Abstract The partitive (one of the fifteen Finnish cases and a typical case characterizing Finnic languages) developed from the Uralic separative locative into a grammatical case. In modern Finnish, it is one of the object, existential subject and predicative cases, representing that side of the case alternations that expresses unboundedness and negative polarity. Probably because the three case alternations differ in certain respects and clear-cut grammar rules cannot always be formulated, the use of the partitive remains a constant struggle for learners of Finnish. This study investigates the use of partitive objects, subjects and predicatives in Estonian, German and Dutch learners of Finnish as a foreign language. By comparing groups of learners from L1 backgrounds closely related and non-related to the target language (TL), it is aimed to explore the role of presence versus lack of relevant prior linguistic knowledge. The use of the partitive is namely largely similar in the closely related Estonian language. However, the purpose of the study is not only to gain valuable insights into the phenomena of L1 influence and intralingual influence but also to identify (common and L1 background-specific) stumbling blocks in the use of the partitive case, and to draw pedagogical implications based upon the findings. Research materials were selected from the Estonian, German and Dutch subcorpora of the International Corpus of Learner Finnish (ICLFI), aligned to the CEFR proficiency levels, and analyzed based on combined error-frequency analyses, involving partitive over- and underuse errors and partitive-requiring contexts (PRCs). As will be shown, the study reveals conspicuous differences between the learner corpora. In general, the Estonian learner corpus not only shows significantly fewer partitive errors than the other corpora, but also some specific error patterns attributable to subtle L1-L2 differences and, unlike the remaining corpora, a lack of overgeneralization of L2 grammar rules. The findings do not only indicate that -and how- prior linguistic knowledge matters, but also suggest that stumbling blocks could potentially be turned into stepping stones by emphasizing L1-L2 differences in the case of Estonian learners of Finnish, and by highlighting similarities and differences from within the TL in cases of learners from non-related L1 backgrounds. / Tiivistelmä Itämerensuomalaisille kielille tyypillinen partitiivi on aikaa myöten kehittynyt separatiivi-nimisestä uralilaisen kantakielen paikallissijasta syntaktisia funktioita ilmaisevaksi sijamuodoksi. Nykysuomessa partitiivi on yksi objektin, eksistentiaali-subjektin ja predikaativin sijoista, jolla ilmaistaan rajaamattomuutta ja kielteisyyttä. Partitiivin käyttö aiheuttaa suomen kielen oppijoille usein ongelmia, luultavasti koska objektin, subjektin ja predikatiivin sijanvalinnassa on vaihtelua ja ratkaisevien kieliopillisten sääntöjen muodostus on toisinaan erittäin vaikeaa. Tässä tutkimuksessa tarkastelen virolaisten, saksalaisten ja hollantilaisten suomea vieraana kielenä opiskelevien partitiiviobjektin, -subjektin ja -predikatiivin käyttöä lähde- ja kohdekielen samanlaisuuden ja erilaisuuden näkökulmasta. Lähde- ja kohdekielen roolin selvittämisen lisäksi tutkimuksen tavoitteina on identifioida partitiivin (yleiset ja lähdekielikohtaiset) ongelmakohdat ja yhdistää tutkimustulokset vieraan kielen oppimiseen ja -opetukseen. Tutkimusaineistoina on virolaisten, saksalaisten ja hollantilaisten opiskelijoiden kirjoittamia tekstejä, jotka on poimittu Kansainvälisestä oppijansuomen korpuksesta (ICLFI) ja arvioitu Eurooppalaisen viitekehyksen (CEFR) kielitaitotasojen mukaan. Virhe- ja frekvenssianalyyseissä aineistoista analysoidaan muun muassa partitiivin yli- ja alikäyttövirheet ja partitiivin vaatimat kontekstit. Tutkimuksesta käy ilmi, että virolaisten oppijoiden ja ei-sukukieliä puhuvien oppijoiden tuotoksissa on silmiinpistäviä eroja. Virolaisten aineistosta löytyy yleisesti tilastollisesti vähemmän partitiivivirheitä kuin kahdesta muusta osakorpuksesta ja lisäksi myös virhekategorioita ja -rakenteita, jotka johtunevat lähdekielen vaikutuksesta. Tämän lisäksi saksalaisten ja hollantilaisten tuotoksissa on selvästi enemmän kohdekielen sääntöjen yliyleistämistä kuin virolaisten osakorpuksessa. Tutkimustulokset siis osoittavat, että lähdekieli vaikuttaa kohdekielen oppimiseen, ja sen, miten se vaikuttaa. Lisäksi tutkimustulosten avulla on mahdollista kehittää sellaisia opetuksen apuvälineitä, joilla voidaan selventää virolaisille suomenoppijoille L1:n ja L2:n partitiivin käytön eroja ja yhtäläisyyksiä ja tehostaa oppimista; ei-sukukielisten oppijoiden opetuksessa ovat puolestaan kohdekielen ja sijanvaihteluiden sisäiset tunnusmerkit tärkeitä.

Abstract This thesis homes in on Anna-Liisa Antila-Kaljunen (1915–2006), a member of the first generation of the newly established Republic of Finland, exploring her life and work as artist and teacher educator. In addition to archival material, the thesis also utilizes personal recollections of Antila-Kaljunen. The principal aim of the thesis was to investigate how a female secondary school graduate of the 1930’s built a distinguished professional career in three fields: music, education and music education. Her term as the first publicly-elected organist of the Evangelical-Lutheran church made her a pioneer, whose status and professional competence were widely admired in contemporary press reports. Another aim involved comparing the education Antila-Kaljunen received to the development of musical education in Finland. Yet another strand of research examined the interaction between teacherhood and artistic identity. Serving as the methodological backbone of this thesis, life course analysis allowed tracking all changes within Antila-Kaljunen’s lifespan, including transitions, opportunities and restrictions, societal changes, human relationships or educational and work-related choices and activities. For a performing musician, competence and self-efficacy were deemed as central building blocks of agency, while narrative analysis comprised the main tool for studying recollections. In recollections of Antila-Kaljunen, three factors stand out: her significance, exemplarity and influence as teacher. Specific emphasis can be placed on mentoring, which appears to have formed a meaningful undercurrent for a number of her teacher-student relationships, particularly for students with a musical orientation. A key contribution of this thesis involves appreciating and acknowledging a teacher’s work in a wider perspective than just one lifetime. Moreover, the thesis points out how the Second World War shaped the lives and careers of the wartime generation and the choices they made. The road to performing artist was long and winding, but Antila-Kaljunen, who was talented and musically-inclined, eventually got to fulfil her educational and professional ambitions independently and without restrictions. Her achievements as a musician and teacher hinged on an ethos of versatility, manifested through goodness and beauty. / Tiivistelmä Väitöskirjassa tarkastellaan itsenäisen Suomen ensimmäiseen sukupolveen kuuluneen Anna-Liisa Antila-Kaljusen (1915–2006) elämää ja toimintaa taiteilijana ja opettajankouluttajana. Arkistoaineiston lisäksi tutkimuksessa on käytetty hänestä kerättyä muistelukerrontaa. Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää miten 1930-luvun naisylioppilas rakensi ammattitaidoltaan korkealle noteeratut urat säveltaiteen, koulutuksen ja musiikkikasvatuksen maailmassa. Jakso Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäisenä virkaan vaalilla valittuna urkurinaisena tekee hänestä uranuurtajan, jonka asemaa ja ammattitaitoa ihailtiin ajan lehdistössä. Toisena tehtävänä oli peilata Antila-Kaljusen saamaa koulutusta musiikkikasvatuksen kehitykseen Suomessa. Tutkimus etsii vastauksia myös opettajuuden ja taiteilijuuden vuorovaikutukseen. Metodologisena kehyksenä tutkimuksessa toimii elämänkulkuanalyysi, jonka avulla elämänkaaren aikana toteutuneet siirtymät, mahdollisuudet ja rajoitukset, yhteiskunnan muutokset, ihmissuhteet ja vaihtuvat koulutukselliset ja työhön liittyvät kuviot todennetaan. Esiintyvän muusikon kohdalla kompetenssi ja minäpystyvyys ilmentävät toimijuuden keskeisiä rakennusosia. Muistojen tutkimuksessa käytettiin apuna narratiivien analyysia. Opettajan merkitys, esikuvallisuus ja vaikutus tulevat näkyviin hänestä kerrotuissa muistoissa. Erityisenä löytönä voi pitää mentoriutta, joka näyttää olleen usean opettaja–oppilas-suhteen virityksenä varsinkin jos opiskelija oli musiikkiorientoitunut. Tämän työn antina voidaan pitää opettajan työn arvostuksen ja merkityksen havaitsemista laajemmin kuin vain yhden elämän perspektiivissä. Se tuo myös ilmi miten sota suuntasi sen kokeneen sukupolven elämänkaarta ja valintoja. Työ osoittaa, että taiteilijaksi oli pitkä tie. Lahjakas ja musiikillisesti orientoitunut Antila-Kaljunen sai toteuttaa koulutukselliset ja ammatilliset ambitiot kotimaassaan itsenäisesti rajoituksista riippumatta. Muusikkona ja opettajana toimiminen vaati monipuolisuuden eetosta, joka hänen kohdallaan toteutui hyvyyden ja kauneuden kautta.

Abstract Tigers are endangered in the wild and face increasing threats from habitat loss and fragmentation. The majority of their range occurs in the Indian subcontinent, which is therefore a critical area for tiger conservation. Bengal tigers are distributed across many small protected areas in India. Two important Bengal tiger landscapes — Terai Arc Landscape (TAL) and Sundarbans in India were lacking in basic genetic information and needed to address the impact of anthropogenic pressure and climate change on their genetic makeup in order to identify conservation units. Therefore, I employed nuclear and mitochondrial genetic markers on TAL and Sundarbans tiger individuals to respond these demands for the first time. Thirty-nine heterologous microsatellite loci were screened on Bengal tigers and thirteen of these loci were selected to genotype Bengal tiger samples from western TAL (WTAL) and Sundarbans. After I had genotyped seventy-one Bengal tiger individuals from WTAL, I found cryptic population genetic structure, moderate gene flow and asymmetric migration among the subpopulation. Genetic diversity was moderate and there were no signs of population bottlenecks. In order to maintain the connectivity of subpopulations and avoid human—wildlife conflict, relocation of villages is necessary. Preventive measures against habitat encroachment and a ban on sand and boulder mining in the corridor area should also be implemented. Noninvasively-collected tiger samples from Sundarbans were analyzed for mitochondrial and microsatellite markers and compared with mainland (northern and peninsular) Bengal tiger populations in India. Sundarbans tigers were found to be genetically distinct and had lower genetic variation in comparison to other mainland tiger populations. Demographic analysis indicated recent historical isolation (600—2000 years ago) of the Sundarbans tiger from the mainland. Both historical and genetic evidence supported that the Sundarbans tiger was genetically connected to other mainland tigers until recently. Conclusively, genetic isolation from the mainland tiger population and adaptation to the mangrove ecosystem might have jointly shaped the genetic architecture of the Sundarbans tiger. Hence, the Sundarbans tiger needs special conservation attention for the preservation of its unique ability to adapt and for its genetic individuality. It should be managed as an evolutionary significant unit (ESU) under the adaptive evolutionary conservation (AEC) criteria. I also addressed a problem in the previously suggested sex-specific gene flow estimation method and recommended an alternative approach for a more precise estimation. / Tiivistelmä Tiikeri on nykyisin uhanalainen lajin elinympäristön supistumisen ja pilkkoutumisen vuoksi. Lajin tärkein esiintymisalue on Intian niemimaalla, joka on siten kriittisen tärkeä alue tiikerin suojelun kannalta. Intiantiikereitä esiintyy useilla pienillä suojelualueilla Intiassa. Kaksi tärkeää tiikerin esiintymisaluetta Intiassa ovat Terain kaaren (TAL) alue luoteis-Intiassa sekä Sundarbansin mangrovealue Bangladeshin rajalla. Näiden alueiden tiikereistä ei ole ollut olemassa geneettistä perustietoutta, jota tarvitaan, kun arvioidaan ihmisen toiminnan ja ilmastonmuutoksen aiheuttamia muutoksia tiikeripopulaatioiden geneettisessä koostumuksessa sekä kun määritellään lajin suojelun kannalta merkittäviä luonnonsuojeluyksikköjä. Tässä väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin Terain kaaren ja Sundarbansin alueen tiikereiden geneettistä monimuotoisuutta ja rakennetta sekä tuman että mitokondrion geenimerkkien avulla. Tutkimuksessa selvitettiin kolmenkymmenyhdeksän tuman geenimerkin (mikrosatelliitin) soveltuvuutta intiantiikerin geneettisiin tutkimuksiin, ja näistä valittiin kolmetoista käytettäväksi läntisen Terain kaaren ja Sundarbansin alueiden tiikereiden geneettisiin tutkimuksiin. Terain kaaren alueelta tutkittiin seitsemänkymmenentäyksi intiantiikerinäytettä. Tulosten perusteella alueella on aikaisemmin havaitsematonta kryptistä populaatiorakennetta. Geenivirtaa eri alapopulaatioiden välillä oli kohtuullisen paljon, mutta se oli epäsymmetristä. Tiikereiden geneettinen monimuotoisuus oli melko suurta eikä geneettisillä menetelmillä havaittu eri alapopulaatioissa merkkejä populaation koon pullonkauloista. Jotta alapopulaatioiden välinen yhdistyneisyys säilyisi jatkossa, joidenkin kylien siirto toisaalle on välttämätöntä. Ihmisten luvaton levittäytyminen tiikerin elinalueita yhdistävillä käytävillä täytyisi saada hallintaan sekä kieltää hiekanotto ja kivenlouhinta. Sundarbansin alueelta ei-invasiivisesti kerätyt tiikerinäytteet tutkittiin sekä tuman että mitokondrion merkkigeenillä ja alueen tiikereiden geneettistä koostumusta verrattiin manner-Intian tiikeripopulaatioiden koostumukseen. Sundarbansin tiikereiden todettiin poikkeavan geneettisesti manneralueen tiikeripopulaatioista ja niiden geneettinen monimuotoisuus oli alhaisempaa kuin manneralueella. Koalesenssisimulaatiohin perustava demografinen analyysi viittasi Sundarbansin tiikereiden suhteellisen viimeaikaiseen (600—2000 vuotta sitten) erkanemiseen manneralueen tiikereistä. Sekä historialliset että geneettiset todisteet tukivat teoriaa, jonka mukaan Sundarbansin tiikereillä olisi ollut yhteyksiä mannermaan tiikereihin aivan viime aikoihin asti. Geneettinen isolaatio mannermaan tiikereistä ja adaptaatio mangrove-ekosysteemiin ovat yhdessä muovanneet Sundarbansin tiikereiden geneettistä arkkitehtuuria. Tämän vuoksi Sundarbansin tiikerit vaativat erityistä suojelua, jotta niiden geneettinen ainutlaatuisuus ja kyky sopeutua erityisolosuhteisiin säilyisivät myös tulevaisuudessa. Populaatiota täytyy hoitaa evolutiivisesti merkittävänä yksikkönä (evolutionary significant unit; ESU) adaptiivisen evolutiivisen suojelun (adaptive evolutionary conservation; AEC) kriteeristön mukaisesti. Tutkimuksessa kiinnitettiin huomiota myös ongelmiin, joita saattoi ilmetä aikaisemmin ehdotetuissa menetelmissä eri sukupuolten kautta kulkevan geenivirran määrän arvioimiseksi ja ehdotettiin vaihtoehtoista menetelmää tarkempien arvioiden saamiseksi.

Abstract In interaction, a proposal projects an acceptance or a rejection as a sequentially relevant next turn. However, conversation does not always proceed so straightforwardly but it is possible for participants to respond to a proposal in many ways without taking an explicit stand. This thesis focuses on such responses and uses Conversation Analysis as a research method. The thesis analyses the sequences in which the recipient 1) does not verbally respond to a proposal, 2) responds to a proposal with a stand-alone particle, mm, jaa or joo, or 3) responds to a proposal by teasing, by shifting the focus to the procedural details of the activity or by rejecting the entire activity. Additionally, the thesis exploits the fact that the research data (22 psychological interaction tests) have already been analysed as part of a psychiatric schizophrenia study in which the methodological approach was the Communication Deviance (CD) Scale. Consequently, in the second phase of the thesis, Conversation Analysis and the CD Scale are compared as methodological approaches to interaction. The thesis shows that by not responding or by responding with a mere particle, a recipient does not accept the proposal and may also avoid explicit disagreement with the proposer. However, the particles under analysis constitute a continuum in terms of agreeing with a proposal, with mm at one end as the least encouraging particle, jaa in the middle as neutral and joo at the other end as the most encouraging. The responses that tease, shift to the procedural details of the test or reject the test task, in turn, do also other interactional work: they control and guide other participants and rebel against the test task. On the whole, participants orient to discontinuity in the course of action initiated by the proposal: they treat the responses under analysis as insufficient and pursue a more explicit acceptance or rejection. The thesis also shows that the CD Scale finds communication defects in the same sequences but that the defects do not primarily involve the discontinuity of interaction. Thus CA and the CD Scale look at interaction from different perspectives and disagree on what is considered an interactional problem. / Tiivistelmä Vuorovaikutuksessa ehdotus luo odotuksen hyväksynnästä tai hylkäyksestä sekventiaalisesti relevanttina seuraavana vuorona. Aina keskustelu ei kuitenkaan etene näin suoraviivaisesti, vaan ehdotukseen on mahdollista vastata monin eri tavoin ottamatta siihen eksplisiittisesti kantaa. Tässä väitöstutkimuksessa tarkastellaan keskustelunanalyysin menetelmää käyttäen tällaisia tapoja eli analysoidaan toimintajaksoja, joissa vastaanottaja 1) ei reagoi ehdotukseen kielellisesti tai kuultavasti, 2) vastaa ehdotukseen pelkällä dialogipartikkelilla mm, jaa tai joo tai 3) vastaa ehdotukseen kiusoittelemalla, puuttumalla toimintatapaan tilanteessa tai torjumalla koko toiminnan. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään sitä, että tutkimusaineisto eli 22 psykologista vuorovaikutustestiä on jo aikaisemmin analysoitu psykiatrisen skitsofreniatutkimuksen yhteydessä, jolloin menetelmänä käytettiin kommunikaatiohäiriöpisteytystä. Tutkimuksen toisessa vaiheessa verrataan siis keskustelunanalyysiä ja kommunikaatiohäiriöpisteytystä vuorovaikutuksen analyysimenetelminä. Tutkimus osoittaa, että jättämällä vastaamatta ehdotukseen tai vastaamalla pelkällä dialogipartikkelilla vastaanottaja ei hyväksy ehdotusta ja voi lisäksi välttää eksplisiittisen erimielisyyden ilmauksen. Tutkitut dialogipartikkelit asettuvat kuitenkin saman- ja erimielisyyttä kuvaavalle jatkumolle siten, että toisessa päässä on vähiten jatkamaan kannustava mm, keskellä neutraali jaa ja toisessa päässä kannustavin joo. Kiusoittelevat, toimintatapaan puuttuvat ja testitehtävän torjuvat responssit puolestaan tekevät myös muuta vuorovaikutustyötä, eli ne kontrolloivat ja ohjaavat toisten toimintaa sekä kapinoivat testitehtävää vastaan. Kaiken kaikkiaan osallistujat orientoituvat ehdotuksen aloittaman toimintalinjan jatkumattomuuteen: he käsittelevät tutkittuja responsseja riittämättöminä ja hakevat ehdotukselle eksplisiittisempää hyväksyntää tai hylkäystä. Lisäksi tutkimus osoittaa, että kommunikaatiohäiriöpisteytys löytää vuorovaikutusongelmia tutkituista toimintajaksoista mutta ongelmat eivät useinkaan liity vuorovaikutuksen jatkumattomuuteen. Siksi voidaankin sanoa, että keskustelunanalyysi ja kommunikaatiohäiriöpisteytys katsovat vuorovaikutusta eri näkökulmista ja näkevät eri piirteet ongelmallisina.

Abstract The grey wolf is the most widely distributed of all land mammals and is a habitat generalist that inhabits all the vegetation types of the Northern Hemisphere. Wolves also breed well and have the potential to rapidly expand to new areas. In Finland, the wolf is a game species, and as a result of Finland’s membership of the European Union, the wolf population is subject to very limited hunting due to the obligation to protect the species. Mainly for this reason, the wolf population in Finland has increased significantly in recent years. In particular, the birth rate has developed favourably and the number of litters increased from just four in 1996 to 20 in 2005. It also seems at present that the wolf population in Finland is no longer following the fluctuations in wolf numbers in Russian Karelia. The general aim of this dissertation is to provide applicable knowledge for wolf management and conservation purposes, and especially to examine the effects of human-modified landscapes on wolf population expansion in Finland. Various aspects of habitat selection were investigated in four sub-studies to gain a thorough insight into the space use and habitat needs of wolves. Species data came from a long-term wolf population study that included location information from 85 radio- and GPS-GSM-collared wolves from 1998 onwards, as well as track location data based on about 30 000 annual observations recorded with geographical coordinates by a local network of experts on large carnivores. I found that adaptability makes it possible for the wolf to live in the multiple-use, semi-wild forests of Finland and that no restrictions are imposed by the landscape on wolf population growth and expansion. In general, the results of my dissertation provide evidence that wolves tend to avoid the presence of human influence when establishing a territory and also when selecting their den site. However, as wolf numbers increase, conflict situations will more frequently occur between wolves and humans, although the risk of depredation events, for example among sheep farms, varies between farms in Finland. That is, there are some environmental and farm level factors that are associated with wolf depredation. The breeding wolf population in Finland has gradually expanded and the first litters have recently been born in western Finland after an absence of more than 100 years. The geographical distance to the Scandinavian population is shorter from these new western territories than from the population’s core area in eastern Finland. This could potentially increase the likelihood of dispersal from Finland to Scandinavia. / Tiivistelmä Susi on habitaattigeneralisti, jonka levinneisyys kattaa kaikki pohjoisen pallonpuoliskon kasvillisuustyypit. Sudet myös lisääntyvät hyvin ja voivat näin ollen levittäytyä nopeasti uusille alueille. Suomessa susi on riistalaji, jonka metsästys on rajoitettua Euroopan unionin jäsenyyden myötä. Lähinnä tästä syystä Suomen susikanta on kasvanut voimakkaasti 1990-luvun ja 2000-luvun alun aikana. Erityisesti syntyvyys on kasvanut: pentueiden määrä lisääntyi neljästä 20:een vuosien 1996 ja 2005 välillä. Näyttäisi siltä, ettei Suomen nykyinen susipopulaatio enää seuraa Venäjän Karjalassa tapahtuvia kannanvaihteluita. Väitöskirjan tavoitteena on ollut tuottaa susikannan hoidossa ja suojelussa käytettävissä olevaa tietoa ja erityisesti tutkia susikannan levittäytymistä ihmisen muokkaamassa ympäristössä Suomessa. Neljässä osatutkimuksessa on käsitelty suden habitaatinvalintaa eri näkökulmista, jotta saataisiin kokonaiskuva suden tilankäytöstä Suomessa. Tutkimusaineisto rakentui pitkäaikaisesta seuranta-aineistosta, jota on kerätty vuodesta 1989 lähtien. Vuosien 1989 ja 2010 välillä 85 sutta on pannoitettu radio- tai GPS-GSM –pannalla. Tutkimuksessa käytettiin hyväksi myös noin 30 000 vuosittain tehtyä jälkihavaintoa. Tutkimustulosten perusteella susi selviää hyvin Suomen monikäyttömetsissä, eivätkä maisematyypit itsestään rajoita susipopulaation kasvua ja levittäytymistä. Toisaalta tulokset osoittavat myös sen, että sudet välttelevät ihmistoimintoja valitessaan reviiri- tai pesäpaikkoja. Kuitenkin susien lukumäärän kasvaessa ristiriitatilanteet susien ja ihmisten välillä tulevat lisääntymään, vaikka susivahinkoriskin suuruus vaihteleekin Suomessa huomattavasti. Esimerkiksi lammastilojen susivahinkoriski riippuu sekä ympäristötekijöistä, että tilan sisäisistä tekijöistä. Kaiken kaikkiaan lisääntyvän susipopulaation esiintymisalue on Suomessa vähitellen kasvanut leviten itärajan tuntumasta kohti länttä. Tämän myötä maantieteellinen etäisyys Skandinavian susipopulaatioon on pienentynyt viimeisten vuosien aikana. Tämä voi edesauttaa susiyksilöiden siirtymistä Suomesta Skandinaviaan.

Uutta ruotsinsuomalaista sanastoa kehittyy pääasiassa kahdella tavalla. Eniten uutta sanastoa syntyy epävirallisissa keskustelutilanteissa, mutta sanastoa luodaan myös tietoisesti, kun Kielenja kansanperinteen tutkimuslaitos antaa suosituksia esimerkiksi Ruotsin viranomaisten nimienkääntämisestä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia suomen yleiskielestä poikkeavia suomen sanoja Ruotsissa käytetään, ketkä niitä käyttävät sekä millaisia asenteitatällaisen sanaston käyttöön liittyy. Ruotsinsuomalaiselle vähemmistölle on tärkeää, että heidän kieltään tutkitaan, sillä siten voidaan kartuttaa tietoa vähemmistöstä, saada heidän käyttämästään kielestä tutkimukseen perustuvaa tietoa ja vahvistaa heidän ruotsinsuomalaista identiteettiään. Tutkimuksen empiirisenä aineistona on toisaalta Ruotsin radion suomenkielisen toimituksenvuosina 2016–2023 järjestämissä Vuoden ruotsinsuomalainen sana -äänestyksissä ehdotetut sanat ja toisaalta ruotsinsuomalaisten sanojen käyttöä ja sanoihin liittyviä asenteita kartoittava verkkokysely. Olen lajitellut äänestyksissä ehdotetut sanat lainasanatyypin, sanaluokan jaaihepiirin mukaan. Kyselytutkimuksessa olen analysoinut sekä määrällisen tiedon että vastauksia täydentävät vapaamuotoiset perustelut. Vuoden ruotsinsuomalainen sana -äänestysten aineistosta tehty tutkimus osoittaa, että suurin osa aineistossa esiintyvistä ruotsinsuomen sanoista on niin kutsuttuja erityislainoja eli ruotsistasuomen kieliasuun mukautettuja lainasanoja. Sanojen aihepiirit kuvastavat etupäässä kielenkäyttäjien arkeen liittyviä teemoja. Ruotsissa asuvien suomen puhujien keskuudessa toteutettu kyselytutkimus osoittaa, että ruotsinsuomen sanoja käytetään eniten puheessa mutta melko paljon myös vapaamuotoisessa kirjoituksessa. Nuoremmat ikäryhmät käyttävät tämäntyyppisiä sanoja vanhempia ikäryhmiä enemmän ja myös suhtautuvat niiden käyttöön myönteisemmin. / Nya sverigefinska ord skapas i huvudsak på två olika sätt. De flesta av de nya orden bildas iinformella diskussionssituationer, men ord och termer skapas också medvetet när Institutet förspråk och folkminnen ger rekommendationer om till exempel översättning av svenska myndigheters namn till finska. Syftet med denna studie är att ta reda på vilken typ av finska ordsom inte ingår i standardfinska som används i Sverige, vilka som använder dessa ord samt vilka attityder som förknippas med användningen av sådana ord. För den sverigefinska minoriteten är det viktigt att deras språk studeras. På så sätt kan man öka kunskapen om minoriteten, få fram forskningsbaserad information om det språk minoriteten använder samt stärka dess sverigefinska identitet. Det empiriska materialet i undersökningen utgörs dels av de föreslagna orden i omröstningarna Årets sverigefinska ord som Sveriges Radios finskspråkiga redaktion har arrangerat under åren 2016–2023, och dels av en webbenkät som kartlägger användningen av sverigefinska ord samt attityder förknippade med användningen av dessa. Jag har kategoriserat de i omröstningarna föreslagna orden efter typ av lånord, ordklass och ämnesområde. I enkätundersökningen har jag analyserat både kvantitativa uppgifter och de fritt formulerade motiveringarna som kompletterar svaren. Undersökningen av de sverigefinska orden som förekommer i omröstningarna Årets sverigefinska ord visar att de flesta orden är så kallade främmande ord, det vill säga lånord från svenska till finska som är anpassade till finskans ortografi. Ordens ämnesområden speglar främst språkbrukarnas vardag. Enkätundersökningen bland talare av finska i Sverige visar att sverigefinska ord används mest i tal men relativt mycket även i informella texter. Yngre åldersgrupper använder denna typ av ord mer än äldre åldersgrupper och förhåller sig också mer positiva till användningen av dem. / Sweden Finnish vocabulary is developed mainly in two ways. Most of the new vocabulary is created in situations of informal communication, but vocabulary is also consciously created when Language Advisors of Finnish at the Institute for Language and Folklore make recommendations on, for example, translation of names of Swedish authorities into Finnish. The purpose of this study is to examine what types of Finnish words deviating from the Finnish standard language that are used in Sweden, who uses them, and what kind of attitudes are involved in the use of such vocabulary. For the Sweden Finnish minority, it is important that their language is studied, as this will contribute to a wider knowledge of the minority, further research-based knowledge about the language they use, and strengthen their Sweden Finnish identity. The empirical material used for the study is, on the one hand, the words proposed in the Sweden Finnish Word of the Year votes organised by the Swedish Radio in 2016 to 2023, and, on the other hand, an on-line survey on the use of Sweden Finnish words and attitudes related to these. I have analysed the words proposed in the votes by type of loan word, word class and subject matter. For the survey, I have analysed both the quantitative data and the respondents’ arguments supporting their answers. The study of the words proposed in the Sweden Finnish Word of the Year votes indicates that most of the words are so-called special loans, i.e. loan words adapted to the Finnish language structure. The topics of the words mainly reflect the everyday life of language users. A survey among Finnish speakers living in Sweden shows that Sweden Finnish words are used mostly in speech but quite often also in informal writing. Younger speakers use these types of words more than older speakers and also show more positive attitudes towards the use of these words.