Tutkin pro gradu -työssäni adjektiiveja ja diskursseja morsianten ja sulhasten kirjoittamissa blogiteksteissä. Tutkimuskysymyksinäni tarkastelen sitä, millaisia morsianten ja sulhasten käyttämät adjektiivit ovat ja millaisissa diskursiivisissa ympäristöissä ne esiintyvät. Lisäksi vertailen morsianten ja sulhasten käyttämiä adjektiiveja: tutkin sitä, käyttävätkö morsiamet ja sulhaset samanlaisiin semanttisiin ryhmiin sijoittuvia adjektiiveja samanlaisissa diskursseissa. Tutkimusmateriaalini koostuu kahden morsiamen ja kahden sulhasen yli sadan sanan mittaisista blogiteksteistä. Jokaiselta kirjoittajalta on tutkimusaineistossani yhteensä 27 tekstiä. Kaikki tekstit olen kerännyt yhden päivän (25.6.2013) aikana. Teoreettisena ja metodisena lähtökohtana tutkimuksessani ovat leksikaalinen semantiikka ja kriittinen diskurssianalyysi. Leksikaalisen semantiikan avulla tarkastelen adjektiivien merkityksiä. Käytännössä adjektiivien merkityksiin syvennyn etenkin Kielitoimiston sanakirjan verkkoversion (2012) avulla. Diskurssianalyysin osalta nojaan työni etenkin Norman Fairclough’n (esim. 1989) ajatuksille. Diskurssianalyysin avulla tarkastelen, millaisia diskursiivisia merkityksiä adjektiiveihin liittyy. Adjektiivien luokittelussa käytän Eila Leppäjärven ja Tuomo Jämsän (1976) luokittelumallia. Tässä semanttisessa luokittelussa adjektiivit jaetaan fyysisiin ja psyykkisiin adjektiiveihin sekä niiden alaryhmiin. Kaikista aineistoni adjektiiveista 72 % on psyykkisiä ja 28 % fyysisiä. Määrällisesti morsianten ja sulhasten tekstien adjektiiviesiintymät vastaavat toisiaan: kaikista aineistoni adjektiiveista 51 % on sulhasten teksteissä ja 49 % morsianten teksteissä. Aineistostani nousi esiin kaksi päädiskurssia, [tunteet] sekä [konkreettiset järjestelytoimenpiteet]. [tunteet] -päädiskurssin taajimmin esiintyviksi aladiskursseiksi nousivat [stressi ja huolet] sekä [kiire]. [konkreettiset järjestelytoimenpiteet] -päädiskurssissa aineistossani korostuivat aladiskurssit [pukeutuminen], [koristelu], [tarjoilu] ja [juhlapaikka]. Analyysissani tarkastelen morsianten ja sulhasten käyttämiä adjektiiveja näissä diskursseissa. Morsianten ja sulhasten käyttämät adjektiivit eroavat hieman toisistaan eri diskursseissa. Häiden aiheuttamista tunteista sekä morsiamet että sulhaset kirjoittavat ainoastaan psyykkisin adjektiivein. Häiden konkreettisista järjestelytoimenpiteistä morsiamet ja sulhaset kirjoittavat käyttäen sekä fyysisiä että psyykkisiä adjektiiveja. Useimmissa [konkeettiiset järjestelytoimenpiteet] -päädiskurssin aladiskursseissa morsiamet käyttävät adjektiiveja useammasta adjektiivien semanttisesta ryhmästä kuin sulhaset. Ainoastaan diskurssissa [tarjoilu] sulhaset käyttävät adjektiiveja useammasta adjektiivien semanttisesta ryhmästä kuin morsiamet. Sekä morsiamet että sulhaset käyttävät tutkimusaineistoni teksteissä enemmän psyykkisiä kuin fyysisiä adjektiiveja. Morsianten käyttämistä adjektiiveista 70 % ja sulhasten käyttämistä adjektiiveista 79 % on psyykkisiä. Psyykkisistä adjektiiveista taajimmin aineistossani esiintyivät psyykkiset emotionaaliset adjektiivit, joka on sekä morsianten että sulhasten teksteissä eniten esiintyvä psyykkisten adjektiivien alaryhmä. Fyysisistä adjektiiveista suurin aineistossani esiintyvä semanttinen alaryhmä on fyysiset reseptiiviset adjektiivit.

Tutkin kandidaatintutkielmassani Oulun yliopiston kielipoliittista tilannetta. Selvitän, mitä kieliä opetuksessa ja kokouksissa käytetään ja millaisia käsityksiä kielivalintojen taustalla on. Tarkoituksenani on myös osoittaa, millä tavalla kielistrategian puuttuminen näkyy Oulun yliopistossa. Olen kerännyt tutkielmani aineiston Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmien vastuuhenkilöiltä verkkokyselyn avulla. Aineistoni koostuu 27 tutkinto-ohjelman vastuuhenkilön vastauksista. Vastauksissa on edustettuna kaikki Oulun yliopiston tiedekunnat. Analysoin aineistoa kvalitatiivisin tutkimusmenetelmin. Perehdyn vastauksiin ennen kaikkea sisältölähtöisen diskurssianalyysin keinoin ja käytän osittain myös sisällönanalyysin menetelmiä. Tutkielmassani olen havainnut, että Oulun yliopiston kaikissa tiedekunnissa kandidaattitutkinto-ohjelmien luento-opetuksen kieli on ensisijaisesti suomi, mutta useimmissa maisteri- ja tohtoriohjelmissa luennoidaan ensisijaisesti englanniksi. Tutkielmassani teen johtopäätöksen, että kielistrategian puuttuminen näkyy Oulun yliopistossa ennen kaikkea siinä, että käytäntöjen tai taustalla olevien käsitystenkään osalta ei ole yhteistä linjaa edes tiedekuntien sisällä. Eroja on tutkinto-ohjelmittain niin luento-opetuksen kielissä, niihin suhtautumisessa, kokouskielissä, ulkomaisten tutkijoiden suomen kielen oppimiseen suhtautumisessa kuin näkemyksissä Oulun yliopiston kielistrategian tarpeellisuudesta.

Tutkielmassa tutkitaan kielenpuhujien käsityksiä miehiin viittaavien parisuhdenimitysten miesystävä, poikaystävä, mies, isäntä, mieheke ja ukko merkityksistä. Kielenpuhujien kielitajun mukaisia käsityksiä nimityksistä verrataan sanakirjamääritelmiin sekä erityisesti aiempaan tutkimukseen parisuhdenimityksistä. Keskeinen innoittaja tutkimukselle on Jenni Kynkäänniemen kandidaatintutkielma Naisiin viittaavat parisuhdenimitykset (2014). Tutkimus kuuluu leksikaalisen semantiikan kenttään pyrkien tarkentamaan miehiin viittaavien parisuhdenimitysten merkityksiä empiirisen kielentutkimuksen avulla. Aineistona käytetään 40 vastaajan laajuista kyselytutkimusta, joka kerättiin kyselylomakkeella internetin Facebook-palvelun kautta syksyllä 2016. Vastaajista 35 oli naisia, 5 miehiä. Iältään vastaajat kuuluivat pääasiassa 20–30-vuotiaiden ikäryhmään. Kyselytutkimuksella on päästy kiinni kielenpuhujien omiin määritelmiin ja käsityksiin nimityksien merkityksistä. Kyselyn tulokset on analysoitu kvantitatiivisen ja laadullisen, intuitiivisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen käsitteellisenä pohjana on kognitiivisen kieliopin hahmo–kehys-jako, jonka mukaan kielenyksikön merkitys hahmottuu kognitiivisista alueista muodostuvaa taustaa vasten. Merkityksien erottelussa hahmoon liitetään maailmasta yksilöitä rajaavat merkityspiirteet ja taustaan ensyklopedinen tieto, joka täydentää hahmoa ja antaa sille puitteet. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset ovat, että kielenpuhujien käsitykset nimityksistä vastaavat hyvin sanakirjojen määritelmiä nimityksistä, ja että miehiin viittaavat parisuhdenimitykset ovat monin osin hyvin samankaltaisia keskenään kuin naisiin viittaavat vastaavanlaiset nimitykset. Eroja sanakirjamääritelmiin ja toisiinsa löytyy kuitenkin sekä lekseemien merkityshahmoista että kehyksestä. Jatkotutkimusta ajatellen kiinnostava havaittu ilmiö on, että nimityksen kohteen ikä vaikuttaa nimityksen affektisuuteen: nuoresta käytettynä nimitys mielletään positiivisemmaksi kuin vanhemmasta henkilöstä käytettäessä.

Tutkin tässä pro gradu -työssäni lekseemien keho, ruumis ja vartalo merkityksiä. Käsittelen sanoja synonymia-ilmiön pohjalta lähisynonyymeinä, joilla on merkitykseen liittyviä valintarajoituksia ja -preferenssejä. Tutkielmani teoreettisen taustan muodostaa kontekstuaalinen semantiikka, joka tutkii lekseemin merkitystä ja käyttöä kontekstuaalisten valintasuhteiden kautta. Käsittelen tutkielmassani lekseemien tilastollisesti merkitsevää kollokointia eli leksikaalista myötäesiintymistä ja semanttisia preferenssejä eli leksikaalissemanttisiin myötäesiintymiin pohjaavia merkitysluokituksia. Tarkastelen, millaisten kollokaattien kanssa tutkimani lekseemit tyypillisesti esiintyvät. Samalla tarkastelen myös eroja ja yhtäläisyyksiä, joita semanttiset preferenssit tuottavat lekseemien merkityksille. Näiden piirteiden pohjalta teen lekseemeille kontekstuaaliset profiilit, jotka kuvaavat sanojen kollokointitaipumusta, esittävät sanojen tyypilliset merkitysryhmät ja lekseemeille ominaiset kiteytyneet ilmaukset. Tutkielmani on aineistopohjainen ja semanttisten preferenssien osalta myös aineistovetoinen. Aineistonani toimivat suomen kielen tekstipankin osakorpukset, jotka muodostuvat sanomalehtiteksteistä. Tarkastelen Lemmie-ohjelman avulla tilastollisin menetelmin kollokaatioiden muodostumista hakusanoilleni keho, vartalo ja ruumis. Olen tarkastellut lekseemien kollokointia sanojen keskinäistä myötäesiintymistä painottavalla MI-testillä ja sanojen frekvenssejä painottavalla T-testillä. Kollokaatteja olen tarkastellut sanaluokittain ja etsinyt niistä kiteytyneitä ilmaisuja sekä hahmottanut alustavasti lekseemejä kuvaavia merkityksiä ja käyttötapoja. Tämän lisäksi olen satunnaisotannalla poiminut kullekin lekseemille 200 konkordanssin eli hakusanan esiintymisympäristön kattavan otannan. Satunnaisotannan pohjalta olen luonut 17 erilaista merkitysluokkaa, joihin olen sijoittanut hakusanojen leksikaaliset myötäesiintymät. Olen vertaillut semanttisia luokkia sen mukaan, muodostavatko ne systemaattisia valintarajoituksia, vahvoja tai lieviä semanttisia myötäesiintymäpreferenssejä lekseemeille. Kolmannessa vaiheessa olen koonnut aikaisempien vaiheiden tulokset lekseemien kontekstuaalisiksi profiileiksi. Lähisynonyymeinä pidetyillä sanoilla ollut juurikaan yhteisiä kollokaatteja. Sanoilla on joitain yhteisiä kollokaatioita, mutta frekvenssit ja tilastollisten testien antamat arvot erottavat niitä. Lekseemit kollokoivat eri tavoin eri sanaluokkia edustavien sanojen kanssa. Esimerkiksi keholla ei ole lainkaan suhteellisia adjektiiveja tilastollisesti merkittävinä kollokaatteina, kun taas vartalolle ne ovat tyypillisiä. Kun lekseemejä tarkastellaan kollokaatteja abstraktimpina semanttisina luokkina, niillä on joitain yhteisiä semanttisia ryhmiä, kuten kaikilla lekseemeillä esiintyvät merkitysryhmät ’yksilöiminen’ ja ’suhtautuminen’. Keho, vartalo ja ruumis osoittautuivat erikoistuneen erilaisiin merkityksiin semanttisten preferenssiensä perusteella. Ruumiilla on ’määrän’, ’paikallistumisen’, ’paikan’ ja ’siirtämisen’ merkitysluokat. Ne eivät ole mahdollisia muilla lekseemeillä eikä elollistarkoitteisella ruumiillakaan, koska ne liittyvät vahvasti ruumiin merkitykseen ’kuollut ruumis’. Ne liittyvät toistuviin lauseyhteyksiin, joissa sanan tarkoite hahmotetaan esinemäisenä, siirreltävänä ja laskettavana yksikkönä, joka sijaitsee jossain tilassa. Keholla on vahvat semanttiset myötäesiintymäpreferenssit ’hyvinvointi’, ’intrasubjektiivinen havainnointi’ ja lääketiede’, jotka liittyvät kaikki terveyteen ja hyvinvointiin sekä tarkoitteen itsensä tarkkailuun. Vartalolla on yksi vahva semanttinen myötäesiintymäpreferenssi, ’ulkonäkö / fyysinen tila’, joka kuvaa lekseemin tarkoitteen fyysisiä ominaisuuksia.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee laululyriikoiden soveltuvuutta suomi toisena kielenä -opetuksen tarpeisiin. Tarkastelun kohteena ovat laulujen sanasto sekä se, miten laulut havainnollistavat tiettyjä kielen ilmiöitä. Tutkimuksen teoreettinen tausta nojaa kielenoppimisen tutkimuksiin. Keskiössä ovat funktionaalinen oppimiskäsitys ja opetuksen eheyttäminen. Lisäksi huomion kohteena ovat tutkimukset, jotka liittyvät suomi toisena kielenä -oppimateriaaleihin tai suomi toisena kielenä -opetuksen ja musiikin suhteeseen. Tutkimus on pääosin kvalitatiivinen, mutta siinä hyödynnetään myös laskennallisia elementtejä. Tutkimusaineisto on kaksiosainen. Ensimmäinen osa käsittää kokoelman lauluja, jotka esiintyvät Facebookissa S2-opetusmusiikkia-nimisellä sivulla. Aineiston toinen osa koostuu suomi toisena kielenä -oppikirjasarja Aamun lauluista. Lauluja on yhteensä 182. Kukin niistä havainnollistaa jonkin tietyn kieliopillisen kategorian ilmentymää, esimerkiksi imperfektin tai partitiivin käyttöä. Nämä kategoriat ovat oppikirjasarja Aamun tapauksessa lauluntekijöiden itsensä määrittelemiä. Facebook-aineiston tapauksessa kategoriat ovat sivuston käyttäjien määrittelemiä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka paljon ja millaisia esimerkkejä laulut antavat näiden kieliopillisten kategorioiden käytöstä. Kieliopillisten kategorioiden ilmentymien lisäksi tutkimuksen kohteena on laulujen sanasto: sen sanaluokkajakauma, yleisimmät lekseemit frekvensseineen, kumulatiivinen frekvenssi sekä eri frekvenssiluokat. Vertailukohteina ovat Suomen sanomalehtikielen taajuussanasto (2004), Suomen murteiden taajuussanasto (1992) sekä Suomen kielen taajuussanasto (1979). Tutkimustulokset osoittavat, että laulujen sanasto muistuttaa pitkälti vertailussa käytettyjä taajuussanastoja niin sanaluokkajakauman kuin kärkisanaston puolesta. Tältä osin voi siis sanoa, että laulut antavat edustavan kuvan suomen kielestä. Huomionarvoista sanaluokkajakaumassa on verbien suuri määrä. Omaleimaisinta sanastoa edustavat substantiivit, joista neljä yleisintä ovat yö, sydän, elämä ja tyttö. Kerran esiintyviä sanoja on aineistosta lähes puolet eli vain hieman vähemmän kuin Suomen murteiden taajuussanastossa. Tämä on odotuksenvastaista, sillä lauluissa on paljon toistoa esimerkiksi kertosäkeissä. Kattavuuslukujen perusteella voi tehdä varovaisen arvion siitä, että tutkimusaineisto on sanaston rikkaudessa lähempänä murteita kuin yleiskieltä ‒ tai kenties pikemminkin lähempänä puhuttua kuin kirjoitettua kieltä. Tutkimustulokset osoittavat, että aineiston lauluissa on keskimäärin suhteellisen paljon niiden kieliopillisten kategorioiden mukaisia ilmauksia, joiden opettamiseen laulut oli tarkoitettukin. Tässä on kuitenkin suurta vaihtelua eri kategorioiden ja laulujen välillä. Huomion kohteeksi nousee myös se, millaisia ovat rakenteeltaan ne laulut, joissa on paljon määrättyjen kielioppikategorioiden esiintymiä. Tutkimusaineistosta hahmottuu kaksi tällaista rakennetyyppiä: luettelomainen laulu ja toistopainotteinen laulu. Mahdollisiin jatkotutkimusaiheisiin kuuluu fraseologinen tutkimus. Laulujen sanastossa riittää niin ikään lisää tutkittavaa esimerkiksi sen osalta, paljonko mukana on harvinaisia, ylätyylisiä tai murteellisia ilmauksia. Monipuolinen suomen kieltä ja suomea toisena ja vieraana kielenä koskeva tutkimustieto antaa arvokasta taustatukea S2-opettajan työhön.

Olen tarkastellut pro gradu -tutkielmassani täytymistä ilmaisevien modaaliverbien esiintymistä eri vuosikymmenten lehtiteksteissä ja internetin keskustelupalstoilla. Tutkimani verbit ovat joutua sekä nesessiivirakenteessa esiintyvät pitää, tulla, täytyä ja kannattaa. Tutkin natiivikielisestä tekstiaineistosta näiden lähisynonyymisten verbien eroja käyttötaajuuden, -muodon ja lähikontekstin eli kotekstin kannalta. Tutkielmani aineisto on FIN-CLARIN:n Kielipankissa olevasta Kansalliskirjaston lehtikokoelman suomenkieliset lehdet -korpuksesta ja Internet-keskusteluaineistot-korpuksesta. Keskustelupalsta-aineisto koostuu Suomi24- ja Ylilauta-sivustoilta kootusta aineistosta. Molemmat aineistot sijaitsevat Kopr-alustalla, joka on vapaasti käytettävissä internetselaimen kautta. Korp-alustan tilastotoimintojen avulla tutkin täytymisverbien esiintymistä aineistossa. Tutkielmani teoreettinen lähtökohta on kontekstuaalinen semantiikka ja fraseologinen käsitys kielestä. Fraseologisen kielentutkimuksen parissa ajatellaan, että esiintymiskonteksti, esimerkiksi kollokaatit eli leksikaaliset myötäesiintymät, ovat osa sanan merkitystä. Siten ne myös paljastavat lähisynonyymisten sanojen merkityseroja. Tutkimani täytymisverbit muodostavat verbiketjun infinitiivimuotoisen verbin kanssa. Yleiskielessä nesessiiviverbien infinitiivi on A-infinitiivi ja joutua-verbin MA-infinitiivi. Tutkin erityisesti näitä infinitiivikollokaatteja. Infinitiivikollokaattien avulla tutkin täytymisverbien käyttöympäristöjen eroja. Aineistojeni perusteella välttämättömyyttä ilmaisevien modaaliverbien käyttöfrekvenssi eroaa enemmän 1940-luvun ja vuoden 2000 lehtitekstien kuin vuoden 2000 lehtitekstien ja vuosien 2001–2015 keskustelupalstatekstien välillä. Frekvenssinsä puolesta tärkein täytymistä ilmaiseva verbi vuoden 2000 lehtiteksteissä ja Internet-keskusteluaineistossa on ehdottomasti pitää. Myös kannattaa-verbin frekvenssi on kasvanut vuosikymmenten aikana. Erityisen käytetty se on keskustelupalsta-aineistossa. Täytymistä ilmaisevien verbien koteksteistä paljastui tendenssieroja. Esimerkiksi frekvenssinsä puolesta tärkein täytymistä ilmaiseva modaaliverbi pitää on kotekstinsä perusteella neutraali ja väljämerkityksinen. Sen sijaan sen läheisimmällä synonyymillä, täytyä-nesessiiviverbillä sekä erityisesti joutua-verbillä on negatiivinen semanttinen prosodia. Niiden ympärillä esiintyvät sanat ovat siis merkityssisällöltään jollakin tavalla epämiellyttäviä. Kotekstinsä perusteella tarvita on nimenomaan täytyä-verbin kielteinen vastine, mutta se ei ole semanttiselta prosodialtaan aivan yhtä negatiivinen. Täytyä-verbi muodostaa usein verbiketjun puhumista ilmaisevan infinitiivin kanssa. Joutua esiintyy usein lopettamista ilmaisevien infinitiivien ja kannattaa mentaalisiin prosesseihin viittaavien infinitiivien kanssa. Korp-konkordanssihakuohjelma on hyvä väline suurten korpusten analysoimiseen, mutta morfologisesti monipolvisen suomen kielen kanssa se ei aina toimi täysin sujuvasti. Sen käyttö vaatii paljon tietojen yhdistelyä, päättelyä ja tutkijan omia laskuja. Se on kuitenkin hyvä apuväline kontekstuaalisen semantiikan tutkimiseen.

Tutkielmani aihe on kahden Japanissa asuvan suomalaisen kielidiskurssit. Informanttini ovat suomalaisia naisia, jotka ovat asuneet ulkomailla useita vuosia: ensin Isossa-Britanniassa, sitten Japanissa. Aineistoni koostuu informanttieni yksilöhaastatteluista sekä heidän yhteisestä keskustelustaan. Ensimmäisen informanttini haastattelu on nauhoitettu Suomessa syksyllä 2010, ja toisen informanttini haastattelu sekä informanttien yhteinen keskustelu Japanissa keväällä 2011. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia diskursseja informanttini rakentavat osaamistaan kielistä — suomesta, englannista ja japanista. Tätä tarkastelen sen kautta, millaisia merkityksiä ja rooleja informanttini liittävät osaamiinsa kieliin. Lisäksi halusin keskustelun avulla selvittää, miten diskursseihin vaikuttaa se, että niitä jaetaan toisen samanlaisessa tilanteessa olevan henkilön kanssa. Tutkimukseni teoriaosassa olen käsitellyt kielen merkitystä, äidinkieltä ja identiteettiä sekä monikielisiä konteksteja, joissa yhä useammat suomalaiset elävät. Aineistoni analyysissä olen käyttänyt diskurssianalyysin menetelmää ja muodostanut neljä kielistä puhumisen tapaa eli diskurssia: välinediskurssin, normatiivisuusdiskurssin, kielen ja kulttuurin yhteyden diskurssin sekä identiteettidiskurssin. Informantit rakentavat normatiivista diskurssia ainoastaan suomen kielestä ja arvottavat kielensä puhtautta ja kunnollisuutta. Välinediskurssissa kielet nähdään kommunikaatiotehtävänsä valossa ja tilannesidonnaisina. Englannin kieli rakentuu välinediskurssissa lingua franca -tehtävän kautta, mutta suomen kieli näyttäytyy jokapäiväisessä elämässä ja kansainvälisissä tarkoituksissa käyttökelvottomana. Informanttini näkevät kielen ja kulttuurin yhteyden äidinkielen ja suomen kielen kautta, mutta kontrastoivat sen itselleen vierasta kielenkäyttötapaa ja kulttuuria edustavaan japanin kieleen. Informanttien identifioitumisen kielet ovat suomi ja englanti, ja toinen informanteista myös nimesi englannin äidinkielekseen. Suomen ja englannin äidinkieliperustelut kuitenkin erosivat toisistaan. Japanin kielen kautta informantit hahmottivat, mikä on heidän identiteettinsä ulkopuolella, ja siihen he eivät samaistuneet.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani Miss Farkku-Suomi -elokuvan (2012) Oulun seudun murteen variaatiota sosiolingvistisestä näkökulmasta. Valitsin tutkittaviksi kielenpiirteikseni Oulun seudun murteelle tyypilliset svaavokaalin, yksikön 1. ja 2. persoonan pronominit, inessiivin päätevariantit, yleisgeminaation sekä jälkitavujen eA- ja OA-yhtymät. Tutkielmani tavoitteena oli selvittää Oulun seudun murteesta tehtyjen pro gradu -tutkielmien avulla, kuinka autenttista murretta elokuvassa käytetään sosiolingvistisestä näkökulmasta tarkasteltuna. Halusin myös selvittää, edustaako elokuvassa käytetty murre parhaiten Oulun kaupunkialueen vai sen ympärysalueiden murretta. Käytin aineistolähtöisessä analyysissäni sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista menetelmää. Keräsin tutkimusmateriaalini litteroimalla elokuvan repliikit (ks. litterointiperiaatteet luvusta 4.2.). Sen jälkeen poimin litteraatista kaikki tutkimani kielenpiirteet yksi kerrallaan ja laskin kunkin kielenpiirteen frekvenssin ja prosenttiosuuden (luku 5). Analyysiäni varten laskin vertailuaineistoni pro gradu -tutkielmien kielenpiirteiden variaation yhdeksi keskiarvoksi, sillä tutkielmissa taustamuuttujina on käytetty sukupuolen lisäksi usein myös koulutustaustaa ja ikää. Tutkimukseni kuuluu sosiolingvistiseen variaationtutkimukseen, koska vertailen tutkimieni kielenpiirteiden edustumista myös sukupuolten välillä (ks. luku 6). Työssäni on myös asuinpaikkaan liittyvä aspekti, sillä vertaan elokuvassa käytettävää murretta Oulun seudun murteen puhuma-alueeseen. Tutkimustulosteni perusteella Miss Farkku-Suomi -elokuvan murre edustaa hyvin autenttista Oulun seudun murretta. Naispuolisten henkilöiden murre edustaa murteellisempaa Oulun kaupunkialueen ympärysalueiden eli maaseudun murretta ja miespuolisten henkilöiden murre Oulun kaupunkialueen murretta. Ainoat kielenpiirteet, jotka eivät edusta Oulun seudun murretta vertailuaineistoni perusteella, ovat yksikön 2. persoonan pronominin ja jälkitavujen eA-yhtymien variaatio. Kiinnitin analyysissäni huomiota myös niihin kielenpiirteisiin, jotka eivät ole Oulun seudun murteelle tyypillisiä. A:n loppuheitto ja itämurteiden erikoisgeminaatio ovat elokuvassa esiintyviä kielenpiirteitä, jotka eivät kuulu vertailuaineistoni perusteella Oulun seudun murteeseen. Lisäksi elokuvassa on muutama kumma tapaus, joissa murteellinen variantti ei ole mahdollinen. Näitä ovat svaavokaalin edustuminen lt-yhtymässä ja geminaation käyttö sirkus-sanueessa. Sosiolingvistisessä variaationtutkimuksessa on selvinnyt, että naiset ja tytöt suosivat puheessaan standardivariantteja ja laajalle murteisiin levinneitä leimaamattomia puhekielen piirteitä poikia ja miehiä enemmän. Hypoteesini tämän perusteella oli, että näin on myös elokuvassa. Miss Farkku-Suomi -elokuvan nais- ja miespuolisten henkilöiden käyttämästä murteesta onkin löydettävissä eroja autenttisen puheen tavoin. Elokuvassa käytetty murre ei kuitenkaan tue aikaisempia sosiolingvistisiä tutkimuksia siitä, että naiset olisivat miehiä yleiskielisempiä: naispuoliset henkilöt ovat viidessä tutkimassani kielenpiirteessä murteellisempia kuin miespuoliset henkilöt. Sosiolingvistisestä variaationtutkimuksen näkökulmasta katsottuna Miss Farkku-Suomi -elokuvassa käytetty murre ei edusta sukupuoltenvälistä autenttista puhetapaa. Elokuvan katsojalle on tärkeintä kuitenkin se, että hän tunnistaa elokuvassa olevan murteen Oulun seudun murteeksi. Jos elokuvan murteen onnistuneisuutta tarkastelee kansandialektologisesta näkökulmasta, voidaan todeta, että sekä nais- että miespuoliset henkilöt onnistuvat saavuttamaan todentuntuisena pidettävän Oulun seudun murteen.

Tutkielmani aiheena oli adpositioiden vertailu karjalan (livvin murre) ja suomen kielessä. Adpositioiden järjestelmä on tärkeä aihe, koska se on yksi itämerensuomalaisten kielten luonteenomaisista ominaisuuksista sijapäätteiden rinnalla. Indoeurooppalaisissa kielissä sijapäätteitä ei ole. Tämän tutkielman tavoitteena oli vertailla suomen sekä karjalan taajaan käytettyjä adpositioita ja kiinnittää huomiota adpositioiden merkitykseen, adpositiolausekkeiden pääsanan sijamuotoon ja siihen, millaisia konseptuaalisia perusrelaatioita adpositioilla kuvataan. Opiskeluaikanani minulla oli paljon vaikeuksia tarvittavien karjalankielisten oppikirjojen löytämisessä. Tarkoitukseni oli antaa karjalan kielestä kiinnostuneille mahdollisuus käyttää keräämiäni tietoja opiskelussa ja työelämässä, jotta heidän ei tarvitsisi joka kerta etsiä niin pitkään kirjallisuutta saadakseen tarvittavaa informaatiota. Tutkimuksen aineistona oli esimerkkejä kaunokirjallisuudesta ja oppikirjoista. Olen tarkastellut lapsille tarkoitettuja kertomuksia, koska ne on kirjoitettu yksinkertaisella kielellä ja niissä on enemmän adpositioita kuin aikuisille suunnatuissa kirjoissa. Olen käyttänyt adpositioiden kuvaamisessa kognitiivista kielitiedettä. Käytän laadullista tutkimusmenetelmää. Aineistossani eniten käytetyt adpositioiden joukot ovat pää- (karj. piä-) ja taka-kantaisia adpositioita. Tutkielmassani kerroin niiden alkuperästä, esiintymisestä adpositioina tai sekä post- että prepositioina ja niiden lausekkeiden pääsanojen sijamuodoista. Kuvasin myös aineistoni esimerkkejä käyttäen diagrammeja ja taulukkoja. Karjalan kieli ja suomen kieli ovat lähisukukieliä, joten adpositiot ovat näissä kielissä samankaltaisia. Adpositiot karjalan ja suomen kielessä muodostetaan samoista sanakannoista tai nomineista, alkuperä niillä on sama. Aineistoani tutkiessa huomasin, että ero karjalan- ja suomenkielisissä adpositioissa on se, että karjalan kielessä niiden muoto on lyhennetty. Monet adpositiot muodostetaan nomineista, ja nominit taipuvat sijamuodoissa, jotka ovat samat karjalan ja suomen kielessä. Koska suomessa ja karjalassa sijapäätteet ovat erilaiset, siksi on myös ero niiden adpositioiden sijapäätteissä, mutta sanakanta on sama. Adpositioissa voi olla myös eroja, jotka tapahtuvat karjalan ja suomen kielen fonotaksin erojen vuoksi. Yleensä kaikki adpositiot ovat samankaltaisia ja on helppo löytää karjalankielisen adposition vastine suomen kielessä tai päinvastoin. Tutkielmaani kirjoittaessa huomasin, että karjalan ja suomen kielessä on erittäin suuri joukko postpositioita, mutta prepositioita on vähemmän. Uudet sijat muodostetaan vain postpositioista, eikä prepositioista. Postpositioita voi muodostua myös adpositiosarjoja. Prepositioita ei muodostu adpositiosarjoja. Opiskellessa kieliä aina pitää niitä osata käyttää keskustelussa ja käyttää oikein. Tutkiessani adpositioita sain tietoja niiden muodostamisesta, merkityksestä sekä siitä, mikä on minulle on tärkeintä: miten niitä pitää käyttää lauseissa sekä karjalan että suomen kielessä.

Pro gradu -tutkimuksessani tarkastelen kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen metatekstuaalisia viittauksia. Tutkimuksessani olen selvittänyt, millä tavoin vuoden 2017 kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus viittaa itseensä ja millä tavoin sopimuksen metatekstuaaliset viittaukset ilmenevät. Tutkimuksessani lähestyn aineistoani lingvistisen tekstintutkimuksen keinoin. Sovellan metatekstuaalisuuden ja tekstuaalisen metadiskurssin käsitteitä tarkastellessani aineistoni viittauksia. Kielitieteellisen tutkimuksen lisäksi tutkimuksellani on yhteys oikeuslingvistiseen tutkimukseen. Tarkastelen viittauksia sen mukaan, mihin sopimuksen kohtaan ne kohdistavat viittauksen suhteessa itseensä. Jaottelen aineistossani esiintyvät metatekstuaaliset viittaukset kuuteen eri ryhmään: viittaukset eteenpäin, viittaukset taaksepäin, viittaukset samaan momenttiin, pykälään tai lukuun itsessään, viittaukset koko sopimukseen, epätarkat viittaukset ja rajatapaukset. Viittaaminen sopimukseen tapahtuu useimmiten pykälä- ja momenttiviittauksia käyttämällä. Pykälien ja momenttien lisäksi metatekstuaalisia viittauksia sopimuksessa ovat adpositiot jäljempänä, edellä ja yllä, adjektiivi seuraava sekä tässä-rakenne. Toisaalla sanottua osoitetaan sopimuksessa myös neljällä referointirakenteella (x:n mukainen, x:n mukaisesti, x:n mukaan ja x:n perusteella) sekä TU- ja VA-partisiipeilla. Käytän tutkimuksessani myös aineiston kvantitatiivista kuvausta. Teen laskelmia avoimesta metatekstuaalisuudesta: kuinka paljon aineistossani on viittauksia tekstin eri osiin ja kuinka paljon niitä esiintyy suhteellisesti sivua kohden. Lisäksi kiinnitän tutkimuksessani huomiota viittausten ymmärrettävyyteen siltä osin, että käykö lukijalle viittauksista yksiselitteisesti ilmi, mihin sopimuksen kohtaan viitataan. Metatekstuaalisilla viittauksilla on kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa useita tehtäviä. Viittauksilla jäsennetään tekstin rakennetta ja ohjataan lukijoita hahmottamaan sopimuksen eri osia ja niiden yhteenkuuluvuutta. Systemaattisuuden mukaisesti viittauksilla osoitetaan sopimuksessa jo toisaalla määrättyä tai määriteltyä sisältöä. Viittaukset myös itsessään esiintyvät osana sopimuksen määräyksiä, määritelmiä ja ehtolauseita. Näissä tapauksissa viittausten merkitys korostuu, sillä sopimusta ei ole mahdollista ymmärtää tai soveltaa ilman tietoja viitattujen kohtien sisällöstä.