Abstract The land use rights of the Sami were based on collectively agreed immemorial rights of use. Land areas were inherited, bought and sold, fishing waters were shared between families. Disputes about land areas were settled at the so-called Sami court. Only rarely did the actual court system settle disputes between the residents on Inari and Utsjoki. In the mid-16th century, the government did not have much control, but their influence increased gradually. The border closing of 1852 was the final act that established government control over the region. It closed the border between Norway and Finland. The first settlements were established in Inari as early as the 16th century. The first settlement was built in Utsjoki in 1831. The Sami tried to establish their rights of ownership and use for the land areas they had used for ages by establishing fishing settlements. They clearly derived from the old form of dwelling and land use. Fishing settlements were only established in Finnish Lapland in the 1840s and 1850s in Inari and Utsjoki. However, the solution was only temporary. The government took administrative actions to increase the pace of settlement. One of these actions was the organisation reform of 1858, which resulted in the authorities starting regional reviews. At the same time, land estates were transferred closer to winter dwellings. The extensive areas which the Sami had rights to use according to the seasons were limited. The term “settlement” is often thought to refer to new estates built on the crown's land. However, this was not the case in Inari and Utsjoki. There the Sami found new estates on the land areas they had inherited. The imperial decree of 1866 gave the Forestry Board control of Inari's and Utsjoki's forests. The area was placed temporarily under the Forestry Board's control. The separation of the surplus land of the state was carried out in Inari in 1902–1906. The government was free to sell timber, whereas similar rights to sell timber were not issued to the landowners. After the Forestry Board started to control people's land use, the standing of people outside the land ownership system weakened. Establishing new estates became more difficult and felling and collecting lichen was restricted. With the help of the Forestry Board, government directed settlement towards crofts in crown forests. / Tiivistelmä Saamelaisten maankäyttöoikeudet perustuivat yhteisesti määriteltyihin ikimuistoisiin nautintaoikeuksiin. Maita perittiin, ostettiin ja myytiin, kalavedet olivat jaettuja sukujen ja perheiden kesken. Maista syntyneet kiistat ratkaistiin kotakäräjillä. Varsinainen käräjälaitos ratkoi vain harvoin inarilaisten ja utsjokelaisten riitoja. Valtiovallan ote vielä 1700-luvun puolivälissä oli hyvin heikko mutta vahvistui vähitellen. Vallan vakiintuminen tapahtui viimeistään vuoden 1852 rajasulussa. Siinä Norjan ja Suomen vastainen raja suljettiin. Ensimmäiset uudistilat perustettiin Inariin jo 1700-luvulla. Utsjoelle ensimmäinen uudistila perustettiin vuonna 1831. Saamelaiset yrittivät vakiinnuttaa omistus- ja nautintaoikeutensa vanhastaan käyttämiinsä maihin perustamalla kalastustiloja. Ne olivat vanhan asumismuodon ja maankäytön selkeitä perillisiä. Kalastustiloja perustettiin Suomen Lapissa 1840- ja 1850-luvulla vain Inariin ja Utsjoelle. Ratkaisu oli kuitenkin vain tilapäinen. Uudisasutusta kiihdytettiin hallinnollisilla toimilla. Tällainen oli vuoden 1858 organisaatiouudistus, jonka seurauksena viranomaiset ryhtyivät pitämään aluekatselmuksia. Samassa yhteydessä tiluksia siirrettiin lähemmäksi talvipaikkaa. Laajat vuosikierron mukaiset nautinta-alueet supistuivat pienemmiksi. Uudistiloista puhuttaessa syntyy yleensä kuva kruunun maille perustetuista tiloista. Inarissa ja Utsjoella näin ei ollut, sillä saamelaiset perustivat uudistilat vanhoille perintömailleen. Inarin ja Utsjoen metsät otettiin metsähallituksen valvontaan 1866 annetulla keisarillisella kirjeellä. Alue asetettiin väliaikaisesti metsähallinnon alaiseksi. Kruunulle otetun liikamaan erottaminen tehtiin Inarissa vuosina 1902–1906. Valtio pääsi vapaasti myymään puuta, kun vastaavaa puunmyyntioikeutta ei annettu tilallisille. Kun metsähallitus alkoi valvoa asukkaiden maankäyttöä, tilajärjestelmän ulkopuolella olevien asema heikkeni. Uudistilojen perustaminen vaikeutui, puun- ja jäkälänottoa alettiin rajoittaa. Valtiovalta metsähallinnon avustuksella ohjasi asutuksen kruununmetsätorppiin.

Abstract This narrative-biographical study focuses on stories told by teachers working in Lapland about their work and life. The key concept of the study is 'place', which is conceptualised as subjectively experienced place in line with humanistic geography. The research data consisted of interviews of seven teachers working in Lapland, including two Saami and five Finnish teachers. Two main research questions were addressed: I How do teachers tell about place? II What is teachers' manner of knowing from the viewpoint of place? The results revealed an inside view of 'place', which reflects the dweller's perspective towards place. The informants' stories highlighted five place-related sentiments: concern, commitment, sense of home, recognition and appreciation. At the general level, teachers felt concern about the contradiction between the south and the north. They also felt concern about the future of their pupils, schools and villages. Commitment and sense of home were enhanced by a place-related lifestyle and nature as well as an opportunity to do subjectively meaningful things. The teachers described their sentiment of belonging to a place in a way that reflected recognition and appreciation. For an individual, recognition related to everyday phenomena and interpersonal relations played an important role, but recognition by different groups and society was also significant. The autobiographical story by one of the Saami teachers clearly indicated the significance of local knowledge for teachers' work. Personal local knowledge is tacit knowledge based on experience and constitutes an important aspect of teachers' practical knowledge. The focus of this autobiographical story did not involve only the teacher but also the community, the people, the place and the culture that the teacher felt herself to be part of. Saami ancestry defined this teacher's mode of existence in a crucial way. Since she shared the cultural background of her pupils, she understood their everyday school life well. She had an important role as an intermediary at the interface between two cultures. Overall, Finnish teachers work in notably different schools and different conditions. It is important to listen to many different stories, because stories told by marginal actors may serve an emancipatory function for future teachers. Based on the findings, one of the challenges of teacher education is to develop ways of working whereby students can critically evaluate their autobiographical and personal knowledge. Personal experiential background is a valuable resource, which should be taken into account in teacher education already. / Tiivistelmä Tässä narratiivis-elämäkerrallisessa tutkimuksessa tarkastellaan Lapin kouluissa työskentelevien opettajien kertomuksia työstä ja elämästä. Tutkimuksen keskeinen käsite on paikka, joka käsitteellistetään humanistisen maantieteen näkökulmasta koetuksi paikaksi. Tutkimuksen aineistona on seitsemälle Lapissa työskentelevälle opettajalle tehdyt haastattelut. Haastatteluissa on mukana kaksi saamelaista ja viisi suomalaista opettajaa. Päätutkimuskysymyksiä on kaksi: I Millaiseksi opettajat kertovat paikan? II Millainen on opettajan tietämisen tapa paikan näkökulmasta? Tutkimuksen tuloksena syntyi kuva paikasta sisältä päin, sellainen, joka ilmentää asukkaan näkökulmaa paikkaan. Opettajien kertomukset toivat esiin viisi paikkatunnetta: huolen, sitoutumisen, kodintunteen sekä tunnustuksen ja arvostuksen tunteet. Yleisellä tasolla huoli liittyi koettuun vastakkainasetteluun etelän ja pohjoisen välillä. Opettajat tunsivat huolta myös oppilaidensa, koulujensa ja kyliensä tulevaisuudesta. Sitoutumisen ja kodintunnetta vahvistivat paikkaan liittyvä elämäntapa ja luonto sekä mahdollisuus tehdä mielekkäiksi koettuja asioita. Opettajat kuvasivat paikkaan kuulumistaan tavalla, jota voidaan ymmärtää tunnustuksen ja arvostuksen käsitteiden avulla. Tärkeässä osassa yksilön kannalta olivat arkipäivän ilmiöihin ja läheisten ihmisten välisiin suhteisiin liittyvä tunnustus, mutta myös erilaisten ryhmien ja yhteiskunnan taholta tuleva arvonanto. Tutkimuksen tuloksena avautui saamelaisen opettajan minäkertomuksen kautta persoonallisen paikallisen tiedon merkitys opettajan työssä. Persoonallinen paikallinen tieto on kokemukseen perustuvaa, hiljaista tietoa ja muodostaa yhden tärkeän osan opettajan praktista tietoa. Minäkertomuksen keskiössä ei ollut vain kertova opettaja itse, vaan myös yhteisö, toiset ihmiset, paikka ja kulttuuri, joihin opettaja tunsi kuuluvansa. Saamelaisuus määritti opettajana olemisen tapaa keskeisellä tavalla. Koska opettajalla oli samankaltainen kulttuuritausta oppilaidensa kanssa, hän ymmärsi näiden kouluarkea hyvin. Hänellä oli tärkeä, välittävä merkitys toimiessaan koulussa kahden kulttuurin rajapinnalla. Koululaitoksemme opettajat toimivat hyvin erilaisissa kouluissa ja erilaisissa olosuhteissa. Monenlaisten kertomusten kuuleminen on tärkeää, koska marginaaleista esitetyt kertomukset voivat toimia vapauttavina kertomuksina tuleville opettajille. Tutkimuksen tulosten perusteella opettajankoulutukselle voidaan asettaa haasteeksi kehittää työtapoja, joiden avulla opiskelijat voivat arvioida kriittisesti omiin kokemuksiinsa perustuvaa elämäkerrallista ja persoonallista tietoa. Persoonallinen kokemustausta on arvokas resurssi, joka tulisi pystyä ottamaan huomioon jo opettajankoulutusvaiheessa. / Čoahkkáigeassu Dán narratiiva-eallingeardedutkamušas Raija Erkkilä guorahallá Lappileana skuvllaid oahpaheaddjiid muitalusaid barggu ja eallima birra. Dutkamuša guovddáš doaba lea báiki, mii meroštallojuvvo humanisttalaš geografiija geahččanguovllus vásihuvvon báikin. Dutkamuša materiálan leat čieža Lappileanas bargi oahpaheaddji jearahallamat, main leat fárus guokte sápmelaš ja vihtta suopmelaš oahpaheaddji. Váldodutkangažaldagat leat guokte: I Makkárin oahpaheaddjit muitalit báikki? II Makkár lea oahpaheaddji diehtima vuohki báikki geahčcanguovllus? Dutkamuša boađusin šattai govva báikkis siskkobealde, mii čájeha ássi geahččanguovllu báikái. Oahpaheaddjiid muitalusat bukte ovdan vihtta báikedovdamuša: fuolla, čatnaseapmi, ruovttudovdamuš sihke dovddasteami ja árvvusatnima dovddut. Almmolaš dásis fuolla laktásii vásihuvvon vuostegeahčái mátti ja davi gaskkas. Oahpaheaddjit ledje fuolastuvvan maiddái sin oahppiid, skuvllaid ja giliid boahttevuođas. Čatnaseami ja ruovttudovdamuša nannejedje báikái laktáseaddji eallinvuohki ja luondu sihke vejolašvuohta bargat áššiid, maid vásihedje jierpmálažžan. Oahpaheaddjit govvidedje iežaset báikái gullama vugiin, man sáhttá áddet dovddasteami ja árvvusatnima doahpagiiguin. Dehálaš oasis individuála geažil lei dovddasteapmi, mii laktásii árgabeaivvi ihtagiidda ja lagaš olbmuid gaskavuođaide. Dehálaš lei maiddái dovddasteapmi, mii bođii sierralágan joavkkuin ja servodagas. Dutkamuša boađusin rahpasii sápmelaš oahpaheaddji mun-muitalusa bokte persovnnalaš báikkálaš dieđu mearkkašupmi oahpaheaddji barggus. Persovnnalaš báikkálaš diehtu lea vásáhussii vuođđuduvvi jávohis diehtu ja dat duddjo ovtta dehálaš oasi oahpaheaddji praktihkalaš dieđus. Mun-muitalusa guovddážis ii lean dušše muitaleaddji oahpaheaddji ieš, muhto baicca searvvuš, eará olbmot, báiki ja kultuvra, maidda oahpaheaddji dovddai iežas gullat. Sápmelašvuohta mearridii oahpaheaddjin leahkima vuogi guovddáš lági mielde. Go oahpaheaddjis lei seammálágan kulturduogáš iežas oahppiiguin, son áddii bures dáid skuvllaárgga. Sus lei dehálaš, sirdi mearkkašupmi doaimmadettiin skuvllas guovtti kultuvrra rádjedásiin. Min skuvlalágádusa oahpaheaddjit doibmet hui iešguđetlágan skuvllain ja iešguđetlágan diliin. Máđggalágan muitalusaid guldaleapmi lea dehálaš, go marginálain muitaluvvon muitalusat sáhttet doaibmat boahtte oahpaheaddjiide beasti muitalussan. Dutkamuša bohtosiid vuođul oahpaheaddjiskuvlemii sáhttá bidjat hástalussan ovddidit bargovugiid, maid vuođul oahppit sáhttet árvvoštallat kritihkalaččat eallingearddi ja persovnnalaš dieđu, mii vuođđuduvvá sin iežaset vásáhusaide. Persovnnalaš vásihanduogáš lea dehálaš riggodat, man galggašii sáhttit váldit vuhtii juo oahpaheaddjiskuvlenmuttus.