Abstract This dissertation suggests that historical presentations should be understood as literary worlds. It studies how they are engaged with in the current media environment. The concept of a world offers a novel way of analysing how presentations are identified as being specifically historical presentations. In the case of the traditional written history, the identification of historical worlds is determined by contrasting their implied world-state at the present moment against the actual world’s world-state at the present moment with the help of counterfactual heuristics. This is done because the evidence of any e.g. past events can only be evaluated in the present as the past itself is inaccessible. The dissertation approaches the evaluation of history from a presentist point of view. It is argued that within the digital media environment, historical presentations are intuitively interpreted as incomplete presentations or as fragments of a larger whole. The functioning of historical presentations is examined as part of a large media network. History’s availability through a variety of media is then analysed through the concepts of transmedia and remediation. It is concluded that history is necessarily mediated and that the current media environment is changing how history is being engaged with. / Tiivistelmä Väitöskirja ehdottaa, että historiallisia esityksiä tulisi käsitellä kirjallisina maailmoina. Samalla tarkastellaan, kuinka historiallisia esityksiä kohdataan nykyisessä digitaalisessa mediaympäristössä. Maailmojen tarjoama käsitteellinen viitekehys antaa mahdollisuuden analysoida, kuinka historialliset esitykset tunnistetaan juuri historiallisiksi (eikä joksikin muuksi). Perinteisen kirjoitetussa muodossa esiintyvän historian tunnistamisen analyysin kohdalla esitetään, että historiallisten maailmojen implikoidun nykyhetken maailmantilaa verrataan kontrafaktuaalisen heuristiikan avulla aktuaalisen maailman nykyhetken maailmantilaan. Historiallisten väitteiden tueksi esitettävää todistusaineistoa on mahdollista arvioida vain nykyhetkessä, koska meillä ei ole pääsyä itse menneisyyteen. Näin ollen historiallisia maailmoja ei voida verrata suoraan aktuaaliseen menneisyyteen. Väitöskirja lähestyykin siis historian arviointia presentistisestä näkökulmasta. Väitöskirjassa esitetään myös näkemys, jonka mukaan nykyinen mediaympäristömme toimii siten, että se ohjaa meitä intuitiivisesti käsittelemään kaikkia historiallisia esityksiä epätäydellisinä sirpaleina, jotka näyttävät vain välähdyksen suuremmasta kokonaisuudesta. Historialliset esitykset nähdäänkin analyysissa osana laajempaa verkostoitunutta mediaa. Tämä laajennetaan transmedia-analyysiksi siitä, kuinka historiaa kohdataan ja levitetään populaarissa mediassa. Tämän pohjalta esitetään näkemys, jonka mukaan historia on välttämättä välittynyttä ja nykyinen mediaympäristö on muuttamassa suhdettamme historiallisiin esityksiin.

Abstract This dissertation analyzes conceptions of the nature of the Treaty of Nöteborg, signed in 1323 between Sweden and Novgorod, especially in 19th and 20th century Finnish historical research and popular literature. The methodologies used are contextualization and the sociology of science. The treaty rose to great prominence in mid-19th century periodization of Finnish history. At the time, Finnish historiography considered the Crusade Period in Finland as a showdown between Sweden and Russia and emphasized the significance of interstate treaties. The treaty has maintained its status as a cornerstone of the periodization of Finnish history up to the present. It has symbolized the Christianization and Swedification of Finland and the nationalist myth of the birth of a unified Finnish people in medieval times. With the view of an era of Karelian disunity, symbolized by the treaty, an image of history was constructed in Finnish kinship ideology from the mid-19th century up to the end of World War II. This image was used in furthering the unification of Eastern Karelia with Finland. An image of the treaty as having confirmed an ancient Karelian position of power in Northern Finland was created with the view of the border as stretching to the Bay of Bothnia. This was important particularly in the 19th century, as various nations were constructing views of their own ancient dominance in the North Calotte region. Using these border conceptions, a nationalist image of Finns as having conquered Eastern Savo and Northern Finland for Sweden in late medieval times was also created. The conception of Northern Finland as a common was created in the 1960s. This view was partially based on the 19th century Swedish nationalist conception of the border as stretching to the Arctic Sea. Especially in Savo, views of the location of one’s own locality on the ancient borderline have been used in creating a local identity in the late 20th century. The conception of the border as a dividing line between modern Western and Eastern Finland arose in early 20th century Finnish ethnology based on dubious views of settlement history and geography. The hazy source material concerning borders has been interpreted based on various theoretical background assumptions, and it has been compatible with several different theories. / Tiivistelmä Tässä väitöskirjassa analysoidaan käsityksiä Ruotsin ja Novgorodin välillä vuonna 1323 solmitun Pähkinäsaaren rauhan luonteesta erityisesti 1800- ja 1900-lukujen suomalaisessa historiantutkimuksessa ja populaarissa kirjallisuudessa. Metodeina käytetään kontekstualisointia ja tieteensosiologian metodeja. 1800-luvun keskivaiheilla Pähkinäsaaren rauha nousi merkittävään asemaan Suomen historian aikakausijaottelussa. Ajan suomalainen historiantutkimus piti Suomen ristiretkiaikaa venäläis-ruotsalaisena välienselvittelynä ja korosti valtioiden välisten sopimusten merkitystä. Rauha on säilyttänyt asemansa Suomen historian periodisoinnin kulmakivenä nykypäivään asti. Se on symboloinut Suomen kristillistymistä ja ruotsalaistumista sekä nationalistista myyttiä yhtenäisen Suomen kansan synnystä keskiajalla. Käsityksellä Pähkinäsaaren rauhan symboloimasta Karjalan hajanaisuuden ajasta rakennettiin 1800-luvun puolivälistä toisen maailmansodan loppuun heimoaatteessa historiakuvaa, jonka mukaan itäinen Karjala tulisi yhdistää Suomeen. Käsityksellä Pähkinäsaaren rauhan Pohjanlahdelle ulottuneesta rajasta luotiin 1800-luvulla kuvaa rauhan luonteesta muinaisen karjalaisvallan vahvistajana pohjoisessa Suomessa. Tällä oli merkitystä varsinkin 1800-luvulla, jolloin eri kansakunnat rakensivat näkemyksiä omasta muinaisvallastaan pohjoiskalotilla. Rajanäkemyksillä on myös rakennettu nationalistista näkemystä siitä, että suomalaiset valloittivat itäisen Savon ja pohjoisen Suomen Ruotsille myöhäiskeskiajalla. 1960-luvulla syntynyt näkemys piti Pohjois-Suomea yhteisalueena. Se perustui osittain 1800-luvun ruotsalaiseen nationalistiseen näkemykseen, jonka mukaan raja ulottui Jäämerelle. Erityisesti käsityksiä oman paikkakunnan sijainnista muinaisella rajalla on voitu käyttää etenkin Savossa paikallisen identiteetin rakentamisessa 1900-luvun lopulla. Käsitys rajasta Itä- ja Länsi-Suomen jakajana syntyi 1900-luvun alkupuolen suomalaisessa kansatieteessä kyseenalaisten maantieteellisten ja asutushistoriallisten näkemysten pohjalta. Rajoihin liittyvää epäselvää lähdemateriaalia on tulkittu useiden eri teoreettisten taustaoletusten pohjalta, ja se onkin ollut yhteensopiva useiden eri teorioiden kanssa.