No description available.

Tutkimukseni aihe on digitaalinen poliittinen osallistuminen ja se, kuinka ja miksi sukupuolineutraalia avioliittolakia ympäröivään keskusteluun osallistutaan sosiaalisessa mediassa. Poliittisella osallistumisella on monia muotoja ja tutkimukseni tarkoituksena onkin keskittyä yhteen poliittisen osallistumisen osa-alueeseen, eli digitaaliseen vaikuttamiseen. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella digitaalista vaikuttamista erityisesti sukupuolineutraalin avioliittolain näkökulmasta. Tämän selvitän tutkimalla poliittista osallistumista sosiaalisessa mediassa sekä sen suhdetta muuhun poliittiseen osallistumiseen. Tutkimukseni aineisto koostuu kahdeksasta haastattelusta sekä tekemästäni kyselystä. Yksi haastatteluista oli sähköpostihaastattelu ja loput seitsemän olivat yksilöhaastatteluja. Tämän lisäksi käytin laadullisessa analyysissa kyselyn avointen kysymysten vastauksia lisäaineistona. Analyysissa käytin monistrategisen tutkimuksen perusmallia, jossa määrällinen aineisto analysoidaan määrällisten menetelmien mukaan ja laadullinen aineisto laadullisten analyysimenetelmien mukaan. Tutkimukseni teoreettisena taustana on poliittinen antropologia ja tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat esimerkiksi politiikka, valta, poliittinen osallistuminen ja digitaalinen kansalaisuus. Tunteet nousivat tutkimuksessani yhdeksi teemaksi ja syyksi osallistua sukupuolineutraalia avioliittolakia ympäröivään keskusteluun. Tunteet näyttäytyvät tutkimuksessani sekä keskustelun motivaattoreina että vaimentajina. Aineiston perusteella poliittisen osallistumisen määrittely jakautuu kahteen kategoriaan. Ensimmäinen kategoria sisältää suorat osallistumisen muodot, joita ovat äänestäminen, kansalaisaloitteet ja kansanedustajiin yhteydenotto sähköpostin välityksellä. Toinen kategoria muodostuu epäsuorista vaikuttamisen keinoista, joihin lukeutuu esimerkiksi kuluttaminen ja sosiaalisen median kautta vaikuttaminen. Tutkimukseeni osallistuneet ovat aktiivisia myös muilla poliittisen osallistumisen osa-alueilla. Kaikki haastattelemani henkilöt äänestävät ahkerasti vaaleissa, vaikkakin he kokevat äänestämisen vaikuttavuuden kyseenalaisena. Aineistosta kumpuaa esille ristiriitainen suhtautuminen demokratiaan, sillä modernissa yhteiskunnassa demokratia on yleensä liitetty enemmistön valtaan. Aineiston perusteella suuri osa tutkimistani ihmisistä on turhautunut siihen, ettei heidän äänensä vaikuta. Demokratian lisäksi äänestäminen ja tasa-arvo näyttäytyvät tutkimuksessani ristiriitaisina ilmiöinä, joiden legitimaatiosta käydään taistelua.

Tämä opinnäytetyö tarkastelee Suomen monikulttuurisuutta globaalikasvatuksen kautta. Monikulttuurisuus tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että monet kulttuuriset ja etniset ryhmät elävät ja asuvat rinnakkain jonkin valtion rajojen sisällä. Monikulttuurisuuteen liittyy myös normatiivinen käsite, jossa se tarkoittaa tavoiteltavaa tai toivottavaa asiaintilaa. Globaalikasvatuksen juuret ovat Yhdistyneissä kansakunnissa, josta se on saapunut Suomeen kansainvälisten sopimusten kautta. Globaalikasvatus tarkoittaa opetusta, jossa pyritään tarjoamaan tietotaitoa oppilaille, joilla he pystyvät toimimaan globaalissa maailmassa, huomioimaan kulttuurien moninaisuus ja tiedostamaan ihmisten yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Tutkin opinnäytetyössäni ketkä ovat globaalikasvatuksen toimijoita, millaisia tavoitteita ja tehtäviä näillä toimijoilla on sekä miten globaalikasvatuksen oppilaat näkevät monikulttuurisuuden Suomessa. Tutkielmaani osallistui neljä globaalikasvatuksen parissa työskentelevää ammattilaista ja 16 kansainvälisyyskasvatuksen ryhmän oppilasta. Näiden lisäksi tutkin globaalikasvatuksen taustoja tutkielmassani aina YK:n tasolta Suomeen asti. Käytin tutkielmassa haastatteluja, sähköpostikyselyjä sekä pidin oppilaille oppitunnin ja kirjoitustehtävän. Oppitunnin pitämiseen liittyi havainnointia. Tutkielmani teoreettinen viitekehys tuli kasvatusantropologiasta ja monikulttuurisuuden tutkimuksesta. Kasvatusantropologia tukee kouluympäristössä tehtyä kenttätyötä, kuin myös globaalikasvatuksen teemaa. Monikulttuurisuuden tutkimus puolestaan sitoutuu oppilaiden monikulttuurisuuden kirjoituksiin ja suurempaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jossa Suomen monikulttuurisuus kasvaa jatkuvasti. Keskeisiin tutkimustuloksiin kuuluvat globaalikasvatuksen toiminnallisuuden ja läpileikkaavuuden lisääminen: globaalikasvatus toimii parhaiten toiminnallisissa tilanteissa, joissa oppilaat saavat kokea erilaisia asioita kirjasta lukemisen sijaan ja se myös tulisi olla entistä enemmän sisällettynä jokaiseen oppiaineeseen yksittäisten globaalikasvatuksen oppiaineiden ja teemapäivien sijaan. Globaalikasvatus tulisi siis olla jokaisen opettajan vastuulla. Oppilaiden kirjoituksista nousi selvästi esille suomalaisten mielipiteiden jakaantuminen ja pohdin syitä tähän dilemmaan. Toiminnallisuudella, vuorovaikutuksellisuudella ja tasa-arvo pedagogiikalla voidaan vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin ja asenteisiin. Vuorovaikutuksellisuudella tarkoitan erilaisista kulttuurisista ja etnisistä taustoista tulevien ihmisten vuorovaikutukseen. Tasa-arvo pedagogiikka puolestaan tarkoittaa opettajien roolia tasa-arvon edistäjinä opetustilanteissa. Vaikka monikulttuurisuus kasvaa Suomessa, oppilaat kokevat silti tärkeäksi pitää kiinni omista juuristaan ja kulttuurisesta alkuperästä. Oman kulttuurisen ja etnisen taustan ja identiteetin huomioiminen ja arvostaminen kuuluvatkin globaalikasvatukseen.

Istut pimeässä, ympärilläsi on muita ihmisiä. Katsotte kohti tyhjää esiintymislavaa, joka on valaistu värikkäällä valolla. Odotatte. Kohta lavalle astuu esiintyjä, joka ottaa katsekontaktin yleisöön, tarttuu mikrofoniin, rykäisee ja avaa suunsa. Pian huomaat hekottavasi muun yleisön kanssa, suu irvessä ja pää taakse heitettynä. Koomikko on astunut lavalle. Tutkimuksen aiheena on siis stand up -komiikka Suomessa. Työn yleisenä tavoitteena on kuvata lavakomiikkaa suhteellisen uutena ja vähän tutkittuna kulttuurisena ilmiönä sekä etsiä sen yhteyksiä ympäröivään yhteiskuntaan. Tutkimuksen temaattiset ja teoreettiset lähtökohdat löytyvät huumorintutkimuksesta ja rituaaliteoriasta, joiden pohjalta tarkastelen stand up -komiikkaa rituaalinomaisena ilmiönä. Victor Turnerin rituaalin käsitteiden (symboli, liminaali, liminoid, communitas) avulla pyrin ensinnäkin kuvaamaan ja analysoimaan ilmiötä sen sisältä päin ja toiseksi paikantamaan sen sosiokulttuuriseen kontekstiinsa Don Handelmanin (2004) kaksivaiheisen analyysimallin mukaisesti. Tutkimusaineisto koostuu etnografisesta kenttätyöstä stand up -keikoilla sekä koomikoiden haastatteluista. Osallistuvan havainnoinnin tilanteita on yhteensä neljätoista ja haastatteluita kahdeksan, joista yksi on parihaastattelu. Työssä esitän, että stand up -performanssi on modernin maailman liminoidinen eli vapaaehtoisuudelle ja mukavuudelle perustuva kulttuurinen performanssi, jolla on hallussaan voima kuvata ja haastaa kulttuurin kuvia. Muiden kulttuuristen performanssien tapaan siitä on löydettävissä rituaaliprosessin vaiheet, mutta vapaaehtoisesti valittavana populaarikulttuurin genrenä sen vaikutus performanssin ulkopuolella ei ole pysyvä eikä se kykene esimerkiksi muuttamaan osallistujiensa statusta. Stand up -komiikka on erityinen tapa katsoa maailmaa: sen kautta sosiaalinen ja kulttuurinen elämä tulee vähemmän itsestään selväksi. Esiintymislavalla koomikko esittää näkemyksensä maailmasta ja kutsuu yleisön mukaansa vaihtoehtoiseen ”mitä jos” -mielentilaan. Koomikon pyhä tehtävä on saada aikaan naurua. Stand up -komiikan yhteys ympäröivään yhteiskuntaan on vahva, mutta ristiriitainen. Vaikka harva suomalainen koomikko haluaa ottaa yhteiskunnallisesti kantaa, ei stand up -komiikan yhteiskunnallista ulottuvuutta voi kieltää, sillä koomikon lavalla kertomat jutut ottavat osaa yhteiskunnallisen keskustelun teemoihin.

Korkea verenpaine on yleisimpiä suomalaisten terveyteen liittyviä ongelmia, yksi kansantaudeistamme. Tässä tutkimuksessa tarkastelen korkean verenpaineen merkityksellistymistä sitä sairastavien näkökulmasta. Tutkimusaineistoni ytimen muodostavat kymmenen teemahaastattelua, jotka toteutin vuoden 2013 aikana. Lisäksi aineistoon kuuluu osallistuvaa havainnointia, jossa havainnoinnin kohteena oli sairauteen liittyvä verenpaineen kotiseuranta ja -hoito. Tutkimukseni informanteilla oli todettu iän myötä kohonnut verenpaine, johon ei liittynyt muita sairauksia. Tutkimukseni liikkuu mikrotasolla: siinä, miten aikaan ja paikkaan sidotut yksittäiset henkilöt merkityksellistävät korkeaa verenpainetta. Tutkimus kuuluu lääketieteellisen antropologian erityisalaan, jonka puitteissa hyödynsin merkityksien tutkimukseen kohdistuvaa teoriaa antropologian ja semiotiikan aloilta. Käsittelin aineistoani narratiiveina, joiden analyysiin sovelsin Clifford Geertzin tulkitsevaa antropologiaa sekä A. J. Greimasin strukturalistista semiotiikkaa. Tutkimuksessani sairaus ei näyttäydy pysyvänä tilana, vaan biologisena ja kulttuurisena merkityksellistymisprosessina. Tätä prosessia avaan tutkimuksessani selvittämällä, mitä korkean verenpaineen merkityksen rakentumiseen vaikuttavia tekijöitä informantit nostavat esiin, ja millaisissa rooleissa ja vuorovaikutussuhteissa nämä tekijät ovat suhteessa informantteihin. Korkean verenpaineen seuranta ja hoito tapahtui informanttieni tapauksessa pääosin kotona. Tutkimuksen narratiiveista välittyi, että suurin osa informanteista koki itse olevansa vastuussa myös hoidon suhteen tehtävistä päätöksistä. Elämäntapamuutokset hoitomuotona vaativat paljon aikaa ja vaivaa, eikä tuloksista ole takuuta. Lääkkeet puolestaan saattavat aikaansaada hankalaksi koettuja sivuvaikutuksia. Harkittujen ratkaisujen tekeminen edellyttää, että korkeasta verenpaineesta on saatavissa yksilöityä ja monipuolista tietoa. Tässä tutkimuksessa tuotettu tieto auttaa ymmärtämään varsinkin sitä, miten korkea verenpaine näkyy ja merkityksellistyy lääkärinvastaanoton ovien ulkopuolella, jokapäiväisessä arkielämässä.

Mitä on vienankarjalainen kulttuuri ja minkälaisia merkityksiä siihen liittyy 2010-luvun Suomessa? Nämä olivat lähtökohtaiset kysymykseni aloittaessani tutkimusmatkaani Suomen Vienaan. Tutkielmassani tulkitsen tavoitteeni mukaisesti vienankarjalaiseen kulttuuriin liittyviä merkityksiä niiden ihmisten kautta, jotka ovat kulttuurin kanssa kosketuksissa. Heitä ovat Suomessa asuvat henkilöt, joiden sukujuuret ovat Vienassa: Suomen vienankarjalaiskylissä tai Venäjän Karjalassa. Ajatus tutkimusaiheeseeni lähti halusta ymmärtää, mitä kaikkea liittyy vienalaiseen kulttuuriin, jonka parissa ihmiset säännöllisesti kokoontuvat ympäri Suomen ja matkustavat kulttuurin alkuperäisille, syrjäisille ja autioituneillekin seuduille. Koska kulttuuria esiintyy myös sen alkuperäisten alueiden ulkopuolella, halusin selvittää käsityksiä paljon puhuttaneeseen aiheeseen, kulttuurin elinvoimaisuuteen. Tutkielmani on etnografinen tutkimus, jonka aineiston keräsin ja analysoin laadullisin menetelmin. Teoreettinen lähtökohtani rakentuu tulkitsevan ja symbolisen antropologian sekä kognitiivisen antropologian sovelluksesta. Clifford Geertziin (1973) viitaten kulttuurin tutkiminen on julkisen toiminnan ja siinä esiintyvien symboleiden merkitysten tulkintaa. Merkitysten muodostuminen käy vuorovaikutuksessa mielessä olevan kulttuurisen tiedon kanssa, joka rinnastuu muun muassa Dorothy Hollandin ja Naomi Quinnin (1987) kulttuuristen mallien käsitteeseen. Kulttuurisen toiminnan ja tiedon huomioiminen johdattaa merkitysten syvälliseen tulkintaan. Nämä lähtökohdat johdattelivat keräämään aineiston haastattelujen ja osallistuvan havainnoinnin avulla, joita sävyttivät aistimelliset (Pink 2009) ja monipaikkaiset (Marcus 1998) lähtökohdat. Vienankarjalainen kulttuuri ilmenee julkisessa, symbolisessa toiminnassa, jonka taustalla vaikuttavat moninaiset merkitykset, jotka liittyvät aiempien vienankarjalaisten muistamiseen, identiteetin rakentamiseen, luontosuhteeseen ja perinteiden jatkamiseen. Kulttuurisena tietona julkiseen toimintaan liittyy ajatuksia ainutlaatuisesta vähemmistökulttuurista, jota tuodaan ylpeänä esille. Yhtä aikaa kulttuuri on kuin elämäntapa, joka on vaihtoehto tutulle ja arkiselle elämälle valtakulttuurin piirissä. Osana kulttuurista tietoa käsitykset vienankarjalaisen kulttuurin elinvoimaisuudesta tekevät ymmärrettäväksi kulttuuriin liittyvää merkitysverkkoa symboleineen. Tutkittavani rakentavat kuvaa prototyyppisestä kulttuurista, mikä yhdistyy vuosikymmenien takaisen vienalaisen kulttuurin tilaan. Prototyyppi-kulttuuriin vertautuva nykytila johdattaa huoliin kulttuurin olemassaolosta ja tulevaisuudesta. Samaan aikaan syntyy uusia tapoja ilmentää vienankarjalaista kulttuuria symbolisten muotojen kautta, mikä kertoo monin tavoin elävästä kulttuurista. Muistojen ja mielikuvien kulttuuri käy keskustelua nykyisen, alati muutoksessa olevan kulttuurin kanssa, mikä on tärkeä piirre nykyistä vienankarjalaista kulttuuria. Se kuvastaa osuvasti, kuinka kulttuurinen tieto ja julkinen toiminta luovat jatkuvasti uutta kulttuuria ja siihen liittyvää merkitysmaailmaa.

Omaehtoinen liikuntakulttuuri on osa uutta postmodernia liikuntakulttuuria, jolle tyypillistä on pyrkimys irtaantua entisenlaisesta järjestöpohjaisesta liikuntakulttuurista sekä perinteisistä liikuntapaikoista ja -käsityksistä. On kuitenkin merkkejä siitä että institutionalisoituminen ulottaa vaikutuksensa myös omaehtoisiin liikuntamuotoihin. Tutkielman aiheena on, mitä vaikutuksia institutionalisoitumisella on omaehtoiselle liikuntakulttuurille Oulussa. Tutkimuksen kohteena ovat omaehtoisten liikuntalajien oululaiset harrastajat. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää institutionalisoitumisen vaikutuksia näille lajeille sekä niiden harrastamismahdollisuuksille. Tarkoitus on myös selvittää, minkälaisia tuntemuksia institutionalisoituminen omaehtoisissa harrastajissa herättää sekä synnyttääkö tämä ohjaus vastakulttuurin piirteitä näiden lähtökohtaisesti vapaiden omaehtoisten lajien harrastajien keskuudessa. Tavoitteena on samalla myös tuottaa tilojen suunnittelijoille lisää tietoa omaehtoisen liikuntakulttuurin piirteistä ja luonteesta Oulussa. Tutkimusmenetelminä toimineet haastattelut ja havainnointi. Haastattelut on ensin litteroitu ja tämän jälkeen analysoitu sisällönanalyysin keinoin yhdistelemällä ja kategorisoimalla haastatteluaineistossa esiintyviä tutkimuskysymysten ja tavoitteen kannalta merkittäviä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Keskeisimpänä institutionalisoitumiseen liittyvänä tutkimustuloksena on, että institutionalisoituminen vaikuttaa omaehtoiseen liikuntakulttuuriin kahdella tapaa. Se ilmenee toisaalta omaehtoisten lajien harrastajien keskuudesta kumpuavan järjestäytymistarpeen kautta ja toisaalta näiden lähtökohtaisesti vapaina pidettävien omaehtoisten lajien tilallisen ohjaamisen kautta. Tutkimuksen tuloksena on myös, ettei kaikkien omaehtoisen liikuntakulttuurin harrastajien keskuudessa esiinny vastakulttuurin piirteitä liittyen lajien institutionalisoimiseen. Tutkimuksessa selvisi myös että omaehtoisia lajeja halutaan pääsääntöisesti tehdä muiden ihmisten keskuudessa lähellä muita kaupungin toimintoja ja elämää. Aineiston perusteella omaehtoisten lajien harrastajilla on toive monenlaisen harrastamisen mahdollistavasta, vapaasti käytössä olevasta ja käyttötarkoitukseltaan määrittelemättömästä julkisesta ulkotilasta. Julkisten tilojen suunnittelussa ja toteuttamisessa tulisi tämän tutkimuksen valossa pyrkiä tuottamaan monen erilaisen vapaa-ajanviettotavan mahdollistavia kaupunkitiloja.

Tutkimuksen aiheena on poronhoitoyhteisöjen osallistaminen kaivostoiminnan suunnitteluprosesseissa. Tutkimuskohteena on kansainvälisen kaivosyhtiön Ruotsin Pajalaan ja Suomen Kolariin suunnittelema hankekokonaisuus. Hankkeet sijoittuvat Muonion lapinkylän ja Muonion paliskunnan laidunmaille. Suomessa on parasta aikaa vireillä useita kaivosprojekteja, joista valtaosa sijoittuu poronhoitoalueelle. Sekä kaivosalalla että poronhoitoyhteisöillä on tarve saada tietoa kyseisten elinkeinojen yhteensovittamisesta. Tutkimusta varten haastateltiin osallistamisprosessissa keskeisessä roolissa olevia poronhoitajia sekä kaivosyhtiön edustajia. Haastatteluja tehtiin yhteensä kymmenen. Keskeisenä osana vuosien 2011–2012 aikana kerättyä aineistoa on kolme Kolariin tehtyä kenttätyömatkaa. Kenttätöiden aikana tehtiin osallistuvaa havainnointia yhteensä kuudessa Kolarin kaivoshankkeeseen liittyvässä kokouksessa. Tapaustutkimuksen teoreettisena näkökulmana on poliittinen ekologia. Työssä selvitetään, mitä valittu tapaustutkimus kertoo osallistamiseen linkittyvästä vallankäytöstä ja sosiaalisen toimiluvan käsitteen soveltuvuudesta osallistavan suunnittelun tutkimukseen. Poronhoitoyhteisöjen kokemusten avulla määritetään, kuinka poronhoitajat voitaisiin osallistaa kaivoshankkeiden suunnitteluprosessiin näille toimivimmalla tavalla. Lisäksi pohditaan, kuinka osallistaminen tulisi määritellä, jotta sillä edistettäisiin sosiaalista kestävyyttä. Sosiaalisen toimiluvan käsite on liian retorinen ja näkökulmaltaan yhtiö-keskeinen soveltuakseen osallistavan suunnittelun tarkasteluun paikallisnäkökulmasta. Osallistaminen tulisi määritellä sisältämään sekä neuvottelun hankkeen vaikutuksista ja toteuttamisesta että hankkeen negatiivisten vaikutusten korvaamisen ja lieventämisen. Poronhoitajien osallistamisessa tulisi huomioida elinkeinon erityispiirteet ja kiireiset työsesongit. Yhteydenpidon poronhoitoyhteisöjen kanssa ja hankkeen vaikutusten seurannan tulee jatkua virallisen ympäristövaikutusten arviointiprosessin päättymisen jälkeenkin.

Tutkielmani aiheena on kaivoskylien muistellut yhteisöt. Käsittelen kahta Outokumpu Oy:n kaivoksen yhteyteen perustamaa kaivosyhdyskuntaa: Vihannin Lampinsaarta ja Pyhäjärven Ruotasta. Outokumpu Oy:n Vihannin kaivos oli toiminnassa vuodet 1954–1992. Ruotasella Outokumpu Oy:n Pyhäsalmen kaivos on ollut toiminnassa vuodesta 1962 alkaen ja sen toiminta jatkuu edelleen, mutta sen omistaja on vaihtunut. Molemmat kaivosyhdyskunnat sijaitsevat Pohjois-Pohjanmaalla. Kaivoskylät lukeutuvat pienten teollisuusyhdyskuntien joukkoon, joissa yhden teollisuuslaitoksen läheisyyteen on muodostunut yhteisö, joka koostuu teollisuuslaitoksen työntekijöistä ja heidän perheistään. Tyypillisesti tehdasyhdyskunnissa teollisuuslaitoksen omistava yhtiö huolehtii työntekijöiden asumisesta ja muista palveluista ja yhtiö koetaan yhteisöä koossa pitäväksi voimaksi. Tutkielmani tavoitteena on selvittää, miten kaivoskyliä ja niiden yhteisöjä muistellaan. Aineistoni muodostuu teemahaastatteluista, joissa olen haastattelut 27 henkilöä. Olen lähestynyt aineistoa Rex Lucasin luoman tehdasyhdyskuntien elinkaarimallin avulla, joka mahdollistaa haastatteluiden muistelukerronnassa ilmenneiden yhteisöjen läpikäymien muutosten sijoittamisen osaksi tehdasyhdyskuntien tyypillisiä kehitysvaiheita. Läpi tutkielman aineiston käsittelyyn on vaikuttanut narratiivisen muistitietotutkimuksen näkökulma, sillä kiinnostukseni kohdistuu muisteltuun yhteisöön. Etsin muistelukerronnan sisällöstä ja merkityksistä yhdistäviä ja usein toistuvia tekijöitä ja käsittelen niitä narratiivianalyysin avulla. Muisteltu yhteisö näyttäytyi sen varhaisimpina vuosikymmeninä ennen kaikkea Outokumpu Oy:n kaivoskylänä. Kaivoskylien yhteisöjen muistelussa Outokumpu Oy:n moninainen huolenpito työntekijöistään oli yleisin muistelun kohde. Yhteisöistä muisteltiin laajasti myös niissä koettua hierarkiaa, joka ilmeni etenkin toimihenkilöiden ja muiden työntekijöiden välillä. Hierarkiasta huolimatta yhteisöissä oli koettu yhteenkuuluvuuden tunnetta, sillä kaivoskylien koettiin poikenneen kunnan muista kylistä merkittävästi ja muistelukerronnassa havaitsikin me-kaivoskyläläiset ja muut-kuntalaiset välistä jaottelua. Ruotasen muisteltu yhteisö ei näyttäytynyt niin tiiviinä yhteisönä kuin Lampinsaaren yhteisö ja tämä johtui etenkin siitä, että Ruotasella kaivoskyläläiset olivat tiiviimmin yhteydessä muihin kuntalaisiin. Vuosikymmenien kuluessa kaivoskylien yhteisöt olivat kokeneet monenlaisia suuria muutoksia, joista merkittävin muutos oli Outokumpu Oy:n irtaantuminen kaivosyhdyskunnistaan ja Lampinsaaressa myös kaivostoiminnan loppuminen. Muistelluissa yhteisöissä ilmeni muistitietoaineistoille tyypillistä moniäänisyyttä, yksilön ja kollektiivisen muistin punoutumista yhdeksi kokonaisuudeksi, ajan monikerroksisuutta sekä muistelukerronnan elävöittämistä kertomusten avulla.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on oululainen Katugalleria taiteilijoiden näkökulmasta. Katugalleria on digitaalinen taidegalleria ja tietotekninen sovellus, jota tarjotaan vuorovaikutteisilla UBI-näytöillä julkisissa tiloissa Oulussa. Tutkielmassa ääneen pääsevät Katugalleriassa näyttelyn pitäneet taiteilijat. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusmenetelminä ovat teemahaastattelu ja kyselytutkimus. Tutkielman yleistavoitteena on tarkastella Katugallerian kulttuurisia merkityksiä taiteilijoille. Teoreettis-metodologisesti tutkimus pohjautuu diskurssianalyysiin ja antropologi Clifford Geertzin (1973) määritelmään kulttuurista. Keskeisinä teoreettisina käsitteinä toimivat selonteko, representaatio, puhetapa ja kulttuurinen merkitys, ja näitä käsitteitä käyttäen on muodostettu tutkimuskysymykset. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, mitä sovellettavaa tietoa tutkimus tarjoaa Katugallerian kehittämiselle. Tutkimuksen perusteella Katugalleriassa näyttelyn pitäneet taiteilijat puhuvat Katugalleriasta joko korostaen sen hyvää tuottavia ominaisuuksia tai tuoden esiin siihen liittyviä ristiriitaisuuksia. Neljä tutkimusaineistosta analysoitua puhetapaa ovat ”Taidekentän tuuletus”, ”Kaikille tarjottu mahdollisuus”, ”Epävarmuus tavoitettavuudesta” sekä ”Pettymys tekniseen esitysmuotoon”. Taiteilijoiden kehitysideat Katugallerialle liittyivät osittain ristiriitaisiin puhetapoihin, mutta tutkielma tarjoaa myös muuta sovellettavaa tietoa Katugallerian kehittämiselle kuten ehdotuksia sisällöllisistä lisäyksistä. Tutkimuksen mukaan Katugalleria on monimerkityksellinen taiteilijoille. Tarkastelunäkökulma määrittää pitkälti sen, miten taiteilijat merkityksellistävät Katugalleriaa. Esimerkiksi Katugalleria ideaalitasolla ja Katugalleria käytännössä merkitsevät taiteilijoille eri asioita. Taiteilijoiden näkökulmasta tutkielmassa esitettyjen kehitysideoiden soveltaminen käytäntöön vaikuttaisi Katugalleriaan myönteisellä tavalla. Tutkielma osallistuu julkiseen keskusteluun siitä, miten taiteilijat voivat saada töitään esille Suomessa, mitä mahdollisuuksia digitaalinen teknologia tarjoaa taiteen esittämiselle sekä miten yleisöllä on mahdollista tutustua taiteeseen tavallisen arjen keskellä.