Pro gradu -työssäni tarkastelen sitä, millaista ajankohtaista kielikeskustelua käydään verkossa ja millaisia kielenhuoltoneuvoja maallikot kysyvät sosiaalisessa mediassa. Aineistona on Suomi24-keskustelupalstalla ja Facebookin Yhdyssana on yhdyssana -ryhmässä käydyt keskustelut, joissa on neuvottu kieliongelmissa tai muuten kommentoitu ajankohtaisia suomen kielen ilmiöitä. Ensimmäinen keskustelu on alkanut 18.12.2013 ja viimeinen 14.4.2014. Yleensä kielikeskustelut syntyvät jonkin suomen kieleen liittyvän teeman ympärille. Lähtökohtana tutkimukselle on oletus, että keskustelupalstan ja sosiaalisen median kielenhuoltotoiminnassa on kaikuja kouluopetuksesta ja moitteettomasta oikeinkirjoituksesta. Maallikkoneuvojat saattavat nähdä kielen ideaalina järjestelmänä, jollaista kielenhuoltajien ja fennistien uskotaan arvostavan. Verkkoaineiston tutkimusmenetelmänä on lingvistinen sisällön analyysi. Tutkimusaiheet nousevat esille keskustelijoiden kommenteista, joten tutkija ei ole niitä ennakkoon määritellyt. Tutkielman analyysiluvussa käsittelen esimerkiksi foneemien ja grafeemien eroja, oikeinkirjoituksen ongelmia ja kielisukulaisuuteen ja sanastoon liittyviä seikkoja. Maallikoiden kielineuvonnan onnistuneisuutta arvioin kielenhuollon suositusten näkökulmasta. Selvitän, onnistuuko kielenhuolto vai jääkö suositusten mukainen neuvo saamatta. Verkkokeskustelujen kieliongelmat ovat enimmäkseen ortografisia eli oikeinkirjoitukseen liittyvä ja rakenteellisia, morfologiaa koskevia. Kielikeskusteluissa esiintyy lisäksi kielen herättämiä tuntemuksia, kuten ärtymystä puhekielen variaatioon. Kielestä keskustellaan internetissä useammalla eri foorumilla. Maallikkoharrastajat ovat perustaneet jopa omat keskustelupalstansa suomen kielen ajankohtaisille ilmiöille. Kielikeskustelujen lisäksi myös kielenhuoltotoimintaa harjoitetaan verkossa. Tutkimus osoittaa, että suositusten mukainen kielineuvo voi esiintyä keskusteluketjussa. Tosin kysymyksen esittäjä ei välttämättä tunnista kielenhuollon suositusten mukaista vastausta lukuisien vastausten joukosta. Usein verkkokeskustelusta tai sosiaalisen mediasta saa kielenhuollon suosituksen mukaisen vastauksen nopeasti. Kielenhuollon uuden suosituksen hyväksyminen voi olla aiemman suosituksen taitajalle vaikeaa. Alkuvuodesta 2014 suomen kielen lautakunta päätti suosittaa alkaa tekemään -rakennetta aiemmin ainoana oikean pidetyn alkaa tehdä -rakenteen rinnalla. Usein kielikeskustelut syntyvät ajankohtaisesta kieliasiasta, jota käsitellään julkisuudessa. Äänessä ovat sekä tiukkojen normien kannattajat että vastustajat.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani Yleisradion (Yle) verkkofoorumin pakkoruotsikeskustelua. Selvitän tutkimuksessani, millaisia diskursseja pakkoruotsikeskustelussa aktivoituu, millaisia kieli-ideologioita aineiston diskursiivinen analyysi nostaa esille sekä millaisista kielellisistä valinnoista diskurssit rakentuvat. Tarkastelen diskurssien rakentumista ja kieli-ideologioiden aktivoitumista nomini- ja verbivalintojen analyysilla, mutta joissakin kommenteissa kiinnitän huomiota myös kommenttien kieliopillisiin rakenteisiin, kuten verbimuotoihin ja lauserakenteeseen. Lisäksi selvitän tutkimuksessani, millaisia retorisia keinoja kirjoittajat käyttävät. Tutkimusaineistoni koostuu 120 Ylen verkkosivujen keskustelufoorumilta poimitusta kommentista. Keskityn aineistoni analyysissa kielenpiirteiden laadulliseen tarkasteluun, jolloin tutkimukseni on luonteeltaan kvalitatiivista. Kriittinen diskurssianalyysi on tutkimuksessani näkökulma, jonka avulla analysoin aineistoani. Tutkimukseni tausta muodostuu kielipolitiikkaa ja Suomen kielilainsäädäntöä käsittelevästä luvusta sekä diskurssitutkimukseen keskittyvästä luvusta, jossa hahmottelen kriittisen diskurssianalyysin tutkimusmenetelmää, luon katsauksen poliittiseen diskurssiin ja verkkoteksteihin, sekä pohdin kielen ideologisuuden ja kieli-ideologioiden välistä suhdetta. Aineistossa aktivoituu seitsemän diskurssikategoriaa, joita ovat hyöty-, kielivapaus-, este, enemmistö–vähemmistö-, paremmuus-, asenne- sekä identiteettidiskurssi. Lisäksi aineistosta nousee esille kirjoittajien argumentointitapaa ilmentävä diskurssi, jota nimitän vastadiskurssiksi. Kieli-ideologioita esiintyy aineistossa seitsemän kappaletta. Hyötydiskurssissa nousevat esille instrumentaalinen sekä ekonominen kieli-ideologia, mutta diskurssikategoriassa aktivoituu myös sosiaalisen koheesion ideologiaa sekä pluralistinen ideologiaa lähestyviä kielikäsityksiä. Menneisyysdiskurssissa nousee esille nationalistinen kieli-ideologia. Estediskurssissa puolestaan aktivoituu estämisen ideologia. Pakkoruotsikeskustelussa kiistellään kielipolitiikasta sekä kielipoliittisten tavoitteiden toteutumisesta, jotka kytkeytyvät kielilainsäädäntöön. Huomiota aineistossa herättää se, että kirjoittajat eivät puutu kommenteissaan kielilainsäädäntöön. Lainsäädäntöön nojaavan diskurssin puuttuminen analysoimastani aineistosta kertonee siitä, että kielilainsäädännön olemassaoloa ei tiedosteta eikä lakiin liittyviä kielellisiä oikeuksia ei tunneta. Päätelmät erilaisten diskurssien esiintymisestä sekä kieli-ideologioiden määritteleminen perustuvat subjektiiviseen näkemykseeni, jolloin tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää. Tutkimukseni on yksi mahdollinen tulkinta pakkoruotsikeskustelusta. Verkossa käytävää pakkoruotsikeskustelua voitaisiin tarkastella laajemmassa kontekstissa, ja tehdä vertailevaa tutkimusta verkkokeskustelufoorumien välillä. Sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa ja Twitterissä, toimii vilkkaita keskusteluryhmiä, jotka toisivat uuden kohteen pakkoruotsikeskusteluja käsitteleviin tutkimuksiin.

Tutkin Pro gradu -tutkielmassani sitä, millaisia verbaaleja ja nonverbaaleja keinoja asuroolipelien eli larppien osallistujat käyttävät osoittaakseen roolihahmojensa välisiä hierarkkisia suhteita. Käytin aineistonani videonauhoitteita kahdesta kirjoittamastani lyhyestä asuroolipelistä, joissa molemmissa oli samat, eri statusrooleja ilmentävät pelaajat. Tutkimukseni metodina käytin keskustelunanalyysiä. Nonverbaalista viestinnästä kiinnitin huomiota käsien eleisiin ja pään liikkeisiin sekä jonkin verran katseisiin. Nonverbaalin viestinnän hyväksikäyttö hahmon statusroolin ilmentäjänä vaihteli suuresti informanttien välillä. Kaksi informanttia muutti nonverbaalia viestintäänsä runsaasti pelien välillä, kaksi taas vähemmän. Tutkin myös, millaisin verbaalein keinoin pelaajat korostivat omaa tai toisten hahmojen korkeaa tai matalaa statusroolia. Statuksen korottamista ilmeni molemmin suuntaisesti: statukseltaan alhaiset hahmot korostivat ylempien hierarkkista asemaa ja vastaavasti korkea-arvoiset pyrkivät korottamaan alempiensa statusta. Arvoasteikossa alempana olevat esittivät ylemmilleen myös statushaasteita, joskin niissä esiintyi aina jokin haastetta lieventävä piirre, yleensä konditionaali. Korkea-arvoiset hahmot sen sijaan osoittivat alempiensa matalaa statusasemaa ainoastaan nonverbaalein keinoin. Tutkimukseni osoitti, että pelaajat tuntuvat tiedostavan nonverbaalin ja verbaalin viestinnän mahdollisuudet roolihahmojensa hierarkkisten suhteiden osoittamiseksi. Kuitenkin se, miten paljon näitä keinoja käytetään hyväksi, vaihtelevat suuresti pelaajien kesken. Asuroolipelien kielen tutkimuksen suurimmaksi ongelmaksi osoittautui se, että on mahdotonta tietää, mitkä kielenpiirteet kuuluvat pelaajan pelinulkoiseen kielenkäyttöön ja mitkä piirteet taas ovat harkittuja ja tietoisia tapoja ilmentää hahmon asemaa. Mahdollisessa tulevassa asuroolipelien kielen tutkimuksessa olisikin ehkä syytä tutkia erikseen myös informanttien kielenkäyttöä pelinulkoisessa todellisuudessa, jotta saataisiin pitäviä vertailukohtia.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani oululaisten maahanmuuttajanuorten kieli-identiteettiä. Tutkin maahanmuuttajanuorten asenteita suomen kieltä, äidinkieltä ja heidän osaamiaan muita kieliä kohtaan. Lisäksi tutkin, pitävätkö informantit itseään kaksikielisinä ja miten he suhtautuvat kaksikielisyyteen. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millaisia kielestä puhumisen tapoja eli diskursseja informantit käyttävät äidinkielestään ja suomen kielestä. Tutkin myös, miten sukupuoli, ikä ja Suomessa asumisen aika vaikuttavat siihen, miten informantit suhtautuvat suomen kieleen ja äidinkieleensä. Olen kerännyt aineistoni kahdeksasta oululaisesta peruskoulusta kyselylomakkeella. Aineistoni koostuu 48 kyselylomakkeesta. Seitsemän informanteistani on syntynyt Suomessa. Suomeen itse muuttaneet vastaajat ovat asuneet Suomessa reilusta vuodesta 17:ään vuotta. Informantit ovat 11–18-vuotiaita ja puhuvat 17 eri äidinkieltä. Tutkimukseni on kvalitatiivista, ja olen analysoinut kyselylomakkeen vastauksia osin kyselylomakkeen kysymysten mukaan ja osin yhdistelemällä eri kysymyksiin annettuja vastauksia omiksi diskursseikseen. Informanttien äidinkielen taito on heikentynyt Suomessa asumisen aikana, kun he ovat käyttäneet koko ajan enemmän suomen kieltä. Varsinkin kirjalliset taidot ovat monella heikot tai puutteelliset. Informantit näkevät äidinkielen osana itseään, ja äidinkieli muistuttaa juurista. Äidinkielen avulla voi myös ylläpitää siteitä perheeseen, sukulaisiin ja kotimaahan. Monet ajattelevat menevänsä käymään tai palaavansa takaisin kotimaahansa, jolloin he tarvitsevat äidinkieltään. Yleisesti äidinkieli saa syvempiä ja itseisarvollisia merkityksiä toisin kuin suomen kieli. Suomen kielen opiskeluun koulussa suhtaudutaan positiivisemmin kuin äidinkielen opiskeluun. Osa opiskelee äidinkieltään mielellään, mutta ne informantit, jotka eivät halua opiskella, ovat perustelleet sitä useimmin sillä, että he osaavat jo äidinkielensä tai äidinkielen opiskelu pidentäisi koulupäiviä. Suomen kieli on informanteille tärkeä, mutta se on tärkeä lähinnä vain hyödyn ja välinearvon näkökulmasta. He tarvitsevat suomen kieltä voidakseen opiskella ja työskennellä Suomessa. Suurin osa informanteistani (41 informanttia) pitää itseään kaksikielisenä ja suurin osa näkee sen myös etuna. Yleisimmin informantti ei ole kaksikielinen, jos hän ei koe osaavansa suomen kieltä vielä tarpeeksi hyvin. Selvästi yleisin perustelu sille, miksi kaksikielisyys nähdään haittana, on kielten sekoittaminen. Englannin kielen merkitys informanttien elämässä ei ole kovin suuri, koska suurin osa käyttää englantia vain koulun englannin tunneilla. Englannin kielelle annetaan kuitenkin prestiisiarvoa, koska se nähdään maailmankielenä, jolla pärjää kaikkialla.

Tässä pro gradu -tutkielmassa olen käsitellyt Oulun seudulla asuvien yliopisto-opiskelijoiden käsityksiä Oulun seudun murteesta. Olen halunnut selvittää ensinnäkin, millaisia käsityksiä näillä maallikoilla on Oulun seudun murteesta ja sen murrepiirteistöstä. Toisekseen kysyn, millaisia heidän käsityksensä ovat Oulun seudun murteen ja sen piirteistön sosiaalisesta variaatiosta. Tutkimukseni taustaoletuksena on, että jokaisessa murteessa on sosiaalista variaatiota. Variaation taustalla taas vaikuttaa kielenkäyttäjän sosioekonominen tausta: onko puhuja mies vai nainen, minkä ikäinen hän on, asuuko hän maalla vai kaupungissa tai millainen koulutus hänellä on? Koska tutkin maallikoiden murrekäsityksiä, tutkielmani on kansanlingvistinen — tarkemmin määriteltynä kansandialektologinen. Tutkimusaineisto on kerätty syyskuussa 2012 sähköisen kyselylomakkeen avulla. Kyselylomake sisälsi sekä informanttien taustoja kartoittavia kysymyksiä että murteen piirteistöön ja niiden sosiaaliseen variaatioon liittyviä kysymyksiä ja tehtäviä, kuten avoimia kysymyksiä, monivalintatehtäviä ja lauseenkäännöstehtäviä. Informanteikseni valitsin Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan opiskelijoita. Tutkimukseen osallistui yhteensä 145 opiskelijaa, joista 103 on naisia ja 42 miehiä. Aineiston käsittelyssä ja analysoinnissa on hyödynnetty sekä yksinkertaista kvantifiointia että laadullista sisällönanalyysia. Tutkimus on siis laadullinen, mutta apuna on käytetty myös kvantifioituun muotoon saatettua aineistoa. Tulokset osoittavat, että herkimmin Oulun seudun murteeseen kuuluviksi piirteiksi liitetään svaa-vokaali, yksikön 2. persoonan pronominin edustuminen nää-varianttina sekä yleisgeminaatio. Sen sijaan harvimmin Oulun seudun murteeseen liitettyjä kielenpiirteitä ovat eA- ja OA-yhtymät sekä ts-yhtymä. Tulosten perusteella näyttää, että naiset havaitsevat piirteitä miehiä paremmin, mutta ero on hyvin pieni. Aiempien tutkimustulosten valossa odotin, että ero olisi ollut suurempi. Hypoteesini oli, että sekä kielenpiirteiden havaitsemiseen että murreosaamiseen vaikuttaisi se, kuinka kauan Oulun seudulla on asunut. Uskoin, että piirteitä havaittaisiin ja niitä käännettäisiin Oulun seudun murteelle paremmin silloin, kun Oulun seudulla on asuttu kauemmin. Hypoteesini piti paikkansa kuitenkin vain osittain. Tulosten perusteella miehet havaitsevat Oulun seudun murteen piirteitä paremmin silloin, kun he ovat asuneet seudulla pidempään. Naisten tapauksessa tilanne on kuitenkin täysin päinvastainen: he havaitsevat piirteitä herkemmin nimenomaan silloin, kun ovat asuneet seudulla vähemmän aikaa. Murreosaamisen näkökulmasta alkuperäinen hypoteesini osui kuitenkin pääpiirteissään oikeaan: sekä miesten että naisten tapauksessa yleiskielisiä lauseita käännetään sitä oululaisempaan muotoon, mitä pidempään seudulla on asuttu. Sosiaalisen variaation havaitsemisen näkökulmasta tutkimuksen tulokset osoittavat, että sosiaalista variaatiota havaitaan parhaiten persoonapronominien minä ja sinä kohdalla. Sitä, minkä piirteiden sosiaalista variaatiota on erityisen vaikeaa havaita, ei voida tulosten pohjalta yksiselitteisesti päätellä, sillä miesten ja naisten tulokset eroavat kahden kärjen jälkeen todella paljon. Varovasti kuitenkin voidaan päätellä, että fonologisten ja morfologisten piirteiden sosiaalisen variaation havaitseminen on selvästi vaikeampaa kuin persoonapronominien kaltaisten pragmaattisten ja diskursiivisten kielenainesten. Aiempien tutkimusten perusteella alkuperäinen oletukseni oli, että naiset havaitsevat miehiä herkemmin murteen sosiaalista variaatiota. Hypoteesini ei osunut kuitenkaan oikeaan, sillä tutkimukseni tulokset osoittavat kauttaaltaan, että nimenomaan miehet havaitsevat sosiaalista variaatiota herkemmin kuin naiset. Tämä tulos antaa ajattelemisen aihetta. Onko tosiaan niin, että miehet havaitsevat sosiaalista variaatiota naisia herkemmin, vai sattuiko informanteikseni vain erityisen murresensitiivisiä miehiä? Koska tutkimukseeni osallistui melko pieni määrä miehiä naisiin verrattuna, vaatisi tämä tulos lisätutkimuksia, jotta varmempia johtopäätöksiä asian suhteen voitaisiin tehdä. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että murteen variaation sosiaalisina taustamuuttujina pidetään erityisesti ikää, koulutus- ja työtaustaa, asuinaluetta sekä sukupuolta. Nämä taustamuuttujat ovat yleisimmin mainitut muuttujat sekä miesten että naisten vastauksissa. Tutkimustulokset yllättivät minut monella tapaa, mutta erityisen yllättynyt olin siitä, kuinka tarkoin maallikot kykenevät havainnoimaan eritoten murteen sosiaalista variaatiota ja siihen vaikuttavia taustatekijöitä. Vastaajat ovat maininneet niinkin yksityiskohtaisten seikkojen kuin harrastusten ja uskonnollisen vakaumuksen vaikuttavan siihen, miten kielenkäyttäjä murrettaan puhuu. Havaintoja on jopa havainnollistettu esimerkein, mikä osoittaa maallikoiden kykenevän todella syvälliseen kielenanalyysiin. Tutkimukseni tarjoaa todella mielenkiintoista tietoa maallikoiden kyvystä havainnoida murretta. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että maallikot kykenevät havainnoimaan hyvinkin tarkasti ja korrektisti murteen piirteistöä. Tutkimukseni kuitenkin osoittaa, ettei havainnointikyky rajoitu ainoastaan kielenpiirteiden havaitsemiseen, vaan maallikot kykenevät kertomaan käsityksistään myös murteen sosiaalisesta variaatiosta ja siihen johtavista sosiaalisista taustamuuttujista. Maallikoiden käsityksiä murteen sosiaalisesta variaatiosta ei tähän mennessä fennistiikassa ole juuri tutkittu, minkä vuoksi tutkimukseni tarjoaa monia mielenkiintoisia aiheita jatkotutkimusta ajatellen.

Olen tutkinut pro gradu -työssäni murteen muuttumista Tornion Ala- ja Ylivojakkalan kylissä. Tutkielmani on kvalitatiivinen sosiolingvistinen tutkimus. Kotimaisten kielten keskus on aloittanut murteenseuruuhankkeen 1980-luvun lopussa, ja oma tutkielmani on hankkeen itsenäinen jatkotutkimus. Osittain samojen kyläläisten murretta on tutkittu jo kahdessa aiemmassa pro gradu -työssä, ja aiempien töiden aineistot on kerätty vuosina 1992 ja 2002. Tutkittua murretta on nimitetty aiemmissa töissä Alatornion murteeksi vanhan pitäjän mukaan — omassa työssäni nimitän murretta Tornion murteeksi. Olen kerännyt vuosina 2013–2014 yhteensä 7,5 tuntia haastatteluaineistoa 15 torniolaiselta kielenoppaalta, jotka kaikki ovat kotoisin joko Ala- tai Ylivojakkalan kylästä. Kielenoppaani ovat koululaisia, työikäisiä sekä eläkeläisiä. Haastattelin jokaisesta ikäryhmästä viisi kielenopasta, ja jokaisessa ryhmässä oli kolme naista ja kaksi miestä. Rajasin tutkimukseni neljään tarkasteltavaan kielenpiirteeseen, joita olivat yksikön 1. ja 2. persoonan persoonapronominit, yleisgeminaatio, t:n heikon asteen vastineet sekä jälkitavujen h:n kehitys. Tarkastelemistani kielenpiirteistä on tutkittu kahta piirrettä myös molemmissa aiemmissa seuruutöissä: yksikön 1. ja 2. persoonan pronomineja sekä t:n heikon asteen vastineita. Lisäksi yleisgeminaatiota ja jälkitavujen h:ta on tutkittu myös ensimmäisessä seuruututkimuksessa. Tutkimuskysymykseni liittyivät tarkastelemieni kielenpiirteiden säilymiseen ja muuttumiseen sekä reaaliaikaiseen muutokseen seuruukierrosten välillä. Hypoteesini perustin pitkälti aiempien seuruututkimusten tuloksiin, ja lähes kaikki hypoteesit toteutuivat. Hypoteesini yksilön kielen muuttumisesta iän myötä murteellisempaan suuntaan ei sen sijaan toteutunut täysin. Tarkastelin työikäisten sekä eläkeläisten kielen muutoksia seurantajakson aikana. Yksilöiden välillä oli kuitenkin suurta vaihtelua: esimerkiksi yhden informantin puheessa h:llisten muotojen määrä kasvoi seurantajakson aikana 60 prosenttiyksikköä, kun taas samassa ikäryhmässä kolmen muun kielenoppaan h:lliset muodot lisääntyivät ainoastaan 1–2 prosenttiyksikköä. Tutkimukseni tulokset olivat suurimmaksi osaksi odotustenmukaisia. Tutkimuksen ennakkoasetelma reaaliaikaisesta vertailusta ei kuitenkaan täysin onnistunut. Silti reaaliaikaiset tulokset tarkasteltujen kielenpiirteiden osalta tukivat näennäisaikaennusteita: persoonapronominit mie ja sie kuuluvat vahvasti kielenoppaiden puheessa, t:n heikon asteen vastineista kato on kaikkein yleisin ja yleisgeminaatio toteutuu lähes aina. Lisäksi jälkitavujen h:n kehitys on muuttumassa ja varsinaiset h-tapaukset ovat kadonneet nuorimman ikäryhmän puheesta kokonaan. Työikäisten puheessa h:llisia muotoja esiintyy huomattavasti vähemmän kuin eläkeläisillä. Jälkitavujen h korvautuu nuorempien ikäryhmien puheessa kadolla tai assimiloituneella muodolla. Yleiskielen ja yleisgeminaation kaltaiset assimilaatiomuodot toteutuvat puhujilla useimmiten, mutta erikoisgeminaation kaltaiset muodot ovat ainakin tällä hetkellä Torniossa harvinaisempia. Tornion murteessa tapahtunee siis suuria muutoksia tulevien vuosikymmenten aikana, jos h katoaa puheesta kokonaan.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Oulun seudun murretta internetin keskustelupalstoilla. Aineistoni koostuu viidestä keskusteluketjusta, joissa on yhteensä 174 viestiä. Tutkimuksessani selvitän, millaisia kielenpiirteitä ei-lingvistit yhdistävät Oulun seudun murteeseen ja millaisia mielikuvia ihmisillä on Oulun seudun murteesta ja sen puhujista. Jaan kansandialektologisen tutkimukseni kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa analysoin Oulun seudun murteen piirteitä internetin keskustelupalstoilla. Tarkastelen hokemia, tietoista murrejärjestelmän kommentointia sekä havaintoja murteen muuttumisesta ja variaatiosta. Lisäksi tutkin murteella kirjoitetuissa viesteissä olevia murrepiirteitä. Teksteistä tutkitut murrepiirteet ovat svaavokaali, yleisgeminaatio, jälkitavujen vokaaliyhtymät eA ja OA, yksi-s:inen inessiivi, ts-yhtymä, tekkiin-tyyppinen imperfekti ja tk-yhtymän assimilaatio kk:ksi. Toisessa osassa analysoin Oulun seudun murteen metakieltä keskustelupalstoilla ja jaottelen kommentit erilaisiin ryhmiin. Aineistossa on vain seitsemän kiteytynyttä hokemaa, joista Ookko nää Oulusta erilaisine jatkokysymyksineen on yleisin. Yhteensä 19 viestissä kommentoidaan tietoisesti jotakin oululaista murrepiirrettä, ja kaikista eniten tietoista keskustelua on herättänyt ts-yhtymän edustus. Kirjoittajat ovat tehneet havaintoja myös Oulun seudun murteen muuttumisesta, ja esimerkiksi kolmessa viestissä asiaa pohditaan tarkastelemalla puhekielen pikapuhemuotoja sekä yksikön ensimmäisen ja toisen persoonan pronomineja. Aineistossa on 98 viestiä, jotka ovat joko kokonaan tai ainakin osittain kirjoitettu Oulun seudun murteella. Näistä viesteistä olen analysoinut murrepiirteitä. Prosentuaalisesti eniten murteellista muotoa on käytetty jälkitavujen vokaaliyhtymässä eA, sillä sen murteellinen muoto on valittu 97-prosenttisesti. Muita tutkimiani kielenpiirteitä on käytetty murteellisissa muodoissa prosentuaalisesti seuraavasti: yleisgeminaatio (91), jälkitavujen vokaaliyhtymä OA (91), tk-yhtymän assimilaatio kk:ksi (88), ts-yhtymän tt : t -edustus (86), svaavokaali (84), inessiivin pääte -sA (78) ja ts-yhtymän ht : t -edustus (14). Koko aineistossa on 52 viestiä, joissa kirjoitetaan Oulun seudun murteesta, sen puhujista tai näistä molemmista. Oulun seudun murretta koskevia kommentteja on 63 kappaletta ja kyseisen murteen puhujista kertovia kommentteja 28 kappaletta. Murteeseen liittyvät kommentit jakautuvat yhdeksään eri ryhmään: positiivisuus, negatiivisuus, oikeellisuus, murteen vaikeus, osa persoonaa, muutos, kyseenalaistaminen, ymmärtäminen sekä suhde muihin murteisiin ja tunnistettavuus. Oulun seudun murteen puhujia koskevia ryhmiä on neljä kappaletta, ja ne ovat positiivinen mielikuva, negatiivinen mielikuva, murteen unohtaminen ja häpeä/ylpeys. Kommenttiryhmät ovat lukumäärältään melko pieniä. Aineiston suurimman ryhmän muodostavat murretta positiivisesti kuvailevat kommentit, joita on kaikista kommenteista laskettuna 16 prosenttiyksikköä. Toiseksi suurin joukko koostuu murteen muutosta koskevista kannanotoista, joiden määrä kattaa kaikista kommenteista 14 prosenttiyksikköä.

Pro gradu -tutkielmassani tutkin suomen kielen kanssa-grammia ja sen polysemiaa. Selvitän, millaisia merkityksiä kanssa-grammilla ilmaistaan ja millaisissa semanttisissa ryhmissä kanssa-grammi esiintyy. Tutkimukseni on luonteeltaan kvalitatiivinen, sillä tavoitteeni on kuvata kanssa-grammin käyttötapoja ja niiden eroavaisuuksia sekä yhteneväisyyksiä. Tutkimukseni aineistona on yhteensä kolmesataa (300) kanssa-grammin käyttötapausta, joista puolet olen kerännyt CSC:n nykysuomen yleiskielen korpuksen Kalevan osakorpuksesta ja puolet internetin keskustelupalstoilta. Aineistossa on siis tarkasteltu sekä huoliteltua yleiskieltä (lehtitekstit) ja huolittelematonta, puhekielenomaista tekstiä (internetaineisto). Tutkimukseni teoreettinen viitekehys on kognitiivinen semantiikka ja kognitiivinen kielitiede, ja näiden teorioiden periaatteiden mukaisesti selvitän kanssa-tapausten välisiä semanttisia eroja ja yhteneväisyyksiä. Kognitiivisen semantiikan alalta hyödynnän muun muassa prototyyppilähestymistapaa aineistoni luokittelussa. Analysoin tutkimuksessani myös kanssa-tapausten voimadynaamisten piirteiden vaikutusta polysemiaan sekä kontekstin osuutta merkityksen muodostumiseen. Tutkielmani tulokset osoittavat, että kanssa-grammilla ilmaistaan lukuisia asioita, jotka poikkeavat toisistaan sekä semantiikaltaan että syntaksiltaan. kanssa-grammi voi esiintyä sekä adpositiona että partikkelina, ja se voi viitata lauseen persoonamuotoiseen verbiin, infiniittiseen verbilausekkeeseen ja substantiivilausekkeeseen. kanssa-grammi ilmaisee tutkimukseni mukaan usein komitatiivisuutta (komitatiivisuudesta ks. esim. Jaakola 1997), ja tämä komitatiivisuus voi olla joko faktiivista tai fiktiivistä. Havainnollistan tutkimukseni tulokset sekä sanallisesti kuvailemalla että kuvioiden avulla.

Pro gradu -työni käsittelee suomen kielen ja viestinnän opetusta ammattikorkeakouluissa opetuksen integroinnin näkökulmasta. Integroinnilla tarkoitan tässä työssä eri oppiaineiden sekä työelämän ja opetuksen yhteisten tavoitteiden ja sisältöjen toteuttamista opetuksessa. Työni tavoitteena oli selvittää, miten laajasti ja millä tavoin toteutettuna ammattikorkeakouluissa suomen kielen ja viestinnän opetuksessa integrointia käytetään tällä hetkellä. Työn toinen tavoite oli saada selville, minkälaisia kokemuksia ammattikorkeakoulujen suomen kielen ja viestinnän opettajilla on esimerkiksi yleis- ja ammattiaineiden välisestä integroinnista ja toisaalta työelämän ja oman aineen opetuksen integroinnista. Tarkastelen työssäni myös jonkin verran kysymystä siitä, miten hyvin opettajat näkevän nykyisen suomen kielen ja viestinnän opetuksen vastaavan tämän päivän työelämän vaatimuksia. Keräsin aineiston sähköisellä kyselylomakkeella ammattikorkeakoulujen suomen kielen ja viestinnän opettajilta. Sain kyselyyni 40 vastausta, ja vastausprosentti oli 25. Käytin työssäni kvalitatiivista tutkimusotetta, tosin jäsentelin aineistoa myös ristiintaulukoimalla ja diagrammikuvioin. Kyselylomake oli puolistrukturoitu eli se sisälsi sekä määrällisiä kysymyksiä valmiine vastausvaihtoehtoineen että laadullisia, avoimia kysymyksiä. Tutkimustulosten mukaan integrointia pidetään ammattikorkeakoulujen suomen kielen ja viestinnän opettajien parissa erittäin tärkeänä ja siihen on myös alettu kiinnittää huomiota oppilaitosten opetussuunnitelmissa ja pedagogisissa strategioissa. Aiheesta on tarjolla myös koulutusta; noin kolmasosa vastaajista oli saanut koulutusta integroinnin toteuttamiseen. Kaikki eivät kuitenkaan koe tarvitsevansa lisäkoulutusta aiheeseen; kolmasosa vastaajista ei sitä kaivannut. Lähes kaikilla vastaajilla oli kokemusta opetuksen integroinnista. Vastauksissa esille tuotujen kokemusten perustella integroinnin mahdollisuuteen ja onnistumiseen vaikuttavat opintojen rakenteeseen ja sijoitteluun liittyvät asiat, oppilaitosten käytänteet ja työskentelytavat, osaaminen ja tieto integroinnista sekä opetettavista sisällöistä, aika- ja muut resurssit sekä arvostukset ja asenteet. Hieman yli 40 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että nykyinen suomen kielen ja viestinnän opetus ammattikorkeakouluissa vastaa tämän päivän työelämän vaatimuksia. Tärkeimpinä työelämän asettamina vaatimuksina pidettiin kirjoittamiseen, kielenhuoltoon ja tekstin tuottamiseen liittyviä asioita, vuorovaikutusosaamista ja siihen liittyviä taitoja sekä verkostoitumista. Myös puheilmaisutaidot ja kuunteleminen koettiin tärkeiksi.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee oululaisten nuorten suhtautumista pääkaupunkiseudun puhekieleen ja käsityksiä siitä. Tutkin vastaajien kielellisten asenteiden lisäksi sitä, miten hyvin he tunnistavat pääkaupunkiseudun puhekielen piirteitä ja slangisanoja. Tutkimukseni on laadullinen analyysi keräämieni kyselylomakkeiden vastauksista. Tutkin erityisesti kieliasenteita ja sitä, miten oululaiset nuoret suhtautuvat pääkaupunkiseudun puhekieleen ja sen puhujiin yleensä. Asenteiden tutkimisen lisäksi selvitän, kuinka hyvin oululaisnuoret tunnistavat pääkaupunkiseudun puhekielen piirteitä ja erottavat ne omalle kotimurteelleen tyypillisistä ominaisuuksista. Tutkimukseni on kansanlingvistinen kieliasenne- ja identiteettitutkimus. Sen ydin on käsitellä kielimuotojen — tässä tapauksessa pääkaupunkiseudun puhekielen — tunnistamista sekä vastaajien käsityksiä niistä ja suhtautumista niihin. Kaikkein tutuimpia tutkimistani pääkaupunkiseudun puhekielen tyypillisistä piirteistä vastaajilleni olivat persoonapronominivariantit mä ja sä sekä eA-yhtymän monoftongiutuminen sanoissa kauhee ja kipee. Vähiten vastaajat tunnistivat muotoa lähetään, joka on tyypillinen myös heidän kotimurteelleen. Lähimpänä omaa murretta oleva piirre tunnetaan siis huonoimmin, koska pääkaupunkiseudun puhekielen ajatellaan olevan niin erilaista. Slangintunnistustehtävään valitsemani sanat osoittautuivat dösää lukuun ottamatta kaikki vaikeiksi tunnistaa, mutta dösä oli lähes 90 %:lle vastaajista tuttu. Oululaisten nuorten keskuudessa elää jo aiemmista tutkimuksista tuttuja pääkaupunkiin liitettyjä stereotypioita ja diskursseja. Kiireinen, saasteinen ja ahdas ruuhka-Suomi etelässä, ja toisaalta leppoisampi ja mukavampien ihmisten asuttama rauhallinen Oulu pohjoisessa. Oululaisnuori suhtautuu todennäköisemmin pääkaupunkiseudun puhekieleen varauksella kuin positiivisesti. Lievästi negatiiviset tai negatiiviset asenteet ovat tutkimusaineistossani vallalla. Monilla negatiivisesti pääkaupunkiseudun puhekieleen suhtautuneilla oli myös melko voimakkaita kontakteja alueelle, joten ainoastaan mielikuviin perustuvasta ennakkoluulosta ei ainakaan jokaisessa tapauksessa ole kyse. Tällainen tutkimus tuottaa selvästi myös paljon materiaalia tarkempaa metakielen tutkimusta varten. Olemassa olevan tutkimusmateriaalin pohjalta voitaisi kehittää keinoja päästä käsiksi diskurssien syntyyn ja metakielen tutkimukseen vielä nykyistä syvemmin. Analyysi siitä, miksi kielestä puhutaan niin kuin puhutaan, on jäänyt usein vähemmälle painotukselle. Tässäkin kieliasennetutkimuksessa esiin nousseita diskursseja voisi tutkia myös diskurssianalyysin keinoin.