Abstract The starting point for the research is to examine the educational perspectives of Axel Honneth’s recognition theory to find useful contents for educational institutions. The method of the thesis is conceptual analysis which gets a dual role: chapters two and three of the treatise define and analyse Honneth’s concept of recognition and its historic-philosophical context and with help of critical analyses, the articles (I, II and III) and chapter four of the dissertation connects the concept of recognition to the field of educational science. The starting points in the articles and the summary aim to respect Honneth’s own methodological starting points to discover new perspectives through criticism of criticism. Honneth’s methodological starting points, differing from the first and the second generations of critical theory, lie in a critique of critical theory resulting in the idea of normative reconstruction. The articles and chapter four elaborate on the central argument of the dissertation, demonstrating how social freedom as an ideal of democratic education leads to insurmountable problems. The argument is that from the perspective of education, Honneth’s idea of social freedom appears a rough initiation and socialisation to the prevailing culture. In these formulations, intentional pedagogical action vanishes in the background, and the process of Bildung gets a controversial character as an adaptation process. Education and Bildung are defined as homing processes on which the educator is unable to have an influence. This study concludes that this problem, peculiar to pragmatism, compels Honneth’s critical theory at a cross-roads; whether to follow the commitments to German idealism in the old critical theory or to abandon them by following pragmatism and Dewey. The danger is that by choosing the road of pragmatism, all the critical potential inherent in German idealism and old critical theory might be lost. / Tiivistelmä Tutkimuksen lähtökohtana on selvittää Axel Honnethin kriittisen teorian kasvatuksellisia ja sivistyksellisiä ulottuvuuksia. Tutkielman metodologiassa sovelletaan käsiteanalyysin kaksoistulkinnallista luonnetta; toisaalta tutkimus analysoi Honnethin tunnustamisen käsitteen semanttisia rakenteita ja toisaalta historiallisen tarkastelun avulla sovittaa nämä määritelmät kansankielelle kytkien ne relevantteihin kasvatustieteellisiin diskursseihin. Tutkielman luvut kaksi ja kolme vastaavat tulkinnan ensimmäistä ulottuvuutta ja tutkielman artikkelit (I, II ja III) sekä neljäs luku toista ulottuvuutta. Tutkimuksen lähtökohdat pyrkivät tekemään kunniaa Honnethin omia lähtökohtia kohtaan; löytää kritiikillä kritiikistä hedelmällisiä näkökulmia. Honnethin kritiikin kritiikki, poiketen ensimmäisen ja toisen sukupolven kriittisestä teoriasta, kulminoituu normatiivisen rekonstruktion ideaan pyrkien palauttamaan Hegelin Oikeusfilosofialle ominaisen intention filosofis-normatiivisesta rekonstruktiosta, jota aikaisempi kriittinen teoria ei Honnethin mukaan kyennyt toteuttamaan. Tutkimuksen artikkelit ja luku neljä tuovat esille tutkimuksen keskeisimmän tuloksen osoittaen kuinka sosiaalinen vapaus demokratiakasvatuksen ideaalina johtaa ylitsepääsemättömiin ongelmiin. Honnethin muotoilema sosiaalisen vapauden idea näyttäytyy kasvatuksen kannalta pelkkänä initiaationa ja sosialisaationa olemassa olevaan kulttuuriin. Näin pedagogisen toiminnan kehittelyt jäävät taka-alalle ja sivistysprosessien kuvaukset muistuttavat luonnon prosesseille ominaista sopeutumista. Kasvatus ja sivistys kuvataan ongelmallisesti itsestään tapahtuvina prosesseina kasvattajan kykenemättä vaikuttamaan näihin prosesseihin. Tutkielman teesinä onkin, ajautuuko Honneth tienhaaraan sivuuttaessaan pragmatismin ongelmat – seuratako ensimmäisen sukupolven kriittistä teoriaa pysyen uskollisena saksalaiselle idealismille vai kulkeako pragmatismin tietä hyläten saksalaisen idealismin ja kriittisen teorian kriittinen potentiaali?