Abstract The research is based on the historic wooden town as a cultural heritage site and as an everyday environment for its inhabitants. A cultural environment takes shape in interaction with people living it. In the preservation of a historic town finding a continuing balance between change and permanence has nevertheless become a challenging issue. This research examines the opportunities that a historic wooden town has of continued prosperity, taking as a starting point the safeguarding of its cultural environment as a good living environment. Empirical cases are Old Porvoo and Old Raahe. The significance of a historic wooden town as a living environment is examined in relation to the objectives of a heritage conservation as viewed by the authorities. Urban planning documents and personal interviews provide the research material. These depict the significance of a wooden town both as a place for living and as a cultural heritage site. Based on the holistic concept of man, the human-environment relationship is seen as one in which the individual has a chance for complete personal participation inseparable from the environment. Being content with the environment, the individual feels affinity to the options afforded and can make good use of them relatively independently. It is historically characteristic of wooden towns to be formed in a close interaction between the individual and the environment and to conform to real-life situations of its inhabitants. According to this research, this characteristic is also highly appreciated by the current inhabitants. It can also be seen as an important factor that guarantees the continuity of both a good living environment and the cultural-historical significance of these towns. Thus, the cultural-historical value can be seen as relating to the characteristic change of the environment as an expression of the human-environment relationship. Instead of material authenticity, of primary importance is the authenticity of a way of living coherent with the environment, which gains meaning when compatibility between people and their environment is found. Nevertheless, as the inhabitants’ sense of the qualities of the environment deepens, the need for material change decreases. Maintenance of the cultural environment is best sustained by humane way of life, made possible as the human-environment relationship deepens into holistic participation. The holistic preservation of the built environment means taking care of the whole – the mutual relationship between the individual and the environment. As humane work progresses in dialogue, it favours the unique quality of individuals and their personal life situations as the impulses of a culture. Holistic preservation can be further promoted by widening the expertise of cultural heritage in issues concerning human welfare, by co-operation between various administrative organs and also by strengthening the local communality. / Tiivistelmä Tutkimusasetelma perustuu historialliseen puukaupunkiin kulttuurihistoriallisesti arvokkaana suojelukohteena ja asukkaidensa arkiympäristönä. Kulttuuriympäristö muotoutuu vuorovaikutuksessa sitä elävän ihmisen kanssa. Sen suojelussa jatkuvuutta toteuttavan tasapainon löytäminen muutoksen ja säilyttämisen välille on muodostunut kuitenkin vaikeasti ratkaistavaksi kysymykseksi. Tutkimuksessa tarkastellaan historiallisen puukaupungin jatkuvuuden mahdollisuuksia lähtökohtana kulttuuriympäristön suojelu hyvänä elinympäristönä. Empiiriset kohteet ovat Vanha Porvoo ja Vanha Raahe. Historiallisen puukaupungin merkitystä nykyihmisen elinympäristönä on tuotu esiin suhteessa rakennussuojeluviranomaisten asettamiin tavoitteisiin. Kaupunkisuunnittelun asiakirjoihin ja haastatteluihin perustuva aineisto kuvaa puukaupunkiin liitettyä merkityksenantoa elettynä ja suojeltuna. Holistiseen ihmiskäsitykseen perustuen inhimillisenä ympäristösuhteena on pidetty yksilön mahdollisuutta kokonaisvaltaiseen osallisuuteen ympäristöstään erottamattomana. Kokiessaan elinympäristönsä hyväksi ihminen oivaltaa sen tarjoamia mahdollisuuksia mieltymyksiään vastaaviksi ja voi niitä myös hyödyntää ympäristöön suhteellisen omaehtoisesti suuntautuen. Ihmisen ja ympäristön välittömässä suhteessa muotoutuminen ja elämäntilanteisiin vastaava joustavuus on puukaupungille historiallisesti ominainen rakentumisen tapa ja tutkimuksen perusteella myös nykyasukkaiden arvostama ominaisuus. Sitä voidaan pitää jatkuvuuden tekijänä sekä hyvän elinympäristön että kulttuurihistoriallisen merkityksen kannalta. Kulttuurihistoriallinen arvo voi siten liittyä ympäristölle luonteenomaiseen muuttumisen tapaan ihmisen ja ympäristön välisen suhteen ilmaisuna. Materiaalisen autenttisuuden sijasta primääriä on ympäristölle ominaisen elämäntavan autenttisuus, joka saa merkityksensä ihmisen ja ympäristön yhteensopivuuden löytymisestä. Asukkaan oivaltavuuden kasvaessa ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien suhteen tarve aineelliseen muuttamiseen kuitenkin vähenee. Kulttuuriympäristön suojelussa jatkuva ylläpito toteutuu aidoimmillaan elämäntapaan sisäistyneenä inhimillisen asumisen taitona, joka kehittyy ympäristösuhteen syventyessä kokonaisvaltaiseksi osallisuudeksi. Rakennetun kulttuuriympäristön holistinen suojelu merkitsee kokonaisuuden eli ihmisen ja ympäristön välisen suhteen hoitamista. Tasavertaisissa vuorovaikutustilanteissa etenevänä ihmistyönä se suhtautuu suopeasti yksilölliseen ainutlaatuisuuteen ja henkilökohtaisiin elämäntilanteisiin kulttuurin tekijöinä. Holistista suojelua edistää kulttuuriperintöalan osaamispohjan laajentaminen ihmisen hyvinvointia koskevissa kysymyksissä, eri hallintokuntien välinen yhteistyö sekä paikkaan sitoutuneen yhteisöllisyyden vahvistaminen.

Abstract The research is based on the historic wooden town as a cultural heritage site and as an everyday environment for its inhabitants. A cultural environment takes shape in interaction with people living it. In the preservation of a historic town finding a continuing balance between change and permanence has nevertheless become a challenging issue. This research examines the opportunities that a historic wooden town has of continued prosperity, taking as a starting point the safeguarding of its cultural environment as a good living environment. Empirical cases are Old Porvoo and Old Raahe. The significance of a historic wooden town as a living environment is examined in relation to the objectives of a heritage conservation as viewed by the authorities. Urban planning documents and personal interviews provide the research material. These depict the significance of a wooden town both as a place for living and as a cultural heritage site. Based on the holistic concept of man, the human-environment relationship is seen as one in which the individual has a chance for complete personal participation inseparable from the environment. Being content with the environment, the individual feels affinity to the options afforded and can make good use of them relatively independently. It is historically characteristic of wooden towns to be formed in a close interaction between the individual and the environment and to conform to real-life situations of its inhabitants. According to this research, this characteristic is also highly appreciated by the current inhabitants. It can also be seen as an important factor that guarantees the continuity of both a good living environment and the cultural-historical significance of these towns. Thus, the cultural-historical value can be seen as relating to the characteristic change of the environment as an expression of the human-environment relationship. Instead of material authenticity, of primary importance is the authenticity of a way of living coherent with the environment, which gains meaning when compatibility between people and their environment is found. Nevertheless, as the inhabitants’ sense of the qualities of the environment deepens, the need for material change decreases. Maintenance of the cultural environment is best sustained by humane way of life, made possible as the human-environment relationship deepens into holistic participation. The holistic preservation of the built environment means taking care of the whole – the mutual relationship between the individual and the environment. As humane work progresses in dialogue, it favours the unique quality of individuals and their personal life situations as the impulses of a culture. Holistic preservation can be further promoted by widening the expertise of cultural heritage in issues concerning human welfare, by co-operation between various administrative organs and also by strengthening the local communality. / Tiivistelmä Tutkimusasetelma perustuu historialliseen puukaupunkiin kulttuurihistoriallisesti arvokkaana suojelukohteena ja asukkaidensa arkiympäristönä. Kulttuuriympäristö muotoutuu vuorovaikutuksessa sitä elävän ihmisen kanssa. Sen suojelussa jatkuvuutta toteuttavan tasapainon löytäminen muutoksen ja säilyttämisen välille on muodostunut kuitenkin vaikeasti ratkaistavaksi kysymykseksi. Tutkimuksessa tarkastellaan historiallisen puukaupungin jatkuvuuden mahdollisuuksia lähtökohtana kulttuuriympäristön suojelu hyvänä elinympäristönä. Empiiriset kohteet ovat Vanha Porvoo ja Vanha Raahe. Historiallisen puukaupungin merkitystä nykyihmisen elinympäristönä on tuotu esiin suhteessa rakennussuojeluviranomaisten asettamiin tavoitteisiin. Kaupunkisuunnittelun asiakirjoihin ja haastatteluihin perustuva aineisto kuvaa puukaupunkiin liitettyä merkityksenantoa elettynä ja suojeltuna. Holistiseen ihmiskäsitykseen perustuen inhimillisenä ympäristösuhteena on pidetty yksilön mahdollisuutta kokonaisvaltaiseen osallisuuteen ympäristöstään erottamattomana. Kokiessaan elinympäristönsä hyväksi ihminen oivaltaa sen tarjoamia mahdollisuuksia mieltymyksiään vastaaviksi ja voi niitä myös hyödyntää ympäristöön suhteellisen omaehtoisesti suuntautuen. Ihmisen ja ympäristön välittömässä suhteessa muotoutuminen ja elämäntilanteisiin vastaava joustavuus on puukaupungille historiallisesti ominainen rakentumisen tapa ja tutkimuksen perusteella myös nykyasukkaiden arvostama ominaisuus. Sitä voidaan pitää jatkuvuuden tekijänä sekä hyvän elinympäristön että kulttuurihistoriallisen merkityksen kannalta. Kulttuurihistoriallinen arvo voi siten liittyä ympäristölle luonteenomaiseen muuttumisen tapaan ihmisen ja ympäristön välisen suhteen ilmaisuna. Materiaalisen autenttisuuden sijasta primääriä on ympäristölle ominaisen elämäntavan autenttisuus, joka saa merkityksensä ihmisen ja ympäristön yhteensopivuuden löytymisestä. Asukkaan oivaltavuuden kasvaessa ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien suhteen tarve aineelliseen muuttamiseen kuitenkin vähenee. Kulttuuriympäristön suojelussa jatkuva ylläpito toteutuu aidoimmillaan elämäntapaan sisäistyneenä inhimillisen asumisen taitona, joka kehittyy ympäristösuhteen syventyessä kokonaisvaltaiseksi osallisuudeksi. Rakennetun kulttuuriympäristön holistinen suojelu merkitsee kokonaisuuden eli ihmisen ja ympäristön välisen suhteen hoitamista. Tasavertaisissa vuorovaikutustilanteissa etenevänä ihmistyönä se suhtautuu suopeasti yksilölliseen ainutlaatuisuuteen ja henkilökohtaisiin elämäntilanteisiin kulttuurin tekijöinä. Holistista suojelua edistää kulttuuriperintöalan osaamispohjan laajentaminen ihmisen hyvinvointia koskevissa kysymyksissä, eri hallintokuntien välinen yhteistyö sekä paikkaan sitoutuneen yhteisöllisyyden vahvistaminen.