Abstract The Finnish notion of academic, scientific, research-based teacher education has become a frequently referred to idea within the Finnish educational discourses of research, policy, curriculum and practice. This study examines the current discourse of research based teacher education since its emergence during the 1970s reform that ‘scientized’ teacher education. Drawing on Foucauldian approaches of genealogy and governmentality studies, the purpose of this study is to explore the current presence of ‘research’ in Finnish teacher education and consider the effects of the ways in which the notion of research is mobilised in the discourse. The research questions are: 1. How are teacher subjectivities and notions of research constructed, assembled and mobilised in the discourse of research-based teacher education in Finland? 2. What social ideals circumscribe the aspirations for teachers as researchers and research-based teacher education in Finland? The analysis is carried out on academic publications that have been published on Finnish research-based teacher education. The findings, first, point to the discursive insertion of research into Finnish teacher education as a strategy through which to fabricate the teacher as autonomous and as emancipated from tradition. Secondly, the analysis addresses how an array of different significations of research are mobilised in the governing of the teacher as researcher. Thirdly, the analysis draws attention to the Lutheran Protestant legacy of the tradition of Bildung that has influenced the weak incentive for social and political orientations in Finnish teacher education. The effects of a scientific approach to teacher education are visible in the ways research-based teacher education comes to evoke specific teacher inner qualities and dispositions that are aligned with humanist aspirations and ideals for education and social progress. The study provides an alternative way for perceiving of and problematizing research-based teacher education as well as of the often uneasy relationship between teacher training and the university. In this way, the study attempts to complicate conversations and open up alternative ways of engaging with academic knowledge and practices in teacher education curriculum and research. / Tiivistelmä Suomalaista kasvatusta koskevissa tutkimuksen, poliittisten linjausten, opetussuunnitelmien ja käytänteiden diskursseissa viitataan usein akateemiseen, tieteelliseen, tutkimusperustaiseen opettajankoulutukseen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan 1970-luvun tieteellistämisuudistuksen käynnistämää, nykymuotoisen tutkimusperustaisen opettajankoulutuksen diskurssia. Tutkimus ammentaa foucault’laisista genealogian ja hallinnan tutkimuksen lähestymistavoista. Tutkimustehtävänä on tarkastella “tutkimuksen” ilmenemismuotoja nykyisessä suomalaisessa opettajankoulutuksessa sekä näiden diskursiivisia vaikutuksia. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millä tavoin opettajasubjektiviteetit ja käsitykset “tutkimuksesta” rakentuvat, mobilisoituvat ja asettuvat toisiinsa nähden tutkimusperustaisen opettajankoulutuksen diskurssissa Suomessa? 2. Millaiset yhteiskunnalliset ihanteet määrittävät suomalaisen opettajankoulutuksen pyrkimyksiä kohti tutkivaa opettajuutta ja tutkimusperustaista opettajankoulutusta? Tutkimuksessa analysoidaan akateemisia julkaisuja suomalaisesta tutkimusperustaisesta opettajankoulutuksesta. Tutkimustulokset osoittavat “tutkimuksen” ilmentymisen suomalaisessa opettajankoulutuksessa strategiana, jonka kautta tuotetaan autonomisia opettajasubjekteja ja emansipoidaan opettaja tradition vallasta. Toiseksi analyysi tuo näkyviin, millä tavoin “tutkimuksen” eri merkitykset tulevat valjastetuiksi tutkivan opettajan hallinnassa. Kolmanneksi analyysi kiinnittää huomiota luterilaisen protestantismin vaikutuksiin sivistysajattelussa, mikä selittää suomalaisen opettajankoulutuksen heikkoa yhteiskunnallista ja poliittista orientaatiota. Tieteellisen lähestymistavan vaikutukset opettajankoulutukseen ilmenevät siinä, miten tutkimusperustainen opettajankoulutus tulee herättäneeksi opettajan sisäisiä ominaisuuksia ja mielenlaatuja, joita määrittävät humanistiset ideaalit kasvatuksesta ja yhteiskunnallisesta edistyksestä. Tutkimus tarjoaa vaihtoehtoisen tavan hahmottaa ja kyseenalaistaa tutkimusperustaista opettajankoulutusta sekä opettajankoulutuksen ja yliopiston usein ongelmallista suhdetta. Näinollen tutkimus pyrkii syventämään keskusteluja ja avaamaan vaihtoehtoisia tapoja tarkastella akateemista tietoa ja käytänteitä niin opettajankoulutuksen opetussuunnitelman kuin tutkimuksen osalta.

Abstract The original aim of the study was to examine the professional growth of pre-service teachers in a reformed system of long-term module training. Professional growth was approached in terms of the cyclic model of new professionalism developed by Niemi and Kohonen, and professional growth was explored and basic social processes and phenomena identifiable in data were sought. The key phenomenon that emerged from the data of the grounded theory study, carried out in four elementary schools in the spring 1995, was an internal feeling of power, which turned out to be synonymous with the concept of empowerment. The empirical results showed the following categories to be significant for the process of empowerment: freedom, responsibility, appreciation, confidence, context, climate and positive regard. The collection, analysis and interpretation of data were carried out in accordance with the grounded theory approach, using the constant comparative method. A detailed examination of the grounded theory methodology revealed two major schools of thought: the Straussian and the Glaserian schools. The major differences between these approaches were analyzed comparatively. The description of the different stages of data analysis in the present work draws attention to the roles of the inductive-deductive Straussian procedure and the inductive Glaserian procedure. After the empirical stage, the main goal of the study was to formulate a general formal theory of human empowerment. The basic assumption of the theory of empowerment developed in this work is that empowerment is an inherently human and individual process. It is a personal and social process, in which the inner power is nontransferable to another. The theory of empowerment is based on a combination of the empirical findings and the current research findings. The theory formulated here identifies the different subprocesses of empowerment. It does not aim to indicate the measurable qualities of an empowered person or the causal factors contributing to empowerment. The subprocesses of empowerment are classified into a framework which is a modification of Ford's Motivational Systems Theory (MST) and consists of goals, capacity beliefs, context beliefs and emotions. The theory postulates that a person may remain disempowered if he or she has difficulties with some of the subprocesses that constitute the framework. It also claims that empowerment has a catalytic effect on commitment: poor empowerment results in poor commitment, while strong empowerment results in strong commitment. On the basis of the theoretical discussion, it can be concluded that empowerment is not a permanent state. It is, however, possible to strengthen empowerment through subtle and supportive measures that open up possibilities through, for example, openness, freedom of action, encouragement and through strengthening a sense of security, trust and equality. Empowerment arises out of and gives rise to human well-being. The theory of empowerment can be used as the underlying theory in projects and studies aiming to maintain human resources and prevent exhaustion. Especially people working as superiors would benefit from knowledge of the theory of empowerment in their efforts to ensure the well-being of their subordinates in workplaces. The findings of this study can probably also be utilized in supporting the empowerment of the elderly, handicapped, marginalised and unemployed individuals and chronically ill patients. Teacher educators and teacher education supervisors can utilize the empirical findings and the formulated theory in planning their work of supporting students" processes of growth and professional commitment. The theory of empowerment is valuable for both preservice and inservice teacher education in working toward the well-being of students and teachers as well as the realization of human rights. / Tiivistelmä Tutkimuksen alkuperäisenä tavoitteena oli tutkia luokanopettajaksi opiskelevien ammatillista kasvua uusimuotoisessa pitkäkestoisessa moduuliharjoittelussa. Ammatillista kasvua tutkittiin 1)  Hannele Niemen ja Viljo Kohosen kehittämän uusprofessionaalisen syklisen mallin pohjalta, ja ammatillisesta kasvusta etsittiin 2) aineistopohjaisesti perussosiaalisia prosesseja ja ilmiöitä. Neljällä kenttäharjoittelukoululla keväällä 1995 toteutetussa grounded theory -tutkimuksessa aineistosta nousi ammatillisen kasvun ydinilmiöksi sisäinen voimantunne, joka osoittautui synonyymiksi empowerment-käsitteelle. Tutkimuskirjallisuuden perusteella empowerment on voimaantumista. Empiiristen tulosten mukaan kategoriat vapaus, vastuu, arvostus, luottamus, konteksti, ilmapiiri ja myönteisyys ovat merkityksellisiä voimaantumisprosessissa. Havainnointiaineiston kerääminen, analysointi ja tulkinta toteutettiin grounded theory -metodologian mukaisesti jatkuvan vertailun menetelmällä. Grounded theory -metodologiaan tutustumisessa selvisi, että metodologian sisälle on muodostunut kaksi koulukuntaa: straussilainen ja glaserilainen. Suuntausten näkemyseroista on tehty vertaileva analyysi. Tässä tutkimuksessa kerätyn aineiston analyysiprosessin vaiheiden kuvaamisessa on otettu huomioon induktiivis-deduktiivisen straussilaisen ja induktiivisen glaserilaisen menettelyn osuudet. Tutkimuksen päätavoitteeksi muodostui empiirisen vaiheen jälkeen yleisen formaalin teorian rakentaminen ihmisen voimaantumisesta. Kehitetyn voimaantumisteorian keskeisenä ajatuksena on se, että voimaantuminen lähtee ihmisestä itsestään. Se on henkilökohtainen ja sosiaalinen prosessi, eikä voimaa voi antaa toiselle. Voimaantumisteoria on rakentunut empiiristen tulosten ja olemassa olevan tutkimustiedon yhdistämisen tuloksena. Muodostettu teoria jäsentää voimaantumisen osaprosesseja. Se ei pyri osoittamaan voimaantuneen ihmisen mitattavissa olevia ominaisuuksia eikä voimaantumiseen vaikuttavia kausaalitekijöitä. Voimaantumisen osaprosessit luokitellaan Martin Fordin motivoivien järjestelmien teoriasta (MST) sovellettuun kehikkoon päämäärät, kykyuskomukset, kontekstiuskomukset ja emootiot. Voimaantumisteoriassa väitetään, että ihminen voi jäädä voimaantumattomaksi (disempowered), jos hänellä on ympäristössään vaikeuksia tähän kehikkoon jäsentyvissä osaprosesseissa. Teoriassa myös väitetään, että voimaantuminen vaikuttaa katalyytin tavoin sitoutumisprosessiin: heikko voimaantuminen johtaa heikkoon sitoutumiseen ja vahva voimaantuminen johtaa vahvaan sitoutumiseen. Teoreettisen tarkastelun perusteella voidaan todeta, että voimaantuneisuus ei ole pysyvä tila. Voimaantumista voidaan kuitenkin yrittää tukea hienovaraisilla ja mahdollistavilla toimenpiteillä, esimerkiksi avoimuudella, toimintavapaudella, rohkaisemisella sekä turvallisuuteen, luottamukseen ja tasa-arvoisuuteen pyrkimisellä. Voimaantuminen on yhteydessä ihmisen hyvinvointiin. Voimaantumisteorian arvioidaan voivan toimia teoriataustana voimavarojen ylläpitämistä edistävissä ja uupumusta estävissä hankkeissa ja tutkimuksissa. Erityisesti esimiesasemassa oleville ihmisen voimaantumisprosessien tuntemisen ajatellaan olevan hyödyksi, kun he pyrkivät mahdollistamaan alaistensa hyvinvoinnin työpaikalla. Tätä tutkimusta arvioidaan voitavan hyödyntää myös mm. vanhusten, vammaisten, syrjäytyneiden, työttömien ja pitkäaikaissairaiden voimaantumisen tukemisessa. Opettajankouluttajat ja opetusharjoittelun ohjaajat voivat hyödyntää empiirisiä tuloksia ja tuotettua teoriaa suunnitellessaan työtänsä opiskelijan kasvu- ja sitoutumisprosessien tukemisen näkökulmasta. Oppilaiden ja opettajien hyvinvoinnin sekä ihmisoikeuksien toteutumisen vuoksi voimaantumisprosessien tuntemiseen tulisi kiinnittää huomiota sekä opettajien peruskoulutuksessa että täydennyskoulutuksessa.

Abstract The aim of this study is to describe, evaluate and develope the pedagogical orientation in teacher education. Pedagogical orientation is defined by radical and sosioconstructivist orientations and its capacities to develope personal dimension of teacherhood. The study has two empirical phases and takes place in Kajaani Department of Teacher Education. In the quantitative phase a syrvey among class teacher students is used to describe pedagogical orientation in a holistic way. In the second qualitative phase theme interviews of class teacher students are used to understand and find solutions to the problems of pedagogical orientation, which were found in the quantitative phase. The main problems in pedagogical orientation and developing teachers’ personal dimension are the lack of dialogy, lack of participation in different parts of learning process and the detatchment of practice in studies. These problems are connected to mainly radically orientated, performance centered, poorly motivating and passivative pedagogical orientation. Radical constructivistic methods, like essays and exams, are experienced mainly superficial and meaningless performances. Despite their superficial interaction, sosioconstructivist methods, especially small learning groups, are the best ways to learn. Teaching methods should be used diversially, but in cohesive and deepening way. Teachers’ interactive role, enthusiasm and experience are meaningful, but difficult to carry out. Pedagogical orientation developes mostly the personal dimension of teacherhood. Problems in integrating theory and practice derive from the fewness of aim processing, instant reification of theory and concrete doing. The main prior experiences, perceptions and beliefs about teaching are explicated. Using experiences in learning is difficult due to the lack of teachers’ experiences, students’ passivity and diversity in atmosphere’s allowness. Constructivism as pedagogical orientation doesn’t have clear, holistic and coherent basis in teacher education, which has important role in constituting, modeling and transferring pedagogical ideologies. To update the pedagogy of educational system and educate competent teachers it’s crucial to develop especially dialogy, participation and practical side of constructivist orientation in pedagogy. / Tiivistelmä Tutkimuksessa kuvaillaan, arvioidaan ja kehitetään opettajankoulutuksen pedagogista orientaatiota. Pedagogista orientaatiota tarkastellaan yksilö- ja sosiokonstruktivististen orientaatioiden ja opettajuuden persoonallisen ulottuvuuden kehittämisen näkökulmista. Tutkimuksen kahden empiirisen vaiheen kohdejoukkona ovat Kajaanin opettajankoulutusyksikön luokanopettajaksi opiskelevat. Kvantitatiivisen tutkimusvaiheen kyselyllä kuvaillaan pedagogista orientaatiota kokonaisvaltaisesti. Kvalitatiivisella teemahaastatteluaineistolla pyritään ymmärtämään kyselyssä esiin tulleita pedagogisen orientaation ongelmia ja etsitään niihin ratkaisuja. Pedagogiikan konstruktivistisen orientaation ja opettajuuden persoonallisen ulottuvuuden kehittämisen ongelmat kiteytyvät dialogisuuden puutteisiin, opiskelijoiden osallisuuden vähyyteen oppimisprosessin eri vaiheissa sekä käytännön irrallisuuteen. Ongelmat liittyvät pedagogisen orientaation yksilö- ja suorituskeskeisyyteen, heikkoon motivoimiskykyyn ja passivoivaan luonteeseen. Yksilökonstruktivistiset tentit ja esseet koetaan pääosin pinnallisiksi ja merkitykseltään vähäisiksi suorituksiksi. Sosiokonstruktivistiset menetelmät, etenkin pienryhmät, ovat parhaita niiden vuorovaikutuksen pinnallisuudesta huolimatta. Menetelmien monipuolisuus, mutta samalla toisiinsa liittyvä ja oppimista syventävä luonne, on tärkeää. Opettajien vuorovaikutteinen rooli, innostuneisuus ja opettajakokemus ovat merkityksellisiä, mutta käytännössä vaihtelevasti toteutuvia tekijöitä. Pedagoginen orientaatio kehittää pääosin opettajan persoonallista ulottuvuutta. Teorian ja käytännön yhdistämistä vaikeuttavat tavoitteiden käsittelyn, teorian välittömän konkretisoinnin ja toiminnallisuuden vähäisyys. Aiempia opettajuuteen liittyviä kokemuksia, käsityksiä ja uskomuksia tehdään näkyväksi. Kokemusten käyttämistä oppimisessa vaikeuttavat opettajien kokemusten vähyys, opiskelijoiden passiivisuus ja ilmapiirin sallivuuden vaihtelevuus. Konstruktivismi pedagogisena orientaationa on vailla selkeää, yhtenäistä ja kokonaisvaltaista perustaa opettajankoulutuksessa, jolla on keskeinen rooli vallitsevan pedagogisen ideologian todentajana, mallintajana ja siirtäjänä. Koulutusjärjestelmän pedagogiikan ajanmukaistaminen ja kyvykkäiden opettajien kouluttaminen edellyttävätkin opettajankoulutuksen pedagogiikan konstruktivistisen orientaation kehittämistä etenkin dialogisuuden, osallisuuden ja käytännöllisyyden osalta.

Abstract The aim of this research is to provide more theoretical and practical knowledge and understanding on the process of teachers’ intercultural learning and the nature of intercultural competence in teachers’ work. It is a qualitative study based on various types of questionnaires and interviews collected from former ITE (Intercultural Teacher Education) students in the Department of Educational Sciences in the University of Oulu. The research consists of five articles and a summary part. The research falls with in the area of intercultural education. The theoretical framework of the research is based on critical pedagogy, various models of intercultural competence as well as various learning theories (transformative, experiential, sociocultural) which are seen as approaches that provide analytical and theoretical tools for understanding intercultural learning. Phenomenographical and narrative research approaches construct the methodological framework for the research. The data have been collected twice. The first data consist of open-ended questionnaires (15) and half-structured interviews (10). This set of data was analysed phenomenographically. The second data consist of 10 biographical interviews which are analysed narratively. The main results of the study suggest that, according to the conceptions of the research subjects, teachers’ intercultural competence is less related to specific skills and knowledge than it is comprised of a holistic approach to issues. It is perceived more as an ethical orientation to people, life and diversity, which guides a person’s thinking and behavior rather than an ability to perform something well in an intercultural environment. On the basis of the research, teachers’ intercultural learning processes differ, depending on the person’s background, living environment and other experiences. There does not seem to be only one theory that would comprehensively describe this varied process. Teachers’ intercultural learning is a process involving the combination of formal and informal learning. While it can be a gradual process affected by various life experiences, it sometimes occurs rather suddenly through crises and turning points as assumed in transformative theory. The significant roles of environment and other people for intercultural learning are obvious although individual self-reflection is needed as well. The research also highlights the importance of emotionally strong experiences for intercultural learning. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoitus on tuoda lisää teoreettista ja käytännöllistä tietoa ja ymmärrystä opettajien interkulttuurisen oppimisen prosessista sekä interkulttuurisen kompetenssin luonteesta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen, ja se perustuu erityyppisiin kyselylomakkeisiin ja haastatteluihin, joita olen kerännyt entisiltä Oulun Yliopiston Kasvatustieteellisen tiedekunnan ITE (Interkulttuurinen opettajankoulutus) -ohjelman opiskelijoilta. Tutkimus koostuu viidestä artikkelista ja yhteenveto-osasta. Tutkimus sijoittuu interkulttuurisen kasvatuksen alueelle. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu kriittiseen pedagogiikkaan, interkulttuurisen kompetenssin malleihin sekä erilaisiin oppimisteorioihin (transformatiivinen, kokemuksellinen ja sosiokulttuurinen). Näiden teorioiden katson tarjoavan analyyttisiä ja teoreettisia välineitä interkulttuurisen oppimisen ymmärtämiseen. Tutkimusmetodologiana olen soveltanut fenomenografista ja narratiivista lähestymistapaa. Aineistoa olen kerännyt kahdesti. Ensimmäinen aineisto koostuu avoimista kyselylomakkeista (15) ja puolistrukturoiduista haastatteluista (10). Tämän aineiston analysoin fenomenografisesti. Toinen aineisto koostuu 10 elämänkerrallisesta haastattelusta, jotka analysoin narratiivisesti. Tutkimuksen päätulosten mukaan opettajat eivät koe interkulttuurista kompetenssia niinkään erityisinä taitoina tai tietoina vaan enemmän kokonaisvaltaisena lähestymistapana. Opettajien mukaan interkulttuurinen kompetenssi on ennen kaikkea eettinen orientaatio ihmisiä, elämää ja moninaisuutta kohtaan. Sen katsotaan ohjaavan ihmisen ajattelua ja toimintaa kokonaisvaltaisesti, eikä sitä siis nähdä pelkästään kykynä suorittaa jotain taitavasti monikulttuurisessa ympäristössä. Tutkimuksen tulosten pohjalta voidaan sanoa, että opettajien interkulttuurisen oppimisen prosessit ovat moninaisia riippuen henkilön taustasta, elinympäristöstä ja muista kokemuksista. Mikään kuvatuista oppimisteorioista ei näytä kokonaisvaltaisesti selittävän ja kuvaavan tätä moninaista prosessia. Opettajien kulttuurienvälinen oppiminen sisältää formaalia, informaalia ja nonformaalia oppimista. Se voi olla vähittäinen prosessi, johon erilaiset elämänkokemukset vaikuttavat pikkuhiljaaa. Se voi joskus tapahtua myös yhtäkkisesti kriisien ja elämänmuutosten kautta, kuten transformatiivisen oppimisen teoriassa oletetaan. Merkittävillä toisilla sekä ympäristöllä on interkulttuurisessa oppimisessa suuri rooli, vaikka yksilöllistäkin reflektiota tarvitaan. Tutkimuksessa nousi keskeiseksi myös tunneperäisesti vahvojen kokemusten merkitys interkulttuurisessa oppimisessa.

Abstract The goal of this research is to develop a research process that explores the role Inuit teachers play in the development of Inuit culture in the classroom. A participatory action research approach was used with the objectives of: (1) examining how Inuit teachers view their cultural role; and (2) exploring how Inuit teachers teach their culture. Research activities were grounded in Indigenous education, intercultural learning and postcolonial theories. From this frame of reference, two project activities were developed in partnership with the Kativik School Board in Nunavik, Canada: a teacher training course and a teacher survey. The teacher training course attempted to create a ‘third space’ in which decolonization could be discussed and teachers could reflect about cultural influences on their own practice. The teacher survey constructs a ‘snap-shot’ of Inuit teacher perspectives on the topic of Inuit culture in their classrooms. Analysis of data involved qualitative methodologies including content analysis for the course and a series of verification interviews with senior stakeholders. A quantitative approach was used for analysis of the teacher survey. Data suggest that Inuit culture is being taught in classrooms; however few opportunities exist for Inuit teachers to discuss the implications of their practice. Conclusions point to the need for further development of Inuit-specific and Inuit-led research spaces - third spaces - in which Inuit culture can be articulated, and reflected upon. Limiting factors exist, however, with regard to how these spaces can be developed including language used for dialogue, authority within the space and length of time for dialogue. Decolonizing cultural competency is introduced in concert with third space theory as a pathway toward articulating collaborative research spaces in which Inuit can work in their own language and construct Inuit-specific strategies and content to decolonize their educational systems. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tavoite on paneutua natiivi inuiittiopettajien rooliin inuiittikulttuurin kehittämiseksi kouluopetuksessa. Tutkimuksessa käytettiin osallistavaa toimintatutkimusta, jonka tavoitteena oli selvittää: (1) miten inuiittiopettajat näkevät oman kulttuuriroolinsa ja (2) miten inuiittiopettajat opettavat omaa kulttuuriaan. Tutkimuksen teoriaperustana käytettiin alkuperäiskansojen opetuksen, monikulttuurikasvatuksen ja postkolonialismin teorioita. Tutkimus toteutettiin kahtena osaprojektina; opettajien koulutuskurssi ja kyselytutkimus. Nämä tutkimusprojektit suunniteltiin ja toteutettiin yhteistyössä Kativikin opetuslautakunnan kanssa Nunavikissa Kanadassa. Tutkimuksessa toteutetulla opettajankoulutuskurssilla pyrittiin luomaan ”kolmas tila”, jossa opettajat voivat syventyä keskustelemaan dekolonisaation käsitteistöstä ja voivat pohtia oman työnsä kulttuurisia vaikutuksia. Opettajien parissa tehty kyselytutkimus puolestaan on ’pikakatselmus’ inuiittiopettajien näkemyksiin inuiittikulttuurin roolista heidän luokkahuoneissaan. Tutkimusaineisto analysoitiin kvalitatiivisin ja kvantitatiivisin menetelmin. Opettajankoulutuskurssin tutkimusaineiston analysointiin käytettiin kvantitatiivista sisällönanalyysia, jonka tuloksia validoitiin haastattelemalla kokeneita inuiittiasiantuntijoita. Opettajainkyselytutkimus puolestaan analysoitiin kvantitatiivisesti. Tutkimus osoittaa, että inuiittikulttuuria opetetaan luokkahuoneissa mutta inuiittiopettajilla on harvoin mahdollisuus yhdessä pohtia työnsä merkityksiä. Tutkimustulosten perusteella voidaan tehdä johtopäätös, että olisi tarpeen kehittää inuiittikeskeisiä ja inuiittien johtamia tutkimusympäristöjä - kolmas tila – joissa inuiittikulttuuria voidaan artikuloida ja pohtia. Tätä pohdintaa rajoittavia tekijöitä ovat kuitenkin dialogissa käytettävä kieli, kolmannen tilan auktoriteettikysymykset ja dialogiin käytettävä aika. Kulttuurikompetenssin dekolonisaatio ja kolmas tila esitetään tutkimuksessa keinoina kuvata yhteistoiminnallisia tutkimustiloja, joissa inuiitit voivat toimia omalla kielellään sekä kehittää inuiittikeskeisiä strategioita ja sisältöjä inuiittiopetuksen rakenteiden dekoloniasoimiseksi.

Abstract This comparative study examines the views of Finnish and Japanese student teachers on global perspectives (GP) in relation to their future profession. As global citizens, teachers should know, one, the cultural and historical backgrounds of pupils and their families, and two, how to teach interrelated themes and global issues. The research questions of this study are, "How do student teachers conceptualise global perspectives in relation to their future teaching, in Oulu and Hiroshima?"; "How do those students view the role and significance of GP in their future teaching?"; and, "How does teacher education support the development of GP?" My theoretical framework rests on Gaudelli’s heuristic model of global citizenship education (2009) and on Hanvey’s five aims of GP (1982), enriched by principles of critical pedagogy (Giroux 2004, Freire 1985). The main body of empirical data was acquired through interviews with and questionnaires completed by students in the two contexts. This study found differences and similarities in the Finnish and Japanese student teachers’ views of global perspectives. Those views, in many respects, reflect Hanvey’s model of five aims, "perspective consciousness" and "cross-cultural awareness" in particular. Views derived from critical pedagogy were less visible. Remarkable differences were evident in terms of Gaudelli’s "four orientations" model. The Japanese student teachers expressed nationalistic tendencies more often than their Finnish counterparts, who stressed humanistic principles. Neo-liberalist and transformational orientations were more difficult to detect in the Japanese data. In both cases, the student teachers saw GP as valuable for their future profession, referring to "cross-cultural awareness" within a humanistic orientation. However, the Japanese student teachers stressed "perspective consciousness" as part of a nationalistic orientation, while the Finns justified the teaching of GP in terms of "global dynamics" in a transformational orientation. Both groups saw teacher education programmes as significant to the development of GP, expressing similar views on the importance of curricula and of professors’ knowledge. Yet, while the Finnish student teachers saw peer support and varied assignments as helpful in developing GP, the Japanese considered those factors to be less relevant. / Tiivistelmä Tämä vertaileva tutkimus tarkastelee suomalaisten ja japanilaisten opettajaksi opiskelevien näkemyksiä globaaleista näkökulmista (global perspectives) suhteessa heidän tulevaan ammattiinsa. Maailmankansalaisina opettajien tulisi tuntea oppilaidensa ja heidän perheidensä kulttuurihistorialliset taustat sekä kuinka heidän tulisi huomioida globaalit kysymykset opetuksessa. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Kuinka Oulussa ja Hiroshimassa opettajaksi opiskelevat käsitteellistävät globaalit näkökulmat suhteessa heidän tulevaan ammattiinsa? 2) Millaisena nämä opiskelijat näkevät globaalien näkökulmien merkityksen ja tehtävän tulevassa ammatissaan? 3) Kuinka opettajankoulutus opiskelijoiden mielestä tukee globaalien näkökulmien kehittymistä? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu seuraavista osa-alueista: 1) Gaudellin heuristinen maailmankansalaisuuden malli, 2) Hanveyn malli globaalin näkökulman viidestä tavoitteesta sekä 3) kriittisen pedagogiikan pääperiaatteet. Empiirinen aineisto koostuu pääasiallisesti kyselyistä ja opiskelijoiden haastatteluista näissä kahdessa kontekstissa. Tulokset osoittavat, että suomalaisten ja japanilaisten opettajaksi opiskelevien käsityksissä globaaleista näkökulmista on sekä yhtäläisyyksiä että eroavuuksia. Heidän käsityksensä heijastavat suurelta osin Hanveyn mallin viittä tavoitetta, joista vallitsevimpia olivat "näkökulmatietoisuus" ("perspective consciousness") ja kulttuurien välinen ymmärrys ("cross-cultural awareness"). Kriittiseen pedagogiikkaan pohjaavia näkemyksiä esiintyi aineistossa vähemmän. Gaudellin neljän orientaation malliin osalta tuloksissa oli havaittavissa huomattavia eroja. Japanilaiset opiskelijat ilmaisivat nationalistisia tendenssejä useammin kuin suomalaiset, jotka taas painottivat humanistisia periaatteita. Uusliberalistisia ja transformatiivisia orientaatioita oli vaikeampi havaita japanilaisten aineistossa. Sekä japanilaiset että suomalaiset opettajaksi opiskelevat pitivät globaaleja näkökulmia merkittävänä osana tulevaa ammattiaan ja viittasivat perusteluissaan kulttuurien väliseen ymmärrykseen. Japanilaiset opiskelijat kuitenkin painottivat näkökulmatietoisuutta osana nationalistista orientaatiota, kun taas suomalaiset perustelivat globaalien näkemysten opettamista "globaalilla dynamiikalla" osana transformatiivista orientaatiota. Mitä tulee opettajankoulutuksen rooliin, kumpikin ryhmä piti koulutusohjelmiaan merkittävinä globaalien näkökulmien kehittymiselle painottaen opetussuunnitelmien ja opettajankouluttajien tiedon tärkeyttä. Kuitenkin suomalaiset opiskelijat pitivät vertaistukea ja erilaisia tehtäviä oppimisprosessia edistävinä, mikä taas ei korostunut japanilaisten aineistossa.