Abstract This is an overview of five substudies, which are based on autobiographical stories of teachers working in early childhood education and general education. By the concept of 'relational moral', I refer to human relationships between teachers and children or adolescents. I approached the main question 'How is the storied relational moral of teachers constructed in a re-storying process?' through two subquestions: 1. What is relational moral like as a moral horizon in teachers' narrative identity? and 2. What is relational moral like as a storied educational practice? Teachers' relational moral was considered to find its expression in the language of the mother. This view has its roots in feminist research, which has pointed out that identities are gendered, and that the historical and cultural roots of relational moral in the Western culture lie in the practices of mothers. This view also emphasizes that gender constitutes an important distinction in language use. Since the voices of women do not have the same power as the voices of men, the voices of relational moral are not heard. Basing on the applications of the narrative-biographical approach I analysed the stories as representative of the language of practice, i.e. as moral, multivoiced and dialogical. In the process of re-storying, I interpreted the moral words denoting vocation, hope, love, change and body as Other-oriented concepts implying the need to listen to children and a future orientation. Teachers construct their narrative embodied identities under the cross-pressure of different and contradictory voices. The loudest contradictory voices come from the administration, social and educational policies, and the media. The relational moral was storied as an embodied practice, as physical work in which many silent voices become audible through touching, gentleness and closeness. The concept of body position was developed as a tool to understand the concrete working bodies that carry moral meanings. Teachers' stories involve many body positions, of which the positions of relational moral are not always officially appreciated. / Tiivistelmä Tutkimus pohjautuu viiteen osatutkimukseen, joissa on analysoitu lastentarhanopettajien ja yleissivistävän koulutuksen opettajien omaelämäkerrallisia kertomuksia. Ihmissuhteisiin perustuvan moraalin käsitteellä viittaan suhteisiin opettajien ja lasten / nuorten välillä. Tutkimuskysymystäni, millaiseksi opettajien ihmissuhteisiin perustuva moraali rakentuu uudelleenkerrottuna, tarkastelin kahden alakysymyksen kautta. Ensin kuvasin, millaiseksi moraaliseksi horisontiksi rakentuu ihmissuhteisiin perustuva moraali opettajien narratiivisessa identiteetissä. Toiseksi tarkastelin sitä, millaiseksi ihmissuhteisiin perustuva moraali rakentuu kerrotuissa kasvatuskäytännöissä. Osatutkimusten pohjalta muotoutui uudelleen kertomista ohjaavaksi lähtökohdaksi opettajien ihmissuhteisiin perustuva moraali eräänlaisena äidin kielenä. Feministinen tutkimus on osoittanut, että identiteetit ovat sukupuolittuneita, ja että ihmissuhteisiin perustuvan moraalin historialliset ja kulttuuriset juuret nousevat länsimaissa äitiyden käytännöistä. Myös kieli on sukupuolittunutta. Tätä tutkimusta on innoittanut pyrkimys kuunnella äidin kielen hiljaisia ääniä, jotka jäävät helposti miehisen isän kielen korkeamman yhteiskunnallisen statuksen alle ja kuulumattomiin. Osatutkimuksissa sovellettiin narratiivis-biografista lähestymistapaa. Kertomukset valittiin laajemmasta aineistosta harkinnanvaraisesti ja niitä tarkasteltiin käytännön kielenä, moraalisina, moniäänisinä ja dialogisina. Analyyseissä pyrittiin kertomusten empaattiseen ja responsiiviseen lukemiseen, ja niissä käytettiin erilaisia temaattisia ja narratiivisia menetelmiä. Osatutkimusten uudelleenkerronnassa tulkitsin opettajien narratiivista identiteettiä kutsumuksen, rakkauden, toivon, muutoksen ja ruumiillisuuden käsitteiden avulla. Moraalisessa horisontissa ne ilmenevät Toiseen suuntautumisena, jolloin korostuu lasten kuuleminen ja tulevaisuuteen kurottautuminen. Opettajat kertovat identiteettinsä ruumiillisuutensa kautta: erilaiset moraaliset kielet luovat erilaisia odotuksia ja rajoituksia opettajan toiminnalle. Ristiriitojen keskellä muotoutuva moraalinen horisontti rakentuu ristiriitaiseksi ja epäyhtenäiseksi. Opettaja joutuu valitsemaan, millaisia moraalisia ääniä hän voi ja haluaa kuunnella ja millaista moraalista kieltä käyttää. Kuuluvimmat äänet, jotka kertomuksissa uhkasivat ihmissuhteisiin perustuvaa moraalia tulivat hallinnosta, sosiaali- ja koulutuspolitiikasta ja mediasta. Ihmissuhteisiin perustuva moraali konkretisoituu kertomuksissa ruumiillisena työnä, jossa monet hiljaiset äänet, kuten koskettaminen, hellyys ja läheisyys tulevat kuultaviksi. Ruumiinasennon käsitteen avulla kuvasin opettajien ruumiillisuuden moniäänisyyttä ja sitä, miten Toiseen suuntautuvia, ihmissuhteisiin perustuvan moraalin ruumiinasentoja voidaan helposti pitää ei-suotavina tai vähäarvoisina.

Abstract This research focuses on studying teacher-student relationships based on memories of teachers. It asks what and how those memories tell about teacher-student relationships. The work of teachers is understood as relational, and at its core are relationships to students. Body, gender, caring, emotions and power evolved as important concepts in studying the teacher-student relationships. Personal and professional aspects were intertwined in the relationships. In this study, student memories are approached via narrative research and thematic, holistic and narrative ways of analysis are applied. The memories are understood as related to the past, but above all as a result of storytelling. They are interpreted in the present context and through expectations of the future. Memories of teachers were written by 49 students of education. A group of seven female teachers recalled their own teachers together. In addition, 141 people of varying ages and educational backgrounds wrote about their teachers via a request published in Yhteishyvä magazine. The research revealed that from students’ perspectives, there can be different sides to a relationship with a particular teacher. Relationships can also change and some even continued after a student’s school years. Teacher-student relationships were seen evolve in the institutional context of school, but also outside of it. Participants recalled how particular moments became significant in their relationship with a teacher. Those moments could define their whole memory of it. It was found that teachers are constantly being observed by students, through their bodies, emotions and personal lives. It was also found that aspects of caring and power are intertwined in teacher-student relationships. Teachers can influence their students’ lives in many ways, both personally and professionally. Relationships need time, space and small enough groups of students. It must be assured that the structures of school institutions and the increasing demands on teachers’ work promote the development of teacher-student relationships. Relationships and challenges related to them need to be central in the content and curriculum of teacher education. Teachers also need to be aware of their own pasts. Dealing with one’s own memories from school and teachers is one part of the personal, professional and collective identity-work. / Tiivistelmä Tämä tutkimus keskittyy tarkastelemaan opettaja-oppilassuhteita opettajia koskevien muistojen pohjalta. Tutkimuksessa kysytään mitä ja miten nuo muistot kertovat opettaja-oppilassuhteista. Opettajan työ ymmärretään suhteissa olemisena, jonka ytimessä ovat suhteet oppilaisiin. Keskeisiksi käsitteiksi opettaja-oppilassuhteen tarkasteluun muotoutuivat ruumiillisuus, sukupuoli, välittäminen, tunteet ja valta. Suhteet tulee nähdä niin henkilökohtaisina kuin ammatillisina. Tutkimuksen lähestymistapa on narratiivinen ja tutkimuksessa sovelletaan temaattisia, holistisia ja narratiivisia analyysitapoja. Muistot ymmärretään menneeseen kytkeytyvinä, mutta kertomisen kautta muotoutuvina. Muistoja tulkitaan tämänhetkisen kontekstin ja tulevaisuuden odotusten valossa. Muistojaan opettajista kirjoittivat 49 kasvatusalan opiskelijaa. Seitsemän naisopettajan ryhmä muisteli yhdessä opettajiaan. Lisäksi 141 eri-ikäistä ja erilaisen koulutustaustan omaavaa ihmistä kirjoitti opettajistaan Yhteishyvä-lehdessä julkaistun kirjoituspyynnön pohjalta. Tutkimuksen perusteella opettajan ja oppilaan suhteeseen voi liittyä eri puolia oppilaiden näkökulmasta. Suhteet voivat myös muuttua ja jatkua oppilaan kouluvuosien jälkeenkin. Suhteet muotoutuvat koulun institutionaalisessa kontekstissa, mutta myös sen ulkopuolella. Tutkimukseen osallistuneet muistelivat, kuinka tietyt hetket voivat muodostua merkityksellisiksi opettaja-oppilassuhteissa. Nuo hetket saattoivat määritellä koko heidän muistoaan suhteesta. Opettajat ovat oppilaiden katseen alla ruumiillisuutensa, tunteidensa ja henkilökohtaisen elämänsä kautta. Välittäminen ja valta kietoutuvat opettaja-oppilassuhteisiin. Opettajat voivat vaikuttaa monin tavoin oppilaidensa elämään niin henkilökohtaisella kuin ammatillisella tasolla. Suhteet tarvitsevat aikaa, tilaa ja tarpeeksi pieniä oppilasryhmiä. On varmistettava, että kouluinstituution rakenteet ja opettajan työn yhä lisääntyvät vaatimukset edistävät opettaja-oppilassuhteiden kehittymistä. Suhteiden ja niihin liittyvien haasteiden tulee olla keskeisessä asemassa opettajankoulutuksen sisällöissä ja opetussuunnitelmassa. Opettajien on myös oltava tietoisia omasta menneisyydestään. Omien muistojen käsittely kouluajoilta ja opettajista on yksi osa henkilökohtaista, ammatillista ja kollektiivista identiteettityötä.

Abstract This narrative research focuses on teachers’ perceptions of autonomy because of its importance to job commitment, efficiency, satisfaction, and motivation. A positive perception of autonomy relates to teachers’ feelings of competency, empowerment and professionalism. The overall importance of and desire for autonomy may be symptomatic of teachers’ reactions to obtain more, or to keep the autonomy they have. Previous studies have often depicted teacher autonomy as individualistic, comprising freedom from control. However, this research challenges the appropriateness of this conceptualisation of teacher autonomy by asking how upper-secondary school mathematics teachers perceive their autonomy in different contexts. To display contextual variations, the interviews with 15 upper-secondary school mathematics teachers from Canada and 12 from Finland were based mainly on open-ended questions. The contents of the teachers’ narratives were analysed in their whole and by comparing categories of narratives from one context to another. The findings suggest that context influences how teachers perceive their autonomy. They also reveal that trust plays a decisive role in whether teachers feel autonomous or not, that trust plays a central to the relationships teachers have at work, and that autonomy inextricably exists in relations. Consequently, this research claims that the spectrum of autonomy for teachers should be expanded beyond its current individuality, to include a broader, more relational understanding of autonomy. A core argument of this research is therefore that teacher autonomy needs to be reconceptualised as relying on contextual sensitivities and relationships. By providing a more comprehensive conceptualisation of teacher autonomy—i.e., one which is more context-sensitive and which focuses on teachers’ concerns—the findings of this research supports more empowering ways for teachers to exert a proactive influence on their own autonomy. Teachers’ perception of their autonomy is of practical and academic importance. Teachers who feel satisfied, supported, empowered and autonomous are more committed and motivated, which in turn advances better, more adaptive, and more adequate teacher education. / Tiivistelmä Tämän narratiivisen tutkimuksen kohteena ovat opettajien käsitykset autonomiasta. Ne ovat tärkeitä työhön sitoutumisen, tehokkuuden, tyytyväisyyden, ja motivaation kannalta. Myönteisellä käsityksellä autonomiasta on merkitystä opettajien tuntemuksiin pätevyydestä, voimaantumisesta ja ammattitaidosta. Autonomian arvostaminen ja tarve autonomiaan voivat kertoa opettajien halusta pitää kiinni autonomiastaan tai lisätä sen määrää. Aiempi kirjallisuus kuvaa opettajan autonomiaa yksilökeskeisenä, vapaana ulkopuolisesta kontrollista. Tämä tutkimus haastaa yksilökeskeisen näkemyksen kysymällä, miten lukion opettajat eri konteksteista kokevat autonomiansa. Kontekstuaalisten vaihtelujen tutkimista varten haastateltiin 15 lukion matematiikan opettajaa Kanadasta ja 12 lukion matematiikan opettajaa Suomesta esittämällä heille enimmäkseen avoimia kysymyksiä. Opettajien narratiivien sisällöt analysoitiin kokonaisuudessaan ja vertaamalla kategorioita kontekstien välillä. Tuloksista voidaan päätellä, että konteksti vaikuttaa merkittävästi siihen, miten opettajat kokevat autonomian. Luottamuksella on keskeinen merkitys sille, tuntevatko opettajat itsensä autonomisiksi toimijoiksi vai eivät. Lisäksi havaittiin, että luottamuksella on suuri merkitys työympäristön ihmissuhteissa, ja että autonomia on erottamaton osa näitä suhteita. Näin ollen tutkimuksen johtopäätöksissä esitetään, että autonomian käsitteen kirjoa tulisi laajentaa nykyisestä yksilökeskeisestä painotuksesta laveampaan määrittelyyn. Tämän tutkimuksen keskeinen väite on, että opettajan autonomiaa käsitteenä tulisi tarkastella uudelleen huomioimalla erilaiset kontekstit ja ihmissuhteet. Painottamalla kokonaisvaltaisempaa näkemystä opettajien autonomiasta, toisin sanoen huomioonottamalla kontekstin ja opettajien omat huolenaiheet, tämän tutkimuksen tulokset viittaavat tarpeeseen opettajien voimaannuttamisesta, jotta he voivat proaktiivisesti vaikuttaa omaan autonomiaansa Opettajien käsityksillä autonomiasta on merkitystä sekä käytännön että teorian kehittämisen näkökulmista. Työssään tyytyväinen, tuettu, voimaantunut ja itsenäinen opettaja on sitoutunut ja motivoitunut. Opettajien autonomiaan liittyvien käsitysten parempi ymmärtäminen edesauttaa opettajankoulutuksen kehittämistä.

Abstract Teaching of music, especially instrumental music, has rarely been the interest of researchers. This thesis explores the music teaching of a well known Finnish piano teacher and artist Matti Raekallio, describing his practical knowledge and theoretical tenets and their formation during the different phases in his life. The practical knowledge of a music teacher is experiential knowledge that takes shape in practical situations. It shows especially in the teaching-related interactions of music lessons. The teacher's practical knowledge manifests in his practical theory, which guides his teaching and includes his notions of the human being, learning and knowledge. The research tasks developed in the course of the research process and can be defined as follows: 1. What kind of shape do the elements of Raekallio's practical theory take in his life story? 2. What kind of teaching strategies and styles does he use in his piano lessons? 3. What kind of teaching stories are told in piano lessons? 4. How do the teacher and his students tell about their mutual relationships and their relations to music? The teaching of instrumental music is also approached from the viewpoint of the master–apprentice tradition it is usually connected with. And in addition to the actual research questions, the way in which this tradition is told in this research is also considered. The study is based on a narrative approach. Most of the data was collected by observing Raekallio's piano lessons and by interviewing both him and his students. This data was then analysed using content analysis and narrative methods of analysis. The results of this study broaden our conception of a music teacher's work. The teacher uses versatile teaching strategies, both verbal and nonverbal. Raekallio's teaching style includes his way of speaking, of being present and of giving feedback during his piano lessons. The exploration of teaching styles proved to be a fruitful starting point in the research of the moral dimension of music teaching. Examining teaching stories opened up the socialising significance that teaching has; through these stories future pianists and piano teachers are narrated into their cultural environment. These teaching stories show the teacher's pedagogical content knowledge as narrative knowing. With the help of narrative knowing, the teacher ties together knowledge that makes possible the production of a music performance, starting from notes and ending in a musical performance. The findings reinforce our conceptions of the teacher's significance in the teaching of instrumental music. In the stories of both students and the teacher, the significance of the teacher was clear during the different stages of development as a musician and especially during the stage of professional studies as a guide into the culture and practices of the field. The concepts and theory of educational sciences proved necessary and handy tools even in the research of music teaching. To popularise or model the contextual thinking of teaching related to the teaching of music, more descriptive research in the field is needed as well as descriptions of various everyday teaching events, the teaching of students of different ages, etc. The future challenges that this research points out include research of the narrative character of teachers' knowledge in general. How do teachers use storytelling in teaching, into what kind of stories are the things to be taught woven? / Tiivistelmä Soitonopetus on ollut harvoin tutkijoiden mielenkiinnon kohteena. Tässä työssä tarkastellaan tunnetun suomalaisen pianopedagogin ja -taiteilijan Matti Raekallion soitonopetusta, kuvaten hänen praktista tietoaan ja teoriaansa sekä sen muotoutumista elämän eri vaiheiden aikana. Soitonopettajan praktinen tieto on opettajan kokemuksellista tietoa, joka syntyy käytännön tilanteissa ja joka näkyy oppitunneilla etenkin opetuksen vuorovaikutustilanteissa. Opettajan praktinen tieto manifestoituu opettajan praktisessa teoriassa, joka ohjaa hänen opetustaan ja johon kuuluvat hänen käsityksensä ihmisestä, oppimisesta ja tiedosta. Tutkimustehtävät muotoutuivat prosessin aikana seuraaviksi: 1. Millaiseksi Raekallion praktisen teorian ainekset muotoutuvat hänen elämäntarinassaan? 2. Millaisia opetusstrategioita ja -tyylejä soittotunneilla käytetään? 3. Millaisia opetustarinoita soittotunneilla kerrotaan? 4. Millaiseksi opettaja ja opiskelijat kertovat suhteensa toisiinsa ja musiikkiin? Tarkastelen soitonopetusta myös siihen liitetyn mestari–kisälli-perinteen näkökulmasta ja varsinaisten tutkimustehtävien lisäksi pohdin, millaiseksi mestari–kisälli-perinne voidaan kertoa tämän tutkimuksen perusteella. Tutkimus on lähestymistavaltaan narratiivinen. Päätutkimusaineiston keräsin havainnoimalla Raekallion pitämiä soittotunteja sekä haastattelemalla häntä ja hänen oppilaitaan. Aineiston analysoin sisällönanalyysia ja narratiivisen tutkimuksen analyysitapoja käyttäen. Tutkimustulokset laajentavat käsitystämme soitonopettajan työstä. Opettaja käyttää monipuolisia opetusstrategioita, niin verbaalisia kuin nonverbaalisia. Raekallion opetustyylissä tulivat esille hänen puhetapansa sekä hänen tapansa olla läsnä soittotunneilla ja antaa palautetta. Opetustyylin tutkiminen näyttää olevan hedelmällinen lähtökohta opettajan työn moraalisen ulottuvuuden tutkimiseksi myös soitonopettajan työssä. Opetustarinoiden tutkiminen avaa opetuksen sosiaalistavaa merkitystä, sillä niiden kautta tulevat pianistit ja soitonopettajat kerrotaan kulttuuriseen yhteisöönsä. Niissä näkyy opettajan niin sanottu pedagoginen sisältötieto narratiivisena tietämisenä, jonka avulla opettaja sitoo yhteen tiedon, joka mahdollistaa kappaleen työstämisen nuottikuvasta alkaen aina kappaleen esitykseen saakka. Tutkimus vahvistaa käsityksiämme opettajan merkityksestä soitonopetuksessa. Opettajan ja oppilaiden kertomuksissa näkyi selvästi opettajan merkitys soittajataipaleen eri vaiheissa ja erityisesti ammattivaiheen opinnoissa johdattamassa alan kulttuuriin ja käytänteisiin. Tutkimuksessa käytetty kasvatustieteen käsitteistö ja teoria on osoittautunut tarpeelliseksi ja toimivaksi työkaluksi myös soitonopetuksen tutkimuksessa. Soitonopetukseen liittyvän opetustilanneajattelun yleistämiseksi tai mallintamiseksi tarvitaan lisää alan kuvailevaa tutkimusta ja kuvauksia erilaisista arkipäivän opetustapahtumista ja esimerkiksi eri-ikäisten opettamisesta. Tutkimuksen jatkohaasteena nähdään yleisestikin opettajan tiedon narratiivisen luonteen tutkiminen. Miten opettajat käyttävät kertomista opetuksessaan, esimerkiksi millaisiin tarinoihin opetettavat asiat kerrotaan?

Abstract The context of the research was a project carried out by preparatory education teachers following a three-phased TriPod-model in their school instruction. The three phases of instruction were: orientation in the classroom, field trip outside school and thirdly, reflection on the acquired experiences back at school. The instruction carried out according to the TriPod model was mainly based on principles of experiential and collaborative learning. Authentic learning environments outside of school were utilized systematically 8–9 times per academic year during the project which lasted three and half years. The main purpose of the research was to study the development of preparatory education teachers’ practical knowledge during the project. Secondly, the aim was to investigate the preparatory education teachers’ views about the suitability of the TriPod model in migrant students’ instruction and integration into their new home country. The epistemological starting point was social constructivism. The methodological approach of the study was qualitative showing features of action research, ethnography and phenomenography. The empirical data consisted mainly of thematic interviews with nine preparatory education teachers and the data was analysed by applying abductive qualitative content analysis. To conclude the results of the study, it can be maintained that the preparatory education teachers created their own “learning environment” where their practical knowledge was developed through individual and collaborative reflection. During the project, didactics for preparatory education was developed with a strong focus on authentic learning environments. Preparatory education teachers found the curriculum supportive in the implementation of the project’s principles and practices, which in turn contributed to the integration of theory and practice. The study also suggests that teachers in school, and the experts outside school in particular should adjust their speech to better suit the students’ level of Finnish language skills. The preparatory education teachers are fully aware of the significance of their role in advancing their students’ integration into society through the means of education. As a further result of the study, an updated model of teachers’ practical theory was constructed; it offers a well-grounded perspective on the educational challenges caused by societal changes which raise the need to re-consider both pre- and in service teacher education. / Tiivistelmä Tutkimuksen konteksti on perusopetukseen valmistavan opetuksen projekti, jota opettajat toteuttivat kolmivaiheisen TriPod-mallin mukaisesti. Opetuksen kolme vaihetta olivat luokassa toteutettava orientaatio, opintovierailu koulun ulkopuolelle ja siinä saatujen kokemusten reflektointi koulussa. TriPod-mallin mukainen opetus perustui ensisijaisesti kokemuksellisen ja yhteisöllisen oppimisen periaatteille ja siinä hyödynnettiin systemaattisesti koulun ulkopuolisia autenttisia oppimisympäristöjä 8–9 kertaa lukuvuodessa kolmen ja puolen vuoden aikana. Tutkimukseni tavoitteena oli tutkia valmistavan opetuksen opettajien (valo-opettajien) osaamisen kehittymistä projektin aikana. Toisessa tutkimusongelmassa tutkittiin TriPod-mallin mukaisen opetuksen soveltuvuutta maahanmuuttajataustaisten valo-oppilaiden opetuksessa ja kotoutumisen edistämisessä. Tutkimukseni tietoteoreettisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktivismi. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka metodologinen viitekehys sisälsi piirteitä toimintatutkimuksesta sekä etnografisesta ja fenomenografisesta tutkimustraditiosta. Tutkimuksen aineisto hankittiin pääosin yhdeksältä valo-opettajalta teemahaastattelun avulla ja analysoitiin abduktiivisen laadullisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että valo-opettajille muodostui oma ”oppimisympäristö”, jossa osaaminen kehittyi sekä subjektiivisen että yhteisöllisen reflektoinnin kautta. Projektin aikana kehitettiin valmistavan opetuksen didaktiikkaa, johon liittyi kiinteästi koulun ulkopuolisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen. Valo-opettajat kokivat opetussuunnitelman tukevan projektissa toteutettuja periaatteita ja käytäntöjä, mikä puolestaan vahvisti käytännön ja teorian integroitumista. Tutkimuksessa nousi esille tarve sopeuttaa valo-opettajien ja erityisesti vierailukohteiden asiantuntijoiden opetuspuhetta vastaamaan valo-oppilaiden suomen kielen taitotasoa. Valo-opettajat tiedostivat työnsä yhteiskunnallisen merkityksen kotoutumista edistävien opetuskäytänteiden toteuttajina. Tutkimuksen tuloksena kehitettiin uusi sovellus opettajan käytännön teoriasta; se tarjoaa yhden perustellun näkökulman yhteiskunnallisten muutosten edellyttämiin opetuksellisiin haasteisiin, jotka tulisi ottaa huomioon opettajankoulutuksessa ja opettajien täydennyskoulutuksessa.

Abstract The Finnish notion of academic, scientific, research-based teacher education has become a frequently referred to idea within the Finnish educational discourses of research, policy, curriculum and practice. This study examines the current discourse of research based teacher education since its emergence during the 1970s reform that ‘scientized’ teacher education. Drawing on Foucauldian approaches of genealogy and governmentality studies, the purpose of this study is to explore the current presence of ‘research’ in Finnish teacher education and consider the effects of the ways in which the notion of research is mobilised in the discourse. The research questions are: 1. How are teacher subjectivities and notions of research constructed, assembled and mobilised in the discourse of research-based teacher education in Finland? 2. What social ideals circumscribe the aspirations for teachers as researchers and research-based teacher education in Finland? The analysis is carried out on academic publications that have been published on Finnish research-based teacher education. The findings, first, point to the discursive insertion of research into Finnish teacher education as a strategy through which to fabricate the teacher as autonomous and as emancipated from tradition. Secondly, the analysis addresses how an array of different significations of research are mobilised in the governing of the teacher as researcher. Thirdly, the analysis draws attention to the Lutheran Protestant legacy of the tradition of Bildung that has influenced the weak incentive for social and political orientations in Finnish teacher education. The effects of a scientific approach to teacher education are visible in the ways research-based teacher education comes to evoke specific teacher inner qualities and dispositions that are aligned with humanist aspirations and ideals for education and social progress. The study provides an alternative way for perceiving of and problematizing research-based teacher education as well as of the often uneasy relationship between teacher training and the university. In this way, the study attempts to complicate conversations and open up alternative ways of engaging with academic knowledge and practices in teacher education curriculum and research. / Tiivistelmä Suomalaista kasvatusta koskevissa tutkimuksen, poliittisten linjausten, opetussuunnitelmien ja käytänteiden diskursseissa viitataan usein akateemiseen, tieteelliseen, tutkimusperustaiseen opettajankoulutukseen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan 1970-luvun tieteellistämisuudistuksen käynnistämää, nykymuotoisen tutkimusperustaisen opettajankoulutuksen diskurssia. Tutkimus ammentaa foucault’laisista genealogian ja hallinnan tutkimuksen lähestymistavoista. Tutkimustehtävänä on tarkastella “tutkimuksen” ilmenemismuotoja nykyisessä suomalaisessa opettajankoulutuksessa sekä näiden diskursiivisia vaikutuksia. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millä tavoin opettajasubjektiviteetit ja käsitykset “tutkimuksesta” rakentuvat, mobilisoituvat ja asettuvat toisiinsa nähden tutkimusperustaisen opettajankoulutuksen diskurssissa Suomessa? 2. Millaiset yhteiskunnalliset ihanteet määrittävät suomalaisen opettajankoulutuksen pyrkimyksiä kohti tutkivaa opettajuutta ja tutkimusperustaista opettajankoulutusta? Tutkimuksessa analysoidaan akateemisia julkaisuja suomalaisesta tutkimusperustaisesta opettajankoulutuksesta. Tutkimustulokset osoittavat “tutkimuksen” ilmentymisen suomalaisessa opettajankoulutuksessa strategiana, jonka kautta tuotetaan autonomisia opettajasubjekteja ja emansipoidaan opettaja tradition vallasta. Toiseksi analyysi tuo näkyviin, millä tavoin “tutkimuksen” eri merkitykset tulevat valjastetuiksi tutkivan opettajan hallinnassa. Kolmanneksi analyysi kiinnittää huomiota luterilaisen protestantismin vaikutuksiin sivistysajattelussa, mikä selittää suomalaisen opettajankoulutuksen heikkoa yhteiskunnallista ja poliittista orientaatiota. Tieteellisen lähestymistavan vaikutukset opettajankoulutukseen ilmenevät siinä, miten tutkimusperustainen opettajankoulutus tulee herättäneeksi opettajan sisäisiä ominaisuuksia ja mielenlaatuja, joita määrittävät humanistiset ideaalit kasvatuksesta ja yhteiskunnallisesta edistyksestä. Tutkimus tarjoaa vaihtoehtoisen tavan hahmottaa ja kyseenalaistaa tutkimusperustaista opettajankoulutusta sekä opettajankoulutuksen ja yliopiston usein ongelmallista suhdetta. Näinollen tutkimus pyrkii syventämään keskusteluja ja avaamaan vaihtoehtoisia tapoja tarkastella akateemista tietoa ja käytänteitä niin opettajankoulutuksen opetussuunnitelman kuin tutkimuksen osalta.

Abstract The aim of this dissertation is to explore the school attendance of problem pupils in the elementary school of the city of Oulu during the years 1874–1974. The explicit focus in this study is laid on the difficulties that were encountered among the pupils, the possible causes of these difficulties, and the teachers' intervention in them. Administratively, the Pohjola Reform School for Boys (Pohjolan Poikakoti) did not belong to the Oulu elementary school system, but it was an important cooperative partner in the attempts to reduce the problems. Furthermore, by investigating the history of the school it is possible to create some sort of an idea of the later phases of the problem pupils' life. This research is concerned with the history of education and aims to describe the changes that have occurred in the education and teaching offered by the Oulu elementary school. With these considerations in mind, the primary sources selected in the study were as many-sided as possible. In particular, the elementary schools of Helsinki, Tampere, and Turku have been employed as a comparative basis for the study. During the entire research period of the years 1874–1974, more attention was paid to the behaviour of illmannered pupils than to the behaviour of pupils of limited intelligence. Two special schools were established for the problem pupils during the research period: a school for retarded children and an observation school. The problems encountered among the pupils were very similar during the entire research period: crimes against property, unauthorized absenteeism, and class disturbance. In many cases the difficulties of children with conduct disorder stemmed from domestic problems. They were generated by alcoholism, lack of means, domestic disputes, and poor housing conditions. These problems were also encountered among children who came from wealthy families. At the core of the problem was that for one reason or other parents did not have time for their children. Various social changes, such as the First and the Second World War, civil war, and depression, had a considerable impact on the lives of families. In the city of Oulu, 235 children were taken to the Pohjola Reform School for Boys in the years 1915–1974. For the most part, the boys came from broken families and their felonies were primarily crimes against property. The teachers played a significant role in reducing the disturbances of conduct and in motivating the pupils. The resources available were crucial for the successful outcome of their work. The disciplinary procedures employed by the teachers were mostly based on penal measures permitted by the elementary school regulations (1866) and the compulsory education law (1921). The penal measures became moderated and less frequent during the research period. More than before, the educational responsibility was assigned to the children's parents. The lack of space in the Oulu elementary schools was a common problem during the entire research period. The curricula were school-specific at first, until the system of the national curriculum was adopted at a later point. The most important didactic doctrines during the research period were Herbartianism and reform pedagogy. / Tiivistelmä Tutkimuksessa selvitetään Oulun kaupungin kansakoulun ongelmaoppilaiden koulunkäyntiä vuosina 1874–1974. Erityisesti on pyritty keskittymään heillä esiintyneisiin vaikeuksiin, mahdollisiin syihin ja niihin puuttumiseen. Pohjolan Poikakoti ei hallinnollisesti kuulunut Oulun kansakoululaitokseen, mutta se oli merkittävä yhteistyökumppani ongelmien vähentämisessä. Lisäksi sen avulla pystytään luomaan jonkinlainen kuva ongelmaoppilaan myöhemmistä elämänvaiheista. Tutkimus on kasvatushistoriallinen, ja siinä on mahdollisimman monipuolisen primäärilähdeaineiston avulla pyritty kuvaamaan kasvatuksessa ja opetuksessa tapahtuneita muutoksia Oulun kansakoulussa. Vertailupohjana on käytetty erityisesti Helsingin, Tampereen ja Turun kansakouluja. Koko tarkastelujaksolla vuosina 1874–1974 kiinnitettiin pahantapaisten oppilaiden käyttäytymiseen enemmän huomiota kuin heikkolahjaisten. Ongelmaoppilaille saatiin tutkimusjakson aikana kaksi erityiskoulua: apukoulu ja tarkkailukoulu. Oppilaiden ongelmat olivat varsin samanlaiset koko tutkimusjakson ajan: omaisuusrikokset, luvattomat poissaolot koulusta ja oppitunteja häirinnyt käytös. Monessa tapauksessa käytöshäiriöisen lapsen vaikeudet johtuivat kodin ongelmista. Niitä aiheuttivat alkoholismi, varattomuus, riitaisuus ja huonot asunto-olot. Myös taloudellisesti menestyneiden perheiden lapsilla oli vaikeuksia. Ongelmien ydin oli se, että vanhemmilla ei syystä tai toisesta ollut aikaa lapsilleen. Perheiden elämään vaikuttivat merkittävästi yhteiskunnalliset murrokset, kuten ensimmäinen ja toinen maailmansota, kansalaissota ja pula-ajat. Pohjolan Poikakotiin toimitettiin 235 oululaista lasta vuosina 1915–1974. Suurimmaksi osaksi pojat olivat rikkinäisistä perheistä ja heidän rikkomuksensa olivat lähinnä omaisuusrikoksia. Opettajan merkitys käytöshäiriöiden vähentämisessä ja oppilaiden motivoimisessa oli suuri. Hänen työnsä onnistumisen kannalta oli ratkaisevaa, millaiset resurssit hänellä oli käytettävissään. Opettajien käyttämät kurinpitokeinot perustuivat lähinnä kansakouluasetuksen (1866) ja oppivelvollisuuslain (1921) sallimiin rangaistuskeinoihin. Kurinpitokeinot lievenivät ja vähentyivät tutkimusjakson aikana. Kasvatusvastuuta pyrittiin siirtämään entistä enemmän lapsen vanhemmille. Oulun kaupungin kansakoulujen tilanahtaus oli yleinen ongelma koko tarkastelujakson ajan. Opetussuunnitelmat olivat aluksi koulukohtaisia, kunnes myöhemmässä vaiheessa siirryttiin valtakunnallisiin suunnitelmiin. Tutkimusjakson merkittävimmät opetusopit olivat herbartilaisuus ja reformipedagogiikka.