Abstract The land use rights of the Sami were based on collectively agreed immemorial rights of use. Land areas were inherited, bought and sold, fishing waters were shared between families. Disputes about land areas were settled at the so-called Sami court. Only rarely did the actual court system settle disputes between the residents on Inari and Utsjoki. In the mid-16th century, the government did not have much control, but their influence increased gradually. The border closing of 1852 was the final act that established government control over the region. It closed the border between Norway and Finland. The first settlements were established in Inari as early as the 16th century. The first settlement was built in Utsjoki in 1831. The Sami tried to establish their rights of ownership and use for the land areas they had used for ages by establishing fishing settlements. They clearly derived from the old form of dwelling and land use. Fishing settlements were only established in Finnish Lapland in the 1840s and 1850s in Inari and Utsjoki. However, the solution was only temporary. The government took administrative actions to increase the pace of settlement. One of these actions was the organisation reform of 1858, which resulted in the authorities starting regional reviews. At the same time, land estates were transferred closer to winter dwellings. The extensive areas which the Sami had rights to use according to the seasons were limited. The term “settlement” is often thought to refer to new estates built on the crown's land. However, this was not the case in Inari and Utsjoki. There the Sami found new estates on the land areas they had inherited. The imperial decree of 1866 gave the Forestry Board control of Inari's and Utsjoki's forests. The area was placed temporarily under the Forestry Board's control. The separation of the surplus land of the state was carried out in Inari in 1902–1906. The government was free to sell timber, whereas similar rights to sell timber were not issued to the landowners. After the Forestry Board started to control people's land use, the standing of people outside the land ownership system weakened. Establishing new estates became more difficult and felling and collecting lichen was restricted. With the help of the Forestry Board, government directed settlement towards crofts in crown forests. / Tiivistelmä Saamelaisten maankäyttöoikeudet perustuivat yhteisesti määriteltyihin ikimuistoisiin nautintaoikeuksiin. Maita perittiin, ostettiin ja myytiin, kalavedet olivat jaettuja sukujen ja perheiden kesken. Maista syntyneet kiistat ratkaistiin kotakäräjillä. Varsinainen käräjälaitos ratkoi vain harvoin inarilaisten ja utsjokelaisten riitoja. Valtiovallan ote vielä 1700-luvun puolivälissä oli hyvin heikko mutta vahvistui vähitellen. Vallan vakiintuminen tapahtui viimeistään vuoden 1852 rajasulussa. Siinä Norjan ja Suomen vastainen raja suljettiin. Ensimmäiset uudistilat perustettiin Inariin jo 1700-luvulla. Utsjoelle ensimmäinen uudistila perustettiin vuonna 1831. Saamelaiset yrittivät vakiinnuttaa omistus- ja nautintaoikeutensa vanhastaan käyttämiinsä maihin perustamalla kalastustiloja. Ne olivat vanhan asumismuodon ja maankäytön selkeitä perillisiä. Kalastustiloja perustettiin Suomen Lapissa 1840- ja 1850-luvulla vain Inariin ja Utsjoelle. Ratkaisu oli kuitenkin vain tilapäinen. Uudisasutusta kiihdytettiin hallinnollisilla toimilla. Tällainen oli vuoden 1858 organisaatiouudistus, jonka seurauksena viranomaiset ryhtyivät pitämään aluekatselmuksia. Samassa yhteydessä tiluksia siirrettiin lähemmäksi talvipaikkaa. Laajat vuosikierron mukaiset nautinta-alueet supistuivat pienemmiksi. Uudistiloista puhuttaessa syntyy yleensä kuva kruunun maille perustetuista tiloista. Inarissa ja Utsjoella näin ei ollut, sillä saamelaiset perustivat uudistilat vanhoille perintömailleen. Inarin ja Utsjoen metsät otettiin metsähallituksen valvontaan 1866 annetulla keisarillisella kirjeellä. Alue asetettiin väliaikaisesti metsähallinnon alaiseksi. Kruunulle otetun liikamaan erottaminen tehtiin Inarissa vuosina 1902–1906. Valtio pääsi vapaasti myymään puuta, kun vastaavaa puunmyyntioikeutta ei annettu tilallisille. Kun metsähallitus alkoi valvoa asukkaiden maankäyttöä, tilajärjestelmän ulkopuolella olevien asema heikkeni. Uudistilojen perustaminen vaikeutui, puun- ja jäkälänottoa alettiin rajoittaa. Valtiovalta metsähallinnon avustuksella ohjasi asutuksen kruununmetsätorppiin.