Tutkimukseni primaarilähteenä on Maria Vaaran Likaiset legendat. Teos on omaelämäkerrallinen kuvaus mielen sairaudesta, skitsofreniasta. Tutkimukseni aluksi kerron tutkimukseni tekoajankohdan kontekstista, jonka lisäksi taustoitan myös teoksen ilmestymisajankohdan kirjallisen kentän tapahtumia ja mielisairaiden hoidon pääpiirteitä. Tutkimuksessani konstruoin Vaaran teoksen hulluuden poetiikkaa, eli sitä, miten teoksessa on luotu hulluuden kuvausta kirjallisin keinoin. Hulluus värittää teosta kokonaisvaltaisesti: se on näkyvillä monipuolisesti niin teoksen muodossa kuin sisällössäkin. Tutkimuksessani analysoin teoksen peritekstit, jotka ohjaavat lukijan tulkintaa hulluuden kuvausta kohti. Myös hulluuteen liittyvä aihesanasto ankkuroi lukijan tulkintaa. Käsittelen tutkimuksessani kohdeteokseni päähenkilön osakseen saamaa stigmaa. Läpi tutkimukseni olen pitänyt eettiset kysymykset erityisen paljon pinnalla ajattelussani. Tutkimukseni keskiössä ovat päähenkilö Marian kokemat harhat sekä niiden kategorisointi ja tulkinta. Olen jakanut harhoja käsittelevän luvun viiteen alalukuun. Ensimmäinen alaluku käsittelee Raamattuun viittaavia hahmoja ja irrallisia, toinen alaluku ajallisia ja tilallisia siirtymiä sekä muodonmuutoksia, ja kolmas alaluku luontoharhoja ja personifikaatioita. Neljännessä alaluvussa käsittelen teoksen intertekstuaalisuutta ja yhteisen merkityspinnan hakemista. Viidennessä alaluvussa kokoan merkityksiä yhteen ja kokoan tulkintojani siitä, mitä ovat hulluuden poetiikka ja valta tässä teoksessa. Viimeisessä käsittelyluvussa analysoin teoksen värisymboliikkaa. Hulluuden lisäksi tutkimukseni toinen pääteema on valta ja sen ilmentymät kohdeteoksessani. Valta-aktit olen jakanut teoksen sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin. Ulkopuolista valtaa käyttävät esimerkiksi teoksen lukijat. Sisäistä valtaa käyttävät olen jaotellut teoksen sisäisiin mutta Marian ulkopuolisiin hahmoihin sekä Marian sisäisiin valtasuhteisiin. Ulkopuolen ja sisäpuolen välillä vallankäyttäjinä toimivat lisäksi yhteiskunta ja biovalta. Marian sisäisiä valtasuhteita olen analysoinut Sigmund Freudin psyykkisen persoonan jäsentymisen käsitteillä; tiedostamattomalla, minällä ja yliminällä. Lisäksi olen käyttänyt analyysissani Freudin unien tulkintaan liittyviä ilmiasuisen ja piilevän merkityksen käsitteitä. Vallan ja biovallan käsitteet nojaavat työssäni Michel Foucault’n teoretisointiin. Tutkimuksessani olen pyrkinyt käsittelemään teosta mahdollisimman laajalla otteella, mutta siitä huolimatta jatkotutkimusaiheita jäi valtavasti. Esimerkiksi yleisemmän hulluuden poetiikan konstruoiminen suomalaisista hulluutta kuvaavista teoksista olisi erittäin mielenkiintoista. Sekä kohdeteokseni analyysi että tutkimuskirjallisuus kertovat siitä, että hulluus toimii yhteiskunnan peilinä, ja siitä, että skitsofrenia on oikeastaan ymmärtämättömyyden ja yhteiskunnan sairaus. Käsitykset hulluudesta, todellisuudesta ja normaaliudesta ovat aina kontekstisidonnaisia ja muuttuvia. Vielä jääkin nähtäväksi, luetaanko Likaisia legendoja tulevaisuudessa hulluuden kuvauksena.

abstract: Chinatown, Ars Poetica, and Draft explores the role of Asian culture on the poem. It is a study of the draft process in getting closer to this definition of "culture" within literature. / Dissertation/Thesis / Masters Thesis English 2015

Tarkastelen tässä opinnäytetyössä anoreksian kuvausta kolmessa kotimaisessa romaanissa. Nuo romaanit ovat Kira Poutasen Ihana meri (2001), Maria Peuran Valon reunalla (2005) ja Riikka Pulkkisen Vieras (2012). Kiinnitän huomiota erityisesti anoreksian taustalla olevaan ahdistuksen tunteeseen ja sen ilmaisuun näissä teoksissa. Työni tarkoituksena on osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun syömishäiriöiden ja erityisesti anoreksian ilmaisemista merkityksistä ja tehdä omalta osaltaan syömishäiriötä entistä ymmärrettävämmäksi ilmiöksi avaamalla sen syntymisen taustoja kaunokirjallisten representaatioiden kautta. Tutkimuskohteeksi valitsemani teokset kertovat kaikki anoreksiaan sairastuvien henkilöhahmojen henkilökohtaisesta tavasta kokea syömishäiriöön sairastuminen loogisena reaktiona ahdistuksen tunteeseen ja tuovat kukin esiin omanlaisen tarinan siitä, millaisia syitä tuohon anoreksiaa edeltävään ahdistuksen tunteeseen voi olla. Tarkastelemani teokset nostavat myös esiin toisaalta samankaltaisuuksia anoreksian merkityksellisyydessä ja toisaalta näyttävät samalla sen puolen, että anoreksialla on myös omanlaisia merkityksiä jokaiselle anorektikolle tai tässä tapauksessa anorektikon representaatiolle. Työni teoreettisena taustana on ruumiin teoria ja erityisesti Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologiset ajatukset. Toisena merkittävänä näkökulmana syömishäiriön tarkasteluun valitsemissani kaunokirjallisissa teoksissa on teosten syömishäiriöön liittyvien kielellisten ilmaisujen tarkastelu. Tämä tarkoittaa, että kiinnitän huomiota siihen, millaisilla sanoilla erilaisiin syömishäiriöön liittyviin merkityksiin viitataan. Keskeinen termi tutkielmassani on myös symboliikka tarkoittaen sitä, millaista symboliikkaa teoksissa käytetään syömishäiriön erilaisia merkityksiä kuvattaessa. Olen nostanut tarkastelemistani teoksista keskiöön sellaisia teemoja kuin vieraantuneisuus, rasvan ja syömättömyyden merkitykset, kuoleman merkitykset, paholaissymboliikka sekä veden ja valon symboliikka. Näiden kautta olen pyrkinyt kuvaamaan anoreksian merkityksellisyyttä reagointitapana ahdistuksen tunteeseen. Olen myös verrannut tarkastelemieni romaanien antamaa kuvaan syömishäiriöisestä kokemusmaailmasta Laura Hakalan toimittaman tietokirjan Siskonmakkarat — Miltä syömishäiriö tuntuu (2009) kuvaan syömishäiriöisten kokemuksista omista syömishäiriöistään. Keskeisenä tuloksena tutkielmassani on se, että tarkastelemani romaanit nostavat esiin tulkinnan syömishäiriön merkityksellisyydestä kokijalleen samaan tapaan kuin omaelämäkerralliset kirjoitelmatkin. Mielenkiintoisena jatkona tutkielmalleni voisikin olla nimenomaan omaelämäkerrallisten kokemusten vertailu kaunokirjallisuuden luomaan kuvaan syömishäiriöistä.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani oman ja vieraan alueiden keskinäistä suhdetta puolalaisen nykykirjailijan Olga Tokarczukin romaanissa Päivän talo, yön talo (2004: Dom dzienny, dom nocny, 1998). Lähestyn aihettani erittelemällä, kuinka teoksen henkilöhahmot reagoivat oman ja vieraan käsitteisiin. Teoriataustani pohjautuu saksalaisfilosofi Bernhard Waldenfelsin vierautta käsittelevään fenomenologiaan. Siinä pohditaan, millä tavoin vieraus kokemuksellisesti ilmenee. Sovellan analyysissani Waldenfelsin tapaa hahmottaa vieraskysymys tilallisen heterogeenisyyden kautta. Tutkielmani keskeisin käsitteellinen työkalu on paatos, joka viittaa vieraasta vaikuttuneisuuteen. Waldenfelsin mukaan subjekti ei ensisijaisesti ole aktiivinen toimija, vaan pikemminkin patientti, joka vasta muodostuu oman vaikutuksenalaisuutensa seurauksena. Näin ajateltuna subjektiviteetin taustat ovat toisenvaraisia. Tutkielmani perusjuonteena kulkee kysymys siitä, mitä tapahtuu paatokselle ja vieraudelle silloin, kun niitä pohditaan postmodernin retoriikan ja kirjallisuushistoriallisen ”subjektin kuoleman” yhteydessä. Vaikka subjektin synty paatoksessa huomioikin saman seikan, mikä korostuu myös subjektin kuolema -diskurssissa — sen, että subjektia a priori ei ole — niin työssäni esitän, että Päivän talo, yön talo eroaa postmodernismista ennen kaikkea siinä, mitä tästä huomiosta oletetaan seuraavan. Tutkielmani tuo esille, kuinka paatos auttaa luomaan uusia ajatuksellisia polkuja postmoderneja kuolemantapauksia pohdittaessa. Luennassani ehdotan, että hahmotustavan siirtäminen tiedollisesta paattiseen kuljettaa romaanin henkilöhahmoja epistemologisen subjektin kriisistä kohti vaikutuksenalaisuutta sekä sidettä oman ja vieraan alueiden välillä. Tutkimassani teoksessa leimallisen antisubjektivistiset hahmot näyttäytyvätkin pitkälti paatoksen kumoutumisen mielessä. Tällöin vastaan tulee toiselta suunnalta apatia, tila, jossa vieras ei enää kosketa eikä asioiden välillä koeta olevan minkäänlaisia eroja. Tähän verrattuna itsen tunnustaminen suhteessa vieraaseen ja Toiseen kantaa mukanaan erityistä vastaamisen ja vastuullisuuden ulottuvuutta. Päivän talo, yön talo koostuu lukuisista, usein sangen lyhyistä ja filosofisista henkilöhahmotarinoista, joista muodostuu teoksen mittaan oma allegorinen kudelmansa. Tutkielmassani keskityn siihen temaattiseen ja myös kirjallisuusfilosofiseen kenttään, jonka hahmot avaavat. Päivän talossa, yön talossa varsin suoraan ironisoidaan lukutapoja, jotka pyrkivät löytämään jonkinlaisen yksioikoisen avaimen tekstin tulkintaan. Nykyallegorioille tyypilliseen tapaan teos jääkin ratkaisuiltaan avoimeksi. Rinnastan työssäni lukemisen romaanissa esiintyvään nimipäivälahjan antamiseen. Siinä vieraan kosketus luo romaanin kertojahahmolle oman tilan. Esitän myös lukemisen tapahtuvan rajatilassa, oman ja vieraan alueiden välissä, rikkoutuneena yhteytenä, jossa keskinäistä dialogia ei ole saatettavissa lopulliseen synteesiin.

Pro gradussa -työssäni tutkin Philip K. Dickin romaania A Scanner Darkly. Työni on kirjallisuutta, filosofiaa, psykologiaa ja psykiatriaa yhdistävä monitieteellinen tutkimus. Tutkimukseni teoreettisena perustana ovat eksistentialismi ja eksistentialistis-fenomenologinen psykiatria. Työssäni luen Dickin teosta englantilaisen psykiatrin Ronald D. Laingin teoksen The Divided Selif (DS) kautta. Dickin teoksen teoreettista taustaa selvitän työssäni eksistentialistisen filosofian, psykologian ja psykiatrian kautta. Laingin ajattelun taustoja selvitän työssäni tutkimalla millainen vaikutus fenomenologialla, eksistentialismilla, Heideggerilla ja Sartrella oli Laingin ajatteluun. Dickin teos kertoo poliisista nimeltään Bob Arctor. Poliisien keskuudessa Bob työskentelee sekopukuun naamioituneena salanimellä Fred ja huume-etsivänä hän työskentelee huumepiireihin soluttautuneena Bob Arctorina. Romaanin edetessä Bobin todellinen minä sekä työminä sekoittuvat, ja paranoia sekä skitsofrenia saavat otteen Bobista. Bob Arctorin ontologinen perusta on romaanissa häilyvä, ja myös romaanin ontologinen perusta on häilyvä. Työssäni käyn läpi sekä Bob Arctorin että SD:n olemista. Bobin kohdalla tutkin Bob Arctorin olemista maailmassa, ja SD:n kohdalla pohdin sen luonnetta ja olemusta itsenäisenä teoksena. Dickin romaani A Scanner Darkly luokitellaan tieteiskirjallisuudeksi ja työssäni tutkin, onko teos tieteiskirjallisuutta vai voiko teoksen lukea mainstream-kirjallisuudeksi. Tieteiskirjailijana Philip K. Dick on luokiteltu tieteiskirjallisuuden uuden aallon kirjailijaksi, joten työssäni selvitän mikä on Philp K. Dickin suhde tieteiskirjallisuuden uuteen aaltoon. Dickin romaani A Scanner Darkly ilmestyi vuonna 1977, mutta romaanin juuret ovat vahvasti 1960-luvulla ja vuosikymmenen alakulttuureissa, joten teoksen syntyhistoriaa valaisen selvittämällä sodanjälkeisessä Euroopassa ja Yhdysvalloissa tapahtuneita yhteiskunnallisia muutoksia, jotka johtivat nuoriso- ja alakulttuurien syntymiseen. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta nuoriso-, teini- ja alakulttuurien syntyminen ei pelkästään vaikuttanut aikakauden nuorison elämään. Sodan jälkeen syntyneet nuoret omaksuivat erilaiset elämänarvot kuin heidän vanhemmillaan oli, joten uudenlaisen nuorisokulttuurin syntymisellä oli myös yhteiskunnallisia vaikutuksia. Yhteiskunnan näkökulmasta nuorten luoma kulttuuri oli valtakulttuuria vastustavaa vastakulttuuria, ja työssäni selvitän aikakauden henkistä tilaa ja vastakulttuurien syntymistä. Vastakulttuurien syntymisen syyt ovat osittain 1960-luvulla tapahtuneessa yhteiskuntarakenteen muutoksessa Euroopassa ja Yhdysvalloissa sekä sodan jälkeisissä maailmanpoliittisissa tapahtumissa. Työssäni tuon esiin, kuinka vastakulttuurien syntyminen oli nuorison reaktio 1960-luvun yhteiskunnassa vallitsevaan henkiseen tilaan. Psykiatrian näkökulmasta Laingin näkemykset vastustivat psykiatriassa vallassa olevaa paradigmaa, joten työssäni tutkin, miten Laing ja hänen ajatuksensa otettiin 1960-luvulla vastaan. Yhteiskunnallisen standardipsykiatrian näkökulmasta antiapsykiatria ja Laing olivat 1960-luvun psykiatrian kentässä kapinallisia ja hänen ajatuksensa eivät saaneet suurta kannatusta standardipsykiatrien keskuudessa. Työssäni selvitän Laingin ajatusten saamaa vastakaikua 1960-luvulla sekä yhteiskunnan että vastakulttuureiden näkökulmista. Perinteisen tieteiskirjallisuuden näkökulmasta tieteiskirjallisuuden uusi aalto ja Michael Moorcock olivat Laingin tavoin kapinallisia, eikä perinteistä, kovaa tieteiskirjallisuutta kirjoittavien keskuudessa tieteiskirjallisuuden uusi aalto saavuttanut suurta suosioita. Näitä asioita tutkin selvittämällä 1960-luvun vastakulttuuria, johon olennaisena osana liittyvät huumekulttuuri, psykedelia, underground ja antipsykiatria.

Tutkin pro gradu -työssäni, miten internetissä toimiva foorumiroolipeli ”Daisyland” tuottaa kauhua ja millainen kauhugenren edustaja se on suhteessa kauhuvideopeleihin ja kauhukirjallisuuteen. Tutkin ”Daisylandiä” sekä kirjallisuuden kauhuestetiikan että peliteorian kautta ja vertaan sitä muihin genrensä edustajiin. Tutkin ”Daisylandin” taustamateriaalia, maailma ja interaktiojärjestelmää sekä foorumilla olevia peliviestejä. Tutkimusmateriaalini ja -kirjallisuuteni ovat hyvin monimediaalisia. ”Daisyland” poimii mieleisensä elementit kauhutaiteesta sekä pelien että kirjallisuuden puolelta ja muovaa niistä uuden kokonaisuuden. Hypoteesini on, että ”Daisyland” on kirjallisuuden ja pelin synteesi tekstuaalisen ja interaktiivisen muotonsa vuoksi, ja se näyttäisi aineistoni pohjalta toteutuvan. ”Daisyland” on pelien tapaan interaktiivinen ja kirjallisuuden tapaan tekstipohjainen. Keskeisiä hyödynnettyjä kauhuelementtejä ”Daisylandissä” ovat hirviöt, kauhutarinalle tyypilliset narratiivit, arvaamattomuus, visuaaliset elementit ja mielenterveysongelmat. ”Daisylandin” hirviöitä ovat zombiemaiset mutanttikoirat, joita nimitetään ”nälkäkoiriksi”, sekä sudet. Myös pelaajien hahmot voivat omaksua hirviömäisiä piirteitä. ”Daisylandin” hirviöt vertautuvat muun muassa kirjojen ”Metro 2033” ja ”Metro 2034” hirviöihin sekä videopelin ”Amnesia — The Dark Decent” hirviöihin. Toisaalta syntytarinansa puolesta mutanttikoirat vertautuvat myös Frankensteinin hirviöön. Niiden käyttäytymisessä on piirteitä erilaisista hirviöistä kuten vampyyreistä ja zombeista. ”Daisylandin” taustatarinassa ja sivujuonessa näkyvät myös vaikutteet kauhutarinoille ominaisen kompleksisen ”selville saanti” -juonen neljästä vaiheesta: valmistelu, selville saaminen, varmistus ja kohtaaminen. ”Daisyland” tarjoaa myös erilaisia elementtejä, joilla luodaan arvaamattomuutta ja jännittäviä tilanteita pelaajille sekä visuaalisia ja tekstuaalisia vihjeitä pelin tunnelmasta. ”Daisylandin” foorumi ja pääsivu ovat molemmat ulkoasultaan hyvin tummia, mikä luo estetiikan kautta kauhun genrelle ominaista tunnelmaa. Alueilla on erilaisista kuvapalveluista poimittuja kuvituskuvia, jotka luovat mielikuvaa ränsistyneestä, ihmisten hylkäämästä maailmasta. Yhdessä sanallisten kuvauksien ja ylläpidon luomien karttojen kanssa ne välittävät pelaajille yhtenäistä mielikuvaa pelimaailmasta. Ylläpito luo tarinoille puitteet ja pelaajat osallistuvat itse kauhun tuottamiseen. Pelaajat tarttuvat ylläpidon antamiin vihjeisiin työkaluina ja täydentävät niitä peliviesteissä. Pelaajat tuottavat oma-aloitteisesti kauhua ja kauhuelementtejä omaan tekstiinsä. Pelillisestä näkökulmasta he toimivat itse oman pelinsä pelisuunnittelijoina. Tunnelman rakentaminen peliviesteissä painottuu usein ensimmäisiin viesteihin. Tyypillisen kauhuelementtejä hyödyntävän pelin tunnelma on alusta saakka painostava, tyyni ja pahaenteinen. Peli saattaa myöhemmin muuttua toiminnallisemmaksi ja siihen voi liittyä mukaan konkreettinen uhka hahmoille: esimerkiksi nälkäkoira tai susi. Odotus ennen kauhua virittää tunnelmaan ja voimistaa kokemusta. Lopullinen palkinto, jonka pelaaja tästä saa, on kiinnostava narratiivi. Pelaajat myös hallinnoivat yhdessä ylläpitäjien kanssa nälkä- ja susitunnuksia, joiden funktio on tuottaa lisää jännitystä. Nälkä- ja susitunnukset samaan aikaan vievät kontrollia pois pelaajien käsistä ja toisaalta antavat pelaajille lisää valtaa puuttua muiden pelaajien peleihin. Nälkä- tai susitunnukset voivat tulla vierailemaan mihin tahansa peliin, jota pelataan alueella, jossa nälkäkoiria tai susia esiintyy.

Tämän tutkielman aiheena on sukupolvien väliset kirjallisen teoksen tulkintaerot. Tulkittavana teoksena on Väinö Linnan Tuntematon sotilas (1954). Tutkimuksessani kiinnitän huomiota eri-ikäisten lukijoiden tulkintaeroihin. Tutkimuskysymyksiäni ovat: Miten lukijat kokevat Tuntemattoman sotilaan ja mikä merkitys teoksella on heille? Tarkoituksenani on selvittää, onko Tuntemattoman sotilaan tulkinta samanlaista kuin se oli teoksen ilmestymisen aikana. Tutkielmani teoreettis-metodologiset lähtökohdat ovat vastaanottotutkimuksessa. Työni rakentuu Tuntemattoman sotilaan reseptiohistoriasta, haastatteluista sekä haastateltavien lukemisen aikana tekemistään muistiinpanoista. Haastattelut suoritettiin kasvotusten puolistrukturoidun teemahaastattelun keinoin. Työni pohjimmaisena ajatuksena on reseptiohistoriallinen teoria, jonka mukaan kaunokirjalliset teokset saavat esteettisen muodon ja arvon vasta lukijoiden konkretisoimina. Reseptiohistoriallisina materiaaleina työssäni ovat Tuntemattomasta sotilaasta kirjoitetut arvostelut kirjan ilmestymisvuonna, joita vertaan omien haastateltavieni vastauksiin. Reseptioestetiikan käsitteille perustuva analyysi tarkastelee lukijoiden yksilöllistä vastaanottoa. Teemahaastattelun avulla lukijat kertovat henkilökohtaisesti omat tulkintansa ja ajatuksensa lukemastaan. Vastausten etsimistä tuki se, että yritin selvittää haastateltavien henkilökohtaista lukemishistoriaa. Lukijoiden kirjallisuushistoria on muuttunut siten, että nykyään nuoret lukijat lukevat enemmän ulkomaalaisten kirjailijoiden tuotantoa kuin suomalaisten. Haastattelujen perusteella lukijat hyväksyvät teoksen sellaisena kuin se taiteelliselta arvoltaan on. Väinö Linna tunnustetaan taiteilijaksi, nimenomaan klassikkoteoksen kirjailijaksi. Tuntematon sotilas hyväksytään fiktiiviseksi romaaniksi, mutta samalla ymmärretään, että teoksella on myös realistisia piirteitä. Nuorten lukijoiden odotushorisontti teosta kohtaan oli seuraavanlainen: odotettiin kronologista kuvausta sodasta ja osittaista realistisuutta sodan kuvaamisessa. Vanhemmat lukijat puolestaan osasivat odottaa tiettyjä asioita teokselta. Näihin odotuksiin vaikutti teoksen aikaisempi lukeminen sekä lukijoiden oma kirjallisuushistoria. Tietyt lukumallit tulivat joillakin lukijoilla selvästi esille. Nuoret ymmärtävät teoksen historiallisesti merkittäväksi, mutta eivät suhtaudu siihen puhtaasti historiallisen romaanin esimerkkinä. Vanhemman ikäpolven käsitys teoksesta on kuitenkin erittäin selkeä: Tuntematon sotilas on sotaromaani, joka kertoo fiktiivisten hahmojen kautta Suomen jatkosodasta. Tekemäni haastattelut osoittavat, että teoksen vastaanotossa on tapahtunut muutoksia. Sukupolvi, joka on teoksen lukenut aikaisemmin, on muuttanut käsitystään teoksesta. Tätä Tuntemattoman sotilaan vastaanottotutkimusta voisi täydentää ottamalla väliin jääneet sukupolvet lukijatutkimuksen jatkoksi vertaamalla tuloksia aikaisempiin tutkimustuloksiin. Tällä tavalla saataisiin tarkennettua Tuntemattoman sotilaan reseptiohistoriaa ja selvennettyä sen roolia Suomen kirjallisuushistoriassa. Lisäksi olisi ajankohtaista tehdä vastaanottotutkimus kolmannesta Tuntematon sotilas -elokuvasta.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani Tove Janssonin Muumi-kirjoja Taikatalvi (Trollvinter, 1957) ja Muumilaakson marraskuu (Sent i november, 1970). Tarkastelen teoksista vuodenaikojen merkitystä, hahmojen luontosuhdetta ja luontokuvausta. Teorianani käytän ekokritiikkiä ja metodinani lähilukua. Vuodenajoilla on sekä juonellinen että symbolinen merkitys teoksissa. Taikatalvessa talvi symboloi Muumipeikon muutosta. Muumilaakson marraskuussa syksyn symbolinen merkitys ei ole niin merkittävä. Taikatalvessa ja Muumilaakson marraskuussa talvi ja syksy ovat vastakohta kesälle, ensimmäisten Muumi-kirjojen vuodenajalle. Lapsuuden kesästä siirrytään aikuistumiseen, aikuisuuteen ja vanhuuteen talven ja syksyn avulla. Kirjojen hahmojen luontosuhteissa on erilaisuuksia ja samankaltaisuuksia. Osa hahmoista arvostaa luontoa, osa nauttii siitä, osa käyttää siitä hyödykseen ihmiskeksinnöin, ja osa ei suuremmin välitä siitä. Ongelmallinen luontosuhde on monien hahmojen kohdalla yhteydessä hahmon identiteettikriisiin. Luontokuvaus on molemmissa teoksissa realistista. Tosin Taikatalvessa luonnossa esiintyy vielä myyttisiä piirteitä toisin kuin Muumilaakson marraskuussa. Sekä Taikatalvessa että Muumilaakson marraskuussa tärkein luontoelementti on meri. Molemmissa teoksissa luontokuvaus rakentaa teokseen sopivan tunnelman.

Pro graduni käsittelee musiikin merkitystä henkilöhahmojen identiteetin rakentumiselle Juha Itkosen romaanissa Anna minun rakastaa enemmän (2005). Populaarimusiikki on romaanissa hyvin keskeisessä roolissa, ja tutkin, miten musiikki näkyy henkilöhahmojen elämässä ja minkälaisiin tarkoituksiin sitä käytetään. Romaanissa kuvataan suomalaista rocktähteä, Summer Maplea, jota tutkimuksessani tarkastelen erityisesti rocktähteyden näkökulmasta. Pohdin, minkälainen kuva rocktähdestä muodostuu ja miten naiseus vaikuttaa rocktähteyteen. Tarkastelen, miten rocktähden imagoa luodaan ja miten se eroaa tähden yksityisestä identiteetistä. Identiteettiä voidaan ajatella kertomuksena, ja pohdin myös kertomuksen ja identiteetin välistä suhdetta. Tutkimukseni liittyy henkilöhahmotutkimukseen, mutta sen teoriapohja tulee vahvasti kulttuurintutkimuksesta. Hyödynnän Stuart Hallin ajatuksia identiteetistä sekä Lawrence Grossbergin ja Simon Frithin kirjoituksia populaarimusiikin ja identiteetin välisestä suhteesta. Hallin mukaan ihmisellä ei ole pysyvää identiteettiä, vaan sitä rakennetaan aktiivisesti. Grossberg on tutkimuksessaan tarkastellut rockfaneja ja pohtinut, miten musiikista tehdään tärkeää siihen panostamalla. Rocktähteyttä tarkastelen Laura Ahosen ja Janne Mäkelän tutkimusten pohjalta. Ahonen on erotellut artistin imagosta kolme kategoriaa, joita hyödynnän tutkimuksessani. Kertomuksen ja identiteetin välisen suhteen tarkastelussa käytän narratologian piirissä tehtyä tutkimusta. Henkilöhahmot käyttävät romaanissa musiikkia moniin eri tarkoituksiin. Populaarikulttuuri ja siihen olennaisesti kuuluva musiikki muodostaa henkilöhahmoille tärkeän paikan identiteetin rakentamiselle. Erityisesti toinen kertoja, Antti, käyttää musiikkia tietoisesti identiteettinsä luomiseen. Hänelle musiikki toimii myös eräänlaisena todellisuuspakona vankilaksi muodostuneesta elämästä. Romaanissa kuvataan kahta sukupolvea, joiden välille musiikki luo yhteyden mutta joita musiikki toisaalta myös erottaa. Rocktähden imagon luominen on teoksessa hyvin tietoista ja harkittua, ja rocktähden imago ja toisaalta yksityinen identiteetti erottuivat toisistaan selvästi. Rockmaailman miehisyys näkyy naisrokkarin kuvauksessa, mutta perinteisiä naisille varattuja rooleja myös rikotaan romaanissa.

Pro gradu -työssäni tarkastelen suomalaisen kirjallisuuden peikkohahmojen ja "peikkokirjallisuuden" merkityksiä suulliseen kerrontaperinteeseen pohjautuvista kansansaduista nykykirjallisuuteen saakka. Poimin lähiluvun kohteeksi kultakin kirjallisuuden aikakaudelta tai tyylisuunnasta parhaiten peikkouden eri muotoja esitteleviä tekstejä ja pohdin, mitä peikkous niissä merkitsee tai mitä halutaan sanoa teksteillä, joissa peikko on yksi tarinan toimijoista. Pyrin peilaamaan tekstejä kirjoittamisajankohtansa yhteiskunnallisiin ja aatteellisiin oloihin. Samalla teen huomioita siitä, mitä ominaisuuksia kaunokirjallisuus kantaa mukanaan kansanperinteen peikkotarinoiden asetelmista. Kaunokirjallisina lähteinäni käytän Eero Salmelaisen toimittamaa, ensimmäistä suomenkielistä kansansatukokoelmaa Suomen kansan satuja ja tarinoita (1852–1866), ensimmäisen varsinaisen suomalaisen taidesadun kirjoittajan Sakari Topeliuksen sekä erään suomalaisen modernismin kehittäjän Anni Swanin satuja. Esimerkkinä nykykirjallisuudesta käytän muun muassa Johanna Sinisalon teosta Ennen päivänlaskua ei voi (2000). Sovellan työssäni satututkijoiden käyttämiä teorioita mutta myös sosiaali- ja aatehistoriallista tutkimusta. Ensin mainittu tutkii historiallisia mentaliteetteja ja ajattelutapoja sekä ryhmien, säätyjen, sosiaalisten kerrostumien ja luokkien kehitystä menneisyydessä. Aatehistoriallisen kirjallisuudentutkimuksen mukaan kirjallisuuden ja ajattelun historia ovat rinnakkaisia ja vuorovaikutteisia, joten kirjallisuutta voidaan käsitellä myös aatehistoriallisena ja filosofisena dokumenttina. Tärkeimpien teorialähteideni, Satu Apon ja Camilla Aspelund Ingemarkin teosten kautta sovellan käyttööni myös folkloristista tutkimusotetta. Peikon alkumuoto on esikristilliseltä ajalta peräisin olevissa, suullisen kerrontaperinteen piruhahmoissa. Suullisessa perinteessä ja vielä varhaisessa kirjallisuudessakin piru tai peikko voi toimia varsin neutraalina hahmona, mutta pian sen merkitys muuttuu negatiiviseksi. Silloin kun peikko esiintyy kirjallisuudessa, kuvaa se lähes poikkeuksetta jotain epätoivottua tilaa tai asiaa, ihmismielen varjopuolta, toiseutta tai salaisuuksia. Peikko tai tarinat, joissa peikko esiintyy, puhuvat siitä, mitä ei saisi olla tai mikä on vierasta ja pelottavaa. Peikko on muodostunut vieraan ja pelottavan metaforaksi, jollaisena se tunnetaan yhä nykyäänkin niin kirjallisuudessa kuin kielenkäytössämme koko kulttuuripiirissämme. Siitä huolimatta, että peikon hahmon voi tavata kaikilla kulttuurin kentillä ja kaikissa kirjallisuudenlajeissa, sen kaunokirjallisia merkityksiä on eritelty yllättävän vähän. Pro gradu -työni tarkoituksena on paikata tätä puutetta ja esitellä peikkouden merkityksiä ja perinteen heijastumia käytännössä koko siltä ajalta, jolloin suomalaista kirjallisuutta on ollut olemassa.