Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Unkarissa asuvien suomalaisten kielellistä ja kansallista identiteettiä. Selvitän, millä tavalla unkarinsuomalaiset kuvaavat suomalaisuutta ja unkarilaisuutta sekä suomen kieltä ja unkarin kieltä ja millaisia merkityksiä he niille antavat. Tutkimusaineistoni koostuu 24 vastauksesta sähköiseen kyselylomakkeeseen, jonka lähetin unkarinsuomalaisten yhdistyksen viikkokirjeen mukana yli sadalle henkilölle. Kaikki informanttini ovat ensimmäisen polven maahanmuuttajia, ja heidän äidinkielensä on suomi. Informanttini ovat iältään 20–64-vuotiaita, ja he ovat asuneet Unkarissa vajaasta vuodesta 43 vuoteen. Noin puolet informanteista on muuttanut Unkariin paikallisen puolison vuoksi. Lisäksi osa on muuttanut maahan työkomennukselle, osa opiskelemaan ja osa muista syistä. Tutkielmani on kvalitatiivinen ja sosiolingvistinen tutkimus. Puran ja luokittelen aineistoani diskurssianalyysin keinoin. Tarkastelen informanttien kielellisiä valintoja ja niiden kautta muodostuvia diskursseja. Diskurssien pohjalta hahmottelen informanttien kielellisiä ja kansallisia identiteettejä. Käytän tulkinnassa apuna Kielitoimiston sanakirjaa (KS) ja Ison suomen kieliopin verkkoversiota (VISK). Aineistossani hahmottuu useita kieleen ja kansallisuuteen liittyviä diskursseja. Aineistoni perusteella informanttieni suhde kieleen on enimmäkseen yksilökeskeinen. Kansalaisuuden informantit puolestaan näkevät enimmäkseen kollektiivisena asiana. Suomen kieli nähdään yleisimmin identiteetin rakentajana. Kaksi kolmasosaa vastaajista pitää suomen kieltä tärkeänä osana omaa minuuttaan. Lähes yhtä moni näkee suomen kielen sympatian kohteena. Suomi nähdään myös vaikeasti opittavana kielenä ja eksoottisena taitona. Suomen kieltä kuvaillaan hyvin tunnepitoisilla adjektiiveilla ja siihen liitetään positiivisia mielikuvia. Vain kaksi informanttia antaa suomen kielelle välinefunktion, mutta hekin näkevät kielellä myös muita arvoja. Suomalaisuus nähdään ylpeydenaiheena ja suomalaisten katsotaan olevan perinteisten stereotypioiden mukaisesti rehellisiä ja pidättyväisiä. Suomalaisia pidetään myös unkarilaisiin verrattuna yksilökeskeisinä ja epäkohteliaina. Unkarin kieleen liitetään ajatus kielestä välineenä selvästi useammin kuin suomen kieleen. Lähes puolet informanteista pitää unkarin kieltä välineenä. Unkarin kieltä pidetään myös vaikeana kielenä. Yleisimmin unkarin kieli nähdään kuitenkin sympatian kohteena. Noin kaksi kolmasosaa vastaajista liittää unkarin kieleen positiivisia ja tunteellisia mielikuvia. Ainoastaan yksi informantti pitää unkarin kieltä identiteetin rakentajana. Unkarilaisia pidetään perhekeskeisinä ja kohteliaina ja unkarilaisuuteen suhtaudutaan ihailevasti. Suomalaisiin verrattuna unkarilaisia pidetään puheliaina ja epärehellisinä. Suomen ja unkarin kielisukulaisuudella ei katsota olevan itseisarvoa, mutta sen koetaan helpottaneen unkarin kielen oppimista ja olevan osatekijänä siihen, että unkarilaiset ja suomalaiset suhtautuvat toisiinsa positiivisemmin kuin muihin kansoihin. Suomen kielen ja suomalaisuuden merkitys on kasvanut ulkomailla asumisen aikana yli puolella aineistoni informanteista. Globalisaation myötä kielellinen ja kansallinen identiteetti on noussut entistä ajankohtaisemmaksi tutkimusaiheeksi. Erityisesti kielivähemmistöjen osalta kysymys ei ole pelkästään henkilökohtainen vaan myös yhteiskunnallinen ja poliittinen. On tärkeää saada lisää tietoa kielellisen ja kansallisen identiteetin merkityksestä.

Tutkimuksen aihe on Kemin epäviralliset paikannimet eli sellaiset nimet, jotka eivät ole kaavanimiä. Tutkimusaineisto on kerätty verkkokyselynä joulukuussa 2011. Kyselyyn saivat vastata kaikki, jotka asuvat tai ovat joskus asuneet Kemissä. Informantteja kertyi tutkimukseen yhteensä 54. Aineistossa on 394 epävirallista nimeä, joista 38 nimeä on käytöstä poistuneita epävirallisia nimiä, jotka olen jättänyt analyysin ulkopuolelle. Nimettyjä paikkoja on yhteensä 225. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millainen on Kemin epävirallisen paikannimistön luonne. Tutkin nimeämisperusteita ja -tapoja, nimien yleisyyttä sekä erityisesti nimistä ilmentyviä asenteita. Vertailen Kemin epävirallista nimistöä mahdollisuuksien mukaan myös muista kaupungeista tehtyihin vastaaviin tutkimuksiin. Tutkimusmetodini on empiirinen ja aineistopohjainen. Tutkimus on pääosin kvalitatiivista, mutta käytän jonkin verran myös kvantitatiivisia metodeja määrittäessäni esimerkiksi nimeämisluokkien osuuksia koko aineistosta. Jaottelen nimet nimeämisperusteiden mukaan esimerkiksi paikanlajeittain. Jaan nimet sekundaareihin ja primaareihin nimiin nimeämistavan mukaisesti. Lisäksi tarkastelen nimien sisältämiä asenteita käyttäen apuna pääosin teemoittelua. Kemin epävirallinen paikannimistö noudattelee pääpiirteittään samaa kaavaa kuin muiden aiemmin tutkittujen kaupunkien epäviralliset nimistöt. Sekundaareja, virallisen nimen pohjalta muodostettuja paikannimiä, on aineistossa selkeä enemmistö, yhteensä 64,4 prosenttia. Primaareja, muun kuin virallisen nimen pohjalta muodostettuja paikannimiä, on aineistossa puolestaan 35,6 prosenttia. Eniten Kemissä on nimetty rakennuksia. Aineistossa on muista pienemmistä kaupungeista poikkeavasti runsaasti epävirallisesti nimettyjä katuja ja kulkuväyliä, mikä voi kertoa siitä, että kemiläiset hahmottavat ympäristöään eri tavalla kuin esimerkiksi torniolaiset. Aineiston yleisin nimenmuodostustapa on johtaminen, 28 prosenttia aineiston nimistä on muodostettu johtimia käyttäen. Slanginimistölle tyypillisesti is-johdin on johdetuissa nimissä käytetyin. Aineistossa noin joka viides nimi sisältää huumoria tai asenteita. Erityisesti aineistosta nousevat esiin erilaiset pejoratiiviset ja rasistiset nimet. Esimerkiksi Kemi on saanut useita herjaavia nimiä, kuten Kembolandia ja Kempala. Kemissä aiemmin vahvasti vallinnut poliittinen ilmapiiri näkyy aineiston nimissä Kemingrad ja Kremlin torni. Rasistiset nimet kertovat puolestaan siitä, että nimenkäyttäjät kokevat esimerkiksi maahanmuuttajat vieraina, ”toisina”. Näin ollen toiseus voidaan ilmaista pejoratiivisissa nimissä, kuten Mutiaistenmäki ja Kurdikukkula. Tutkimukseni osoittaa, että erityisesti asenteelliset epäviralliset paikannimet ovat ala, jota tulisi tutkia enemmän. Myös nimenkäyttäjien mielipiteet ja asenteet nimiä kohtaan kaipaisivat tutkimusta.

Tutkin pro gradu -työssäni, miten ammatillista perustutkintoa suorittavat opiskelijat asennoituvat äidinkielen oppiaineeseen ja miten hyödyllisenä he pitävät oppiaineen eri sisältöjä. Lisäksi tarkastelen, millainen osuus suomen kielellä on opiskelijoiden identiteetissä ja mitä he ajattelevat suomen kielen asemasta muiden kielten joukossa. Tutkielman aineistona ovat kyselylomakkeisiin saamani vastaukset, jotka on kerätty Oulun seudun ammattiopiston liiketalouden yksiköstä 23.11.2011, 19.12.2011 ja 20.12.2011. Tutkielmassa käsittelen yhteensä 34 opiskelijan vastauksia, joista 17 on naisten ja 17 miesten vastauksia. Tavoitteenani on tutkielman avulla lisätä tietoisuutta ammattiin opiskelevien opiskelijoiden asenteista. Tutkimukseni on luonteeltaan laadullista, ja sen teoreettisen viitekehyksen muodostaa sisällönanalyysi. Pyrin sisällönanalyysin avulla luomaan selkeän kuvauksen opiskelijoiden asennoitumisesta oppiaineeseen. Lisäksi tutkielma sisältää paikoin aineiston määrällistä tarkastelua. Analysoin aineistoani hyvin kevyesti myös kriittisen diskurssianalyysin avulla. Noin kaksi kolmasosaa informanteista pitää äidinkielen oppiainetta mielenkiintoisena, ja yksi kolmasosa vastaajista pitää oppiainetta tylsänä. Erot sukupuolten välillä eivät ole kovin suuret. Suosituimmaksi sisällöksi oppiaineessa nousee kirjoittaminen. Kielioppi ja kielenhuolto taas eivät kiinnosta opiskelijoita. Suurin osa informanteista pitää äidinkielen oppiainetta tarpeellisena ja hyödyllisenä. Hyödyllisin oppiaineen sisällöistä on informanttien mielestä vuorovaikutus ja työelämän kielenkäyttötilanteissa toimiminen. Kun informantit perustelevat oppiaineen ja sen eri sisältöjen hyödyllisyyttä, he kirjoittautuvat erilaisiin hyötyyn liittyviin diskursseihin. Merkittävimmiksi diskursseiksi nousevat hyöty työelämässä, normatiivisuusdiskurssi ja äidinkieli välineenä muiden aineiden opiskelussa. Opiskelijoiden arvosanat korreloivat lievästi sen kanssa, miten he suhtautuvat oppiaineen kiinnostavuuteen. Suurin osa korkeampia arvosanoja saaneista informanteista pitää oppiainetta mielenkiintoisena. Informanttien arvosanat tosin ovat pääosin hyviä tai erinomaisia, joten aineiston pohjalta on vaikea arvioida, onko esimerkiksi heikommalla arvosanalla yhteyttä siihen, kuinka mielenkiintoiseksi oppiaine ajatellaan. Vain noin kolmasosa informanteista kertoo, että kielellä on jotain merkitystä heidän identiteetissään. Huomattavaa on, että suurin osa informanteista ei osaa vastata identiteettiin liittyvään kysymykseen tai vastaa kysymyksen vierestä. Informanttien tietoisuus on tässä suhteessa jäsentymätön. Diskurssit, joihin informantit kirjoittautuvat kertoessaan ajatuksiaan suomen kielen asemasta, ovat englanti valtakielenä, suomen kieli rajoittunut Suomeen, suomen kieli pienenä kielenä, suomen kieli vaikeana kielenä ja suomen kielen heikko asema. Informantit eivät kiinnittäneet huomiota suomen kielen hyvään asemaan Suomessa. Informantit opiskelevat valmistuakseen tiettyyn ammattiin, joten on ymmärrettävää, että he perustelevat vastauksiaan työelämän tarpeilla. Opiskelijat suorittavat sekä liiketalouden perustutkintoa että tieto- ja viestintätekniikan perustutkintoa, joten kieli on olennainen osa heidän tulevaa ammattiaan ja ammattitaitoaan. Ehkä tämä vaikuttaa siihen, että suurin osa informanteista ajattelee äidinkielen opiskelun olevan tarpeellista. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista tehdä vertailua eri ammattiin opiskelevien opiskelijoiden välillä ja selvittää, onko opiskeltavalla alalla jonkinlainen yhteys oppiaineeseen asennoitumiseen.

Tutkin pro gradu -työssäni blogitekstien intertekstuaalisuutta. Tarkastelen matriisitekstin ja linkistä avautuvan pohjatekstin välistä suhdetta lähinnä analysoimalla subtekstien intertekstuaalisuutta. Subtekstit ovat pohjatekstistä peräisin olevia tekstijaksoja, jotka kirjoittaja on tuonut osaksi omaa blogikirjoitustaan. Blogitekstien intertekstuaalisuus on erilaista kuin perinteisten painettujen tekstien, joten hahmottelen työssäni inter(net)tekstuaalisuuden käsitettä. Tutkimusaineistonani on kahden eri kirjoittajan blogitekstejä. Molemmat kirjoittajat ovat toimittajia, ja blogit on julkaistu heidän työnantajansa internetsivuilla. Aineistossani on yhteensä 44 tekstiä, joissa on yhteensä 80 linkkiä. Tutkimusaineistooni kuuluvat myös linkeistä avautuvat pohjatekstit, joita on yhteensä 80. Tutkimuksessani olen käyttänyt teoreettisena pohjana Norman Faircloughin (1992) ja Vesa Heikkisen (1999, 2000) intertekstuaalisuusanalyyseja, joista olen muokannut työhöni sopivan metodin. Metodiini olen ottanut vaikutteita myös Aki Järvisen (2001) esittelemästä inter(net)tekstuaalisuudesta. Lisäksi olen viitannut Aino Nymanin (2001) tekemään tulkitsijalähtöiseen intertekstuaalisuuden tutkimukseen. Olen kehitellyt linkeille uudenlaista luokittelua, jonka pohjana olen käyttänyt aiemmin tehtyjä linkkianalyyseja (esim. Haas & Grams 1998). Blogien linkit ovat kirjoittajan tekemiä tahallisia viittauksia toisiin teksteihin. Aineistossani on eniten ydinaineslinkkejä. Niiden kohdalla pohjatekstiä ei ole nimetty eksplisiittisesti matriisitekstissä. Joidenkin ydinaineslinkkien yhteydessä matriisitekstissä on pohjatekstistä peräisin oleva subteksti, mutta subteksti voi myös puuttua. Aineistossani on vain muutamia täydennys- ja erityistietämyslinkkejä. Niiden kohdalla pohjateksti on nimetty eksplisiittisesti matriisitekstissä. Täydennyslinkkien yhteydessä matriisitekstissä on aina subteksti, mutta erityistietämyslinkkien kohdalla subtekstiä ei ole. Subtekstien intertekstuaalisuutta olen tarkastellut lähinnä suoran esityksen, epäsuoran esityksen ja kuvailuesityksen näkökulmasta. Aineistossani suoran esityksen käyttäminen on suhteellisen vähäistä. Intertekstuaalisuutta on ilmaistu yleisimmin epäsuoran esityksen tai kuvailuesityksen avulla. Blogien avoin inter(net)tekstuaalisuus näyttäytyy lukijalle ilmeisenä, koska matriisitekstien linkit tuovat toisten tekstien läsnäolon näkyviin. Tutkimukseni osoittaa, että blogien avoin inter(net)tekstuaalisuus on kuitenkin näennäisen avointa. Pohjatekstit eivät ole matriisitekstin rajapinnassa kovin eksplisiittisesti läsnä. Pohjatekstit on voitu jättää nimeämättä, tai niistä ei ole tuotu aineksia matriisitekstiin subtekstinä. Erityisen implisiittistä blogien inter(net)tekstuaalisuus on ydinaineslinkkien kohdalla, kun taas täydennyslinkkien yhteydessä inter(net)tekstuaalisuus on avoimempaa.

Tutkin pro gradu -työssäni diskurssianalyyttisesti Ylen verkkosivujen saamelaisuutisten kommentteja. Tutkimusaineistoni sisältää ne 32:een saamelaisuutiseen kirjoitetut 241 kommenttia, jotka liittyvät saamelaisten alkuperäiskansastatukseen, saamelaisten yhteiskunnalliseen asemaan tai saamen kieleen. Uutiset, joihin kommentit on kirjoitettu, on julkaistu aikavälillä 20.11.2009 ja 1.2.2012. Suurin osa uutisista on julkaistu vuosina 2010 ja 2011. Tutkimukseni tavoite on selvittää, miten saamelaisia verkkokommenteissa ryhmänä merkityksellistetään. Työni teoreettisena viitekehyksenä toimivat sosiaalinen konstruktivismi sekä kriittinen lingvistiikka, jonka kielitieteellinen tausta on Hallidayn systeemis-funktionaalisessa kieliopissa. Teoriataustani lähtökohta on oletus kielestä todellisuutemme rakentajana. Aineistoni analysoimiseen käytän kriittisen diskurssianalyysin työkaluja. Kriittinen diskurssinanalyysi tarkastelee kielenkäyttöä kontekstissaan sekä kielen, sosiaalisten rakenteiden ja ilmiöiden välistä suhdetta erityisestä kriittisestä näkökulmasta käsin. Diskurssianalyysillä ei ole vakiintunutta metodia, vaan tutkija valitsee työkalunsa aineistonsa mukaisesti. Välineitä voi kerätä laajalti lingvistiikan kentältä. Työni jakaantuu kolmeen diskurssiin: Statusdiskurssissa saamelaiset nähdään heidän alkuperäiskansa-asemansa kautta, ja yhteiskunnallisessa diskurssissa saamelaisia merkityksellistetään suhteessa valtioon, sen antamiin oikeuksiin sekä muihin yhteiskunnan jäseniin. Kielidiskurssissa saamelaiset nähdään ryhmänä saamen kielen kautta. Statusdiskurssissa näkyy selvästi saamelaisten sekä saamelaismääritelmän ulkopuolelle jääneen väestönosan kamppailu alkuperäiskansa-asemasta. Näin diskurssi jatkaa jo 1990-luvulla alkanutta niin sanottua lappalaiskiistaa. Kiista näkyy muun muassa niissä nimityksissä, joita saamelaisille ja määritelmän ulkopuolelle jääneelle väestönosalle annetaan sekä siinä, että nykyisen, lakiin kirjatun saamelaismääritelmän perusteita kritisoidaan. Saamelaismääritelmää myös halutaan muokata ja rakentaa uudelleen geeni-, asutushistoria- ja itseidentifikaatioperustaiseksi. Yhteiskunnallisen diskurssin toimijoita ovat saamelaiset, Suomen valtio sekä erilaiset valtaväestön äänet. Diskurssissa saamelaiset nähdään valtion lemmikkeinä ja veronmaksajien taakkana, mutta toisaalta myös Suomen valtion sortamana vähemmistöryhmänä. Yhteiskunnalliseen diskurssiin kuuluu myös puhe saamelaisten maaoikeuksista. Maaoikeusdiskurssi liittyy oleellisesti keskusteluun ILO 169 -sopimuksesta, jonka ratifioimalla valtiot tunnustavat alkuperäiskansojen oikeudet heidän perinteisiin asuinalueisiinsa ja alueiden luonnonvaroihin. Kielidiskurssissa saamen kielet nähdään esimerkiksi taloudellisina rasitteina sekä hyödyttöminä, moderniin ympäristöön sopimattomina kielinä. Diskurssissa käydään myös keskustelua siitä, ovatko saamelaisten kielelliset oikeudet erityisetuja vai perusoikeus. Kielellisiä oikeuksia käsittelevästä puheesta versoo myös vaatimus saamelaisten kielellisten oikeuksien parantamiseen. Saamen kielet nähdään diskurssissa myös identiteetin ja kulttuurin kantavana voimana.

Tutkin pro gradu -työssäni oppijansuomen ja natiivisuomen frekventisti esiintyviä adjektiiveja sekä niiden kollokaatioita. Tutkimusaineistonani on Kansainvälinen oppijansuomen korpus (ICLFI) ja sen vertailuaineistona Käännössuomen korpuksen Natiivisuomen osakorpus. Kollokaatioiden opettamista pidetään tärkeänä osana sanaston opettamista, mutta oppijansuomesta kollokaatiotutkimusta on tehty vielä hyvin vähän. Tutkin ICLFI-korpuksessa kaikkein taajimmin esiintyviä adjektiiveja ja vertaan, esiintyvätkö suomenoppijoiden käyttämät kaikkein frekventeimmät adjektiivit epätyypillisen frekventisti tai aliedustetusti natiivipuhujien käyttämien tekstien adjektiiveihin verrattuna. Lisäksi analysoin oppijansuomen frekventtien adjektiivien ja natiivisuomen vastaavien adjektiivien kollokointia sekä havainnoin kollokaatioiden kolligaatioita, semanttisia preferenssejä sekä semanttista prosodiaa. Tutkittaessa adjektiivien käyttöä sananmuototasolla tutkimuksessa ilmeni, että suomenoppijat käyttävät adjektiiveja huomattavasti enemmän ja monipuolisemmin kuin natiivisuomen kirjoittajat, mutta natiivisuomen teksteissä adjektiivien morfologinen vaihtelu on suurempaa. Lemmatasolla tarkasteltaessa taas frekventeimpien adjektiivilemmojen välillä ei ole suuria eroja. Molemmissa korpuksissa HYVÄ-adjektiivilemma on yleisin, mutta sen suhteellinen frekvenssi ICLFI-korpuksessa on yli kaksinkertainen Natiivisuomen korpukseen verrattuna. ICLFI-korpuksessa toiseksi ja kolmanneksi yltävät PIENI- ja ISO -lemmat ovat myös Natiivisuomen korpuksessa kymmenen frekventeimmän adjektiivilemman joukossa. HYVÄ-lemman yleisimmät kollokaatit eivät ole kovin frekventtejä Natiivisuomen korpuksen teksteissä. ICLFI-korpuksen toiseksi yleisimmän PIENI-lemman ja kolmanneksi frekventeimmän ISO-lemma käyttöä on motivoinut hyvin voimakkaasti tekstien kirjoittajille annetut tehtävänannot, ja tämä vaikeutti luotettavan analyysin tekoa. ICLFI-korpuksen noin neljä kertaa Natiivisuomen korpusta pienempi koko rajoittaa luotettavaa vertailua aineistojen välillä. Lisäksi ICLFI-korpuksen aineistoa vinouttavat osittain usein toistuvat samantyyppiset tehtävänannot, jolloin myös teksteissä käytettävä sanasto on yksipuolisempaa.

Tutkin pro gradu -työssäni miesten ja naisten argumentointia kokoustilanteessa. Puhekielistä argumentointia ei ole tutkittu suomen kielestä kovinkaan paljoa, joten aiheeni antaa nykytutkimukselle uutta tietoa. Tavoitteeni on ollut kategorioida ja analysoida miesten ja naisten käyttämät argumentointitavat mahdollisimman kattavasti, ja näiden kategorioiden pohjalta tehdä päätelmiä molempien sukupuolten argumentointitavoista. Aineistonani on 1t 20min mittainen nauhoite Oulun yliopiston edustajiston kokouksesta syksyltä 2010. Valitsin kokouksen, jotta voisin tehdä tutkimukseni aineistosta, jossa esiintyy suunniteltua ja harkittua argumentointia. Nykyinen moderni argumentoinnin tutkimus tarkastelee alaa käytännön kielen kannalta, ja tähän pyrin myös omassa tutkimuksessani. Pääteoriani on Chaïm Perelmanin ja Lucie Olbrechts-Tytecan kehittämä argumentointiteoria, joka jakaa argumentit neljään pääluokkaan: kvasiloogisiin, todellisuuden rakenteeseen perustuviin, todellisuuden rakennetta luoviin ja erotteleviin argumentteihin. Lisäkseen teoria syventyy tarkasti argumentoinnin taustaoletuksiin eli premisseihin, yleisön käsitteeseen ja argumentoinnin kulkuun. Tämän teorian rinnalle otin mukaan Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttilan kirjoittaman teoksen, jossa hän selittää argumentoinnin historiasta, olemuksesta ja tutkimisesta tarkemmin. Valitsin teoksen, sillä se käsittelee argumentointia erityisesti suomen kielen kannalta ja sain sitä kautta lisätukea omille päätelmilleni. Otin työhöni teoriataustaksi mukaan myös gendertutkimuksen, sillä erityisesti sukupuolten välisten erojen tutkiminen voi antaa argumentoinnista aiempaa erilaisemman kuvan. Keskustelunanalyysia käytin tutkimuksessani litteroinnin välineenä. Lisäksi jaoin aineistosta löytyneet argumentit oman kategoriointini mukaan, sillä löytämäni argumentit sisälsivät monia usein toistuvia kielellisiä piirteitä. Analysoin tutkimuksessani kahdella tavalla: Perelman ja Olbrechts-Tytecan teorian mukaisella ja oman jakoni mukaisella tavalla. Ensimmäisessä analyysiluvussa käyn läpi yleisimmin aineistossani käytetyt argumentointitekniikat, sillä katson niiden antavan tietoa, jota mahdollisesti voi yleistää. Pohdin myös kyseisten ryhmien käytön määrän syitä. Toisessa, omaan metodiini perustuvassa analyysissa tarkastelen löytämiäni kielellisiä kategorioita selvittääkseni, millaisia piirteitä suomen kielessä on mahdollista käyttää argumenttien muodostamiseen. Tutkimukseni tulokset tukevat useita aiempia tutkimuksia, sillä molemmissa analyysiluvuissa näkyy, että miehet käyttävät kieltä formaalimmin kuin naiset. Tutkimukseni ei kuitenkaan näytä syitä tähän, vaan osoittaa vain että näin on. Tässä työssä esittämäni pohdinnat syistä perustuvat omaan intuitiooni kielenkäyttäjänä. Tutkimuksen toistaminen uusissa, hieman samankaltaisissa olosuhteissa olisikin argumentoinnin tutkimuksen kannalta hyödyllistä.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani naurun ja hymyn sekä institutionaalisuuden yhteyksiä poliisin työssä. Tutkimusaineistonani käytän tosi-tv-sarjaa Poliisit. Aineisto on koostettu sarjan 15 eri jaksosta. Poimin aineistosta analyysiini kohtaukset, joissa esiintyy naurua, hymyä tai poliisien asiatyylistä poikkeavia ilmauksia. Tällaisia kohtauksia on yhteensä 47 kappaletta. Pääasiallisena tutkimusmetodina ja teoreettisena lähtökohtana kvalitatiivisessa tutkimuksessani on keskustelunanalyysi. Erittelen aineiston tilanteet kahteen pääkategoriaan: asiakaskohtaamisiin ja poliisien keskinäiseen vuorovaikutukseen. Asiakaskohtaamisissa poliisi nauraa esimerkiksi kieltäytyessään uskomasta tai kiusoitellakseen asiakasta. Poliisien keskinäisessä vuorovaikutuksessa naurua esiintyy esimerkiksi jälkipuintitilanteissa, tilanteiden ennakoinnissa, kiusoittelussa ja kertomusten yhteydessä. Analyysini osoittaa, että poliisi rakentaa institutionaalisuuttaan esimerkiksi päämäärähakuisella keskustelulla, mainitsemalla olevansa virkatehtävissä, käskemällä asiakkaita sekä noudattamalla poliisille tyypillistä vuorovaikutusjärjestystä. Poliisin käyttämä kieli myös vähentää vuorovaikutustilanteiden institutionaalisuutta. Institutionaalisuus vähenee esimerkiksi vertauksilla ja asiatyylistä poikkeavilla sananvalinnoilla, sanaleikeillä ja huumorimoodissa esitetyillä kysymyksillä sekä normista poikkeavalla toiminnalla. Naurulla on usein osuus institutionaalisuuden vähenemiseen, sillä institutionaalisuutta vähentävien sananvalintojen, vertausten tai toiminnan välittömässä läheisyydessä esiintyy usein naurua. Institutionaalisuuden väheneminen näyttäisi liittyvän toimintoihin, jotka eivät ole välttämättömiä tehtävien hoitamisen kannalta. Aineiston perusteella ne kuitenkin näyttävät tekevän tehtävien hoidosta ja ilmapiiristä mukavampia. Myös poliisin kanssa toimivat asiakkaat nauravat vuoroillaan, mikä osoittaa, että institutionaalisuuden väheneminen joissain tilanteissa tekee poliisin kohtaamisen asiakkaalle mukavammaksi. Tutkimukseni todistaa, että naurulla on merkittävä tehtävä poliisin vuorovaikutuksessa. Nauru vähentää vuorovaikutustilanteiden institutionaalisuutta ja on poliisin työn kannalta oleellinen tekijä.

Tutkin pro gradu -työssäni Lauri Tähkän musiikkilyriikan metaforia ja kuinka maallikot niitä ymmärtävät. Tutkimukseni on laadultaan kvalitatiivinen mutta siinä on myös kvantitatiivisia piirteitä, kun luetteloin maallikoiden tulkintoja metaforisista ilmauksista. Työni pohjautuu kognitiiviseen metaforateoriaan, jonka mukaan kaikki ajattelumme perustuu metaforisuuteen. Toisin sanoen selitämme metaforien avulla esimerkiksi abstrakteja asioita vertaamalla niitä konkreettisiin havaintoihin. Analysoin työssäni leksikaalisen semantiikan avulla Tähkän lyriikassa esiintyviä metaforisia ilmauksia, ja niiden taustalla olevia perusmetaforia, kuten ELÄMÄ ON MATKA ja ONNELLISUUS ON YLHÄÄLLÄ. Aineistoni käsittää yhteensä 36 laulua. Siinä ovat mukana kaikki Lauri Tähkän soolouran aikana julkaistut kappaleet sekä tunnetuimmat laulut Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeen ajalta. Aineistoni rajaus perustuu lähtökohtaisesti siihen, että tutkimukseen valitut kappaleet ovat Lauri Tähkän itsensä säveltämiä ja sanoittamia. Joissain lauluissa pohjana on käytetty traditionaalista kansanlaulutekstiä. Lisäksi rajauksessa on ollut tärkeää kappaleiden tunnettuus suuren yleisön keskuudessa. Tätä arvioin Suomen Musiikkitutkijoiden tilastojen sekä omien konserttikokemuksieni perusteella. Olen laatinut kyselylomakkeen, jossa maallikot ovat tulkinneet Tähkän lyriikassa esiintyviä kielikuvia. Kognitiivisessa lingvistiikassa empiirinen tutkimus on tärkeää, koska natiivit kielenpuhujat käyttävät kieltä jokapäiväisessä elämässään ja koska heidän intuitionsa kielen merkityksistä muodostaa yleisen kielitajun. Kyselylomake julkaistiin Lauri Tähkän virallisella Facebook-sivulla, ja siihen vastasi yhteensä 99 henkilöä. Näistä 98 hyväksyttiin tutkimukseen mukaan. Lisäksi olen haastatellut Lauri Tähkää itseään selvittääkseni hänen omat näkemyksensä lyriikoista. Näkökulmani aineistoon on siis kolmitahoinen ja sisältää paitsi kielitieteellisen, myös empiirisen ja tekijän itsensä käsityksen lyriikasta merkityksineen. Analyysissani lyriikasta nousee esiin aihepiirejä, jotka käsittelevät rakastumista, rakkautta ja parisuhdetta, eroamista, pettämistä, kaipausta, naisen ja miehen kuvaamista sekä kotiseuturakkautta. Käsittelen työssäni 84 aineistoesimerkkiä eri aihepiireistä. Näiden pohjalta olen löytänyt myös rakkauteen, elämään ja ihmisyyteen liittyviä perusmetaforia yhteensä 14. Kyseisiä perusmetaforia olen käyttänyt myös lähtökohtana kyselylomakkeessani, jossa maallikot etsivät niiden merkityksiä tekstikatkelmien ja niihin perustuvien kysymysten pohjalta. Yleisesti ottaen maallikot ovat tulkinneet ja tunnistaneet tekstikatkelmien merkityksiä hyvin ja löytäneet niistä metaforisia ilmauksia. Esimerkiksi ELÄMÄ ON MATKA -perusmetaforan ovat tunnistaneet lähes kaikki vastaajat. Tutkimushypoteesini mukaan Lauri Tähkän lyriikassa on paljon metaforisia ilmauksia, ja tekstien ymmärtäminen vaatii tulkintaa eikä avaudu suorasanaisella lukemisella. Saamieni tulosten perusteella hypoteesini osoittautuu oikeaksi, koska maallikot kommentoivat joutuneensa pohtimaan sanoituksia pitkään, jotta ovat osanneet pukea tulkintansa ajatuksista sanoiksi. Myös Lauri Tähkä kuvailee, että sanoituksissa on paljon rivien välissä olevia merkityksiä. Tutkimuskysymykseni kuului, kuinka maallikot tulkitsevat Lauri Tähkän lyriikassa olevia metaforia. Analyysini perusteella maallikot pystyvät löytämään teksteistä samanlaisia merkityksiä kuin kognitiiviseen metaforateoriaan perustuvilla lingvistisillä keinoilla on osoitettu niissä olevan.

Tässä pro gradu -tutkielmassani kartoitan sitä, millaisia fraseologisia virheitä suomi vieraana kielenä -oppijat kirjallisissa tuotoksissaan kaiken kaikkiaan tekevät. Ensisijaisesti pidän fraseologisia virheitä silti oppijankielen ominaispiirteinä. Pedagogisesta näkökulmasta katsottuna sekä virheelle käsitteenä että fraseologisten virheiden ryhmittelylle on puolestaan käyttöä erityisesti S2-opettajan omana työvälineenä. Tutkimusaineistona käytän Oulun yliopiston Kansainvälisen oppijansuomen korpuksen (ICLFI) virheannotoitujen tekstien osakorpusta eli tekstejä, joihin on jälkeenpäin koodattu tiedot kaikista teksteissä esiintyvistä virheistä. Äidinkieleltään tekstien kirjoittajat ovat viron-, ruotsin-, tšekin- ja hollanninkielisiä yliopisto-opiskelijoita, jotka opiskelevat suomea vieraana kielenä ulkomaisissa yliopistoissa. Eurooppalaisen viitekehyksen (2003) mukaisesti luokiteltuna tekstit sijoittuvat pääosin taitotasoille A2–C1. Tekstiaineiston pohjalta olen koostanut virheaineiston teksteissä esiintyvistä fraseologisista virheistä. Näkemykseni erityyppisten virheiden fraseologisuudesta pohjautuvat suurelta osin ICLFIssä käytössä olevaan virheluokitukseen (liite 1.). Teoriataustaltaan tutkimus nojaa lähinnä kognitiiviseen lingvistiikkaan, kontekstuaaliseen semantiikkaan, kieltenväliseen vertailuun, virheanalyysiin sekä oppijankielen korpustutkimukseen, joista viimeksi mainitun voi tosin nähdä teoreettisen suuntauksen ohella myös metodologisena lähestymistapana. Lisäksi käsittelen työni teoreettisessa osassa oppijankielen sekä siinä esiintyvien fraseologisten virheiden tutkimusta. Toistaiseksi oppijansuomen fraseologisen tutkimuksen kenttä on kuitenkin pirstaleinen ja erityisesti fraseologisia kielenpiirteitä kokoavia tutkimustuloksia on saatavilla vasta vähän. Tässä kvalitatiivisessa ja korpuslähtöisessä tutkielmassani kuvaan tekstiaineistossani esiintyviä fraseologisia virheitä kehittelemäni jatkumomallin avulla. Kyseisessä mallissa sijoitan fraseologiset virheet leksikaalisuus–morfosyntaktisuus-jatkumolle sen mukaan, kuinka laajassa tekstijaksossa katson fraseologisen virheen ilmenevän. Yksittäiset virheet esitän jatkumollani tarkkarajaisten luokkien sijaan prototyyppisinä virhetyyppikeskittyminä. Parhaimmillaan pro gradu -tutkielmani toimii kokoavana aineistolähtöisenä yleisesityksenä suomea vieraana kielenä opiskelevien tekemistä fraseologisista virheistä ja lisää siten tietämystä oppijansuomesta suomen kielen varianttina.