Abstract The current study discusses Jean-Jacques Rousseau’s (1712–1778) educational thinking. The main object of interpretation is his most important educational work Émile, Or on Education (Émile ou De l’éducation, 1762). The study leans on the argument that Rousseau should be read as a representative of the modern tradition of Bildung, or that he should even be considered the first representative of this tradition. The interpretation presented in this study thus diverges from the way typical of the Anglo-American educational tradition in particular to read Rousseau through a naturalist lens. The first two chapters of the study take the steps that are necessary to understand Émile’s concept of education. Émile is an attempt to solve the core problem of modern society and its subject set by Rousseau in his first two Discourses, namely that of alienation. The latter of them, Discourse on the Origin and Foundations of Inequality among Men (Discours sur l’origine et les fondements de 1’inégalite parmi les hommes, 1755), presents in more elaborated terms than the former one the first modern alienation theory of major influence. Its hypothetic history of civilisation portrays the history of mankind in terms of increased alienation, the end point of which anticipates a final and complete loss of human freedom. So, Rousseau is not just diagnosing, he is also predicting where the history of mankind is leading to. The foundational motivation for Émile can be understood against this background. As an alternative to the kind of history described by him in the Discourses, it searches for a history built on human freedom. Changing the direction of the course of history is determined as an educational task. Rousseau calls the focus of this alternative history “the general moral order”, meaning by this the opposite of the bourgeois social order that is functioning precisely with egocentrism as its attitudinal core. This does not mean, however, that Rousseau is outlining a modern project to reject bourgeois society in Émile. He is rather trying to show that the juxtaposition of freedom and alienation results in an irrevocable internal conflict that defines modern subjectivity and its existence. Man is, so to say, free and not free at the same time. As the conflict is defined to be irrevocable, education also cannot solve it. Education can only point this out to the educatee, thus helping the educatee to determine his or her own place in the world as autonomously as possible. / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan Jean-Jacques Rousseaun (1712–1778) kasvatusajattelua. Ensisijaisena tulkinnan kohteena on hänen pedagoginen pääteoksensa Émile eli kasvatuksesta (Émile ou De l’éducation, 1762). Tutkimusta kannatteleva väite on, että Rousseauta tulee lukea modernin sivistysperinteen edustajana, ellei jopa ymmärtää hänet tämän perinteen ensimmäiseksi edustajaksi. Tutkimuksessa esitetty tulkinta erkaantuu siten varsinkin angloamerikkalaiselle kasvatustieteelliselle perinteelle tyypillisestä tavasta lukea Rousseauta naturalistisen linssin läpi. Tutkielman kahdessa ensimmäistä luvussa otetaan ne välttämättömät askeleet, jotka Émilen kasvatuskäsitteen ymmärtäminen edellyttää. Émile on yritys ratkaista Rousseaun kahdessa ensimmäisessä Diskurssissaan asettama modernin yhteiskunnan ja sen subjektin ydinongelma, vieraantumisen ongelma. Diskursseista jälkimmäinen, Tutkielma ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperästä ja perusteista (Discours sur l’origine et les fondements de 1’inégalite parmi les hommes, 1755), esittelee ensimmäistä kehittyneemmin ensimmäisen vaikutusvaltaisen modernin vieraantumisteorian. Sen hypoteettinen sivilisaatiohistoria kuvaa ihmiskunnan historian kasvavana vieraantumisena, jonka päätepiste ennakoi lopullista ja täydellistä inhimillisen vapauden menetystä. Rousseau ei siis vain diagnosoi, vaan esittää lisäksi ennusteen siitä, mihin ihmiskunnan historia tulee johtamaan. Émilen perustava motiivi voidaan ymmärtää tätä taustaa vasten. Siinä etsitään Diskursseissa kuvatulle historialle vaihtoehtoista inhimillisen vapauden varaan rakentuvaa historiaa. Historian kulun suunnan muuttaminen määritellään pedagogiseksi tehtäväksi. Rousseau nimeää tämän vaihtoehtoisen historian kiintopisteen "yleiseksi moraaliseksi järjestykseksi", tarkoittaen tällä täsmällisesti egosentrismi asenteellisena ytimenään toimivan porvarillisen yhteiskunnallisen järjestyksen vastakohtaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Rousseau luonnostelisi Émilessä modernia, porvarillista yhteiskuntaa hylkäävää projektia. Hän pyrkii pikemminkin osoittamaan, että vapauden ja vieraantumisen vastakkainasettelusta seuraa modernia subjektiviteettia ja sen eksistenssiä määrittävä peruuttamaton sisäinen konflikti. Ihminen on niin sanotusti yhtä aikaa vapaa ja ei-vapaa. Koska konflikti määritellään peruuttamattomaksi, ei myöskään kasvatus pysty sitä ratkaisemaan. Kasvatus voi tämän vain kasvatettavalle osoittaa ja auttaa täten kasvatettavaa määrittelemään oma paikkansa maailmassa mahdollisimman autonomisesti.

Det här arbetet bygger på en inventering av Stadsträdgården/Boulognerskogen i Gävle, sett ur folkhälsosynpunkt, där syftet har varit att hitta och identifiera de åtta strukturella kvaliteter; egenskaper i uppbyggnaden, som behövs i en hälsofrämjande park. Utifrån ett formulär från Statens Folkhälsoinstitut har frågor angående grönområdets allmänna karaktärer (naturtyp, upplevelsekvaliteter) och särskilda karaktärer (tillgänglighet, trygghet, anpassningar) besvarats, utvärderats och sammanställts för att kunna svara på om parkens innehåll uppfyller de kriterier som förväntas av ett hälsofrämjande grönområde . I inventeringen har hänsyn tagits till följande målgrupper barn/ungdom, äldre, personer med funktionsnedsättning, övriga samhällsgrupper. För att kunna förstå stadsparkernas utvecklingsfaser i Sverige har en litteraturstudie gjorts om stadsparkers historia. En litteraturstudie har även gjorts inom ämnet miljöpsykologi och hälsa för att få en förståelse kring hur naturen påverkar och uppfattas av människor ur folkhälsosynpunkt. Stadsträdgården och Boulognerskogen har varit en plats för rekreation för Gävleborna sedan långt tillbaka och är det än idag. Parkens utseende och närområdet har förändrats en del under åren och det har fört med sig att även parkens hälsofrämjande kvaliteter förändrats. Resultatet visar att flertalet av dessa kvaliteter finns i Stadsträdgården/Boulognerskogen, men att det finns brister som gör att den inte kan benämnas som en hälsofrämjande park enligt de kriterier som nämnts ovan. En av orsakerna är trafikbuller.

Abstract The purpose of this research was to develop a hypothetical model for the well-being of adolescent girls in Northern Finland. The participants were young girls between the ages of 13 and 16 living in the province of Lapland. In the first phase, data which was collected through girls' writings (n=117), described well-being and issues promoting and hindering it. In the second phase, girls were interviewed (n=19) about the meaning of seasonal changes, nature and animals relative to well-being. In the last phase three focus group interviews (n=17) were held. Based on the results of three phases, a hypothetical model was created of the wellbeing of adolescent girls in Northern Finland. The materials were analyzed by inductive content analysis. Based on the results of the first phase, well-being for the girls meant health as a resource, beneficial lifestyle, positive life course experiences, and favourable social relationships. Well-being was promoted by beneficial lifestyles, encouraging feelings, favorable social relationships and a pleasant state of being. Instead, well-being was hindered by factors that impaired health, negative personal feelings, conflicts in social relationships, and undesirable external factors. According to the results of the second phase, the participatory involvement with environment was formed from adaptation to seasonal changes, restorative nature and empowering interactivity with animals. In the third phase, natural environment that provides meaningful stimulus, winter which expresses participative and confrontational meanings and seasonal variations binding experiences was identified. The hypothetical model of well-being of adolescent girls in Northern Finland includes five dimensions, which were (1) health as an enabler, (2) the significance of social relationships, (3) acclimatization to the environments variation, (4) a harmonious connection with nature, and (5) a balanced experience of life. This research brings new knowledge of what the meanings of well-being represent for girls in the northern environment of Finland. The results can be utilized to promote the well-being of adolescent girls in a broad and multiprofessional way in nursing care. Information can also be used in social and healthcare education and in prioritizing resources for preventative actions leading to adolescents’ well-being. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää hypoteettinen malli pohjoissuomalaisten nuorten tyttöjen hyvinvoinnista. Tutkimukseen osallistujat olivat 13–16-vuotiaita Lapin maakunnassa asuvia nuoria tyttöjä. Ensimmäisessä vaiheessa tyttöjen kirjoitusten (n=117) avulla kuvattiin hyvinvointia ja sitä edistäviä ja ehkäiseviä tekijöitä. Toisessa vaiheessa tyttöjä (n=19) haastateltiin vuodenaikojen vaihteluiden, luonnon ja eläinten merkityksestä hyvinvoinnille. Viimeisessä vaiheessa toteutettiin fokusryhmähaastattelut (n=17). Näiden kolmen vaiheen tulosten perusteella muodostettiin hypoteettinen malli pohjoissuomalaisten nuorten tyttöjen hyvinvoinnista. Aineistot analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä. Ensimmäisen vaiheen tulosten mukaan hyvinvointi tarkoitti tytöille terveyttä voimavarana, suotuisia elintapoja, myönteistä kokemusta elämästä ja positiivisia sosiaalisia suhteita. Hyvinvointia edistivät myönteiset elämäntavat, rohkaisevat tuntemukset, suosiolliset sosiaaliset suhteet ja miellyttävät olotilat. Hyvinvointia estivät terveyttä heikentävät tekijät, omakohtaiset kielteiset tuntemukset, ristiriidat sosiaalisissa suhteissa ja epämieluisat ulkoiset asiat. Toisen vaiheen tulosten mukaan ympäristön osallistava vaikutus muodostui sopeutumisesta vuodenaikojen vaihteluihin, eheyttävästä luonnosta ja voimaannuttavasta vuorovaikutuksesta eläinten kanssa. Kolmannen vaiheen tulokset muodostuivat osallistavasta ja haastavasta talvesta, merkityksellisiä aistikokemuksia tarjoavasta luonnosta ja vuodenaikojen vaihteluiden sitovuudesta. Näiden vaiheiden perusteella muodostettu hypoteettinen malli pohjoissuomalaisten nuorten tyttöjen hyvinvoinnista sisälsi viisi ulottuvuutta kuvaavaa käsitettä, jotka olivat (1) terveys mahdollistajana, (2) sosiaalisten suhteiden merkityksellisyys, (3) mukautuminen elinympäristön muutoksiin, (4) harmonisoiva luontoyhteys ja (5) tasapainoinen kokemuksellisuus elämästä. Tämä tutkimus tuo uutta tietoa siitä, mitä hyvinvointi tarkoittaa pohjoisen toimintaympäristön tytöillä. Tuloksia voidaan hyödyntää laaja-alaisesti ja moniammatillisesti hoitotyössä, jossa edistetään nuorten tyttöjen hyvinvointia. Tietoa voidaan hyödyntää myös sosiaali- ja terveydenhuoltoalan koulutuksessa ja priorisoitaessa resursseja sellaiseen toimintaan, joka ennaltaehkäisee nuorten huonovointisuutta.

Abstract My doctoral thesis deals with the content conflicts involving the constructivist conception of knowledge and learning and the didactic models of environment education as a part of the environment's social determination and interpretation processes, i.e. environmental discourses. I also study how the determination of the reflexivity of modernity is reflected in the constructivist conception of knowledge and learning through the presuppositions included in it related to the formation of social reality and social construction of nature. Thirdly, I try to identify the common cultural heritage of the unreflected nature of institutional environmental education and its research, the conflicts between environmental discourses, and the prevailing definition of the reflexivity of modernity. I maintain that public environmental discourses influence the institutional forms of environmental education through the levels of the social construction of nature. I also suggest that the differing ideas about the reflexivity of modernity can be classified into different levels, and didactic models of environmental education can be classified into different types. The different levels and the different types can be distinguished from each other on the basis of how they conceptualise the relation between the theoretical category of the social construction of nature and its practical manifestations, environmental discourses and environmentally oriented education. I maintain that the different types of didactic models for institutional environmental education favour cultural reflection. In reality they do not, however, reach that level. The basic theoretical problem involving institutional environmental education is based on two main factors: a) scientisation of environmental problems, b) personalisation of environmental problems. The constructivist conception of knowledge and learning aim at understanding the ecological and sociopolitical consequences of an environmental crisis, but not at reflecting on the foundations of the environmental crisis. Environmental education as an institution is bound up in three ways with the prevailing limited environmental discourses: a) The problems in the constructivist conception of knowledge and learning can be basically interpreted as reflections of conflicts in the prevailing environmental discourses and of paradoxes in the prevailing social order, b) The goals, contents and methods of environmental education are like a compressed description of the goals, contents and means of prevailing environmental policy processes, c) Environmental education as socialisation is quite important in legitimising prevailing limited environmental discourses. / Tiivistelmä Väitöskirjassani tarkastelen institutionaalisen ympäristökasvatuksen konstruktivistiseen tiedon- ja oppimiskäsitykseen sekä ympäristökasvatuksen didaktisiin malleihin sisältyviä sisällöllisiä ristiriitoja osana ympäristön yhteiskunnallisia määrittely- ja tulkintaprosesseja eli ympäristödiskursseja. Tarkastelen myös sitä, miten moderniuden refleksiivisyyden määrittely heijastuu sisältämiensä sosiaalisen todellisuuden rakentumista ja luonnon sosiaalista konstruointia koskevien ennakko-oletusten välityksellä ympäristökasvatuksen konstruktivistiseen tiedon- ja oppimiskäsitykseen. Kolmanneksi hahmotan institutionaalisen ympäristökasvatuksen ja sen tutkimuksen reflektoimattoman luonteen, ympäristödiskurssien ristiriitojen ja hallitsevan moderniuden refleksiivisyyden määritelmän yhteistä kulttuuriperustaa. Tutkimuksessani väitän, että julkiset ympäristödiskurssit vaikuttavat ympäristökasvatuksen institutionaalisiin muotoihin luonnon sosiaalisen konstruoinnin tasojen välityksellä. Väitän myös, että yhteiskunta- ja kulttuuriteorioiden eriävät määritelmät moderniuden refleksiivisyydestä on eroteltavissa eri tasoihin ja ympäristökasvatuksen didaktiset mallit ovat vastaavasti luokiteltavissa eri tyyppeihin. Nämä eri tasot ja tyypit ovat eroteltavissa toisistaan sen perusteella, miten ne käsitteellistävät luonnon sosiaalisen konstruoinnin teoreettisen kategorian ja sen praktisten ilmentymien, ympäristödiskurssien ja ympäristöön orientoivan kasvatuksen välisen suhteen. Analyysin perusteella väitän, että institutionaalisen ympäristökasvatuksen didaktisten mallien eri tyypeissä kannatetaan kulttuurista reflektiota. Todellisuudessa ne eivät kuitenkaan saavuta tätä tasoa. Institutionaalisen ympäristökasvatuksen didaktisten mallien ja ympäristökasvatuksen tutkimuksen teoreettinen perusongelma rakentuu kahdesta tekijästä: a) ympäristöongelmien tieteellistämisestä ja b) ympäristöongelmien yksilöllistämisestä. Ympäristökasvatusta koskevassa tutkimuksessa esitetty konstruktivistinen tiedon- ja oppimiskäsitys ja sen perustalle rakennetut ympäristökasvatuksen didaktiset mallit kohdistuvat ympäristökriisin ekologisten, sosio-poliittisten ja kulttuuristen seurausten ymmärtämiseen, mutta eivät ympäristökriisin perusteiden reflektointiin. Ympäristökasvatus instituutiona on sidoksissa vallitseviin rajallisiin ympäristödiskursseihin kolmella tavalla: a) konstruktivistisen tiedon- ja oppimiskäsityksen sisältämät ongelmat ovat lähtökohtaisesti tulkittavissa heijastumiksi vallitsevien ympäristödiskurssien sisältämistä ristiriidoista ja vallitsevan sosiaalisen järjestyksen sisältämistä paradokseista, b) ympäristökasvatuksen tavoitteet, sisällöt ja menetelmät ovat kuin tiivistetty kuvaus vallitsevien ympäristöpoliittisten prosessien päämääristä, sisällöistä ja keinoista, c) ympäristökasvatus sosialisaationa on varsin merkittävä vallitsevien rajallisten ympäristödiskurssien legitimoija.