunta ja terveys, kielitaidon ylläpitäminen, yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen, sanaristikot, kilpailut ja pelaaminen, hiljentyminen sekä aineiston vaihto, lainaaminen ja kierrätys nousivat esille aineiston analyysissä. Merkittävä tulos on myös McKenzien informaatiokäytäntöjen mallin soveltaminen ihmisten arkisen informaatiokäyttäytymisen jäsentämiseen sekä mallin täydentäminen informaatiosta pidättäytymisen informaatiokäytännöllä. Informaatiokäyttäytymisen käsitteen vakiinnuttaminen alan suomenkieliseen terminologiaan selkiyttäisi arkielämän tiedonhankinnasta käytettyä käsitteistöä. Jatkotutkimuksissa olisi selvitettävä informaatiosta pidättäytymistä osana laajempaa informaatiokäyttäytymistä. Mediankäytön toimintaan aktivoivaa merkitystä olisi tutkittava myös muista väestöryhmistä kuin ikääntyneistä. Lisäksi olisi tutkittava sitä, millaisia vaikutuksia median vuorovaikutuksellisuuden lisääntymisellä on ihmisten arkiseen toimintaan.