Abstract This research focuses on spontaneously composed narrative in-between spaces in young children’s everyday life. The study was implemented in home and day care center contexts, and in cooperation between them. The study examines how children’s relations are shaped and reshaped in narrative in-between spaces. The theoretical and methodological approach draws from artistic and narrative childhood research. The narrative ethnography intertwined with visual methods were employed in three different processes to generate the research material. The material was analyzed through a holistic narrative analysis. The study is in line with the recent discussion of childhood research that challenges the simple understandings of children’s participation and voice. The study considers how to construct knowledge together with children, both in educational research and practices, in a critical and diffractive way. The main findings reveal that the spontaneously formed narrative in-between spaces enable children and adults to encounter the unplanned together; call for aesthetic sensitiveness toward others; enhance intergenerational co-agency; and create and maintain caring reciprocity and continuity. These aspects require and promote the confidence between children and adults as well as among adults. The study opens potential perspectives into research with young children through the concepts of narrative in-between space and the aesthetics of listening. The concepts challenge researchers to acknowledge the significance of being present for children and creating spaces for children to narrate in multiple ways. The study points out that the spontaneous narration provides opportunities for children to use different modes of narration and consequently enables their multiple voices to be heard. The study encourages researchers and educators to acknowledge the potential involved in children’s spontaneous narration. The study shows that spontaneously formed narrative in-between spaces create valuable situations to share children’s home stories and other meaningful matters. Finally, the study supports the parents and professionals to strengthen the position of the child in the cooperation practices between day care and home and offers a concrete means of involving children in cooperation. / Tiivistelmä Tässä väitöskirjassa tutkitaan spontaanisti muotoutuneita kerronnan tiloja lasten koti- ja päiväkotiarjessa, sekä niiden välisessä yhteistyössä. Tutkimusaihetta lähestytään kysymällä, miten lasten suhteet taipuilevat kerronnan tiloissa. Tutkimus liittyy kriittisellä ja luovalla otteella lapsuudentutkimuksen kentällä käytävään keskusteluun lapsen äänestä ja osallisuudesta. Tutkimuksen teoreettis-metodologinen viitekehys nojaa taiteelliseen ja kerronnalliseen lapsuudentutkimukseen. Kotona ja päiväkodissa toteutetuissa aineistonkeruuprosesseissa sovellettiin kerronnallista etnografiaa ja visuaalisia menetelmiä. Aineiston tulkinta muotoutui kokonaisvaltaisen kerronnallisen analyysin pohjalta. Tutkimuksessa kietoutuivat yhteen ”sydämellisellä asenteella” oleminen, tulkitseminen ja tekeminen. Tutkimustulokset osoittavat, että spontaanin kerronnan tiloissa lasten ja aikuisten on mahdollista kohdata yhdessä ennalta suunnittelematonta, herkistyä esteettisesti toisen kerronnan äärelle, lisätä sukupolvien välistä yhteistoimijuutta, sekä luoda ja ylläpitää välittävää vastavuoroisuutta ja jatkuvuutta. Nämä osatekijät vaativat ja edistävät luottamuksen rakentumista niin lasten ja aikuisten välillä kuin aikuisten kesken. Tutkimus avaa uudenlaista tarkastelukulmaa pienten lasten kanssa tehtävään tutkimukseen kerronnan tilan käsitteen avulla; pelkän tarinan sisällöllisen tarkastelun sijaan käsite korostaa kontekstia ja suhteita erottamattomana osana kertomisen prosessia. Käsite haastaa tutkijat huomioimaan kerronnallisen läsnäolon ja monenlaisen kerronnan merkityksen pienten lasten elämässä. Tutkimus osoittaa, että spontaani kerronnan tila tarjoaa mahdollisuuden lapsen toimijuuteen; lapsi voi osallistaa aikuista yhteiseen kerrontaan itselleen luontevilla kertomisen tavoilla. Tutkimus haastaa tutkijat ja kasvattajat huomioimaan lasten spontaaniin kerrontaan sisältyvän potentiaalin. Tutkimus havainnollistaa, että spontaanisti muotoutuneet kerronnan tilat luovat arvokkaita yhdessäolon hetkiä ja mahdollistavat lapselle tärkeiden asioiden jakamisen. Tutkimus kannustaa vanhempia ja ammattilaisia vahvistamaan lapsen toimijuutta myös kodin ja päivähoidon välisissä yhteistyön käytänteissä. Tutkimus tarjoaa tähän konkreettisen esimerkin.

Abstract This study brings together the politics of belonging, relational narrative inquiry and values and values education in the context of Finnish early childhood education. The study draws on the politics of belonging within which belonging and exclusion are understood as relational rather than individual phenomena. The significant relations for belonging and exclusion do not just emerge between humans, but they are also material, cultural and political. The study asks how the politics of belonging are shaped in young children’s diverse relations in a Finnish preschool context. The onto-epistemological premise of the study relies on the relational narrative inquiry. The study was implemented in six Finnish preschools, where the children’s ages ranged from 1 to 5 years. The research material consisted of written small stories, videos, participatory observations, field notes and discussions with the educators. The analysis was based on holistic reading and re-reading and supported by the idea of small stories and theory of gaps. The findings highlight three interrelated entrances to understanding the politics of belonging in the preschool context. First, the study emphasises the politics of belonging as constantly shaped and lived in daily encounters. The findings illustrated the co-existence of belonging and exclusion. Usually it was one child who was excluded by other children in the fleeting moments of daily life, and often when the educators were not present. Second, the study reveals the meaning of the pedagogical practices in the politics of belonging. Pedagogical practices were tightly surrounded with the materiality, institutional routines and cultural aspects, such as spaces, artefacts, routines, rules, curriculum and legislation. The third entrance provides insights into the value-bound nature of the politics of belonging. Belonging emerged as closely related to democratic, caring and disciplinary values. The findings raised a tension between individually and collectively oriented values. The study argues for understanding the politics of belonging shaped in a landscape of diverse relations and value fields, where the children were active agents in their belonging and exclusion. / Tiivistelmä Väitöskirja yhdistää yhteenkuuluvuuden politiikan, suhteisen kerronnallisen tutkimuksen sekä arvot ja arvokasvatuksen suomalaisen varhaiskasvatuksen kontekstissa. Yhteenkuuluvuuden politiikka käsitteenä haastaa tutkimaan yhteenkuuluvuutta ja poissuljetuksi tulemista suhteissa muotoutuvana ilmiönä ennemmin kuin yksilön näkökulmasta. Suhteisuus nostaa esille ihmisten välisten suhteiden lisäksi myös materiaaliset, kulttuuriset ja poliittiset suhteet merkityksellisinä yhteenkuuluvuudelle. Tutkimus kysyy: Kuinka yhteenkuuluvuuden politiikka muotoutuu pienten lasten moninaisissa suhteissa suomalaisessa päiväkotikontekstissa? Tutkimuksen onto-epistemologinen lähtökohta on suhteisessa kerronnallisessa tutkimusotteessa. Tutkimus toteutettiin kuudessa päiväkodissa, joissa lapset olivat 1–5-vuotiaita. Tutkimusaineisto koostui kirjoitetuista pienistä kertomuksista, videoista, osallistuvista havainnoinneista, muistiinpanoista ja keskusteluista varhaiskasvattajien kanssa. Tutkimusaineiston analyysi pohjautui kokonaisvaltaiseen luentaan ja uudelleen luentaan, soveltaen kerronnallisia käsitteitä ”pienet kertomukset” ja ”välien teoria”. Tulokset tuovat esille kolme toisiinsa kietoutunutta näkökulmaa. Ensiksi tutkimus korostaa yhteenkuuluvuuden politiikkaa jatkuvasti muuttuvana ja arjen kohtaamisissa muotoutuvana ilmiönä. Tulokset havainnollistavat yhteenkuuluvuuden ja poissuljetuksi tulemisen samanaikaista olemassaoloa. Yleensä yksi lapsi poissuljettiin leikin ulkopuolelle arjen ohikiitävissä hetkissä, joissa työntekijöitä ei ollut läsnä. Toiseksi tutkimus nostaa esille pedagogisten käytänteiden merkityksen. Pedagogiset käytänteet suhteissa materiaan, institutionaalisiin rutiineihin ja kulttuurisiin näkökulmiin tuottivat yhteenkuulumista ja poissuljetuksi tulemista. Tulokset avaavat tilojen, tavaroiden, rutiinien, sääntöjen, varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden sekä lainsäädännön merkityksiä. Kolmas näkökulma avaa arvojen ja arvokasvatuksen kietoutuneisuuden. Yhteenkuuluvuuden politiikka liittyy läheisesti demokraattisiin, hoivan ja välittämisen sekä kurin ja järjestyksen arvoalueisiin. Tutkimus paljastaa jännitteitä suhteessa yksilöllisiin ja yhteisöllisiin arvoihin. Tutkimus haastaa tarkastelemaan yhteenkuuluvuuden politiikkaa moninaisten suhteiden ja arvojen maisemassa, jossa lapset ovat aktiivisia toimijoita yhteenkuulumisessaan ja poissuljetuksi tulemisessaan.