Abstract There are a lot of expectations for teachers' continuing education. Based on the theoretical examination of teacherhood, professional development and continuing education it can be assumed that continuing education provides and develops the essential knowledge, skills and readiness required in a teaching position. Continuing education is also regarded to support professional development, the development of the working community and school and, to provide and develop the readiness to face the problems in a teaching position. The significance of continuing education should also appear as a positive connection between teachers' conceptions and interest in continuing education. This thesis examines the nature of this connection as well as the significance of the conceptions as factors steering thinking and activity. The research was carried out in form of a questionnaire covering the teachers in basic education in all ten municipalities of Kainuu during the school year 2001–2002. The questionnaire was responded by 65.9% of the teaching staff (n = 578 teachers). In the research, quantitative and qualitative approaches were combined. The research material was analysed by computer-aided methods applying statistic methods and content analysis. According to this research, the teachers' conceptions and interest in continuing education were poorly and only partly connected. Teachers' attitude towards the education, their conception of teacherhood and especially their conception of the significance of interaction as well as the effect of background variables arose as significant factors. Based on this research, professional development must be examined as an extensive phenomenon, supporting of which requires the use of versatile activity methods and sharpening the activity methods of the continuing education. This research can be utilized in the development work of teachers' basic and continuing education. / Tiivistelmä Opettajien täydennyskoulutukseen kohdistuu paljon odotuksia. Opettajuuuden, ammatillisen kehittymisen ja täydennyskoulutuksen teoreettisen tarkastelun pohjalta voidaan olettaa, että täydennyskoulutus antaa ja kehittää opettajan työssä tarvittavia oleellisia tietoja, taitoja ja valmiuksia. Täydennyskoulutuksen nähdään myös tukevan ammatillista kehittymistä, työyhteisön ja koulun kehittämistä sekä antavan ja kehittävän valmiuksia kohdata opettajan työn ongelmia. Täydennyskoulutuksen merkityksen tulisi näkyä myös opettajien käsitysten ja täydennyskoulutukseen kohdistuvan kiiinnostuksen positiivisena yhteytenä. Työssä tarkastellaan tämän yhteyden luonnetta sekä käsitysten merkitystä ajattelua ja toimintaa ohjaavina tekijöinä. Tutkimus toteutettiin kyselynä kaikille Kainuun kymmenen kunnan perusopetuksen opettajille lukuvuonna 2001–2002. Kyselyyn vastaisi 65,9 % opettajakunnasta (n = 578). Tutkimuksessa yhdistettiin kvantitatiivista ja kvalitatiivista lähestymistapaa. Tutkimusaineisto analysoitiin tietokoneavusteisesti tilastollisia menetelmiä ja sisällönanalyysiä soveltaen. Tutkimuksessa opettajien käsitykset ja täydennyskoulutukseen kohdistuva kiinnostus olivat heikosti ja vain osittain yhteydessä toisiinsa. Täydennyskoulutus ei näytä vastaavan siihen kohdistuviin odotuksiin. Opettajien asennoituminen puolestaan näyttää vaikuttavaan täydennyskoulutuskiinnostukseen. Täydennyskoulutukseen kohdistuvassa kiinnostuksessa oli erotettavissa kolme erilaista suuntautuneisuutta: koulutus-, kehittymis- ja ei-koulutussuuntautuneisuus. Tulos viittaa siihen, että kehittymissuuntautuneet opettajat tarkastelevat ammatillista kehittymistä koulutussuuntautuneita opettajia laaja-alaisempana ilmiönä. Suuntautuneisuuden lisäksi täydennyskoulutuskiinnostusta selitti käsitys opettajuudesta ja erityisesti käsitys vuorovaikutuksen merkityksestä. Mitä merkittävämpänä opettajat pitivät vuorovaikutusta, sitä suurempaa kiinnostusta he ilmaisivat täydennyskoulutukseen. Vuorovaikutus korostui kaikissa tutkituissa käsityksissä ja muodosti opettajuuden ytimen. Monet taustamuuttujat selittävät sekä opettajien käsityksiä että koulutuskiinnostusta. Tutkimuksen perusteella koulutus on entistä enemmän ymmärrettävä käsitysten tiedostamiseen ja muuttamiseen ohjaavana toimintana. Prosessina, jossa käsitysten muuttumista seurataan ja jossa tilanteeseen voidaan reagoida koulutuksen aikana, jopa koulutusta muuttamalla. Valtakunnallisesti tulisi miettiä uusia toimintatapoja tarjota opettajille uusi ja keskeinen tieto. Alueellisesti on kehiteltävä koulutustarpeiden ennakoinnin, toiminnan suunnitelmallisuuden ja jatkuvan vuoropuhelun mahdollistavia toimintamalleja. Henkilökohtaisella tasolla lähtökohtana tulisi olla opettajan näkemys omasta kehittymistarpeestaan. Kehittymistarpeiden kautta ammatillisen kehittymisen tukemista voidaan lähestyä yksilöllisesti ja alueellisesti. Koulutuksellisen jatkumoajattelun sijasta ja sen ohella ammatillisen kehittymisen tukemista on tarkasteltava laaja-alaisesti, monien toimintamuotojen kautta. Monet toimintamuodoista sisältävät myös koulukohtaista ulottuvuutta, joka on merkittävä vaikuttavuuteen yhteydessä oleva tekijä. Vuorovaikutus opettajuuden ytimenä tulee huomioida opettajankoulutuksen sisällöissä ja toimintatavoissa. Opettajankoulutuksessa on tavoiteltava ajanmukaista ja uudistuvaa peruskoulutusta, joka osittain sellaisenaan soveltuisi täydennyskoulutukseksi.

Abstract The aim of this study is to describe, evaluate and develope the pedagogical orientation in teacher education. Pedagogical orientation is defined by radical and sosioconstructivist orientations and its capacities to develope personal dimension of teacherhood. The study has two empirical phases and takes place in Kajaani Department of Teacher Education. In the quantitative phase a syrvey among class teacher students is used to describe pedagogical orientation in a holistic way. In the second qualitative phase theme interviews of class teacher students are used to understand and find solutions to the problems of pedagogical orientation, which were found in the quantitative phase. The main problems in pedagogical orientation and developing teachers’ personal dimension are the lack of dialogy, lack of participation in different parts of learning process and the detatchment of practice in studies. These problems are connected to mainly radically orientated, performance centered, poorly motivating and passivative pedagogical orientation. Radical constructivistic methods, like essays and exams, are experienced mainly superficial and meaningless performances. Despite their superficial interaction, sosioconstructivist methods, especially small learning groups, are the best ways to learn. Teaching methods should be used diversially, but in cohesive and deepening way. Teachers’ interactive role, enthusiasm and experience are meaningful, but difficult to carry out. Pedagogical orientation developes mostly the personal dimension of teacherhood. Problems in integrating theory and practice derive from the fewness of aim processing, instant reification of theory and concrete doing. The main prior experiences, perceptions and beliefs about teaching are explicated. Using experiences in learning is difficult due to the lack of teachers’ experiences, students’ passivity and diversity in atmosphere’s allowness. Constructivism as pedagogical orientation doesn’t have clear, holistic and coherent basis in teacher education, which has important role in constituting, modeling and transferring pedagogical ideologies. To update the pedagogy of educational system and educate competent teachers it’s crucial to develop especially dialogy, participation and practical side of constructivist orientation in pedagogy. / Tiivistelmä Tutkimuksessa kuvaillaan, arvioidaan ja kehitetään opettajankoulutuksen pedagogista orientaatiota. Pedagogista orientaatiota tarkastellaan yksilö- ja sosiokonstruktivististen orientaatioiden ja opettajuuden persoonallisen ulottuvuuden kehittämisen näkökulmista. Tutkimuksen kahden empiirisen vaiheen kohdejoukkona ovat Kajaanin opettajankoulutusyksikön luokanopettajaksi opiskelevat. Kvantitatiivisen tutkimusvaiheen kyselyllä kuvaillaan pedagogista orientaatiota kokonaisvaltaisesti. Kvalitatiivisella teemahaastatteluaineistolla pyritään ymmärtämään kyselyssä esiin tulleita pedagogisen orientaation ongelmia ja etsitään niihin ratkaisuja. Pedagogiikan konstruktivistisen orientaation ja opettajuuden persoonallisen ulottuvuuden kehittämisen ongelmat kiteytyvät dialogisuuden puutteisiin, opiskelijoiden osallisuuden vähyyteen oppimisprosessin eri vaiheissa sekä käytännön irrallisuuteen. Ongelmat liittyvät pedagogisen orientaation yksilö- ja suorituskeskeisyyteen, heikkoon motivoimiskykyyn ja passivoivaan luonteeseen. Yksilökonstruktivistiset tentit ja esseet koetaan pääosin pinnallisiksi ja merkitykseltään vähäisiksi suorituksiksi. Sosiokonstruktivistiset menetelmät, etenkin pienryhmät, ovat parhaita niiden vuorovaikutuksen pinnallisuudesta huolimatta. Menetelmien monipuolisuus, mutta samalla toisiinsa liittyvä ja oppimista syventävä luonne, on tärkeää. Opettajien vuorovaikutteinen rooli, innostuneisuus ja opettajakokemus ovat merkityksellisiä, mutta käytännössä vaihtelevasti toteutuvia tekijöitä. Pedagoginen orientaatio kehittää pääosin opettajan persoonallista ulottuvuutta. Teorian ja käytännön yhdistämistä vaikeuttavat tavoitteiden käsittelyn, teorian välittömän konkretisoinnin ja toiminnallisuuden vähäisyys. Aiempia opettajuuteen liittyviä kokemuksia, käsityksiä ja uskomuksia tehdään näkyväksi. Kokemusten käyttämistä oppimisessa vaikeuttavat opettajien kokemusten vähyys, opiskelijoiden passiivisuus ja ilmapiirin sallivuuden vaihtelevuus. Konstruktivismi pedagogisena orientaationa on vailla selkeää, yhtenäistä ja kokonaisvaltaista perustaa opettajankoulutuksessa, jolla on keskeinen rooli vallitsevan pedagogisen ideologian todentajana, mallintajana ja siirtäjänä. Koulutusjärjestelmän pedagogiikan ajanmukaistaminen ja kyvykkäiden opettajien kouluttaminen edellyttävätkin opettajankoulutuksen pedagogiikan konstruktivistisen orientaation kehittämistä etenkin dialogisuuden, osallisuuden ja käytännöllisyyden osalta.

Abstract This thesis homes in on Anna-Liisa Antila-Kaljunen (1915–2006), a member of the first generation of the newly established Republic of Finland, exploring her life and work as artist and teacher educator. In addition to archival material, the thesis also utilizes personal recollections of Antila-Kaljunen. The principal aim of the thesis was to investigate how a female secondary school graduate of the 1930’s built a distinguished professional career in three fields: music, education and music education. Her term as the first publicly-elected organist of the Evangelical-Lutheran church made her a pioneer, whose status and professional competence were widely admired in contemporary press reports. Another aim involved comparing the education Antila-Kaljunen received to the development of musical education in Finland. Yet another strand of research examined the interaction between teacherhood and artistic identity. Serving as the methodological backbone of this thesis, life course analysis allowed tracking all changes within Antila-Kaljunen’s lifespan, including transitions, opportunities and restrictions, societal changes, human relationships or educational and work-related choices and activities. For a performing musician, competence and self-efficacy were deemed as central building blocks of agency, while narrative analysis comprised the main tool for studying recollections. In recollections of Antila-Kaljunen, three factors stand out: her significance, exemplarity and influence as teacher. Specific emphasis can be placed on mentoring, which appears to have formed a meaningful undercurrent for a number of her teacher-student relationships, particularly for students with a musical orientation. A key contribution of this thesis involves appreciating and acknowledging a teacher’s work in a wider perspective than just one lifetime. Moreover, the thesis points out how the Second World War shaped the lives and careers of the wartime generation and the choices they made. The road to performing artist was long and winding, but Antila-Kaljunen, who was talented and musically-inclined, eventually got to fulfil her educational and professional ambitions independently and without restrictions. Her achievements as a musician and teacher hinged on an ethos of versatility, manifested through goodness and beauty. / Tiivistelmä Väitöskirjassa tarkastellaan itsenäisen Suomen ensimmäiseen sukupolveen kuuluneen Anna-Liisa Antila-Kaljusen (1915–2006) elämää ja toimintaa taiteilijana ja opettajankouluttajana. Arkistoaineiston lisäksi tutkimuksessa on käytetty hänestä kerättyä muistelukerrontaa. Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää miten 1930-luvun naisylioppilas rakensi ammattitaidoltaan korkealle noteeratut urat säveltaiteen, koulutuksen ja musiikkikasvatuksen maailmassa. Jakso Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäisenä virkaan vaalilla valittuna urkurinaisena tekee hänestä uranuurtajan, jonka asemaa ja ammattitaitoa ihailtiin ajan lehdistössä. Toisena tehtävänä oli peilata Antila-Kaljusen saamaa koulutusta musiikkikasvatuksen kehitykseen Suomessa. Tutkimus etsii vastauksia myös opettajuuden ja taiteilijuuden vuorovaikutukseen. Metodologisena kehyksenä tutkimuksessa toimii elämänkulkuanalyysi, jonka avulla elämänkaaren aikana toteutuneet siirtymät, mahdollisuudet ja rajoitukset, yhteiskunnan muutokset, ihmissuhteet ja vaihtuvat koulutukselliset ja työhön liittyvät kuviot todennetaan. Esiintyvän muusikon kohdalla kompetenssi ja minäpystyvyys ilmentävät toimijuuden keskeisiä rakennusosia. Muistojen tutkimuksessa käytettiin apuna narratiivien analyysia. Opettajan merkitys, esikuvallisuus ja vaikutus tulevat näkyviin hänestä kerrotuissa muistoissa. Erityisenä löytönä voi pitää mentoriutta, joka näyttää olleen usean opettaja–oppilas-suhteen virityksenä varsinkin jos opiskelija oli musiikkiorientoitunut. Tämän työn antina voidaan pitää opettajan työn arvostuksen ja merkityksen havaitsemista laajemmin kuin vain yhden elämän perspektiivissä. Se tuo myös ilmi miten sota suuntasi sen kokeneen sukupolven elämänkaarta ja valintoja. Työ osoittaa, että taiteilijaksi oli pitkä tie. Lahjakas ja musiikillisesti orientoitunut Antila-Kaljunen sai toteuttaa koulutukselliset ja ammatilliset ambitiot kotimaassaan itsenäisesti rajoituksista riippumatta. Muusikkona ja opettajana toimiminen vaati monipuolisuuden eetosta, joka hänen kohdallaan toteutui hyvyyden ja kauneuden kautta.

Abstract Finnish male teacher has been viewed related to e.g. their low number, suspicions of criminal record and salary policy in the past years' teacher discussion. This educational-historical study examines Finnish male teachers' autobiographies and films on them by using narrative approach. The period in focus is the time of independence. Honest attitude towards life, an attempt to serve and please are reflected in the narratives of male teachers' autobiographies. Views on cooperation and voluntary work are emphasised in the narratives of older generation. Conflicts in working and private life increase in narratives describing the period after the war. All teacher generations mention the valuing of teachers' work but the meaning of valuing decreases towards the time of comprehensive school. Finnish school management has been remembered and investigated in the data based on both idyll and conflict. In so far as films are considered, the prevalence of conflict is significant. A mediated solution is often found for conflicts. Many films criticise school as a collective upbringing and educational community. Negative features of school are transferred to screen by many films. Based on the films, the teaching personnel seem to be divided. One group of teachers lean on to the strong institution in their use of power in educating and teaching whereas the other group of teachers presented by the films seem to understand the meaning of individual teaching and upbringing. Impression based on the watched films is that the values and aims of general school discussion are seen on the screen. At times, films also criticise school values. During the period in focus, model teaching has changed from Christianity-based model towards a pluralistic educator influenced by democracy. If films are studied based on their writers, a group of Finnish film directors seem to have a rather negative view on their male teachers. The role of female writers has also had an effect on the descriptions of males. However, the narratives of autobiographies do not strengthen the message conveyed from film texts, for there is no authority based drive towards teaching nor unreasonable keeping under discipline in teachers' narratives. In this study I investigated male teachers in historical context based on films and autobiographies. The general fading of role model and model teaching of male teachers after the war can be seen in the data. Teacher profession is becoming more and more women's profession in Finland. Current interpretation of equality regulations and salaries that are fallen behind strengthen this development. The meanings and hidden expectations set on male teachers in Finnish educational system are continuously transferred to women. Based on the data, it is possible to see the usefulness of male teacher in school. At the same time, many questionable practices that gender-based authority building can include, are seen. Male teacher in his profession has had to function under a strong obligation and control set by the society and the people using school services. This has often resulted in the forming of divided self concept. Teacher's private and working life have often been controversial. / Tiivistelmä Viime vuosien opettajapuheessa suomalaista miesopettajaa on sivuttu muun muassa lukumääräisen vähyyden, rikostaustaepäilyjen ja palkkauspolitiikan yhteydessä. Tämä kasvatushistoriallinen tutkimus tarkastelee narratiivisessa kehyksessä suomalaisten miesopettajien omaelämäkertoja ja heitä esittäviä elokuvia. Tarkasteltava jakso on ollut maan itsenäisyyden aika. Miesopettajien omaelämäkertojen kerronnassa kuvastuvat rehellinen elämänasenne, pyrkimys palvella ja miellyttää. Vanhemmalla sukupolvella korostuvat näkemykset yhteistyöstä ja talkoohengestä. Sodan jälkeistä aikaa esittelevässä kerronnassa kasvavat ristiriidat työpaikoilla ja työn ulkopuolisessa elämässä. Kaikki opettajapolvet mainitsevat opettajan työn arvostuksesta, mutta arvostuksen merkitys vähenee peruskoulua kohden tultaessa. Suomalaista koulunpitoa on muisteltu ja tarkasteltu lähdeaineistossa niin idyllin kuin konfliktin perspektiivistä. Elokuvien osalta konfliktivoittoisuus on merkitsevää. Ristiriidoille löytyy usein soviteltu ratkaisu. Useat elokuvat kritisoivat koulua kollektiivisena kasvatus- ja koulutusyhteisönä. Koululaitoksen negatiiviset kaiut siirtyvät valkokankaalle monien elokuvajaksojen välityksellä. Opettajakunta näyttäisi elokuvien mukaan olevan kaksijakoista. Toiset tukeutuvat kasvattavassa ja opettavassa vallankäytössään vankkaan laitosinstituutioon. Toinen elokuvan näyttämä opettajaryhmä sen sijaan ymmärtää yksilöllisen opetus- ja kasvatustavan merkityksen. Katsotun elokuva-aineiston perusteella jää vaikutelma, että yleisen koulupuheen arvot ja tavoitteet näkyvät valkokankaalla. Välillä elokuva myös kritisoi koulun arvomaailmaa. Tarkasteltavalla ajanjaksolla esikuvallinen opettajuus on muuttunut kristillisyyden sävyttämästä esimerkistä kohti demokratian muovaamaa moniarvoista kasvattajaa. Mikäli elokuvaa tarkastellaan tekijälähtöisesti, on suomalaisen elokuvan ohjaajakunnalla melko negatiivinen näkemys miesopettajistaan. Naiskäsikirjoittajien kynän jälki on myös värittänyt mieskuvauksia. Omaelämäkertojen tekstit sen sijaan eivät elokuvatekstejä vahvista, sillä opettajien kerronnassa ei ole virkaintoista paloa opetustehtäviin eikä oppilaiden perusteetonta kurittamista. Tutkimuksessa tarkastelin miesopettajaa historiallisessa kontekstissa elokuvalähteitten ja omaelämäkertojen mukaan. Miesopettajien roolimalli- ja esikuvaopettajuuden yleinen himmeneminen sodan jälkeen näkyy lähteiden valossa. Opettajan ammatti on Suomessa yhä enenevästi naisten ammatti. Nykyhetken tasa-arvosäädösten tulkinta ja palkkauksen jälkeenjääneisyys varmistavat kehitystä. Merkitykset ja piilo-odotukset, joita miesopettajalle on suomalaisessa koulujärjestelmässä asetettu, siirtyvät enenevästi naiselle. Tutkimuslähteiden valossa on mahdollista nähdä miesopettajan tarpeellisuutta koulussa. Samalla on myös nähtävissä kyseenalaisia käytänteitä, joita sukupuolellinen auktoriteettimuodostus voi pitää sisällään. Miesopettaja ammatissaan on joutunut toimimaan yhteiskunnan ja koulupalveluita kuluttavan väestön vahvan velvoitteen ja kontrollin alaisena. Tämä on vaikuttanut usein kaksijakoisen minäkuvan muovautumiseen. Opettajan siviilielämä ja työelämä ovatkin usein olleet ristiriitaisia.