Tutkin kandidaatintyössäni hannata-verbin kognitiivista semantiikkaa Pohjois-Pohjanmaalla asuvien kieltenopiskelijoiden keskuudessa kyselytestin avulla. Tarkastelin, minkälaisia merkityksiä pohjoissuomalaiset nuoret aikuiset hahmottavat hannata-verbille ja miten heidän hahmottamansa merkitykset suhteutuvat stadin slangista kuvattuihin merkityksiin. hannata osoittautui informanttien joukossa melko tuntemattomaksi sanaksi: vain 37 prosenttia vastaajista oli aineiston mukaan kuullut hannata-sanaa käytettävän, ja vain 14 prosenttia vastaajista kertoi joskus käyttävänsä hannata-sanaa. Hypoteesini mukaisesti selvästi keskeisimmäksi hannata-verbin merkitykseksi hahmottui kaikkien kyselytestin tehtävien perusteella merkitystyyppi ’vastustaa’. Myös erityisesti merkitykset ’epäröidä’ ja ’jänistää’ esiintyivät aineistossa, kun taas merkitystyypit ’uskaltaa’ ja ’pihdata’ eivät juurikaan nousseet esille aineistossa. Erityisesti sellaisten vastaajien joukossa, jotka eivät olleet kuulleet aiemmin hannata-sanaa, esiintyi myös jonkin verran merkityksiä ’ymmärtää’ ja ’harmittaa’. Osa vastaajista hahmotti hannata-verbille myös stadin slangista poikkeavia merkityksiä, mutta nämä olivat lähinnä yksittäistapauksia. Intuitioni siitä, että hannaava olio voi olla myös eloton, sai vahvistusta kahdesta kyselytestin vastauksesta. Päädyin työssäni määrittelemään kognitiivisen semantiikan ja aineistoni avulla kriteerit Stadin slangin suursanakirjan (Paunonen 2000 s.v. hannaa) sisältämille hannata-verbin merkitystyypeille. Paunosen merkitystyypistä ’epäröidä’, ’pelätä’ ja ’arkailla’ muodostin kaksi merkitystyyppiä, kun taas muut Paunosen merkitystyypit pysyivät lähes ennallaan. Jaoin myös merkitystyypit intransitiivisiin ja transitiivisiin merkitystyyppeihin. hannata-verbin transitiivisia merkitystyyppejä ovat ’vastustaa’, ’pelätä’, ’pihdata’, ’harmittaa’ ja ’ymmärtää’, ja intransitiivisia merkitystyyppejä ovat ’epäröidä’, ’jänistää’ ja ’uskaltaa’.

Pro gradu-tutkielmassani tutkin vetää-verbin monimerkityksisyyttä ja idiomaattisuutta. Kartoitan vetää-verbin erilaisia esiintymisympäristöjä ja sitä, millaisia objekteja, täydennyksiä ja merkityksiä se voi saada. Tärkeä tutkimuskysymys on myös se, millaista liikettä ja millaisia liikeprosesseja vetää-verbin avulla on mahdollista kuvata. Käytän tutkimuksessani kognitiivisen semantiikan käsitteitä ja metodeja. Tutkin tapausten aspektivaihtelua sekä liikeprosesseja ja lisäksi hyödynnän aikaisempaa idiomi- ja metaforatutkimusta. Tutkimukseni aineistona on 500 vetää-verbin sisältämää tapausta Suomi24- ja demi.fi -keskustelufoorumeilta. Lisäksi mukana on esimerkkejä puhekielestä ja laululyriikoista. Analysoin 177 näistä tapauksista. Tutkimuksessani selviää, että vetää-verbiä käytetään kuvaamaan prototyyppisten, ensimmäisten sanakirjamerkityksiensä tapaisen liikkeen (’vetää perässä’, ’vetää jotain kohti’, ’vetää ylös jostain’) lisäksi esimerkiksi laulamista, soittamista, ulos päin suuntautuvaa liikettä, tunteiden muutosta, tanssimista tai jopa paikallaan oloa. Luonnehdin vetämistä ja sen moninaista liikettä ”epämääräisyysjatkumon” käsitteen avulla. Epämääräisyysjatkumon epämääräiseen päätyyn sijoittuu liike, jota ei spesifioida; sen intensiteettiä, tapaa, nopeutta, lähtö- tai kohdelokaatiota ei kerrota. Jatkumon toisessa päädyssä on tarkasti määritelty liike, jolloin tapa, nopeus, intensiteetti ja lähtö- tai kohdelokaatio (tai molemmat) on spesifioitu ja eksplikoitu. Vetää-verbin valinta predikaatiksi mahdollistaa myös sen ajoittaisen toimimisen kevytverbinä; varsinainen toiminta muutetaan deverbaalinominiksi ja objektiksi kun predikaatiksi valitaan vetää. Aineistoni näyttää myös, että vetää-verbin sisältämät idiomikonstruktiot varioivat hyvin mielikuvituksellisesti ja rikkaasti.

Pro gradu -tutkielmassani olen kuvaillut suomenoppijoiden kielitaidon tarkkuuden kehittymistä Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasojen A2–B2 välillä. Pseudopitkittäistutkimuksessani tutkimuskohteina ovat suomenoppijoiden tuottamat morfosyntaktiset objektivirheet ja morfosyntaktisesti virheettömät objektit. Tavoitteenani on ollut mallintaa suomenoppijoiden kielitaidon tarkkuuden kehitystä potentiaalisen esiintymisen analyysin ja virheanalyysin avulla. Olen selvittänyt, millaisia morfosyntaktisia objektivirheitä suomenoppijat ovat tuottaneet ja miten virheiden suhteelliset esiintymät muuttuvat kielitaidon karttuessa. Olen tutkielmassani kuvaillut jokaista virhetyyppiä aineistoesimerkkien avulla. Korpuspohjaisen tutkimukseni aineisto on peräisin Kansainvälisestä oppijansuomen korpuksesta (ICLFI). Aineistoni koostuu vironkielisten, tsekinkielisten, ruotsinkielisten, kiinankielisten ja hollanninkielisten oppijoiden tuottamista teksteistä, jotka on taitotasoarvioitu Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasokuvausten mukaisesti. Tutkimukseni pohjaa vahvasti kvantitatiivisiin huomioihin ja metodeihin, joiden on tarkoitus antaa kuva yleisestä oppijankielisestä tutkimusaineistosta. Tutkimukseni kvalitatiiviset huomiot rajoittuvat virheiden ja tilastollisten muutosten kuvailuun. Tutkimukseni perusteella suomenoppijat tuottavat neljänlaisia morfosyntaktisia objektivirheitä: partitiivivirheitä, genetiivivirheitä, nominatiivivirheitä ja akkusatiivivirheitä. Virhetyypeistä tyypillisin on partitiivivirhe. Tyypillisin suomenoppijoiden tuottama virheellinen objektin sijamuoto on nominatiivi, vaikkakin kyseessä on varsin harvinainen objektin sijamuoto. Objektin lukuvirheitä tapahtuu lähinnä vain partitiiviobjektien kategoriassa. Objektin morfosyntaktisten virheiden perusteella suomenoppijoiden kielitaidon tarkkuus kehittyy taitotasojen A2–B2 välillä. Tutkimukseni perusteella näin voidaan todeta kaikkien objektin sijamuotojen kohdalla. Kielitaidon tarkkuuden kehittyminen tarkoittaa, että oppijan tuottama kielenaines muistuttaa edistyneemmillä taitotasoilla yhä enemmän suomen kielen sääntöjen mukaista kielenainesta. Vaikka kielitaidon tarkkuus kehittyykin, jää suomenoppijoille huomattavasti kehitettävää vielä B2-taitotasollakin. Tyypillisimmin suomenoppija tekee virheen objektin aspektuaalisessa valinnassa eli valinnassa partitiiviobjektin ja totaaliobjektin väliltä. Lisäksi suomenoppijat tekevät rutkasti virheitä myös totaaliobjektin sisäisessä sijanvalinnassa. Tutkimukseni perusteella suomenoppijat osaavat jo hyvin varhain tehdä valinnan objektin sijamuodon ja paikallissijamuodon väliltä. Tutkimustulosteni puitteissa voidaan todeta, oppijat hallitsevat suomen kielen objektin sijamuodon ja luvun valinnan yhä paremmin kielitaidon karttuessa. Virheosuuksien suuruus vielä B2-tasollakin tukee aiempia havaintoja, joiden perusteella suomenoppijat kokevat etenkin objektin sijanvalinnan haastavaksi.

Pro gradu -tutkielmani aiheena on konstruktio mennä kuin X kirjoitetussa suomen kielessä (sanomalehtikieli). Konstruktio rakentuu liikeverbistä mennä, kuin-konjunktiosta ja konjunktiota seuraavasta, varioivasta X:stä, joka on substantiivilauseke (NP), adjektiivilauseke (AP) tai verbin E-infinitiivi. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää konstruktion variaatiota kirjoitetussa suomen kielessä ja sen vakiintuneisuus kirjoitettuun suomen kieleen. Konstruktion variaatiota kuvaan selvittämällä sekä varioivan X:n muotoa ja merkitystä että koko konstruktion muotoa ja merkitystä. Tutkimukseni on aineistopohjainen, kvalitatiivinen tutkimus, jota tukevat myös kvantitatiiviset havainnot. Tutkimusaineistoni on valikoima tekstikorpus Suomen kielen tekstikokoelman sanomalehtitekstejä, jotka ovat peräisin 1990-luvulta. Tutkimukseni teoreettinen tausta on kognitiivisessa kielentutkimuksessa, konstruktiokieliopissa ja metaforateoriassa. Kognitiivisessa kielitieteessä merkitys nousee tärkeäksi, ja merkitys on ensyklopedista eli kielellisen tiedon ja maailmaa koskevan tiedon voi erottaa toisistaan vain keinotekoisesti. Konstruktiokieliopissa mikä tahansa kielellinen kokonaisuus katsotaan konstruktioksi, kunhan jokin sen muodon tai funktion piirre ei ole ennustettavissa muista konstruktioista. Kokonaisuudet voidaan myös tallentaa konstruktioina, vaikka ne olisivat täysin ennustettavissa, kunhan ne toistuvat riittävän usein. Konstruktio on muodon ja merkityksen yhteenliittymä. Metaforat ovat konventionaalisia ja korvaamattomia, ja ne on tunnustettu normaaleiksi arkikielen ilmiöiksi. Tutkimustulosten perusteella selviää, että konstruktion mennä kuin X varioiva X voi taipua substantiivilausekkeessa nominatiivissa, partitiivissa, inessiivissä, illatiivissa, adessiivissa, allatiivissa ja instruktiivissa. Adjektiivilausekkeessa X taipuu partitiivissa ja verbin E-infinitiivissä instruktiivissa. Osa näistä sijamuodoista on yleisempiä kuin toiset, ja kunkin sijamuodon sisältämä konstruktio mennä kuin X on vakiintunut tiettyihin merkityksiin. Tutkimustulokseeni vaikuttaa se, että tutkimusaineisto on sanomalehtikielinen. Jossain toisessa tutkimusaineistossa konstruktion variaatio ilmenisi mahdollisesti sekä muodoltaan että merkitykseltään erilaisena.

Tutkielman aihe on League of Legends -pelissä käytetyt nimimerkit. Tutkielmassa analysoidaan nimimerkkien ortografista rakennetta ja nimimerkkien valintaperusteita. Analyysin tuloksia vertaillaan joihinkin viime vuosina erilaisista verkkonimimerkeistä tehtyjen opinnäytetöiden tuloksiin. Aineistona on käytetty kyselylomakkeella kerättyä aineistoa, joka sisältää 183 erilaista nimimerkkiä suomalaisilta League of Legends -pelaajilta. Aineisto on kerätty syksyllä 2015 tätä kandidaatintutkielmaa varten. Tutkimuksessa on analysoitu nimimerkkien ortografista rakennetta ja valintaperusteita. Ortografiasta on huomioitu nimimerkin alkukirjain, kirjainkoko koko nimessä sekä nimimerkissä mahdollisesti käytetyt numerot. Valintaperusteanalyysissa luokittelukategoriat on valittu aineiston pohjalta, ja apuna on käytetty kyselyyn vastanneiden nimimerkeilleen antamia perusteluita. Analyysissa tärkeimmät vertailukohteet ovat Lasse Hämäläisen (2012) ja Jaana Matsin (2012) pro gradut sekä Katja Virpirannan (2011) kandidaatintutkielma. Joiltain osin tuloksia vertaillaan myös muihin nimimerkkitutkimuksiin. Tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että nimimerkeissä suositaan isoa alkukirjainta, vaikka se ei nimimerkeissä olekaan pakollinen. Nimimerkkien valinnassa suositaan joko jo muualla käytössä olevaa tai omaan nimeen jollain tavalla perustuvaa nimimerkkiä. Tuloksista voi olettaa, että nimimerkit ymmärretään epävirallisesta statuksestaan huolimatta erisnimien kaltaisiksi, ja kertaalleen hyväksi havaittu nimimerkki säilytetään usein myös verkkosivustolta toiselle siirryttäessä. Arkipäiväisessä käytössä oleva epävirallinen lempinimi on myös yleinen nimimerkkinä.

Kandidaatintutkielmani tutkimusaihe on nesessiivirakenteen subjektin sija keskustelupalstoilla. Nesessiivirakenteen subjektin sijamuoto on kielen huollon suosituksen mukaisesti genetiivi, mutta myös nominatiivi on yleisesti käytössä. Olen kerännyt aineistoni Suomi24-korpuksesta. Olen tutkimuksessani tarkastellut, kuinka nesessiivirakenteen A-infinitiivimuotoisen pääverbin syntaktiset ja semanttiset piirteet vaikuttavat sijanvalintaan. Aineistostani näkyy, että genetiivisubjektia esiintyy kaikissa monikäyttöisissä lausetyypeissä. Nominatiivi on erityisesti kopulalauseiden subjektin sijamuoto. Myös intransitiivilauseissa esiintyy nominatiivisubjektia, mutta transitiivisissa lauseissa subjektin sija on genetiivi. Semanttisesti tarkasteltuna nominatiivisubjektin saavat sellaiset lauseet, joissa toiminta tai siirtyminen tilasta toiseen ei ole ihmisen aiheuttama. Genetiivi liittyy erityisesti sellaisiin lauseisiin, joissa subjektin tarkoite on vastuullinen ja elollinen toimija.

Kandidaatintutkielmani aihe on nesessiivirakenteen subjektin sija sanomalehtikielessä. Subjektin sija nesessiivirakenteessa on kielenhuollon suosituksen mukaan genetiivi, mutta myös normin vastainen nominatiivimuoto on yleisessä käytössä. Olen tutkimuksessani tutkinut sitä, miten rakenteen A-infinitiivimuotoisen pääverbin syntaktiset ja semanttiset piirteet vaikuttavat subjektin sijanvalintaan. Olen käyttänyt aineistoni hankintaan Korp-korpusta, ja aineistoni on Kansalliskirjaston lehtikokoelman suomenkielisten lehtien 2000-luvulla kerätystä kokoelmasta. Aineistoni sisältää 200 nesessiivirakenteen sisältävää tapausta, joista 100 on nominatiivisubjektillisia ja 100 genetiivisubjektillisia. Tutkimustulokset osoittavat, että genetiivisubjekti on jakautunut aineistossani tasaisesti jokaiseen monikäyttöiseen lausetyyppiin. Genetiivisubjektia esiintyy myös jokaisessa jaottelemassani semanttisessa ryhmässä. Genetiivisija vaikuttaa myös liittyvän erityisesti sellaiseen lauseeseen, jossa subjektin tarkoite esitetään sellaisena toimijana, joka on verbin kuvaamassa toiminnassa vastuullinen toimija. Nominatiivisubjekti taas esiintyy aineistossani erityisesti kopulalauseissa, mutta myös intransitiivisissa lauseissa. Nominatiivisubjekti ei aineistoni perusteella liity sellaisiin intransitiivilauseisiin, joissa ilmaistaan ihmisen aiheuttamaa siirtymistä tilasta toiseen. Nominatiivisubjekti liittyy usein sellaisiin lauseisiin, joissa subjektin tarkoite ei ole vastuussa verbin ilmaisemasta toiminnasta.

Kandidaatintutkielmassani käsittelen liveroolipelihahmojen nimeämisen perusteita oululaisissa realistisissa liveroolipeleissä. Tutkin sitä, millä perusteilla hahmoja nimetään ja mitä nimeämisessä vältetään. Keräsin aineistoni haastattelemalla kolmen liveroolipelin pelinjohtajia. Etunimiä aineistooni kertyi 104 kappaletta ja sukunimiä 46 kappaletta. Etunimien antoperusteita annettiin yhteensä 168 ja sukunimien antoperusteita 63. Sukunimien aineisto on pienempi, sillä peleissä on paljon sukulaishahmoja, joilla on sama sukunimi. Lisäksi sukunimet saavat vähemmän perusteluita kuin etunimet, mikä ehkä heijastaa tosimaailman nimeämistä. Etunimien osalta vertaan tuloksiani aiempiin nimenantoperusteiden tutkimuksiin. Esimerkiksi henkilöesikuvan mukaan nimeäminen ja suku- tai perheyhteyden ilmaiseminen nimessä ovat perusteita, jotka ilmenevät sekä tosimaailman että liveroolipelien nimeämisessä. Tosimaailman nimistön lisäksi liveroolipelihahmojen nimistö muistuttaa kirjallisuusnimistöä. Esimerkiksi asuinpaikkaa ja sosiaalista asemaa voidaan ilmaista sekä liveroolipeli- että kirjallisuuden hahmojen sukunimissä. Pelinjohtajat yleensä välttelevät nimiä, joista eivät pidä. Myös samannimisiä hahmoja enimmäkseen vältetään, jos tarkoituksena ei ole luoda realistisuutta samannimisyydellä. Nimilakia noudatetaan, mutta pelinjohtajat saattavat keksiä uusia nimiä.

Tarkastelen kandidaatintutkielmassani suomalaisten naisten sukunimen valintaperusteita. Tavoitteenani on selvittää, miksi jo avioituneet kaksoisnimen ottaneet naiset ovat valinneet kaksoisnimen, mitkä tekijät vaikuttavat lähitulevaisuudessa avioituvien naisten sukunimen valintaan, mitä mieltä naisten puolisot ja sukulaiset ovat nimiasiasta ja miten identiteetti vaikuttaa sukunimen valintaan. Aineistoni koostuu 14:n avioituneen kaksoisnimen ottaneen naisen ja 25:n lähitulevaisuudessa avioituvan naisen kyselylomakkeisiini internetissä antamista vastauksista. Käytän aineistoni analysoinnissa laadullista sisällönanalyysia, sisällön erittelyä ja sisältölähtöistä diskurssianalyysia. Tutkimuksessani käy ilmi, että naiset muodostavat avioituessaan kaksoisnimen siksi, että oma sukunimi halutaan säilyttää identiteetin, suvun jatkamisen tai nimen harvinaisuuden takia, mutta lisäksi puolison nimen ottamisella perheelle saadaan yhteinen nimi. Perustelut ovat samat sekä avioituneiden kaksoisnimen ottaneiden että lähitulevaisuudessa avioituvien kaksoisnimen ottavien naisten vastauksissa. Identiteetti on siis yksi vaikuttava tekijä oman sukunimen säilyttämisessä. Tutkimuksestani ilmenee myös, että suurin osa lähitulevaisuudessa avioituvista naisista ottaa edelleen puolisonsa sukunimen. Oman nimensä pitävien, puolisonsa nimen ottavien ja kaksoisnimen muodostavien ryhmissä esiintyy peruste yhteenkuuluvuus. Naiset pyrkivät siis sukunimivalinnallaan ennen kaikkea saamaan perheelle yhteisen sukunimen. Suurin osa puolisoiden ja sukulaisten mielipiteistä on sukunimen valinnasta riippumatta joko hyväksyviä, tai sitten valinta ei herätä heissä tunteita puolesta eikä vastaan. Muutaman vastaajan puoliso on aluksi vastustanut naisen valintaa, mutta jokainen valinta on kuitenkin loppujen lopuksi saanut puolisonkin hyväksynnän. Vastausten perusteella yleisin syy oman nimen pitämisen tai kaksoisnimen muodostamisen ihmettelyyn on puolison ja sukulaisten oletus perinteisen sukunimivalinnan tekemisestä.

Pro gradu -tutkielman aiheena on Suvivirsi-keskustelun diskurssit. Keväällä 2014 lehdistössä käytiin keskustelua Suvivirren laulamisesta kouluissa ja uskonnollissävytteisten tilaisuuksien oikeellisuudesta ja tarpeellisuudesta perusopetuksessa. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen linjausta tulkittiin laajasti vain kielloksi laulaa Suvivirttä koulujen päättäjäistilaisuuksissa. Pro gradu -tutkielmassani aineistona on Suvivirsi-keskusteluun liittyviä uutistekstejä sekä mielipidekirjoituksia, yhteensä 67 kirjoitusta. Uutistekstejä on mukana kuudesta eri lehdestä: Helsingin Sanomat, Kaleva, Ylen verkkouutiset, MTV:n verkkouutiset, Iltasanomat.fi sekä Iltalehti.fi. Jos uutisteksteihin on ollut upotettuna kommentteja, olen huomioinut aineistossa, mutta varsinaisia kommenttiosioita en ole tähän aineistoon ottanut. Mielipidekirjoitukset on kerätty Helsingin Sanomien ja Kalevan mielipidepalstoilta. Tutkielmani teoreettisena ja metodologisena taustana on käytetty diskurssianalyysia, tarkemmin määriteltynä Norman Faircloughin viestintätilanteiden tutkimiseen kehitettyä sovellutusta. Faircloughin kriittisessä diskurssianalyysissä yhdistyy sekä kielitieteellinen että yhteiskunnallinen diskurssianalyysin näkemys. Tämän tutkielman tutkimuskysymykset olivat 1) Millaisia merkityksiä Suvivirsi saa keskustelussa? ja 2) Millaisia diskursseja Suvivirsi-keskustelussa ilmenee? Suvivirsi näyttäytyi keskustelun yläkäsitteenä, symbolina, jonka avulla aihetta pystyi lähestymään ja kommentoimaan lähes kuka tahansa. Suvivirsi-keskustelusta löytyi useita diskursseja, kaiken kaikkiaan 12 erilaista: traditio/Perinne -diskurssi, kulttuuri-diskurssi, historia-diskurssi, kansallinen identiteetti-diskurssi, uskonnollisuus-diskurssi, suhtautuminen muihin uskonnollisiin ryhmiin -diskurssi, uskonnonvapaus-diskurssi, uskonnollinen monikulttuurisuus -diskurssi, kasvatus-diskurssi, juridisen ja julkisen vallan käyttö -diskurssi sekä neutraalius ja merkityksetön jankutus eli kyllästyneisyys-diskurssi. Diskursseista vahvimmin olivat esillä traditio/perinne -diskurssi, uskonnollisuus-diskurssi ja kasvatus-diskurssi. Yllättävän selkeä oli myös kansallinen identiteetti-diskurssi. Diskurssien monipuolisuus kertoo siitä, että Suvivirsi-keskustelu oli laaja-alaista ja tarpeellista.