Abstract Children born with a cleft lip and or palate face numerous difficulties during the course of their lives. Their families must respond to the challenge of a high level of burden of care required by these patients. The studies listed in this thesis benchmark the characteristics of cleft lip and palate in a cohort of patients living in Northern Finland. These studies strived to consider epidemiologic aspects, speech results, palatal fistula rates and hearing outcome. Records of a total of 214 patients treated between 1998-2011 at the Oulu Cleft Lip and Palate Center were assessed on a retrospective basis. Cleft palate (68.7%) was most frequent followed by cleft lip and palate (18.7%) and cleft lip with or without alveolus (12.6%). Cleft palate occurred more frequently in females (63%) and cleft lip and palate was more frequent in males (62.5%) most commonly affecting the left side (82%). The overall frequency of speech operations following primary palatoplasty was 21%. This was significantly higher for girls (27%) than for boys (13%). Patients with cleft lip and palate were more likely to require speech improvement surgery (24%) than patients with isolated soft or soft and hard palate clefts (20%). The overall frequency of postoperative fistulas following primary palatoplasty was (9.6%). Patients with cleft lip and palate were more likely to develop postoperative palatal fistulas (20%) than patients with cleft palate (6.6%). The severity of the cleft, the surgical technique used to repair the palate, hearing outcome, and the need for ventilation tube placement were determined retrospectively. At least mild hearing loss was found in 3.3% of cleft patients. Neither the surgical technique used to repair the cleft palate nor the severity of the cleft were found to be significant factors related to hearing loss or to the number of ventilation tubes required. Hearing improved significantly with increasing age over a span of 6 years. / Tiivistelmä Halkiopotilaat kohtaavat elämänsä aikana monenlaisia haasteita samoin kuin heidän vanhempansa. Tämä retrospektiivinen tutkimus esittelee huuli- ja suulakihalkiopotilaisiin liittyviä näkökohtia Pohjois-Suomen alueella käsitellen epidemiologiaa, puheenparannusleikkauksen tarvetta, postoperatiivisten fisteleiden määrää sekä kuulotuloksia. Tutkimusmateriaali koostui 214 halkiopotilaasta, jotka olivat hoidossa Oulun yliopistollisessa sairaalassa vuosina 1998–2011. Tutkimusaineistossa suulakihalkio (68.7 %) oli yleisin halkiotyyppi, huulisuulakihalkio (18.7 %) oli toiseksi yleisin ja huulihalkioita oli vähiten (12.6 %). Suulakihalkio todettiin useammin tytöillä (63 %) ja huulisuulakihalkio (62.5 %) pojilla. Huulisuulakihalkio oli useimmiten vasemmalla puolella (82 %). Puheenparannusleikkauksen tarvitsi 21 % suulakihalkiopotilaista. Leikkauksen tarve oli merkittävästi yleisempi tytöillä (27 %) kuin pojilla (13 %). Huulisuulakihalkiopotilaat (24 %) tarvitsivat puheenparannusleikkausta todennäköisemmin kuin potilaat, joilla oli pehmeän tai kovan suulaen halkio (20 %). Suulaen primaarisulun jälkeen postoperatiivisten fisteleiden ilmaantuvuus oli 9.6 %. Huulisuulakihalkiopotilaille kehittyi todennäköisemmin postoperatiivinen fisteli (20 %) kuin suulakihalkiopotilaille (6.6 %). Suulakihalkion vaikeusaste, suulaen kirurginen sulkutekniikka, kuulotulos sekä välikorvan ilmastointiputkien laitto selvitettiin potilastiedoista. Vähintään vähäinen kuulonalenema todettiin 3.3 prosentilla halkiopotilaista. Sulkutekniikan eikä halkion vaikeusasteen todettu merkittävästi vaikuttavan kuulonalenemaan tai välikorvan ilmastointiputkien laittotiheyteen. Kuulon todettiin paranevan iän myötä.