Cette thèse prend pour objet les effets du passage par les Instituts d’études politiques de province sur les trajectoires de leurs étudiants. En articulant méthodes historique, statistique et ethnographique, elle analyse le travail de cette école sur les dispositions et stratégies de mobilité de ceux qui y candidatent, y étudient et en sortent diplômés. Elle montre qu’au terme d’un déplacement historique dans l’espace de l’enseignement supérieur, les IEP attirent de très bons élèves, proches d’une« troisième culture » scolaire d’État, dont l’origine sociale se situe surtout dans les classes supérieures, notamment dans leur fraction intellectuelle. La recherche montre par ailleurs comment l’action éducative des IEP s’appuie sur des ressources et dispositions constituées en amont ou en parallèle de la scolarité à l’IEP pour distribuer les étudiants dans des positions hiérarchisées au sein de l’école, puis dans les espaces professionnels constitutifs des classes supérieures. / This research focuses on a network of second rank elite colleges – the “Instituts d’études politiques” (IEP) – that have grown throughout the second half of the 20th century in cities throughout France. They now appeal principally to a large population of upper-class students who are disproportionately from the intellectual fraction, and are mostly feminine. This appeal is due to the school’s curriculum that is highly selective and offers an alternative to sciences and humanities, which have traditionally comprised the educational choices of the French upper-classes. In articulating socio-historical, statistical and ethnographic approaches, this dissertation explores how the IEP’s curriculum differentiates candidates and students according to their dispositions and, over time, contributes to the stratification of the upper classes.

The broad aim of this thesis is to demonstrate that the Victorian letter is more than the sum of its parts. By focusing on the archival collection of a gentry family from Derbyshire, it asserts that the material remains of a nineteenth-century letter are as important as the words and, as such, have a valuable contribution to make to the understanding of letters and letter writing culture of the period. Furthermore, throughout it is demonstrated that the nineteenth-century familial letter was important as an emotional and material object to both the reader and the sender but, as yet, is an undervalued tool in historical research. It argues against the dominant historical trend to read only the text of letters, and in so doing offers a model that can be adopted and adapted to investigate the nineteenth-century letter. The thesis applies James Daybell’s argument that, in order to understand an early modern manuscript, the historian must be directed both to the physical characteristics as well as to the social contexts of its composition, delivery, reception and latterly its archiving. By taking a case study approach, this thesis examines the unpublished nineteenth-century letters of the Turbutt family collection. Each chapter focusses on a particular aspect of letter writing which affords a greater understanding of the nineteenth-century letter as literary culture as well as material culture. Taking this approach uncovers a wide range of uses for the familiar letter and demonstrates that the letter was vital to the nineteenth-century Turbutt women of the Ogston estate. It is demonstrated that the Turbutt women used letters to perform their role as gentry women, to navigate courtship and the emotional and relational divide, and also determine how the letter writer used the material properties to their advantage and, if so, did the material and literary qualities of letters converge to further this. In so doing this thesis bridges the gap between text and materiality, two areas that have tended to be treated separately and, as such, it contributes to the scholarship of letter writing in the nineteenth century as both literary culture and material culture and also to the letter writing culture of nineteenth-century gentry women.

Abstract Working peace is a basic requirement for teaching and learning, yet it provides constant challenge for teachers. Although working peace and working peace disturbances at school are well known phenomena, there is little specific knowledge of working peace in home economics, despite home economics differing from the other subjects of comprehensive school upper classes. Furthermore, where knowledge does exist, it seldom appears to be fully exploited. The purpose of this study is to increase understanding of working peace disturbances within home economics. By examining home economics teachers’ perceptions of working peace, this doctoral dissertation aims to clarify how working peace disturbances are seen by those who are in the key position to solve them. The topic is approached by using phenomenography that enables clarification of variations in individual views. Consequently, the everyday thinking within the target group becomes visible. The data for this study were collected by interviewing 14 home economics teachers in Northern Finland. The interview themes followed three viewpoints derived from scientific literature: how to define working peace disturbances, what are seen as factors behind working peace disturbances, and how to intervene in these disturbances. Based on the findings of this study, home economics teachers’ perceptions of working peace can be condensed into four categories of perception representing an expanding awareness of working peace disturbances. Working peace disturbances can be seen either as an unavoidable nuisance, as a result of deficient resources, as a matter of atmosphere, or as a teaching task. Seeing working peace disturbances as unavoidable does not give constructive options to influence working peace. Focusing on deficiencies in physical learning environments gives useful knowledge for those allocating school resources but does not help with everyday working peace disturbances. On the other hand, seeing working peace disturbances as questions of atmosphere or as teaching tasks shifts the focus to issues that teachers can influence. The teacher can aim to improve classroom atmosphere or teach proper code of conduct, potentially resulting in better working peace. A teacher’s experience of their personal abilities to influence working peace disturbances is a crucial part of the teacher’s well-being and resilience at work. / Tiivistelmä Työrauha on opetuksen ja oppimisen perusedellytys, ja sen turvaaminen tuottaa jatkuvasti haasteita opettajille. Työrauha ja työrauhahäiriöt ovat ilmiöinä hyvin tunnettuja, mutta kotitaloustuntien työrauhasta on niukasti täsmätietoa, vaikka kotitalous oppiaineena poikkeaa muista yläkoulun oppiaineista. Toisaalta työrauhahäiriöistä olemassa olevakin tutkimustieto vaikuttaa puutteellisesti hyödynnetyltä. Tämän työn tarkoituksena on lisätä ymmärrystä kotitaloustuntien työrauhahäiriöistä. Selvittämällä kotitalousopettajien omia käsityksiä työrauhahäiriöistä saadaan esiin se, millaisina työrauhahäiriöt näyttäytyvät häiriötilanteiden ratkaisujen avainhenkilöille. Tutkimuksen lähestymistapa on fenomenografinen. Fenomenografia tuo näkyviin laadullisesti erilaiset, määrällisesti pienetkin erot kohdejoukon arkiajattelussa. Tutkimusaineisto on koottu haastattelemalla 14 pohjoissuomalaista kotitalousopettajaa. Teemahaastattelujen teemoina olivat seuraavat kolme tieteellisestä kirjallisuudesta johdettua näkökulmaa työrauhahäiriöihin: mitä pidetään työrauhahäiriönä, mitä nähdään työrauhahäiriön taustalla selittävinä tekijöinä ja miten työrauhahäiriöön puututaan. Tämän tutkimuksen mukaan kotitalousopettajien käsitykset työrauhahäiriöistä kiteytyvät neljään laajuudeltaan erilaiseen käsitystapaan. Työrauhahäiriöt voidaan nähdä joko pakollisena riesana, ulkoisten puitteiden puutteina, ilmapiirikysymyksenä tai opetustehtävänä. Käsitystavat kuvastavat työrauhahäiriöitä koskevan tietoisuuden laajenemista pakollisesta riesasta ulkoisten puitteiden kautta ilmapiirikysymykseksi ja opetustehtäväksi. Kaksi viimeistä käsitystapaa ovat laajuudeltaan samantasoisia. Työrauhahäiriöiden näkeminen pakollisena riesana ei anna rakentavia mahdollisuuksia vaikuttaa työrauhaan. Opettajan keskittyminen ulkoisten puitteiden vajavaisuuksiin kertoo opetusjärjestelyjen ja fyysisen oppimisympäristön keskeisyydestä kotitalousopetuksessa. Tällainen tieto on tarpeellinen koulujen resursseista päättäville, mutta ei auta arjen työrauhahäiriötilanteissa. Työrauhahäiriöiden kokeminen ilmapiirikysymykseksi tai opetustehtäväksi suuntaa huomion sellaisiin tekijöihin, joihin opettaja voi itse vaikuttaa. Opettajan kokemus omasta kyvykkyydestä työrauhan ylläpitämisessä on keskeinen osa opettajan työhyvinvointia ja työssäjaksamista.