Abstract The context of the research was a project carried out by preparatory education teachers following a three-phased TriPod-model in their school instruction. The three phases of instruction were: orientation in the classroom, field trip outside school and thirdly, reflection on the acquired experiences back at school. The instruction carried out according to the TriPod model was mainly based on principles of experiential and collaborative learning. Authentic learning environments outside of school were utilized systematically 8–9 times per academic year during the project which lasted three and half years. The main purpose of the research was to study the development of preparatory education teachers’ practical knowledge during the project. Secondly, the aim was to investigate the preparatory education teachers’ views about the suitability of the TriPod model in migrant students’ instruction and integration into their new home country. The epistemological starting point was social constructivism. The methodological approach of the study was qualitative showing features of action research, ethnography and phenomenography. The empirical data consisted mainly of thematic interviews with nine preparatory education teachers and the data was analysed by applying abductive qualitative content analysis. To conclude the results of the study, it can be maintained that the preparatory education teachers created their own “learning environment” where their practical knowledge was developed through individual and collaborative reflection. During the project, didactics for preparatory education was developed with a strong focus on authentic learning environments. Preparatory education teachers found the curriculum supportive in the implementation of the project’s principles and practices, which in turn contributed to the integration of theory and practice. The study also suggests that teachers in school, and the experts outside school in particular should adjust their speech to better suit the students’ level of Finnish language skills. The preparatory education teachers are fully aware of the significance of their role in advancing their students’ integration into society through the means of education. As a further result of the study, an updated model of teachers’ practical theory was constructed; it offers a well-grounded perspective on the educational challenges caused by societal changes which raise the need to re-consider both pre- and in service teacher education. / Tiivistelmä Tutkimuksen konteksti on perusopetukseen valmistavan opetuksen projekti, jota opettajat toteuttivat kolmivaiheisen TriPod-mallin mukaisesti. Opetuksen kolme vaihetta olivat luokassa toteutettava orientaatio, opintovierailu koulun ulkopuolelle ja siinä saatujen kokemusten reflektointi koulussa. TriPod-mallin mukainen opetus perustui ensisijaisesti kokemuksellisen ja yhteisöllisen oppimisen periaatteille ja siinä hyödynnettiin systemaattisesti koulun ulkopuolisia autenttisia oppimisympäristöjä 8–9 kertaa lukuvuodessa kolmen ja puolen vuoden aikana. Tutkimukseni tavoitteena oli tutkia valmistavan opetuksen opettajien (valo-opettajien) osaamisen kehittymistä projektin aikana. Toisessa tutkimusongelmassa tutkittiin TriPod-mallin mukaisen opetuksen soveltuvuutta maahanmuuttajataustaisten valo-oppilaiden opetuksessa ja kotoutumisen edistämisessä. Tutkimukseni tietoteoreettisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktivismi. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka metodologinen viitekehys sisälsi piirteitä toimintatutkimuksesta sekä etnografisesta ja fenomenografisesta tutkimustraditiosta. Tutkimuksen aineisto hankittiin pääosin yhdeksältä valo-opettajalta teemahaastattelun avulla ja analysoitiin abduktiivisen laadullisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että valo-opettajille muodostui oma ”oppimisympäristö”, jossa osaaminen kehittyi sekä subjektiivisen että yhteisöllisen reflektoinnin kautta. Projektin aikana kehitettiin valmistavan opetuksen didaktiikkaa, johon liittyi kiinteästi koulun ulkopuolisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen. Valo-opettajat kokivat opetussuunnitelman tukevan projektissa toteutettuja periaatteita ja käytäntöjä, mikä puolestaan vahvisti käytännön ja teorian integroitumista. Tutkimuksessa nousi esille tarve sopeuttaa valo-opettajien ja erityisesti vierailukohteiden asiantuntijoiden opetuspuhetta vastaamaan valo-oppilaiden suomen kielen taitotasoa. Valo-opettajat tiedostivat työnsä yhteiskunnallisen merkityksen kotoutumista edistävien opetuskäytänteiden toteuttajina. Tutkimuksen tuloksena kehitettiin uusi sovellus opettajan käytännön teoriasta; se tarjoaa yhden perustellun näkökulman yhteiskunnallisten muutosten edellyttämiin opetuksellisiin haasteisiin, jotka tulisi ottaa huomioon opettajankoulutuksessa ja opettajien täydennyskoulutuksessa.

Abstract The region of New England has played a strong role in the formation and development of the United States on both physical and ideological levels, and the image of the small New England town is highly evocative at both a regional and national level. It is an image shaped by an awareness of the past and the needs of the time. Alice Hoffman is a popular writer who often writes about people living in small New England towns. This thesis is a study of how Hoffman’s fictional small New England towns are created in six of her Massachusetts novels, Practical Magic (1995), The River King (2000), Blue Diary (2001), The Probable Future (2003), Blackbird House (2004) and The Red Garden (2011). To provide a framework for this study, concepts developed by cultural geographers such as sense of place and landscape are combined with imagological, sociological and historical ideas of collective memory and narrative identity. Phenomenology is at the root of the epistemological stance and concepts that are central to this study of the creation of place. Concepts of place, time and identity from across disciplines are combined in an extension of the horizons of imagology that shifts focus from national images to a broader range of images producing a cultural imagological study of the creation of Hoffman country. This study works with various levels of engagement and interaction with community in the fictional towns of the novels. The major sub-communities in The River King are used to amplify the workings of a sense of place and nostalgia in relation to rootedness. The town community as a whole is studied through Blackbird House and The Red Garden to explore how history and memory merge to create the mythology central to the identity of a town. Changing interactions with community at an individual level are scrutinized through a topobiographical study of the reconstruction of narrative identity in the novels Practical Magic and Blue Diary. The Probable Future figures around the interaction of a family with the rest of the community and this changing interaction is examined through the processes and functions of memorialization. All six novelistic towns are then examined in terms of landscape and imagined communities. Through the study, a mapping of Hoffman Country emerges and the formation of Hoffman’s imagined small New England towns is explicated. / Tiivistelmä Uuden-Englannin alue on ollut merkittävä Yhdysvaltojen alueellisessa ja ideologisessa muodostumisessa. Mielikuvat pienistä uusienglantilaisista kaupungeista miljöinä ovat voimakkaita, ja usein niihin liittyy tietoa paikkojen historiasta. Alice Hoffmann on suosittu nykykirjailija, jonka useissa teoksissa henkilöhahmot asuvat Uuden-Englannin pikkukaupungeissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, miten Hoffman rakentaa fiktiivisiä kaupunkeja kuudessa Massachusettsiin sijoittuvassa teoksessaan. Tutkimusaineistona ovat teokset Practical Magic (1995, suom. Noitasisaret), The River King (2000), Blue Diary (2001), The Probable Future (2003), Blackbird House (2004) ja The Red Garden (2011, suom. Punainen puutarha). Tässä tutkimuksessa kulttuurimaantieteellisiä käsitteitä, kuten paikkatunne (sense of place) ja maisema, on yhdistetty imagologian, sosiologian ja historian käsitteisiin kollektiivisesta muistista ja narratiivisesta identiteetistä. Näin kulttuuri-imagologia yhdistää imagologian tutkimuksen kansallisuuteen liittyvät mielikuvat mielikuviin tietystä paikasta, ajasta ja identiteetistä. Tätä teoreettista kehystä käytetään analysoitaessa Hoffmannin fiktiivisiä pienkaupunkiyhteisöjä. Tutkimuksen tietoteoreettisena perustana on fenomenologinen näkemys ja käsitteistö. Kulttuuri-imagologian kautta tarkastellaan Hoffmannin romaaneissaan rakentamia yhteisöjä ja miljöitä. Olennaisimmat yhteisöt romaanissa The River King vahvistavat paikan ymmärryksen ja nostalgisuuden merkityksen henkilöhahmojen kokemalle juurettomuudelle. Kaupunkiyhteisöjä on tarkasteltu novellikokoelmien Blackbird House ja The Red Garden avulla osoittamaan, miten historia ja muisti toimivat rakentaen mytologista paikan identiteettiä. Yksilöiden toisistaan erottuva yhteisöllinen vuorovaikutus analysoidaan topobiografisella tavalla rekonstruoitaessa narratiivista identiteettiä romaaneissa Practical Magic ja Blue Diary. The Probable Future -teoksen hahmojen vuorovaikutus perheen sisällä ja muun yhteisön kanssa ilmentää muistelmallisuuden prosessia. Kaikkia kuutta fiktiivistä kaupunkia tarkastellaan maiseman ja fiktiivisen yhteisöllisyyden näkökulmista. Tämä tutkimus osoittaa Alice Hoffmanin uusienglantilaisiin pikkukaupunkeihin sijoittuvien teosten analyysin avulla, miten kirjailijat voivat käyttää ja muokata teoksissaan mielikuvia paikoista luodessaan tunnesiteitä yksilöiden, yhteisöjen ja miljöiden välille.

Abstract The research is based on the historic wooden town as a cultural heritage site and as an everyday environment for its inhabitants. A cultural environment takes shape in interaction with people living it. In the preservation of a historic town finding a continuing balance between change and permanence has nevertheless become a challenging issue. This research examines the opportunities that a historic wooden town has of continued prosperity, taking as a starting point the safeguarding of its cultural environment as a good living environment. Empirical cases are Old Porvoo and Old Raahe. The significance of a historic wooden town as a living environment is examined in relation to the objectives of a heritage conservation as viewed by the authorities. Urban planning documents and personal interviews provide the research material. These depict the significance of a wooden town both as a place for living and as a cultural heritage site. Based on the holistic concept of man, the human-environment relationship is seen as one in which the individual has a chance for complete personal participation inseparable from the environment. Being content with the environment, the individual feels affinity to the options afforded and can make good use of them relatively independently. It is historically characteristic of wooden towns to be formed in a close interaction between the individual and the environment and to conform to real-life situations of its inhabitants. According to this research, this characteristic is also highly appreciated by the current inhabitants. It can also be seen as an important factor that guarantees the continuity of both a good living environment and the cultural-historical significance of these towns. Thus, the cultural-historical value can be seen as relating to the characteristic change of the environment as an expression of the human-environment relationship. Instead of material authenticity, of primary importance is the authenticity of a way of living coherent with the environment, which gains meaning when compatibility between people and their environment is found. Nevertheless, as the inhabitants’ sense of the qualities of the environment deepens, the need for material change decreases. Maintenance of the cultural environment is best sustained by humane way of life, made possible as the human-environment relationship deepens into holistic participation. The holistic preservation of the built environment means taking care of the whole – the mutual relationship between the individual and the environment. As humane work progresses in dialogue, it favours the unique quality of individuals and their personal life situations as the impulses of a culture. Holistic preservation can be further promoted by widening the expertise of cultural heritage in issues concerning human welfare, by co-operation between various administrative organs and also by strengthening the local communality. / Tiivistelmä Tutkimusasetelma perustuu historialliseen puukaupunkiin kulttuurihistoriallisesti arvokkaana suojelukohteena ja asukkaidensa arkiympäristönä. Kulttuuriympäristö muotoutuu vuorovaikutuksessa sitä elävän ihmisen kanssa. Sen suojelussa jatkuvuutta toteuttavan tasapainon löytäminen muutoksen ja säilyttämisen välille on muodostunut kuitenkin vaikeasti ratkaistavaksi kysymykseksi. Tutkimuksessa tarkastellaan historiallisen puukaupungin jatkuvuuden mahdollisuuksia lähtökohtana kulttuuriympäristön suojelu hyvänä elinympäristönä. Empiiriset kohteet ovat Vanha Porvoo ja Vanha Raahe. Historiallisen puukaupungin merkitystä nykyihmisen elinympäristönä on tuotu esiin suhteessa rakennussuojeluviranomaisten asettamiin tavoitteisiin. Kaupunkisuunnittelun asiakirjoihin ja haastatteluihin perustuva aineisto kuvaa puukaupunkiin liitettyä merkityksenantoa elettynä ja suojeltuna. Holistiseen ihmiskäsitykseen perustuen inhimillisenä ympäristösuhteena on pidetty yksilön mahdollisuutta kokonaisvaltaiseen osallisuuteen ympäristöstään erottamattomana. Kokiessaan elinympäristönsä hyväksi ihminen oivaltaa sen tarjoamia mahdollisuuksia mieltymyksiään vastaaviksi ja voi niitä myös hyödyntää ympäristöön suhteellisen omaehtoisesti suuntautuen. Ihmisen ja ympäristön välittömässä suhteessa muotoutuminen ja elämäntilanteisiin vastaava joustavuus on puukaupungille historiallisesti ominainen rakentumisen tapa ja tutkimuksen perusteella myös nykyasukkaiden arvostama ominaisuus. Sitä voidaan pitää jatkuvuuden tekijänä sekä hyvän elinympäristön että kulttuurihistoriallisen merkityksen kannalta. Kulttuurihistoriallinen arvo voi siten liittyä ympäristölle luonteenomaiseen muuttumisen tapaan ihmisen ja ympäristön välisen suhteen ilmaisuna. Materiaalisen autenttisuuden sijasta primääriä on ympäristölle ominaisen elämäntavan autenttisuus, joka saa merkityksensä ihmisen ja ympäristön yhteensopivuuden löytymisestä. Asukkaan oivaltavuuden kasvaessa ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien suhteen tarve aineelliseen muuttamiseen kuitenkin vähenee. Kulttuuriympäristön suojelussa jatkuva ylläpito toteutuu aidoimmillaan elämäntapaan sisäistyneenä inhimillisen asumisen taitona, joka kehittyy ympäristösuhteen syventyessä kokonaisvaltaiseksi osallisuudeksi. Rakennetun kulttuuriympäristön holistinen suojelu merkitsee kokonaisuuden eli ihmisen ja ympäristön välisen suhteen hoitamista. Tasavertaisissa vuorovaikutustilanteissa etenevänä ihmistyönä se suhtautuu suopeasti yksilölliseen ainutlaatuisuuteen ja henkilökohtaisiin elämäntilanteisiin kulttuurin tekijöinä. Holistista suojelua edistää kulttuuriperintöalan osaamispohjan laajentaminen ihmisen hyvinvointia koskevissa kysymyksissä, eri hallintokuntien välinen yhteistyö sekä paikkaan sitoutuneen yhteisöllisyyden vahvistaminen.

Abstract The research is based on the historic wooden town as a cultural heritage site and as an everyday environment for its inhabitants. A cultural environment takes shape in interaction with people living it. In the preservation of a historic town finding a continuing balance between change and permanence has nevertheless become a challenging issue. This research examines the opportunities that a historic wooden town has of continued prosperity, taking as a starting point the safeguarding of its cultural environment as a good living environment. Empirical cases are Old Porvoo and Old Raahe. The significance of a historic wooden town as a living environment is examined in relation to the objectives of a heritage conservation as viewed by the authorities. Urban planning documents and personal interviews provide the research material. These depict the significance of a wooden town both as a place for living and as a cultural heritage site. Based on the holistic concept of man, the human-environment relationship is seen as one in which the individual has a chance for complete personal participation inseparable from the environment. Being content with the environment, the individual feels affinity to the options afforded and can make good use of them relatively independently. It is historically characteristic of wooden towns to be formed in a close interaction between the individual and the environment and to conform to real-life situations of its inhabitants. According to this research, this characteristic is also highly appreciated by the current inhabitants. It can also be seen as an important factor that guarantees the continuity of both a good living environment and the cultural-historical significance of these towns. Thus, the cultural-historical value can be seen as relating to the characteristic change of the environment as an expression of the human-environment relationship. Instead of material authenticity, of primary importance is the authenticity of a way of living coherent with the environment, which gains meaning when compatibility between people and their environment is found. Nevertheless, as the inhabitants’ sense of the qualities of the environment deepens, the need for material change decreases. Maintenance of the cultural environment is best sustained by humane way of life, made possible as the human-environment relationship deepens into holistic participation. The holistic preservation of the built environment means taking care of the whole – the mutual relationship between the individual and the environment. As humane work progresses in dialogue, it favours the unique quality of individuals and their personal life situations as the impulses of a culture. Holistic preservation can be further promoted by widening the expertise of cultural heritage in issues concerning human welfare, by co-operation between various administrative organs and also by strengthening the local communality. / Tiivistelmä Tutkimusasetelma perustuu historialliseen puukaupunkiin kulttuurihistoriallisesti arvokkaana suojelukohteena ja asukkaidensa arkiympäristönä. Kulttuuriympäristö muotoutuu vuorovaikutuksessa sitä elävän ihmisen kanssa. Sen suojelussa jatkuvuutta toteuttavan tasapainon löytäminen muutoksen ja säilyttämisen välille on muodostunut kuitenkin vaikeasti ratkaistavaksi kysymykseksi. Tutkimuksessa tarkastellaan historiallisen puukaupungin jatkuvuuden mahdollisuuksia lähtökohtana kulttuuriympäristön suojelu hyvänä elinympäristönä. Empiiriset kohteet ovat Vanha Porvoo ja Vanha Raahe. Historiallisen puukaupungin merkitystä nykyihmisen elinympäristönä on tuotu esiin suhteessa rakennussuojeluviranomaisten asettamiin tavoitteisiin. Kaupunkisuunnittelun asiakirjoihin ja haastatteluihin perustuva aineisto kuvaa puukaupunkiin liitettyä merkityksenantoa elettynä ja suojeltuna. Holistiseen ihmiskäsitykseen perustuen inhimillisenä ympäristösuhteena on pidetty yksilön mahdollisuutta kokonaisvaltaiseen osallisuuteen ympäristöstään erottamattomana. Kokiessaan elinympäristönsä hyväksi ihminen oivaltaa sen tarjoamia mahdollisuuksia mieltymyksiään vastaaviksi ja voi niitä myös hyödyntää ympäristöön suhteellisen omaehtoisesti suuntautuen. Ihmisen ja ympäristön välittömässä suhteessa muotoutuminen ja elämäntilanteisiin vastaava joustavuus on puukaupungille historiallisesti ominainen rakentumisen tapa ja tutkimuksen perusteella myös nykyasukkaiden arvostama ominaisuus. Sitä voidaan pitää jatkuvuuden tekijänä sekä hyvän elinympäristön että kulttuurihistoriallisen merkityksen kannalta. Kulttuurihistoriallinen arvo voi siten liittyä ympäristölle luonteenomaiseen muuttumisen tapaan ihmisen ja ympäristön välisen suhteen ilmaisuna. Materiaalisen autenttisuuden sijasta primääriä on ympäristölle ominaisen elämäntavan autenttisuus, joka saa merkityksensä ihmisen ja ympäristön yhteensopivuuden löytymisestä. Asukkaan oivaltavuuden kasvaessa ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien suhteen tarve aineelliseen muuttamiseen kuitenkin vähenee. Kulttuuriympäristön suojelussa jatkuva ylläpito toteutuu aidoimmillaan elämäntapaan sisäistyneenä inhimillisen asumisen taitona, joka kehittyy ympäristösuhteen syventyessä kokonaisvaltaiseksi osallisuudeksi. Rakennetun kulttuuriympäristön holistinen suojelu merkitsee kokonaisuuden eli ihmisen ja ympäristön välisen suhteen hoitamista. Tasavertaisissa vuorovaikutustilanteissa etenevänä ihmistyönä se suhtautuu suopeasti yksilölliseen ainutlaatuisuuteen ja henkilökohtaisiin elämäntilanteisiin kulttuurin tekijöinä. Holistista suojelua edistää kulttuuriperintöalan osaamispohjan laajentaminen ihmisen hyvinvointia koskevissa kysymyksissä, eri hallintokuntien välinen yhteistyö sekä paikkaan sitoutuneen yhteisöllisyyden vahvistaminen.