Abstract The aim of the study is to indicate the role of fiction in the institutionalisation and subsequent developments of the Finnish public library in view of the traditions of literary sociology and organisation studies. To indicate and open this connection, the study depicts the relationship of professional librarianship in the public library to the literary system, and scrutinises the options this cultural and historical connection could provide to both the public library and other agents of the literary system today and in the future. The public library acquires, stores, intermediates, and advances fiction, using methods developed as a kind of innovation, and spread from one country to another as a result of the institutional isomorphic change. The public library emerged in the 19th century to fulfil informational-educational aims, but it developed quickly into the library or the readers. In view of this study, the questions of book selection of fiction in particular became a challenge for the public libraries that had to make compromises demanded by their environments. Later, in the 1960s, the challenges related to fiction in public libraries became more typically social. The library’s functions and tasks started to widen, and fiction became only one type of material among others—though still one favoured by the users of the library. Within the public library too, as well as within the literary field, one still discussed the criteria of fiction selection in the 1980s. The role of the public library as a cultural agency further weakened in the 1990s, when new tasks based on the objectives of the information society were posed to the library. In light of this and in view of the modern hybrid library, fiction and all printed material started to seem old-fashioned. In the 2000s, one indeed started to build the public library as a modern service agency where the significance of the space was emphasised at the expense of the collection. The study indicates that by emphasising the particular role of the public library as an agent of the literary system, one perhaps could enrich the whole literary system and its concept as well as affect the legitimacy and sufficiency of the resources of small libraries especially. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoitus on osoittaa kirjallisuussosiologisen ja organisaatiotutkimuksen tutkimusperinteitä hyödyntäen, minkälainen rooli kaunokirjallisuudella on erityisesti suomalaisen yleisen kirjaston institutionalisoitumisessa sekä myöhemmässä kehityksessä. Yhteyden osoittamiseksi ja avaamiseksi kuvaillaan yleisen kirjaston ja kirjastoammatillisuuden suhdetta kaunokirjalliseen järjestelmään, sekä tarkastellaan mahdollisuuksia, joita tämä kulttuurinen ja historiallinen sidos voi tarjota tänä päivänä ja tulevaisuudessa sekä yleiselle kirjastolle että kirjallisen järjestelmän muille toimijoille. Yleinen kirjasto hankkii, säilyttää, välittää ja edistää kaunokirjallisuutta käyttäen eräänlaisina innovaatioina kehittyneitä erityisiä menetelmiä, jotka ovat levinneet maasta toiseen yleisen kirjaston ja kirjastoammatillisuuden institutionaalisen samankaltaistumisen seurauksena. Yleinen kirjasto syntyi 1800-luvulla toteuttamaan tiedollis-sivistyksellisiä päämääriä, mutta nopeasti siitä kehittyi lukijoiden kirjasto. Tämän tutkimuksen näkökulmasta erityisesti kertomakirjallisuuden kirjavalinnan kysymyksistä tulikin yleiselle kirjastolle haaste, jossa jouduttiin tekemään toimintaympäristöstä johtuvia kompromisseja. Myöhemmin 1960-luvulla yleisen kirjaston kaunokirjallisuuteen liittyvät haasteet muuttuivat enemmän yhteiskunnallisiksi. Sen toimintoja ja tehtäväkenttää alettiin laajentaa, ja kaunokirjallisuudesta tuli kirjastossa vain yksi – tosin kirjastonkäyttäjien edelleen suosima – aineisto. Tosin sekä yleisen kirjaston sisällä että kirjallisella kentällä keskusteltiin vielä 1980-luvullakin kaunokirjallisen kokoelman valintakriteereistä. Yleisen kirjaston asema kulttuurilaitoksena heikkeni edelleen, kun 1990-luvulla kirjastolle asetettiin tietoyhteiskunnan tavoitteiden mukaisia uusia tehtäviä. Kaunokirjallisuus ja koko painettu kirjallisuus aineistona alkoivat tässä valossa ja modernin hybridikirjaston näkökulmasta näyttäytyä vanhanaikaisina. Yleisestä kirjastosta alettiinkin 2000-luvulla rakentaa modernia palvelulaitosta, jossa tilan merkitys korostui kokoelman kustannuksella. Tutkimuksessa osoitetaan, että korostamalla yleisen kirjaston erityislaatuista roolia kirjallisen järjestelmän toimijana voitaisiin rikastuttaa koko kirjallista järjestelmää ja sen käsitettä sekä mahdollisesti lisätä erityisesti pienten kirjastojen legitimiteettiä ja resurssien riittävyyttä.

Abstract My objective in this dissertation is to clarify the early organization of the Finnish working class into cultural societies. The model was taken from Sweden. In the present study, the early history of the workers’ societies is followed from the mid 1840s to the beginning of the 1870’s. In Finland the newspapers published short accounts of these cultural societies. The founding of a cultural society was suggested in Turku already in 1856, but the 1860’s became the decade of the Finnish cultural societies. Turku Cultural Society (1861–1870), the Workers’ Singing Society in Helsinki (1857–1870) and the Oulu Cultural Society (1866–1873) were the largest ones. The cultural societies in Finland can thus be seen as a later branch of a broader Swedish cultural society movement. This was noticed already in the mid 1870’s. Cultural societies were among the first organizations of the masses. The societies formed libraries and newspaper reading rooms, made possible choir and drama clubs, and organised popular lectures. At the end of the program there was a dance. The central purpose of the meetings was to bring the gentry and the common people closer together. Although the activities were led by the gentry, cultural societies were all born and developed from the artisans through their own active role. In the concluding age of the guilds, the artisan youth especially needed new types of societies in place of their guilds. The percentage of women members was noticeable. In Helsinki women made up one half of the membership and in Turku the percentage of women rose in some years to be two thirds of the membership. The organization of the workers in Finland did not wait for the birth of a class conscious of its position. It broke through in a pre-industrial structure of artisans, grew into the 1860’s cultural societies and developed into the 1870’s industrial workers’ societies, temperance movements and volunteer fire brigades, popular lectures, reading rooms and public libraries. As the Wright Workers’ Movement began in the 1880’s, the cultural work was readily attached to the movement and seen as a clear part of its structural activities. / Tiivistelmä Tehtäväni on tässä tutkimuksessa selvittää suomalaisen työväen varhaista järjestäytymistä sivistysseuroihin 1860-luvulla, ajalla ennen wrightiläisiä työväenseuroja. Tutkimuksen alkuosan keskeisenä sisältönä ovat ruotsalaiset sivistysseurat. Seuraan Ruotsin työväenseurojen varhaisinta historiaa 1840-luvun puolivälistä 1860-luvun alkuun. Painopiste on ajanjakson alkuvaiheissa ja erityisesti Tukholman sivistysseurassa. Suomessa seurattiin lehtien palstoilla vanhan emämaan tapahtumia, ja erityisesti turkulaiset sanomalehdet julkaisivat pieniä uutisia ruotsalaisista sivistysseuroista. Ensimmäisen kerran sivistysseuran perustamista ehdotettiin Turussa vuonna 1856, mutta varsinaiset perustamistoimet pääsivät käyntiin vasta aivan seuraavan vuosikymmenen alkukuukausina. 1860-luvusta tulikin kolmen suuren suomalaisen sivistysseuran vuosikymmen. Turun Sivistysseura sai perustamisluvan viranomaisilta kesällä 1861 ja toimi vuoteen 1870 asti. Helsingissä oli jo 1850-luvulta alkaen toiminut Käsityöläisten lauluseura, joka vuonna 1864 muutti sääntönsä turkulaisten mallin mukaiseksi. Sekin oli toiminnassa vuoteen 1870. Kolmas suuri sivistysseura perustettiin vuonna 1866 Ouluun, ja se lopetti toimintansa vuonna 1873. Myös Oulun seura perustettiin käyttämällä Turun Sivistysseuran sääntöjä mallina. 1860-luvulla toimineet suomalaiset sivistysseurat eivät syntyneet erillisenä ja kotimaisena ilmiönä. Ne voidaan perustellusti nähdä myöhäisenä haarana laajempaa ruotsalaista sivistysseuraliikettä, jonka taustalta hahmottuu puolestaan koko eurooppalaisen työväenliikkeen varhaisin kausi. Ensimmäiset aikalaistarkkailijat kiinnittivät tähän vaikutushistoriaan huomiota jo 1870-luvun puolivälissä. Sivistysseurat kuuluivat oloissamme ensimmäisiin joukkojärjestöihin, joiden toiminnassa oli mukana sekä yhteistä kansaa että säätyläistöä. Seurat perustivat jäsenilleen kirjastoja ja sanomalehtien lukusaleja, mahdollistivat kuoro- ja näytelmäharrastusta sekä järjestivät sivistäviä huvitilaisuuksia, joissa kuultiin kansantajuisia esitelmiä. Ohjelman päätteeksi tanssittiin. Kokousten keskeisenä tarkoituksena oli lähentää säätyläistöä ja kansaa toisiinsa, ja erityisesti tämän toivottiin toteutuvan säätyjen välisen tanssin kautta. Vaikka toiminta oli säätyläisvetoista, kaikki suomalaiset sivistysseurat olivat kuitenkin syntyneet alhaalta kasvavana toimintana, käsityöläisten oman aktiivisuuden kautta. Ammattikuntien lopettamiskaudella erityisesti käsityöläisnuoriso tarvitsi kiltojensa tilalle uudenlaisia yhdistyksiä. Mukaansa se tarvitsi johtamaan tottunutta säätyläistöä, joka sitten hankki ja säilytti seurojen määräysvallan itselleen. On suorastaan paradoksaalista, miten häikäilemättömin järjestöllisin toimin säätyläistö säilytti vallan itsellään seuroissa, jotka pyrkivät harmonisoimaan ja tasoittamaan yhteiskuntaluokkien välisiä eroja. Tästä huolimatta suomalaisissa sivistysseuroissa jäsenkunnan enemmistön muodostivat käsityöläistaustaiset työläiset. Myös naisten osuus jäsenistöstä oli huomattava. Helsingissä naisia oli puolet jäsenistä, ja Turussa naisten osuus kohosi joinakin vuosina jopa kahteen kolmannekseen. Työväen järjestäytyminen ei meilläkään odottanut asemastaan tietoisen työväenluokan syntyä. Järjestäytyminen murtautui esiin esiteollisissa käsityöläisrakenteissa, kasvoi 1860-lukujen sivistysseuroissa ja kehittyi 1870-luvulla tehdastyöväen yhdistyksissä, raittiusseuroissa ja vapaapalokunnissa kansantajuisten luentojen, lukutupien ja kansankirjastojen myötävaikutuksella. Näin kehittyi vähitellen työväen sivistysseurojen kausi.