Pro gradu -tutkielmassani käsittelen Juhani Känkäsen vuonna 2007 ilmestynyttä romaania ”Kilttipakko”. Tutkin, miten Känkäsen romaani ilmentää ja tematisoi työoloja ja niiden historiallista muutosta suomalaisessa itsenäisyyden ajan yhteiskunnassa. Teos liittyy pitkään suomalaisen kirjallisuuden jatkumoon, joka pohtii työn muotoja ja työlle annettuja merkityksiä. Väitän, että teoksen tematiikalle on keskeistä työolojen kuvaus tilanteessa, jossa uusliberalistisella ideologialla on hegemoninen asema. Esitän näkemyksen, että ”Kilttipakko” omalla tavallaan jatkaa yhteiskunnallisen romaanin perinnettä osallistumalla dialogiin yhteiskunnan tilasta. Lähestymistapani olen määritellyt kirjallisuussosiologiseksi, ja tarkastelen kohdeteosta laajasti sosiologisen tutkimuskirjallisuuden kontekstista käsin. ”Kilttipakko” on itsestään tietoinen ja satiirinen romaani. Tutkielmani nimi onkin yksinkertaisesti ”Juhani Känkäsen Kilttipakko uusliberalististen työolojen satiirisena ja metafiktiivisenä representaationa”. Esittelen tutkimukselleni keskeistä kirjallisuustieteellistä käsitteistöä ja temaattisesti tärkeää yhteiskunnallista taustaa. Keskeisin tutkimustehtäväni on tuoda ilmi, miten satiiriseksi ja metafiktiiviseksi osoittamani aines representoi ja kommentoi uusliberalistisia työolosuhteita. Lisäksi osoitan, että Juha Siltalan tutkimus ”Työelämän huonontumisen lyhyt historia” (2004) on kohdeteokseni merkittävä pohjateksti. Tutkimustyötä teen tuomalla käyttämäni sosiologisen lähdeaineiston dialogiseen suhteeseen ”Kilttipakon” esittämän kanssa. ”Kilttipakossa” uusliberalismin tuottamat työolosuhteet representoituvat yksilön kokemusten kautta. Teoksessa ironisoidaan uusliberalistista retoriikkaa ja tematisoidaan humoristisesti luokka-asetelmaa hyötyjien ja häviäjien välillä. Humoristisuus ja postmodernistiseksikin määriteltävissä oleva leikillisyys ovat tekosen leimallisimpia piirteitä. Pohdin ”Kilttipakon” suhdetta realismin kerrontaperinteeseen, ja totean, että se yhteiskunnallisena romaanina toteuttaa perinteisesti realistisena pidetyn kerrontaperinteen päämääriä käyttäen ei-realistisina pidettyjä konventioita. Johtopäätökseni on, että teoksen metafiktiiviset piirteet tuovat sen tiiviiseen yhteyteen reaalimaailman kanssa niin, että teoksessa satirisoidut uusliberalismin tuottamat olosuhteet laajenevat kommentoimaan lukijan asuttaman todellisuuden tilaa. Täten ”Kilttipakko” todella on yhteiskunnallinen romaani. Tulkintani mukaan se loppuratkaisunsa myötä asettelee sosiaalisuutta ja solidaarisuutta ansainnan ja hyödyn tavoittelun vaihtoehdoiksi tai vastavoimiksi. Yhteiskunnallisena romaanina ”Kilttipakko” kuitenkin on lajissaan marginaalissa, sillä se ei ole juurikaan saanut ääntään kuuluviin esimerkiksi kirjallisuudentutkimuksen piirissä.

Pro gradu -tutkielmani aihe on Minna-Leena Erkkilän esikoisteoksessa Valtakunta (2007) ilmenevä kristinusko. Valtakunta on kristillinen nuorten fantasiakirja. Tutkielman tärkein tutkimuskysymys on, onko Valtakunta-teoksessa ilmenevä kristinusko luterilaista kristinuskoa. Pääasiassa tätä tutkitaan lähiluvun keinoin teoksen henkilöhahmojen toiminnan, puheiden ja ajatusten kautta. Lisäksi tutkin, miten Raamattu toimii Valtakunnan pohjatekstinä käyttämällä vertailevaa tutkimusmenetelmää. Valtakunnan ja Raamatun välisten yhteyksien selvittäminen on intertekstuaalista tutkimusta. Valtakunnasta löytyy suoria ja epäsuoria viittauksia Raamattuun, joiden merkitystä tarkastellaan tarinan kannalta. Tutkielmassa määritellään myös luterilainen kristinusko lyhyesti, jotta Valtakuntaa voitaisiin verrata siihen. Tarkoituksena on selvittää, voiko fantasiateos toimia yhtä aikaa myös kristillisenä teoksena. Tutkielmassa keskitytään myös Valtakunta-teoksen kaavamaisuuteen. Valtakunta-teos kuuluu korkeafantasian genreen. Northop Fryen luoman kirjallisuuden kaavamaisuuden teorian mukaan sille on tyypillistä etsintäretket. Tutkielmassani tullaan liittämään Erkkilän teos niin Fryen luomaan kirjallisuusteoriaan kuin korkeafantasian genreenkin. Korkeafantasian genren keskeisimmät kehittäjät ovat C. S. Lewis ja J. R. R. Tolkien, joiden teorioihin fantasiakirjallisuudesta Erkkilän teosta tullaan vertaamaan. Tutkielman tarkoitus on liittää Erkkilän teos myös kristillisen fantasiakirjallisuuden jatkumoon. Tästä johtuen Erkkilän teosta on verrattu tunnetuimpiin kristillisiin fantasiakirjailijoihin Lewisiin ja Tolkieniin. Keskeisimpinä lähteinä tutkielmassa toimivat Alison M. Jackin teos The Bible and literature (2012), Tolkienin On Fairy Stories (1983), Martin Lutherin Vähä- ja Isokatekismus (1984), Lewisin Tätä on kristinusko (1942) sekä Northop Fryen Secular Scripture (1976). Lisäksi tutkielmaa varten on haastateltu kirjailijaa. Tutkimukseni onnistui perustelemaan, että Valtakunnan kristinusko on kristinuskoa. Erkkilän on onnistunut kirjoittaa teos, mikä yhdistää fantasiakirjallisuuden ja kristinuskon. Teoksen kristilliset piirteet ovat kuitenkin alisteisia fantasiakirjallisuudelle. Keskeisin tutkimustulokseni on kuitenkin se, ettei Valtakunnan kristinusko ole kiistatta luterilaista kristinuskoa, koska siitä puuttuvat kaste ja ehtoollinen. Sen sijaan Valtakunnan kristinuskon voidaan katsoa olevan pelkistettyä kristinuskoa, jossa uskon opit ja sakramentit eivät ole vielä saaneet muotoaan. Valtakunta-teos on kuitenkin onnistunut siinä, että se herättää evankeliumin eloon uudenlaisessa ympäristössä.

Tässä tutkimuksessa käsitellään lastenkirjallisuutta, kirjallisuuden nimistöntutkimusta, Harry Potter -kirjasarjan henkilöhahmojen sukupuolisuutta sekä henkilönnimistön ilmentämää sukupuolisuutta. Tutkimuksen teoriaosuudessa käsitellään ensin mainittuja ja analyysiosio koostuu henkilönnimistön sukupuolisuuden tarkastelusta. Ensisijainen tutkimuskysymys on “Miten Harry Potter -sarjan henkilönnimistö ilmentää sukupuolisuutta?” ja toissijaiset ovat “Millaista on kirjallisuuden ja erityisesti lastenkirjallisuuden nimistöntutkimus?” ja “Millaisia sukupuolirepresentaatioita Harry Potter -kirjasarjassa esiintyy?” Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia ja tulkita henkilönnimistön äännerakennetta, etymologiaa ja konnotaatioita sukupuolisuuden näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettinen osio muodostuu siis kolmesta pääkappaleesta: Lastenkirjallisuudesta, nimistöntutkimuksesta ja sarjan sukupuolittuneisuuden tarkastelusta. Ensimmäinen, lastenkirjallisuutta käsittelevä kappale, toimii kattokappaleena kahdelle seuraavalle ja siinä käsitellään lyhyesti lastenkirjallisuuden määritelmää, tutkimusta, sukupuolisuutta sekä fantasiakirjallisuutta. Kappaleen tarkoituksena on konseptualisoida tutkimuksen asemaa tämän hetkisessä tutkimuskentässä. Toinen, nimistöntutkimusta käsittelevä kappale, kertoo ensin nimistöntutkimuksesta yleisesti siirtyen sitten kaunokirjallisuuden nimistöntutkimukseen, lastenkirjallisuuden nimistöntutkimukseen sekä nimien sukupuolisuuteen. Kolmannessa teoriaosiossa käsitellään Harry Potter -sarjan mies- ja naiskuvia yleisesti sekä sivu- ja päähenkilöiden ilmentämiä sukupuolirepresentaatioita. Tutkimus on teoreettinen ja tutkimuksen kohteena on Harry Potter -sarjan seitsemän kirjaa: Harry Potter and the Philosopher’s Stone, Harry Potter and the Chamber of Secrets, Harry Potter and the Prisoner of Azkaban, Harry Potter and the Goblet of Fire, Harry Potter and the Order of Phoenix, Harry Potter and the Half-Blood Prince sekä Harry Potter and the Deathly Hallows. Tutkimuksen analyysiosioon valikoitui näiden kirjojen henkilönnimistöstä tärkeimmät 17 nimeä, jotka on jaoteltu kategorioihin sen perusteella, miten niissä ilmenee sukupuolisuutta ilmeneviä piirteitä. Näiden piirteiden tueksi on otettu kirjallisuusviitteitä. Tärkeimpinä tuloksina voidaan mainita, että nimet muodostavat sukupuolisuutta ilmentävän skaalan, jolle ne sijoittuvat riippuen maskuliinisuuden tai feminiinisyyden ilmenemisestä. Naisten nimissä esiintyy luontoviitteisistä nimistä nimenomaan kukkien nimiä ja ovat muutoinkin etymologialtaan valkoisuuteen tai pyhyyteen viittaavia. Miesten nimissä luontoviitteisyyteen liittyy enemmän eläinaiheisia nimiä. Lisäksi on huomattava, ettei miesten nimien sijoittuminen skaalalle vastaa sukupuolisuutta käsittelevässä teorialuvussa tehtävää jakoa hegemonisen maskuliinisuuden ja ei-hegemonisen maskuliinisuuden välillä, ja että naisten nimien kohdalla feminiinisyyttä pyritään “vaimentamaan” käyttäen lempinimeä.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee kerronnallista naisääntä yhdysvaltalaisen kirjailijan Ursula K. Le Guinin romaanissa Lavinia. Lavinia on historiallinen romaani, jossa Vergiliuksen Aeneis-eepoksen sivuhenkilö, myyttisen sankarin Aeneaan puoliso Lavinia toimii minäkertojana ja eepoksen tapahtumien uudelleen tulkitsijana. Lavinia on metafiktiivinen henkilöhahmo ja kertoja, joka reflektoi fiktiivistä olemustaan ja siten Aeneiksen maailmaa. Samalla minäkertoja kommentoi laajemmin sukupuolen, kerronnan ja todellisuudenkuvauksen suhdetta. Toisessa pääluvussa esittelen teoreettisia ja metodologisia lähtökohtiani. Teoriapohjani palautuu postmodernismin kulttuuriteoriaan ja toisaalta jälkistrukturalistiseen teoriaan subjektiviteetin ja kerronnallisuuden suhteesta. Metodologisesti tutkielmani soveltaa feminististä narratologiaa. Luentani nojaa Patricia Waughin postmodernistisen metafiktion teoriaan sekä Linda Hutcheonin teoriaan postmodernismin poetiikasta. Hutcheonin mukaan postmodernistinen taide reflektoi aktiivisesti omaa konstruktioluonnettaan luomalla representaatioita, jotka se samalla paljastaa representaatioiksi. Käytän tästä eleestä suomeksi nimitystä postmodernistinen kaksoiskirjoitus. Kaksoiskirjoitus tuo esiin kielen, kulttuurin ja yhteiskunnan diskursiivisen ja siten epäyhtenäisen, jatkuvasti uudelleenmäärittelyn tilassa olevan luonteen. Amy M. Clarken mukaan feministisellä aatteella on ollut keskeinen vaikutus Le Guinin tuotannon teemoihin. Feministinen kirjallisuus purkaa kulttuurisia naiskuvia ja kielessä uusintuvia, sukupuolittavia merkitysrakenteita. Näin se osallistuu postmodernin ja jälkistrukturalistisen subjektiteorian pohdintaan subjektiviteetin luonteesta ja feminismin subjektin kriisistä. Itsereflektiivinen kerronta ja naistoimijuuden pohdinta yhdistyvät 1900-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa kirjoitetuissa naisten historiallisissa romaaneissa. Ann Heilmann ja Mark Llewellyn kutsuvat niiden kerrontaa metahistorialliseksi. Se tarkoittaa romaanien kulttuuristen ja diskursiivisten lähtökohtien pohdintaa, joka yhdistyy mytologisiin tai historiallisiin puitteisiin. Naissubjektin teeman näkökulmasta Lavinia jatkaa Ursula K. Le Guinin myöhäistuotannon postfeminististä kerronnallista linjaa. Postfeminismi korostaa sukupuolten välisiä samankaltaisuuksia ja suosii pikemmin konventionaalista kuin kokeellista kerrontaa. Kolmannessa pääluvussa tarkastelen tapoja, joilla postmodernistisen, metahistoriallisen romaanin keinot ilmenevät Laviniassa. Tekstuaalinen naisääni on Laviniassa retorinen ja representaatioissa artikuloituva piirre. Lavinia soveltaa Aeneis-eepoksen mytologista taustaa, mutta muuttaa sen minäkertojan omaelämäkerralliseksi, historialliseksi kuvaukseksi. Prinsessasta leskikuningattareksi muuttuva Lavinia tulkitsee uudelleen naisena elämisen historiallisia mahdollisuuksia sekä miesten ja naisten historian eroja ja jännitteitä. Mytologisten kertomusten representaatiomallit ovat historiallisesti kerrostuneita, ja Lavinian kerronta reflektoi tätä kerrostuneisuutta. Lavinian ironinen kertojanääni purkaa länsimaisen tarinankerronnan oidipaalista logiikkaa, jonka mukaan miehinen subjektiviteetti rakentuu ja ensisijaistuu naiseuteen liittyvien merkkien avulla. Näin Lavinia kierrättää Aeneiksen ainesta postmodernistiseksi elämäkertafiktioksi ja pohdinnaksi naissubjektiuden luonteesta. Neljännessä pääluvussa tulkitsen Laviniaa postfeministisenä kriittisenä utopiana. Lavinia vastaa Tom Moylanin teoretisoimaa kriittistä utopiaa siinä, ettei se konstruoi yhtenäistä paremman maailman kuvaa, vaan pohtii uuden kulta-ajan mahdollisuuksia itsekriittisesti, sukupuolieron myönteistä merkitystä painottaen. Lavinia reflektoi Aeneiksen mytologis-poliittisen kulta-ajan teeman perusteita ja mahdollisuuksia Lavinian, Aeneas-puolison sekä heidän Silvius-poikansa elämän kuvauksissa. Hahmot toimivat uudelleen kuvitellussa ja tulkitussa mytologisessa todellisuudessaan epäyhtenäisinä eli eksentrisinä subjekteina. Lavinian naisääni ilmenee näiden representaatioiden lisäksi metaforisessa ja metonyymisessä kielessä, jonka myötä Aeneiksen tapahtumat muuttuvat Laviniassa vaihtoehtoiseksi kirjalliseksi todellisuudeksi. Vaihtoehtoiset representaatiot ja metaforat rakentavat tekstuaalisen utopiakuvauksen, jossa naisten tieto ja tulkinnat saavat arvon. Naiset eivät kuitenkaan pura fiktiivistä maailmaansa osiin, vaan kerronnassa pysyy jännite kriittisen itsereflektiivisen sävyn sekä historiallisen paikantuneisuuden välillä. Laviniassa halu muuttuu sukupuolieron perinteisen merkitystalouden ylläpitäjästä kerronnalliseksi käyttövoimaksi. Se auttaa kuvittelemaan kollektiivista kertojuutta. Lavinia hyväksyy roolinsa epäyksilöllisenä olentona, joka toimii välittäjänä aikakausien ja näkökulmien välillä. Tämä tekstuaalinen naissubjektiviteetti näyttäytyy kollektiivisena voimavarana, joka purkaa kulttuurisia ja yhteiskunnallisia hegemonioita sisältä päin.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani suomalaisen kirjailijan Essi Kummun Karhun kuolema -romaanissa (2010) esiintyvää liminaalisuutta subjektin kriisin ilmentäjänä. Teoksen tarina sijoittuu pohjoiseen, Suomen ja Ruotsin rajalla sijaitsevaan lestadiolaiseen Stensbyn kylään. Kylässä asuvalla kahden lapsen äidillä Stellalla on parantajan taitoja ja hän kaipaa jo nuoresta asti luokseen karhua, joka saapuukin Stellan ollessa jo aikuinen. Stellan äiti, mumma, kuolee teoksen alussa, ja hänen siskonsa Fanny asuu kylässä äitinsä talossa ja äitinsä rooliin mahdutettuna. Fannyn poika Alex on valokuvaaja ja jatkuvasti matkalla. Tarinan alussa Alex on Grönlannissa ja ajautuu suhteeseen nuoren inuiittitytön kanssa yrittäessään parantaa jatkuvaa pahaa oloaan ja yksinäisyyden tunnettaan. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, kuinka henkilöhahmojen etenkin identiteetin ja minuuden määrittelyä koskeva kriisi tulee ilmi heidän välitilassa, eli liminaalitilassa, sijaitsemisen kautta. Tarkastelen myös muita liminaalisuuden symboliikan esiintymiä teoksessa. Lähestyn liminaalisuutta ennen kaikkea henkisenä tunnetilana mutta myös fyysisenä tilana. Liminaalisuus on alkujaan kulttuuriantropologisissa rituaalitutkimuksissa esiintynyt käsite, joka kuvaa kolmivaiheiseen siirtymäriittirituaaliin sisältyvää vaikeasti määriteltävää välivaihetta. Liminaalitilaa määrittelee antropologiassa etenkin moninainen, vastakohtaisuuksia yhdistelevä symboliikka sekä rituaalisubjektin sijaitseminen yhteiskuntarakenteiden laidoilla tai niiden välissä. Teoreettisena lähtökohtanani käytän Claire Dreweryn ajatuksia liminaalisuudesta feminiinisen subjektin kriisin kuvaajana. Drewery yhdistää liminaalitilan käsitteeseen Julia Kristevan ajatuksia muukalaisuudesta sekä melankoliasta ja kielen ongelmista, ja käytän myös itse Kristevan teorioita apunani tutkielmassa. Yhdistän liminaalisuuteen myös sitä lähellä olevat rajatilan ja ambivalenssin käsitteet. Lähestymistapani liminaalisuuteen yhdistelee etenkin feministisen tutkimuksen, psykoanalytiikan sekä kulttuuriantropologian keinoja. Karhun kuolema on maagista realismia, ja tarkastelen tutkielmassani myös maagista realismia eräänlaisena liminaalisena genrenä sekä liminaalisuuden kaltaisen ambivalenssin löytämisen mahdollistavana genrelajina. Liminaalitilassa oleminen ilmenee henkilöhahmoilla juurettomuuden ja toiseuden tunteina sekä erilaisten heissä elävien vastaparien ristiriitaisena suhteena tai niiden välissä sijaitsemisena. Näitä vastapareja ovat esimerkiksi itse/toinen, maskuliinisuus/feminiinisyys sekä ihminen/eläin. Liminaalisuus on subjektille vaikea ja kivualiaskin tila, minkä vuoksi tilaan sisältyy myös melankolian tunteita. Liminaalisuus ja suru ovat toisiinsa verrattavia tiloja, ja etenkin Alexin henkilöhahmossa melankolian tunteet nousevat esille. Molempiin tiloihin sisältyy myös kielellisiä ongelmia. Liminaalisuudelle on ominaista sen aiheuttama muutos subjektin sisällä. Tila mahdollistaakin vapautumisen entisistä, subjektia rajoittavista tekijöistä. Kaikilla kolmella keskeisellä henkilöhahmolla liminaalisuus johtaakin murroksen kautta identiteetin ja minän muutokseen sekä vanhan subjektin kuolemaan.

Pro gradu -työssäni tarkastelen lajityyppien sekoitusta yhdysvaltalaisen kirjailijan Edgar Rice Burroughsin Mars-sarjassa keskittyen erityisesti sarjan kolmeen ensimmäiseen osaan, jotka ovat A Princess of Mars (1912), The Gods of Mars (1913) ja The Warlord of Mars (1914). Pyrin selventämään Mars-sarjan teosten lajityyppien valikoimaa ja sijoittamaan teokset osaksi merkittävimpien lajityyppiensä historiaa. Mars-sarjan teokset julkaistiin 1912–1964. Julkaisuista viimeisin on kokoelma, jonka teokset kirjoitettiin 1940-luvulla. Keskeisimmät tutkielmani kysymykset ovat: Mitä lajityyppejä Mars-sarjasta on havaittavissa ja millaisia yhdistelmiä nämä lajityypit luovat? Miten Mars-sarjan teokset sijoittuvat kirjallisuushistoriaan ja mikä on niiden vaikutus myöhempään kirjallisuuteen? Tutkimukseni teoreettisena lähtökohtana on kirjallisuuden genreteoria, jonka käsitteistä oleellisin on lajityyppi eli genre. Genreteoriaa on käytetty kirjallisuudentutkimuksessa niin luokitteluun kuin kommunikaatioon ja tulkintaankin. Hyödynnän genreteorian osalta erityisesti skotlantilaisen genreteoreetikon ja kirjallisuuskriitikon Alastair Fowlerin näkemyksiä. Metodina tutkimuksessani käytän tyypittelyä ja lajityyppien tunnistamisessa eri lähteistä poimittuja kirjallisten lajityyppien määrittelyjä ja kuvauksia. Kirjallisuuden lajityyppien teoreettisen tarkastelun lisäksi tutkielmassa on myös biografinen näkökulma. Edgar Rice Burroughsin elämästä ja asenteista on havaittavissa yhteyksiä Mars-sarjan keskeisenä sankarina toimineeseen John Carteriin ja Mars-sarjan teoksiin hän on piilottanut myös yhteiskunnallista kritiikkiään. John Carter on kuin paranneltu versio kirjailijasta itsestään. Tätä näkökulmaa avaan kirjailijan lyhyen taustoituksen kautta. Tutkimukseni osoittaa, että Mars-sarjasta on havaittavissa fantasiakirjallisuuden, tieteiskirjallisuuden ja romanttisen kertomuksen tärkeimmät elementit sekä joukko muita lajeja ja alalajeja, joista oleellisimmat ovat seikkailu ja lännenkirjallisuus. Mars-sarjan kirjoitusaikana spekulatiivinen fiktio ei vielä kuitenkaan ollut selkiytynyt omiksi kirjallisuuden lajeikseen ja Burroughsin teokset olivat osaltaan niitä luomassa. Useiden lajityyppien yhdistelmä toimii Mars-sarjassa teoksia rikastuttavana elementtinä.

Pro gradu -tutkielmani, Postmodernit portot, pelurit ja rakastuneet hölmöt : John Irvingin A Widow for One Year traumakertomuksena ja kehitysromaanina, tarkoituksena on selvittää miten kohdeteos representoi traumaattista maailmaansa postmodernein konventioin. Romaanissa Marion ja Ted Colen esikoispojat kuolevat auto-onnettomuudessa, mistä erityisesti Marion traumatisoituu. Ted taas kuvaillaan läpi teoksen vastuuttomana kirjailijana, joka on kroonisesti viehättynyt nuoremmista naisista. Colet päätyvät saamaan kolmannen lapsen, Ruthin, jonka tarkoituksena on korvata kuolleet pojat, mutta Marion on kykenemätön rakastamaan ainoaa elossa olevaa lastaan. Sanaakaan sanomatta Marion jättää miehensä, tyttärensä sekä nuoren rakastajansa Eddie O’Haren. Tutkimuskysymykseni on täten: Millä kerronnan keinoilla Irving esittää traumatarinan romaanissaan? Ja miten kertomuksen juoni kuvaa näitä tapahtumia? Hypoteesini mukaan A Widow for One Year kuvailee henkilöhahmojen traumoja heidän fiktiivisten tuotostensa kautta. Erityisesti Ted Colen saduissa voidaan nähdä metaforisia merkityksiä traumakertomuksen tulkinnan kannalta. Tutkimuksessani esitän, että romaani voidaan sijoittaa kasvutarinoiden genreen kuuluvaksi teokseksi, sillä siinä kuvataan Ruthin varttumista epävakaasta kiintymyssuhteesta huolimatta. Esitän myös, että romaania voidaan lukea traumakertomuksena, jonka kuvaileminen tapahtuu postmodernistiseen tyyliin. Keskeisenä tutkimustuloksena voidaan todeta, että Irvingin romaaneiden postmodernisuus ei näyttäydy desentralisoituneiden henkilöhahmojen kautta, vaan yksilöiden, joiden menneisyys auttaa heitä toimimaan nykyhetkessä ja vallitsevassa kulttuurisessa ilmapiirissä. Romaani on yhtä aikaa postmoderni ja historiallinen, sillä Irving hyödyntää teoksessaan 1800-luvun romaaneiden antia kirjallisuudelle yhdistellen samalla uudempia konventioita. Tulosten perusteella totean, että A Widow for One Year on postmodernin romaanin tavoin kokeellinen, mutta kunnioittaa silti kasvutarinoiden genreen pidättäytyvää kaavaa. Romaanissa äidin ja lapsen separaatio sekä esikoispoikien traaginen kuolema muodostuvat ongelmiksi ja näin ollen henkilöhahmojen käytöstä leimaavat muun muassa freudilainen torjunta, tunteiden siirto sekä toiveiden ja halujen verhoaminen. Pääteoriani nojaa psykoanalyyttiseen tutkimukseen, joten Sigmund Freudin, Jessica Benjaminin sekä Peter Brooksin teoriat ovat vahvasti analyysini tukena. Traumaa ja sen käsitteitä abstrahoidessani tarkastelen kulttuurintutkijoiden Dominick LaCapran ja Michael Rothbergin teoksia sekä kirjallisuudentutkijoiden Anne Whiteheadin, Cathy Caruthin ja Sirkka Knuutilan tutkimuksia. Havainnoidessani romaanin postmodernia otetta nojaan sellaisten teoreetikoiden kirjoituksiin, kuten Fredric Jameson, Linda Hutcheon sekä Brian McHale. Kirjallisuudentutkija Josie P. Campbellin teos A Critical Companion to John Irving on auttanut hahmottamaan John Irvingin kirjoitustyyliä yleisemmällä tasolla.

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään Beatrix Potterin satujen henkilöhahmojen ihmismäisyyttä. Aineisto rajautuu koskemaan kuutta Potterin satua ja niiden kuvituksia: The Tale of Peter Rabbit (1902, suom. Petteri Kaniini), The Tailor of Gloucester (1903, suom. Tarina räätälistä), The Tale of Benjamin Bunny (1904, suom. Penna Pupu), The Tale of Mrs. Tiggy-Winkle (1905, suom. Rouva Siiri Sipinen), The Tale of Ginger and Pickles (1909, Inkivääri ja Pikkelssi) sekä The Tale of Little Pig Robinson (1930, Pikkupossu Robinson), mutta myös muita satuja käytetään esimerkkeinä. Tutkimusmenetelminä käytetään narratologista tekstianalyysiä ja kuva-analyysiä. Teoriaosuudessa kartoitetaan visuaalisen ja verbaalisen aineksen kerronnallisia keinoja sekä kuvan ja sanan suhdetta lastenkirjallisuudessa. Tutkimuksessa tutustutaan pääpiirteittäin lastenkirjallisuuden historiaan 1700- ja 1800-luvun Englannissa sekä kolmeen englantilaiseen aikalaissatuun. Potterin satujen tutkimus tapahtuu kolmesta eri näkökulmista. Ensimmäinen näkökulma on kuinka eläimet muistuttavat käytökseltään sekä olemukseltaan ihmistä eli millaisia ihmismäisiä piirteitä eläinhahmoilla on. Potterin luomat hahmot ovat sekoitus ihmistä ja eläintä. Hahmot pyrkivät käyttäytymään ihmisten tavoin muun muassa käyttämällä vaatteita ja tehden työtä. Vaatteiden avulla eläinhahmot piilottavat eläimellisyytensä, jolloin heidät nähdään ihmisten kaltaisina yksilöinä. Toisen näkökulman avulla tarkastellaan kuinka ihmisen ja eläimen suhde näyttäytyy tarinoissa. Eläin on ihmiselle kumppani, mutta jossain tapauksissa myös pahin vihollinen. Usein eläimen rooli on palvella ja auttaa ihmistä. Ilman ihmiskontaktia elävät eläimet ovat luonteeltaan itsenäisempiä kuin eläinhahmot, jotka asuvat ihmisten rinnalla. Ilman ihmisen läsnäoloa ottavat eläimet itselleen niin äidin, isän kuin lapsen roolin. Kolmas näkökulma on kuinka eläinhahmojen luonnollinen käyttäytyminen ilmenee saduissa ja vaikuttaako eläinten luonnollisen käyttäytymisen puutteellisuus henkilöhahmojen käytökseen. On eläimiä, jotka kapinoivat ihmismäisiä tapoja vastaan. He pyrkivät käyttäytymään eläimellisten vaistojensa mukaan, jolloin heidät nähdään pahantahtoisina ja tottelemattomina.

Tämä pro gradu -työ on kontekstuaalinen tutkimus yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen teosvalinnoista. Tutkimuksen tarkoituksena on luoda kattava kuva siitä, mitkä tekijät ohjaavat kirjallisuuden opetuksen teosvalintoja, mitä teoksia luetaan ja miksi. Peruskoulun kirjallisuudenopetuksen konteksteista käydään läpi muun muassa lakien vaikutusta kirjallisuuden opetukseen, opetussuunnitelmien merkitystä sekä oppiaineen historian näkymistä teosvalinnoissa. Kontekstin ohella tutkimuksen materiaali koostuu kyselytutkimuksella kerätystä aineistosta. Aineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella keväällä 2017. Kysely jaettiin yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettajille Facebookissa Äidinkielen opettajain epävirallisen ryhmän kautta. Kyselyn aineisto koostuu 58 informantin vastauksista. Kyselytutkimuksen tulokset analysoitiin monimenetelmällisesti, sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä käyttäen, suhteessa kirjallisuuden opetuksen konteksteihin. Tutkimuksen aikana nousi esiin lukuisia huomioita yläkoulun kirjallisuudenopetuksesta, teosvalinnoista ja näiden yhteydestä esimerkiksi lukiossa luettaviin teoksiin. Erityisen mielenkiintoisia seikkoja ovat esimerkiksi kouluissa luettavan klassikkokirjallisuuden yhteys kirjallisuudenopetuksen historiaan sekä muut teosvalintoihin liittyvät tekijät. Yläkouluissa luetaan edelleen niitä kotimaisia klassikoita, jotka ovat olleet kirjallisuuden opetuksessa mukana oppiaineen alkutaipaleelta saakka. Tämän lisäksi opetuksessa on mukana myös uudempaa nuortenkirjallisuutta. Lukemisella halutaan parantaa lukutaitoa, antaa kehitysvirikkeitä ja innostaa nuoria lukemaan. Opettajien arvioiden mukaan kaikki tavoitteet eivät kuitenkaan opetuksessa täyty, mutta kirjallisuuden opetuksella nähdään olevan tästä huolimatta positiivisia vaikutuksia oppilaisiin. Teosvalintoihin ja kirjallisuuden opettamiseen liittyvistä tekijöistä nousevat esiin erityisesti saatavuus ja tätä kautta myös kirjastojen tärkeys oppiaineelle sekä oppiaineen opetettavien sisältöjen suuri määrä. Teosvalinnat olivat useissa tapauksissa sellaisia, joita opettajat eivät mieltäneet oppilaiden mielikirjallisuudeksi. Opetussuunnitelmien merkitys kirjallisuuden opetuksessa ja teosvalinnoissa ilmeni odotettua pienemmäksi. Useissa vastauksissa kävi ilmi, ettei koko luokalle voida luettaa samaa teosta, vaikka opetussuunnitelman perusteet tätä edellyttääkin, sillä samaa teosta ei riittänyt koko opetusryhmälle. Tutkimuksessa näkyy peruskoulun opettajien huoli oppilaiden heikentyneestä lukutaidosta ja välinpitämättömyydestä lukemista kohtaan. Opettajat yrittävät toimia esiin nousseiden ongelmien kanssa parhaansa mukaan, mutta ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan koko opetusjärjestelmää koskevia muutoksia.

No description available.