Abstract
In dementia care, it has been widely recognized that not only providing medical treatment, but also building an appropriate care relationship between medical professionals and the persons with dementia is one of the keys for understanding the person’s needs and for developing their residual physical and mental abilities. However, there has been little discussion about the meanings and contexts of the care relationship and the role of the therapeutic tools used and the therapist’s expertise in establishing it. To examine these points, the following research questions were addressed: 1) as a mediating tool in the care relationship, what kinds of narratives were created through everyday interaction between therapists and dementia sufferers? 2) how and why were narratives constructed? 3) what is the teaching-learning process of the therapist through narrative joint formation?, and consequently, 4) what is the relationship in dementia care?
The data was collected from interviews with one experienced occupational therapist and observations of his care sessions with two Alzheimer’s disease (AD) sufferers in a Japanese nursing home for two years. Their interactions and narratives were transcribed and qualitatively analysed based on Vygotsky's cultural-historical approaches and Bakhtin’s theory of dialogue in education as a theoretical framework.
The results have shown that the therapist jointly created narratives and a triadic relationship between the AD sufferers, the narratives, and himself. Using the narratives, he arranged a dialogical environment where the AD sufferers could express their own voices and encounter the voices of others. This enabled them to learn the meaning of their therapeutic activity in connection to their own life experience. As cognitive/psychological tools, the narratives worked towards a teaching-learning process and helped to establish the care relationship.
Through the co-construction of narratives and the triadic relationship, the therapist listened to the AD sufferers’ voices carefully, participated in an open ended and unfinalisable dialogue himself with them, and confronted them as equal respondents. In this sense, the therapist is seen as a dialogic teacher who actively learns knowledge and ideas from the dementia sufferers and unceasingly explores unknown questions in narratives with them. / Tiivistelmä
Dementian hoidossa on laajalti tiedostettu, että lääkehoidon ohella hyvän hoitosuhteen muodostaminen hoitohenkilöstön ja potilaan välille on avainkysymys potilaan tarpeiden ymmärtämiseksi ja käytettävissä olevien fyysisten ja henkisten kykyjen hyödyntämiseksi. Tästä huolimatta on ollut hyvin vähän keskustelua hoitosuhteen merkityksistä ja konteksteista, kuten myös erilaisten työvälineiden roolista ja terapeutin asiantuntijuudesta luoda niitä. Näiden seikkojen tarkastelemiseksi asetettiin seuraavat tutkimuskysymykset: 1) millaisia narratiiveja hoitosuhteen välittävänä työkaluna luotiin terapeutin ja dementiapotilaiden päivittäisessä vuovaikutuksessa, 2) miten ja miksi narratiiveja konstruoitiin, 3) millainen on terapeutin opettamis- ja oppimisprosessi yhteisessä narratiivin muodostamisessa ja näin ollen, 4) millainen on dementian hoitosuhde?
Aineisto koottiin haastattelemalla kokenutta toimintaterapeuttia ja havainnoimalla hänen terapiaistuntojaan kahden Alzheimer-potilaan kanssa japanilaisessa hoivakodissa kahden vuoden ajan. Heidän vuorovaikutuksensa ja narratiivinsa transkriptoitiin ja analysoitiin laadullisesti teoreettisena viitekehyksenä Vygotskin kulttuuri-historiallinen lähestymistapa ja Bahtinin dialogin teoria.
Tulokset osoittivat, että terapeutti loi yhdessä potilaiden kanssa narratiiveja sekä kolmenvälisen suhteen potilaiden, tarinoiden ja itsensä kesken. Narratiiveja käyttäen hän loi dialogisen ympäristön, jossa potilaat ilmaisivat omat äänensä ja kohtasivat toiset. Tämä auttoi heitä ymmärtämään terapian merkityksen suhteessa heidän omaan elämänkokemukseensa. Narratiivit kognitiivisina/psykologisina välineinä auttoivat opetus- ja oppimisprosessissa ja edistivät hoitosuhteen muodostumista.
Narratiivien yhteiskehittely ja kolmenvälinen suhde auttoivat terapeuttia kuuntelemaan huolella potilaiden ääniä, osallisti hänet heidän avoimena jatkuvaan dialogiinsa ja asetti heidät yhdenvertaisiksi osapuoliksi. Tässä mielessä terapeutti nähdään dialogisena opettajana, joka aktiivisesti oppii dementiapotilailta ja joka jatkuvasti tutkii heidän kanssaan narratiivien tuntemattomia kysymyksiä.
| Identifer | oai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:isbn978-952-62-1116-9 |
| Date | 01 March 2016 |
| Creators | Watanabe, R. (Ryoko) |
| Contributors | Hakkarainen, P. (Pentti) |
| Publisher | Oulun yliopisto |
| Source Sets | University of Oulu |
| Language | English |
| Detected Language | Finnish |
| Type | info:eu-repo/semantics/doctoralThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion |
| Format | application/pdf |
| Rights | info:eu-repo/semantics/openAccess, © University of Oulu, 2016 |
| Relation | info:eu-repo/semantics/altIdentifier/pissn/0355-323X, info:eu-repo/semantics/altIdentifier/eissn/1796-2242 |
Page generated in 0.0047 seconds