Abstract This research focuses on spontaneously composed narrative in-between spaces in young children’s everyday life. The study was implemented in home and day care center contexts, and in cooperation between them. The study examines how children’s relations are shaped and reshaped in narrative in-between spaces. The theoretical and methodological approach draws from artistic and narrative childhood research. The narrative ethnography intertwined with visual methods were employed in three different processes to generate the research material. The material was analyzed through a holistic narrative analysis. The study is in line with the recent discussion of childhood research that challenges the simple understandings of children’s participation and voice. The study considers how to construct knowledge together with children, both in educational research and practices, in a critical and diffractive way. The main findings reveal that the spontaneously formed narrative in-between spaces enable children and adults to encounter the unplanned together; call for aesthetic sensitiveness toward others; enhance intergenerational co-agency; and create and maintain caring reciprocity and continuity. These aspects require and promote the confidence between children and adults as well as among adults. The study opens potential perspectives into research with young children through the concepts of narrative in-between space and the aesthetics of listening. The concepts challenge researchers to acknowledge the significance of being present for children and creating spaces for children to narrate in multiple ways. The study points out that the spontaneous narration provides opportunities for children to use different modes of narration and consequently enables their multiple voices to be heard. The study encourages researchers and educators to acknowledge the potential involved in children’s spontaneous narration. The study shows that spontaneously formed narrative in-between spaces create valuable situations to share children’s home stories and other meaningful matters. Finally, the study supports the parents and professionals to strengthen the position of the child in the cooperation practices between day care and home and offers a concrete means of involving children in cooperation. / Tiivistelmä Tässä väitöskirjassa tutkitaan spontaanisti muotoutuneita kerronnan tiloja lasten koti- ja päiväkotiarjessa, sekä niiden välisessä yhteistyössä. Tutkimusaihetta lähestytään kysymällä, miten lasten suhteet taipuilevat kerronnan tiloissa. Tutkimus liittyy kriittisellä ja luovalla otteella lapsuudentutkimuksen kentällä käytävään keskusteluun lapsen äänestä ja osallisuudesta. Tutkimuksen teoreettis-metodologinen viitekehys nojaa taiteelliseen ja kerronnalliseen lapsuudentutkimukseen. Kotona ja päiväkodissa toteutetuissa aineistonkeruuprosesseissa sovellettiin kerronnallista etnografiaa ja visuaalisia menetelmiä. Aineiston tulkinta muotoutui kokonaisvaltaisen kerronnallisen analyysin pohjalta. Tutkimuksessa kietoutuivat yhteen ”sydämellisellä asenteella” oleminen, tulkitseminen ja tekeminen. Tutkimustulokset osoittavat, että spontaanin kerronnan tiloissa lasten ja aikuisten on mahdollista kohdata yhdessä ennalta suunnittelematonta, herkistyä esteettisesti toisen kerronnan äärelle, lisätä sukupolvien välistä yhteistoimijuutta, sekä luoda ja ylläpitää välittävää vastavuoroisuutta ja jatkuvuutta. Nämä osatekijät vaativat ja edistävät luottamuksen rakentumista niin lasten ja aikuisten välillä kuin aikuisten kesken. Tutkimus avaa uudenlaista tarkastelukulmaa pienten lasten kanssa tehtävään tutkimukseen kerronnan tilan käsitteen avulla; pelkän tarinan sisällöllisen tarkastelun sijaan käsite korostaa kontekstia ja suhteita erottamattomana osana kertomisen prosessia. Käsite haastaa tutkijat huomioimaan kerronnallisen läsnäolon ja monenlaisen kerronnan merkityksen pienten lasten elämässä. Tutkimus osoittaa, että spontaani kerronnan tila tarjoaa mahdollisuuden lapsen toimijuuteen; lapsi voi osallistaa aikuista yhteiseen kerrontaan itselleen luontevilla kertomisen tavoilla. Tutkimus haastaa tutkijat ja kasvattajat huomioimaan lasten spontaaniin kerrontaan sisältyvän potentiaalin. Tutkimus havainnollistaa, että spontaanisti muotoutuneet kerronnan tilat luovat arvokkaita yhdessäolon hetkiä ja mahdollistavat lapselle tärkeiden asioiden jakamisen. Tutkimus kannustaa vanhempia ja ammattilaisia vahvistamaan lapsen toimijuutta myös kodin ja päivähoidon välisissä yhteistyön käytänteissä. Tutkimus tarjoaa tähän konkreettisen esimerkin.