Pro gradu -tutkielmassani olen tutkinut kajaanilaisten lukiolaisnuorten suhtautumista suomen murteisiin. Tutkimukseni pääpaino on ollut kajaanilaisten lukiolaisnuorten Kainuun murteisiin ja Kainuun murteiden naapurimurteisiin liittyvissä murrekäsityksissä ja -asenteissa. Tutkimukseni kuuluu maallikoiden kielikäsityksiä tutkivaan kansanlingvistiikkaan (folk linguistics), tarkemmin sen maallikoiden murrekäsityksiä tutkivaan haaraan, kansandialektologiaan tai havaintodialektologiaan (perceptual dialectology). Koska tutkin murrekäsitysten lisäksi myös murreasenteita, tutkimukseni kuuluu osittain myös kieliasennetutkimuksen (language attitude studies) alaan. Aineistonkeruumenetelmänä käytin kyselylomakkeen ja kuuntelutestin yhdistelmää. Informantteinani olivat 60 16–19-vuotiasta lukiolaista Kajaanin lukiosta. Kuuntelutestissä kajaanilaiset lukiolaisnuoret saivat tunnistaa ja luonnehtia murrenäytteitä sekä Kainuusta että myös Kainuun murteiden naapurimurteista. Tutkimukseeni murrenäytteiksi päätyivät lopulta Kuhmon, Tervolan, Oulun, Pielaveden ja Vuolijoen murrenäytteet. Kyselylomakkeessa käytin avoimia kysymyksiä, vaihtoehtokysymyksiä ja asteikkotehtäviä. Analyysimenetelmäni on ollut teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkielmassani en siis testannut mitään valmista teoriaa, vaan vertasin aineistostani saamiani tuloksia sopiviin aiempiin tutkimuksiin. Informanttieni mukaan muualla Kainuussa puhutaan leimallisemmin kuin Kajaanissa. Kuhmo, Hyrynsalmi, Sotkamo ja Suomussalmi mainittiin esimerkkeinä kunnista, joissa puhutaan leimallista Kainuun murretta. Informanttieni mukaan vanhemmat ihmiset puhuvat leimallisemmin kuin nuoret. Nuorten raportoitiin ottavan vaikutteita omaan puhekieleensä Internetistä, sosiaalisesta mediasta, ”Helsingin slangista”, muista aluemurteista sekä myös muista kielistä, kuten englannista. Enemmistö informanteistani raportoi puhuvansa ”murresävytteistä puhekieltä”. Informanttini myös raportoivat muuttavansa puhetapaansa vähemmän leimalliseksi puheseuran sekä tilanteen virallisuuden mukaan. Leimallisella Kainuun murteella kirjoitettuja ilmaisuja informanttini tunnistivat vaihtelevasti. Ilmausten tunnistaminen vaihteli 8,3 prosentista 98,3 prosenttiin. Informanteilleni helpoin tunnistettava ilmaus oli sana oamu ’aamu’ ja vaikein tunnistettava ilmaus sana öykästä ’laulaa/karjaista isosti’. Kajaanilaiseen puhetapaan informanttini yhdistivät yleisgeminaation, svaavokaalin, diftongien reduktion ja erikoisgeminaation. Kainuulaiseen puhetapaan informanttini yhdistivät yleisgeminaation. Kajaanilaista puhetta kuvailtiin normaaliksi, selkeäksi, selväksi ja ymmärrettäväksi. Kainuulaista puhetta kuvailtiin harkitsevaksi, melko samanlaiseksi kuin Kajaanissa, normaaliksi, selkeäksi, selväksi ja ymmärrettäväksi. Mielikäisen ja Palanderin (2014b: 82) mukaan se onkin luonnollista, että omaa murretta pidetään muihin murteisiin verrattuna selkeänä, selvänä ja ymmärrettävänä. Osgoodin skaalalla Kainuun murretta arvioitiin enemmän lämpimäksi kuin kylmäksi, enemmän kauniiksi kuin rumaksi, enemmän ymmärrettäväksi kuin vaikeaselkoiseksi, enemmän tutuksi kuin vieraaksi, enemmän hitaaksi kuin nopeaksi, enemmän juntiksi kuin leuhkaksi ja enemmän hyväntuuliseksi kuin totiseksi. Informanttini tunnistivat murrenäytteitä kuuntelutestissä melko huonosti. Murteet tunnistettiin 11,7–50-prosenttisesti. Parhaiten informanttini tunnistivat Pielaveden murteen ”Savon murteeksi” eli pohjoissavolaiseksi murteeksi. Huonoiten informanttini tunnistivat Vuolijoen murteen. Kuuntelutestin Osgoodin skaalan vastausten perusteella informanttini arvioivat murrenäytteistä hitaimmaksi, junteimmaksi, kylmimmäksi, rumimmaksi ja vaikeaselkoisimmaksi Pielaveden murteen, hyväntuulisimmaksi, kauneimmaksi, leuhkimmaksi, lämpimimmäksi ja nopeimmaksi Oulun murteen, totisimmaksi ja tutuimmaksi Kuhmon murteen ja vieraimmaksi Vuolijoen murteen. Kuuntelutestin murrenäytteistä Oulun murre ja Kuhmon murre arvioitiin ymmärrettävimmiksi. Informanttini arvioivat Kainuun murteen suomen kauneimmaksi murteeksi. Suomen rumimmaksi murteeksi informanttini arvioivat Helsingin seudun puhekielen. Kuten aikaisemmissakin tutkimuksissa (Palander 2011: 134; Preston 1989: 82; Giles & Niedzielski 1998: 87–88) on havaittu, arviot varieteettien esteettisyydestä vaikuttavat kytkeytyvän paljolti siihen, miten ymmärrettävänä ja tuttuna murteita pidetään. Vaikka kaikki van Bezooijenin (2002: 14–15) kuullun kielen arvioinnin hypoteesit vaikuttaisivat ainakin joissain määrin toteutuvan aineistoni kohdalla, tuttuushypoteesi (familiarity driven hypothesis), ymmärrettävyyshypoteesi (intelligibility hypothesis) ja kontekstihypoteesi (context driven hypothesis) toteutuvat kaikkein selkeimmin informanttieni arvioissa suomen kauneimmasta ja rumimmasta murteesta. Huolimatta siitä, että joitakin murteita pidetään rumempina ja joitakin kauniimpina kuin toisia, Likertin asteikon vastausten perusteella informanttini kuitenkin suhtautuvat murteisiin yleisesti pääosin positiivisesti ja pitävät murteita säilyttämisen arvoisina. Kajaanilaisten, ja ylipäätään kainuulaisten, maallikoiden murrekäsityksiä ja -asenteita ei ole kovin paljon tutkittu, joten sen vuoksi tutkielmani tuo varmasti uutta tietoa suomalaiseen kansandialektologiaan ja murreasennetutkimukseen. Toivottavasti tutkielmani innostaisi tutkimaan enemmänkin kainuulaisten kielikäsityksiä ja -asenteita.

Pro gradu -tutkielmassani suhteutan yhdysvaltalaisen suomen kielen kielikylpyleirin, Salolammen, kesäkurssien 1–5 opetussuunnitelmien tavoitteet ja päiväkohtaiset taitotasoille, jotka on määritelty teoksessa Eurooppalainen viitekehys: kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteinen eurooppalainen viitekehys (2003). Salolampi on yksi Concordia Language Villagesin kielikylistä. Salolammen kurssisuunnitelmat tavoitteineen ja päiväkohtaisine sisältöineen ovat osa tutkielmassa käyttämääni aineistoa. Toinen osa aineistoani ovat Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasokuvaimet. Metodina tutkielmassa on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, jonka teoriaviitekehyksenä on toiminut Eurooppalainen viitekehys (2003). Teoreettisena pohjana tutkielmassa ovat olleeet EVK:n lisäksi myös erilaiset opetussuunnitelman mallit. Tutkielman tarkoituksena on ollut suhteuttaa Salolammen kesäkurssin tavoitteet ja päiväkohtaiset sisällöt EVK:n taitotasokuvaimiin ja näiden perusteella tarkastella, mille taitotasolle mikin kurssi sijoittuu. Lisäksi tarkoituksena on ollut tarkastella, vastaavatko saman kurssin tavoitteiden ja päiväkohtaisten sisältöjen taitotasot toisiaan. Tutkielmani analyysin perusteella joidenkin kurssien tavoitteita ja sisältöjä on vaikea suhteuttaa EVK:n taitotasoille vastaavuuksien hajanaisen sijoittumisen vuoksi. Toisaalta joidenkin kurssien tavoitteiden ja päiväkohtaisten sisältöjen vastaavuudet sijoittuvat selkeästi jollekin tietylle taitotasolle. Tavoitteet ja päiväkohtaiset sisällöt eivät ole suurimmassa osassa kursseja keskenään linjassa, sillä osassa kursseissa tavoitteet sijoittuvat korkeammalle kuin päiväkohtaiset sisällöt ja osassa kursseja matalammalle kuin päiväkohtaiset sisällöt. Osassa kursseja tavoitteiden ja päiväkohtaisten sisältöjen sijoittumista keskenään on ollut vaikea verrata, koska vastaavuudet ovat sijoittuneet taitotasoille niin hajanaisesti. Kurssit eivät myöskään vaikeudu kurssista 1 kurssiin 5 tasaisesti, vaan esimerkiksi kesäkurssista 4 löytyvät korkeimmalle sijoittuneet vastaavuudet. Kaikissa kursseissa korostuvat suullisen vuorovaikutuksen osa-alueet ja luetun ymmärtämistä esiintyy jonkin verran miltei kaikilla kursseilla. Kirjoittamiseen liittyviä vastaavuuksia löytyy kesäkurssista 3 eteenpäin. Kesäkurssien tavoitteiden ja päiväkohtaisten sisältöjen sijoittumiseen kullekin taitotasolle vaikuttavat etenkin kursseilla käydyt aiheet eivätkä niinkään oppijoiden kielitaitoon liittyvät seikat.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen murteelle kääntämistä. Tarkastelen, noudatellaanko käännöksissä Oulun seudun murteen äänne- ja muotopiirteitä, miten murteelle kääntäminen näkyy sanastossa ja miten murteelle kääntämistä tehdään tarkasteltujen piirteiden perusteella. Tutkimusaineistona käytän Aku Ankka -sarjakuvan murrekäännöksiä, jotka ovat syntyneet ohjattua käännöskilpailua varten. Äänne- ja muotopiirteistä tarkastelen svaavokaalia, t:n heikon asteen edustusta sekä Oulun seudun murteelle stereotyyppistä nä(ä)-pronominia. Äänne- ja muotopiirteitä tarkastellessa käytän tutkimusmenetelmänä suomalaisen dialektologian ja sosiolingvistiikan pohjalta tunnistettavien piirteiden luokittelua ja ryhmittelyä. Luokittelun ja ryhmittelyn tueksi lasken piirteiden esiintymiskertoja. Sanastosta teen kvantitatiivista tarkastelua. Lasken, kuinka paljon yleiskieleen kuulumatonta sanastoa kussakin käännöksessä on. Jaan aineistoon kuuluvat murrekäännökset neljään ryhmään sen perusteella, kuinka paljon käännöksissä on yleiskieleen kuulumattomia sanoja. Lopuksi teen aineistosta tarkastelluista äänne- ja muotopiirteistä sekä yleiskieleen kuulumattomien sanojen lukumääristä kokoavan taulukon ja vertailen, miten eri tavoin murteelle kääntämistä on edellä mainittujen ryhmien käännöksissä tehty. Tulosten mukaan kaikissa käännöksissä noudatellaan melko systemaattisesti Oulun seudun murteen äänne- ja muotopiirteitä. Aineiston perusteella svaavokaali on hyvin tiedostettu murrepiirre, koska se esiintyy 98 prosentissa niistä kohdista, joissa se Oulun seudun murteessa on mahdollinen. Yhteensä kahdeksassa käännöksessä käytetään myös yhden tai useamman kerran yleiskielistä varianttia. Lisäksi aineistossa esiintyy muutaman kerran myös poikkeuksellista svaavokaalin käyttöä. Aineiston t:n heikon asteen vastineet mukailevat pitkälti aiemmin tehtyjä havaintoja. Kuitenkin t:n heikon asteen edustuksessa variaatiota on enemmän kuin svaavokaalin käytössä. Käännöksiä, joissa käytetään Oulun seudun murteelle poikkeuksellista t:n heikon asteen edustusta kerran tai kaksi kertaa on yhteensä 16. Lisäksi neljässä käännöksessä t:n heikon asteen edustukset eivät ole systemaattisesti Oulun seudun murteen mukaisia, vaan poikkeuksia on useita. Huomioin, että katoedustusta esiintyy huomattava määrä kahdessa sellaisessa äänneympäristössä, joissa aiempien tutkimusten perusteella Oulun seudun murteessa t:n heikon asteen vastineena on siirtymä-äänne. Yksikön toiseen persoonaan viitataan käännöksissä systemaattisesti tai melko systemaattisesti stereotyyppisellä nä(ä)-pronominilla. Ainoastaan yhdessä käännöksessä nä(ä)-pronominia ei esiinny lainkaan. nä(ä)-pronomini esiintyy aineistossa systemaattisesti, vaikka lähdetekstissä ei esiinny kertaakaan yksikön toisen persoonan pronominia sinä. Selvimmin käännökset eroavat toisistaan sanaston osalta. Yleiskieleen kuulumattomien sanojen määrä viestii mahdollisesti kääntäjien erilaisista murrekäsityksistä: toiset kääntäjät ovat selvästi pitäneet sanastoa tärkeänä osana murteelle kääntämistä. Aineiston perusteella näyttää myös siltä, että yleiskieleen kuulumattomien sanojen paljous on yhteydessä äänne- ja muotopiirteiden systemaattisuuden kanssa.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Suomen täydelliset venäläisnaiset -tv-sarjan päähenkilöiden kieltä morfosyntaktisesta näkökulmasta. Tutkimukseni on tärkeä lisä S2-tutkimukselle, sillä venäjänkielisten suomea, etenkin puhuttua suomea, ei ole aiemmin tutkittu paljon. Tv-sarja koostuu 10 jaksosta, jotka kaikki ovat mukana aineistossani. Tutkin sitä, millaisia nominaalisten lauseenjäsenten epätyypillisyyksiä informanttien puheessa esiintyy. Tarkastelussa ovat subjektin, objektin, predikatiivin ja adverbiaalin sijan ja luvun epätyypillisyydet. Puhun tutkielmassani epätyypillisyyksistä, sillä mielestäni informanttien tuottamat natiivin kielelle epätyypilliset muodot eivät ole virheitä. En puhu virheistä, sillä mielestäni ei-natiivin kielenpuhujan kieli on yhtä arvokasta kuin mikä tahansa muu kielimuoto. Informanttien suomi on lisäksi erittäin edistynyttä, sillä kaikki informanttien tuottamat epätyypilliset muodot ovat ymmärrettäviä. Informantteja on neljä, sillä yhden päähenkilön suomi on natiivin tasolla, minkä vuoksi hänen kieltään ei voida tutkia virheanalyysin avulla. Tutkielmani on kvalitatiivinen: olen kiinnostunut siitä, millaisia informanttien tuottamat epätyypillisyydet ovat. Aineistosta poimimani esimerkit kuvaavat erityyppisiä epätyypillisyyksiä. Jokaisen esimerkin kohdalla käyn läpi, miten epätyypillinen sijanvalinta tai luvun valinta eroaa natiiville tyypillisestä muodosta. Viittaan lähteisiin, joissa selitetään, miksi sija tai luku on esimerkissä epätyypillinen. Tärkein lähde analyysissani on Iso suomen kielioppi. Epätyypillisyyksien määrät eivät ole tutkielmassani tarkastelun keskiössä. Metodina tutkielmassani käytän virheanalyysiä, jonka avulla löysin nominaalisten lauseenjäsenten epätyypillisyydet sarjan jaksoista. Epätyypillisyyksien tunnistamisen jälkeen luokittelin epätyypillisyydet, jotta voin kertoa epätyypillisyyksien määristä. Tutkielmani tuloksista selviää, että objekti aiheuttaa eniten epätyypillisyyksiä. Tämä ei ole yllättävää, sillä aiemmassa tutkimuksessa objektiin liittyvät epätyypillisyydet ovat olleet hyvin yleisiä. Ainestossani objektin epätyypillisyydet ovat useimmiten sellaisia, joissa tyypillisen partitiivin tai genetiivin asemesta informantit käyttävät epätyypillistä nominatiivin sijaa. Epätyypillisyyksiä aiheuttavat myös passiivilauseet sekä negatiiviset lauseet. Adverbiaalin epätyypillisyyksiä aineistossani on toiseksi eniten. Rektio vaikuttaa epätyypillisyyksiin merkittävästi. Informantit käyttävät myös usein ulkopaikallissijaa tyypillisen sisäpaikallissijan asemesta. Usein epätyypillinen adverbiaali on natiivin kielestä poikkeavassa nominatiivin sijassa. Subjekti ei aiheuta merkittävästi epätyypillisyyksiä. Perussubjektin kanssa informanteilla ei ole yleensä ongelmia, mutta sanajärjestyksen vaihtuessa, nesessiivirakenteen tai eksistentiaalilauseen yhteydessä epätyypillisiä subjekteja esiintyy. Predikatiivin epätyypillisyyksiä esiintyy vähiten. Yhteistä kaikille predikatiivin epätyypillisyyksille on, että ne kaikki ovat epätyypillisessä nominatiivin sijassa tyypillisen partitiivin asemesta. Aineistoni epätyypillisyydet ovat lähes yksinomaan sijan epätyypillisyyksiä — luvun epätyypillisyyksiä ei esiinny merkittävästi minkään nominaalisen lauseenjäsenen yhteydessä.

Tutkin kandidaatintutkielmassani rullalautailijoiden käyttämää slangisanastoa. Haluan tutkia, kuinka paljon monimuotoisuutta harrastamani lajin sanasto sisältää, ja siksi valitsin tämän aiheen kandidaatintutkielmakseni. Tutkielmani pohjautuu sosiolingvistiikkaan ja sanastontutkimukseen, ja tutkin tämän harrastajaryhmän slangisanaston laajuutta ja sen ominaisuuksia. Rullalautailun slangisanastoon kuuluu esimerkiksi temppujen nimiä, välineitä, erilaisten esteiden ja harrastuspaikkojen nimityksiä sekä paljon verbejä. Kandidaatintutkielmani tavoitteena on tutkia rullalautailijoiden käyttämän slangin monipuolisuutta ja piirteitä sanastontutkimuksen ja sosiolingvististen menetelmien avulla. Sosiolingvistisiin menetelmiin kuuluvat kyselytutkimus ja slangisanaston attraktiokeskusten etsiminen. Tutkin, kuinka laaja rullalautailun slangisanasto aineiston perusteella on, miten slangisanat ovat muodostuneet sekä mihin sanaluokkiin slangisanat jakautuvat. Hypoteesina oletan, että slangisanastosta suuri osa on englannista lainattuja vierassanoja ja sanaluokkiin jaettuna substantiiveja. Keskeisimmät lähteet kandidaatintutkielmassani ovat Kaarina Karttusen Nykyslangin sanakirja (1979), Kari Nahkolan artikkeli Koululaisslangin sanastolähteistä (1999) sekä Päivi Harisen, Hannu Itkosen ja Juhani Rautapuron Asfalttiprinssit — tutkimus skeittareista (2006). Aineistonani tutkielmassa on mainitun kyselytutkimuksen lisäksi rullalautailuun erikoistuneen Hangup-lehden kolmesta numerosta sekä lehden internetsivuilta sekä keskustelufoorumilta. Kyselytutkimuksen kysymyksissä pyydän vastaajia luettelemaan käyttämiään tai kuulemiaan nimityksiä rullalautailussa esiintyville välineille, suorituspaikoille, tempuille ja muille keskeisille sanoille. Kyselytutkimukseen tuli 265 vastausta, ja tutkielmani koko aineisto koostuu yhteensä 451 sanasta. Tuloksena slangisanasto on aineiston perusteella laaja. Aineistosta 353 (78,3 %) sanaa on substantiiveja, 78 (17,3 %) verbejä, 18 (4 %) adjektiiveja ja 2 (0,4 %) numeraaleja. Substantiivit kuvaavat lajissa käytettäviä välineitä, suorituspaikkoja ja temppuja, ja verbit ovat pääosin dynaamisia ja kuvaavat onnistumisia, epäonnistumisia tai erilaisia rullalautailun yhteydessä tapahtuvia aktiviteetteja. Aineiston adjektiivit kuvaavat suorituksia tai olosuhteita rullalautailussa, ja numerot pyörähdyksissä käytettäviä astelukuja tai portaiden lukumäärää. Slangisanojen muodostusta tutkin sanastolähteiden avulla. Ylivoimaisesti eniten rullalautailuslangissa on englannista lainattuja sanoja. Koko aineiston sanoista vierassanoja on 71,4 %. 21 % aineiston sanoista on muodostettu vanhan suomenkielisen sanan merkitystä muuttamalla, ja uusia, keksittyjä sanoja aineistossa on 6,4 %. Äänneasua muuntelemalla on muodostunut vain 1,2 % slangisanoista. Sekä metaforien että keksittyjen sanojen määrä suhteessa vierassanojen määrään kertoo slanginpuhujien luovuudesta ja taidosta osata yhdistellä sanojen merkityksiä. Hypoteesini osui oikeaan: vierassanoja ja substantiiveja on molempia prosentuaalisesti selkeästi eniten.

Tutkielmassa tarkastellaan Oulun yliopiston opiskelijoiden käsityksiä naista kuvaavasta eläinmetaforasta, puumasta. Tutkielman tavoitteena on kuvata, millaisia merkityksiä informantit antavat puumalle ja miten he puumaa käyttävät. Tutkielmassa selvitetään, onko informantin sukupuolella merkitystä siihen, miten puumaa kuvaillaan ja millä asenteella puuman käyttöön suhtaudutaan. Käytän tutkielmani metodina kyselytestiä. Aineistoni koostuu 102 informantin kyselylomakevastauksista, jotka kerättiin 28.10.2015 yleisen kielitieteen peruskurssin luennolla. Informantit ovat Oulun yliopiston tutkinto-opiskelijoita, ja iältään he ovat 18–54-vuotiaita. Aineistolähtöinen analyysi on sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista. Olen jakanut informantit sukupuolen mukaan voidakseni tarkastella informanttiryhmien välisiä eroja. Kandidaatintutkielmani kuuluu suomen kielen empiirisen sanasemantiikan tutkimukseen, joka on kiinnostunut luonnollisen kielen sanojen merkityksistä. Käytän tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä kognitiivisen semantiikan hahmo–kehys-jakoa. Mallin mukaisesti sanan merkitys muodostuu kuviona olevasta hahmosta ja taustana olevasta kehyksestä. Tässä tutkielmassa naista merkitsevä eläinmetafora puuma hahmottuu esimerkiksi sukupuolen kehystä vasten. Kandidaatintutkielmani mukaan puuma on kaikille kyselyyn vastanneille tuttu. Tämän vuoksi puuman voi sanoa olevan vakiintunut ainakin puhuttuun suomen kieleen. puumaa käytetään haukkumiseen, kehumiseen ja myös kavereiden, perheen ja pariskuntien välisenä vitsinä. Tutkielmastani selviää, että puuman hahmo saa neljä keskeistä kehystä, jotka ovat ulkonäkö, sukupuoli, seksuaalisuus ja ikä. puuman hahmo saa yhteisiä merkitysalueita kissan, petoeläin puuman ja huoran kanssa: puuman käyttömotivaatiossa yhdistyy ajatus huoran seksuaalisesta aktiivisuudesta ja pukeutumistyylistä, kissan viehättävästä ulkonäöstä sekä petoeläimen käytöksestä. Tutkimukseni mukaan myös puuma on muiden kissaeläinmetaforien tapaan seksuaalisesti affektiivinen. Siinä, missä kissalla voidaan viitata ’sähäkkään tai hyvännäköiseen tyttöön’, puumalla voidaan tutkimustulosteni mukaan viitata ’seksuaalisesti aktiiviseen ja hyvännäköiseen yli 40-vuotiaaseen naiseen, joka metsästää itselleen itseään nuorempaa seuraa’. Vastaajan sukupuolella ei ole tutkimukseni mukaan merkitystä puuman kuvailussa. Tosin sukupuolella näyttäisi olevan merkitystä puuman käyttöön, sillä miesinformantit näkivät puuman naisinformantteja positiivisemmin.

Tutkin kandidaatintutkielmassani suomalaisten bloggaajien blogiteksteissään käyttämiä ilmauksia yritysten antamista tuotelahjoista. Tutkimukseni pohjautuu siihen oletukseen, että bloggaajat noudattavat Suomen markkinointilakia kirjoittaessaan tuotelahjoista blogeihinsa eli mainitsevat jollain tapaa niiden olevan osa kaupallista yhteistyötä. Työssäni keskityn tutkimaan niitä blogijulkaisujen virkkeitä, joissa blogin kirjoittaja kertoo lukijalle esiteltävän tuotteen olevan yritykseltä ilmaiseksi saatu lahja, sekä mahdollisia viitteitä, jotka kertovat blogijulkaisun kaupallisuudesta. Tutkimukseni on luonteeltaan tekstintutkimusta, jossa hyödynnän semantiikan käsitteitä eri rooleista. Lähtökohta tutkimukselleni on tapahtuma, joka toistuu bloggaajien ja yritysten välisessä yhteistyössä: yritys antaa bloggaajalle tuotelahjan. Kutsun tätä työssäni siirtotapahtumaksi. Kuluttajansuojalain mukaan tämä kielenulkoinen tapahtuma velvoittaa bloggaajia kertomaan tekstissään blogijulkaisun kaupallisuudesta. Tutkin siis työssäni tapoja, joilla bloggaajat ovat kuvanneet tätä kielenulkoista tapahtumaa, ja jaottelen ilmaisut vertailemalla niitä keskenään. Keräsin aineistoni blogijulkaisuista, joissa esiteltiin bloggaajan saama tuotelahjaa. Aineistossani oli kuusikymmentä esimerkkiä leipätekstistä sekä kolmekymmentäkaksi ylä- ja alaviitettä. Leipäteksteissä esiintyneissä virkkeissä bloggaajien yleisin tapa kertoa siirtotapahtumasta tai blogijulkaisun kaupallisuudesta oli kertoa, että bloggaaja oli saanut tuotteen. Siirtotapahtumaa kuvattiin näin saada-verbin kautta, mikä korostaa vastaanottajan eli SAAJAn roolia siirtotapahtumassa. Toiseksi yleisin tapa oli kertoa esimerkiksi lähettää-verbin kautta yrityksen tai sen edustajan antaneen tuotteen, jolloin ANTAJAn toiminta siirtotapahtumassa on lopputuloksen kannalta merkittävämpää kuin SAAJAn. Vähiten aineistossa oli virkkeitä, joissa yrityksen, sen edustajan tai bloggaajan vaikutus siirtotapahtumaan oli häivytetty asettamalla jokin tai joku muu subjektiksi, joka aiheuttaa siirtotapahtuman. Suurin osa ylä- ja alaviitteistä oli kirjoitettu ilman persoonamuotoista finiittiverbiä, mikä saa viitteen erottumaan tyypillisesti minä-muodossa kirjoitetusta leipätekstistä. Yleisin ilmaisu oli kertoa tuotteen olevan saatu. Tällaiset viitteet kuvailevat tuotelahjan siirtyneen jonkun omistajan haltuun saada-verbin TU-partisiipin kautta, mutta ne eivät kerro itse siirtotapahtumasta tai tapahtuman alullepanijasta. Viitteiden toiseksi yleisin rakenne oli ”Yhteistyössä x(:n kanssa)”. Aineistoni perusteella blogijulkaisuissa oli sekä läpinäkyviä eli siirtotapahtumaa kuvaavia virkkeitä, että ilmaisuja, joiden tulkitseminen vaatii lukijalta maailmantietoa siitä, millaisia blogiyhteistyöt yleensä ovat.

Pro gradu -tutkimuksessani tarkastelen oululaisten opiskelijoiden asenteita maahanmuuttajien puhumaa suomen kieltä kohtaan. Tarkastelen erityisesti sitä, miten kulttuurinen stereotypia ja maahanmuuttajan sosiaalinen status vaikuttavat puheen arviointiin. Tutkimukseni aineisto koostuu 45 informantin kuuntelutestiaineistosta sekä kolmesta ryhmäkeskustelusta, joihin on osallistunut 14 informanttia. Sekä kuuntelutestissä että ryhmäkeskusteluissa on mukana puhenäytteitä Suomen suurimmista maahanmuuttajaryhmistä: venäläisiltä, somalialaisilta ja Lähi-idästä kotoisin olevilta maahanmuuttajilta. Mukana on myös länsimaalaisia maahanmuuttajia. Olen hyödyntänyt verbal guise -tekniikkaa tutkiessani oululaisopiskelijoiden asenteita maahanmuuttajien suomen kieltä kohtaan. Kuuntelutestin avulla olen selvittänyt, minkälaisia ominaisuuksia oululaisopiskelijat liittävät maahanmuuttajiin näiden puhuman suomen perusteella ja kuinka he arvioivat eri maahanmuuttajaryhmiä. Ryhmäkeskustelujen analyysissa olen hyödyntänyt sisältölähtöistä diskurssianalyysia ja tarkastellut, kuinka asenteet rakentuvat keskustelussa. Olen keskittynyt erityisesti metakielen eri tasojen tarkasteluun sekä analysoinut evaluoivia kommentteja maahanmuuttajista. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että oululaisopiskelijat arvioviat eri maahanmuuttajaryhmien puhumaa suomea eri tavoin ja liittävät eri maahanmuuttajaryhmiin erilaisia kulttuurisia stereotypioita. Maahanmuuttajan sosiaalinen status saattaa myös vaikuttaa siihen, kuinka hänen puhumaansa suomea arvioidaan, mutta tämä vaihtelee maahanmuuttajaryhmittäin. Tutkimukseni aihe on ajankohtainen, sillä Suomessa asuu yli 300 000 maahanmuuttajataustaista henkilöä, ja vuoden 2015 aikana Suomeen on saapunut myös yli 30 000 turvapaikanhakijaa. Maahanmuuttajien suomen kielen taitoa voidaan pitää heidän hyvinvointinsa edellytyksenä, sillä sujuvasta kielitaidosta on hyötyä kaikilla elämän osa-alueilla. Kommunikoinnissa on kuitenkin kaksi osapuolta, ja myös suomalaisten asenteet maahanmuuttajien suomen kieltä kohtaan vaikuttavat siihen, kuinka onnistuneesti maahanmuuttajat pärjäävät suomen kielellään suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tutkin pro gradu -työssäni jälkitavujen vokaalienvälisen h:n variaatiota kahdessa karjalaisessa kylässä, Jyskyjärvessä ja Kalevalassa puhuttavissa karjalan kielen murteissa. Karjala on mm. Venäjällä ja Suomessa puhuttu itämerensuomalainen vähemmistökieli, joka jakautuu eri kielimuotoihin, joista itse tutkin vienankarjalaa. Aiheeksi se valikoitui siksi, että karjalan kielestä ei ylipäätään ole valtavasti tutkimusta, ja esimerkiksi jälkitavujen h:ta ei ole tutkittu karjalan kielessä systemaattisesti tutkittu ollenkaan. Lähestyn tutkimuksessani jälkitavujen h:ta ja siinä esiintyvää variaatiota erityisesti yksittäisten puhujien idiolektien ja muotoryhmien näkökulmasta. Huomioni kiinnittyy pääasiassa siihen, missä suhteessa jälkitavujen h on säilynyt ja kadonnut eri morfologisissa kategorioissa. Olen myös tarkastellut sitä, vaikuttaako h:n katoamiseen sen etäisyys sananmuodon vartalosta ja sananmuodon lekseemin taajuus. Lisäksi vertailen, onko Kalevalan ja Jyskyjärven puhujilla eroja jälkitavujen h:n kadon suhteen. Viiden kielenoppaan osalta olen myös pystynyt tekemään paneelitutkimusta eli tarkastelemaan heidän idiolektiensa muutosta kymmenen vuoden aikajaksolla. Taustaoletuksena tutkimuksessani on, että h:n kato on kielenmuutoksena ylhäältä leviävä muutos eli johtuu kielikontakteista. Tutkimukseni edustaa vahvasti kvantitatiivista sosiolingvistiikkaa ja variaationtutkimusta. Käytän työkaluina morfologisen ja leksikaalisen diffuusion teorioita, joitten mukaan äänteenmuutos etenee kielessä tietynlaisen hierarkian mukaan muotoryhmästä tai lekseemistä toiseen. Vienalaismurteista on aiemmin samojen teorioitten avulla jälkitavujen A-loppuisia vokaaliyhtymiä tutkinut Niina Kunnas (2007). Tutkimusaineistoni koostuu hieman yli 14 tunnista nauhoitteita, jotka on tehty Jyskyjärven ja Kalevalan kylissä vuosituhannen vaihteessa sekä vuonna 2011. Kutakin kielenopasta on haastateltu noin tunnin ajan. Olen litteroinut nauhoitteet, kerännyt niistä jälkitavujen h:n sisältävät sananmuodot ja laskenut säilymä- ja katomuotojen esiintymisfrekvenssit eri muotoryhmissä ja lekseemeissä. Lähes kaikkien informanttien kohdalla toteutuu hypoteesini siitä, että sananmuodon muotoryhmällä on yhteys h:n katoon. Jälkitavujen h on yleisesti alttein katoamaan sellaisista muotoryhmistä, joissa h sijaitsee mahdollisimman kaukana sanan vartalosta, kuten passiivin imperfektin ja preesensin muodoista. Sen sijaan h on säilynyt parhaiten sanan vartalossa, esim. eh-nominien muodoissa. Jälkitavujen h:n kato siis vaikuttaa kielenmuutoksena etenevän käänteisessä morfotaktisen hierarkian mukaisessa järjestyksessä eli kohti sanavartaloa. Leksikaalisen taajuuden merkitystä en aineistossani pääosin havainnut. Ainoastaan illatiivien muotoryhmässä lekseemin taajuudella ja h-edustuksen osuudella voi olla korrelaatiota, mutta suunta on päinvastainen kuin hypoteesissani oletin: h:n kato ei ole aineistoni perusteella alkanut pientaajuisista vaan suurtaajuisista lekseemeistä. Viiden paneelitutkimuksen kielenoppaan idiolekteissa ei ole havaittavissa kymmenen vuoden aikana mitään yhteistä muutostendenssiä, vaan eräät idiolekteista ovat konservatiivistuneet ja toisissa taas h:n kato on edennyt pitemmälle. Lisäksi muutos on lähes kaikilla kielenoppailla ollut pieni. Ainoastaan yhden kielenoppaan kielessä h-edustuksen osuus on kasvanut merkittävästi, mutta syynä tähän saattaa olla puheen mukauttaminen haastattelijan kielen suuntaan ensimmäisellä haastattelukerralla. Lisäksi havaitsin, että jyskyjärveläisissä idiolekteissa esiintyy kalevalaisia enemmän variaatiota h:n kato-osuuksissa ja että Jyskyjärvessä h:n kato on yleisesti edennyt pitemmälle. Suurempi variaatio saattaa implikoida, että katoilmiön keskusalue on maantieteellisesti lähempänä Jyskyjärveä. Maantieteellisen diffuusion todentamiseksi ilmiötä olisi kuitenkin tutkittava tarkemmin muistakin karjalaiskylistä. Kaiken kaikkiaan h:n kato ei tutkimustulosteni perusteella olekaan välttämättä puhtaasti ylhäältä leviävä muutos, niin kuin aluksi oletin. Tutkimukseni tuo kuitenkin uutta tietoa uhanalaisen karjalan kielen variaatiosta, kielen reaaliaikaisesta muuttumisesta aikuisiällä sekä lisätukea morfologisen diffuusion teorian toimivuudelle. Leksikaalisen diffuusion teorian hyödyntäminen ei osoittautunut aineistossani hedelmälliseksi. Asiaa olisi ehkä tarkasteltava uudelleen toisilla metodeilla ja suuremmalla aineistolla.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani sitä, millä tavoin mennä ja tulla -verbien ilmaiseman muuttujan reitti ikkunoidaan suomen kielessä. Muuttuja reitin voi käsitteistää ikään kuin liikepolkuna, joka sisältää sekä alku-, keski- että loppuosan riippuen siitä, mitä osia polusta nostetaan huomion ikkunaan. Huomion ikkunointi on kielitieteilijä Leonard Talmyn kehittämä teoria, ja hän on käyttänyt seuraavaa esimerkkilausetta liikepolun havainnollistamiseen: laatikko, joka oli lentokoneen lastiruumassa, putosi koneesta ilman halki mereen. Lauseessa muuttujana toimii putoava laatikko, ja tämän alkupisteeksi määrittyy erosijainen paikan adverbiaali koneesta. Itse ilmalento määrittyy puolestaan polun keskikohdaksi (ilman halki), ja päätepisteeksi kuvatussa tapahtumassa hahmottuu meri, johon laatikko lopulta putoaa. Liikepolun kaikkien osien nostaminen huomion ikkunaan on kuitenkin harvinaista, koska pyrimme yleensä valikoimaan tuottamaamme informaatioon vain itsemme mielestä kaikista olennaisimman osan. Jos edellisestä esimerkkilauseesta nostettaisiin huomion ikkunaan ainoastaan sen loppuosa, esiintyisi se siis muodossa laatikko, joka oli lentokoneen lastiruumassa, putosi mereen. Tutkimukseni perusteella pelkästään polun loppuosan nostaminen huomion ikkunaan onkin kaikista yleisin tapa esittää liikepolku; kaikkiaan 400 esimerkkilauseesta tai -virkkeestä koostuvasta aineistostani 237 tapausta edusti kyseistä ikkunointityyppiä. Maksimaalista, kaikki liikepolun osat huomion ikkunaan nostavaa ikkunointityyppiä edusti aineistossani ainoastaan 14 lausetta tai virkettä. Loput tapaukset edustivat muita mahdollisia ikkunointitapoja. Liikepolun alku-, keski- ja loppuosat voivat esiintyä lauseessa yhteensä seitsemällä eri tavalla riippuen siitä, mitä osia siihen sisällyttää ja mitä siitä jättää pois. Tilastoinnin lisäksi olen kiinnittänyt huomiota siihen, millaisia keinoja huomion ikkunoimiseen käytetään ja sitä, millä tavoin konkreettinen ja abstraktinen liike eroavat toisistaan huomion ikkunoinnin osalta. Olen myös tehnyt havainnon, jonka mukaan huomion ikkunoinnin tarkastelua ei ole tarpeellista rajoittaa pelkästään lauseen mittaisiin kokonaisuuksiin, vaan virkkeen eri verbien omat argumentit voivat yhdessä muodostaa liikepolun. Kutsun tätä ilmiötä polun kerrostuneisuudeksi. Olen kerännyt aineistoni CSC:n kielipankin Korp-työkalun avulla. Korpin avulla on mahdollista tehdä konkordanssihakuja kieliopillisesti jäsennetyistä tekstikorpuksista. Sen kautta pääsee myös käyttämään kirjoitetun ja puhutun nykysuomen sekä varhaisnykysuomen ja vanhan kirjasuomen aineistoja. Oma aineistoni on peräisin pääasiassa Kansalliskirjaston suomenkielisten lehtien kokoelmista sekä Europal-korpuksesta, joka sisältää Euroopan parlamentissa käytyjen keskustelujen käännöstekstejä. Aineistoni lauseista ja virkkeistä puolet ovat mennä-verbillisiä ja puolet tulla-verbillisiä.