Tämän katsauksen tarkoituksena on saada tietoa ohjaajien näkökulmista opiskelijaohja-uksesta ohjatussa harjoittelussa. Tiedonhaku toteutettiin CINAHL-, Scopus-, Arto- ja Medic- tietokannoista vuosilta 2010–2017. Varsinaiseen tulososioon valikoitui seitsemän tieteellistä artikkelia, jotka analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysimenetelmällä. Tulosten pääkäsitteeksi muodostui opiskelijaohjausosaaminen. Opiskelijaohjausosaamiseen liittyivät vahvasti vuorovaikutus ja resurssit. Ohjaajat kokivat vuorovaikutuksen kautta mahdollistavansa opiskelijalle tämän itsenäisen työskentelemisen. Ohjauskeskustelu, opiskelijalle tuen antaminen ja ohjaajien tarve saada tukea tapahtui vuorovaikutuksen kautta. Resursseina ohjaajat kokivat oman hyvän ohjausmotivaationsa. Ohjaajat halusivat panostaa kokonaisuutena suunnitelmalliseen ohjaukseen. He kuitenkin tasapainottelivat työn ja ohjauksen välillä, jolloin ohjaukselle ei välttämättä jäänyt niin paljon aikaa kuin ohjaajat olisivat halunneet. Ohjaajat kokivat tarvitsevansa koulutusta opiskelijaohjauksessa. Koulutuksen avulla ohjaajat kokivat ohjaavansa opiskelijaa laadukkaammin ja pystyvänsä tukemaan opiskelijan oppimisprosessia paremmin. Myös työyhteisön osuus opiskelijaohjauksessa on huomioitava. Työyhteisön ja johdon tuki opiskelijaohjaajille oli suuri voimavara. Jatkossa olisi mielestäni hyvä vertailla suomalaista tai pohjoismaista ja ulkomaista opiskelijanohjausta. Näiden erojen ja yhtäläisyyksien esille tuominen toisi arvokasta tietoa kansainvälisesti opiskelijaohjausosaamisesta. Opiskelijaohjausta tulisi myös kehittää Suomessa yhtenäisemmäksi.

Julkishallinto sekä julkiset palvelut kuten terveydenhuolto ovat erityisen tarkastelun ja paineen alla vallitsevassa taloustilanteessa. Tilanteen tekee haasteelliseksi kasvavat palvelutarpeet ja niiden tuottamiseen tarvittavien resurssien väheneminen ja riittävyys. Terveydenhuollossa johtamisella pyritään kohdentamaan palvelut optimaalisesti sekä hyödyntämään olemassa olevat resurssit kustannustehokkaasti. Johtamisen merkitys tällaisessa tilanteessa ja ympäristössä on korostunut, samalla johtamisen näkökulma on fokusoitunut kohdentumaan toiminnan laatuun ja palvelutuotantoon suhteessa organisaation strategisiin tavoitteisiin. Eräs keskeinen tekijä johtamisessa liittyy tiedon merkitykseen ja hyödyntämiseen organisaation strategisessa johtamisessa. Terveydenhuollon organisaation johtamiseen liittyy olennaisesti palvelutuotannon suunnittelu, jotta palvelutuotannolla pystytään vastaamaan palvelujen kysyntään. Suunnittelu ja johtaminen edellyttää, että organisaatiolla on käytettävissään ajantasaista ja relevanttia tietoa. Organisaation strategia määrittää millainen tieto on organisaation menestymisen kannalta kriittistä. Terveydenhuollon strategisen tason johtamisessa tarvitaan tietoa liiketoiminnasta, toimialan eri tekijöistä, politiikan vaikutuksista ja yhteiskunnallisista muutoksista. Organisaation tiedolla johtamisen tulee tähdätä siihen, että se palvelee organisaation toimintaa ja strategiaa. Tietoon, tietämykseen ja niiden hallintaan liittyvät tehokkaat prosessit ovat välttämättömiä tiedon hyödyntämisessä terveydenhuollon johtamisessa ja päätöksenteossa. Strategisen tiedolla johtamisen tavoitteena terveydenhuollossa on tuottaa relevanttia tietoa päätöksentekijöille nykyhetkeen ja pitkällä aikavälillä. Tiedolla johtamisella voidaan parantaa merkittävästi terveydenhuollon organisaation tehokkuutta ja toimintakykyä.

Työtarkoitus: Työn tarkoituksena oli selvittää, onko itsearvioidulla liikkumisella yhteyttä sykevaihteluun nuorilla miehillä. Menetelmät: Työssä käytettiin materiaalina Oulun kutsunnoissa vuonna 2013 suoritettua MOPO-tutkimusta. Tutkittavat olivat 17–22 vuotiaita miehiä (N=620). Tutkittavat vastasivat kysymyksiin liittyen viikoittaiseen kevyen liikunnan ja ripeän liikunnan harrastamiseen. RR-intervallien määrittämiseen käytettiin PolarRS800-sykemittaria (Polar Electro Oy, Kempele, Finland). Kunkin henkilön sykettä mitattiin 5 minuuttia, josta viimeiset neljä minuuttia otettiin mukaan analyysiin. RR-intervalleista laskettiin tarvittavat aika- ja taajuusalueen muuttujat, kuten syke, peräkkäisten RR-intervallien keskimääräisten erotusten neliöjuuri (RMSSD), sekä korkea (HF) ja matalataajuinen (LF) -taajuusalue. Tulokset: Tutkimuksen keskeisimpänä tuloksena on se, että sykevaihtelussa sekä sykkeessä on eroa fyysisestä aktiivisuudesta muodostettujen aktiivisuusluokkien välillä. Kevyestä ja ripeästä fyysisestä aktiivisuudesta muodostetuista aktiivisuusluokista inaktiivisen ryhmän sykevaihtelun (RMSSD) mediaani oli 41,97 ms ja aktiivisen ryhmän 48,24 ms. Sykkeen keskiarvo oli inaktiivisessa ryhmässä 76,7 lyöntiä minuutissa ja aktiivisessa ryhmässä 71,3 lyöntiä minuutissa. Sykevaihtelu siis kasvoi fyysisen aktiivisuuden lisääntyessä ja syke puolestaan laski. Pelkästä kevyen liikunnan harrastamisesta muodostuvista aktiivisuusluokista inaktiivisen ryhmän sykevaihtelun (RMSSD) mediaani oli 43 ms, kohtalaisen aktiivisen ryhmän 49,8 ms, aktiivisen ryhmän 45,2 ms ja erittäin aktiivisen ryhmän 49,6 ms. Erot eivät olleet tilastollisesti merkittäviä. Sykkeen mediaani inaktiivisessa ryhmässä oli 73 lyöntiä minuutissa, kohtalaisesti aktiivisessa ryhmässä 72,8 lnt/min, aktiivisessa ryhmässä 73,8 lnt/min ja erittäin aktiivisessa ryhmässä 70,4 lnt/min. Sykkeet erosivat tilastollisesti merkittävästi toisistaan aktiivisen ja erittäin aktiivisen ryhmän välillä. Syke oli pienempi erittäin aktiivisessa ryhmässä. Ripeästä liikunnasta muodostuvista aktiivisuusluokista inaktiivisen ryhmän sykevaihtelun (RMSSD) mediaani oli 37,6 ms, kohtalaisen aktiivisen ryhmän 47,1 ms, aktiivisen ryhmän 52,6 ms ja erittäin aktiivisen ryhmän 49,5 ms. Inaktiivinen ryhmä eroaa tilastollisesti merkittävästi muista ryhmistä. Myös inaktiivisen ryhmän syke erosi muista ryhmistä. Sykkeen mediaani inaktiivisessa ryhmässä oli 77,7 lnt/min, kohtalaisen aktiivisessa ryhmässä 71,5 lnt/min, aktiivisessa ryhmässä 70,0 lnt/min ja erittäin aktiivisessa ryhmässä 66,0 lnt/min. Sykevaihtelun arvot kasvoivat aktiivisuuden lisääntyessä ja syke laski. Johtopäätökset: Itsearvioidun fyysisen aktiivisuuden ja sykevaihtelun välillä on yhteys. Fyysisesti aktiivisemmilla oli korkeampi eli ns. parempi sykevaihtelu kuin inaktiivisemmilla. Sykevaihtelu erosi etenkin inaktiivisen ja erittäin aktiivisen aktiivisuusryhmän välillä. Tulokset vastaavat aikaisempien samankaltaisten tutkimusten tuloksia. / Objective: The aim of this study was to find out whether self-defined physical activity is related to heart rate variability in young men. Methods: The 2013 MOPO study was used as a material. The participants were men, aged 17–22 (N=620). The subjects replied to questions regarding their weekly light and moderate to vigorous physical activity. The PolarRS800- heart rate monitor was used to define RR-intervals. Each person’s heart rate was measured for five minutes and the last four minutes were included in the analysis. All the necessary time and frequency parameters were calculated from the RR-intervals, such as heart rate, the root mean square of the successive RR-interval differences (RMSSD), and the high (HF) and low-frequency (LF) range. Results: The main result is that there is a difference in heart rate variability and pulse between activity classes formed from physical activity. From activity classes formed from light and moderate to vigorous physical activity, the inactive group’s median hear rate variability (RMSSD) was 41.97 ms and active group’s was 48.24 ms. The average heart rate was 76.7 beats per minute in the inactive group and 71.3 bpm in the active group. So, the heart rate variability increased as physical activity increased and the heart rate decreased. In activity classes that were formed only from the activity of light physical activity, the median heart rate variability (RMSSD) of the inactive group was 43 ms. In moderately active group it was 49.8 ms, in the active group it was 45.2 ms, and in the highly active group it was 49.6 ms. These differences were not statistically significant. The median heart rate in the inactive group was 73 beats per minute, in the moderately active group 72.8 bpm, in the active group 73.8 bpm and in the highly active group 70.4 bpm. The difference in heart rate was statistically significant between an active and highly active group. The heart rate was lower in the highly active group. Among the activity classes formed from moderate to vigorous activity, the median heart rate variability (RMSSD) in the inactive group was 37.6 ms, in the moderately active group 47.1 ms, in the active group 52.6 ms and in the highly active group 49.5 ms. There was a statistically significant difference between the inactive group and other groups. The heart rate of the inactive group also differed from other groups. The heart rate in the inactive group was 77.7 beats per minute, in the moderately active group 71.5 bpm, in the active group 70,0 bpm and in the highly active group 66.0 bpm. The values of the heart rate variability increased as the physical activity increased, and the heart rate decreased. Conclusion: There is a connection between self-evaluated physical activity and heart rate variability. Physically more active people had higher values in heart rate variability than inactive. All in all, the heart rate variability differed between inactive and highly active activity group. The results correspond to the results of previous studies.

Tutkielman tarkoituksena oli tuottaa tietoa kuinka tieto- ja viestintäteknologiaa voi hyödyntää terveysalan opettajan ja opiskelijan väliseen yhteistyöhön ohjatun harjoittelun aikana. Tutkielman toteutettiin kirjallisuuskatsauksena. Tutkimusaineistona käytettiin vertaisarvioituja tieteellisiä julkaisuja. Tieto- ja viestintäteknologiaa voidaan hyödyntää monin eri tavoin terveysalan opettajan ja opiskelijan välisessä yhteistyössä ohjatun harjoittelun aikana. Näitä tapoja voivat olla teksti- ja sähköpostiviestien lähettämien, videoyhteys, mobiiliapplikaatio sekä virtuaalinen oppimisympäristö. Tieto- ja viestintäteknologian käytöstä terveysalan opettajan ja opiskelijan välisessä yhteistyössä ohjatun harjoittelun aikana löydettiin sekä hyötyjä että riskejä. Sekä opettajat että opiskelijat pitivät tieto- ja viestintäteknologian käyttöä hyvänä lisänä keskinäisessä kommunikaatiossa harjoittelun aikana. Tieto- ja viestintäteknologian käytön riskit terveysalan opettajan ja oppilaan välisessä yhteistyössä harjoittelun aikana liittyivät opettajan antamaan tukeen ja ohjaukseen. Sekä terveysalan opettajat että opiskelijat pitivät tieto- ja viestintäteknologian käyttöä helppona ja hauskana tapana kommunikoida. Opiskelijat kuitenkin haluavat, että henkilökohtaiset tapaamiset ovat ensisijainen yhteistyömuoto ohjatun harjoittelun aikana. Tieto- ja viestintäteknologia ei voi syrjäyttää terveysalan opettajan henkilökohtaisia vierailuja opiskelijan harjoittelupaikalla, vaan tieto- ja viestintäteknologiaa tulisi pikemminkin käyttää terveysalan opettajan ja opiskelijan välisen viestinnän tukena.

Vascular surgery is an increasingly data rich speciality. Planning treatment and assessing outcomes are highly dependent on objective assessment of number of imaging modalities including duplex ultrasound, CT scans and angiograms which are almost exclusively digitally created stored and accessed. Developments such as the national vascular registry mean that treatment outcomes are recorded scrutinised electronically. The widespread availability of data which is collected electronically and stored for future clinical use has created the opportunity to examine the efficacy of investigations and treatments in a way which has hitherto not been possible. In addition, new computational methods for data analysis have provided the opportunity for the clinicians and researchers to utilise this data to address pertinent clinical questions.

Tämän tutkielman tarkoituksena oli kirjallisuuskatsauksen avulla saada tietoa varahenkilöstöön kuuluvan sairaanhoitajan osaamistarpeista sairaalan vuodeosastoilla. Tiedonhakuun käytettiin Arto, Medic, Medline, Scopus ja CINAHL -tietokantoja sekä Oulun yliopiston kirjaston Oula-Finnaa ja Google Scholaria. Kirjallisuuskatsaukseen valikoitui kaksi artikkelia ja kaksi Pro gradu -tutkielmaa. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysimenetelmällä. Kirjallisuuskatsauksen teoreettiseksi yläkategoriaksi muodostui varahenkilöstössä toimivan hoitajan osaaminen. Yläkategorioiksi muodostuivat varahenkilöstössä toimivan hoitajan osaamisen mahdollisuudet ja haasteet, hoitajan ominaisuudet, työn vaikutukset osaamiseen ja perehdytyksen vaikutus osaamiseen. Tämän katsauksen mukaan varahenkilöstöön kuuluvan hoitajan osaamisen tulee olla laaja-alaista ja hänen on hyvä päästä sekä käyttämään että kehittämään omaa ammattitaitoaan niissä yksiköissä, missä hän kiertää. Osaamisen suurimmaksi haasteeksi nousi epävarmuus omia taitoja ja tietoja kohtaan. Erilaiset persoonallisuuden piirteet ja suositeltavat kyvyt, mitä varahenkilöstössä toimivalla hoitajalla olisi hyvä olla, korostuivat katsauksessa. Nämä ominaisuudet, kuten joustavuus, sopeutuvaisuus ja kyky tarttua työhön, auttavat selviämään työstä. Vaikka varahenkilöstöön kuuluvat hoitajat työskentelevät usein siellä, missä on kiire, nähtiin työ monipuolisena ja uutta opettavana. Varahenkilöstöön kuuluvien hoitajien osaamista on tutkittu todella vähän. Näillä hoitajilla voi olla iso rooli uusien hoitokäytänteiden ja muun tiedon levittämisessä sairaalan sisällä. Heidän perehdytyksen merkitys korostuu niin osaamisessa, työn tekemisessä kuin työssä viihtymisessä.

Tämän kandidaatin tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia teknologiapohjaisia psykososiaalisen tuen muotoja on olemassa muistisairaiden henkilöiden omaishoitajille. Lisäksi työssä on tarkoitus arvioida tukitoimien vaikuttavuutta omaishoitajien kokemaan kuormittuneisuuteen. Työn tavoitteena on koota yhteen tietoa psykososiaalisen tuen vä-littämisen keinoista ja saada tietoa interventioiden vaikuttavuudesta omaishoitajien kokemaan kuormittuneisuuteen. Tulosten perusteella kunnat, kaupungit, järjestöt sekä sosiaali- ja terveysalalla toimivat yritykset pystyvät kehittämään omaishoitajille suunnattua palvelutarjontaa. Tutkimusaineisto kerättiin kirjallisuushaun avulla seuraavista kansainvälisistä hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tietokannoista: CINALH (Ebsco), PubMed, Ovid Medline ja Cochrane Library sekä Google Scholar. Lopulliseen tarkasteluun valikoitui yhteensä kymmenen vertaisarvioitua kokotekstiversiona saatavilla olevaa tutkimusartikkelia, jotka on julkaistu vuosina 2013–2017. Tutkimusaineisto analysoitiin yhdistellen ja vertaillen keskenään tutkimuskysymysten asettamassa viitekehyksessä. Tutkielman tulosten perusteella muistisairaiden henkilöiden omaishoitajille on tarjolla vertaistukea, stressinhallintaa, ongelmanratkaisua sekä muistisairauksiin liittyvää informaatiota sisältäviä psykososiaalisen tuen interventioita monipuolisesti teknologisia menetelmiä hyödyntäen. Interventioiden vaikuttavuus omaishoitajien kokemaan kuormittuneisuuteen oli positiivisen suuntaista, tosin ainoastaan kahdessa tutkimuksessa tuotiin esiin kuormittuneisuutta lievittäviä tilastollisesti merkitseviä tuloksia. Monimuotoiset, useita menetelmiä sisältävät interventiot ovat tutkielman tulosten perusteella edelleen suosittuja tukimuotoja muistisairaiden henkilöiden omaishoitajille, sillä niiden vaikuttavuudesta on saatu eniten hyviä tuloksia.

Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli saada tietoa opiskelijaohjauksen kuormittavuudesta, ja mitkä tekijät sitä aiheuttivat. Tavoitteena oli myös tuottaa tietoa siitä, miten kuormittavuutta voisi vähentää käytännössä. Tiedonhaku toteutettiin CINAHL, Pubmed ja Scopus-tietokannolla. Haku rajattiin vuosiin 2000–2017. Scopus- tietokantaan suoritettu haku tuotti 72 tutkimusartikkelia, joista kolme valikoitui lopulliseen aineistoon. CINAHL- tietokantaan tehty haku tuotti kahdeksan hakutulosta, joista tähän tutkielmaan ei kuitenkaan tutkimusartikkeleita valittu. Manuaalisella tiedonhaulla mukaan otettiin kaksi tutkimusartikkelia. Tutkielmassa ilmeni, että opiskelijaohjaus lisäsi hoitotyöntekijöiden kuormittuneisuutta. Opiskelijaohjauksen vaikutukset olivat sekä negatiivisia että positiivisia. Negatiiviset vaikutukset olivat yhteydessä hoitajien kuormittuneisuuteen ja stressiin. Pahimmillaan negatiivinen kuormitus aiheutti loppuun palamista työssä sekä muihin työtehtäviin siirtymistä. Opiskelijaohjauksen kuormittavuuteen liittyvää tutkimusta tarvitaan lisää, koska aiheeseen liittyviä tutkimuksia on tehty melko vähän. Tämän tutkielman tuloksia voidaan hyödyntää opiskelijaohjauksen käytännön työn suunnittelussa ja se toimii myös vertaistukena opiskelijaohjaajille.

Katsauksen tarkoituksena on kuvata perinnöllisyysneuvojien ja -neuvontaa harjoittavien terveydenhuollon ammattilaisten kokemuksia ohjaustilanteista. Tavoitteena on löytää perinnöllisyysneuvonnan mahdolliset kehittämisen kohteet parantamaan ohjauksen laatua ja saada näkyvyyttä perinnöllisyysneuvonnalle. Tiedonhaku toteutettiin CINAHL-, PubMed- ja Scopus -tietokannoista. Aineistoksi valikoitui viisi vertaisarvioitua tutkimusta, joiden analysoimiseen käytettiin induktiivista sisällönanalyysiä. Analyysin tuloksena yläkäsitteiksi muodostui ammatillisuus, suunnittelu, ohjaus ja tunteet, joista pääkäsitteeksi johdettiin perinnöllisyysneuvontaprosessi. Tulokset osoittivat, että ohjaajat kokivat ohjaustilanteet haastaviksi, kun ohjaus piti sisällään riskin arviointia, potilaan surun kohtaamista tai epäselvän geenitestituloksen. Yhdessä tutkimuksessa korostui ohjaajien tyytyväisyys omiin ohjaustaitoihin muista tutkimuksista poiketen. Haastavat ohjaustilanteet lisäsivät ohjaajien epämukavuuden tunnetta, johon nähtiin olevan jonkin verran yhteyttä vähäisellä työkokemuksella. Myös eriäviä näkemyksiä havaittiin työkokemuksen vaikuttamisesta ohjaustilanteisiin. Perinnöllisyysneuvonnan ohjaustilanteet koettiin tunteikkaiksi. Potilastilanteet aiheuttivat voimakkaita kuormittavia tuntemuksia potilaissa ja ohjaajissa. Ohjaajien tunnekokemuksiin vaikuttivat omat henkilökohtaiset kokemukset, perinnöllisyysneuvonnan luonne ja potilaiden ohjaajiin kohdistamat negatiiviset tunteet. Tunneperäiset kokemukset vaikuttivat ohjaustilanteiden haasteellisiksi kokemiseen. Katsauksen merkittävin huomio kiinnittyi perinnöllisyysneuvojien- ja neuvontaa harjoittavien lisäkoulutuksen tarpeeseen. Lisäkoulutusta koki tarvitsevansa lyhemmän aikaa perinnöllisyysohjausta antaneet ohjaajat, mutta myös osa pitkään alalla olleista ohjaajista.

abstract: Background: Although childhood engagement in physical activity has received growing attention, most children still do not meet the recommended daily 60 minutes of moderate to vigorous physical activity [MVPA]. Children of ethnic minorities are less likely to meet the guidelines. Interventions have been implemented in various settings to increase child physical activity levels, yet these efforts have not yielded consistent results. The purpose of this study was to assess the preliminary effects of a community-based intervention on light physical activity and MVPA among 6-11 year old children. Methods: The present study was part of a larger study called Athletes for Life [AFL], a family-based, nutrition-education and physical activity intervention. The present study focused on physical activity data from the first completed cohort of participants (n=29). This study was a randomized control trial in which participating children were randomized into a control (n=14) or intervention (n=15) group. Participants wore accelerometers at two time points. Intervention strategies were incorporated to increase child habitual physical activity. Analyses of covariance were performed to test for post 12-week differences between both groups on the average minutes of light physical activity and MVPA minutes per day. Results: The accelerometer data demonstrated no significant difference in light physical activity or MVPA mean minutes per day between the groups. Few children reported engaging in activities sufficient for meeting the physical activity guidelines outside the AFL program. Of the 119 total distributed child physical activity tracker sheets (7 per family), 55 were returned. Of the 55 returned physical activity tracker sheets, parents reported engaging in physical activity with their children only 7 times outside of the program over seven weeks. Conclusion: The combined intervention strategies implemented throughout the 12-week study did not appear to be effective at increasing habitual mean minutes per day spent engaging in light and MVPA among children beyond the directed program. Methodological limitations and low adherence to intervention strategies may partially explain these findings. Further research is needed to test successful strategies within community programs to increase habitual light physical activity and MVPA among 6-11 year old children. / Dissertation/Thesis / Masters Thesis Exercise and Wellness 2015