Tutkielmani aihe on verkkokeskustelijoiden asenteet julkisuuden henkilöiden murretta kohtaan. Olen kerännyt 227 kommenttia sisältävän aineiston internetin keskustelupalstoilta. Tutkin kommentteja Johanna Pakosen, Antti Tuiskun, Anna Sainilan ja Juha Miedon murteesta sekä Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeen murteellisista sanoituksista. Tutkin, ovatko asenteet pääosin myönteisiä vai kielteisiä. Tarkastelen myös, miten kirjoittajat perustelevat asenteitaan. Olen analysoinut kommenttien kielenpiirteitä, kuten murretta kuvailevia adjektiiveja ja verbin persoonamuodon valintaa. Lisäksi olen analysoinut maallikoiden tekemiä murrehavaintoja. Tutkimukseni on empiiristä, laadullista tutkimusta. Teorialähtökohtana on kansandialektologia, joka on kiinnostunut tavallisten kielenkäyttäjien murrehavainnoista. Tutkimukseni on diskursiivista asennetutkimusta. Diskurssianalyysia soveltamalla pyrin erottelemaan aineistosta esiin nousevat diskurssit eli murteesta puhumisen tavat. Olen jakanut kommentit tunne-, vuorovaikutus-, rekisteri- ja asiantuntijadiskursseihin. Näistä laajin on tunnediskurssi, josta olen eritellyt viisi aladiskurssia. Yleisesti ottaen tunnettujen henkilöiden murteista pidetään: 109 keskustelijaa pitää murteista ja 81 ei pidä. 37 kommentoijaa ei ilmaise selvästi mielipidettään. He ovat silti osa yleistä julkisuuden henkilöiden murteista puhumisen diskurssia kommentoidessaan murretta jollain tavalla. Monen keskustelijan mielestä murre on ihanaa, luonnollista tai parasta. Yleisimpiä kielteisiä adjektiiveja ovat hirveä, hirvittävä, kauhea, karmea tai kaamea. Murretta tai sen puhumista on kuvailtu myönteisillä adjektiiveilla 41 kommentissa ja kielteisillä 22 kommentissa. Yleisin verbin persoonamuoto on yksikön ensimmäinen persoona. Tällöin kommentoijat ottavat vastuun kirjoittamisistaan ja esittävät ne omana mielipiteenään. Murrepiirteistä on nostettu esille erityisesti Tuiskun murteelliset persoonapronominit mie ja sie. Johanna Pakosta lukuun ottamatta henkilöiden murretta on kehuttu enemmän kuin kritisoitu. Pakosen saama kritiikki johtunee osittain siitä, että televisio-ohjelman juontajana toimiessaan hän on edustanut Yleä instituutiona. Hänen murteensa ei ole tuntunut sopivalta valtakunnalliseen ohjelmaan. Muut aineistoni henkilöt edustavat vain itseään ja esiintyvät lähinnä haastateltavina. Tutkimukseni tulosten yleistettävyydessä on sama ongelma kuin muissakin keskustelupalstoilta tehdyissä tutkielmissa: ihmiset kirjoittavat keskusteluihin yleensä nimimerkillä ilman henkilötietoja. Tällaisesta tutkimusaineistosta ei voi saada tarkkoja tietoja osallistujien iästä, sukupuolesta tai asuinpaikasta. Aineiston analysoinnin kautta saadut tulokset eivät siis välttämättä edusta koko kieliyhteisön asenteita. Jatkossa olisi mielenkiintoista tutkia, miten keskustelijoiden paikkakunta vaikuttaa murreasenteisiin tunnettuja murteenpuhujia kohtaan.

Tutkielma käsittelee yhteiskunnan ja yksilön diskursseja Me Naiset -lehden pääkirjoituksissa. Työn tarkoituksena on selvittää, millaisia diskursseja aineistosta nousee esille ja miten ne ovat muuttuneet vuosien varrella. Työ pohjautuu näkemykseen, jonka mukaan diskurssi on sosiaalinen käytäntö, jota sosiaaliset rakenteet määrittelevät. Työssä kielen ymmärretään olevan dialektisessa suhteessa maailmaan, eli se on sosiaalisissa käytännöissä rakentuvaa mutta myös sosiaalisesti rakentavaa. Työ on kvalitatiivinen ja induktiivinen soveltava tutkimus. Tutkielma perustuu kriittiseen diskurssianalyysiin ja systeemis-funktionaaliseen kieliteoriaan, jonka kanssa kriittinen diskurssianalyysi jakaa näkemyksen kielen kolmesta metafunktiosta. Aineistona työssä on käytetty Me Naiset -lehden pääkirjoituksia vuosilta 1990, 2000 ja 2010. Pääkirjoituksia on yhteensä 36, ja niitä on 12 kultakin vuodelta. Pääkirjoitukset edustavat lehden instituutionaalista kantaa. Niissä lehti nostaa tärkeinä pitämiään asioita esille ja pyrkii vaikuttamaan lukijan mielipiteeseen. Ne siis heijastavat lehden arvomaailmaa selvimmin. Diskurssien painopiste on siirtynyt tarkastelujakson aikana yhteiskunnallisista yksilöllisiin. Erityisen selvästi muutos näkyy niissä diskursseissa, jotka esiintyvät vain yhtenä vuonna, mutta myös diskurssien sisällä tapahtuneet muutokset heijastavat yksilöllistymistä. Ainoa aineiston diskurssi, joka aktivoituu jokaisena vuonna, on kehitysdiskurssi. Kehitysdiskurssissa ihmistä ja elämää merkityksellistetään ikuisina kehityskohteina. Tutkimustulokseni perustuvat tarkastelemaani aineistoon, eikä näin suppean aineiston perusteella voi tehdä yleistyksiä esimerkiksi Me Naiset -lehden luonteesta tai naistenlehdistä ylipäätään. Tämän tutkimuksen valossa lehden pääkirjoituksien rakentama kuva maailmasta on yksilöllistynyt, mutta näkemys ihmisestä jatkuvasti kehittyvänä on säilynyt läpi vuosien.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani oulunsalolaisten lukiolaisnuorten puhekieltä. Tutkimusaineistoni koostuu kahdeksasta puolen tunnin pituisesta parikeskustelusta, jotka olen tallentanut Oulunsalossa kesäkuussa 2014. Tutkimuksessani on yhteensä kuusitoista kielenopasta, joista puolet on tyttöjä ja puolet poikia. Keskenään keskustelevat kielenoppaat ovat samaa sukupuolta. Tutkimuksessani tarkastelen kielellistä variaatiota kolmen kielenpiirteen osalta, jotka ovat yksikön 1. ja 2. persoonan pronominivariantit, erikoinen imperfekti ja inessiivin päätevariantit. Tarkastelen, vaikuttavatko variaatioon sukupuoli, keskustelukumppanin käyttämä kieli ja kielensisäinen hierarkia. Tavoitteenani on variationistisen ja vuorovaikutuksellisen sosiolingvistiikan keinoin selvittää, miten kielenpiirteet edustuvat oulunsalolaisnuorten puheessa. Keskusteluanalyysin metodia sovellan koodinvaihdon ja akkommodaation tarkastelussa. Tutkimukseni mukaan nää- ja sää-variantit edustuvat kielenoppaiden puheessa tasaisesti. Nää-variantin osuus on 54,2 % ja sää-variantin 45,1 % kaikista aineistossa esiintyneistä yksikön 2. persoonan pronominivarianteista. Mää-variantti esiintyy 88-prosenttisesti. Erikoisten imperfektien osuus on 36,5 % ja yksisinäis-s:llisen inessiivin osuus 41,3 % kaikista mahdollisista tapauksista. Tutkimistani kielenpiirteistä erityisesti pronominivariantit ja inessiivin päätevariantit varioivat sukupuolen kanssa. Yksikön 2. persoonan pronomineista pojat suosivat paikallista nää-varianttia ja tytöt puolestaan laajalevikkistä sää-varianttia. Yksikön 1. persoonan pronominivarianteista tytöt käyttävät lähes yksinomaan mää-variantin pitkä- tai lyhytvokaalista muotoa. Pojat käyttävät pitkävokaalisen mää-variantin rinnalla ite- ja meikä-variantteja. Toisinaan poikien puheesta puuttuu ilmisubjekti kokonaan, mikä selittää yksikön 1. persoonan pronominiesiintymien määrän suurta eroa tyttöjen ja poikien välillä. Pojilla miltei kaksi kolmasosaa inessiivitapauksista on yksinäis-s:llistä muotoa, kun taas tytöillä niiden esiintymät jäävät alle kuudennekseen. Erikoinen imperfekti ei varioi sukupuolen kanssa yhtä selvästi kuin edellä mainitut kielenpiirteet. Pojat käyttävät erikoista imperfektiä 43-prosenttisesti ja tytöt 31-prosenttisesti. Tutkimukseni mukaan keskustelukumppaneilla on vain vähän vaikutusta toistensa pronominivarianttien, erikoisen imperfektin ja inessiivin päätevarianttien käyttöön. Koodinvaihtoa esiintyy useilla kielenoppailla erityisesti nää- ja sää-varianttien, mää- ja ite- varianttien, erikoisen ja yleiskielisen imperfektin sekä inessiivin -sA- ja -ssA-päätteiden välillä. Toisinaan koodinvaihto on satunnaista ja kertoo kielenoppaiden kielen resursseista, toisinaan koodinvaihdolla osoitetaan kielen erilaisia merkityksiä. Kielensisäinen hierarkia määrittää osaltaan tarkastelemieni kielenpiirteiden esiintymistä. Pronominivarianteilla on erilaisia tehtäviä ja ne esiintyvät tietyissä syntaktisissa asemissa. Erikoiset imperfektit keskittyvät tiettyihin verbeihin, ja yksinäis-s:llisen inessiivin esiintyminen liittyy usein arkikielen konteksteihin. Tutkimukseni osoittaa nää- ja mää-pronominivarianttien, erikoisen imperfektin sekä yksinäis-s:llisen inessiivin yhä elävän Oulun seudun murteessa. Tutkimukseni tulos myötäilee piirteiden esiintyvyyden ja sukupuolittaisen varioinnin osalta Oulun seudun murteesta tehtyjen tutkimusten havaintoja.

Pakolaisten verbiprosesseissa aktivoituvat Uuden Suomen Puheenvuoroissa syksyllä 2015. Tutkimuksen kohteena Uusi Suomi sivustolla julkaistut Puheenvuoro-blogitekstit, joissa verbin suorittajana pakolainen/turvapaikanhakija. Teoreettis-metodisena viitekehyksenä kriittinen diskurssianalyysi, jonka sovelluksena Norman Fairclough’n kriittisen diskurssianalyysin malli. Verbiprosessien jaottelun ja analyysin lähtökohtana M. A. K. Hallidayn systeemis-funktionalisen teorian verbiprosessijaottelu. Tutkimuksen tuloksena aktivoituneet liike- ja hyötymisdiskurssit. Jatkossa tutkimukseen lisättävä muita tekijöitä verbiprosessien lisäksi ja laajennettava aineistoa toiseen mediaan paremman otannan saamiseksi.

Tutkielmassani tarkastelen Uusi Suomi -verkkosivuston Puheenvuoro-blogitekstien pakolaiskeskustelun diskursseja sekä niitä aktivoivia adjektiivi- ja partisiippivalintoja. Käytän kriittistä diskurssianalyysiä väljänä teoreettisena ja metodisena viitekehyksenä. Tutkin, mitkä pakolaisdiskurssin aladiskurssit nousevat keskeisiksi, millaiset adjektiivit ja partisiipit niitä aktivoivat sekä millaisia identiteettejä diskurssit rakentavat pakolaisille. Tarkastelemani kielenainekset olen luokitellut maailmantietoon pohjaavalla järjestelmällä positiivisiin ja negatiivisiin henkisiin ja fyysisiin ominaisuuksiin sekä lisäksi kansallisuutta, statusta ja liikkuvuutta kuvaaviin sekä muihin adjektiiveihin ja partisiippeihin. Teksteistä nousee esiin kolme keskeistä diskurssia: perusteeton pakolainen, aito pakolainen ja hyödyllinen pakolainen. Kukin näistä rakentaa pakolaiselle erilaista identiteettiä. Perusteeton pakolainen -diskurssissa pakolaista merkityksellistetään fyysisillä positiivisilla ominaisuuksilla sekä epärehellisyyttä ilmaisevilla henkisillä negatiivisilla ominaisuuksilla. Aito pakolainen -diskurssissa keskeisimpiä ovat rehellisyyttä ilmaisevat henkiset positiiviset sekä avuntarvetta ilmaisevat henkiset negatiiviset ominaisuudet. Nämä diskurssit esiintyvät usein limittäin ja jakavat pakolaisia kahden vastakkaisen identiteetin alle. Hyödyllinen pakolainen -diskurssia aktivoivat kielenainekset kuuluvat pääasiassa fyysisiin positiivisiin. Tässä pakolaista ei kuitenkaan merkityksellistetä epärehelliseksi, kuten perusteeton pakolainen -diskurssissa.

Tässä kandidaatintutkielmassa olen käsitellyt tervolalaisten nuorten suhtautumista jälkitavujen vokaalienväliseen h:hon. Tutkimukseni on osa kansanlingvististä tutkimusta ja sen keskeisin tavoite on ollut selvittää, millaisia asenteita ja stereotypioita tervolalaisilla nuorilla on jälkitavujen vokaalienvälistä h:ta kohtaan. Olen lähestynyt aihetta neljän tutkimuskysymyksen kautta. Ensimmäiseksi olen selvittänyt, millaisia asenteita nuorilla on jälkitavujen vokaalienvälistä h:ta kohtaan, ja sen jälkeen olen tutkinut h:hon mahdollisesti liittyviä stereotypioita. Olen pohtinut myös eri sukupuolten asenteiden eroja sekä sitä, voivatko tutkimuksesta saadut tulokset paljastaa jotain myös h:n tämänhetkisestä tilanteesta ja tulevaisuudesta Tervolan murteessa. Tutkimukseni hypoteesi on ollut se, että nuorten suhtautuminen jälkitavujen vokaalienvälistä h:ta kohtaan on melko neutraalia. h:hon ja sen käyttäjiin voi liittyä stereotypia maalaisuudesta, vanhuudesta ja maskuliinisuudesta, mutta eri sukupuolten välillä tuskin on suuria eroja asenteissa. Piirteeseen liittyvät mahdolliset negatiiviset ominaisuudet, kuten outous ja vaikeus, ovat kuitenkin voineet leimata sitä niin, etteivät nuoret tunnista sitä enää omaksi murrepiirteekseen, mikä taas voi selittää h:n katoa. Tutkimukseen on osallistunut 55 Tervolan lukion oppilasta, joista 34 on tyttöjä ja 21 poikia. Informantit ovat tutkimusajankohtana olleet 15–19 -vuotiaita, ja heistä suurin osa on alun perin kotoisin Tervolasta. Olen kerännyt tutkimusaineistoni näiltä informanteilta marraskuussa 2015 kansanlingvistiikalle tyypillisellä kyselylomakkeella, joka rakentuu Likertin asteikosta, Osgoodin asteikosta ja murrekatkelmaan perustuvasta arviointitehtävästä. Kyselylomakkeen avulla olen saanut nuorten suhtautumisesta sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista tietoa. Informanteilta saatujen vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että tervolalaiset nuoret suhtautuvat jälkitavujen vokaalienväliseen h:hon melko positiivisesti. Informantit liittävät h:hon enemmän positiivia ominaisuuksia negatiivisten sijaan, mutta joidenkin ominaisuuksien, kuten h:n kauneuden suhteen asenteet ovat myös melko neutraaleja. Jälkitavujen vokaalienvälinen h on myös saanut nuorten keskuudessa melko stereotyyppisen leiman, sillä sen käyttäjiin liitetään korkea ikä ja maalaisuus. Enemmistö nuorista ajattelee piirteen myös olevan maskuliininen, mutta enemmistö ei ole järin suuri. Pojat suhtautuvat toisinaan tyttöjä positiivisemmin jälkitavujen vokaalienväliseen h:hon, mutta kovin merkittäviä eroja tyttöjen ja poikien asenteiden välillä ei ole. Vaikka suhtautuminen jälkitavujen vokaalienväliseen h:hon ei ole osoittautunut negatiiviseksi, nuoret ovat silti osittain vieraantuneet siitä, sillä he eivät juuri tunnustaudu sen käyttäjiksi, eivätkä ajattele sen enää kuuluvan kaikkien tervolalaisten puheeseen. Vaikuttaa siis siltä, että jälkitavujen vokaalienvälisen h:n asema nuorten keskuudessa ei ole järin vahva. On siis mahdollista, ettei h:ta enää kuulla tulevaisuudessa Tervolan murteessa, jos sen stereotyyppisyys vahvistuu entisestään ja asenteet muuttuvat negatiivisemmaksi.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani E-infinitiivin instruktiivin käyttöä kielenhuollon näkökulmasta. Tutkimusaineistokseni olen kerännyt yhteensä 1000 E-infinitiivin instruktiivin esiintymää: niistä puolet ovat vapaamuotoisesta verkkokeskustelusta eri keskustelufoorumeilta ja toiset puolet lehtitekstejä sisältävästä korpuksesta. Keskeisin tutkimuskysymykseni on, millaisiin erilaisiin tyyppeihin E-infinitiivin instruktiivin käyttö voidaan jakaa. Lisäksi vertailen, miten käyttö verkkokeskustelun kielessä eroaa julkaistusta tekstistä. Teoreettisena pohjana tutkimukselleni käytän kielenhuollon suosituksia. Vertaan aineistoni tapauksia siihen, mitä kielenhuolto-oppaat ohjeistavat E-infinitiivin instruktiivin käytöstä. Kielenhuollon suosituksissa E-infinitiivin instruktiivi rajataan kolmeen kriteeriin, joiden kaikkien tulisi täyttyä: infinitiivi- ja predikaattiverbien subjekti on yhteinen, verbien kuvaamat prosessit tapahtuvat samanaikaisesti ja infinitiiviverbi saattelee kevyesti predikaattiverbiä. Käytännössä kuitenkin samanaikaisuutta lukuun ottamatta kriteereistä on tietyin ehdoin mahdollista poiketa. Olen jakanut molempien aineistojen tapaukset hyväksyttävään sekä vältettävään käyttöön, ja lisäksi nämä kaksi pääkategoriaa jakautuvat useisiin alaryhmiin. Hyväksyttäväksi käytöksi luokittelin kaiken sen, mikä kielenhuollon suositusten mukaan on sallittua E-infinitiivin instruktiivin käyttöä sekä sellaiset tapaukset, jotka esimerkiksi Kielitoimiston sanakirja mainitsee sallituiksi poikkeuksiksi tai yksittäistapauksiksi. Vältettävään käyttöön puolestaan luokittelin selkeästi kielenhuollon suositusten vastaisen käytön sekä eräät rajatapaukset, joihin nykysuositukset suhtautuvat aiempaa sallivammin. Kategoriajaon loin verkkokeskustelusta kerätyn aineistoni pohjalta. Hyväksyttävän käytön kategorioita syntyi yhdeksän ja vältettävän käytön kategorioita kahdeksan. Sovelsin samaa jakoa myös korpusaineistoon. Verkkokeskusteluaineistostani hyväksyttäviä tapauksia löytyi enemmän kuin vältettäviä, kun taas korpusaineistossa jako oli toisinpäin. Tulosta selittää osaltaan rajakohdan adpositioiden yleisyys verkkokeskustelukielessä. Molempien aineistojen tapauksessa tavallisinta E-infinitiivin instruktiivin käyttöä edusti kielenhuollon suositusten tyypillisten kriteerien mukainen käyttö. Esiintymistaajuudeltaan toiseksi yleisimpiä olivat essiivillä korvattavissa olevat abstraktimerkityksiset E-infinitiivin instruktiivit. Verkkokeskusteluaineistossa lisäksi rajakohdan adpositiot olivat kolmas merkittävä ryhmä. Korpusaineistossa rajakohdan adpositioita esiintyi vain muutamia. Vältettävän käytön tapausten jakautuminen eri kategorioihin ei eronnut merkittävästi verkkokeskustelu- ja korpusaineistojen välillä. Molemmissa aineistossa valtaosa tapauksista oli adpositiokäyttöön vakiintuneita E-infinitiivin instruktiiveja: esimerkiksi johtuen, koskien tai ajatellen. Muiden alaryhmien edustus jäi kummassakin aineistossa vähäisemmäksi. Adpositioista yleisimmin esiintyviä olivat molemmissa aineistoissa liittyen, riippuen ja johtuen. E-infinitiivin instruktiivin mahdolliset käyttötavat ovat laajempia kuin kielenhuollon suositukset antavat ymmärtää, mutta merkittävä osa käytöstä on toki sellaista, jota hyvässä kielessä olisi syytä välttää. E-infinitiivin instruktiivilla tavoitellaan usein virallisen kuuloista sävyä, ja useimmiten juuri niissä tapauksissa käyttö ei ole kielenhuollon suositusten mukaista, hyväksyttävää tai välttämättä edes helposti ymmärrettävää.

Tässä tutkimuksessa selvitän työterveyshuollon asiakkaiden suhtautumista työkykyyn liittyvään termistöön, jota käytetään työterveyshuollon keskusteluissa ja asiakirjoissa päivittäin. Termistö on virallista ja normitettua yleiskieltä, jota kuitenkin käytetään hyvin paljon työterveyshuollon arkikeskusteluissa. Olen kerännyt tutkimusaineistoni tätä tutkimusta varten laatimallani kyselylomakkeella, ja vastaajiksi valitut ovat kaikki työterveyshuollon asiakkaita. Kyselytutkimuksella olen selvittänyt vastaajien kielellisiä asenteita kyseistä termistöä kohtaan. Tutkimukseni on lähtökohdiltaan kansanlingvistinen asennetutkimus, ja tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt Osgoodin semanttista differentiaalia, jolla vastaajilta kysytään heidän kielellisiä asenteita suoraan. Täytettyjä lomakkeita sain yhteensä 21 kappaletta. Valitsemallani tutkimusmenetelmällä olen saanut pääasiassa kvantitatiivista tietoa. Taustakysymyksinä olen tiedustellut vastaajien sukupuolta, ikää, koulutustaustaa sekä kokemusta työkykytoimenpiteistä työterveyshuollossa. Aineistoni analyysissä olen selvittänyt näiden taustatietojen mahdollista vaikutusta kielellisiin asenteisiin. Tutkimukseni perusteella työterveyshuollon asiakkaat suhtautuvat pääsääntöisesti myönteisesti tutkimiini termeihin, vaikka niistä osa on hyvin abstrakteja merkitykseltään ja vaikka ne ovat virkakielisiä ja luokittelevia ilmauksia. Termejä pidetään myös pääosin melko selkeinä. Sukupuolella, iällä ja kokemuksella työkykytoimenpiteistä on aineistoni perusteella jonkin verran merkitystä suhtautumiseen. Esimerkiksi kaikkein kovimman urakehityksen vaiheessa olevalle ikäryhmälle työkykyyn liittyvä termistö näyttäytyi kielteisempänä ja ehkä jopa uhkaavampana kuin muille ikäryhmille.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani metaforia kontakti-ilmoituksissa. Tarkastelun kohteena ovat kontakti-ilmoitusten laatijoita luonnehtivat ja heihin läheisesti liittyvät metaforat. Tutkimusaineistoni olen kerännyt 10.10.–17.11.2015 Suomi24-sivuston Treffit-osiosta. Se koostuu kaikkiaan 160 kontakti-ilmoituksesta. Aineisto sisältää 40 nuoren naisen ja miehen ilmoitusta sekä 40 keski-ikäisen naisen ja miehen ilmoitusta. Aineistossani on yhteensä 640 kontakti-ilmoituksen laatijaa kuvailevaa tai laatijaan läheisesti liittyvää metaforaa. Kontakti-ilmoitusten kieli on siis ilmeisen metaforista. Metaforilla on monenlaisia käyttötarkoituksia aineistossani. Niiden avulla ilmoitusten laatijat konkretisoivat erilaisia abstrakteja ilmiöitä, kuten esimerkiksi tunteita. Lisäksi niiden avulla pyritään herättämään vastaanottajien mielenkiinto. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millaisia metaforia kontakti-ilmoituksissa esiintyy, millaisista aihepiireistä metaforia muodostetaan ja millaisia perusmetaforia yksittäisten ilmausten pohjalta voidaan hahmottaa. Tutkimusmenetelmäni on pääosin kvalitatiivinen, mutta esitän myös kvantitatiivisia havaintoja aineistostani. Aineistoni analyysi jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa tarkastelen kontakti-ilmoituksissa ilmenevien metaforien aihepiirejä eli pohdin ilmausten lähdealueita. Aineistoni metaforat olen jakanut yhdeksään eri luokkaan Lakoffin ja Johnsonin luonnollisten kokemusten aihealueiden mukaan. Ne ovat fyysiset suunnat, kulttuuri ja harrastukset, liikkuminen ja liikenne, ihmisen arkielämä ja työnteko, ihminen ja vaatetus, väkivalta, rakennelmat, luonto ja muut. Kontakti-ilmoituksissa metaforien lähdealueet liittyvät usein ihmisen jokapäiväiseen elämään. Metaforien abstrakteja käsitteitä kuvataan siis usein konkreettisten käsitteiden avulla. Analyysini toisessa osassa käsittelen perusmetaforia, jotka olen jaotellut orientoiviin, ontologisiin ja strukturaalisiin Lakoffin ja hänen lähipiirinsä kehittelemän teorian mukaisesti. Olen ryhmitellyt perusmetaforat sen perusteella, mitä aihepiirejä niiden avulla rinnastetaan kontakti-ilmoituksen laatijaan tai hänen elinympäristöönsä. Olen analysoinut aineistoni metaforia George Lakoffin ja Mark Johnsonin (1980) kehittelemään kognitiiviseen metaforateoriaan tukeutuen. Kyseisen teorian mukaan koko ihmisen ajattelu perustuu metaforiin. Metaforat ovat peräisin 40 erilaisesta perusmetaforasta, kun muut-kohtaan luokittelemani metaforat lasketaan mukaan. Tutkimukseni viisi yleisintä metaforaa käsittävät 59 % aineistoni kaikista ilmoituksen laatijaa kuvailevista tai laatijaan muutoin läheisesti liittyvistä metaforista. Viisi suosituinta perusmetaforaa aineistossani ovat INHIMILLINEN OMINAISUUS ON ESINE, ELÄMÄ ON MATKA, ASIAT OVAT ELOLLISIA OLENTOJA, AIKA ON RAHAA ja IHMISEN OMINAISUUDET OVAT ELOTTOMAN OLION OMINAISUUKSIA. Suurin osa aineistoni metaforista on konventionaalisia eli kiteytyneitä metaforia. Niitä on aineistossani yhteensä 125. Tutkimukseni edetessä olen huomannut, että metaforien käyttö ja niiden määrä eroavat eri sukupuolten, ikäluokkien ja jopa eri ilmoitusten välillä. Yhdessä ilmoituksessa saattaa olla useita eri metaforia, kun toisessa niitä ei ole juuri lainkaan. Aineistoni sisältää uusia värikkäitä kielikuvia, mutta myös vakiintuneita ja jopa kuluneita metaforia.

Tutkielmassa tarkastellaan diftonginreduktiota nilsiäläisnuorten puhekielessä. Tutkimuspaikkakunta Nilsiä on nykyisin osa Kuopiota, ja se kuuluu savolaismurteiden puhuma-alueeseen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka voimakasta diftongien redusoituminen on nilsiäläisnuorten puhekielessä, mitkä seikat vaikuttavat reduktion variaatioon, ja onko variaatiolla havaittavissa erityisiä funktioita. Tutkimusaineisto muodostuu 13 haastattelusta, joiden kokonaiskesto on yhteensä noin viisi ja puoli tuntia. Haastatelluista nuorista kuusi on tyttöjä ja seitsemän poikia, ja he kaikki kävivät haastatteluhetkellä yhdeksättä luokkaa. Tutkimusote työssä on pääosin kvalitatiivinen, ja tutkimus on ennen kaikkea sosiolingvistinen katsaus diftonginreduktion nykytilaan. Työssä hyödynnetään variaationtutkimuksen teorioita, ja variaatiota tutkitaan niin idiolektien välillä kuin sisälläkin. Piirteen vaihtelua tarkastellaan myös sukupuolten välillä. Vaikka tutkimus on pohjimmiltaan kvalitatiivista, muodostavat kvantitatiivisin metodein saavutetut tulokset merkittävän osan työtä. Diftonginreduktiota tutkitaan työssä uudella tavalla, sillä redusoituvat diftongit on jaettu kolmeen ryhmään. Ryhmäjako perustuu siihen, millaisen muodon kukin diftongi voi saada äärimmilleen redusoituneena. Tämä ryhmäjako muodostaa perustan, jonka pohjalta ilmiötä tarkastellaan. Tutkimuksen mukaan diftonginreduktio on nilsiäläisnuorten puhekielessä yleinen piirre, ja piirteen valossa pojat ovat tyttöjä murteellisempia. Odotuksenmukaisesti diftonginreduktio varioi runsaasti idiolektien välillä ja sisällä, ja piirteellä on tiettyjä leksikaalisia rajoitteita. Myös esimerkiksi affekti voimistaa reduktiota, kun taas institutionaalinen topiikki lieventää sitä. Diftonginreduktion avulla informantit voivat luoda erilaisia identiteettejä ja korostaa esimerkiksi omaa kotiseutuidentiteettiään. Tutkimuksen mukaan diftonginreduktiolla on myös vuorovaikutukseen liittyviä funktioita. Työn pohjana käytetty diftongien jako kolmeen ryhmään auttoi huomaamaan, että diftonginreduktio on kehittynyt nilsiäläisnuorten puhekielessä odotuksenvastaisesti. Ryhmän 1 diftongeista etenkin ai esiintyy aineistossa usein monoftongiutuneena. Tulos on ristiriidassa aiempien tutkimuksiin nähden, sillä se rikkoo reduktiolle aiemmin määriteltyjä rajoitteita. Vaikuttaakin siltä, että diftonginreduktio voi olla kehittymässä nilsiäläisnuorten puhekielessä uuteen suuntaan. Aihe vaatii lisätutkimuksia, sillä pohjoissavolaisia murteita ei ole tutkittu kovin paljon, ja etenkin diftonginreduktion tarkastelu on aiemmissa tutkimuksissa jäänyt vähäiseksi. Jotta piirteen mahdollisesta muuttumisesta saataisiin varmaa tietoa, täytyisi diftonginreduktiota tutkia laajalti pohjoissavolaisten murteiden puhuma-alueella.