Abstract The research discusses the meaning of telling in the narrative environment of teachers' peer group. Teachers’ work is increasingly challenging; however, they have no outlet for the burdens of their work in the hectic everyday working environment at the school. The research discusses opportunities afforded by group discussions as a possible solution for this problem. For the research, a peer group comprising 11 teachers was established and convened 16 times over 1.5 years. The research is a new opening in the debate on peer groups, since previous studies have paid only little attention to the narrative environment provided by them, unlike the current research. This, in spite of the fact that cost-effective peer groups are organised in fields other than teaching as well. The focus of interest is on how the challenges of teachers’ work are told in the group, what kinds of functions this has, and what kinds of opportunities for support and change are created by telling experiences. The research takes a narrative approach. The analysis of the material videotaped at the group meetings uses narrative reading methods and dialogical sequence analysis. Based on the research, the narrative environment of the group was found to be a place where people could talk about things that were not discussed at the school. Teacher's work was seen as involving human relationships. The research consolidated the view that teachers' relations with colleagues and the parents of the pupils may turn out to be the significant challenges of the work and materially affected the ability of teachers to cope at work. By telling their experiences, the teachers processed conflicts, influencing, and their limits at work, as well as sought release from negative feelings. It was also used for thinking of solutions, looking forward and seeking an appropriate distance in relationships at work. According to the research, telling experiences in a group seemed to contribute to a positive change. However, it will not always be constructive or ensure regeneration at work. The research provides new perspectives in pre-service and in-service teacher education. Relating one's own life story and discussing human relationships linked with teacher's work should be made a more visible part of growing to be teacher. Studying one's own experiences will help teachers in encounters with different parents, colleagues and children in their work. / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan kertomisen merkitystä opettajien vertaisryhmän kerronnallisessa ympäristössä. Opettajat tekevät työtään lisääntyvien haasteiden keskellä. Koulun kiireisessä arjessa heillä ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia purkaa työnsä kuormitusta. Yhtenä ratkaisuna tähän ongelmaan tutkimuksessa tarkastellaan ryhmässä kertomisen avaamia mahdollisuuksia opettajien tukemiseen. Tätä varten perustettiin 11 opettajasta koostuva vertaisryhmä, joka kokoontui 16 kertaa puolentoista vuoden aikana. Tutkimus on uusi avaus vertaisryhmiä koskevaan keskusteluun, sillä aiemmassa tutkimuksessa on kiinnitetty vain vähän huomiota vertaisryhmässä rakentuvaan kerronnalliseen ympäristöön, kuten tässä työssä tehdään. Kuitenkin kustannustehokkaita vertaisryhmiä järjestetään opetusalan lisäksi myös muilla aloilla. Kiinnostuksen kohteena on, millaisista opettajan työn haasteista ryhmässä kerrotaan, millaisia funktioita ryhmässä kertomisella on ja millaisia mahdollisuuksia kertominen avaa tuelle ja muutokselle. Tutkimuksen lähestymistapa on kerronnallinen. Ryhmän istunnoista koostuvan videoaineiston analyysissa sovelletaan kerronnallisia lukutapoja ja dialogista sekvenssianalyysia. Tutkimuksen perusteella ryhmän kerronnallinen ympäristö osoittautui paikaksi puhua siitä, mistä koulussa vaiettiin. Opettajan työ näyttäytyi ihmissuhdetyönä. Tutkimus vahvisti kuvaa siitä, että opettajien suhteet kollegoihin ja oppilaiden vanhempiin voivat muotoutua merkittäviksi työn haasteiksi ja vaikuttaa olennaisesti opettajien jaksamiseen. Kertomalla opettajat käsittelivät ristiriitatilanteita, vaikutusmahdollisuuksiaan, rajojaan työssä ja purkivat pahaa oloaan. Kertomisen kautta myös mietittiin ratkaisuja, suuntauduttiin tulevaan ja etsittiin sopivaa etäisyyttä työn ihmissuhteissa. Tutkimuksen mukaan ryhmässä kertominen näytti myötävaikuttavan muutokseen. Ryhmässä kertomisesta ei kuitenkaan välttämättä aina tule rakentavaa, eikä se takaa työssä uusiutumista. Tutkimus avaa näkökulmia opettajien perus- ja täydennyskoulutukseen. Oman elämäntarinan kertominen ja opettajan työhön liittyvien ihmissuhteiden tarkastelu tulisi tehdä näkyvämmäksi osaksi opettajaksi kasvamista. Oman kokemushistorian tutkiminen auttaa opettajia kohtaamaan työssään erilaisia vanhempia, kollegoita ja lapsia.

Abstract Focusing on Swedish as the second official language of Finland, this study has two overarching aims. Firstly, it strives to outline and describe what is understood by the so-called Swedish for civil service, i.e., the written and spoken communication skills in the Swedish language laid down by the Act and Decree on State Civil Servants. A second aim involves establishing to what extent proficiency requirements are achieved through compulsory courses at Finnish institutions of higher education. By a government decree issued in 1987, university degrees came to include official recognition of the graduates' Swedish language skills. Thus, universities took on the responsibility of ascertaining whether their students have the skills required by the decree. In this work, the conceptualization and implementation of Swedish teaching are investigated by charting course design, implementation, testing, assessment and grading on a range of courses. A practical framework for this undertaking is provided by language policy legislation, analysis of teacher cognition and proficiency assessments. For evaluation of the results, I have used the CIPP curriculum evaluation model. The Discussion Section presents some suggestions for further measures relating to the acquisition and demonstration of public service Swedish language skills as part of a tertiary level degree. Empirical research material was collected using an e-mail survey sent to Swedish teachers at universities (n = 24) and polytechnics (n = 19), and the thus acquired data were complemented by personal interviews (n = 8). The focus of the survey was on elucidating, first of all, what the respondents understood by the terms Swedish for specific purposes and civil service language proficiency and, secondly, how they assessed goal attainment. Working at universities and polytechnics across the country, the respondents comprised a representative sample. Their responses were analyzed both from a qualitative and quantitative perspective, complemented by phenomenographic methods and content analysis. On the basis of the results, it is evident that responsibility for course planning rests largely with individual teachers or institutions. Moreover, making a clear distinction between Swedish for civil service and Swedish for specific purposes is difficult to the extent that, in terms of teaching and course examinations, many teachers view them as practically synonymous. As a result, testing and assessing whether students have acquired the competence level required by the act rarely conforms to the guidelines of the civil service language proficiency examination. Reading and listening comprehension skills, for example, are not examined by separate standardized tests. Each year, about 20% of students who pass the examinations for the courses do not in reality possess the B1 skill level of the Common European Framework of Reference for Languages (CEF), which is required by the civil service examination. These results confirm the assertion that increasing numbers of secondary school graduates who have passed the course of study laid down for B-level Swedish actually have such low language skills that, as degree students, they are unable to reach the proficiency level stipulated by the civil service examination. Follow-up measures to lower the proficiency requirements will be presented in the Discussion Section. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selostaa ja kuvata, mitä valtionhallinnossa vaadittavalla ruotsin kielen suullisella ja kirjallisella kielitaidolla, virkamiesruotsilla, tarkoitetaan ja miten virkamiesruotsin taitotasovaatimus toteutuu korkeakoulututkintoon kuuluvissa pakollisissa ruotsin kielen opintojaksoissa. Vuonna 1987 korkeakouluopiskelijoiden virkamiesruotsin taidon osoittaminen liitettiin asetuksella korkeakoulututkintoihin. Sen jälkeen virkamiesruotsin riittävän taitotason toteaminen on ollut korkeakoulujen itsensä vastuulla. Virkamiesruotsin merkityssisältöjä ja toteutumista tutkittiin kartoittamalla eri koulutusohjelmien ruotsin kielen opintojaksojen suunnittelua, opetuksen toteuttamista, opiskelijoiden kielitaidon testaamista, kielitaidon arviointia ja arvosanan määräytymistä. Tarkastelun viitekehyksen muodostivat kielilainsäädäntö, opettajan ajattelun hyödyntäminen tutkimuksessa sekä kielitaidon arviointi. Tutkimustulosten arvioinnin apuna käytettiin opetussuunnitelmien arviointiin tarkoitettua CIPP-mallia. Lisäksi tutkimuksen pohdintaosassa esitetään korkeakoulututkintoon kuuluvia virkamiehen kielitaitoa ja sen osoittamista koskevia jatkotoimenpide-ehdotuksia. Empiirinen aineisto kerättiin sähköpostitse kyselylomakkeilla yliopistojen kielikeskusten ruotsinopettajilta (n = 24), ja ammattikorkeakoulujen ruotsinopettajilta (n = 19) sähköpostitse kyselytutkimuksilla ja aineistoa täydennettiin henkilökohtaisilla haastatteluilla (n = 8). Kyselytutkimuksessa selvitettiin korkeakoulujen ruotsinopettajien käsityksiä erityisalojen ruotsin ja virkamiesruotsin merkityssisällöistä ja taitotasovaatimusten toteutumisesta. Eri puolilla Suomea sijaitsevat kielikeskukset ja ammattikorkeakoulut olivat hyvin edustettuina tutkimusaineistossa. Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivista ja kvantitatiivista tutkimusotetta. Aineiston analyysissa on fenomenografisen tutkimuksen ja sisällön analyysin sovellusta. Tulosten mukaan korkeakoulututkintoon kuuluvien ruotsinopintojen suunnittelu oli etupäässä opettaja- tai oppilaitoskohtaista. Virkamiesruotsia ja erityisalojen ruotsia oli vaikea erottaa toisistaan, ja ne tarkoittivat monien ruotsinopettajien mielestä samaa asiaa opintojakson opetuksessa ja sen loppukokeissa. Näin ollen virkamiesruotsin taidon testaaminen ja kielitaidon arviointi olivat hyvin harvoin valtionhallinnon kielitutkintoja koskevan ohjeistuksen mukaisia. Korkeakouluissa virkamiesruotsin osuuteen kuuluvaa luetun ja puhutun ymmärtämistä ei testattu erillisillä standardikokeilla. Vuosittain vähintään 20 % korkeakouluopiskelijoista sai tutkintotodistuksiinsa merkinnän virkamiesruotsin hyväksytystä kielitaidosta, jonka taitotaso ei todellisuudessa vastannut säädettyä Eurooppalaisen viitekehyksen mukaista vähimmäistaitotasoa B1. Tutkimustulokset tukivat käsitystä siitä, että yhä useampien lukion B-ruotsin oppimäärän suorittaneiden korkeakouluopiskelijoiden kielellinen lähtötaso oli niin alhainen, että he eivät saavuttaneet korkeakoulututkintoon kuuluvien pakollisten ruotsinopintojensa aikana virkamiesruotsiin vaadittavaa taitotasoa. Pohdintaosassa esitetään jatkotoimenpiteitä korkeakoulututkintoon kuuluvan virkamiesruotsin taitotasovaatimuksen madaltamiseksi.

Abstract This thesis investigated the national culture of the construction labourers in a migrant country and empirically found the impact of cultural behavior on the performance of construction projects and labourers while practicing the decent work indicators. The study culminates by helping to form a migration policy by both the sending and the receiving countries of migrants that would economically and socially benefit both the migrant labourer and his family at the individual level. This thesis therefore helps by adding to the theoretical knowledge and also in the successful completion of projects and successful temporary migration. The research involved multi-research methods, starting with the narratives of the construction labourers. The research methodology was further augmented through a case study approach with the participant observation method. The data were coded according to grounded theory into national cultural dimensions. Re-confirmation and cross-checking interviews were also conducted to confirm the correctness of the coding. The qualitative data collected were quantified to give meaning to the data collection through triangulation in data analysis. After introducing national cultures in the construction projects of the UAE, the national culture of the construction labourers within Geert Hofstede’s framework was identified, while observing the decent work practices indicators. This was achieved through narratives, observations and semi-structured interviews. The thesis investigates decent work practices indicators specific to the culture of migrant construction labourers from Indian, Pakistani, Bangladeshi and Chinese labourers in the UAE. The thesis reveals that the national culture of the migrant construction labourers in the UAE is not the same as that identified by Hofstede some four decades ago. Indian construction labourers revealed high Uncertainty Avoidance Index (UAI), Pakistani labourers showed high Masculinity (MAS), Bangladeshi labourers revealed low Long Term Orientation (LTO) and Individualism (IND) and Chinese construction labourers showed high IND and LTO. The study suggests that the management of cultural differences could help the successful completion of projects, which could be beneficial for both the migrant sending country and the host country and also for the individual migrant and his family. The study further investigated the difference in decent work practices in the UAE and the national culture (as seen in cultural behavior) of the migrant construction labourers in the UAE. Studying this difference in practice and learning about the cultural behavior of the construction labourers has economic and social implications for construction labourers, migrant receiving and sending countries. / Tiivistelmä Tässä väitöskirjassa tutkittiin toiseen maahan muuttaneiden rakennustyöntekijöiden kansallista kulttuuria ja todettiin empiirisiä tutkimusmenetelmiä käyttäen, kuinka kulttuurinen käyttäytyminen vaikuttaa rakennushankkeiden toteuttamiseen ja työntekijöiden työsuoritukseen, kun sovelletaan ihmisarvoisen työn indikaattoreita. Maahanmuuttajien lähtö- ja tulomaa voivat käyttää tämän tutkimuksen tuloksia apuna laatiessaan maahanmuuttopolitiikkaa, joka hyödyttäisi taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti siirtotyöläistä ja tämän perhettä. Tämä väitöskirja auttaa toisin sanoen lisäämään teoreettista tietämystä ja sujuvaa tilapäistä maahanmuuttoa sekä saattamaan hankkeet onnistuneesti päätökseen. Tutkimuksessa käytettiin useita eri tutkimusmenetelmiä, ja lähtökohtana olivat rakennustyöntekijöiden omat kertomukset. Tutkimusmetodologiaa täydennettiin lisäksi tapaustutkimuksella käyttäen osallistuvan havainnoinnin menetelmää. Tutkimustiedot koodattiin käyttäen grounded theory -lähestymistavan mukaisia kansallisten kulttuurien ulottuvuuksia. Haastatteluille tehtiin lisäksi ristiintarkistus ja ne vahvistettiin uudelleen, jotta voitiin varmistua koodauksen paikkansapitävyydestä. Kerätty kvalitatiivinen aineisto ilmaistiin määrällisenä, jotta kerättyjä tietoja voitiin analysoida triangulaation avulla. Tutkimuksessa esiteltiin aluksi, miten kansalliset kulttuurit liittyvät Yhdistyneiden arabiemiirikuntien rakennushankkeisiin, minkä jälkeen määritettiin rakennustyöntekijöiden kansallinen kulttuuri käyttäen Geert Hofsteden teoriaa ja noudattaen ihmisarvoisen työn käytäntöjä koskevia indikaattoreita. Apuna käytettiin kertomuksia, havaintoja ja puolistrukturoituja haastatteluja. Väitöskirjassa tutkittiin rakennustyöntekijöitä, jotka olivat muuttaneet Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin Intiasta, Pakistanista, Bangladeshista ja Kiinasta. Tutkimuksessa todettiin, että ihmisarvoisen työn käytäntöjä koskevat indikaattorit ovat kytköksissä työntekijöiden omaan kulttuuriin. Väitöskirja paljastaa lisäksi, että Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin muuttaneiden rakennustyöntekijöiden kansallinen kulttuuri ei vastaa Hofsteden neljä vuosikymmentä sitten määrittämää kansallista kulttuuria. Intialaisilla rakennustyöntekijöillä havaittiin voimakasta epävarmuuden välttämistä, pakistanilaisilla työntekijöillä voimakasta maskuliinisuutta, bangladeshilaisilla työntekijöillä vähäistä pitkän tähtäimen orientaatiota ja individualismia ja kiinalaisilla rakennustyöntekijöillä puolestaan havaittiin voimakasta individualismia ja pitkän tähtäimen orientaatiota. Tutkimus osoittaa, että kulttuurieroja hallitsemalla voitaisiin edesauttaa hankkeiden viemistä onnistuneesti päätökseen, mikä puolestaan hyödyttäisi maahanmuuttajien lähtömaata ja isäntämaata sekä itse maahanmuuttajia ja heidän perheitään. Tutkimuksessa tutkittiin lisäksi, miten ihmisarvoisen työn käytännöt eroavat Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa ja maahan muuttaneiden rakennustyöntekijöiden kansallisessa kulttuurissa (mikä puolestaan ilmenee kulttuurisessa käyttäytymisessä). Tämän eroavaisuuden ja rakennustyöntekijöiden kulttuurisen käyttäytymisen tutkimisella on taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia rakennustyöntekijöihin sekä maahanmuuttajien lähtö- ja tulomaihin.