Abstract This is an overview of five substudies, which are based on autobiographical stories of teachers working in early childhood education and general education. By the concept of 'relational moral', I refer to human relationships between teachers and children or adolescents. I approached the main question 'How is the storied relational moral of teachers constructed in a re-storying process?' through two subquestions: 1. What is relational moral like as a moral horizon in teachers' narrative identity? and 2. What is relational moral like as a storied educational practice? Teachers' relational moral was considered to find its expression in the language of the mother. This view has its roots in feminist research, which has pointed out that identities are gendered, and that the historical and cultural roots of relational moral in the Western culture lie in the practices of mothers. This view also emphasizes that gender constitutes an important distinction in language use. Since the voices of women do not have the same power as the voices of men, the voices of relational moral are not heard. Basing on the applications of the narrative-biographical approach I analysed the stories as representative of the language of practice, i.e. as moral, multivoiced and dialogical. In the process of re-storying, I interpreted the moral words denoting vocation, hope, love, change and body as Other-oriented concepts implying the need to listen to children and a future orientation. Teachers construct their narrative embodied identities under the cross-pressure of different and contradictory voices. The loudest contradictory voices come from the administration, social and educational policies, and the media. The relational moral was storied as an embodied practice, as physical work in which many silent voices become audible through touching, gentleness and closeness. The concept of body position was developed as a tool to understand the concrete working bodies that carry moral meanings. Teachers' stories involve many body positions, of which the positions of relational moral are not always officially appreciated. / Tiivistelmä Tutkimus pohjautuu viiteen osatutkimukseen, joissa on analysoitu lastentarhanopettajien ja yleissivistävän koulutuksen opettajien omaelämäkerrallisia kertomuksia. Ihmissuhteisiin perustuvan moraalin käsitteellä viittaan suhteisiin opettajien ja lasten / nuorten välillä. Tutkimuskysymystäni, millaiseksi opettajien ihmissuhteisiin perustuva moraali rakentuu uudelleenkerrottuna, tarkastelin kahden alakysymyksen kautta. Ensin kuvasin, millaiseksi moraaliseksi horisontiksi rakentuu ihmissuhteisiin perustuva moraali opettajien narratiivisessa identiteetissä. Toiseksi tarkastelin sitä, millaiseksi ihmissuhteisiin perustuva moraali rakentuu kerrotuissa kasvatuskäytännöissä. Osatutkimusten pohjalta muotoutui uudelleen kertomista ohjaavaksi lähtökohdaksi opettajien ihmissuhteisiin perustuva moraali eräänlaisena äidin kielenä. Feministinen tutkimus on osoittanut, että identiteetit ovat sukupuolittuneita, ja että ihmissuhteisiin perustuvan moraalin historialliset ja kulttuuriset juuret nousevat länsimaissa äitiyden käytännöistä. Myös kieli on sukupuolittunutta. Tätä tutkimusta on innoittanut pyrkimys kuunnella äidin kielen hiljaisia ääniä, jotka jäävät helposti miehisen isän kielen korkeamman yhteiskunnallisen statuksen alle ja kuulumattomiin. Osatutkimuksissa sovellettiin narratiivis-biografista lähestymistapaa. Kertomukset valittiin laajemmasta aineistosta harkinnanvaraisesti ja niitä tarkasteltiin käytännön kielenä, moraalisina, moniäänisinä ja dialogisina. Analyyseissä pyrittiin kertomusten empaattiseen ja responsiiviseen lukemiseen, ja niissä käytettiin erilaisia temaattisia ja narratiivisia menetelmiä. Osatutkimusten uudelleenkerronnassa tulkitsin opettajien narratiivista identiteettiä kutsumuksen, rakkauden, toivon, muutoksen ja ruumiillisuuden käsitteiden avulla. Moraalisessa horisontissa ne ilmenevät Toiseen suuntautumisena, jolloin korostuu lasten kuuleminen ja tulevaisuuteen kurottautuminen. Opettajat kertovat identiteettinsä ruumiillisuutensa kautta: erilaiset moraaliset kielet luovat erilaisia odotuksia ja rajoituksia opettajan toiminnalle. Ristiriitojen keskellä muotoutuva moraalinen horisontti rakentuu ristiriitaiseksi ja epäyhtenäiseksi. Opettaja joutuu valitsemaan, millaisia moraalisia ääniä hän voi ja haluaa kuunnella ja millaista moraalista kieltä käyttää. Kuuluvimmat äänet, jotka kertomuksissa uhkasivat ihmissuhteisiin perustuvaa moraalia tulivat hallinnosta, sosiaali- ja koulutuspolitiikasta ja mediasta. Ihmissuhteisiin perustuva moraali konkretisoituu kertomuksissa ruumiillisena työnä, jossa monet hiljaiset äänet, kuten koskettaminen, hellyys ja läheisyys tulevat kuultaviksi. Ruumiinasennon käsitteen avulla kuvasin opettajien ruumiillisuuden moniäänisyyttä ja sitä, miten Toiseen suuntautuvia, ihmissuhteisiin perustuvan moraalin ruumiinasentoja voidaan helposti pitää ei-suotavina tai vähäarvoisina.

Abstract The research discusses the meaning of telling in the narrative environment of teachers' peer group. Teachers’ work is increasingly challenging; however, they have no outlet for the burdens of their work in the hectic everyday working environment at the school. The research discusses opportunities afforded by group discussions as a possible solution for this problem. For the research, a peer group comprising 11 teachers was established and convened 16 times over 1.5 years. The research is a new opening in the debate on peer groups, since previous studies have paid only little attention to the narrative environment provided by them, unlike the current research. This, in spite of the fact that cost-effective peer groups are organised in fields other than teaching as well. The focus of interest is on how the challenges of teachers’ work are told in the group, what kinds of functions this has, and what kinds of opportunities for support and change are created by telling experiences. The research takes a narrative approach. The analysis of the material videotaped at the group meetings uses narrative reading methods and dialogical sequence analysis. Based on the research, the narrative environment of the group was found to be a place where people could talk about things that were not discussed at the school. Teacher's work was seen as involving human relationships. The research consolidated the view that teachers' relations with colleagues and the parents of the pupils may turn out to be the significant challenges of the work and materially affected the ability of teachers to cope at work. By telling their experiences, the teachers processed conflicts, influencing, and their limits at work, as well as sought release from negative feelings. It was also used for thinking of solutions, looking forward and seeking an appropriate distance in relationships at work. According to the research, telling experiences in a group seemed to contribute to a positive change. However, it will not always be constructive or ensure regeneration at work. The research provides new perspectives in pre-service and in-service teacher education. Relating one's own life story and discussing human relationships linked with teacher's work should be made a more visible part of growing to be teacher. Studying one's own experiences will help teachers in encounters with different parents, colleagues and children in their work. / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan kertomisen merkitystä opettajien vertaisryhmän kerronnallisessa ympäristössä. Opettajat tekevät työtään lisääntyvien haasteiden keskellä. Koulun kiireisessä arjessa heillä ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia purkaa työnsä kuormitusta. Yhtenä ratkaisuna tähän ongelmaan tutkimuksessa tarkastellaan ryhmässä kertomisen avaamia mahdollisuuksia opettajien tukemiseen. Tätä varten perustettiin 11 opettajasta koostuva vertaisryhmä, joka kokoontui 16 kertaa puolentoista vuoden aikana. Tutkimus on uusi avaus vertaisryhmiä koskevaan keskusteluun, sillä aiemmassa tutkimuksessa on kiinnitetty vain vähän huomiota vertaisryhmässä rakentuvaan kerronnalliseen ympäristöön, kuten tässä työssä tehdään. Kuitenkin kustannustehokkaita vertaisryhmiä järjestetään opetusalan lisäksi myös muilla aloilla. Kiinnostuksen kohteena on, millaisista opettajan työn haasteista ryhmässä kerrotaan, millaisia funktioita ryhmässä kertomisella on ja millaisia mahdollisuuksia kertominen avaa tuelle ja muutokselle. Tutkimuksen lähestymistapa on kerronnallinen. Ryhmän istunnoista koostuvan videoaineiston analyysissa sovelletaan kerronnallisia lukutapoja ja dialogista sekvenssianalyysia. Tutkimuksen perusteella ryhmän kerronnallinen ympäristö osoittautui paikaksi puhua siitä, mistä koulussa vaiettiin. Opettajan työ näyttäytyi ihmissuhdetyönä. Tutkimus vahvisti kuvaa siitä, että opettajien suhteet kollegoihin ja oppilaiden vanhempiin voivat muotoutua merkittäviksi työn haasteiksi ja vaikuttaa olennaisesti opettajien jaksamiseen. Kertomalla opettajat käsittelivät ristiriitatilanteita, vaikutusmahdollisuuksiaan, rajojaan työssä ja purkivat pahaa oloaan. Kertomisen kautta myös mietittiin ratkaisuja, suuntauduttiin tulevaan ja etsittiin sopivaa etäisyyttä työn ihmissuhteissa. Tutkimuksen mukaan ryhmässä kertominen näytti myötävaikuttavan muutokseen. Ryhmässä kertomisesta ei kuitenkaan välttämättä aina tule rakentavaa, eikä se takaa työssä uusiutumista. Tutkimus avaa näkökulmia opettajien perus- ja täydennyskoulutukseen. Oman elämäntarinan kertominen ja opettajan työhön liittyvien ihmissuhteiden tarkastelu tulisi tehdä näkyvämmäksi osaksi opettajaksi kasvamista. Oman kokemushistorian tutkiminen auttaa opettajia kohtaamaan työssään erilaisia vanhempia, kollegoita ja lapsia.