Luku- ja kirjoitustaidon yleistyminen 1900-luvulla kasvatti kirjoitetun sanan valtaa ja vei puhutun sanan kohti marginaalia. Suunta on ollut sama eri elämänalueilla arkipäiväisestä viestinnästä sanataiteeseen. Sanat, jotta niillä olisi todellista merkitystä, on voitava nähdä kirjoitettuina. Kuulon ja kuuntelemisen merkitys on vähentynyt ja ihmisen kokemusmaailma muuttunut korostetun visuaaliseksi. Kaunokirjallisten tekstien painaminen muistiin on menettänyt merkityksensä. Tekstit säilyvät ja ovat siirrettävissä kirjoitetussa muodossa. Koko maailman runous on lukijan saatavilla ilman runonlaulajaa, hänen muistiaan ja läsnäoloaan. Runon lukija hallitsee omaa aikaansa. Suomen kaltaisessa maassa, jossa jo useat sukupolvet ovat olleet lukutaitoisia, on edelleen heitä, jotka haluavat kuulla. Runo on todellinen vasta sitten, kun sen tulkitsee ääni, oma tai jonkun muun. Ääni saa esittää, olla joku toinen, ottaa toisen hahmon. On heitä, joille runo ei ole ainoastaan kirjaan painettu teksti, vaan ”kuulon asia”, kuten runoilija Aaro Hellaakoski on esseessään muotoillut. Tutkielmassa etsitään vastausta siihen, miksi runo halutaan kuulla, miksi ”runo on kuulon asia”. Kuulijan kokemusta lähestytään selvittämällä, mikä merkitys äänellä, puheella ja yhteisellä kokemisella on ihmiselle. Ääni ja poeettinen kieli suistavat jatkuvaa hallintaa tavoittelevan nykyihmisen tiedostamattoman armoille, kohti aluetta, jossa ihminen ei ole tunteitaan täysin hallitseva ja kaikkivoipa. Ääni, sen aistiminen ja tuottaminen, on lujasti sidoksissa ihmisen varhaisiin vaiheisiin. Runouden kieli voi olla ihmisen tietoisuudelle ennestään tuntematonta, mutta tutkielmassa esitellyt neurotieteiden alaan liittyvät tutkimukset osoittavat, että ihminen voi tunnistaa runouden kieltä tiedostamattaan, vaistonvaraisesti. Sanoilla on merkitys. Tapa puhua sävyttää sanojen merkitystä ja rakentaa niiden sisällön uudestaan. Puhuttu runo merkitsee uuden luomista. Puheen prosodia, tapa tuottaa puhetta, välittää kuulijalle puhujan tuntemia emootioita ja nostattaa niitä kuulijassa, ehkä samoja, ehkä jotain muita. Tapa puhua vetoaa kuulijan kognitioon ja vaikuttaa sanojen merkityksen hahmottamiseen. Lyriikantutkija tutkii kirjoitettua tekstiä. Vaikka tulkintoja voi olla lukuisia, teksti pysyy muuttumattomana, mutta puhuttu runo on aina eri. Kuten kieltä opitaan, puhuttua runoutta ymmärretään vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Yhteinen kuuntelu on ikiaikainen tapa, joka on viime vuosina keksitty uudelleen. Yksilöllisyyttä korostavassa maailmassa yhteenliittyminen luo tunteen jatkuvuudesta ja yksilön merkityksestä osana ihmisten yhteisöä. Tutkielman nimestä on pääteltävissä, että polkuja puhutun runon poetiikkaan edelleen etsitään. Kirjallisuudentutkija Auli Viikarin kolmekymmentä vuotta sitten väitöskirjassaan peräämää teoriaa ei vielä ole. Tutkielmassa vastausta tutkimuskysymykseen on etsitty useiden eri tieteenalojen, kuten kognitiivisen poetiikan, neurotieteiden, kognitiivisen psykologian, metriikan, kehityspsykologian, yleisen kielitieteen, fonetiikan ja musiikkipsykologian tutkimuksesta. Ajan ilmiöt ja niiden tarkastelu täydentävät lähteenä käytettyä tutkimuksellista tietoa.

Tutkimuksessani analysoin pelin ja leikin tematiikkaa Hannu Rajaniemen Jean le Flambeur -trilogiassa, joka koostuu teoksista The Quantum Thief (2010), The Fractal Prince (2012) ja The Causal Angel (2014). Primaarilähteitäni ovat trilogian englanninkieliset alkuperäisteokset, mutta viittaan myös teosten suomennoksiin. Keskeinen tutkimuskysymykseni on: Miten peli toimii Hannu Rajaniemen tekstissä? Tutkimukseni tarkoitus on selvittää, mitä peli tarkoittaa Jean le Flambeur -sarjassa ja miten pelin teema näkyy teosten tekstissä, henkilöhahmoissa ja maailmassa. Tutkimukseni kirjallisuusanalyysin teoreettinen viitekehys perustuu leikin ja pelin käsitteille. Ensisijaiset teoreettiset lähteeni ovat Johan Huizingan teoksen Leikkivä ihminen, yritys kulttuurin leikkiaineksen määrittelemiseksi (1984) leikkiteoria ja Roger Caillois’n siihen tekemät määritelmät teoksessa Man, play and games (2001). Määrittelen peli-käsitteen leikin alalajiksi käyttämällä ensisijaisesti Katie Salenin ja Eric Zimmermanin teoksen Rules of play: game design fundamentals (2004) määritelmää, mutta laajennan pelien sosiaalisen ulottuvuuden käsittelyä Jane McGonigalin teoksen Reality is broken, why games make us better and how they can change the world (2011) ja muiden tutkijoiden avulla. Lisäksi esittelen aineistossa toistuvat käsitteet peliteoria ja pelillistäminen sekä pelin alalajit roolipelin ja videopelin esimerkkeinä tutkimukseeni liittyvistä peleistä. Tutkimukseni osoittaa, että peliä ja pelillistä kieltä käytetään sarjassa aktiivisesti sekä henkilöhahmojen dialogissa ja toiminnassa että yleisesti tekstissä ja kerronnassa. Teosten henkilöhahmot rinnastavat sarjan tapahtumia peleihin ja käyttävät uhkapelitermistöä tapahtumiin viitatessaan. Matemaattinen peliteoria on keskeinen osa sarjan tematiikkaa, ja henkilöhahmot, kuten Jean le Flambeur ja Kuningaspettäjä, käsittelevät teosten tapahtumia pelitilanteina, jotka he ratkaisevat peliteoreettisia käyttäytymismalleja käyttämällä. Lisäksi sarjassa viitataan usein peliteoreettisiin ongelmiin, kuten Vangin dilemmaan. Näin teosten henkilöhahmot rinnastetaan sarjassa käytävän valtapelin pelaajiksi. Tekstitasolla teosten leikillisyys näkyy esimerkiksi etsivätarinoiden ja satujen muodon jäljittelyssä ja kerronnan fokalisaation muutoksissa. Sarjassa keskeinen zoku-yhteiskunta on inspiroitunut Huizingan leikistä, mikä ilmenee suorina viittauksina Huizingaan, Caillois’iin ja McGonigaliin. Zokut myös soveltavat leikin ja pelin ominaisuuksia yhteiskuntamallissaan, joka hyödyntää fyysisesti toimintaa rajoittavia taikapiirejä ja pelimäisiä kokemustasoja. Esitän, että sarjassa esitettyjä näkemyksiä peleistä ja pelillisyydestä voidaan verrata myös omaan yhteiskuntaamme.

Tässä tutkimuksessa erittelen Leena Krohnin Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia -teoksen (2013) allegorisuutta ja monikerroksisuutta. Määrittelen kolme teoksessa toisiinsa limittynyttä ja vaikuttavaa merkitysrakennetta: allegorisen, temaattisen ja kirjaimellisen tason. Siinä missä allegorisen ja temaattisen kerroksen sisällöt luovat syvimmin teoksen todellista merkitystä, tarkastelen kirjaimellista tasoa sitä kautta, kuinka teoksen genre vaikuttaa näiden kahden päämerkitysrakenteen syntyyn. Tätä vaikutusta tulkitakseni määrittelin Hotel Sapiensin kolmeen hierarkkisesti jäsentyvään genreen: spekulatiiviseen fiktioon, science fictioniin sekä postapokalyptiseen dystopiaan, joista jälkimmäinen on tarkin. Tulkinnassani esittelin myös Johanna Sinisalon kirjoituksista johdetun termin "viistovalo", joka on osa teoksen genretulkintaa. Yleisesti huomioin myös teoksen satiirisuuden ja sen suhteen kaikkiin merkitysrakenteisiin. Tutkimuksen tarkoitus on tulkita Leena Krohnin tuotantoa ja jatkaa edelleen aktiivista tieteellistä dialogia, jota Krohnin muista teoksista on käynnissä. Tulkitsin teoksen merkityskerroksia allegorisen lukutavan kautta, mutta yleisemmin myös lähiluvun metodin avulla. Tutkimustulosten syntymisen osalta oleelliseksi nousi hermeneuttinen viitekehys. Tärkeimmät lähteet tässä tutkimuksessa ovat aiempi Krohn-tutkimus erityisesti allegorisen lukemisen näkökulmasta. Pirjo Lyytikäisen Leena Krohn ja allegorian kaupungit (2013) sekä muut yksittäiset allegoriaa tai Krohnia käsittelevät artikkelit olivat oleellisimpia allegorisen näkökulman muodostumiselle. Sen sijaan teoksen temaattinen merkityskerros rakentui voimakkaasti Juha Raipolan väitöskirjan Ihmisen rajoilla. Epävarma tulevaisuus ja ei-inhimilliset toimijuudet Leena Krohnin Pereat munduksessa (2015) ympärille. Tutkimuksen loppuvaiheessa julkaistu Raipolan Hotel Sapiensia käsittelevä artikkeli vahvisti sekin tutkimuksen tuloksia ja ajankohtaisuutta. Genren määrittelyyn käytin pääasiassa Markku Soikkelin Tieteiskirjallisuuden käsikirjaa (2015), Hanna Matilaisen teosta Opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon (2014) sekä viistovaloteoriaa esitellessäni Johanna Sinisalon artikkeleita "Fantasia lajityyppinä ja kirjailijan työvälineenä" (2004) ja "Millaista science fictionia kirjoitan ja miksi?" (1999). Hotel Sapiensin allegorinen merkitys käsittää kuvauksen ihmisestä ja koko ihmisrodusta. Tämä kuva toteutuu erilaisten trooppien ja allegoristen merkkien kautta. Keinoäly rakentaa voimakkaan vertailukohdan, jonka avulla kuva ihmisestä tarkentuu edelleen. Allegorisen ja temaattisen merkityskerroksen liitoskohdassa korostuvat ihmislajin evolutiivinen asema ja merkitys universumin osana. Temaattinen kerros itsessään rakentuu Krohnille tyypillisten ympäristöteemojen ympärille, mutta osaltaan vapauttaa ihmisen vastuusta maailman tuhoajana. Tutkimuksen tulokset ovat vahvasti samassa linjassa aiemman Krohn-tutkimuksen kanssa, ja yhteneväisyydet Raipolan tuoreimman artikkelin kanssa todistavat Hotel Sapiensin jatkavan Krohnin teoksille tuttujen aiheiden ääressä. Monipuolinen Krohnin teoksiin liittyvä tutkimus jatkaa yhä monipuolistumistaan, ja teoksissa onkin edelleen paljon tulkittavaa ja tutkittavaa. Mahdollisuus myös laajemmalle tutkimukselle aiheiden parissa on olemassa.

Tarkastelen tässä kandidaatintutkielmassa hetero- ja homoyhteisön rajankäyntiä Sofi Oksasen teoksessa Baby Jane (2005). Keskeisiä yhteisöjen rajankäynnin paikkoja ovat romaanissa teoksen päähenkilöiden harjoittama seksibisnes, yhteisöjen väliset suhteet sekä minäkertojan siirtyminen yhteisöstä toiseen. Tutkimukseni kannalta relevantteja teoreettisia orientaatioita ja lähestymistapoja tarjoavat queer-teoria ja intersektionaalisuus.

The paper focuses on the construction of traumatized self in the poems of Richard Siken presented in Crush (2005). First, the analytical approach is formed by taking a look at the historical continuum of queer death and theorizing the link between homophobia and tragic outlook on life through topics of violence and hierarchic reality of men. The discussion about the difference between heterosexist and queer representative narration of death is touched on. After the analytical basis is examined, the poems are interpreted within the frameworks of violence and loss of agency; the two topics are identified as the main building blocks of the traumatized self in this particular research paper. The object of analysis is mainly the multilayered subject that is present in the poems. The final part of the analysis focuses on overcoming trauma; and, eventually, what the overcoming means in the larger framework of queer literature and representation of homophobia.

No description available.

No description available.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani ahdistuneisuuden ulottuvuuksia Mary Shelleyn teoksessa Frankenstein, or, the modern Prometheus (1818). Pääsääntöisesti keskityn teoksen kahden henkilöhahmon, Victor Frankensteinin ja hänen luomansa hirviön kokemaan ahdistukseen ja sen syihin. Tutkimuksessani kuvaan sitä, millaisena ahdistuneisuus teoksessa näyttäytyy ja mitkä sisäiset ja ulkoiset ilmiöt sitä synnyttävät tarkastelemissani henkilöhahmoissa. Karkeasti luokitellen teoksessa esiintyy omaan minuuteen ja sisäisiin ristiriitoihin nivoutuvaa psykologista ahdistusta sekä olemassaoloon liittyvää eksistentiaalista ahdistusta. Keskeisenä psykoanalyyttisena menetelmänä tutkielmassani käytän Sigmund Freudin teorioita ihmisen persoonallisuuden jäsentymisestä, piilotajunnasta, torjunnasta, ahdistuksesta, surusta ja melankoliasta. Teoksen sisältämän eksistentiaalisen ahdistuksen tarkastelussa sovellan Martin Heideggerin olemisen tapoja käsittelevää ajattelua sekä hänen teoretisointiaan olemassaolon mielettömyydestä ja ”maailmaan heitetystä” ihmisestä, ihmisen keskeneräisyydestä, saatavasta ja kuolemasta. Ahdistuneisuus näyttää Victor Frankensteinin tapauksessa nivoutuvan torjuttuihin ja tiedostamattomiin mielensisältöihin sekä niistä aiheutuviin sisäisin ristiriitoihin ja mielen sairastumiseen. Tarkastelen ahdistusta Victor Frankensteinin osalta janana, jonka lievin muoto on eräänlaista elämän perusahdistusta, joka voidaan nähdä myös freudilaisena elämänviettinä tai heideggeriläisenä huolena. Ahdistuneisuuden voimistuminen päähenkilössä johtaa pakkomielteiseen työhön uppoutumiseen, alkaa sen myötä kuormittaa psyykeä liiallisesti ja muuttuu lopulta maniaksi, jota seuraa loppuun palaminen ja depressio, johon taas liittyvät erilaiset pelkotilat, syyllisyydentunteet ja traumaattiset muistot. Frankensteinin hirviön ahdistuneisuus liittyy sen olemassaolon alussa niin ikään elämän perusahdistukseen, joka tässä tapauksessa merkitsee ravinnon, lämmön ja suojan etsimistä, toisin sanoen elossa pysyttelemistä. Kun olento tulee tietoiseksi itsestään ja olemassaolostaan maailmassa, sen ahdistus suuntautuu heideggeriläisittäin heitteisyyteen ja kodittomuuteen: siihen ettei se löydä olemassaololleen syytä tai tarkoitusta eikä paikkaansa maailmassa. Olento ponnistelee rakentaessaan omaa identiteettiään ja merkityksiään, mutta sen omakuva on ristiriidassa sen kanssa, mitä muut siitä ajattelevat ja sen on lopulta omaksuttava muiden näkemys itsestään. Hirviön ajatus elämän merkityksellisyydestä näyttäytyy ystävyyden, rakkauden ja myötätunnon ominaisuuksissa, mutta se epäonnistuu toistuvasti niitä tavoitellessaan, jolloin siinä heräävät kateuden, katkeruuden, vihan ja kostonhalun tunteet. Hirviön halu ja tahto eivät toteudu niissä asioissa, joita se eniten toivoo ja ahdistus syntyykin tässä tapauksessa minän ja maailman välisestä ristiriidasta.

Kandidaatintutkielmani pääaineistoksi olen valinnut Siri Kolun teoksen Me Rosvolat vuodelta 2010. Teoksessa tutkin perhekuvausta ydinperheen käsitteen näkökulmasta. Teos on suunnattu peruskouluikäisille ja teoksen päähenkilönä ja kertojana toimii kymmenvuotias Vilja Vainisto. Tämä fokalisaatio tarkoittaa tutkimuksen kannalta sitä, että tulkinnat ovat Viljan näkökulmasta tehtyjä. Erityisesti keskityn ydinperheen käsitteen määritelmän perheen rakenteisiin ja valtasuhteisiin. Teen analyysiä lähiluvun avulla. Teen tulkintoja teoksesta sosiologian alan kirjoitusten ja etenkin kriittisen perhetutkimuksen avulla. Käytän Katja Yesilovan (2009) teosta ydinperheestä tutkimukseni pääasiallisena lähteenä, koska mielestäni teos on edelleen ajanmukainen, ja hänen tekstinsä antaa tietoa myös ydinperheajattelun tutkimuksesta. Me Rosvolat ei noudata ydinperheajattelun rajattua muotoa, vaikka siihen kuuluvaa ajatusmallia on teoksesta tulkittavissa. Tutkielmani paljastaa, kuinka perhemallit tulevat esille jokaisen kohdetekstin henkilöhahmon sosiaalisissa suhteissa ja yksilöllisissä kokemuksissa.

abstract: "Modernist Vintages" considers the significance of wine in a selection of modernist texts that includes Oscar Wilde's Salomé (1891), Dorothy Richardson's Honeycomb (1917), James Joyce's Ulysses (1922), and Evelyn Waugh's Brideshead Revisited: The Sacred and Profane Memories of Captain Charles Ryder (1945). The representations of wine in these fictions respond to the creative and destructive depictions of wine that have imbued the narratives of myth, religion, and philosophy for thousands of years; simultaneously, these works recreate and reflect on numerous wine-related events and movements that shaped European discourse in the nineteenth and twentieth centuries. The modernists use wine's conventional associations to diverse and innovative ends: as the playwright August Strindberg writes, "New forms have not been found for the new content, so that the new wine has burst the old bottles." Wine in these works alternately, and often concurrently, evokes themes that were important to the modernists, including notions of indulgence and waste, pleasure and addiction, experimentation and ritual, tradition and nostalgia, regional distinction and global expansion, wanton intoxication and artistic clarity. This project also discusses various nineteenth- and twentieth-century contexts that informed these works and that continue to shape our reading of them, including the propagation of restaurant culture; the development of a gastronomic literary tradition; the condemnation of alcohol by temperance strategists; the demarcation of wine as a "luxury good"; the professionalization and slow democratization of wine drinking and buying; the rise of popular, philosophical, and professional interest in the psychological and physiological effects of intoxication; and the influence of war on wine markets and popular attitudes toward wine. "Modernist Vintages" aims to demonstrate that the inclusion of objects like wine in modernist fiction is purposeful and meaningful, and thus inspires new and fruitful discussion about the works, writers, and nature of literary modernism in Europe. / Dissertation/Thesis / Ph.D. English 2013