Abstract The purpose of this study was to describe and explain the use of physical restraints in institutional elderly care from the viewpoint of the elderly, their family members, nursing staff and nursing superiors. The empirical part of the study was conducted in two stages. The approach in the first stage was quantitative: data were collected with a questionnaire from the nursing staff (n = 1,148). The data were collected using stratified sampling in two stages: by type of institution and by province. The data were analysed using descriptive statistics as well as explorative factor analysis. The second stage of the study was conducted with a qualitative approach, collecting the data from the elderly (n = 7), their family members (n =  7), nursing staff (n = 16) and nursing superiors (n = 5) using participant observation, individual and group interviews. The data were analysed using inductive content analysis. The use of physical restraints on the elderly was common in institutional care, especially in health centre wards. Both direct and indirect forms of restraint were used to limit the mobility of the elderly. The most commonly used form of direct restraint was elevating the sides of the bed (84%). Indirect forms of restraint included removing the patient’s mobility aid, clothes or alarm bell, as well as a mode of operation that promotes passivity. The nursing staff considered the use of physical restraints on the elderly as an ethical conflict situation. A family member of the elderly could be an active agent, either by using physical restraints or demanding that the nursing staff use them. The nursing staff stated that lack of legislation has an effect on the widespread use of physical restraints. Thirty-three per cent of the nursing staff reported having written instructions on the use of physical restraints in their work unit. The use of physical restraints made the elderly susceptible to hazardous situations, maltreatment and institutionalisation. Attempts were being made to reduce the use of physical restraints by using alternative methods. The participation of a doctor and a physical therapist in elderly care would promote the use of alternative methods, as would support provided by the work unit superiors. The information obtained from the study can be used to widen the gerontological knowledge basis of nursing science as well as to develop gerontological nursing practices in elderly care. The new information can be utilised in basic, further and updating education in the field of social and health care, as well as in producing and developing institutional care services for the elderly. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja selittää fyysisten rajoitteiden käyttöä vanhusten laitoshoidossa vanhusten, omaisten, hoitohenkilökunnan ja hoitotyön esimiesten näkökulmasta. Tutkimuksen empiirinen osio tehtiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen lähestymistapa oli kvantitatiivinen ja aineisto kerättiin kyselylomakkeella vanhusten hoitotyöhön osallistuvalta henkilökunnalta (n = 1148). Aineisto kerättiin käyttäen ositettua otantaa kaksivaiheisesti: laitostyypeittäin ja lääneittäin. Aineisto analysoitiin käyttäen kuvailevan tilastotieteen menetelmiä sekä eksploratiivista faktorianalyysia. Tutkimuksen toisen vaiheen lähestymistapa oli kvalitatiivinen ja aineistot kerättiin vanhuksilta (n = 7), omaisilta (n = 7) sekä vanhusten hoitotyöhön osallistuvalta henkilökunnalta (n = 16) ja hoitotyön esimiehiltä (n = 5) osallistuvan havainnoinnin sekä yksilö- ja ryhmähaastatteluiden menetelmillä. Aineistot analysoitiin induktiivisella sisällön analyysimenetelmällä. Fyysisten rajoitteiden käyttö oli yleistä vanhusten laitoshoidossa, erityisesti terveyskeskusten vuodeosastoilla. Vanhuksen liikkumisen rajoittamiseen käytettiin sekä suoria että epäsuoria rajoittamismuotoja. Yleisimmin käytetty suora rajoittamismuoto oli ylösnostetut sängynlaidat (84 %). Epäsuoria rajoittamismuotoja olivat liikkumisen apuvälineen, vaatteiden, soittokellon poisottaminen sekä passivoiva toimintatapa. Hoitohenkilökunta piti fyysisten rajoitteiden käyttöä eettisenä ristiriitatilanteena, jossa hoitaja joutui valitsemaan vanhuksen turvallisuuden lisäämisen ja henkilökohtaisen vapauden riistämisen välillä. Omainen saattoi olla aktiivinen toimija käyttäessään itse tai vaatiessaan hoitohenkilökuntaa käyttämään fyysisiä rajoitteita. Hoitohenkilökunta totesi lainsäädännön puuttumisen vaikuttavan fyysisten rajoitteiden runsaaseen käyttöön. Hoitohenkilökunnasta 33 % ilmoitti työyksikössään olevan kirjalliset ohjeet fyysisten rajoitteiden käytöstä. Fyysisten rajoitteiden käyttö altisti vanhuksen vaaratilanteille, kaltoinkohtelulle sekä laitostumiselle. Vanhusten laitoshoidossa pyrittiin vähentämään fyysisten rajoitteiden käyttöä vaihtoehtoisia toimintatapoja käyttämällä. Lääkärin ja fysioterapeutin osallistuminen vanhusten hoitoon edistäisi vaihtoehtoisten toimintatapojen käyttöä, samoin työyksikön esimiesten tuki. Tutkimuksessa tuotetulla tiedolla voidaan laajentaa hoitotieteen gerontologista tietoperustaa ja kehittää gerontologisen hoitotyön toimintoja vanhusten hoitotyössä. Uutta tietoa voidaan hyödyntää sosiaali- ja terveydenhuoltoalan perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksessa sekä tuotettaessa ja kehitettäessä vanhusten laitoshoitopalveluja.

Abstract About one third of home-dwelling older people suffer a fall ech year. The most consuming falls occur when the person is alone and unable to get up, resulting in long lies which are associated with institutionalisation and high morbidity-mortality rate. Even though personal emergency response systems provide applications to call for help, older people are not always able or willing to activate them. Hence, an automatic fall detection system is an important setting. Even though pilot applications and commercial fall detection systems exist, the real-life validation of these systems is scant. The aim of this study was to develop a validated acceleration-based method for fall detection to be adapted for real-life applications among older people. Methods capable of discriminating between falls and activities of daily living (ADL) were determined based on laboratory tests. The threshold-based algorithms were validated with intentional falls in 20 middle-aged test persons and ADL in 20 middle-aged and 21 older people. The algorithm for the waist with impact and end posture detection was able to discriminate falls from ADL with 97% sensitivity and 100% specificity. In order to validate the fall detection system, a field test was performed with 16 residents in elderly care units wearing a wireless sensor. During the 6-month test period, acceleration data from five real-life falls were collected. One of the falls resulted in a hip fracture. These falls showed similar features as intentional falls. However, high pre impact velocity was detected in the case with a fracture, but not in all falls with preventative actions. The system had a fall detection sensitivity of 71.4% with a false alarm rate of 1.1 alarms over a 24-hour time period in this real-life pilot test. The data from real-life falls provide important material for further development of fall detection and studies on fall mechanism and fall prevention. / Tiivistelmä Kotona asuvista yli 65-vuotiaista kaatuu vuosittain kolmannes. Mikäli kaatunut ei kykene nousemaan omin neuvoin, avun saaminen saattaa viivästyä. Tämä suurentaa sekä laitoshoitoon joutumisen todennäköisyyttä että kuoleman riskiä. Erilaisia hälytysjärjestelmiä on kyllä saatavilla, mutta ikääntyneet eivät aina kykene käyttämään niitä tai eivät jostain syystä halua tehdä hälytystä. Tämän vuoksi automaattiselle kaatumishälyttimelle on tarvetta. Tässä tutkimuksessa kehitettiin ja testattiin ikääntyneiden tarpeisiin soveltuva kiihtyvyysanturiin perustuva kaatumisen tunnistumenetelmä. Aineisto koottiin laboratorio-olosuhteissa kokeilla, joihin osallistui sekä nuoria että keski-ikäisiä. Raja-arvoon perustuvia tunnistusalgoritmeja testattiin 20 keski-ikäisen ohjeistettujen testikaatumisten sekä 20 keski-ikäisen ja 21 ikääntyneen arkisten askareiden tuottamalla datalla. Kaatumistapahtuman impaktin ja loppuasennon tunnistaminen vyötäröltä mitatuista kiihtyvyysarvoista erotteli kaatumisen muusta liikkeestä 95 % sensitiivisyydellä ja 100 % spesifisyydellä. Tunnistusmenetelmää testattiin kenttäkokeessa, jossa 16 ikääntynyttä hoitokodin asukasta piti vyötäröllään mittauslaitetta. Kuuden kuukauden aikana kiihtyvyyssignaali saatiin viidestä kaatumisesta. Yksi niistä aiheutti lonkkamurtuman. Analyysin mukaan näiden todellisten kaatumisten kiihtyvyyssignaalit muistuttivat testikaatumisia. Lonkkamurtumatapauksessa ennen impaktia mitattu nopeus oli erittäin korkea. Vastaavaa ei havaittu tapauksissa, joissa oli merkkejä siitä, että kaatumista oli yritetty estää. Kenttäkokeessa kaatumishälytysjärjestelmän sensitiivisyys oli 71.4 % ja vääriä hälytyksiä oli 1.1 vuorokaudessa. Tutkimuksessa saatua tietoa tosielämän kaatumistapahtumista voidaan käyttää hyväksi kehitettäessä kaatumisten ehkäisyä, niiden mekanismin tutkimista sekä kaatumisen tunnistusta kiihtyvyysanturien avulla.